sunnuntai 10. joulukuuta 2023

Tosi kiva nähdä taas!!!

Tervehdys!

On kulunut lähes vuosi edellisestä kirjoituksestani tänne kotisivuille. Vaikka olen ollut eläkkeellä jo useamman vuoden, tämä vuosi on minulla ollut erityisen kiireinen ja työntäyteinen. Olen tehnyt useita seurakunnan historiaan liittyneitä projekteja. Olen mm. inventoinut koko seurakunnan irtaimiston, luetteloinut ja kuvannut sen ja syöttänyt tiedot Kirkkohallituksen tietokantaan.

Olen tutkinut myös seurakuntani kirkkoherrojen (27 kpl tähän mennessä) historiaa kuukausia. Tähän liittyen olen myös esitellyt historiaa sadoille ihmisille kirkossa, historianäyttelyssä ja kylätaloilla. Kun muutimme vaimon kanssa Tammelaan kesällä 2010, en olisi ikinä voinut kuvitella, että olen joskus tällaisissa projekteissa mukana. Tämä pian päättyvä vuosi 2023 jää mieleen erityisellä tavalla. 

Rukous on minulle edelleen yhtä tärkeä tai vieläkin tärkeämpi, kuin viimeksi tänne kirjoittaessani. Joka ainut päivä olen myös rukoillut Sinun/Teidän puolestanne, jotka tällä sivustolla käytte.  

On olemassa lukemattomia esimerkkejä rukouksen voimasta ja siitä, miten Jumala tietää lähettää apunsa ja apulaisensa juuri oikeaan aikaan, juuri oikeaan paikkaan. Muuan pappi, Bert White, kävi Kalkutassa tutustumassa Äiti Teresan työhön vuosia sitten. White kirjoittaa seuraavassa siitä, miten hän itse tietämättä, tuli juuri oikeaan aikaan paikalle. "Olin matkalla tutustumaan äiti Teresan ja Rakkauden lähetyssisarten työhön, ja päätin osallistua messuun sisarten talossa. Saapuessani pääovelle minua tervehti sisar, joka sanoi minulle: "Jumalan kiitos, että olette täällä, isä. Tulkaa sisään." Sanoin: "Kuinka tiedätte, että olen pappi?", sillä minulla ei ollut papin vaatteita. Hän vastasi: "Pappi, joka tavallisesti toimittaa messun, ei voinut tulla. Siksi rukoilimme Jumalaa lähettämään toisen papin." (ote kirjasta "Äiti Teresan tie")

Huikeata on uskoa ja luottaa noin paljon! Ja Jumalaan luottamaan meitä tänäänkin rohkaistaan omassa elämäntilanteessamme. Hiljan luin, että uskokin on kuin harjoitusta. Mitä enemmän sitä harjoitamme, sitä enemmän "se toimii". Kuin urheilijat, jotka harjoittelevat jatkuvasti tulevia kisoja varten, samoin me voimme harjoitella uskomaan Jumalan loppumattomiin mahdollisuuksiin. Kun näemme, miten Jumala auttoi tänään, sitä enemmän voimme tulevinakin päivinä luottaa, että sama Jumala haluaa auttaa meitä kaikkina tulevinakin päivinä.

Yksi asia, jota olen yrittänyt harjoitella, on lepääminen. Eräs ystäväni sairastui vakavasti ja lääkäri rohkaisi häntä ottamaan rennosti ja lepäämään. Kun tapasimme, minäkin (!) kerroin tuolle ystävälle paljon lepäämisen eduista ja sen tärkeydestä. Tämä ystäväni sanoi sitten minulle hyvin osuvasti: "Siinä minulla on paraskin puhuja." - Eli ystäväni tiesi, että minulla on sama ongelma kuin hänellä. Tunnen lepäämisen teorian ja perustelut jo melko hyvin ja voin suositella niitä toisillekin, mutta juuri minulla tuo käytännön toteutus vähän "tökkii".

Vuosia sitten silloinen työtoverini, Ilkka Koivisto, sanoi, että hän on huomannut, että yleensä ne, jotka kaikista kauneimmin puhuvat Jumalan armosta, itse tarvitsisivat sitä. Unto Monosen tangossakin ovat sanat: "Oi jospa kerran sinne satumaanhan käydä vois.." - Sen tähden Jumala varmaan meillekin sallii voimattomuuden ja heikkouden hetkiä, jotta meille jäisi jäljelle vain armo ja Jumalan käsiin jättäytyminen. Hän jaksaa kantaa meidät perille asti. 

Joskus keskiajalla on kirjoitettu seuraava lepoon liittyvä teksti: "Kuulehan nyt mies-/naispoloinen, hellitä hetkeksi puuhasi, jätä painavat toimesi. Vapauta vähän itseäsi Jumalaa varten ja lepää hetki hänessä. Mene sielusi sisäiseen kammioon ja sulje sen ulkopuolelle kaikki muu paitsi Jumala ja sellaiset asiat, jotka auttavat sinua etsimään häntä. Kun olet sulkenut ovesi, etsi häntä. Sano nyt, koko sydämeni, sano Jumalalle: Minä etsin sinun kasvojasi, Herra; sinun kasvojasi, Herra, minä etsin."

Yksi paljon lukemani hartauskirja 1600-luvulta on "Syvempään Jumalan tuntemiseen". Kirjassa on paljon tosi syvällisiä hengellisiä ajatuksia. Yksi esimerkki tässä on seuraava lainaus: "Jos Henki siis kykenee täysin huolehtimaan kaikista tarpeistasi, miksi kantaisit tarpeettomia huolia? Miksi väsyttäisit itseäsi kaikenlaisella toiminnalla pysähtymättä koskaan lepäämään Jumalassa? Jumala itse kutsuu sinua jättämään kaikki ponnistelusi ja kaiken levottomuutesi ja vain lepäämään Hänessä. Herra kutsuu sinua antautumaan Hänelle täysin varauksetta. Hän vakuuttaa, ettei sinun tarvitse pelätä mitään luovuttaessasi itsesi Hänelle. Hän pitää huolen meistä jokaisesta henkilökohtaisesti."

Tämän Jumalan varaan jättämiseen meitä tälläkin hetkellä kutsutaan. Hän haluaa laskea siunaavan parantavan kätensä meidän rauhattomien ylle. Edessä oleva joulu on yksi hyvä mahdollisuus pysähtyä ja hiljentyä.


Charles Péguy oli ranskalainen runoilija ja kirjailija, joka kaatui ensimmäisessä maailmansodsaa. Péguy kirjoitti mm. paljon syvällisiä hengellisiä runoja. Seuraava runo kertoo yöstä ja levon löytämisestä: "Oi yö, kaunein tekoni, kunnioitusta herättävin luomistyöni muiden joukossa. Kaunein luomistyöni. Sillä sinä tuuditat koko luomakunnan virkistävään uneen. Yö, kaunein tekoni, sinä tyynnytät, sinä annat rauhan, sinä annat levon särkeville jäsenille, jotka ovat puuduksissa päivän työstä. Oi yö, oi yö, tyttäreni. Sinä kunnioitat minua unessa vielä paljon enemmän kuin veljesi päivä kunnioittaa minua työssä. Sillä tehdessään työtä ihminen kunnioittaa minua vain työllään, unessa ihminen uskoo itsensä minun huostaani." - Mielenkiintoinen teksti ja mielenkiintoinen mielikuva.


Kirjoitan tätä viestiäni Sinulle 10.12. toisena adventtisunnuntaina. Paikallislehdessä, Forssan Lehdessä, on joka sunnuntai "Sana sunnuntaiksi" -teksti. Minulla on kirjoitusvuoro kerran vuodessa ja se sattui juuri viime sunnuntaihin eli ensimmäiseen adventtiin. Liitän tuon tekstini tähän, kun suurin osa Teistä plogini lukijoista ei Forssan Lehteä lue.


Kun en ole pitkään aikaan Sinulle kirjoittanut, haluaisin kirjoittaa paljonkin, mutta päätän tämän kertaisen tekstini Fredrik Wislöffin hartauskirjasta löytämääni tekstiin Jaakobin yölliseen Jumalan kohtaamiseen erämaassa (1. Moos. 28). Teksti lohduttaa ja rohkaisee meitä luottamaan, että olemme Jumalan turvissa, tuntui tai näytti miltä näytti. Hän on uskollinen. Eikä Hän meitä jätä.

"Jaakob-raukka, sinä sait vain kiven päänaluseksi! Mahtoi olla vaikeata päästä uneen. Ja kun hän vihdoin nukahti, oli uni levotonta. Mutta sitten hän sai korvaukseksi unennäön. Hänen luokseen laskettiin taivaalliset tikapuut, ja Jumalan kirkas enkelijoukko kulki alas ja ylös hänen leposijansa kohdalla. Ehkä hänen teki mieli heittää kivi menemään ja etsiä itselleen pehmeämpi päänalunen. Mutta mitä hän olisikaan silloin menettänyt? Hän olisi vaipunut sikeään uneen eikä olisi saanut nähdä taivaan tikapuita eikä enkelijoukkoa. Kova kivi päänalusena Jaakob löysi "taivaan oven"..

Ehkä Jumala on antanut Sinullekin kovan kiven leposijaksi. Olet monen monta kertaa  halunnut heittää sen menemään, mutta Jumala ei ole sallinut. Kiitä Jumalaa kovasta päänalusestasi. Ilman sitä olisit hengellisesti vaipunut syvään uneen. Kivi on pitänyt Sinut valveilla. Ja niin on viereesi pystytetty tikapuut ja Jumalan luo on ollut Taivas avoinna. Tietämättäsi olet nukkunut Taivaan ovella. Ilman kovaa kiveä ei elämässäsi olisi ollut enkeleitä. Nyt sen sijaan ympäröi Sinua Jumalan kirkas enkeliparvi, joka sekä tuo Sinulle Jumalan lahjoja, että kantaa Sinun rukouksesi Jumalan luo. Anna siksi kivestä tulla alttarisi, mistä ylistysvirtesi kohoaa. Ja niin kova kivi tuo Sinut yhä lähemmäksi Jumalaa. Ja kun aika on tullut, nouset itse Taivaan tikapuita saman enkeliparven saattamana ja astut sisään Taivaan avoimesta ovesta."

