maanantai 29. lokakuuta 2012

 


Entinen työtoverini kertoi vuosia sitten tapauksesta, joka puhutteli minua vahvasti:
Eräs laiva teki myrskyssä haaksirikon. Vain yksi mies pelastui läheiselle saarelle. Toiveikkaana hän lähti etsimään saarelta asutusta, mutta saari oli autio. Mies purki tuskaansa Jumalalle. Joka aamu hän riensi rantaan katsomaan, jos joku laiva olisi tulossa häntä pelastamaan. Mutta auttajia ei kuulunut! Kun ei ollut muuta mahdollisuutta, mies alkoi etsiä ruokaa. Sitä löytyi sen verran, että hän pysyi hengissä. Saaren rannoilta löytyi ajopuita ja niistä mies rakensi itselleen pienen majan, jossa hän asui. Koko ajan mies rukoili apua Jumalalta.
 
Eräänä päivänä, kun mies oli palaamassa ruoan hakumatkalta, hän huomasi, että maja oli tulessa. Mies oli aivan toivoton! Nyt sekin turva, mikä hänellä oli ollut, oli palanut poroksi. Sydän oli täynnä tuskaa: ei Jumalakaan voinut häntä auttaa. Elämä ei voisi enää olla vaikeampaa! Mies kävi nukkumaan paljaalle maalle. Kun hän heräsi aamulla, yllätys oli melkoinen! Hän kuuli laivan ääniä. Laivasta oli tulossa rantaan vene, jolla mies pelastettiin. Mies kysyi ihmeissään, miten laivasta oli voitu tietää, missä hän oli? Kapteeni vastasi: "Me näimme lähettämäsi savumerkin ja niin osasimme tulla tänne." Mies oli aivan hämmästynyt. Hän kuvitteli, että majan palo oli hänelle viimeinen koetus, mutta siitä tulikin se merkki, joka pelasti hänen henkensä.
 
Meistäkin voi joskus tuntua, että olemme kuin autiolla saarella, yksin, odottaen apua, jota ei koskaan tule. Jumala on kuitenkin nähnyt "savumerkin"! Hän on kuullut sydämesi huudon ja Hän haluaa tulla avuksesi.
 
Olen omassa elämässäni nähnyt, miten Jumalan apu on usein tullut aivan eri suunnasta ja aivan eri tavalla kuin mitä olin ajatellut. Mutta "Jumalalle on kaikki mahdollista." Hän on erikoistunut mahdottomiin tilanteisiin! Hän voi antaa uuden alun. Hän voi yllättää. Se savu, joka meille viesti siitä, että kaikki on menetetty, voi ollakin se merkkisavu Taivaalle, joka tuo luoksemme myös auttajat.
 
Elämä on kuin merimatka. Kun luotamme Jumalan johdatukseen, Hän ohjaa meidän elämäämme. Sen jokaisella alueella. Kun lähdin pari kuukautta sitten kuntavaaliehdokkaaksi, en tiennyt, miten mielenkiintoisen haasteen edessä olin. Rukoilin, että Jumala johdattaa. Eilen illalla selvisi, että olin saanut 26 ääntä ja pääsin valtuuston varajäseneksi. Olen tosi kiitollinen, että noin moni antoi äänensä minulle. Lähiviikkoina selviää, tuoko äänimääräni minulle vielä lisää luottamustehtäviä.
 
Kun eilen katselin TV:n vaalivalvojaisia, oli mielenkiintoista jälleen todeta, että lähes kaikki olivat voittaneet jne. Minun elämäni suurin voitto on se, että olen saanut antaa elämäni Jumalan ohjaukseen. Silloin tulevaisuutta ei tarvitse pelätä. Hän antaa tulevaisuuden ja toivon.
 
En ole tutustunut presidentti Mauno Koiviston kirjalliseen tuotantoon. Yllätys oli suuri, kun löysin jostakin mietekirjasta hänen kirjoittamansa aforismin. ”Vaikka tänään näyttäisi kuinka synkältä hyvänsä, voi huomisaamuna herätä kauneimpaan uutiseen: Herra on meitä armahtanut." - Huikea teksti. Ihmeellinen. Saamme turvallisin mielin käydä nukkumaan ja herätä uuteen päivään, kun Hän on elämämme turva.
 
