torstai 8. elokuuta 2013

"Hän ei kiskonut minua, ei työntänyt, viittoi vain astumaan yli kynnyksen, ei repäissyt rikki pelkoni huntua vaan nosti sitä, pelkällä äänellään kosketti minua, niin että tahdoin.." (H. Oosterhuis)

Jumala on ihmeellinen. Hän ei luomaansa ihmistä pelasta väkisin, eikä auta. Jos Jumala haluaisi, hän voisi milloin hyvänsä viedä kaikki maailman ihmiset Taivaaseen. Mutta hän ei toimi niin. Hän odottaa meidän sydämemme valintaa, suostumista, antautumista hänen rakkaudelleen.
 
Elämme tällä hetkellä merkillistä aikaa. Päivän lehdessä oli juttu siitä, miten apulaisoikeusasiamies oli tehnyt päätöksen siitä, onko suvi-virsi hengellinen vai ei. Samoin hän oli tehnyt päätöksen ettei ruokaa saa enää siunata kouluissa eikä päiväkodeissa. Pelottavalta tuntuu ajatella, että me ajamme Jumalaamme pois kaikesta elämästämme, emmekä ymmärrä, että kaikki hyvä on Hänen lahjaansa.
 
Lähestymme koko ajan sitä hetkeä, jolloin Jeesus tulee takaisin. Silloin kaikki saavat hänet nähdä. Niille, jotka ovat Jeesukseen uskoneet, tuo päivä on huikea ilon päivä. Mutta niille, jotka eivät häneen ole uskoneet, on äärimmäisen järkyttävä.  Eräs runoilija on kirjoittanut melkoisen puhuttelevan tekstin: "On helppo uskoa, että Jumalaa ei ole. Mutta paljon vaikeampi on uskoa, ettei Häntä ole."
 
Yhden ihmeellisen todistuksen Jumalan olemassaolosta sain muutama vuosi sitten käydessäni työpalaverissa Helsingissä. Päivä oli minulle ollut erityisen raskas ja koetteleva. Poikkesin metroaseman baariin syömään. Kun istuin baarin pöydässä, eteeni pysähtyi minulle tuntematon, vanhempi naishenkilö. Hän kertoi nähneensä minut kadulla. Siinä hetkessä Jumala oli antanut hänen sydämelleen sanan, jonka hän tuli minulle kertomaan. Sanoman sisältö oli suunnilleen seuraava: "Ihmiset näkevät meistä vain ulkokuoren.. mutta Jumala näkee ja tietää, kuinka suuria taakkoja me kannamme.." Lähtiessään nainen lainasi vielä Jesajan kirjan kohtaa: "Rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne.."
 
Olin tuosta tapaamisesta ja rohkaisusta tosi puhuteltu. Satojen ihmisten kulkiessa ohi, Jumala lähetti luokseni yhden ihmisen kertomaan, että Hän rakastaa minua..
 
Minulla on tätä tekstiä kirjoittaessani ollut sellainen tuntu, että joku Teistä taistelee tänään oman jaksamisensa kanssa. Ja sen kanssa, uskoako Jumalaan vai ei?
 
Olen käynyt hengellisessä retriitissä yhden kerran. Sain tuon viikonlopun aikanaan syntymäpäivälahjaksi. Perjantai-iltana, kun astuin seurakunnan leirikeskuksen eteiseen, siellä oli pieni alttari, jossa oli avoin Raamattu. Vilkaisin, mitä avoinna olevassa kohdassa sanottiin. (Jobin kirjan 13. luvusta) "Kunpa jo lopulta vaikenisitte.. Kuunnelkaa nyt, mitä minulla on sanottavana.." Kuin Jumala olisi sanonut, että Hän odottaa minua hiljaisuudessa voidakseen puhua. - Juuri näin on tänäkin hetkenä.
 
Meitä osallistujia varten oli varattu monia hyviä hengellisiä kirjoja. Aloin lukea Anthony De Mellon kirjaa "Kuuletko linnun laulun". Tuosta kirjasta löysin mm seuraavan lainauksen.
 
"Vaeltava kerjäläismunkki saapui kylän liepeille ja asettui puun alle yöpymään. Äkkiä kylästä juoksi hänen luokseen mies, joka huusi: "Kivi! Jalokivi! Anna minulle heti kallisarvoinen jalokiveni!" "Mikä kivi?" kerjäläismunkki kysyi. "Viime yönä Herra ilmestyi minulle unessa", kyläläinen kertoi. "Hän sanoi, että jos menisin kylän liepeille iltahämärissä, löytäisin kerjäläismunkin. Häneltä saisin jalokiven, joka tekisi minut rikkaaksi koko loppuelämäni ajaksi." Kerjäläismunkki kaiveli pussiaan ja veti esille kiven. "Hän varmaankin tarkoitti tätä kiveä", munkki sanoi ja ojensi sen kyläläiselle. "Löysin sen metsäpolulta muutama päivä sitten. Voit aivan hyvin saada sen." Mies tuijotti kiveä ihmeissään. Se oli lähes ihmisen pään kokoinen timantti, todennäköisesti suurin, mitä koko maailmasta löytyi. Hän otti timantin ja meni pois. Koko yön hän pyöri valveilla vuoteellaan. Seuraavana päivänä hän meni aamun koittaessa kerjäläismunkin luo ja sanoi: "Anna minulle sitä rikkautta, jonka avulla voit antaa pois tällaisen timantin noin huoletta."
 
