tiistai 2. marraskuuta 2021

"Onko kuoleman jälkeen vielä jotakin?"

Terve vaan terve!

Toivottavasti olet ollut terve ja jakselet muutenkin hyvin? Jos luet tätä tekstiäni, todennäköisesti olet ainakin hengissä. Se on hyvä juttu. Joka päivä rukoilen Sinun puolestasi, missä sitten oletkin.

Viime viikot ovat minulle olleet melkoisen jännittäviä. Viime keväänä, kun tein historiaprojektia seurakuntamme kirkon tornissa, hämmästelin, kun ylöspäin kiivetessä olin tosi hengästynyt. Ajattelin, että se ehkä johtuu siitä, että kuntoni on huonontunut, olen vanhentunut tai jotain vastaavaa. Em. syyt eivät olleet kuitenkaan ihan totta. Loppukesällä soitin asiasta sairaalan keuhkopolille. Lääkäri määräsi tutkimuksia, spirometria, pef-puhalluksia kaksi viikkoa ym. Arvot olivat kuitenkin ihan normaalit.

Keuhkolääkäri määräsi minut keuhkokuvauksiin keskussairaalaan. Ensin hengitin "kaasua" ja röntgen kuvasi keuhkoputkeni. Sitten sain suoneen radioaktiivista ainetta ja keuhkojen verisuonet kuvattiin. En ehtinyt pois röntgen-huoneesta, kun hoitaja tuli sanomaan, että lääkäri on nähnyt kuvissani useita valtimotukoksia. Minut lähetettiin pyörätuolin kyydissä suoraan päivystyspolille. Kun tulimme polin ilmoittautumisluukulle, hoitaja luukun takana sanoi, että minulla on embolia. Kysyin, mikä se on (suomeksi)? Hän ei vastannut mitään. Siinä pyörätuolissa katsoin kännykän Googlella, ja vastaus tuli heti, minulla on keuhkoveritulppa!!!

Minut vietiin siitä suoraan tarkkailuhuoneeseen ja piuhat rintaan ja saturaatiomittari sormeen. Verikokeita otettiin ja vielä normaali röntgenkuvakin keuhkoista. Lääkäri kävi, tutki ja kyseli. Muutaman tunnin jälkeen lääkäri ilmoitti, että pääsen kotiin. Sain kolmen viikon liuotushoidon tabletteina ja sen jälkeen puolen vuoden lääkekuuri. Auto piti jättää sairaalan pihalle, vaimo tuli hakemaan minut kotiin. Sairaalan sängyllä maatessani soittelin lähimmille ihmisille. Soittaminen ei ollut kivaa minulle, joka haluaisi aina välittää toisille mukavia uutisia ja asioita.

Hämmästelin sitä, että sairaalan sängyllä maatessani minulla oli tosi kiitollinen mieli. Kenties se johtui siitä, että tajusin vielä olevani hengissä ja että tämä vaikea, hengenvaarallinen sairaus, oli kuitenkin löydetty ja hoito aloitettiin heti. Muutaman päivän päästä kävin vielä tietokonekuvauksessa ja vatsan UÄ-tutkimuksessa. Lääkäri "etsi" mahdollista veritulpan aiheuttajaa, kasvainta tms. Mitään ei kuvauksissa onneksi löytynyt. Keuhkolääkärin vahva oletus on, että vaikea uniapnea on keuhkoveritulpan aiheuttaja. Syön näillä näkymin loppuelämäni verenohennuslääkettä.

Omasta mielestäni olen toipunut ihan hyvin. Jonkunmoinen väsymys on ainoa "vaiva" jonka huomaan itsessäni. 

Muistan vuosikymmeniä sitten, kun olin tulossa vanhan forssalaisen miehen kanssa Raamattuopiston miestenpäiviltä Kauniaisista. Mies lausui suuren viisauden, joka on ollut mielessä viime päivinä. "Yksi puristus rinnassa opettaa miestä enemmän kuin monien kirjojen lukeminen." 

Sairaalassa ajattelin, miten lähellä kuolema on ollut. Ja on tietysti koko ajan. Pitää aina olla valmis. Sairaalakeikan jälkeen on ollut tunne aivankuin uskonelämäänikin olisi "päivitetty". Kun päivisin otan pieniä lepohetkiä, olen kuunnellut kymmeniä hengellisiä puheita Youtubesta ja Patmos Plus -arkistosta, Yle Areenasta ym. Valtava määrä hyviä, syvällisiä hengellisiä puheita on ilmaiseksi tarjolla. Olen saanut noista kuunteluhetkistä tosi paljon rohkaisua itselleni.