Rukoilen, että meidän Herramme Sinua siunaa kaikin tavoin. Luotetaan Häneen. Hän on kanssamme.


perjantai 23. joulukuuta 2022

Oletko jaksanut rukoilla?

 

 

Tervehdys ystäväni siellä jossain kaukana!

Krusifiksi, jonka kuvan näet yllä on Tammelan kirkon alttarilta. Krusifiksi on tosi vanha. Tähän asti käytettävissä olleen tiedon mukaan se on vuodelta 1650. Tällä viikolla luin vanhan historiatutkijan kirjaa Tammelan seurakunnan vanhoista kirkkoherroista. Eräs heistä ensimmäisistä haudattiin vuonna 1529. Hautajaisissa käytettiin tuota krusifiksia hautajaiskulkueen kärjessä. Tällä viikolla kävin kirkossa erään paikallisen historioitsijan kanssa ihan muusta syystä. Kerroin hänelle, että löysin uutta tietoa tuosta alttarilla olevasta vanhasta esineestä. Tämä ammattilainen totesi, että hänenkin mielestään tuossa patsaassa on piirteitä, joita käytettiin tyypillisesti keskiajalla. Joten on mahdollista, että tuo esine on valmistettu jo 1400-luvulla?

Tänä vuonna olen keskittynyt pitkälti oman seurakuntamme historian tutkimiseen. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 600 vuotta seurakunnan perustamisesta. Vuonna 1423 löydettiin ensimmäinen kirjallinen merkintä Tammelasta. Seurakunta oli kuitenkin olemassa jo 1200-luvulla. Kotini lähellä (n. 300 m) oli seurakunnan ensimmäinen kirkko, pieni kappeli, jonka raunioita oli vielä 1700-luvulla nähtävissä.

En olisi ikinä voinut kuvitella, kun muutin takaisin lapsuuskotiini, että tulisi paneutumaan niin paljon tämän paikkakunnan historiaan. Olen/olemme pieni pala vuosisatoja jatkuneessa ketjussa. Ihmeellistä on myös tajuta, miten kristinusko sai alkunsa ja miten se levisi jopa tänne asumattomille seuduille. Ja se, että tänään saan uskoa Jeesukseen, on valtavan pitkän ketjun tulos. 

Olet ehkä kuullut vanhan tarun siitä, kun enkelit tulivat Jumalan eteen. Enkelit olivat nähneet ihmisten toimintaa ja rajallisuutta. He kysyivät Jumalalta, että kait hänellä on olemassa joku toinen suunnitelma, jos tämä (evankeliumin eteenpäin vieminen ihmisten avulla) suunnitelma ei  toimi? Jumala vastasi, ettei hänellä ole muuta suunnitelmaa. - Jumala käyttää rajallisia ihmisiä edelleenkin. Tuo Jumalan vastaus on totta. Ei ole muuta suunnitelmaa. Että tänään uskon/uskomme Jumalaan, on ihme. Evankeliumi lähti liikkeelle ja se on tullut lukemattomien vaiheiden kautta tähänkin kotiin, jossa nyt asun/asumme.

Tiedän, että puolestani on rukoiltu paljon. Vanhempani rukoilivat vuosikymmeniä tässä talossa. Nyt on minun ja vaimon vuoro rukoilla. Kuka tulee meidän jälkeemme? - Äitini isän suvusta tiedän yli 12 sukupolvea taaksepäin. Mutta hengellisistä sukujuurista en tiedä kovinkaan paljon. Tämän päivän suuri ihme ja kiitosaihe on, että tänään kuulun Jeesukselle. Kenties Taivaassa saan kuulla, miten montaa ihmistä Jumala käytti minunkin hyväkseni. 

Vuosien aikana olen saanut paljon rohkaisua uskoon ja rukoukseen Antero "Mooses" Laukkasen puheiden ja kirjoitusten kautta. Muistan lähtemättömästi mm. Vivamon rukouspäivät, jolloin kuuntelin Anteron puhetta ja itkin. Jotain ihmeellistä Jumala antoi tuon miehen kautta minun sydämeeni rukouksesta. 


Erään löytönsä rukouksesta Antero sanoitti seuraavasti:
"Kolkuttakaa, niin teille avataan." Matt 7:7 Kerran ajattelin, että jos kerran Jumala on kaikkivaltias, niin miksi Hän ei vain avaa ovia? Miksi minun pitää kolkuttaa? Jos Jumala haluaa jotain tapahtuvan, miksi minun pitää rukoilla? Miksi hän ei itse tee, itse kolkuta ja itse avaa? Pohdin, turhauduin ja lopulta rukoilin. Vastaus yllätti. Suuri Jumala ilmoitti olevansa niin suuri, että pystyy yhteistyöhön pienen ihmisen kanssa. Niin suuri, että on halunnut kanavoida osan toimistaan pienen ihmisen rukouksien kautta. Minä innostuin. Kolkuttaminen onkin yhteistyötä, ei Jumalan taivuttamista tai pakottamista. Nyt minä kolkutan, suorastaan jyskytän. Olen päässyt yhteistyön makuun."

Rukous on hengellisen elämän alue, jossa voimme oppia uutta niin kauan kuin elämme. Rukous on myös edeltänyt jokaista herätystä, jonka Jumala on antanut. Rukous on edeltänyt myös sitä, että me olemme tänään häneen uskovia.

Olen varmasti ennenkin kirjoittanut, että käytän joka päivä rukouksen apuna rukousvihkoa. Eli olen kerännyt vihkoon ne sukulaiset, ystävät, erityisaiheet, joiden puolesta rukoilen joka päivä. Vaikka en Sinua tunne, rukoilen joka päivä Sinun puolestasi, joka käyt minun kotisivuillani. Pyydän, että Jumala Sinua kaikessa siunaa. 

Uskon, että lähes jokainen meistä on kuullut lauseen: "Muistan sinua rukouksin." - Tuohan kuulostaa kovin mukavalta, mutta kovin helposti unohdamme rukouksen saman tien. Jos kirjoitan tuon ihmisen nimen ja/tai aiheen hetimiten rukousvihkoon, muistan huomattavasti paremmin rukoilla.

Kun aloin tätä tekstiä Sinulle kirjoittamaan, luin koneelle kirjoittamani rukouspyynnön, jonka sain vuonna 2018 kesäkuussa Sanan Suvipäivillä Kangasniemen kirkossa. En tiedä, miten Jumala on noihin pyyntöihin vastannut, mutta tiedän, että hän on vastannut. Ja pyynnöt monien perheiden ja lasten puolesta ovat edelleen rukousaiheina. Vastauksia on tulossa, vaikka minä en tiedä, miten Jumala vastaa. 

Jumala rohkaisee meitä rukoilemaan. Rukous on hänen ihmeellinen lahjansa meille. Voin käyttää tätä rukouslinjaa/-yhteyttä ihan milloin hyvänsä ja niin pitkään kuin haluan. Evankelista Niilo Yli-Vainion elämänkertakirja "Saarnaaja" on ollut oman hengellisen elämäni kannalta yksi merkittävimmistä. Yksi Niilon lause/ajatus on jäänyt mieleeni vahvasti: "Piru ei antaisi millään rukoilla." - Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta Sinä ja minä ja meidän seurakuntamme emme rukoilisi. Vihollinen tietää, mikä valtava voima rukoukseen liittyy. Koska se johtaa Jumalan voimaan. -  Saatananpalvojatkin rukoilevat. Mutta ei Jumalaa, vaan omaa herraansa.

Opetuslapset olivat vaikuttuneet, kun he näkivät ja kuulivat Jeesuksen rukoukset ja vastaukset niihin. He pyysivät, että Jeesus opettaisi heitä rukoilemaan. Niin heille ja meille annettiin jokapäiväiseen käyttöön "Isä meidän" -rukous. Olipa tilanne mikä hyvänsä, tuo rukous toimii. Ja Jumala opettaa myös meitäkin arjen keskellä, kun häntä rukoilemme.

Jumalan huolenpito on ihmeellistä. Hän tuntee Sinut ja minut. Ja tietää meidän elämästämme kaiken. Hän näkee asiat ja kivut ja niiden aiheuttajatkin. Rukous on myös seikkailu, johon kannattaa heittäytyä.
Lehtori Ulla-Christina Sjöman oli todellinen rukouksen ihminen. Hän on kirjoittanut seuraavan ihmeellisen rohkaisun rukouksesta.

”..teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennen kuin häneltä anottekaan. (Matt 6:8) Jeesus sanoo meille tänään: teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette. Me huokaamme helpottuneina: Kiitos ja ylistys, että on joku joka tietää mitä sinä ja minä tarvitsemme! Monta kertaa emme edes itse tiedä, mitä tarvitsemme. Monta kertaa rukoilemme ehkä asioita, jotka eivät ole meille hyödyllisiä tai hyviä. Me pyydämme Herraa vapauttamaan meidät oireista sen sijaan, että pyytäisimme häntä ottamaan pois pahan juuren. Me tahdomme saada Jumalan lahjoja, mutta antaja ei meitä niin paljon kiinnosta. Kuitenkin hän on keskellämme. Hän kuulee avunhuutomme. Hän on valmis auttamaan meitä, kaikessa meidän hädässämme. Hän haluaa antaa meille sen, mitä tarvitsemme. Hän on valmis auttamaan meitä, vieläpä ennen kuin me tietoisesti olemme pyytäneet häneltä apua.”  


Tammelan kirkon seinällä on muutamia pyhimysten patsaita. Yksi niistä on Pyhä Martti (Martinus), köyhien suojelupyhimys. Hän syntyi 300-luvulla Unkarissa. Legendan mukaan hän leikkasi nuorena sotilaana miekallaan puolet viitastaan ja antoi revityn puolikkaan Amiensin kaupungin portilla almua pyytäneelle kerjäläiselle. Seuraavana yönä Martinus näki unta, jossa viitan puolikkaan saanut kerjäläinen osoittautui itse Kristukseksi. Jeesus totesi: "Tämä pakana, Martinus vaatetti minut." Seuraavana aamuna viitta oli jälleen ehjä. 

Rukouksen ja Raamatun sanan kautta Jumala avaa meille Hengen syvyyksiä ja Jumalan valtakunnan näkymätöntä todellisuutta. Varmasti muistat vanhan testamentin profeetan ja hänen palvelijansa. Profeetta näki Jumalan näkymättömän todellisuuden koko ajan, palvelija ei. Kun valtava sotajoukko oli tullut ottamaan miehiä kiinni, palvelija näki vain sotajoukon ja säikähti. Silloin profeetta rukoili, että Jumala avaisi palvelijan silmät ja silloin hänkin näki. 