 

torstai 25. lokakuuta 2012

On mielenkiintoista kirjoittaa tätä blogia, kun en voi tietää, ketkä kaikki näitä tekstejäni lukevat. Joka päivä näen kuitenkin tilaston, kuinka monta lukijaa on tässä blogissa käynyt ja mistä maasta lukijat ovat. Mielenkiintoista oli nähdä, että viimeksi täällä käyneistä lukijoista yksi oli Hongkongista ja useita lukijoita oli Yhdysvalloista. Viikonlopun tulevia kuntavaaleja ajatellen, em. lukijat tuskin pääsevät Suomessa äänestämään?
 
Huomenna olen jälleen Tammelan S-marketin edessä klo 15-18 kahvia tarjoamassa ja vaaliesitteitä jakamassa. Tammelan muutkin kd-ehdokkaat ovat paikalla. Parasta noissa tilanteissa on ihmisten kohtaaminen. Viime viikonloppuna kiersin vaaliesitteitä jakakamassa Tammelan kirkonkylässä. Ja nimenomaan kerrostaloihin. Kun kaikkien talojen ovet ovat lukossa ja ulko-oven pielessä on summeri, mielenkiintoista oli soittaa jollekin tuntemattomalle. Kohtasin niin nuoria kuin aikuisia. Ainakin kolme oven avannutta halusi jutella kanssani niin, että kutsui minut sisään kotiinsa.
 
Edesmennyt olympiavoittaja, -nyrkkeilijä ym. Pertti "Purtsi" Purhonen oli kerran samassa tilaisuudessa kanssani Nastolassa. Purtsin puheesta jäi mieleeni seuraava lyhyt kohta. Purtsi kysyi kuulijoilta, että keitä ne ihmiset ovat, jotka aamulla seisovat pysäkillä? Ja vastaus oli: "Uskovia." - Purtsi sanoi, että ihmiset ovat tuolla pysäkillä, koska he uskovat, että bussi tulee.
 
Jokainen meistä uskoo johonkin. Kun olin SPR:n nälkäpäiväkerääjänä ison marketin aulassa, eräs vanha mies pysähtyi luokseni ja sanoi, että nämä valtavat marketit ovat nykyajan kirkkoja, joissa käy valtava määrä ihmisiä. Raha ja maine ovat monille se jumala, jota tänä aikana palvotaan. Moni tekee lähes mitä hyvänsä, jotta saisi lisää omaisuutta, mainetta ja kunniaa.
 
Tämän viikon alussa Kirkon Tutkimuskeskus julkisti tuoreen tutkimuksen suomalaisten uskosta. Jumalaan uskovien määrä on pudonnut niin, että tutkimukseen osallistuneista enää 27 % kertoo uskovansa Jumalaan.
 
Monet suomalaiset ovat tehneet uskosta niin henkilökohtaisen aiheen, ettei siitä välttämättä tiedä kukaan, tuskin itsekään. En tiedä, mihin Sinä uskot? Mutta sen tiedän, että itse uskon Jumalaan, koska en olisi tätä blogia kirjoittamassa, jos Jumala ei olisi minua auttanut. Tiedän varmasti, että ainakin kolme kertaa olen ollut kuoleman rajalla. Viimeksi toukokuun lopulla 2007 TAYSissä kovan kipukohtauksen saaneena. Noista tilanteista Jumala on minut pelastanut. 
 
Käynnit kuoleman rajalla ovat opettaneet minua väkevästi. Elämä on niin hauras. Yksi pieni verisuoni katkeaa aivoissa ja siihen voi päättyä elämämme. Viime vuosina olen tehnyt paljon sellaisia ratkaisuja (taloudellisia ja muitakin), jotka ovat vapauttaneet minua. Olen saanut löytää sellaisia arvoja ja rikkauksia, joita ei millään rahalla saa. Kun kuolemme, tänne jää kaikki. Sekä omaisuus että velat. Kaikki oli vain hetken lainaa tätä elämää varten.
 
Vuosia sitten luin Suomen Kuvalehdestä erään korkean suomalaisen EU-virkamiehen haastattelun. Mies oli sairastunut syöpään, johon hän muutama kuukausi haastattelun jälkeen menehtyi. Mies kertoi haastattelussa hyvin avoimesti, miten hän käyttää lopun aikansa olemalla paljon vaimonsa ja muiden läheistensä kanssa. Ajasta (mikä oli jäljellä) oli yhtäkkiä tullut äärettömän arvokasta. Miehen keskeinen löytö oli: "Kai elämän tarkoitukseksi riittää se, että saa olla rakastettu ja että saa rakastaa." - Huikea löytö.
 