Hengellinen nälkä ja jano ovat kasvaneet tosi paljon. Esirukouksen merkityskin on vahvistunut entisestään. Joka toinen torstaiaamu on kirkossa rukoushetki, josta olen vastuussa. Rukousaiheena on erityisesti kotiseurakuntamme, työntekijät, luottamushenkilöt, tilaisuudet. Rukoilemme tietysti myös henkilökohtaisten aiheidemme puolesta. Muutama kuukausi sitten perustimme erään toisen seurakunnan pienryhmän vetäjän kanssa rukouspiirin, joka toimii kännykkäviestien kautta. Kuka hyvänsä voi lähettää minulle esirukousaiheita ja minä lähetän ne välittömästi koko ryhmälle. Rukousaiheita on ollut paljon, myös rukousvastauksia olemme saaneet. Ryhmässä on tällä hetkellä 20 henkeä. Toiveeni on, että rukoilijoita löytyisi lisää. Moni sellainenkin, joka ei pääse tilaisuuksiin, on kokenut siunaavaa yhteyttä, kun saa olla tässä rukousryhmässä mukana.

Kun selvästi tajuaa oman elämänsä rajallisuuden, myös evankeliumin merkitys on kasvanut voimakkaasti. Muistan lähtemättömästi rovasti Ahti Peltosen Kansanlähetyksen telttakokouksessa Heinolassa pitämän Raamattutunnin. Yksi keskeinen asia siinä oli evankelioinnin merkitys lähetyskentällä. Ahti (itse vuosia Afrikassa lähetystyössä toimineena) kertoi, miten lähetyskentällä toimii monia järjestöjä, YK, Unisef, Punainen Risti.. Järjestöt auttavat ihmisiä selviämään. Lähetysjärjestöjen tehtävä on kuitenkin kertoa evankeliumia. Jos lähetysjärjestö ei sitä tee, sitä eivät toisetkaan tee. Tämä on myös seurakuntamme ja kirkkomme tehtävä.

Minulla on ollut tunnetasolla "sydänvaivoja". Suren sitä, miten oma maamme on muuttumassa kovaa vauhtia pakanamaaksi. Ennen Suomesta lähetettiin lähetystyöntekijöitä Afrikkaan, nyt Afrikasta lähetetään työntekijöitä Suomeen ja Eurooppaan. Suomessa on menossa vaihe, jolloin mm. yritetään kaikin tavoin estää lapsille kertomasta Jumalasta, Jeesuksesta, Raamatusta.. Muslimit eivät häpeä omaa uskoaan. Me yritämme tehdä uskostamme niin yksityisasian, ettemme välttämättä itsekään ole selvillä vesillä. Sielunvihollinen on tehnyt ansiokasta työtä Suomessa ja seurakunnissa. Jottei kukaan löytäisi pelastavaa yhteyttä Jeesukseen.

Pari viikkoa sitten olin lähiseurakunnan rukousillassa puhumassa. Aiheeksi olin valinnut "Uskovan ihmisen salattu elämä." Kirkossa oli paikalla suntio, joka kertoi olevansa ensimmäistä kertaa rukousillassa mukana. Sakastissa ihailimme kirkon kameravalvontaa ja uusia äänentoistolaitteita. Kun sitten tilaisuus alkoi, äänentoistoa ei saatu toimimaan. Illan juontaja oli huolissaan, miten asia hoituu. Kerroin hänelle, että minulla on sattumoisin autoni takapenkillä äänentoistolaitteet, joita käytän, kun opastan eri ryhmiä ulkona. - Niin siis yhden välilaulun aikana hain äänentoistolaitteet autosta. Puhuin kirkon keskikäytävällä ja kaikki kuulivat puheeni, koska oma laitteeni toimi hyvin! Aloitin puheeni kertomalla edesmenneen helluntaisaarnaaja Niilo Yli-Vainion lauseen: "Piru ei antaisi millään rukoilla." - Ilta päättyi siihen, että kaikki kirkossa olevat tulivat ja polvistuivat kirkon alttarille. Minä ja kaksi paikallista vastuunkantajaa siunasimme jokaisen henkilökohtaisesti. Kun ilta oli päättymässä, vahvistinlaite alkoi toimia! Eikö ole ihmeellinen juttu?

Jokin aika sitten Iltalehdessä oli laaja juttu Hilkka Ahteesta. Haastattelusta jäi mieleen kaksi lyhyttä kohtaa, mutta joiden sisältö on valtava. "Koin puolisoni Matin kanssa elämää suuremman rakkauden. Uskon, että rakkaudessamme oli johdatusta ja kohtalo oli tarkoittanut meidät toisillemme. En usko, että koen sellaista uudelleen." - Minua yritettiin kyllä varoittaa, olihan Matti jo kuuluisuus nuorena poliitikkona. Ihmiset eivät ymmärtäneet sitä syvää yhteyttä, jota me keskenämme koimme alusta pitäen." - "Unelmat pitää toteuttaa ennen kuin on liian myöhäistä. Nyt unelmoin, että pääsisin pitkästä aikaa veljeni luokse Pariisiin. Hän on asunut siellä yli 20 vuotta."