"Pyhän Hengen kautta Jumala puhuu Sinun sydämellesi. Ja rohkaisee. Antaa uutta uskoa ja luottamusta Jumalan mahdollisuuksiin. Heprealaiskirjeen 11:1 "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä." Meitä rohkaistaan: Jumala tulee vastaamaan rukouksiimme! Tiedän, että Hän vastaa. Hän ylittää kaikki odotukseni! Hän antaa enemmän kuin osaan anoa tai ymmärtää. Hän on minun rakastava Isäni! Kiitän sydämeni pohjasta! Hän on ihmeellinen! Elämäni on hyvässä turvassa!"

Kirjoitin äsken Antero Laukkasesta. Olet ehkä tietoinen, että hän on vakavasti sairas. Hän piti hiljan puheen Nokian kirkossa. Väkevää rohkaisua meille kaikille. Videon katsottuamme mekin voimme muistaa Anteroa ja hänen perhettään. 

Miten uskomattoman ihmeellinen voi uskon yhteys Jumalaan olla? Edellä mainitsemani Niilo Yli-Vainio kertoi rukousjonoista, jotka hänen luoksensa tulivat rukoiltavaksi. Kun Niilo kysyi rukoiltavan rukouspyyntöä, jotkut sanoivat: "jos saisin muutaman pisaran Pyhää Henkeä." - Niilo totesi persoonalliseen tapaansa pyytäjälle, että "tässä ei tippoja jaata!" Jumala ei aseta rajoja. Meille tahtoo liian usein riittää: "Puoli kuppia, kiitos."

Elokuussa taitelija Vesa-Matti Loiri kuoli. Kuolema ja Loirin huikea ura saivat valtavaa julkisuutta lehdissä ja telkkarissa ja muuallakin. Luin Ilta-Sanomien jutun Vesa-Matti Loirin ja Marita Hakalan ihmeellisestä rakkaudesta. Joku tuossa haastattelussa minua vahvasti puhutteli. Siksi kirjoitan haastattelusta muutamia ajatuksia:

”Vesa-Matti Loirin suuri rakkaus, Marita Hakala, kertoo kaksikon viimeisestä puhelusta – kesken kaiken hän sanoi: ”Mä oon lähössä.”

Kun tapasin Veskun, niin meillä oli heti sellainen ihmeellinen keskinäinen ymmärrys. Oli tunne, että me tunnemme toinen toisemme, että meidän ikään kuin kuului kohdata, Hakala muistelee. En ole oikein koskaan osannut selittää sitä kokemusta ulkopuolisille, eikä sitä oikeastaan edes tarvinnut, Hakala pohtii kolmea vuosikymmentä myöhemmin.

Se oli vain niin vahva tunne: kahden ihmisen kaunis yhteys, sellaista selittämätöntä ja harvinaista. Tai että harvoin omasta ystäväpiiristään kuulee muutenkaan, että joku olisi kokenut tällaista. Tämä sielunkumppanuus jatkui myös rakkaussuhteen sammuttua. He säilyivät sydänystävinä Loirin kuolemaan asti.

Hakala ja Loiri yrittivät viime vuosina järjestää tapaamista, mutta kummankaan aikataulut eivät antaneet myöden. Mutta toisaalta ei meidän aina edes tarvinnut nähdä. Tiesimme, että toinen oli aina tuossa lähellä. Ja on edelleen.

Se oli ehkä huhtikuun loppua tai toukokuun alkua, kun Vesku soitti ja aloitti puhelun tervehdyksellä ”hei rakas ihminen”, kuten hänellä oli tapana. Hän soitti, koska halusi hyvästellä. ”Mä oon lähössä”, hän sanoi. Puhelu oli pitkä ja kaunis, Hakala kuvailee. Puhuimme koko elämän läpi. Mutta puhelun lopussa kyllä mietin, miten lopettaa tällainen puhelu, jonka soittaja kertoo lähtevänsä tästä elämästä.”

Mietin itsekin sitä, että jos Sinä tai minä tietäisimme parin kolmen kuukauden sisällä kuolevamme, onko joku/joitakin ihmisiä, joille pitäisi soittaa? Pyytää anteeksi? Muistella? Rohkaista? Kiittää? Kertoa rakkaudesta? Kun ihminen vanhenee ja kuoleman todellisuus tulee aina lähemmäksi, tulee miettineeksi asioita, joita ei nuorena miettinyt ollenkaan. Varmasti meidän sydämemme rohkaisee meitä myös toimimaan, muistamaan. Elämä on nyt. Tänään. Tässä.

Sain muutaman mutkan kautta Annemari Kaskisen tekstin 12.12.2022 Kirje vanhalta joulupukilta:


Oli suuri ilo jälleen kirjoittaa Sinulle! Oikein hyvää joulua ja vuotta 2023. Muistetaan toisiamme rukouksin. Jäädään Herramme turviin. 

tiistai 19. heinäkuuta 2022

"Aiemmin julistettiin lakia ja kirkot olivat täynnä. Nyt julistetaan vain Jumalan rakkaudesta ja kirkot ovat tyhjiä." (Olavi Rimpiläinen)



Tervehdys Sinulle!

Kesä on kulunut vauhdikkaasti. Kuten viimeksi Sinulle kirjoitin, keväällä ja alkukesällä oli tulossa monta opastusta ja kirkon esittelyä ym. Nyt monet niistä on jo pidetty. Olen tavannut kymmeniä ihmisiä Tammelasta ja bussiryhmiä myös kauempaa. Viime viikonloppu oli aivan erityinen. Silloin meidän seurakunnassa järjestettiin ensimmäinen kirkkovaellus. Lähdimme liikkeelle kirkosta, jossa ensin teimme vaeltajien ristit (riipukset). Parilla tilataksilla tulimme kotikylääni, jossa on ent. ministerin ja kunnanjohtajan, Martti Puran, rakentama pieni kirkko ihan metsän keskellä. Martti esitteli meille paikan historian ja rakentamisen vaiheet.

Taksit toivat meidät sitten Kappelintielle, josta lähtien aloin ryhmää opastaa. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli vanhan kappelin sijaintipaikka. Historialliset lähteet ja kartat kertovat, että kappeli on sijainnut tuolla paikalla (jo 1200-luvun lopulla).

Kuten yllä olevasta kuvastakin näkyy, minulla on yleensä aina mukana kannettava äänentoistolaite, kun olemme ulkona. Mukanani oli myös kuvassa näkyvä kansio, jossa on lukuisia vanhoja valokuvia, joita matkan jatkuessa esittelen. Vaellus jatkui sitten kylän keskustaan, jonka historiasta vähän kerroin. Sitten siirryimme vanhalle polulle harjulle, joka kulkee kohti kirkonkylää.

Suurin jännitys ennen vaellusta oli säätila. Ennusteet lupasivat sadetta. Pääsimme kuitenkin vaeltamaan pitkän matkaa poutasäässä. Maisemat ovat kauniita ja järviä ja lammia ohitimme useita. Puoleen päivään mennessä olimme ehtineet Saaren kansanpuistoon, Lounais-Hämeen Pirtille, jossa meillä oli keittoruokailu. Pienen lepohetken jälkeen vaellus jatkui. Silloin tuli ensimmäinen kunnollinen sadekuuro. Yksi Tammelan ensimmäisiä kirkkoja on sijainnut Saaren kartanon läheisellä korkealla mäellä. Perimätieto kertoo, että kirkon rakensivat katoliset munkit, jotka kulkivat ja vaikuttivat alueella. 

Oli huikea tunne, kun sitten olimme tuolla korkealla mäellä, jossa 800 vuotta sitten oli vietetty Jumalanpalvelusta. Kirkkoherramme, Juha Koivulahti, jakoi meille ehtoollista tuolla mäellä. Sain myöhemmin palautetta vaeltajilta, että tuo ehtoollishetki tuolla historiallisella paikalla, oli yksi vaelluksen puhuttelevimpia. Tuolta mäeltä vaellus jatkui vanhan Tammelan kirkkotien raittia kohti kirkonkylää.

Matkalla kerroin myös vuonna 1790 rakennetusta kartanon viljavarastosta, joka kansan suussa on saanut nimet Jyväkirkko. Monet vieraat ovat päätelleet, että rakennus on joko kappeli tai kirkko tuon ulkonäön perusteella.
Saaren kartano on vaikuttanut koko Tammelan historiaan merkittävästi. Kartanon sijaintipaikalla tiedetään olleen asutusta jo kivikaudelta lähtien. Runsas viikko sitten tapasin metallinpaljastimella aarteita etsivän aktiivin. Hän kertoi, että viimeksi on löydetty läheisen järven rannasta rautakautisia esineitä. 

Kartanon entinen päärakennus rakennettiin jo 1700-luvun alussa. Rakennus on edelleen upeassa kunnossa. Kun kartanoon rakennettiin uusi päärakennus, tämä vanha rakennus siirrettiin 1800-luvun alussa läheisen Kankaisten kartanon päärakennukseksi. Tuota rakennusta ihailimme pienen matkan päässä. Oheinen kuva on vuodelta 1947. Rakennus on säilynyt entisellään.
Vaelluksemme alkoi kirkossa klo 8.00. Kun pääsimme perille srk-kodille, kello oli 15.50. Kävelymatkaa oli 12 km. Matkalla pidettiin lyhyitä rukoushetkiä ja välillä lauloimme. Päätöshetkessä kiitimme Jumalaa, että vaellus oli mennyt kaikin tavoin hyvin. Säät vaihtelivat, mutta mieliala oli hyvä. Sovimme, että ensi vuonna tehdään vaellus uudestaan. Yksi erityinen lisä matkalla oli ensiapuryhmä, joka koko matkan oli mukana. Vaeltamassa oli kaksi ensiapuihmistä. Kolmas SPR:n päivystäjä kulki autolla tietä pitkin ryhmän tahdissa. Tällä kerralla vältyimme haavereilta ym, mutta tietoisuus noiden auttajien mukana olosta, antoi meille turvaa. 