Elämämme upein haaste ja mahdollisuus on oppia tuntemaan Jumala ja päästä Hänen lähelleen. Jumala on ihan lähellämme. Hän odottaa meitä hiljaisuudessa voidakseen puhua meille ja voidakseen avata meille rikkauksiaan. Jumalan kohtaaminen muuttaa meitä.
 
C. Morley kirjoittaa omasta Jumalan kohtaamisestaan näin: "Minulla oli miljoona kysymystä Jumalalle, mutta kun kohtasin hänet, ne kaikki häipyivät mielestäni, eikä niillä ollut enää mitään merkitystä."
 
 


tiistai 6. elokuuta 2013

Olkaa hiljaa. Nyt Herra toimii..

”Kuuluisalla saarnaajalla, Spurgeonilla, oli tapana tilaisuuksien yhteydessä kerätä uhrilahja lähettämällä oma iso hattunsa läpi penkkirivien kunnes se salin kierrettyä palasi hänen luokseen takaisin. Sen jälkeen saarnaaja siunasi lahjan. Kerran eräässä tilaisuudessa tehtiin hänelle kepponen. Hattu lähti kiertämään, mutta takaisin tullessaan siinä ei ollut yhtään mitään sisällä. Yleisö seurasi jännittyneenä suuren saarnaajan reaktiota.
 
Spurgeon otti hatun vastaan, pani sen alttarille ja siunasi sen tavalliseen tapaan.. ”Rakas Jumala”, hän aloitti, ”Minä kiitän sinua siitä, että nämä ihmiset ovat ainakin palauttaneet minulle minun vanhan hattuni..”
 
Kaikki elämässämme on lahjaa. Jumalan haavi kiertää seurakunnissamme, uskovien keskellä, samoin meidänkin paikkakunnalla. Tänä kesänä ja myös tänään. Joku suomalainen oli ollut Amerikassa käymässä (muistaakseni New Yorkissa). Kaupungin keskustassa oli iso kirkko, jonka nimi oli Taivaan Portti. Kesällä, kun oli loma-aika, em. kirkon ovessa oli iso kyltti: ”Suljettu heinä- ja elokuussa”. Olisi tosi kauheaa, jos Taivaan Portti olisi kiinni pari kuukautta! Mutta valtava lahja on se, että tuo portti on auki meille ja jokaiselle halukkaalle tänään. Ja joka päivä siihen asti, kunnes Jeesus tulee takaisin.   
 
Paras uhrimme on antaa Jumalan haaviin koko elämämme. Mutta usein se on niin vaikeata. On helppo sanoa jollekin toiselle, että ”anna elämäsi Hänen käsiinsä”, mutta toteuttaa se itse omassa elämässään, onkin vaikeata. Tätä asiaa kuvaa hyvin kauan sitten kuulemaani juttu. Vanha mummo kävelee tietä pitkin raskaiden kassien kanssa. Sitten naapurin isäntä tulee hevosella ja pysähtyy mummon kohdalle. Isäntä kehottaa mummoa nousemaan rattaille. Mummo nouseekin kyytiin tyytyväisenä ja matka jatkuu. Jonkun ajan päästä isäntä vilkaisee taaksensa. Ja mitä hän näkeekään? Mummo pitää raskaita kasseja sylissään edelleen. Silloin hän kehottaa mummoa laskemaan taakkansa rattaille. Mummo vastaa, että se jo oli valtava lahja, kun hän itse pääsi kyytiin. Se nyt vielä puuttuu, että hän taakkansakin laskisi rattaille.
 
Meidän uskomme Jumalaan on usein samanlaista. Olemme kiitollisia, että itse pääsimme kyytiin, mutta tosi vaikeata on luottaa kaikki kuormansa Jumalan kannettavaksi. Monesti vasta sitten, kun olemme käyttäneet omat voimamme loppuun, pystymme antamaan kaikkemme Jumalalle.
 
”Hudson Taylor, lähetystyön uranuurtaja, oli elämänsä viimeisinä kuukausina niin väsynyt, että kirjoitti rakkaalle ystävälleen: ”Olen niin heikko, etten kykene kirjoittamaan, en lukemaan Raamattua, enkä edes rukoilemaan. Voin vain levätä hiljaa Jumalan käsivarsilla, niin kuin pieni lapsi ja luottaa Häneen.”
 
