”Jos Jumala antaisi vain kerran vuodessa auringon nousta, niin vietettäisiin kiitos- ja ilojuhlaa. Mutta kun se nyt tapahtuu joka päivä, ei kukaan ihminen ajattele, että siitä tulee kiittää. Jospa oppisimme vähemmän valittamaan siitä, mitä meiltä puuttuu, ja enemmän kiittämään siitä, mitä meillä on. Se tekisi elämämme valoisammaksi.” Martti Luther

Aurinko on ollut melko harvinainen näky tämän talven aikana. Kun tätä tekstiä kirjoitan pitkästä aikaa, tuntuu, että aurinko on ollut yhtä kauan kateissa.

Elämä itsessään on mieletön juttu. Me voidaan kuolla milloin hyvänsä. Kyse on siitä, olemmeko valmistautuneita siihen? Ovatko asiamme Jumalan kanssa kunnossa.

Jeesus on kulkemassa tietä myöten valtavan kansanjoukon ympäröimänä ja seuraamana. Tien vieressä istui sokea mies, Bartimeus. Kun hän sai kuulla, että Jeesus on kulkemassa ohi, hän alkoi huutaa: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua." Monet nuhtelivat miestä saadakseen hänet vaikenemaan. Mutta mies jatkoi huutamista, huusi vielä kovempaa. - Silloin Jeesus pysähtyi.

Mies tuotiin Jeesuksen eteen. Jeesus puhutteli miestä ja sanoi: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Mies halusi näkönsä takaisin. Ja ihme tapahtui, mies sai näkönsä ja lähti seuraamaan Jeesusta.

Kun olemme Jeesukseen uskoen lähteneet seuraamaan Häntä, Hän opettaa meitä ja johdattaa.

1800-luvulla elänyt evankelista D. L . Moody kirjoitti uskon löytämisestä näin:
”Rukoilin itselleni uskoa ja luulin, että jonakin päivänä usko sitten tulisi ja iskisi minuun kuin salama. Uskoa ei kuitenkaan näyttänyt tulevan. Kerran luin roomalaiskirjeen 10. luvusta: ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” Olin pitänyt Raamattuni kiinni ja rukoillut saadakseni uskoa. Nyt avasin Raamatun ja aloin lukea ja uskoni on siitä lähtien kasvanut.”

Jeremia kirjan 17:7,8 kertoo samasta asiasta näin: "Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on. Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen levä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä."

Kun pidämme kiinni Jumalan Sanasta, meidän uskomme saa voimaa ja Jumala puhuu meille oman sanansa kautta. Juuri tänään löysin tekstin, jonka joku uskova ystävä on minulle lähettänyt vuosia vuosia sitten. Lainaan tuosta tekstistä vähän:

"..Olet ollut puu, joka kasvaa sinapinsiemenestä.. Nyt se puu on katkaistu ja uusi vesa nousee kannosta. Minä luon ja kasvatan uutta. Minä olen istuttanut sinuun taivasten valtakunnan siemenen ja kasvatan uuden puun, koska istuttamani siemen on sinussa. Kanto ei kuole, vaan versoo uutta.. Et voi itse määrätä kasvuvauhtia, etkä sitä, millaiseksi puuksi sinut kasvatetaan.. Tämä uusi puu kasvaa siitä rauhasta ja hiljaisuudesta, jonka minä olen sinulle antanut.."


One Way Missionin toiminnanjohtaja Tapani Suonto on kirjoittanut seuraavan suuren viisauden: "Yksi suurimmista tuskista on se, että Jumala vie esirukoilijan (uskovan) tielle, joka johtaa kuolemaan - kuolemaan näylle, maineelle ja luottamukselle kaikkeen siihen, mikä on lähtöisin omasta itsestä, jotta Herra saisi kunnian.."


Kuoleman kohtaaminen on aina rankka juttu. Mutta kuolemasta Jumalan Kaikkivaltiaan käsissä voi alkaa uusi elämä. Sillä Jumalalle on kaikki mahdollista.

Muistan tilanteen monta vuotta sitten. Olin tuskaa täynnä. Syyllisyys, syntisyys, painoi sydäntä. Tunnustin Jumalalle syntejäni. Tämä tapahtui alkuillasta. Joskus puolenyön jälkeen, yhden aikoihin, kännykkäni piippasi. Siellä oli viesti, joka alkoi näin: "Jumala on antanut sinulle kaikki anteeksi. Saat jättää syntisi siihen Jeesuksen ristin juurelle.."

Mikä valtava tunne. Herra on edelleen kanssani.

"On myös niin tässä elämässä, että joskus Jumala sallii meidän kärsiä ihmisten taholta kipeitä lyöntejä ja epäoikeudenmukaisuutta, mitä ei millään voi oikaista, kun meitä ei tahdota kuulla. Silloin kun painostetaan lähtemään ja erotetaan yhteydestä, Jumalalla onkin omalleen varattuna toinen suunta, johon lähteminen niin selvästi osoitetaan.."

 

Meidät unohtaneet tai meitä lyöneet ihmiset eivät ratkaise kuitenkaan sitä, mikä on meille Jumalan tarkoitus ja johdatus. Vain se ratkaisee, mitä Jumala ajattelee, miten Hän elämäämme ohjaa.

 

Kenties katselet kaadettua puuta, kantoa, kuivaa erämaata. Kenties itket toisten ihmisten pahuutta, armottomuutta, unohtamista. Mutta saat olla varma, että Jumala ei ole Sinua unohtanut. Hän sanoo sanassaan: "Minä olen sinun kanssasi joka päivä maailman loppuun asti.."

 

Muistan lähtemättömästi tilaisuuden, jossa näyttelijä Ritva Oksanen kertoi eräästä Jumalan kohtaamisesta. Ritva lepäsi pitkällään. Hän kuuli sisällään selvästi, miten Jumala kehotti häntä ottamaan Raamattunsa ja lukemaan sieltä määrätyn kohdan. Meni pitkän aikaa, ennenkuin Ritva lopulta nousi. Hän luki tuon mainitun kohdan, jossa luki: "Nouse ylös, kun minä puhuttelen sinua.."
 

Tartutaan Raamattuumme. Ja aletaan lukea. Jumala haluaa tankata sinua. Vahvistaa uskoasi. Puhua sinulle. Johdattaa sinua. Antaa viisautta kulkea oikeaan suuntaan. Päästä irti elämästä, joka toimii vain ihmisten hyväksynnän varassa. Lopulta Sinun ja minun elämäni on Jumalan varassa. Jos luet tätä tekstiäni, Herra itse on laittanut sinua lukemaan, että Sinä olet Jumalallesi korvaamattoman rakas ja tärkeä. Älä usko vihollisen loppumattomia syytöksiä. Älä usko ihmisten tuomitsevia sanoja. Kuuntele, mitä Maailmankaikkeuden Herra itse puhuu sinulle.

 

Seuraavassa rohkaisun sanoja Psalmista 27:

 

Daavidin psalmi. Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin? Kun vainoojat käyvät minua kohti iskeäkseen hampaansa minuun, he itse kaatuvat, vihamieheni ja vastustajani suistuvat maahan. Vaikka sotajoukko saartaisi minut, sydämeni ei pelkäisi, vaikka minua vastaan nousisi sota, ei minulla olisi mitään hätää. Yhtä minä pyydän Herralta, yhtä ainoaa minä toivon: että saisin asua Herran temppelissä kaikki elämäni päivät! Saisin katsella Herran ihanuutta hänen pyhäkössään ja odottaa, että hän vastaa minulle. Kun vaara uhkaa, hän ottaa minut majaansa. Hän antaa minulle suojan.. nostaa minut turvaan kalliolle. Nyt minä kohotan pääni, en pelkää vihollisiani, vaikka he saartavat minua..

 

Sydämeni muistaa sinun sanasi: ”Etsikää minun kasvojani.” Herra, minä tahdon etsiä sinua.. älä kätke minulta kasvojasi. Älä vihastu, älä torju palvelijaasi, sinä olet aina ollut minun apuni. Älä nytkään jätä minua, älä hylkää, sinä Jumalani, sinä auttajani.. Herra, opeta minulle tiesi, johdata jalkani oikealle polulle.. Minä uskon, että saan yhä kokea Herran hyvyyttä elävien maassa.. Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan.”

Jumala, Vapahtaja, kulkee edellämme. Luotetaan Häneen. Rukoillaan.

 

 

 

On Jumala, jolle Sinä olet rakas

"Todellinen usko on kuin ihminen, joka pudottaa kirjeensä postilaatikkoon ja antaa sen mennä. Epäusko pitelisi kiinni kirjeen kulmasta ja samalla ihmettelisi, miksi vastaus viipyy."

Tuo edellä kirjoittamani lainaus on hyvä kuva uskosta ja rukouksesta. Tulevaisuutemme on täysin avoin. Kukaan ihminen ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jumala sen sijaan tietää. Kun uskomme elämämme Jumalan johdatukseen, Hän ohjaa meidän elämäämme oman hyvän suunnitelmansa mukaan. Hän myös varmistaa, että kerran, kun elämämme täällä ajassa päättyy, pääsemme kotiin Hänen luoksensa.

Uskon perusolemus on lapsenomaisuus. Me uskomme elämämme Hänelle. Ei ole mitään muuta mahdollisuutta. Mitä enemmän kannamme omaa elämäämme ja tulevaisuutta käsissämme, sitä enemmän meitä rasittaa.