Olen vuosien aikana opastanut lukuisia ryhmiä, mutta tämä kirkkovaellus oli minulle ensimmäinen. Se innosti jatkamaan toistekin. Jos mahdollista, yritän itsekin osallistua johonkin kirkkovaellukseen, jotta oppisin lisää. Kun olin tullut kotiin, iltauutisissa kerrottiin pyhiinvaelluksista, jotka ovat tulleet muotiin pitkin Suomea. Mielenkiintoista, että meidän vaelluksemme oli juuri samana päivänä.

Opastusta ja paikkojen historiatietoja olin etsinyt ja valmistellut jo pitkän aikaa. Muutamaa päivää ennen vaellusta iski yöllä ihan hirveä ahdistus. Valvoin pitkään ja tuskailin omaa syntisyyttäni Jumalan edessä. Taas kerran ymmärsin pohjia myöten, mikä on uskon ydin. Ihminen ilman Jumalan armahdusta, on syntiensä tähden tuhoon tuomittu. 

Olen viime päivinä paljon pohtinut myös, millaisia ovat oikeat ja väärät profeetat? Radio Patmoksen sivuilta kuuntelin Liisi Jokirannan puheen em. aiheesta. Liisi Jokiranta on eläkkeellä oleva suomalainen teologi, lehtori ja kirjailija. Seuraavat asiat poimin em. puheesta. Minua tuo puhe puhutteli niin syvästi, joten siksi siitä Sinullekin kirjoitan.
Matteuksen evankeliumin 7:13-23 Jeesus julistaa meille: "Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'

Oikean ja väärän profeetan tunnistaminen on tosi vaikeaa. He tulevat luoksemme lammasten vaatteissa ja ovat niin "oikean näköisiä". Jos he muistuttavat meitä muita lampaita, miten ihmeessä voimme erottaa oikean evankeliumin? Emme välttämättä tunnista vääriä profeettoja heidän julistuksestaan tai elämäntavastaan. Se, mitä he puhuvat, voi kuulostaa hyvinkin oikealta. Mutta yhtä tärkeää kuin se, mitä he julistavat, on se, mitä he jättävät sanomatta. Mitä väärät profeetat sitten julistavat? Seuraavat kuusi kohtaa kertovat asiasta lisää.

1) Väärät profeetat puhuvat vain Jumalan rakkaudesta. Että Jumala ymmärtää, auttaa, lohduttaa, eheyttää ja huolehtii ym. Monet jättävät kuitenkin puhumatta, että Jumala myös tuomitsee ihmiset oikeudenmukaisesti. Väärä profeetta tuudittaa ihmisiä väärään rauhaan, kuten Jer 6:13-14 "Sillä kaikki, niin pienet kuin suuretkin, pyytävät väärää voittoa, kaikki, niin profeetat kuin papitkin, harjoittavat petosta. He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: "Rauha, rauha!" vaikka ei rauhaa ole."

2) Väärät profeetat puhuvat vain armollisesta Jumalasta, Taivaasta ja iankaikkisesta elämästä. Ihmisille annetaan kuva, että kaikki ovat menossa Taivaaseen, iankaikkiseen elämään, koska Jumala rakastaa kaikkia ja pelastaa kaikki. Tätä julistusta kuulemme harvinaisen paljon. Sen sijaan ei puhuta viimeisestä tuomiosta, eikä kadotettujen ihmisten kohtalosta. Kukaan ei rohkenisi puhua, että kaikki ihmiset joutuvat kerran Jumalan tuomioistuimen eteen ja voivat joutua kadotetuiksi.

3) Väärät profeetat puhuvat myös synnistä. Voidaan puhua myös jostakin yksittäisestä synnistä. Kukaan ei loukkaannu, kun kaikkihan sen tietävät, että olemme syntisiä. Väärät profeetat eivät puhu ihmisen perinpohjaisesta turmeluksesta ja pahuudesta, eikä synnistä, joka meissä asuu. Olemme synnin orjia. Sanotaan vain, ettei ihminen voi pelastukseensa vaikuttaa. Jumala sen tekee, mutta ihmisen täydellisestä avuttomuudesta ja synneistä ei puhuta. Väärä profeetta ei puhu, että ihminen on Jumalan edessä tuomittu ja syyllinen syntiensä tähden ja että hän ansaitsee rangaistuksen.

4) Väärät profeetat puhuvat Jeesuksen rististä, mutta siitäkin Jumalan rakkauden suurimpana ilmentymänä, mutta ei sanota, että Jeesus kuoli sen tähden, että Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntimme ja että Jumala näiden syntien takia rankaisi Jeesusta. Jeesus oli ristillä Jumalan tuomion ja rangaistuksen alla. Ei sanota että joka tekee syntiä, sen pitää kuolla ja siksi Jeesus kuoli. Ei sanota, että tämä on ainoa tie, jotta Jumala voisi antaa meille synnit anteeksi.

5) Väärät profeetat eivät puhu parannuksesta, mikä merkitsee katumusta Jumalan edessä syntien tähden ja uskomista evankeliumiin. Hän ei puhu niin, että ihmiset heräisivät ja kauhistuisivat syntejään pikemminkin niin, että aikamme rikkinäisille ihmisille pitää puhua myönteisesti asioista. Kutsutaan antamaan elämä Jeesukselle ja tekemään uskon ratkaisu ja laittamaan synnit pois. Parannusta ei juurikaan julisteta.

6) Väärä profeetta ei korosta, että ihmisen on mentävä ahtaasta portista ja kuljettava kaitaa tietä. Uskon tie kuvataan helppona ja yksinkertaisena. Vaatimuksia ei juuri esitetä. Ei puhuta itsensä kieltämisestä, ristin ottamisesta ja Jeesuksen seuraamisesta. Monet saavat sen käsityksen, ettei ole kovin väliä, miten kristitty elää. Jumala kyllä ymmärtää ja antaa anteeksi. Jeesus itse kuitenkin on sanonut Matt 24:11,24 "Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
Jopa tunnustekoja ja ihmeitä voi tapahtua ja silti kyse on väärästä profeetasta ja väärästä julistuksesta. Matt 7:22,23 "Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'

Apt 20:29 "Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä,"

Paavali sanoo, että väärät profeetat nousevat seurakunnan keskeltä. Monet sanovat, että kun he ovat niin innokkaita ja vilpittömiä. Innokkuus ja vilpittömyys ei todista vielä mitään. 

Vääriä profeettoja ei ollut vain Jeesuksen ja varhaisen kirkon aikoihin. Vanhassa Testamentissa jo kerrotaan vääristä profeetoista. 5 Moos 13:1-3 "Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen, ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: 'Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä', niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne."

Nykyäänkin juostaan väärien profeettojen perässä. Jumala kieltää kuuntelemasta heitä ja heidän julistustustaan. Herra koettelee meitä. Jeremia 23:16 "Näin sanoo Herra Sebaot: Älkää kuulko profeettain sanoja, noiden, jotka teille ennustavat täyttäen teidät tyhjillä toiveilla: oman sydämensä näkyjä he puhuvat, mutta eivät sitä, mikä tulee Herran suusta."

Julistus kirkoissa ja seurakunnissa on tänäänkin kriisissä. Olemme havainneet sen monin tavoin. Piispa Olavi Rimpiläinen sanoi vuosia sitten: "Aiemmin julistettiin lakia ja kirkot olivat täynnä. Nyt julistetaan vain Jumalan rakkaudesta ja kirkot ovat tyhjiä."

Piispa Voitto Huotari teki aikoinaan tutkimuksen siitä, miten saarnojen sisältö on muuttunut 1960- ja 1980-luvuilla. Tuula Rantonen Karjalainen-lehdessä kommetoi em. tutkimusta seuraavasti: "Suomalainen pappi on tutkimuksen mukaan ryhtynyt käyttäytymään oudosti. Sen sijaan, että hän vanhan mallin mukaan saarnaisi tulikiven katkuisesti synnistä ja pelastuksesta, hän puhelee niitä näitä. Enimmäkseen eläytyy toisten elämän tuskaan tai tutkistelun, millaistapa Jeesuksella olisi turbojen ja juppien seassa? Havainto ei ole omani, korkeintaan voin sen vapaamuotoisesta tulkinnasta syyttää itseäni. Peruskuvio on dosentti Voitto Huotarilta, joka on tutkinut suomalaista saarnaa. Hän sanoo saarnoista kadonneen julistavan otteen. Pahimmillaan niistä on tullut saarnatuoliesitelmiä, kuvauksia aikamme ahdistuneesta ihmisestä.

Kun ääripäät, pahuuden valta ja Jeesuksen lunastusteko eivät saarnoissa elä yhtä dramaattisena kuin ennen, yleisvaikutelma on helposti vaisu ja esitelmän oloinen. Mahtipontisuus oli aiemmin saarnan päällimmäisiä ominaisuuksia. Nyt sen sijalla on alavireisyys. Saarnoissa seikkailee epäilijänä vahva, mutta ihmisenä itsensä heikoksi tunteva sanan kuulija, jolle mieluummin kerrotaan pelastuksen suuria joukkoja koskevana tapahtumana kuin juuri hänen päätäntävallassaan olevana etuoikeutena."

Kirkossa on kuulunut ääniä, että kaikkein vaarallisinta on ihmisille sanoa, että he eivät kaikki ole uskossa, koska lopulta voidaan saada ihmiset uskomaan tämä asia ja tuotetaan suurta vahinkoa kirkolle.

Jokaisella meillä on tehtävä vaikuttaa valona ja suolana, mikäli itse on tämän valon ja suolan löytänyt. Jokaisella on oma vaikutusalueensa ja merkityksensä. Olennainen kysymys on, olenko minä oikea vai väärä profeetta? Me emme voita suuria arvostelemalla työntekijöitä tai toisia uskovia. Jos näemme vikoja toisissa ja heidän julistuksessaan, meidän tehtävämme on rukoilla, että Jumala avaisi heidän ymmärryksensä näkemään.
***********************************************************************************

Olen viime vuodet paljon surrut sitä, miten vähän väkeä on kirkoissa ja seurakuntien toiminnassa. Edellä oleva "puheenvuoro" kosketti syvältä. Jumalan rakkaus ja armo ei merkitse paljonkaan silloin, jos/kun en tunne omaa syntisyyttäni. "Vain syntiselle kelpaa armo." Vain Jumalan armahtamana voin kasvaa rakkaudessa. Pyhä Henki sen vaikuttaa. Se tapahtuu kuin hedelmän kasvu puussa. 