Minun löytöni on vähän toisenlainen. Minulle äärettömän tärkeäksi on tullut se, että saan tänään (ja joka päivä) kiittää Jumalaa siitä, että Hän on antanut elämäni jatkua. Jokainen päivä on Hänen lahjaansa. En tätä asiaa ole koskaan niin selkeästi tajunnut.
 
Kun New Yorkissa tapahtui terrori-isku ja kaksi pilvenpiirtäjää tuhoutui täydellisesti ja tuhansia ihmisiä kuoli, kyseltiin jälkeenpäin paljon sitä, miksi näin oli tapahtunut? Eräällä valtakunnallisella TV-kanavalla järjestettiin iso paneelikeskustelu. Mukana oli myös evankelista Billy Grahamin tytär, Anne Graham Lotz. Naiselta kysyttiin: "Miksi Jumala sallii tällaisen onnettomuuden tapahtua?"
 
Anne Graham Lotzin vastaus oli minusta tähän aikaan tosi hyvin sopiva. Anne vastasi suunnilleen näin: "Me olemme ajaneet Jumalan pois kaikesta mahdollisesta elämäämme kuuluvasta, päiväkodeista, kouluista, kaikesta elämäämme liittyvästä. Kun sitten tapahtuu joku suuri onnettomuus, meidän ensimmäinen asiamme on syyttää Jumalaa siitä, miksi hän salli kaiken tämän pahan tapahtua. Vaikka juuri aiemmin olimme itse ajamassa Häntä pois."
 
Kun olen lukenut Tammelan historiaa, samoinkuin Tammelan seurakunnan historiaa, usko Jumalaan on liittynyt Tammelan ja myös koko maamme historiaan vahvasti jo vuosisatoja. Sitä kautta meitä on siunattu niin monella tavalla.
 
Niin moni asia meidän elämässämme on ollut ja on tällä hetkellä hyvin. Olemme kansana olleet sokeita, kun emme ole nähneet ja ymmärtäneet, että Jumala on meitä siunannut ja varjellut. Emme voi tietää, mitä se on, jos Jumala ottaa siunaavan ja suojelevan kätensä pois yltämme.
 
Kotikyläni ja kotipaikkakuntani on minulle rakas. Tulevana sunnuntaina ratkeaa se, saanko mahdollisuuden vaikuttaa kotipaikkakuntani hyväksi kunnanvaltuustossa tai jossakin lautakunnassa. Olen innostunut asiasta, siksi olen ehdokkaaksi myös lähtenyt. On suuri joukko sellaisia tammelalaisia, joiden puolesta ja joiden hyväksi haluaisin työtä tehdä. Olen rukoillut ja rukoilen edelleen, että Jumala siunaa vaalit niinkuin Hänen tarkoituksensa on. Yhdysvaltojen presidentti Abraham Lincoln sanoi työnsä vaiheissa: "Olen monesti joutunut painumaan polvilleni, kun olen tajunnut, ettei muuta tietä enää ole."

Tämä päivämme on lahjaa. Ollaan kiitollisia niistä asioista, jotka ovat hyvin. Elämä on nyt.

torstai 18. lokakuuta 2012

 
Kesällä sain yllä näkyvän kortin. Olen tuota kuvaa ja tekstiä katsellut monta kertaa. Kortissa on vahva sanoma.
 
Moni ajattelee kiireisen elämän keskellä, että pysähtyminen, varsinkin pakollinen sellainen, on pahasta. Kaikki pysähtyy. Kiireellä ja vauhdilla on taipumus sokaista niin, ettemme enää näe elämämme kuvioita selvästi. Kuulin kerran jutun lemmikkikilpikonnasta. Konna asui pahvilaatikossa pienellä alalla. Kerran kesällä konna pääsi pihalle kävelylle. Konna oli ikionnellinen tuosta vapaudesta, jonka oli saanut. Kun sitten tuli aika palata sisälle omaan laatikkoon, konnalle oli jäänyt tuo vauhti päälle. Konnan jalat "kävivät" edelleen, mutta pää oli kiinni laatikon reunassa.
 