Viime viikot ja kuukaudet olen elänyt hyvin mielenkiintoista aikaa. Käyn parhaillaan paikallisen Wahren-opiston järjestämää alueellista opas-kurssia. Kurssin tarkoitus on antaa valmiudet toimia oppaana viiden kunnan alueella. Kurssiin liittyvän lopputyön tulen tekemään tästä kotikylästäni, joka on minulle tosi rakas ja tärkeä. Mitä enemmän tunnen alueen historiaa ja myös nykyhetkeä, sitä paremmin voin opastaa toisia.

Tämä sama tilanne on myös hengellisellä ohjaajalla. Jokaisella, joka uskoo Jumalaan, on mahdollisuus kertoa jollekin toiselle, mitä usko on. Jos en itsekään tunne Jumalaa, en voi kertoa hänestä kenellekään toiselle.

Entinen työtoverini, Jorma Kalajoki, kertoi Radio Dein ohjelmassa mielenkiintoisen tapauksen. Jorma halusi opastaa hiljan uskoon tullutta nuorta miestä siinä, miten välittää evankeliumia toisille. Jorma + tämä nuori mies menivät jonnekin kahvilaan ja alkoivat keskustelun läheisessä pöydässä istuvan porukan kanssa. Jorma kertoi, että lopulta tilanne meni siihen, että hän ja tämä naapuripöydässä ollut porukka väittelivät kiivaasti uskoon liittyvistä asioista. Mukana "oppilaana" ollut nuori mies kuunteli (ja ihmetteli) sivulta.

Lopulta tämä nuori mies kysyi, voisiko hänkin kertoa jotakin? Kun hän sai puheenvuoron, hän yksinkertaisesti vain kertoi siitä, miten usko oli muuttanut hänen elämänsä. Läsnäolevat kuuntelivat hiljaa nuoren miehen kertomaa. Omakohtainen todistus puhuttelee aina. Koska se on totta. Jorma kertoi, että häntä hävetti oma käytöksensä. Hän, jonka piti opastaa evankeliumin kertomisessa toisille, sortui väittelyyn toisten kanssa.

Vaikka olen vuosikymmeniä uskonut Jumalaan ja Jeesukseen, tuntuu, että vasta viime aikoina olen oppinut uskosta jotakin. Sanat ovat harvenneet. Vastaukset ovat loppuneet. Jäljelle on jäänyt vain hiljainen luottamus siihen, että Jumala pitää huolen. Tästä päivästä ja tulevista.

Tällä viikolla sain päätökseen ison urakan. Hengellinen työ Kansan Raamattuseuran palveluksessa sisälsi satoja tilaisuuksia, kuukausittain lähetettyjä lähettäjäkirjeitä, Heinolan alueella postitettuja evankelioivia tiedotuskirjeitä ym. Olen skannannut sähköiseen muotoon kaikki nämä kirjeet. Samoin olen kirjoittanut sähköiseen muotoon kaikki yli 20 vuoden aikana pitämäni puheet. Tällä viikolla työ tuli valmiiksi ja juuri äsken, ennen tämän plogin kirjoittamista, poltin cd-levylle kaikki puheet ja kirjeet. Tosi pieneen tilaan mahtuu satojen tuntien työ.

Hudson Taylor, lähetystyön uranuurtaja, oli elämänsä viimeisinä kuukausina niin väsynyt, että kirjoitti rakkaalle ystävälleen: "Olen niin heikko, etten kykene kirjoittamaan, en lukemaan Raamattuani enkä edes rukoilemaan. Voin vain levätä hiljaa Jumalan käsivarsilla, niin kuin pieni lapsi ja luottaa Häneen."

Tuo ihmeellinen Jumalan mies, joka oli ollut niin täynnä Jumalan Hengen voimaa, joutui fyysisen sairautensa ja heikkoutensa tähden tilaan, missä voi vain maata hiljaa ja luottaa. Tässä on kaikki, mitä Jumala sinuakin, rakasta lastaan, pyytää väsyneenä ja kärsimyksen poltteessa tekemään. Älä yritä olla voimakas. Ole vain hiljaa ja tiedä, että Hän on Jumala."

Tuo teksti on niin totta. Siinä on sanottu uskon ytimestä jotakin tosi syvää. Usko on itsensä jättämistä Jumalan käsiin. Tutussa lasten virressä on sanoma: "Herra, kädelläsi asua mä saan.. kutsut ystäväsi lepäämään.. käsi minut kantaa uuteen elämään, ikirauhan antaa, valoon jään.. Onneni on olla Herraa lähellä.."

Vuosikymmeniä sitten luin erään runoilijan tekstin, missä hän kertoi, että hänellä on taipumus kulkea ajatuksin pitkälle tulevaisuuteen. Mitä pidemmällä hän on käynyt, sitä väsyneempi hän on ollut.

Juuri tänään meidän Herramme kutsuu minua/Sinua elämään tätä päivää. Tämä päivä on hänen antamansa lahja. Vapaus löytyy, kun vain jään Hänen varaansa.

Kauan sitten löysin G. Appletonin tekstin, joka on huikea kuvaus itsensä löytämisestä, Jumalan sydämen tavoittamisesta.

"Jumalani, anna minulle Hengen kynttilä, kun laskeudun oman olemukseni syvyyksiin. Näytä minulle se, mikä on kätkettyä, unohtuneiden muistojen ja kipujen varastohuoneet. Vie minut elämäni alkulähteille, kerro, millainen olen, mikä on nimeni. Anna minulle vapaus kasvaa niin, että minusta voisi tulla se minä, jonka siemenen kylvit, kun loit minut. Syvyydestä minä huudan sinua Herra."

En tunne enkä tiedä, ketkä kaikki käytte tätä plogiani lukemassa. Voin kuitenkin kertoa, että rukoilen, että Jumalan Pyhä Henki voisi siunata juuri Sinua. Olet Jumalallesi äärettömän rakas. On yksi, johon voi luottaa. Ja se on Hän.

Ole minulle syntiselle armollinen

Olen kuullut ja lukenut monenlaisia kutsuja, joita Jumala on ihmisille antanut. Yksi ihmeellisintä on ollut jo vuosia sitten edesmenneen kirjailijan ja julistajan, Tapio Nousiaisen, saama kutsu kirjoittaa kirja uskoville ihmisille avuksi. Tuon kirjan nimi on "Kristuksen kanssa kärsimyksen koulussa".

Lainaan tähän pienen pätkän tuosta kirjasta:
Jumala alkoi yhtäkkiä puhua. Hän sanoi: "Nouse työhön. Sinun pitää kirjoittaa kirja kristityille. Sitä kirjaa lukevat uskovaiset yli rajojen ja tunnustusten. Monet tulevat siitä lohdutetuiksi ja siunatuiksi. Älä epäile. Saat kirjoittaa sen täällä mökillä ja viimeistellä syksyllä kaupungissa.

Sama ilmoitus toistui useana päivänä. Huokasin ja ajattelin: "Taasko Herra? Enkö saanut levätä kirjan tekemiseltä edes yhtä kesää?" Mutta Herra sanoi: "Taas? Aika on lyhyt. Nouse ja kirjoita!"

Tapio Nousiainen alkoi kirjoittaa. Ja toisaalta, miten puhuttelevaa, järkyttävää, Tapio Nousiainen kuoli sillä viikolla kun kirja alkoi valmistua kirjapainossa. Viimeinen tehtävä oli suoritettu.

Kuuntelin muutama päivä sitten Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherran, Jouni Lehikoisen, radioblobia Radio-Deissä. Hän kertoi siitä, miten Tanskassa on ajauduttu siihen, että lukuisia kirkkoja on myynnissä. Sama tilanne alkaa olla totta myös Ruotsissa. Väkeä käy niin vähän, talous ei kestä isojen kirkkojen ylläpitoa. - Tuo blogi puhutteli. Miten tilanne on Suomessa, meidän kirkossamme?

Hyvin monelle kirkko ja hengellisyys alkavat olla vieraita. Tämä muutos on tapahtunut pikkuhiljaa. Suunta on huolestuttava. Yksi Teistä blogini lukijoista lähetti minulle viestin hiljan. Hän kertoi, miten oli saanut sydämelleen rukoilla oman seurakuntansa puolesta. Erityisesti Jumalanpalveluksen puolesta. Vielä hän kertoi alkaneensa itsekin käydä oman seurakunnan Jumalanpalveluksessa.

Rukouksesta on puhuttu, opetettu ja kirjoitettu tosi paljon. Mutta mikään opetus ei auta, ellemme itse rukoile. Kauan sitten luin jostakin tekstin, jonka sisältö oli suunnilleen seuraava: Jos näkisimme rukouksen valtavat mahdollisuudet, me rukoilisimme koko ajan. Sielunvihollinen tekee kaikkensa, ettemme rukoilisi.

Olen lukenut monia rukoukseen liittyviä aforismejä ym. Minusta yksi puhuttelevimmista on tämä: "Missä on paljon rukousta, siinä on paljon siunausta. Missä on vähän rukousta, siinä on vähän siunausta. Missä ei ole ollenkaan rukousta, siinä ei ole ollenkaan siunausta."