Raamattu kansalle -kommentaariraamatussa on seuraava mielenkiintoinen selitys liittyen Galatalaiskirjeen 2:21 "En minä tee tyhjäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus saadaan lain kautta, silloin Kristus on kuollut turhaan." - Selitys: Ajatellaan, että Jumalan voi saada puolelleen teoilla. Kun ihminen yrittää itse pyhittyä sen sijaan, että antaisi Jumalan muuttaa häntä, hän ei pohjimmiltaan luota Jeesuksen ristintyöhön. Jeesuksen ei olisi tarvinnut kuolla, jos voisimme itse tehdä itsestämme hyviä. Ristin vapauttava totuus on, että Kristuksessa olemme jo kuolleita synnille. Sen pohjalta voimme elää uutta elämää Pyhän Hengen voimassa."

Kun katselin blogejani taaksepäin, huomasin, että ensimmäisen kerran kirjoitin Sinulle 28.9.2012. Siitä tulee kohta 10 vuotta. Joitakin Teistä lukijoistani olen tavannut. Suurta joukkoa Teistä en ole koskaan tavannut. Silti jotenkin Te kaikki tunnutte tutuilta. Ehkä se johtuu siitä yhteydestä, jonka Jumala on antanut. Pyhä Henki voi antaa ja avata yhteyden vaikka muuten emme toisiamme tuntisikaan. Päivittäin rukoilen, että Jumala Sinua siunaa, missä sitten oletkin. Niin tein tänäkin aamuna.

Kun join tänään päiväkahvia, mieleeni tuli yksi upea ajatus, jonka Sinulle kerron. Kun kerran olemme Taivaassa, saamme toisemme nähdä. Jatketaan matkaa turvallisesti Herramme kanssa. Jaksele hyvin siellä! 

PS Muutama päivä sitten radiosta tuli pyhiinvaellushartaus https://areena.yle.fi/audio/1-62644009 Hartaus on kuunneltavissa syyskuun puoliväliin asti. Minusta tosi hyviä ja mielenkiintoisia ajatuksia hartauden pitäjällä. 

torstai 21. huhtikuuta 2022

Sinut on armahdettu

 


Tervehdys pitkästä aikaa!

Hieno juttu, että vielä löysit tänne blogitekstieni pariin. Viikot ja kuukaudet kuluvat niin nopeasti. Aina jossain vaiheessa tajuan, että en ole kirjoittanut blogiini pitkään aikaan. Minua rohkaisee kuitenkin se, että huomaan tekstejäni luetun sellaisinakin aikoina, kun en ole ehtinyt tai jaksanut kirjoittaa.

Silti joka ainut päivä rukoilen Sinun puolestasi. Olen kirjoittanut aiheen rukousvihkooni, jotta en unohda. Joskus joku Teistä lukijoista lähettää minulle sähköpostia tai tapaan jossakin ihmisen, joka on blogiani lukenut.

Mitä vanhemmaksi ja mitä sairaammaksi olen tullut, sitä enemmän yritän armahtaa myös itseäni. Vaikka olen jo vuosia ollut eläkkeellä, minulle on siunaantunut yksittäisiä projekteja, jotka tuovat kivaa ajankulua päiviini. Kesällä 2013 aloitin aktiivisen opastoiminnan. Opastuksia on ollut enemmän ja vähemmän. Opastuksiin ja eri kohteisiin valmistautuminen ovat vieneet minua yhä syvemmälle historiaan. Jossain vaiheissa opastuksia oli niin paljon, että päätin luopua koko hommasta. Jos harrastus alkaa muistuttaa työtä, se ei ole kiva juttu. Hiljaisen talven jälkeen pyyntöjä alkoi taas tulla. Huomasin edelleen nauttivani hommasta.

Toukokuuksi varauksia on tullut enemmän kuin koskaan. On eläkeläisryhmiä, bussiryhmiä kauempaa ja lähempää, on koululaisia, eskarilaisia, yksittäisiä sukuseurojen kokoontumisia ym. Valmistaudun jokaiseen opastukseen kuin hengelliseen puheeseen. Luen esiteltävän kohteen historiaa, vaikka olen lukenut sitä jo lukemattomat kerrat ennenkin. Tärkeintä on kuitenkin rukous. Ilman rukousta en pysty/halua mennä minnekään. Otan jokaisen opastuksen, luennon ja esittelyn Jumalan antamana mahdollisuutena. Jumalan rakkautta minua kohtaan olen hämmästellyt jatkuvasti. Hän on paras kaikista.

Aikanaan pidin satoja hengellisiä puheita. Kirjoitin blogissani aiemmin siitä opetuksesta, jonka pidin Jokioisten seurakunnassa. Puhe on nyt myös katseltavissa seuraavalla sivulla:

https://www.youtube.com/watch?v=XYunipoCrek&t=18s 

On ”opettavaista” katsella omaa käyttäytymistään. Järkytyksekseni huomasin, että sanojen lisäksi olen alkanut puhua käsilläni. Se on huono juttu. Seuraavissa tilaisuuksissa yritän huomioida, miten häiritsevää on, jos kädet ”heiluvat” koko ajan.

Ensi viikolla menen Alfa-kurssille puhumaan aiheesta: ”Miten voin vastustaa pahaa”. Viime aikoina olen paljon joutunut miettimään sitä, mitä meille uskoville uskossa elämisestä yleensäkin puhutaan ja opetetaan. Ihan liian vähän minusta puhutaan uskossa elämisestä, hengellisestä tankkauksesta, rukouksesta, kiusauksista, parannuksen tekemisestä, armosta, Jeesuksen seuraamisesta arjessa ym.

Alfa-kurssin aiheet ja opetukset keskittyvät juuri tähän ytimeen. Mutta opetetaanko noista aiheista muissa tilaisuuksissa? Edesmennyt vapaakirkon evankelista, Hilja Aaltonen, totesi vuosia sitten, ettei pitkään aikaan Suomen hengellisellä kentällä ole vaikuttanut julistajia, jotka olisivat rohkeasti tuoneet Jumalan ääntä uskoville rohkaisuksi. Se oli Hiljan ajatus. Mutta joku käsittämätön rohkaisu liittyi siihenkin aikaan, kun Niilo Yli-Vainion julistus keräsi bussilasteja kuulijoita eri puolilta maata. Tai kun Nokian kirkko täyttyi viikosta toiseen aivan ääriään myöten. Samoin, kun Nokia-mission suurtapahtumat vetivät Tampereelle tuhansia ihmisiä.

Radio Deissä haastateltiin kerran nuorten bändin vetäjää. Hän kertoi, että ”viime vuonna oli yksi keikka, mutta tänä vuonna on ollut vähän hiljaisempaa.” – Hengellisten suurtapahtumien kohdalla lienee ollut vähän samalla tavalla. Korona on vaimentanut niin monta asiaa. Tiedän, että Jumala rohkaisee meitä paljon myös toistemme kautta. Tarvitsemme yhteen tulemista.

Viime viikot ovat monille olleet tosi rankkoja. Minulle myös. Välillä ahdistaa enemmän, välillä vähemmän. Ukrainan sota erityisesti ja Suomen tilanne Venäjän naapurissa ahdistaa päivittäin. Tiedän monia, joiden on vaikea katsella uutisia ja siviilien kärsimystä silmittömän väkivallan ja hyökkäysten kohteina. Monen elämän ja uskonkin pohjaa koetellaan tosi vahvasti. Elämme aikaa, jota koskaan aiemmin emme ole eläneet. Emmekä varmasti edes haluaisi elää. Välillä meitä voi lohduttaa, että on jo ”näin vanha” ja Taivas on lähempänä. Mutta meidän lapsemme ja heidän perheensä!!

Iltalehdessä oli pääsiäisviikolla juttu arkkipiispa Tapio Luoman MTV3:lle antamasta haastattelusta.

"Päivi Räsänen yrittää omistaa Jumalan tahdon ja nujertaa toista ihmistä Raamatulla, kritisoi luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma. Räsäsen tuomitseva puhe homoseksuaaleja kohtaan ei edusta kristillisen kirkon julistusta Jumalan rakkaudesta, sanoo MTV:n Uutisextrassa vieraillut arkkipiispa. Hän otti myös vahvasti kantaa Ukrainan ”oikeutettuun puolustussotaan”. 

Kysymys oikeutetusta sodasta on kristillisessä etiikassa usein kiistelyn aihe. Pitäisikö nyt rukoilla rauhan vai Ukrainan armeijan puolesta, luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma? - Rauhan puolesta on rukoiltava.

Näillä kahdella asialla ei tässä tilanteessa ole juurikaan eroa. Uskon, että Ukrainan kansa ja Ukrainan armeija eivät mitään muuta niin paljon toivokaan kuin rauhaa. Ukraina tarvitsee meidän rukoustamme. Rauha on hyvä rukousaihe, sanoo Luoma. Samalla Luoma sanoo, että Ukraina on joutunut Venäjän hyökkäyksen kohteeksi. Se käy nyt puolustussotaa, joka on yhtä kuin oikeutettu sota. Silloin on oikeutettua tarttua aseisiin ja puolustaa sitä, mikä on maalle tärkeää ja arvokasta. Arkkipiispa Luoma kertoo seuranneensa järkyttyneensä Venäjän ortodoksijohtaja Kirillin sotaa lietsovia puheita.

En ole elämäni aikana kuullut tuollaista – millaisella uskonnollisella retoriikalla kirkon johtaja perustelee oman maansa hyökkäyssotaa. Luoman mukaan tällä on huonot seuraukset Venäjän ortodokseille. Muut kristilliset kirkot eivät halua olla tekemisissä moisten arvojen kanssa.

Älä nujerra Raamatulla lähimmäistäsi

Luoma kommentoi myös kansanedustaja Päivi Räsäsen oikeuteen johtaneita puheita homoseksuaaleista. Räsänen ei juuri ymmärrystä arkkipiispalta saa. Tuollainen retoriikka ei ole kristillisen kirkon julistusta. Raamatulla ei saa nujertaa ihmistä, vaan nostaa ja auttaa elämässä eteenpäin. Luoma pohtii laajassa haastattelussa tiukan linjan kristittyjen vaikutusta kirkkoon sekä myös yhä enemmän monien uskontojen ja kulttuurien kotimaaksi muuttuvaa Suomea. Muutoksella voisi olla vaikutusta myös koulujen uskonnonopetukseen. Luoman mukaan kirkon on joka tapauksessa kyettävä keskustelemaan avoimesti eri tavoin ajattelevien ja uusien aatevirtausten kanssa."