Vuonna 2005 sairastuin vakavasti. Vaikea selkäkipu pysäytti kerralla pitkään jatkuneen kiireisen matkatyön. Työkalenteri tyhjentyi kertaheitolla. Kiire oli mennyt menojaan. Tuli pakkopysähdys, kuin olisi ajanut päin seinää.
 
Joku on sanonut, että joskus on terveellistä sairastua. Sairastuminen ei tietenkään koskaan ole mukavaa. Mutta joskus sairaus (oma tai läheisen) voi olla meille ainoa tapa pysähtyä. Pysähtyminen voi avata meidän silmämme näkemään elämästämme jotain enemmän.
 
Vuonna 2007 olin yli kolme kuukautta sairaalassa kivunhoidossa. Kun selkäkipu oli kovimmillaan, päivän tärkein ja odotetuin hetki oli illalla klo 21, jolloin osastolla jaettiin lääkkeet yötä vasten. Iltalääke oli niin kova, että sen jälkeen tiesin kivun hellittävän edes hetkeksi. "Kipeillä ihmisillä on vain yksi toive, terveillä on monta toivetta." - Tuo jostain kuulemani aforismi oli niin totta.
 
Kun pääsin sairaalasta, tuntui, että minulla alkoi uusi elämä. Se vauhti, joka elämässä oli ollut, oli hiljentynyt huomattavasti. Niin moni asia, jota en ollut nähnyt ollenkaan, oli ihmeellisesti tullut näkökenttään. Kuulin kerran jutun papista, joka kiersi seurakunnassaan jalkaisin. Monet tätä hämmästelivät ja kysyivät, miksi mies ei hanki autoa. Hän totesi: "Haluan, että sieluni pysyy mukana."
 
Suurimmat ja tärkeimmät asiat elämässä ovat sellaisia, ettei niitä rahalla saa. Esimerkiksi läheisten ihmisten rakkaus. Vasta viime vuosina olen oppinut nauttimaan esim. luonnosta, auringon noususta, yhteisestä ateriasta läheisten kanssa, mahdollisuudesta liikkua, musiikista, hyvistä kirjoista, kirjoittamisesta ym. Luettelo on loputon.
 
Aamulenkillä ajattelin, miten maailmassa on riittävästi ruokaa kaikille maailman ihmisille. Kyse on vain siitä, että ne, joilla ruokaa on reilusti yli tarpeen, eivät jaa sitä niille, joilla ei ole mitään. Olen kuullut Suomessakin monista kunnista, joiden laitoksista ylimääräistä ruokaa viedään suuret määrät kaatopaikalle. Se on tosi surullista.
 
Tänään, harmaana syksyisenä päivänä, mietin sitä, mikä meidät ihmiset ja koko kansan pysäyttäisi niin, että ajattelisimme muutakin kuin itseämme. Uskon, että kunnankin päätöksenteossa monet asiat sujuisivat paremmin, jos meillä olisi enemmän halua yhteistyöhön ja myös rakkautta lähimmäisiimme.
 
Olenko minä tänään kiitollinen elämästäni? Siitä, että minulla on elatus ja vaatteet? Siitä, että niin monet asiat ovat kuitenkin ihan hyvin.
 
Kuulin kerran naisesta, joka päätti ruveta keräämään sieniä. Hän hankki kirjastosta kirjan, jossa oli esitelty kaikki myrkylliset sienet. Kun nainen meni metsään, hän näki vain kaikki nuo myrkylliset sienet, joita hänen piti varoa. Nainen totesi, että jotain on mennyt ihan väärinpäin. Sitten hän meni kirjastoon, ja lainasi kirjan, jossa oli esitelty kaikki syötävät sienet. Kun nainen tämän jälkeen meni metsään, nyt hän näki ne sienet, joita hänen pitikin kerätä.
Tämäkin päivä on lahjaa. Näenkö kaikki lahjat, hyvät asiat, joita elämässäni on?
 
Kuntavaalien ennakkoäänestys on menossa. On mielenkiintoista nähdä, minkälainen valtuusto kuntaamme muodostuu. Kaikista tärkeintä valtuuston työskentelylle lienee kyky tehdä yhteistyötä, ajatella päätöksissä kuntalaisten parasta. Sitähän varten valtuusto valitaankin. Sunnuntai 28.10. on jännä päivä. Kunnallisvaaliehdokkaat odottavat vaalien tuloksia sydän pamppaillen. Niin minäkin. Koen oman ehdokkuuteni tosi isoksi haasteeksi. Äänestäjät ratkaisevat, miten käy. Eilen kuulin radiosta, että tälläkin kertaa suurin puolue lienee nukkuvien puolue. Puolueen kannatus voi parhaimmillaan olla 40 %.
 