Minun pitäsi rukoilla enemmän. Pyhä Henki minussa auttaa minua, kun alan rukoilla. Eräässä isossa seminaarissa kuulin huikean ajatuksen: "Kun alamme rukoilla, Jumala itse alkaa rukoilla meissä.." - Kyse on siitä, alammeko rukoilla.

Kirjakaupoissa, kirjapöydillä ja kirpputoreilla on myynnissä monia hyviä rukouskirjoja, joita kannattaa käyttää avuksi, varsinkin silloin, kun omat sanat ovat hukassa. Lohjan Vivamossa järjestettiin kerran suunnittelupalaveri, jonka yksi osa oli rukoushetki Särkyneen Sydämen Kirkossa. Mukana ollut Antero "Mooses" Laukkanen kertoi tilanteesta. Paikalla oli yksi ortodoksimunkki, joka rukoushetkessä käytti pientä rukouskirjaa. Kun munkki luki rukousta, hän alkoi itkeä. Antero kertoi mielessään ajatelleensa, että "..ei osaa edes rukoilla, kun käyttää rukouskirjaa.." - Silloin hän kuuli Jumalan puhuvan hänelle suoraan: "Milloin sinä itse olet rukoillut ja itkenyt?"

Yritän antaa muille kuvaa syvästä hengellisyydestäni, mutta oma ajatusmaailmani ja puheenikin voivat olla täynnä toisten Jumalan lasten arvostelua. - Voi minua hengellistä näyttelijää, joka vuosien aikana olen oppinut puhumaan ja käyttäytymään hengellisesti.

Paavali kirjoitti: "Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista.." On tuskallista nähdä oma pahuutensa. Tuntuu, että hengellinen kasvu on olematonta. Minussa ei ole mitään hyvää. Kun vihollinen syyttää minua hengettömyydestä ja syntisyydestä, hän on oikeassa. Mutta tänäänkään minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin mennä Jeesuksen, Vapahtajan tykö. Ja tunnustaa hänelle täydellinen epäonnistuminen. En selviä ilman Häntä. En päivääkään. Raamatussa on sana, miten Jeesus itse rukoilee Isän edessä meidän puolestamme. Se on rukous joka kuullaan.

Tanskassa on kirkko, jossa on suuri kipsistä valettu Jeesus-Vapahtaja-patsas. Kun taiteilija oli tehnyt patsaan valmiiksi, Jeesuksen kädet olivat koholla. Taiteilija jätti valmistuneen patsaan kuivumaan, ja laittoi patsaan päälle lakanan suojaksi. Kun hän seuraavana aamuna tuli kirkkoon, Jeesus-patsaan kädet olivat laskeutuneet alas. Niin taiteilija jätti kädet niin ja patsaan Jeesus on siunaus-asennossa.

Jo vuosia tuo kirkko ja patsas on ollut lukuisten turistien käyntikohteena. Eräs kävijä oli jälleen Jeesus-patsaan edessä. Hän kysyi oppaalta, että mitä ihmeellistä tässä patsaassa on? Opas sanoi hänelle: "Käy Jeesuksen eteen polvilleen.." - On aivan toista olla polvillaan Jeesuksen edessä omat syntinsä tuntien, epäonnistuneena, sairaana, voimattomana..

Tälläinen ihmeellinen Jeesus meillä on. Hän ottaa minut vastaan tänäänkin, tälläkin hetkellä. Epäonnistuneena, sairaana.. Sydämestä nousee kiitos. Vain Hänen ansiostaan saan syntini anteeksi. Vain Hänen ansiostaan pääsen kerran Taivaaseen. Ihmeellinen Jeesus.

1 Moos 31:50 ”..niin tiedä, että vaikkei ketään ihmistä olekaan läsnä, Jumala kuitenkin on..”

Jokainen tietää, mikä on kanava. Kanava sanaa käytetään vesistö-terminä, mutta myös TV-kanavista puhutaan. Kanava-sanaa käytetään hengellisenäkin käsitteenä kuvaamaan yhteyttä Jumalan ja ihmisen välillä. Vuosia sitten kuulin hyvän tarinan tähän liittyen.

Eräs uskova mies kävi illalla nukkumaan. Mies makasi selällään ja laittoi kädet ristiin rinnan päälle. Siinä hän rukoili ja siihen hän nukahti. Kun mies aamulla heräsi, hän oli edelleen samassa asennossa kädet ristissä. Mies totesi: ”Oho, kanava on ollut auki koko yön."

Moni kokee hengellisessä elämässään tilanteen olevan toisinpäin. Yhteydenpito ja yhteys Jumalaan pyrkii katkeamaan, harvenemaan, meidän puoleltamme. Piispa Voitto Huotari sanoi muutama vuosi sitten Heinolan rukouspäivillä suuren viisauden: "Jos tuntuu, että Jumala on kaukana, kumpi on liikkunut? Jumala vai ihminen?"

Katselin telkkarista ohjelmaa, jonka aiheena oli sydäninfarkti. Verisuonet voivat ahtautua/tukkeutua niin pahasti, että veri ei enää pysty kulkemaan ja tulee tukos. Monien kohdalla esim. ruokailutottumukset, kiire ym ovat vaikuttaneet elimistön kunnon rappeutumiseen. On voitu elää vuosikausia, ehkä vuosikymmeniä ilman, että elämäntyyliin on kiinnitetty mitään huomiota. Kun sydän alkaa oireilla tai tulee infarkti, monet asiat yleensä muuttuvat. – On pakko jotta elämä voisi jatkua. On pakko tarkistaa ruokavaliota, kuntoilun huomioimista, koko elämää.

Luuk 6:45 puhuu myös sydämestä: ”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.” Entä miten meidän sydämemme ja hengellisyytemme jaksaa tänään? Mitä meidän sydämemme on täynnä? Entä sitten meidän puheemme?

Olin monta vuotta sitten kurssilla, jonka aiheena oli "Puhelimen käyttö markkinoinnissa". Kurssilla opetettiin, miten puhelinta voidaan käyttää myynnin ym. apuna. Kurssi alkoi sillä, että kurssin vetäjä kiersi nauhurin ja mikrofonin kanssa jokaisen kurssilaisen tykönä. Puolet porukasta sai sanoa nauhalle, miten kukin vastaa omaan työpuhelimeensa, toinen puoli sai sanoa, miten esittelee itsensä soittaessaan jollekin. Oli "jännä" kuulla oma äänensä.

 

Samoin, jos meidän elämäämme ja puheitamme nauhoittaisi tai kuvaisi salaa joku ulkopuolinen, voisimme hämmästyä, monesti jopa hävetä käyttäytymistämme. Varmasti kukaan meistä ei rohkenisi antaa toisten kuunnella kaikkea sitä, mistä puhumme esim. kotonamme.

Olemme helposti ihmisten orjia ja riippuvaisia toisten hyväksymisestä. Jos toiset tietäisivät kaiken meistä, tuskin he enää pitäisivät meistä..

Kunpa pystyisimmekin näkemään omaa elämäämme ulkopuolisen silmin, koska niin usein olemme sokeita itsellemme. Väärien ruokailutottumusten ja elämäntapojen vaikutuksesta, meidän sydämeen on tarttunut niin paljon turhaa, vahingollistakin, joka estää meitä voimasta hengellisesti hyvin.

Hep 4:13 ”Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.”

Ihminen näkee vain ulkokuoren, mutta Jumala näkee sydämeen asti. Ja se on ratkaisevaa.

Potilas, joka on menossa ohitusleikkaukseen, on ennen leikkausta ollut varjoainekuvauksessa, jossa suonet on kuvattu. Ja tukokset ovat paljastuneet.

Samoin Herra on "kuvannut" meidät. Hän haluaa hoitaa meitä, jos vain suostumme Hänen hoitoonsa.

On asioita, joita Herra ei voi tehdä puolestamme: sanan tutkiminen ja sydämen oven avaaminen Jumalalle. Jos tuntuu, että Jumala on kaukana.. Ja itse tiedämme kulkeneemme Hänestä kauas, saamme juuri tällä hetkellä tunnustaa asian Hänelle.

Danielin kirjan 9. luvussa profeetta tunnustaa Jumalan edessä omia ja kansansa syntejä: ”Minä käännyin Herran, Jumalani, puoleen armoa pyytäen, paastosin, pukeuduin säkkivaatteeseen ja istuin maan tomussa. Minä rukoilin Herraa, Jumalaani, tunnustin syntini ja sanoin: ”Herra, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät voimassa liiton ja olet armollinen niille, jotka sinua rakastavat ja pitävät sinun käskysi. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet sinua vastaan, kapinoineet ja poikenneet sinun käskyistäsi ja laeistasi.. Mutta sinä, Herra, meidän Jumalamme, olet armollinen ja voit antaa meille anteeksi, vaikka olemme luopuneet sinusta.. Me tuomme sinulle nöyrät pyyntömme, emme omaan vanhurskauteemme, vaan sinun suureen armoosi luottaen.."

 

Johanneksen kirjeessä on ihmeellinen lupaus sille, joka tuntee ja tunnustaa syntinsä: "..jos me tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että Hän antaa meille synnnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."