Tuon haastattelun luettuani, olin surullinen ja pettynyt. Arkkipiispa ei ole ymmärtänyt Päivin tilanteesta ja sydämen tuskasta paljoakaan. Toisaalta, en muista lukeneeni arkkipiispan haastattelua, jossa hän olisi suositellut kirkon jäsenille ja kaikille suomalaisille Raamatun lukemista. Entä, milloin meitä olisi kansakuntana kehotettu rukoilemaan Suomen itsenäisyyden puolesta ja Ukrainan sodan loppumista? Presidentti Kyösti Kallion rukouskehotuksista koko kansalle on jo aikaa. Silti Jumala on meidän ainoa toivomme.

Jos kirkko yrittää olla kaikille kaikkea, se ei pian ole kenellekään mitään. Jumalan rakkauden julistus irrallaan ei ole mitään. Raamatusta löydämme selvästi, että armo yksinään ja irrallaan ei ole se ydin. Jumala lähetti Jeesuksen tänne maailmaan sen tähden, että hän otti päällensä sen rangaistuksen, joka minulle kuului minun synneistäni. En muista lukeneeni Raamatusta, että Jeesuksen julistus olisi ollut, että ”armoa vaan teille kaikille, armoa!” Julistus oli jotain paljon paljon enemmän.

Mitä enemmän ikää kertyy, sitä enemmän olen ymmärtänyt oman syntisyyteni. Muistaakseni Daavid kirjoitti omasta tilanteestaan: ”Minun syntini on aina minun edessäni.” - Minä en pääse Taivaaseen, jos en ole saanut syntejäni anteeksi. Apostolien teoissa 3:19,20 sanotaan: ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltä määrätty, Kristuksen Jeesuksen.”

Roomalaiskirjeessä 8:15 sanotaan: ”Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä tee.. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.”

Synti yrittää kietoa meidät niin, että matkantekomme vaikeutuu tai pysähtyy kokonaan. Viime vuosina on paljon puhuttu saastumisesta, ilmastonmuutoksesta, luonnonsuojelusta ym. Yksi vanha ”keksintö”, jota vieläkin suositellaan, on komposti, jonne kaikki maatuvat jätteet viedään. Siitä saadaan aikanaan hyvää multaa. Sielunvihollinen yrittää suositella samaa peittämis- ja maadutusmenetelmää uskoville. Kuoppaa ja peitä syntisi, niin sinne se jää ja unohtuu, eikä kukaan sitä näe. Paratiisista lähtien ihminen on luonnostaan paennut Jumalan kasvojen edestä. Ja lopulta syyttänyt omista virheistään vaimoa (Aadam), käärmettä tai jotakin muuta. Muttei itseään.

Sielunvihollinen yrittää myös todistaa, ettei Sana enää tänä aikana tarkoita niin totta kuin taannoin. Moni tekee ehkä vuosia valtavan määrän työtä peittääkseen ja sillä tavalla hävittääkseen syntinsä. Eikö ole hassua, että kaivan syvintä mahdollista kuoppaa upottaakseni sinne syntini, Jumala on siinä vieressä ja näkee koko ajan toivottoman urakkani.

Joskus on hyvä tarkkailla omaa käytöstään ja ajatuksiaan. Jos jatkuvasti joudun selittämään itselleni ja toisillekin, että se, mitä olen tehnyt tai tekemässä, on oikein, kannattaa olla vähän huolissaan. Totuus ei tarvitse selittelyjä. Ja synti on asia, joka ei peittämällä puhdistu. Se on ongelmajäte, joka puhdistuu vain Jeesuksen veren puhdistamana.

Hiljan luin Johanna Jutilan tekstin Raamatun pohjalta. Tarina vangista liittyy aiheeseemme.

”Kymmenen, kymmenen ja kuusi – kaksikymmentäkuusi vuorokautta, mies laski. Niin monta päivää ja yötä hän oli virunut surkeassa vankilassaan, maahan kaivetussa syvässä, kapeassa kuopassa. Päivänvalo ei yltänyt maakuoppaan. Toisaalta kuopassa ei ollut mitään nähtävääkään, pelkkää savea, hiekkaa ja saastaa. Kaksikymmentäkuusi vuorokautta sellaisessa paikassa oli pitkä aika. Vuorokausista mies pysyi selvillä vain siksi, että kerran päivässä – nähtävästi aina samaan aikaan – vartija avasi kattoluukun ja heitti hänelle jotakin syötäväksi juuri ja juuri kelpaavaa. Mies kaivoi oksanpätkällä viivan vankilansa seinään joka kerta, kun näin tapahtui.

Pahempaa oli silti luvassa. Hänet teloitettaisiin pian. Mies ei ollut tarkkaan ottaen varma, kuinka monta päivää ja yötä vielä olisi siihen päivään, jolloin pahimmat rikolliset teloitettaisiin. Ei hän syyttömänä tulisi teloitetuksi, kyllä hän sen itsekin tiesi. Hän oli tappanut, ryöstänyt, murhannut – mitä kaikkea. Silti tilanne oli kamala. Hän, pelätty, raaka, julma rikollinen – pelkäsi. Päivä oli joka vuosi suuri kansanjuhla – hänkin oli ollut monta kertaa katsomassa teloituksia. Nyt päivä oli käsillä, ihan milloin tahansa. Oli hänen vuoronsa olla kansan pilkan kohteena.

Mies tajusi nukkuneensa, kun kuopan kattoluukku äkkiä avattiin. Mitä nyt? Ruoka oli vasta tullut, nyt ei ollut ruuan aika. Mies katseli, kun ylhäältä heitettiin alas köysistä tehtyjen tikkaiden toinen pää. Nyt hänet siis vietäisiin. – Kiipeä ylös! vartija huusi. Mies kavahti ja siirtyi vain kauemmaksi tikkaista. Vartija odotti. – Tule ylös nyt! vartija huusi taas. Mies ei koskenutkaan tikkaisiin. Hän ei halunnut mennä. Hän yritti kaikin keinoin viivytellä hetkeä, jolloin hän joutuisi kansanjoukon eteen ja tuskallisesti teloitettavaksi. Vartija alkoi hermostua.                                 

Barabbas, tule ylös sieltä kuopasta! hän huusi. – Sinut armahdetaan.  Täällä on joku Jeesus Nasaretilainen, joka teloitetaan sinun puolestasi. Kansa valitsi hänet. Sinä olet vapaa mies.” 

Tuo teksti on hyvä! Kuoleman rangaistus olisi kuulunut meille, mutta kun odotimme tuomiota, meille julistetaankin, että Jeesus otti meidän rangaistuksen päällensä. Hänet tapettiin, että me juuri tänään ja tässä hetkessä saisimme uskoa syntimme anteeksi. Sitä on armo.

Tuntemattoman profeetan päiväkirja on monella tavalla hyvin puhutteleva kirja. Lähetän Sinulle tuosta kirjasta yhden otteen. Toivon, että se olisi juuri Sinulle rohkaisu jatkaa eteenpäin yhdessä Jeesuksen kanssa.

”Lapseni, tänään Minä vedän sinut hellästi sivummalle ja siirrän sinut pois yksinäisyydestä ja epätoivosta, jotka päiviäsi varjostavat. Tästä päivästä eteenpäin teen elämässäsi uutta. Rakkaani, julistan sinulle tänään, että on aika laittaa mennyt syrjään. Sen aika on ollut ja mennyt, ja nyt sinun on pantava menneisyys sivuun.

Minä sanon sinulle, että sinua odottaa kukoistava elämänvaihe. Lapseni, edellisvuoden kuormat ja ahdistukset hälvenevät, kun hylkäät menneisyyden kuten toukka, joka pudottaa kotelonsa ja aloittaa uuden elämän. Nyt on aika nousta olosuhteiden aikaansaamasta masennuksesta ja kohottautua uuteen aikakauteen, jossa sydämeesi valetaan tuoretta toivoa.

Sinulle sarastaa uusi päivä, menneisyydestä ja hylätyksi tulemisen tuskasta vapautettu päivä. Sinä säteilet jälleen uuden elämän iloa. Tartu käteeni, rakkaani, ja iloitse odottaen, sillä totisesti sinä tulet vielä säteilemään. Minä en ole sinua jättänyt enkä hylännyt. Tulevina kuukausina huomaat olosuhteiden muuttuvan ja toipumisen valtaavan sydämesi niin, että ihmiset ympärilläsi katsovat sinuun ja huudahtavat: Onko tämä sama ihminen? Hänhän säteilee uutta elämää ja raikasta toivoa.

Minä sanon sinulle, rakkaani, että Minun johdatukseni odottaa yhä sinua, suunnitelmani on vielä voimassa sinua varten: täyteyden, siunausten ja toivon vuodet. Minä haluan siunata sinua.”

Kirjoitan tätä blogitekstiäni muuten sängyssä selällään maaten. Kannettava tietokone on mahani päällä. Eilen jo aloin yskiä ja viime yö oli vähän hankala. Flunssa rauhoittaa miehen kummasti. Toivon ja rukoilen, että Herramme Sinua runsaasti siunaa siellä, missä olet. Sinä olet Jumalallesi tosi tosi rakas. Muista Jeesusta. Jumala uhrasi hänet, jotta Sinä saat olla vapaa ja armahdettu. Kiitän Jumalaa tästä yhteydestämme. Järjestetäänkö vaikka joku tapaaminen, kun joskus (viimeistään) Taivaassa nähdään? Meillä on varmaan paljon puhuttavaa.

Sinua siunaan

                            Seppo

PS Kaikki blogin maalaukset ovat Albert Eedefeltin tekemiä. Tuo Veräjällä- teos on maalattu noin kilometrin päässä paikasta, jossa nyt asun.

tiistai 25. tammikuuta 2022



Talvinen tervehdys Sinulle!

Kirjoitan tätä tekstiäni tiistaiaamupäivänä. Aurinko paistaa ja pakkasta on muutama aste. Päätin kirjoittaa Sinulle muutamia ajatuksia rukouksesta. Lempiaiheeni muuten. Tekstiä on melko paljon, mutta lue sitä rauhassa vaikka kahvikupin kanssa.

