tiistai 18. joulukuuta 2012

Oikea tie


Eilinen posti toi minulle kortin, jossa oli yllä oleva kaunis kuva. Kortin lähettäjä oli vanha naapuripariskunta Heinolasta. Tuli hyvä mieli, kun tuota korttia luin. Pienellä asialla voi lähimmäistään ilahduttaa. Rahaakaan ei välttämättä mene paljon. Muistan vuosia sitten erään kirkkoherran, joka kertoi, mitä hän tekee jouluaattona. Hän kertoi, että aattoiltana hän ottaa kaikki saamansa kortit ja lukee ja katselee ne huolella ja muistaa jokaista ihmistä, jolta on kortin saanut.

Joulu voi olla hyvä aika pysähtyä. Siitä ainakin paljon puhutaan. Mutta harva kait todelliseen pysähtymiseen pystyy. Sydän ja sisin on niin levoton ja elämänrytmi on niin vauhdikas. Silti olisi ihmiselle tärkeä pysähtyä.

Joku on sanonut, että Jumala ei juokse meidän perässämme, vaan hän odottaa, että me pysähtyisimme. Kun meille sallitaan pysäytyksiä, jolloin emme pääse eteenpäin, meillä on mahdollisuus kuunnella ja nähdä omaa elämäämmekin selvemmin.

Pöydälläni on kuukausia "ajelehtinut" lehti-leike. Siinä on pätkä Martti Lutherin tekstiä. Kirjoitan sen Sinulle:

"Minä tahdon olla sinun opettajasi"

"Minä opetan sinua, sanoo Herra, minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi." (Ps 32:8)
Herra sanoo: Pyydät, että lunastaisin sinut. Älä ole huolissasi siitä. Älä opeta minua äläkä itseäsi, vaan jättäydy minun haltuuni. Minä tahdon olla sinun opettajasi, minä tahdon johdattaa sinua, niin että vaelluksesi on minulle mieluista. Sinä luulet kaiken olevan hukasssa, elleivät sinun ajatuksesi toteudu, mutta sinun ajatuksesi ovat vahingollisia ja minulle vain esteeksi. Ei käy sinun ymmärryksesi mukaan vaan yli sen. Olla ymmärtämättä (oman mielensä mukaan) on todellista ymmärtämistä, ja minä tahdon antaa sinulle minun viisauteni. Olla tietämättä, mihin on mentävä, merkitsee juuri todellista tietämistä. Minun ymmärrykseni tekee tyhjäksi sinun ymmärryksesi. Niin lähti Aabraham isänmaastaan tietämättä mihin. (1. Moos 12:1) Hän alistui seuraamaan minun ajatuksiani ja hylkäsi omansa, mutta hän pääsi oikeata tietä oikeaan päämäärään."

Huikea juttu, että Jumala lupaa opettaa meitä ja ohjata meitä oikeaa tietä. Niin monta kertaa tiedän itse antaneeni Jumalalle omia suunnitelmiani, jotta Hän ne toteuttaisi. Onneksi Jumala tietää, mikä on minulle parhaaksi ja toimii sen mukaan. Olen monta kertaa muistellut vanhaa juttua kahdesta uskovasta miehestä, jotka keskustelivat keskenään.

Toinen miehistä kertoi, että hän on jo 20 vuotta ollut Herran tiellä. Toinen vastasi tuohon: "Mene hyvä mies pois edestä, että Herra voi toimia." - Usein me itse olemme suurin este Jumalan hyvän tahdon tapahtumiselle. Jos tiesi on tukossa, tai et enää tiedä, mitä pitäisi tehdä, silloin Jumala voi auttaa. Pääasia on, että annamme tuon aiheuttamamme umpikujan ja sotkun ja itsemme Hänelle. Ja pyydämme, että Hän johdattaisi meidät oikealle tielle.

Pysähdy. Rukoile, että löydät hiljaisuuden. Tuossa hiljaisuudessa pystyt kuulemaan myös sitä, mitä Jumala haluaa sydämellesi jakaa. Olen monta kertaa huomannut erään yksinkertaisen havainnon. Kun ajat autolla, yleensä tarkkailet tietä, jota ajat ja muuta liikennettä. Kun sitten olet jonkun toisen kyydissä, pystyt näkemään sellaisiakin asioita, joita ajaessasi et näe. Tämä yksinkertainen kuva viestii myös siitä, mitä on elämä, joka on annettu Herramme johdatukseen. Silloin sinulla on suurempi mahdollisuus nähdä niitä rikkauksia, joita elämäntiesi varrella on.

".. anna itsesi Jumalan Hengen johdatettavaksi. Tuo Henki tulee johdattamaan sinut siihen lopulliseen päämäärään, jota varten sielusi luotiin."

Tosi kiva nähdä taas!!!

Tervehdys! On kulunut lähes vuosi edellisestä kirjoituksestani tänne kotisivuille. Vaikka olen ollut eläkkeellä jo useamman vuoden, tämä vuo...