 

Danielin kirjassa on myös edelliseen liittynyt huikea rohkaisun sana: "Ja iltauhrin aikaan, minun vielä rukoillessani, saapui luokseni nopeasti lentäen se mies, Gabriel, jonka jo aikaisemmin olin näyssä nähnyt. Hän neuvoi minua ja sanoi: ”Daniel, nyt olen tullut ohjaamaan ymmärrystäsi oikeaan. Heti kun aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana, ja minä tulin kertomaan sen sinulle, sillä Jumala rakastaa sinua.”

Tänään Herra lähettää meillekin sanan: "Heti, kun aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana.. Jumala antaa Sinulle kaikki sinun syntisi anteeksi, koska Hän rakastaa sinua."

Saat tuntea sydämessäsi, että tämä sana on totta. Juuri sinua varten. Ja minua.

"Muut kaikki hylkää, vaan sinä et.."

Joulu alkaa olla takanapäin. Monille joulu on yksi vuoden vaikeimmista ajankohdista, koska silloin oman elämän ongelmat, yksinäisyys, ihmissuhdeongelmat ym nousevat pintaan. Tiedotusvälineet ym tuovat koko ajan esiin, minkälainen on hyvä joulu. Mitä syödään, mitä lahjoja ostetaan, miten koko suku kokoontuu yhteen, miten luetaan hyviä kirjoja, miten kuunnellaan hyvää musiikkia, miten tehdään tapaninajeluja..

Luin kauan sitten ilon määritelmän. En muista määrittelijän nimeä, mutta hänen määritelmänsä kuului näin: "Ilo on se tunne, jota tunne silloin, kun saatat hankalat sukulaiset junaan."

Joulujuna meni jo. Olen huomannut, että monen ihmisen suurin kipu on yksinäisyys. Voi olla, että ympärillä on porukkaa paljonkin, mutta silti meistä tuntuu, että olemme yksin. Jos ihmiset eivät huomaa meitä, ajattelemme helposti, ettei Jumalakaan ole meistä mitenkään kiinnostunut! Tämä ei kuitenkaan ole totta! Hän rakastaa meitä enemmän kuin kukaan muu! ”Muut kaikki hylkää, vaan sinä et..” - Nuo vanhan virren sanat ovat auttaneet minua niin monta kertaa. Silloinkin, kun kukaan muu ei voi auttaa meitä, Hän on luonamme!              

Mutta miksi me emme pysty luottamaan siihen, että Jumala rakastaa meitä? Syitä voi olla tietysti monia, mutta uskon, että yksi syy on siinä, ettemme itsekään hyväksy itseämme. Ajattelemme, että me emme ole Jumalan (emmekä ihmistenkään) rakkauden arvoisia ja että toiset arvioivat meitä yhtä ankarasti kuin me itse! Yllättävän moni ajattelee, että kelpaamme Jumalalle vasta sitten, kun oma elämä on saatu ”jonkunmoiseen järjestykseen”. Aivankuin sairas ajattelisi ettei lääkärille voi mennä ennenkuin on vähän toipunut.

 

Luin ERIK EWALDSin kirjaa. Kirjassa oli puhutteleva teksti siitä, miten me pelkäämme sisimpämme paljastumista! Sorrumme näyttelemään ja pitämään naamioita. Silti emme mitään muuta niin kaipaa kuin, että olisimme jollekin tärkeitä juuri sellaisina kuin olemme! Teksti antaa meille myös upeita ”vihjeitä”, miten voimme rohkaista ja auttaa läheisiämme.

 

”Yritä kuulla sitä, mitä en puhu ääneen. Älä anna minun pettää itseäsi kasvojen kautta, jotka sinulle näytän, sillä minulla on tuhat naamaria, eikä mikään niistä ole minä. Älä anna itseäsi pettää. Minä teeskentelen varmaa ihmistä, näyttelen olevani täynnä itseluottamusta. Yritän olla kylmän asiallinen. Väitän, etten tarvitse ketään. Älä usko minua. Älä usko. Syvällä sisimmässäni on todellinen minäni täydessä hämmingissä, pelossa ja yksinäisyydessä. Siksi luon itselleni naamarin, jonka taakse piiloudun, suojautuakseni katseilta, jotka tietävät.
 

Minä pelkään, etten sisimmältäni olekaan mitään, ettei minua kannata omistaa. Pelkään, että sinä tulet sen huomaamaan ja työnnät minut luotasi. Näin naamioiden paraati alkaa. Juttelen kanssasi pikku hiljaa. Kerron kaiken sen, millä ei ole mitään merkitystä, mutta en puhu yhtään mitään siitä, mikä merkitsee kaikkea, siitä mikä minussa huutaa. Ole kiltti ja kuuntele oikein tarkkaan ja yritä kuulla juuri sitä, mitä en sano. Haluaisin olla aito, spontaani. Haluaisin olla oma itseni, mutta sinun täytyy auttaa minua. Sinun täytyy ojentaa kätesi minulle. Joka kerta, kun olet minulle ystävällinen ja rohkaiset minua, joka kerta, kun yrität minua ymmärtää, joka kerta, kun todellakin välität minusta, siivität minun sydäntäni.

 

Saan siivet, hyvin heikot siivet, mutta siivet kuitenkin. Sinun herkkyytesi, sympatiasi ja kykysi ymmärtää voivat vapauttaa minut omasta varjomaailmastani, epävarmuuteni ja yksinäisyyteni vankilasta. Tämä ei tule olemaan helppoa sinulle. Mitä lähemmäksi tulet, sitä sokeammin lyön takaisin. Mutta olen kuullut, että rakkaus on voimakkaampi kuin paksut muurit. Siinä piilee minun toivoni, ainoa toivoni. Minä pyydän: Yritä hajottaa nämä muurit lujin käsin, kuitenkin varovaisin käsin, sillä lapsi on erittäin herkkä. Kuka minä olen, sinä ehkä ihmettelet. Minä olen joku, jonka tunnet oikein hyvin, sillä minä olen jokainen mies, joka tulee sinua vastaan. Minä olen jokainen tapaamasi nainen, ja minä olen sinä itse.”
 

Juuri tuolla ”syvällä tasolla” Herra haluaa kohdata meidät tänään! Hän on täynnä rakkautta meitä kohtaan, ajattelimme me itsestämme mitä tahansa. Uudessa Testamentissa kerrotaan, miten Jeesuksen opetuslapset olivat ristiinnaulitsemisen jälkeen peloissaan lukittujen ovien takana. Sinne pelkojen keskelle Jeesus ilmestyi ja sanoi: ”Rauha teille.” Näin tunsin, että minunkin elämässäni tapahtui monta vuotta sitten. Jeesus tuli lähelle ja osoitti, että Hän on aivan toisenlainen kuin olin luullut. Hän ei tullutkaan tuomitsemaan minua vaan armahtamaan ja auttamaan. Hän pyysi minua seuraamaan. Olen vuosien mittaan nähnyt, miten turvallista on Hänen perässään kulkea.
 

On ollut lukemattomia tilanteita, jolloin (minusta) on näyttänyt, ettei tästä enää yli pääse. Hänelle nämä tilanteet eivät ole olleet mahdottomia. Jumalan ihmettä on, että tässä vielä ollaan ja kirjoitellaan! Kuuletko? Jumalan rakkauden ihmeellinen kutsu?! Se ei pakota seuraamaan, vaan kutsuu ja houkuttaa! Anna Jumalan ottaa Sinut ”hinaukseensa”! Tulet selviämään eteenpäin ja löydät ihmeellisen Rakkauden ja Auttajan! Elämästäsi tulee seikkailu! Joku ajattelee nyt, että elämässäni on niin suuri ONGELMA, ettei sitä edes Jumala pysty ratkaisemaan. Lue, mitä F.Wislöff kirjoittaa tällaisista mahdottomista esteistä!
 

”Kaikessa ihmiselämässä on raskaita kiviä, jotka uhkaavat tukkia tien. Ei ole ihme, että kysymme huolestuneina, kuka vierittää kivet pois. Ihmisen omat voimat eivät siihen riitä. Pääsiäisaamuna naiset totesivat suureksi ilokseen, että kivi oli poissa. Jeesuksen hauta oli tyhjä. He olivat turhaan olleet huolissaan. Herra Jeesus, olen kokenut saman monet kerrat. Raskaat kivet, joiden takia olen murehtinut, ovat olleet poissa, kun olen tullut niiden paikalle. Mutta olen hidas oppimaan. Sinä tiedät, mikä kivi on tällä hetkellä mielessäni. On kovin vaikeaa pitää huolet loitolla. Mutta tiedän sinun auttavan. Sen olet aina tehnyt. Jeesus, sinä mursit haudan oven. Sinä olet elävä Vapahtaja. Osoita valtasi tälläkin kertaa. Vieritä kivi pois.” 

"Kun minut oli hylätty, kun kannoin näännyksissä sieluani, silloin hiljaa, syliinsä painaen saapui Jumalani. Ei pasuunan pauhulla, vaan mykkänä, syliinsä painaen, ei kirkkaalla päivänpaisteella vaan yössä taistellen." (E.Ady)

Oikea tie

Eilinen posti toi minulle kortin, jossa oli yllä oleva kaunis kuva. Kortin lähettäjä oli vanha naapuripariskunta Heinolasta. Tuli hyvä mieli, kun tuota korttia luin. Pienellä asialla voi lähimmäistään ilahduttaa. Rahaakaan ei välttämättä mene paljon. Muistan vuosia sitten erään kirkkoherran, joka kertoi, mitä hän tekee jouluaattona. Hän kertoi, että aattoiltana hän ottaa kaikki saamansa kortit ja lukee ja katselee ne huolella ja muistaa jokaista ihmistä, jolta on kortin saanut.