Rukous on yksi hengellisen elämän perusasioita. Olemme kuulleet, että rukous on kuin hengitys, joka uskovalle ihmiselle on välttämätön asia. Me olemme myös kuulleet lukuisia saarnoja, hartauksia ja puheita, joissa kerrotaan, että rukous on tärkeä asia. Erittäin harvoin olen kuullut, että rukoilemista ihan käytännön tasolla opetetaan. Kenties hengelliset järjestöt ja vapaiden suuntien seurakunnat opettavat asiasta enemmän?

On aina myös helpompaa puhua, että rukous on tärkeää kuin rukoilla käytännössä. Rukous on myös yksi hengellisen elämän vaikeimmista asioista. Vaikka vuosikymmeniä olisimme olleet uskossa ja olisimme saaneet kymmeniä rukousvastauksia, yhdessä koetuksen hetkessä voi tuntua, että meiltä viedään kaikki. Emme pysty rukoilemaan, saati sitten uskomaan.

Ensimmäinen rukous Raamatusta löytyy 1. Mooseksen kirjasta 4:26. ”Siihen aikaan ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä.” – Tuo rukous on hädässä olevan avunhuuto. Hätämerkki - SOS. Toinen samanlainen hädässä olevan rukous löytyy Psalmista 50:15 ”Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua.”

Olennaista noissa kummassakin rukouksessa on myös, ketä siinä rukoillaan. Raamatussa yksi kuva uskovasta on lammas. Jos lammas on eksynyt tai juuttunut piikkipensaaseen, mitä se tekee? Se määkii ja huutaa. Jotta paimen sen löytäisi. – Hädässä oleva ihminenkin huutaa sydämessään ja monesti jopa ääneen. Että Herra auttaisi.

Toinen asia, joka usein saa meidät rukoilemaan, on syyllisyys. Jeremian kirjassa sanotaan 29:12- ”Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette ja minä kuulen teitä. Ja te etsitte minua ja löydätte minut”. – Syyllisyys etsii hakemaan Jumalaa ja armahdusta.

Luther aikanaan jo esitti, että ihmisen pitäisi ripittäytyä vähintään kerran viikossa. – Kirkoissa muinoin oli kuulemma katumuspenkkejä. Kuulin jonkun kommentoivan asiaa näin: ”Kirkoissa ei enää ole katumuspenkkejä, koska kukaan ei nykyään kadu mitään.” – Ei tuo kommentti kaikkiin sovi tietenkään, mutta olen samaa mieltä siitä, että ripittäytyminen tekisi hyvää. Niin nöyryyttävää kuin se joskus voi ollakin.

Olen viime päivinä lukenut Tarmo Hirsjärven kirjaa ”Tammelan kansanopetuksen vaiheet I”. Kirjassa kerrotaan, miten kirkko opetti tammelalaisia lukemaan ja miten rippikoulu alkoi muovautua seurakunnassa. Lainaan kirjasta yhden mielenkiintoisen kuvauksen:

”Pitäjänkokoukseen 14/4 1786 oli kutsuttu erään Uudenkylän torpparin Juha Heikinpojan leski Maria siksi, ettei hän useista varoituksista huolimatta ollut opettanut lukemaan poikaansa Juho Juhonpoikaa, joka jo oli 19 vuoden vanha. Leskellä ei ollut mitään puolustuksekseen mainittavaa. Kun vielä herra everstiluutnantti ja ritari von Post todisti sanotun henkilön huolimattomasti kasvattaneen lapsiaan, päätettiin varoitukseksi samanlaisille vanhemmille tuomita mainittu leski sunnuntaina jälkeen pääsiäisen istumaan jalkapuussa kirkon oven vieressä.”

Kristinoppia päntättiin päähän hiukan samalla systeemillä. Historian kirjassa mainitaan, että ripille pääsykin oli huomattavasti vaikeampaa kuin nykyisin. Tammelassa eräs 38-vuotias mies oli jo viisi kertaa yrittänyt selvitä rippikoulun kokeista, mutta oli epäonnistunut. Miehellä oli selvä syy selvitä. Hän halusi naimisiin, mutta tilanne siltä osin näytti huonolta.

Joku on sanoittanut syvällisen hengellisen aforismin Jumalan työstä uskovien elämässä: ”Jumalalla on kahdenlaista työtä: painaa ylpeitä alas ja nostaa alas painettuja ylös.” – Jumala yksin tietää, minkälaista työtä hän tekee tänään minun elämässäni?

Eilen kuulin jutun miehestä, joka oli purkamassa sielunsa tuskaa papin kanssa. Mies kirosi ja raivosi nyrkit pystyssä kohti Jumalaa. Pappi totesi tähän, että tuskin koskaan mies on noin sydämestään Jumalalle puhunut/rukoillut. – Ei Jumala ole kiinnostunut meidän itse keksimistämme muotomenoista. Enemmän hän on kiinnostunut avoimesta, aidosta yhteydestä meidän kanssamme.

Tämän ajan tarve on hengellisistä esikuvista ja opettajista, jotka elämällään, esimerkillään ja sanoillaan rohkaisevat perässä tulijoita. Me eletään myös aikaa, jolloin hengellisyyden, uskon, seurakunnan ja kirkon merkitys on vähentynyt. Kun kirkko taistelee jäsenmäärästään, se on valmis melkein mihin vaan.

Luterilainen kirkko, katolinen kirkko, ortodoksikirkko, vapaakirkko… tai maamme eri herätysliikkeet ja meidän kotiseurakuntamme eivät voi meitä pelastaa. Ne kaikki ovat yhteisöjä, jotka Jeesuksen tullessa toisen kerran jäävät tänne maan päälle.

”Jumalan palvelijan tulee oleskella niin paljon yksinäisyydessä, ettei hän enää huomaa olevansa yksin. Kristillisen elämän alkuvaiheessa masennumme siitä, että ihmiset, jotka loistivat valona, sammuvat vähitellen ja ett ne, joilla oli tapana vaeltaa kanssamme, nukkuvat pois. Meidän on totuttava siihen, ettemme enää huomaa olevamme yksin. Meidän on rakennettava uskomme sammuvien valojen sijasta sen valon varaan, joka ei koskaan katoa. Suurten miesten (ja naisten) lähdettyä me olemme surullisia, kunnes huomaamme, että heidän pitikin lähteä. Meidän on itse katseltava Jumalan kasvoja.”

Kristuksen kirkko on se, mihin jokainen Jeesukseen uskova ihminen kuuluu. Vaikka olisin ainoa uskovainen koko maassa tai suvussani, elämäni päättyessä pääsen Taivaan kotiin.

Rukous ja usko kuuluvat aina yhteen. Joku voi halata puuta, rukoilla äiti maata tai enkeleitä ja toivoo saavansa vastauksia. Me uskomme Jumalaan. Siksi opetus rukouksesta on niin tärkeätä. Kaikille meille. Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta esim. lapsille ei opeteta mitään hengellistä esim. rukousta. Elämänkatsomustieto ei auta silloin, kun ollaan hädässä. Sodassa vakavasti loukkaantunut mies on voinut sydämen tuskassa huutaa äitiä avukseen. Jos meitä jo pienenä opetetaan rukoilemaan, hädän hetkellä se voi nousta sydämen pohjalta meidän huulillemme. Ihmiset ovat pulassa, kun eivät tiedä. Jos ei ole mitään, mihin tarttua.

Kun ihminen luotiin, Jumalan tarkoitus oli, että hän elää kiinteässä yhteydessä Jumalan kanssa. – Ajattelen, että ihminen on kuin talo, jossa on monta huonetta. Yksi huone on tarkoitettu yhteydenpitoon Jumalan kanssa. – Forssassa tehtiin vuosikymmeniä elementtirakennuksia. Seiniä, ikkunoita, ovia, kylpyhuoneita. – Mielenkiintoinen esimerkki on minusta ollut aina valmis kylpyhuone. Siihen tehtiin kaikki valmiiksi, paitsi sähköjohtojen, vesiputkien ja viemärien kytkeminen. Valmis kylpyhuone muoviin ”pakattuna” vietiin rekan kyydissä vaikka Espooseen, jossa se nosturilla nostettiin uuden kerrostalon valmistuvaan asuntoon. Kylpyhuone liitettiin verkkoihin ja niin se oli valmis käyttöön.

Uskon löytämisessä, uskoon tulemisessa me koetaan, että jotenkin näin se tapahtuu. Meidät liitetään Jumalan verkkoon. Uskossa elämisessä on kysymys tästä elinikäisestä, elävästä, rikkaasta yhteydestä Herran kanssa. Rukous on sitten seurausta uskosta, jonka Jumalalta olemme saaneet.

Kasvu uskossa ja vahvistuminen rukouksessa ovat pitkän linjan juttu. Joku on sanonut: ”kiireinen elämäntapamme käyttää loppuun meidän intomme ja näkymme. Toisin sanoen ulos tuleva teho on sisään menevää tehoa suurempi.”

Jumala-suhteen hoitaminen on avain hengelliseen voimaan ja kasvuun. Jumala ei hoida meitä vain esim. lyhyessä rukoushetkessä, vaan Hänen työnsä on jatkuvaa muovaamista.

Avioliittoleireillä puhutaan pariskunnille tunnepankista. Tuo pankki on puolisoiden yhteinen. On tärkeää, että pankkiin talletetaan ”varoja” eli yhteisiä hyviä juttuja ja asioita ja kokemuksia. Sitten kun liitossa tulee rankkoja vaiheita, pankissa on mistä ”ottaa”. Jos tili on mennyt tyhjäksi, ei ole enää mistä ottaa. Monesti avioliitto voi kariutua siihen, että vuosiin ei ole enää ollut hyviä talletuksia tunnepankkiin. Jäljellä on vain pettymyksiä. – Tietyllä tavalla jotain samaa liittyy uskossa elämiseen. Pelastun kyllä armosta, mutta hengellinen elämäni voi huonosti, koska en ole tankannut, nauttinut hengellistä ravintoa pitkään aikaan. Jäljellä on ehkä vain hiipuva liekki, joka kovassa myrskyssä sammuu.