Vaalien jälkeenkin on elämää. Kansa on puhunut. 
 
 

perjantai 12. lokakuuta 2012

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet sangen mielenkiintoisia. Olen kiertänyt ympäri Tammelaa autolla ja joissakin paikoissa kävellen vaalimainoksia jakamassa. Pari kolme kertaa minulla on ollut mukana myös apulainen. Vaikka olen vuosikymmeniä asunut Tammelassa, olen käynyt navigaattorin opastuksella sellaisissakin paikoissa, joissa koskaan aiemmin en ole käynyt. Tammela on laaja pitäjä ja asukkaita on reilusti yli 6.000. Ensi viikolla alkaa ennakoäänestys. Varsinaiseen vaalipäivään on aikaa enää runsas kaksi viikkoa. Silloin ratkeaa, olenko Tammelan kunnanvaltuustossa tai jossakin lautakunnassa jäsenenä. Olen erittäin toiveikas vaalien suhteen. Tulin sitten valituksi tai en, tätä plogia olen päättänyt jatkaa vaalien jälkeenkin.



perjantai 5. lokakuuta 2012

Tammelan huikean kaunis luonto

Kun vielä asuin Heinolassa, näytin työkavereilleni muutamia kuvia Tammelasta, esim. Torronsuolta. Kysyin heiltä, mistä kuvat on otettu? Suuri osa heistä arveli kuvien olevan Lapista. Ylläoleva kuva esimerkiksi voisi hyvin olla Lapista. Mutta kuva on Tammelasta, Torronsuon kansallispuistosta.

Kuten aiemmin tässä blogissa olen kertonut, käyn parhaillaan Wahren-opistolla opaskurssia. Viime kokoontumisessa meillä oli vieraana kaksi Lounais-Hämeen luonnon todellista asiantuntijaa, Marko Akkanen ja Antero Suoranta. He kertoivat meille alueen huikean kauniista luontokohteista. Tammelan kunnan alueella on useita kansallispuistoja, Hämeen luontokeskus, Korteniemen perinnetila, Saaren Kansanpuisto.

Kun kiinnostuin Portaan kylän historiasta, syntyi samalla innostus välittää kylän historiaa muillekin. Samoin esitellä kylän upeita kohteita opastetuilla kierroksilla.

Samalla tavalla olen kiinnostunut välittämään tietoja Tammelan luontokohteista niille, joille kunnan nähtävyydet ovat vieraita. Sirpa Rauhala on yksi Tammelassa vaikuttavista luonto-oppaista. Hän kertoi järjestäneensä Lapin ystäville kahden päivän ohjelman ja majoituksen Tammelan luonnossa. Mukana olleet olivat olleet aivan ihmeissään siitä, miten 100 kilometrin päässä Helsingistä voi olla niin huikeita maisemia.

Torronsuolla kuvatut pitkospuut ovat kuin haaste Tammelan kunnan matkailulle. Pitkospuut kutsuvat kulkemaan. Matkailu saattaa tulevaisuudessa olla Tammelan kunnalle yksi suuri haaste ja mahdollisuus. Joskus rikkaudet voivat olla meitä "liian lähellä", niin ettemme näe niitä. Amerikan kultaryntäyksen aikana löydettiin yksi kullankaivaja valtaukseltaan kuolleena. Hänen vierestään löytyi maahan isketty lapio ja siihen kiinnitetty lappu, jossa luki: "Minä luovutan." - Kuoleman jälkeen miehen löytöpaikasta muutama metri löytyi yksi Amerikan historian suurimmista kultaesiintymistä.

Tammelan luonto on aarre, jota ei voi hinnoitella. Me voimme kuitenkin esitellä näitä aarteita muillekin. Ja itsekin samalla nauttia tästä kaikesta kauniista.

Rukouksesi on kuultu!

  Tervehdys ystävä siellä jossakin!   Olen rukoillut Sinun puolestasi joka päivä. Jumala tietää, missä asut, missä ...