Joulu voi olla hyvä aika pysähtyä. Siitä ainakin paljon puhutaan. Mutta harva kait todelliseen pysähtymiseen pystyy. Sydän ja sisin on niin levoton ja elämänrytmi on niin vauhdikas. Silti olisi ihmiselle tärkeä pysähtyä.

Joku on sanonut, että Jumala ei juokse meidän perässämme, vaan hän odottaa, että me pysähtyisimme. Kun meille sallitaan pysäytyksiä, jolloin emme pääse eteenpäin, meillä on mahdollisuus kuunnella ja nähdä omaa elämäämmekin selvemmin.

Pöydälläni on kuukausia "ajelehtinut" lehti-leike. Siinä on pätkä Martti Lutherin tekstiä. Kirjoitan sen Sinulle:

"Minä tahdon olla sinun opettajasi"

"Minä opetan sinua, sanoo Herra, minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi." (Ps 32:8)
Herra sanoo: Pyydät, että lunastaisin sinut. Älä ole huolissasi siitä. Älä opeta minua äläkä itseäsi, vaan jättäydy minun haltuuni. Minä tahdon olla sinun opettajasi, minä tahdon johdattaa sinua, niin että vaelluksesi on minulle mieluista. Sinä luulet kaiken olevan hukasssa, elleivät sinun ajatuksesi toteudu, mutta sinun ajatuksesi ovat vahingollisia ja minulle vain esteeksi. Ei käy sinun ymmärryksesi mukaan vaan yli sen. Olla ymmärtämättä (oman mielensä mukaan) on todellista ymmärtämistä, ja minä tahdon antaa sinulle minun viisauteni. Olla tietämättä, mihin on mentävä, merkitsee juuri todellista tietämistä. Minun ymmärrykseni tekee tyhjäksi sinun ymmärryksesi. Niin lähti Aabraham isänmaastaan tietämättä mihin. (1. Moos 12:1) Hän alistui seuraamaan minun ajatuksiani ja hylkäsi omansa, mutta hän pääsi oikeata tietä oikeaan päämäärään."

Huikea juttu, että Jumala lupaa opettaa meitä ja ohjata meitä oikeaa tietä. Niin monta kertaa tiedän itse antaneeni Jumalalle omia suunnitelmiani, jotta Hän ne toteuttaisi. Onneksi Jumala tietää, mikä on minulle parhaaksi ja toimii sen mukaan. Olen monta kertaa muistellut vanhaa juttua kahdesta uskovasta miehestä, jotka keskustelivat keskenään.

Toinen miehistä kertoi, että hän on jo 20 vuotta ollut Herran tiellä. Toinen vastasi tuohon: "Mene hyvä mies pois edestä, että Herra voi toimia." - Usein me itse olemme suurin este Jumalan hyvän tahdon tapahtumiselle. Jos tiesi on tukossa, tai et enää tiedä, mitä pitäisi tehdä, silloin Jumala voi auttaa. Pääasia on, että annamme tuon aiheuttamamme umpikujan ja sotkun ja itsemme Hänelle. Ja pyydämme, että Hän johdattaisi meidät oikealle tielle.

Pysähdy. Rukoile, että löydät hiljaisuuden. Tuossa hiljaisuudessa pystyt kuulemaan myös sitä, mitä Jumala haluaa sydämellesi jakaa. Olen monta kertaa huomannut erään yksinkertaisen havainnon. Kun ajat autolla, yleensä tarkkailet tietä, jota ajat ja muuta liikennettä. Kun sitten olet jonkun toisen kyydissä, pystyt näkemään sellaisiakin asioita, joita ajaessasi et näe. Tämä yksinkertainen kuva viestii myös siitä, mitä on elämä, joka on annettu Herramme johdatukseen. Silloin sinulla on suurempi mahdollisuus nähdä niitä rikkauksia, joita elämäntiesi varrella on.

".. anna itsesi Jumalan Hengen johdatettavaksi. Tuo Henki tulee johdattamaan sinut siihen lopulliseen päämäärään, jota varten sielusi luotiin."

Jumala rakastaa myös sairasta lastaan

 

 

”Me olemme tehneet uskosta liian helpon, etenkin niissä maissa, joissa kristityt ovat enemmistönä. Alkuseurakunnassa samoin kuin vieläkin suurimmassa osassa maailmaa Jeesuksen seuraajat joutuivat laskemaan kustannukset. Heidän oli oltava valmiina kieltämään itsensä, ottamaan ristinsä ja seuraamaan Jeesusta. Mutta nykyisin ei seurakunnan jäseniltä vaadita tällaista. Seurakuntakuri on höltynyt ja samalla seurakunnan todistus heikentynyt.

Seurakuntiin on ujuttautunut ”maailman” vaikutus ja ne alkavat monissa toiminnoissaan yhä enemmän muistuttaakin maailmaa. Samoin kuin Jeesuksen aikana seurakunnissa on tänäänkin teeskentelijöitä. ”Lopun aikojen” lähetessä oikeat ja väärät alkavat erottua toisistaan. Kärsimysten ja vainojen tullessa ero näkyy.”

 
Edellinen teksti on lainaus evankelista Billy Grahamin kirjasta. Se on kirjoitettu kauan sitten, mutta tuntuu, että se on hyvin ajankohtainen tälle ajalle, jota elämme.

Kun aika kuluu, samaa tahtia lähestyy Jeesuksen toinen tulemus. Ennen tätä tulemusta tapahtuu suuria asioita. Halusimme tai emme, meidän on valittava, uskommeko Häneen vai emme? Ne, jotka Häneen uskovat, joutuvat monenlaiseen koetukseen, koska sielunvihollinen tietää loppunsa lähenevän.

Olen kärsinyt kroonisesta selkäkivusta joulukuusta 2005 lähtien. Pahimmillaan, kun kipu on kovimmillaan, en pysty tekemään mitään muuta kuin makaamaan sängyssä tai lattialla.

Selkäkipuni puolesta on rukoiltu kymmeniä kertoja. Varmasti Jumala on nuo rukoukset kuullut, mutta kipu jatkuu edelleen. Vahvat lääkkeet pitävät kivut jonkunmoisissa rajoissa. Välillä on kivuttomia päiviä, välillä kipu kulkee minussa kuin aaltoliike.

Uskova ja sairaus on monelle vaikea yhdistelmä. Raamatussa on monia kohtia, joissa rohkaistaan meitä uskomaan, että Jumala parantaa kaikki sairaudet. Toisaalla Raamatussa kerrotaan, miten uskovan elämään kuuluvat monet koetukset ja vaikeudet. Paavalin pistintä ovat monet selittäneet sairaudella, joka teki Paavalista heikon. Timoteus kärsi vatsavaivoista,  joihin Paavali antoi lääkitysohjeita.

Vuosien aikana olen huomannut,miten monenlaisia ajatuksia ja tuntoja on omaan sairauteeni liittynyt.

Moni ihminen (uskova ja ei-uskovakin) voi sairauden kohdatessaan sanoa: "Mitä pahaa/syntiä minä olen tehnyt, kun minua näin rangaistaan?" - On sairauksia, joiden syntymiseen olemme itse vaikuttaneet (väärät elämäntavat, viina, tupakka, huumeet..). Näitä sairauksia on vaikea laittaa Jumalan syyksi, koska itse tiedämme sairauden aiheuttaneemme. Mutta on paljon sairauksia, jonka syitä ei kukaan ihminen tiedä.

Jos tai kun ajattelemme, että sairaus johtuu synneistämme, tälle ajatusmallille pitäisi löytyä joku perustelu Raamatusta. Raamatussa ei ole kuitenkaan kohtia, joissa esim. kerrottaisiin, että kun olet tehnyt tiettyjä syntejä tai tietyn määrän syntejä, että niistä seuraa sydänsairauksia, selkäkipuja, psyykkisiä sairauksia..

Raamatussa on sana, että synnin palkka on kuolema. Jos Jumala tekisi meille syntiemme mukaan, Hänen pitäisi tappaa meidät. Tällä maapallolla ei sen jälkeen olisi paljoa porukkaa, koska Raamatussa on sana: "Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.."

Kuuntelen päivittäin Radio-Deitä. Ja välillä katselen TV7:n ohjelmia. Olen kuullut ja nähnyt monta ohjelmaa, joissa joku hengellisen työn tekijä tai armoitettu rukoilija kertoo, miten Jumala nykyään toimii. Miten Hän parantaa ja miten kaikki hoituu, kun vain uskomme. Olen monta kertaa puhujan pyynnöstä laittanut käteni sairaan paikan päälle ja olen (yrittänyt) uskoa, että tässä hetkessä minä paranen.

Olen uskonut ja olen epäillyt. Lopulta olen jättänyt selkäkipuni Jumalalle. Mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Tiedän, että monia sairaita uskovia on syyllistetty sillä, että sairauden syy on siinä, kun usko ei ole riittänyt.

Olen rukoillut monen sairaan puolesta. Ja olen nähnyt, miten Jumala on heitä parantanut ja toisaalta olen nähnyt miten sairaus on jäänyt. Jumala on Kaikkivaltias. Hän tekee niinkuin tahtoo.