Joka on kerran tuntenut tai tuntee just tällä hetkellä syvän rakkauden, tajuaa, että se on lahjaa. Elämä kuluu niin nopeasti. Elämämme on lahjaa Jumalalta. Samoin joka ainut päivä. Ja kuinka äärettömän suuri lahja onkaan tuntea sydämessään Jumalan ihmeellinen rakkaus. Samoin, kun tuntee suurta rakkautta Jumalaa kohtaan. Hän itse on kaiken rakkauden lähde. Tänäänkin toivon ja rukoilen, että voisin/saisin olla välittämässä Jumalan rakkautta toisillekin.

Riitta Lemmetyinen
on ihminen, julistaja ja kirjoittaja, jota olen arvostanut vuosikaudet. Riitta on kirjoittanut kirjan "Tuon taivaallista". Kirjassa on eräs luku, jonka otsikko on: Onko meren tuolla puolen vielä jotain? Teksti on niin puhutteleva, että kirjoitan sen Sinulle tässä.

"Vuosisatojen ajan Euroopan lounaisosan asukkaat olivat tähyilleet merelle. He olivat nähneet auringon laskevan Atlantin aaltoihin ja miettineet, voisiko tuon meren takana olla vielä jotakin? Tiedemiehet olivat tosin ilmoittaneet, että länteen päin purjehtiessa tulisi vastaan vain maailman reuna. Sen takana ei olisi enää mitään. Niinpä espanjalaiset kirjoittivat vaakunaansa sanat, joista tuli heidän kansallinen tunnuksensa: ”Toisella puolella ei ole mitään.”

Eräänä päivänä Kolumbus lähti miehistöineen purjehtimaan länttä kohti. Matka alkoi auringon laskiessa. Ihmiset jäivät innokkaina odottamaan Kolumbuksen laivueen paluuta. Kului pitkä aika. Kerran taivaan rannassa häämötti lähestyvä purjelaiva. Mitä mahtoi kotiin palaavilla olla kerrottavana? Ilo muuttui riemuksi Kolumbuksen kertoessa, että meren toisella puolella oli uusi rikas maa, joka ylitti rohkeimmatkin kuvitelmat.

Kun Espanjan kuningas kuuli uutisen, hän käski muuttaa kansallisen moton. Nyt vaakunaan kirjoitettiin: ”Toisella puolella on enemmän.” Vuosisadasta toiseen ihmiset ovat seisseet mustan kuilun reunalla, jota sanomme haudaksi. He ovat nähneet, kun heidän läheisensä on pantu maan poveen ja miettineet, onko kuoleman takana vielä jotakin? Tuli päivä, jolloin toisenlainen tutkimusmatkailija lähti auringon pimetessä matkalleen. Hän saavutti reunan, johon maailma loppui. Hänet laskettiin hautaan. Auringon noustessa kolmannen päivän aamuna Jumalan Poika nousi haudasta ja kertoi sureville. Haudan takana on sellainen maa, jota rohkeimmatkaan kuvitelmanne eivät pysty käsittämään. Siellä odottaa taivaallinen Isänne, joka ojentaa kätensä teitä kohti. Kun tulette perille, hän lupaa kuivata kaikki kyyneleenne.

Vuosia sitten olin sairaalassa syöpähoidoissa. Yhtäkkiä vierustoverini kohottautui minuun päin ja kertoi saaneensa lääkäriltä karun tuomion. Hän ei enää paranisi. Sitten hän kysyi: ”Onko kuoleman jälkeen vielä jotakin?” Tunsin Kolumbuksen iloa, kun kerroin tuolle sairaalle Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Emme lähde täältä tuntemattomaan. Vierustoverini janosi kuulla kaiken, mitä kerroin iankaikkisesta elämästä ja pääsystä sinne. Jossain vaiheessa hoitaja tuli luoksemme ja keskustelu katkesi. Sen jälkeen huoneessa vaikutti hiljaisuus. Vierelläni mietittiin: toisella puolella on enemmän. Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.” Joh 11:25"

Rakas lähimmäiseni siellä jossakin! "Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä." Jeesus kuoli Sinun ja minun takiani, että kerran pääsemme sinne toiselle puolelle, jossa kaikki hyvin. Ei kipua, ei tuskaa ei sairautta. Tänään Jeesus kutsuu meitä lähelleen. Kerrotaan hänelle ihan kaikki. Kun yhteys häneen on kunnossa, meidän ei tarvitse pelätä kuolemaa. Hän lupaa viedä meidät perille, kun aikamme päättyy. Rukoilen, että monet haaveesi voisivat vielä toteutua.

Aurinko paistaa, kun tätä viestiä Sinulle kirjoitan. Rukoilen, että aurinko paistaa myös Sinun sydämeesi, kun tätä viestiä luet.   

"Onko kuoleman jälkeen vielä jotakin?"

Terve vaan terve! Toivottavasti olet ollut terve ja jakselet muutenkin hyvin? Jos luet tätä tekstiäni, todennäköisesti olet ainakin hengissä...