1 Piet 5:8 ”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.”

Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta minä/Sinä voisimme huonosti. Se yrittää katkaista kaikki hengelliset ravintokanavat, jotta olisimme voimattomia. Älä lue sanaa, älä rukoile, älä käy seurakunnassa, älä osallistu mihinkään hengelliseen toimintaan, niin saat olla rauhassa. Muistammeko sielunvihollisesta, että hän on syyttäjä, valheen isä ja masentaja? Hän yrittää todistella meille, ettei Jumala meitä rakasta ja yrittää tehdä tyhjäksi kaiken Jumalan työn ja uskon meissä.

Muistan vuosien takaa ”sumuvaiheen”. Hengellisesti oli pitkään ollut hiljaista. Lopulta tuli tunne, että olenko enää edes uskon tiellä? Tähän ahjoon sain suuren lohdutuksen Raamatun sanan kautta: Sefanjan kirjan 3:17 sanat: ”Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee.” – Hengellinen hiljaisuus ei ole merkki Jumalan hylkäämisestä. Jumala on maksanut minusta/sinusta niin suuren hinnan, ettei hän jätä työtään kesken meissä. Tämä on ihmeellinen lohdutus.

Yksi Jumalan ihmeellinen tapa opettaa rukoilemista on kärsimys. Luther on kirjoittanut tästä asiasta näin syvällisen tekstin: ”Mutta kukaan ei rukoile sydämensä pohjasta olematta pohjia myöten peljästynyt ja hyljätty. Sillä ihminen ei tiedä, mitä häneltä puuttuu, ja seisoo omilla jaloillaan, niin kauan kuin hän löytää voimaa ja saa lohdutusta itsestään ja muusta luomakunnasta. Voidakseen antaa ja jakaa meille voimaansa ja lohdutustaan Jumala sen tähden poistaa kaiken muun lohdutuksen ja saattaa sielun syvästi murheelliseksi, jotta se etsisi ja rukoilisi lohtua häneltä.”

Jumala vie meitä syvälle tuntemiseensa sallimalla meille koetuksia. Emme ikinä olisi oppineet tiettyjä perustotuuksia muuta kuin kärsimyksissä. Hengellisessä elämässä monet asiat on ”ylösalaisin”: Jumalan voima, meidän heikkous. Meidän syntisyytemme ja Jumalan armo. Samoin on Jumalan ihmeellinen tapa vahvistaa meidän uskoamme tekemällä meistä heikot. Aivan käsittämätön juttu. Mutta heikkouden ja koetuksen hetkessä tuo näkökulma antaa ihmeellisen lohdutuksen.

Monesti hengellisessä elämässä me arkailemme, epäilemme ja pidämme ohjat itsellämme ja epäilemme Jumalaa. Seuraava tapaus kuvaa asiaa melko hyvin:

Mies tuli seuroista kotiin rohkaistuneena. Seurojen pääsanoma oli ollut, että ”Jumalalle on kaikki mahdollista.” ”Jos vain uskomme, ihmeitä tapahtuu.” Miehen talon pihalla oli iso kivi. Mies ajatteli nyt testata uskoaan ja rukoili, että aamulla tuo iso kivi olisi poissa/hävinnyt. – Aamulla mies vilkaisi varovasti verhon raosta pihalle. Kivi oli edelleen paikoillaan. Mies totesi siihen: ”Enkös minä sitä epäillytkin.”

Jumalan mahdollisuudet alkavat siitä, missä ihmisen omat mahdollisuudet ja voimat loppuvat. Jesajan kirjassa on monia upeita lupauksia rukoukseen liittyen.

Jes 65:24 ”Ennen kuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan, minä kuulen.” Tämäkin jae on valtava lohdutus. Tämän hetken kysymys minulle on: rukoilenko minä? Otanko vastaan tämän ihmeellisen lahjan? Jumala lupaa kuulla, jos minä rukoilen? Ei ole kyse tunteista, vaan Jumalan omasta lupauksesta. Voin astua junaan, kun se odottaa asemalla. Kun juna on mennyt, se ei enää onnistu. Jos Sinulla tai läheisellä ihmisellä on joku ahdistava tilanne parhaillaan, Jumala rohkaisee rukoilemaan. Yksi esirukouksen selitys Raamatussa on ”astua väliin”. Jos kukaan muu ei rukoile, Sinulla on juuri nyt siihen mahdollisuus. Sinä voit auttaa itseäsi ja läheisiäsi rukoilemalla. Esirukoilijan tehtävä ei ole vastata itse omiin rukouksiinsa. Vaan rukoilija vain kertoo Jumalalle tilanteen ja avun tarpeensa. Ja Jumala kuulee ja vastaa.

Jes 59:16 ”ja hän näki, ettei ollut yhtäkään miestä, ja hän ihmetteli, ettei kukaan astunut väliin. Silloin hänen oma käsivartensa auttoi häntä, ja hänen vanhurskautensa häntä tuki.”

Uudessa testamentissa on jakeita, joissa kerrotaan, että Jeesus on meidän esirukoilijamme Taivaassa. Jos oma rukous tuntuu heikolta ja vaimealta, me voimme lohduttautua sillä, että tälläkin hetkellä meidän puolestamme rukoillaan Taivaassa. – Jos on vaikea löytää kiitosaiheita, tuossa on kerrottu yksi ihmeellinen sellainen. Meidän puolestamme Jeesus rukoilee nytkin.

Room 8:34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.

Hep 7:25 jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttansa Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestaan.

Olen vetänyt kotiseurakunnassani aamurukoushetkiä kirkossa ja puhelinryhmää, jossa on kaksikymmentä rukoilijaa. Kun minulle välitetään, viestitään, soitetaan joku esirukousaihe, lähetän sen heti toistenkin rukoiltavaksi. Kirkon rukoushetkissä rukoilemme tietysti seurakuntamme puolesta, työntekijöiden, luottamushenkilöiden, kaikkien tilaisuuksien ja toimitusten puolesta. Rukoilemme myös niiden aiheiden puolesta, joita läsnäolevat tuovat muistettavaksi. Olen/olemme ottaneet tavaksi, että jokainen läsnäolija siunataan ennen kuin lähdemme päivän touhuihin.

Usko ja rukous ei ole kiinni tunteista, mutta noissa siunaushetkissä olemme tunteneet hyvin selvästi Jumalan läsnäolon. Tuohon hetkeen voisi jäädä. Alttarit ovat aina Jumalan kohtaamisen paikkoja. Syvä kaipaukseni on, että voisin/saisin tuolla alttarilla siunata mahdollisimman monia. Se on sydämeni haave. Toisten siunaaminen ei tyhjennä kenenkään tankkia. Rakkaus ei myöskään vähene sillä, että annan sitä eteenpäin. Tämä on ihmeellinen kiertotalous. Jumala haluaa antaa, rakastaa ja siunata ilman mittaa ja määrää. Hän rohkaisee minua/Sinua käyttämään rukousta, siunaamista. Sinulla on lähipiirisi siellä jossakin, niin minullakin täällä. Jos rakkaat ihmiset ovat jossakin kaukana, rukouksen kautta voi heitä siunata, auttaa ja olla heidän lähellään.

Eräs koululuokka oli kerran käynyt tutustumassa kirkkoon. Kirkon opas esitteli myös ikkunamaalauksia, joissa olivat mm. Jeesus ja apostolit. Kerran koulussa tuli puhe jälleen apostoleista. Opettaja kysyi, keitä he olivat? Eräs poika muisti tuon käynnin kirkossa ja sanoi: ”Ne ovat ihmisiä, joista valo näkyy läpi.” – Äärettömän hyvä mielikuva. Jos/kun seuraamme Jeesusta ja olemme hänen kanssaan, meistäkin alkaa loistaa valo. Asiaa kuvaa tosi hyvin seuraavat jakeet:

Matt 5:14,15 ”Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.”

Ortodokseilla on äärettömän hyvä vertaus tästä asiasta. Jos minä itse olen kääntynyt kohti valoa, voin toisillekin sitä loistaa. Jos olen kääntynyt pois valosta (valon lähteestä) ja kääntänyt selkäni sille, minä välitän läheisilleni varjoa ja pimeyttä. – En tiedä osasinko asian riittävän selvästi kirjoittaa, mutta uskon, että ymmärsit.

Minulla on neljä serkkua. Eräs heistä hallitsee myös huumorin vaikean lajin. Serkkuni kertoi, että kun hän oli armeijassa, kullekin annettiin kahdet sukset. Toiset olivat valkoiset, toiset mustat. Valkoisia käytettiin silloin, kun lunta oli maassa. Ja mustia käytettiin silloin, kun lunta ei ollut. Muuten ilmavoimat olisivat hiihtäjät havainneet ylhäältäpäin. – Serkkuni edesmenneellä isällä oli pitkään vanha auto. Autossa oli niin tummuneet polttimot, että kun autoon laitettiin päivällä valot päälle, auton eteen tuli kaksi tummaa läiskää.

Em. jutut olivat vain ”kevennyksiä”, mutta niillä oli sanoma. Kun elämääni katsotaan kauempaa, olenko valon välittäjä vai joku muu?

Monissa virsissä kerrotaan rukouksesta. Yksi sellainen on virsi 916. Syvälliset ovat sanat.

1. Maailman kaikki rukoukset poimit, oi Ääretön, kuin helmaan avaraan. Tiemme ja työmme tunnet, nimet kaikki, sinulle joita täällä annetaan.

2. Oi Laupias, niin lempein silmin seuraat, sinua kohti kun on kaipuumme. Tieteen ja taiteen kielin, haaveissamme tahdomme pyhään yltää syvälle.

3. Teet kaikessa, oi Täydellinen, työtä, ja totuus täysi on vain sinussa. Siis näytä meille, että joku toinen voi sinuun toisin silmin katsoa.

4. Oi Kolminaisuus, kuvanasi täällä suo meidän taivastasi heijastaa ja kasvaa kaltaisuuteen Kristuksemme, näin rakastaa myös toisin uskovaa.

Kun tätä tekstiäni päättelen, rukoilen sydämeni pohjasta, että Jumala Sinua kaikessa elämässäsi siunaa. Olet Jumalalle äärettömän rakas.

Jos sydämelläsi on rukousaiheita, joita haluat toisillekin jakaa, lähetä ne minulle sähköpostilla: seppojkujala@gmail.com

Tosi kiva nähdä taas!!!

Tervehdys! On kulunut lähes vuosi edellisestä kirjoituksestani tänne kotisivuille. Vaikka olen ollut eläkkeellä jo useamman vuoden, tämä vuo...