Mutta kaikista tärkeintä on se, että Hän rakastaa jokaista luomaansa ihmistä. Sairaus ei ole merkki siitä, ettei Jumala tätä ihmistä rakasta. Jumala on rakastanut meitä niin paljon, että antoi oman poikansa kuolla meidän syntiemme tähden. Näin meitä ei enää rangaista, vaan me saamme ottaa vain vastaan tämän ihmeellisen lahja ja rakkauden.

On hyvä, että kerrotaan Jumalan ihmeellisistä töistä ja siitä, miten Hän pelastaa ja parantaa. Mutta on/olisi hyvä, jos julkisuudessa kerrottaisiin myös siitä ihmeellisestä armosta, joka koskee myös vaikeasti sairaita. Kun elämämme täällä maan päällä päättyy ja pääsemme muuttamaan Taivaan kotiin, tänne jäävät kaikki meidän sairautemme, vajavuutemme, syntisyytemme.

Jos toiset (pyhät?) ovat Sinua syyllistäneet sairaudestasi tai heikosta uskostasi, nuo syyllistäjät eivät ole olleet Jumalan asialla. Sielunvihollinen on veljien (= uskovien) syyttäjä, joka syyttää yöt ja päivät. Jos olemme vihollisen syytösten kohteina, me voimme viholliselle sanoa, että noin syntisiä me olemmekin. Se on totta. Mutta yhtä totta on se, että Jeesus kuoli noiden syntien tähden, jotta minä saisin syntini anteeksi.

Rukoilen, että Jumala siunaa Sinua ja rohkaisee, kun tätä tekstiä luet. Olet Jumalalle korvaamattoman arvokas. Hän rakastaa Sinua enemmän kuin kukaan toinen. Jäädään Hänen turviinsa, terveenä tai sairaana.

Ai niin..

Viikkoja sitten kerroin ladossamme asuneesta puolivillistä kissasta, Ellistä, joka vietiin Kissataloon kesällä. Pari viikkoa sitten Elli palasi luoksemme. Suoraan eläinlääkärin leikkauspöydältä. Kohtu ym. on poistettu. Oheisessa kuvassa näet Ellin nukkuvan nukutusaineista. Ihme on myös tapahtunut. Elli on nyt sisäkissa. Kerron lähiaikoina lisää Ellin seikkailuista.  

100-vuotias piilopaikka

Olen aiemmin kirjoittanut Sinulle, miten olen viime kuukausina tutkinut oman kotikyläni historiaa. Lähes sata vuotta sitten Tammelassa oli 1000 venäläistä sotilasta tekemässä linnoitustöitä. Pelättiin hyökkäystä silloin vielä Venäjälle kuuluneen Suomen alueelle ja varauduttiin sitä varten. Kaivettiin mm kilometrikaupalla juoksuhautoja joissa sotilaat saattoivat väijyä maaston suojassa. Kotikylässäni näitä juoksuhautoja on muutama kilometri.

Jo lapsuudesta muistan kaksi korsua, jotka poikien kanssa löysimme. Muutama päivä sitten kuljin pitkän matkan harjuja pitkin kameran kanssa. Ja kuinka ollakaan, löysin toisesta korsusta vielä vanhojen hirsien jäänteitä. Tämän tekstin alussa oleva valokuva on tältä paikalta. Kuvasta ei pysty päättelemään, että tuo korsu on ollut tosi syvässä kuopassa isojen puiden ympäröimänä. Lähimpään tiehen on ollut matkaa useita satoja metrejä. Korsussa on tarvittaessa voinut olla piilossa pitkiäkin aikoja kenenkään sitä havaitsematta.

Ilman paikallistuntemusta tuota korsua ei ulkopuolinen löydä. Lisäksi luonto on muovannut maisemaa niin, ettei muutaman vuoden päästä korsusta ole mitään jäljellä. Jos katsot kuvaa sen keskikohdasta vähän ylöspäin, saatat huomata  kohdan, jossa kahden hirsirivin päät näkyvät rinteessä. Hirsien välissä näkyy aukko (luolan suu), jonka joku eläin on kaivanut ja ajanut hiekan korsun pohjalle. Luolan suu on niin suuri, että minä olisin siitä lähes mahtunut sisään. Luolassa asuu kettu, mäyrä tai supikoira?

Me ihmisetkin piiloudumme joskus toisiltamme. Vaikka emme kenties kaiva itsellemme luolaa metsään, voimme muuten piiloutua. Vaikka omaan sydämeemme. Entinen työtoverini Erkki Leminen kirjoitti vuosia sitten seuraavan tekstin, jota olen usein lukenut:
"On hyvä, ettei ihmisen sisin ole avoimena kaikkien nähtävissä, etteivät uteliaat pääse sinne kurkistamaan ja arvostelijat lyömään. On kuitenkin vahinko, jos ihmisen sisimpään ei pääse kukaan. Aivan yksinäinen ihminen, jonka sisimmässä ristiriidat huutavat, on liian altis synkkyydelle ja epätoivolle."

Vuosia sitten eräs lähisukulaiseni sairastui vakavasti. Sairauden myötä hän menetti puhekykynsä muutamaksi viikoksi. Katsomassa käyneillä läheisillä oli tosi rankkaa, kun he näkivät tuon sairaalan sängyssä makaavan yrittävän sanoa heille jotakin kuitenkaan pystymättä siihen. Vain kyyneleet valuivat poskille. Sanoja ei tullut.

Psalmissa 139. kerrotaan Jumalan suuruudesta mm. näin: "..Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut.."

Kaikkivaltias Jumala näkee Sinut siellä, missä juuri tällä hetkellä olet. Oletko vuoteeseen sidottu, oletko piiloutunut sydämesi kätköihin, oletko miljoonien kilometrien päässä yhdestäkään ihmisestä? Ja Jumala ei vain näe Sinua, vaan Hän on ihan lähelläsi. Ja Hän rakastaa Sinua.

Luin tänään vanhan norjalaisen kirjailijan kirjoituksen. Teksti oli hyvä ja rohkaiseva. Siksi kirjoitan sen Sinulle tähän.

"Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva." (Hepr. 11:8) Aabraham ei tiennyt, minne hän lähti. Ja kuitenkin hän lähti. Sillä Jumala oli niin käskenyt. Se on uskoa; sillä usko on kuuliaisuutta. Usko on kuuliainen tietämättä minkä tähden.

Sen, joka uskoo Jumalaa, ei tarvitse ymmärtää Jumalaa totellakseen Häntä. Hänen ei itsensä tarvitse nähdä keinoja ja mahdollisuuksia, hänen ei tarvitse tuntea Jumalan suunnitelmaa hänen tulevaisuutensa suhteen. Uskon on luottamusta. Se, joka uskoo Jumalaan, luottaa Häneen, ja jättää elämänsä ja tiensä Herran haltuun. Joka uskoo, jättää Jumalalle kaiken vastuun. Koko hänen oma vastuunsa on siinä, että hän tottelee ja jättää kaiken muun Jumalan käsiin."

Voit ehkä olla vankina omassa kodissasi, omassa sydämessäsi monien lukkojen takana. Mutta nyt Jumala kutsuu Sinua lähtemään ulos vankilastasi. Seuraamaan Häntä. Sielunvihollinen yrittää kertoa, ettet ikinä pääse vapaaksi ja ettei kukaan voi auttaa. Mutta Jumala voi! Hän herätti kuolleista oman poikansa. Tällä samalla voimalla Hän pystyy auttamaan Sinut vapaaksi. Muistelen oman elämäni vankiloita, joista Jumala minut vapautti. Itse en sitä voinut tehdä. Ja tänään voin todistaa Sinulle, että Hän voi. Jumala ojentaa kätensä puoleesi. Tartu siihen. Ja Sinä saat avun.

Marraskuun ASKEL-lehdessä oli valtavan hyvä juttu toimittaja-kirjailija Aino Suholasta. Olen joskus ennenkin lukenut Ainon tekstejä ja pitänyt niistä. Em. lehtijuttu oli niin hyvä, että kirjoitan muutaman lainauksen tähän.

 

"Aino muistuttaa, ettei elämä ole kivää eikä se ole sellaiseksi tarkoitettukaan. Päiväkodissa jo kerrotaan, etteivät lapset oikein halua mennä epämukavuusalueelle. Savu nousee Ainon korvista, kun hän sanoo,  että koko elämä on epämukavuusalue. Vanhempien pitäisi ennen kaikkea opettaa lapsilleen pettymyksen ja kivun sietämistä.

 

Tämä curling-vanhemmuus naurattaisi, jos ei hirvittäisi. Vanhemmat pylly pystyssä siloittamassa lapsen tietä elämään, vielä kotoa lähdön jälkeenkin. Mutta kun elämä ei ole silkkiä! Se on mäkiä, mutkia, kuoppia, sudenkuoppia, eikä yksikään niistä ole kartalla. Elämä on ennakoimaton ja arvaamaton, ihana ja ihan kamalan pelottava. Kuinka siitä voisi selviytyä se, joka ei ole oppinut kaatumaan ja nousemaan ylös. Kohtaamaan pettymyksen, epäonnistumisen, jopa häpeän ja silti uskomaan siihen, että elämä kannattaa.