Tuo ihmeellinen Jumalan mies, joka oli ollut niin täynnä Jumalan Hengen voimaa, joutui fyysisen sairautensa ja heikkoutensa tähden tilaan, missä voi vain maata hiljaa ja luottaa. Tässä on kaikki, mitä Jumala sinuakin pyytää väsyneenä ja elämän kivuissa tekemään. Älä yritä olla voimakas. Ole vain hiljaa ja tietä, että Hän on Jumala. Hän tukee sinua ja auttaa ahdistuksen läpi..”
 
Israel oli ollut orjakansana Egyptissä. Herra lähetti Mooseksen kansan vapauttajaksi. Syntyi ankara valtojen taistelu. Faarao ja Mooses seisoivat vastakkain, ja viimeiseen saakka faarao piti puoliaan. Lopulta Herra sai voiton. Kaikki Egyptin esikoiset surmattiin. Ja nyt egyptiläiset suorastaan ajoivat israelilaiset luotaan. Vietettiin ensimmäinen pääsiäinen. Kupeet vyötettyinä ja sauva kädessä odotettiin vain lähtömerkkiä. Ja kun se kajahti, lähdettiin riemuiten liikkeelle. Mutta sitten faarao katui sitä, että päästi kansan, ja niin hän lähti ajamaan takaa aseetonta orjakansaa. Nyt Israel seisoi Punaisen meren rannalla. Takana olivat faaraon sotajoukot. Varma tuho näytti olevan edessä. Silloin israelilaisiin iski ahdistus ja epäusko. He kuvittelivat loppunsa jo olevan käsillä.
 
Silloin Mooses astuu esiin ja sanoo kansalle: ”Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te näette minkä pelastuksen Herra tänä päivänä antaa teille.. Herra sotii teidän puolestanne ja te olkaa hiljaa.” 2 Moos 14:13,14
 
Silloin Herra tarttui asiaan. Tapahtui ihme. ”Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanaan; ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa ja tuli egyptiläisten joukon ja Israelin väliin.”
 
Näin Raamattu kuvaa tämän tapauksen, jolla oli ratkaiseva merkitys Israelin kansan elämässä. Herra teki ihmeen ja pelasti aseettoman joukon mahtavan faaraon käsistä. Kansalta oli kysytty uskoa, kun se lähti liikkeelle. Mutta kansan usko ei vedä vertoja Mooseksen uskolle tuona hetkenä.
 
Olkaa hiljaa. Nyt Herra toimii. Suurenmoinen uskon näkemys! Mutta me näemme, että tuo usko oli taistelun tulos. On hetkiä, jolloin on rukoiltava. Ja on hetkiä, jolloin on mentävä eteenpäin. Jos Mooses olisi vain rukoillut, olisi tuhouduttu. Oli lähdettävä liikkeelle, mentävä suoraan mereen. Miten ihme tapahtui, on oikeastaan sivuseikka. Kansa käveli kuivaa meren pohjaa toiselle rannalle. Egyptiläiset tulivat heidän perässään ja hukkuivat.
 
Seisotko sinä ehkä parhaillaan Punaisen meren rannalla? Useat meistä ovat siellä seisoneet ja tulevat vielä ehkä monta kertaa seisomaan. Tie on tukossa. Ei pääse eteenpäin, ei taaksepäin eikä sivulle päin. Tuolla paikalla uskoa koetellaan. Vain yksi tie on auki. Ja siihen on turvauduttava. Tie ylöspäin on auki! Kaikki omat mahdollisuudet ovat lopussa. On turvauduttava Herraan..”
 
Jumala on erikoistunut mahdottomiin tilanteisiin. Vaikka meistä tuntuu, että tähän tämä kaikki päättyy, se ei ole totta. Oman voimattomuuden kokeminen voi olla sinulle portti, jonka kautta suostut Jumalan autettavaksi ja kannettavaksi.
 
Jumalan haavi on pysähtynyt tänään Sinun kohdallesi. Hän ei niinkään ole kiinnostunut sinun kolikoistasi, kirpputorille lahjoittamistasi vaatteista tai vapaaehtoistyöstä seurakunnalle.. Hän on kiinnostunut Sinusta. En kirjoittaisi tänään tätä tekstiä, ellen itse olisi asiaa kokenut. Anna Jumalan auttaa. Hän haluaa sen tehdä.
 
Usein kuulemme puhuttavan suuresta tai vahvasta uskosta. Me teemme myös valtavasti työtä, jotta uskomme kasvaisi. Viime aikoina olen paljon miettinyt, että suuri usko on sitä, kun tunnustamme oman heikkoutemme ja mahdottomuutemme ja jättäydymme kokonaan Jumalan käsiin. Hänen autettavakseen. Silloin Hän voi ehkä käyttääkin meitä paremmin, kun voimamme on yksin Hänessä.
 
 

Tosi kiva nähdä taas!!!

Tervehdys! On kulunut lähes vuosi edellisestä kirjoituksestani tänne kotisivuille. Vaikka olen ollut eläkkeellä jo useamman vuoden, tämä vuo...