 

Jos itsellä on ankaraa, haluaa, että lapsella on helpompaa. Olemme alkaneet uskoa, että elämä on hyvää, kun se on helppoa. Mutta niin ei elämä ole. Se on syvempi. Aavistuksen siitä saa vain kokemuksen kautta.

 

Kehotan sanomaan "tahdon" elämälle ja sille, ettei kaikki ole kivaa eikä helppoa. Kuvitellaan, että helpompaa on kun ei mitään uskalla ja kaikki tunteet tasataan rauhoittavilla. Ota elämä haltuun.. yllyttävät elämäntapakonsultit. Opettele taskuparkkeeraus! Niin kuin elämää voisi hallita. Sitä voi vain elää. Kaikin aistein ja vaistoin. Uskallus elää ei kehity vain parketilla liidellen, vaan pikemminkin silloin kun ajaa polkupyörällä soratietä. Kumikin puhkeaa, mutta joku pysähtyy auttamaan ja lintu laulaa.

 

Aino sanoo että kaikki me olemme samanlaisia paljaaltaan, iholtamme ihmisiä. Mutta niin syvällä on se pelko, että vain minä olen tällainen, vain minä tärisen itseni reunalla. Samaa armoa on tämä elämä, lahja, jonka minäkin tilaamatta sain.

 

Nyt olen luopunut kilttinä olemisesta ja uskallan kotona sanoa, että en jaksa. Kun tulee pahoja hetkiä, Aino käpertyy sikiöasentooon untuvatäkin alle ja pudottautuu Jumalan syliin ja lakkaa yrittämästä. On tärkeä opetella päästämään irti omasta voimasta, ymmärtää, että minä olen pieni ja Jumala on suuri.

 

Ajatella, että jotkut sanovat uskovansa, mutta eivät kirkon Jumalaan. On ihmisellä raskasta, kun pitää oma Jumalansakin tehdä. Minulla on vain tämä lapsenusko. Se vahvistuu, kun tiedän, että kaikki mitä minulle on tapahtunut, on ollut tarpeen. En antaisi pois itkua enkä oman sielun nuohoamista. Olennainen kirkastuu..

 

Kosketusta ihminen tarvitsee ja nähdyksi tuloa. Vaikka olemme vauraampia kuin koskaan, masentuneita on enemmän kuin koskaan. Joten raha ei tee autuaaksi.

 

Ei nouse kirkko, jolla olisi nyt elämänsä paikka jyrähtää. On vähän sellainen pelastukoon ken voi -tunnelma. Me, jotka saimme lohtua virsistä ja rukouksesta, emme opeta niitä seuraavalle polvelle. Uskonnonopetuksen rapautuminen kostautuu pahasti. On tärkeä tietää, että yksi asia tässä myllerryksessä ei muutu, Jumala. Tarvitsemme pyhyyden kokemuksia.

 

Armo ei ole mikään pallomeri. Tarvitsemme puhetta myös synnistä. Meni paljon siinä, kun lakkasimme pelkäämästä Jumalaa. Pyhyys ja kunnioitus ovat tarpeen. Siionin virret rouhaisevat syvältä ja niiden puutteessa lauletaan iskelmissä rakkauden kerjäläisistä. Iskelmät eivät kerro, että vain Jumalan rakkaus on ehdotonta. Ei me olla tuloksentekijöitä tai kustannusrasitteita vaan Jumalan ihmeitä.."

 

 

 

 

 

 

 

 



Kissat ja hiiret

Kun muutimme vanhaan kotitalooni, talon pihapiirissä olevassa ladossa asui kissa, jonka ristimme Elliksi. Varmoista lähteistä saamamme tiedon mukaan, Elli on erään kesämökkiläisen hylkäämä kesäkissa. Emme tiedä, kauanko Elli on ladossa ja navetan ylisillä asunut, mutta on käsittämätöntä, miten Elli on pysynyt hengissä.

Elli on ollut puolivilli. Hän ei aluksi uskaltanut tulla meitä lähellekään. Mutta lopulta hän tottui meihin ja suostui tulemaan syömään talon rapuille asetetulle ruokakupille. Meillä talossa asuu toinenkin kissa, Pekka. Pekka on kotoisin Rengosta. Asunut varhaislapsuutensa kaupungissa. Mutta nyt ollut meidän kanssamme. Koska kissat ovat väritykseltään samanlaiset, alussa oli vaikeuksia erottaa kumpi kissa pihalla kävelee.

Hauskaa minusta oli se, että Pekka ei pitkään aikaan rohjennut mennä ulos. Ja Elli ei rohjennut tulla sisään. Kissat kohtasivat ulko-ovella ja sähisivät toisilleen.

Viime talvena, kun oli pakkasta 20-30 astetta, Elli suostui pari kertaa yöpymään meillä sisällä. Paljon tapahtui kuukausien aikana. Kunnes kesäkuussa Elli tuli pihallemme esittelemään poikastaan. Poikanen oli Ellille niin tärkeä, että hän alkoi olla meille vihainen.

Lopulta jouduimme soittamaan eläinsuojeluyhdistykseen ja sieltä järjestyi mies, joka tuli loukulla pyydystämään Ellin ja hänen poikasensa. Nyt Elli on yli viisi kuukautta asunut Jokioisten löytöeläintalossa. Eräänä päivänä siellä tapahtui ihme, Elli synnytti jälleen poikasen.

Viime viikolla saamamme tiedon mukaan Elli on löytöeläintalossa ollut varaemona kahdelle kissanpoikaselle ja jopa imettänyt niitä. Hän on sillä tavalla ikäänkuin maksanut oleskelunsa (+ omien poikasten oleskelun) löytöeläintalossa. Lähiviikkoina, kun Elli leikataan, hän saapuu meille takaisin. Jännitystä on siinä, haluaako hän muuttaa sisälle taloon vai muuttaa edelliseen kotiinsa latoon?

"Kun kissa on poissa, hiiret hyppii pöydällä." - Vanha sananlasku on totta edelleen. Monessa mielessä. Kun syksy tuli, myös talomme yläpohjasta kuului pieniä askelia. Vein sinne hiirenloukun + palan Oltermanni-juustoa. Ei kulunut kuin pari päivää, niin ensimmäinen hiiri oli pyydystetty. Nyt hiiriä on kertynyt jo neljä. Oltermanni-juusto tuntuu maistuvan.

Mielessäni on pari juttua hiiristä ja kissoistakin.

Oli kerran saarnaaja, jolle hengelliset kokemukset olivat tärkeitä. Hän piti kokemuksistaan kirjaa kirjoittamalla ne pieneen vihkoon. Tuosta vihosta hän aina otti juttuja puheidensa höysteiksi. Kerran hänen(kin) työhuoneeseen eksyi hiiri. Hiiri teki pahojaan ja teki reikiä myös tuohon pieneen vihkoon. Seuraavan kerran kun saarnaaja meni puhumaan, hän aloitti puheensa näin: ”Hiiret söivät minun kokemukseni. Nyt on pakko puhua Jumalan Sanasta.”

Jumalan rakkaus ja huolenpito meistä ei ole koskaan kiinni kokemuksistamme tai tunteistamme. Silloinkin, kun ei tunnu miltään, Jumalan Sanan, Raamatun lupaukset ovat totta. Tätä asiaa olen opetellut monien vuosien aikana.

Mutta sitten se toinen juttu.

 

”Oli kerran munkki, joka asui isossa luostarissa. Hän halusi päivittäin olla Jumalan kasvojen edessä rukouksessa. Koska väkeä oli paljon, munkki rakennutti luostarin kellariin rukouskammion voidakseen rauhassa hiljentyä. Alku meni hyvin, kunnes ilmaantui yksi paha ongelma. Munkki kiusaantui hiiristä, jotka alituiseen tulivat häiritsemään hänen rukoustaan. Niinpä munkki alkoi kuljettaa mukanaan kissaa. Kissa piti hiiret kurissa ja munkin hartauselämä jatkui.

Vuosia kului ja viimein munkki kuoli. Veljistön muut jäsenet alkoivat noudattaa esikuvansa tapoja. Rukoushetkiä kellarissa, kissa mukana. Vielä vuosisatoja myöhemmin tätä tapaa noudatettiin. Aikaa myöten syntyi kuitenkin teologisia kiistoja siitä, minkälainen kissan piti olla väritykseltään ym. Ristiriidat muuttuivat niin suuriksi, että lopulta koko veljistö hajosi.

 

Alkuperäinen asia (hiljainen rukous Jumalan edessä) oli unohtunut. Hurskaan munkin rakkaus rukoukseen muuttui kiistelyksi kissasta. Valitettavasti näin on käynyt niin monta kertaa. Alkuperäinen asia on unohtunut ja aletaan riidellä aivan turhista asioista.

 

Eräässä psalmissa ovat sanat: "..älä anna minussa pettyä niiden, jotka etsivät Sinua, Israelin Jumala.." - Me Jumalaan uskovat emme aina ole olleet mitenkään hyviä edustajia Jumalan rakkaudesta. Monia virheitä on tehty.

 

Juttelin kerran erään ystäväni kanssa, joka oli silloisesta elämäntilanteestaan kirjoittanut tosi puhuttelevan tekstin:

 

"Luopunut uskostaan, he sanovat, kun en ehdi joka viikonloppu kokouksiin. Luopunut uskostaan, he sanovat, kun opiskelen ja käyn työssä. Luopunut uskostaan, sanotaan, kun uskallan mennä ei-uskovien ystävien kanssa.. Ja kuitenkin ylhäältä ojentuu käsi puoleeni, minun puoleeni ja kuuluu ääni: "Lapseni, minun lapseni."

 

Juuri tällä hetkellä mekin voimme olla hetken hiljaa. Ja kuunnella. Ja ymmärtää sydämessämme, että Jumalan ihmeellinen rakkaus koskettaa meitäkin. Hän kertoo sydämellemme, että Hän rakastaa meitä. Ja Hän haluaa antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Jumala voi sen tehdä.

 

 

Salaiset varastohuoneet

Eräs ystäväni kertoi minulle, että hänen elämässään joka rintamalla taistellaan: töissä, kotona, ihmissuhteissa.. Ystäväni sanoi myös, että olisipa edes yksi elämänalue, joka olisi jotenkin kunnossa! Tällainen elämä rasittaa, varsinkin jos sitä jatkuu vuosia, ehkä vuosikymmeniä. Ystävänpäivä muistuttaa meille, kuinka upea juttu onkaan, jos meillä on yksikin ystävä, joka suostuu olemaan rinnallamme tässä kaikessa. Walter Winchell on kirjoittanut asiasta: ”Tosi ystävä kävelee sisään silloin, kun koko muu maailma kävelee ulos.”

 

Jos ystävyys on jo tällaista, Jumalan rakkaus on jotakin vielä paljon enemmän. Minusta tästä rakkaudesta kertoo upeasti mm. Niilo Tuomenoksan tekemän vaellusvirren sanat: ”Sä suostut mahdottoman, mun luona asumaan ja aivan tällaisena mua kaikess´ kantamaan. Et väsy, vaikka usein mä väsyn kokonaan; Sun armos, rakkautesi ei lopu milloinkaan.” Ei vain niin, että Jumala suostuu olemaan rinnallamme! Hän haluaa myös tuoda apunsa meille, jotta elämämme voisi selkiintyä.

 

Anna-Mari Kaskinen on yksi Suomen tunnetuimmista lauluntekijöistä. Anna-Mari asuu Lohjalla, Vivamon toimintakeskuksessa. Muistan lähtemättömästi erään hänen kirjoituksensa SANA-lehdessä kesältä muutaman vuoden takaa. Siinä eräällä arjen esimerkillä kuvataan Jumalan rakkautta ja huolenpitoa. Kirjoituksen otsikko on "Salaiset varastohuoneet".

 

Yhteisöömme (Vivamo) saapui nainen, joka pyysi lupaa päästä tekemään talkootöitä. Ohjasimme hänet notkuvien marjapensaiden ja kirsikkapuiden ääreen ja kohta astia toisensa jälkeen täyttyi elokuun sadosta. Lopulta kaikki marjat oli poimittu. Nainen kysyi, mitä hän seuraavaksi saisi tehdä. Muistin varaston, joka oli täynnä rojua: paperia, leluja, kangaspakkoja ja äänentoistolaitteita. Sen siivoaminen oli ollut listalla jo pitkään, mutta tavaroiden vyöry lannisti yrittäjän jo alkumetreillä. Sinne ei hevillä veisi ketään vierasta. Mutisin naiselle jotain varastohuoneesta, mutta arvelin, että se olisi hänelle liian raskas pala. Nainen halusi ehdottomasti nähdä varastohuoneen. Avasin empien oven ja katsoin anteeksipyytävästi vieraaseen odottaen hänen kääntyvän kannoillaan.

 

"Voi, olen nähnyt paljon pahempaakin!" hän huudahti herttaisesti. "Jumala johdattaa minut yleensä aina tällaisiin tehtäviin! Välillä saan tehtäväkseni siivota kokonaisia taloja. Hän on järjestyksen Jumala. Kun luon järjestystä ympärilleni, palvelen samalla häntä. Tämä on parasta työtä mitä saatoitte minulle antaa." Kuuntelin hämmentyneenä. Keskellä tavararöykkiöitä hän tarttui lempeällä tavallaan arkaan ja kipeään asiaan. Ajattelin elämän salaisia varastohuoneita, paikkoja, joissa säilytetään menneisyyden painolastia: petettyjä lupauksia, selvittämättömiä ihmissuhteita, kesken jääneitä tehtäviä, epäonnistumisia. Paikkoja, joita ajatellessa pala nousee kurkkuun ja tekee mieli teljetä ovi visusti kiinni, vaikka huone pullistelee tavaran paljoudesta.

 

Myöhemmin samana päivänä hiivin katsomaan, mitä vieraamme oli saanut aikaan: resuinen romuvarasto oli muuttanut täydellisesti muotoaan. Jokainen tavara oli löytänyt paikkansa, ahtauden sijaan oli saapunut väljyys, yksittäiset tavarat oli aseteltu niin, että huone näytti suorastaan kodikkaalta.

 

 

Tällaistako on armo? Joku astuu elämäni tunkkaiseen varastohuoneeseen syyllistämättä, kauhistelematta.. Joku siirtää laiminlyödyt ja hukkaan heitetyt palaset hellästi oikeille paikoilleen, luo sisälle tilaa, niin että vihdoinkin voin hengittää vapaasti.”

Uskon, että em. juttu rohkaisee meitä luottamaan enemmän asioitamme Jumalan hoidettavaksi. On asioita, joille me emme kertakaikkiaan voi mitään.

 

Raamattu on hyvä kirja. Sieltä löytyy monia rohkaisuja uskolle. Yksi sellainen on Apostolien tekojen 12. luvussa. Siinä kerrotaan, miten Pietari oli vangittu odottamaan tulevaa oikeudenkäyntiä. Seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen puolestaan. Pietari nukkui vankilassa kahden sotilaan välissä sidottuna kaksiin kahleisiin, lisäksi vankilan ovella olivat vartiomiehet. Yht´äkkiä enkeli ilmestyi Pietarille ja herätti hänet. Samaan aikaan kahleet irtosivat! Enkeli johdatti Pietaria ulos vankilasta, mutta Pietari kuvitteli näkevänsä näkyä.. Enkeli vei Pietarin ulos niin etteivät vartijat huomanneet. Vankilan ovet aukesivat itsestään ja yht´äkkiä enkeli olikin poissa. Silloin Pietari tajusi, mistä oli kysymys. Jumala oli auttanut hänet vapauteen!!

Pietari riensi ystäväperheen kotia kohden, jossa juuri samaan aikaan oli paljon väkeä rukoilemassa. Pietari kolkutti talon ovelle ja palvelustyttö tuli avaamaan. Tunnettuaan Pietarin äänen palvelustyttö ilahtui niin, että hän unohti avata portin ja riensi kertomaan asiasta rukoilijoille. Rukoilijat eivät uskoneet tytön kertomusta, että Pietari oli tullut! Kun Pietari kolkutti kolkuttamistaan, he menivät avaamaan ja säikähtivät, kun näkivät hänet. Silloin Pietari kertoi heille, miten Jumala oli hänet vapauttanut.

Minusta tuon jutun yksi ”hauskuus” on se, että kaikkien mukana olevien oli vaikeata ensin uskoa, että Pietari oli todella vapautettu, vaikka juuri sitä jatkuvasti rukoiltiin!

 

Mekin saamme tänään iloita siitä, että Jumala, jota voimme rukoilla vaikka juuri nyt, on jo luonamme! Saamme kertoa Hänelle kaikki ja Hän auttaa! Ehkä Hän haluaa yllättää meidät juuri tänään sanomalla: ”Tässä olen, juuri sinua varten! Sinä saat olla vapaa!” Eikö ole mahtava uutinen, Sinulle ja minulle?!

 

En kirjoittaisi Sinulle tätä tekstiä, ellen itse olisi kokenut, miten Jumala tuli avukseni. Selvittämään minun elämäni sotkut. Sellaista on armo. Apu, jonka Jumala antaa meille lahjaksi.

Viime sunnuntain Forssan Lehdessä oli entisen työtoverini kuolemanilmoitus. Minua pari vuotta nuorempi. Ei oltu nähty yli 30 vuoteen. Mitä hänelle lie tapahtunut? Kaksi lasta jäi kaipaamaan rakasta äitiään. Niin ilmoituksessa luki. Jotenkin olen tuota työtoveria ja hänen kuolemaansa paljon ajatellut. Koskaan ei tiedä, milloin meidän aikamme koittaa. Vaikka menneessä on monta asiaa, mille emme enää voi mitään, tänään voimme rukoilla Jumalaa avuksemme. Hän lupaa johdattaa meitä koko loppuelämän, oli sitä sitten miten paljon tai vähän tahansa. Ja Hän antaa rauhan.

 

Rukous on ihmeellinen lahja. Mahdollisuus pitää yhteyttä Jumalaan. Mahdolli-suus kertoa Hänelle läheisistä ihmisistä. Juuri tällä hetkellä, kun tätä viestiä kirjoitan, rukoilen Sinun puolestasi. Rukoilen, että Jumala auttaa Sinua siinä elämäntilanteessa, jossa nyt olet. Kun luovutamme elämämme ohjat Hänelle, saamme sydämeemme rauhan. Asiat alkavat järjestyä. Huikea mahdollisuus, ihmeellinen lahja.