keskiviikko 13. helmikuuta 2019

"Nyt on sinun aikasi olla aivan hiljaa ja kuunnella, kun minä puhun."

Viime perjantaina käteni leikattiin Tampereella. Leikkaus sujui oikein hyvin. Korjattavaakin löytyi jonkun verran. Leikkaus tehtiin käsi puudutettuna. Oli aika raju tunne, kun käden tunnottomuus säilyi pitkän aikaa vielä kotonakin. Leikkausta seuranneena yönä valvoin pitkään ja mietin, että mitä jos tunto ei palaudukaan? On monia, jotka ovat halvaantuneet. Monen käsi tai jalka on amputoitu. On vaikea edes kuvitella, miltä tuntuisi olla sellaisena loppuelämänsä. Elää kehossa tuntematta fyysisesti paljon mitään.  Rukoilin yöllä, että tunto käteeni palautuisi aamuun mennessä. Oli huikea tunne sitten herätä, kun sormet liikkuivat jo vähän.
 
Joudun pitämään kipsiä ensi viikon perjantaihin, jolloin kipsi vaihdetaan lastaan. Sen jälkeen arjesta sujuminen on paljon helpompaa.
 
Viime blogi-tekstin lopussa teimme sopimuksen. Muistaa toisiamme rukouksin ja pyytää Jumalaa uudistamaan rukouselämäämme. Olen suureksi ilokseni havainnut, että rukouksiin on vastattu. Ainakin tiedän, että Sinä olet rukoillut. Olen huomannut, miten rukoileminen on ollut helpompaa, syvempää. Minäkin olen muistanut Sinua joka päivä. Olen pyytänyt Herraa siunaamaan Sinua siellä kaukana.
 
Kun olen käden takia joutunut olemaan vähän enemmän paikallaan, on ollut mahdollisuuksia lukeakin enemmän. Olen saanut myös paljon rohkaisua Radio Patmoksen ohjelmien kautta. Radiossa on ollut monia opetuksia ym, jotka viime aikoina ovat rohkaisseet rukoukseen. Jumala puhuu tavalla ja toisella. Radio Patmos kuuluu monilla paikkakunnilla normaalisti radiosta. Täällä, missä asun, ainoa mahdollisuus kuunnella on tehdä se netin kautta. Jos et radiota tunne, mene sivulle https://www.patmosplus.fi/radio Olen tosi paljon hyvää hengellistä ravintoa ja rohkaisua saanut tuon kanavan kautta.
 
Muistan erään tositapauksen vuosikymmenten takaa. Nuori tyttö oli laskettelemassa ja kaatui tosi pahasti. Jalka poikki ja kipsiin useaksi viikoksi. Kun oli pakko olla paikoillaan, Jumala kohtasi tyttöä ja hän löysi uskon ja yhteyden Jumalaan. Kun sitten viikkojen päästä kipsi otettiin pois, tyttö otti kipsin käsiinsä ja suuteli sitä ja sanoi: "Siunattu kipsi, siunattu kipsi." Asia, joka aluksi tuntui rankalta koetukselta, olikin jonkin uuden alku ja ovi parempaan. Jumala pystyy tekemään Sinun ja minun elämässäni jotain sellaista, mistä meillä ei ole aavistustakaan.
 
En enää muista mistä olen löytänyt seuraavan tekstin. Sen otsikko on "Tervetuloa elämä". Teksti puhuu elävästi ainakin minulle. Kenties joku ajatus puhuu Sinullekin. Jumala rohkaisee meitä elämään juuri tätä päivää. Näkemään Hänen antamiaan mahdollisuuksia.
 
"Monet ihmiset haaveilevat, mitä he haluaisivat tehdä, jos vain saisivat siihen mahdollisuuden. Sitku heillä on rahaa, sitku heillä on aikaa, sitku lapset ovat isoja ja velat maksettu.

Myönnän olleeni aikaisemmin täysverinen sitku-tyyppi. Elämä olisi haaveissani muuttunut ihanaksi, kun lapset olisivat omillaan ja asunto olisi oma. Nyt näin on tapahtunut, ainakin melkein, mutta onnen valon äkkivälähdystä en ole huomannut. Päinvastoin joskus haikailen aikoja, jolloin lapset vielä tallasivat sylissä. Vanha viisaus pitää paikkansa: nyt ovat murheet aikuisten asioita, ja lapset tallaavat sydäntä. Tämän päivän maailmassa nuorten ei ole helppo löytää omaa paikkaansa.

Harmittaa, että tuhlasin monta hauskaa hetkeä turhaan sitkutteluun Olisin vain nauttinut niistä, ottanut kaiken irti - olisin luonut parempia ja lämpöisempiä muistoja koko perheelle.

Olen luopunut sitku-elämästä seurattuani vanhojen sukulaisten vuodesta toiseen jatkuvaa kitkuelämää, jossa tärkeintä on ollut varovaisuus ja säästäminen pahan päivän varalle. Kun paha päivä sitten tuli, terveys meni ja vanhuus yllätti, säästöistä ja tämän maailman mammonasta ei ollut mitään hyötyä. Jos ei näe, jos ei kuule, jos liikkuminen on tuskallista, rahallakaan ei saa helpotusta. Mieheni iäkäs sukulaistäti on tyytymättömin tuntemani ihminen. Hän ei ole koskaan suonut itselleen edes pieniä iloja, ei hassutellut tai tehnyt ennalta suunnittelemattomia asioita. Hän ei ole uskaltanut poiketa missään kohdin elämässään pienen maalaiskylän sovinnaisuussäännöistä. Jos hänellä on villejä unelmia ollut, ne on kaatanut pelko siitä, mitä ihmiset sanoisivat.

Nyt hän ei enää jaksa eikä pysty. Elämä on mennyt sitkuttelussa, elämä alkaa olla ohi. Elämätön elämä, jossa lähes ainoa sisältö on oman itsensä surkuttelu.

Oma äitini eli vain puolittaista, isäni määrittelemää ja pelonsekaista elämää. Nyt kun isä on hoitokodissa, äiti olisi vapaa. Mutta enää hän ei jaksa nauttia vapaudesta, ei edes osaa. Hän soittaa lähes joka päivä isälle, joka latelee ilkeyksiä. Olen kysynyt, miksi hän soittaa. Hän kuulemma odottaa, että jonain päivänä isä sanoisi jotain kaunista. Mitä sitten tapahtuisi? Alkaisiko elämä uudestaan?

Isän ilkeily johtuu ehkä katkeruudesta, kun haaveet kalastusmatkoista pohjoiseen eivät koskaan toteutuneet. Puuttui rohkeutta, puuttui kavereita, puuttui mitä milloinkin. Nyt puuttuu terveys, nyt puuttuu voima. Kalansaaliin sijaan pitää miettiä, jaksaako rollaattorilla lähteä pihalle asti vai tyytyykö liikkumaan hoitokodin käytävillä.

Olen siis ajatellut elää niin kauan kuin siihen tilaisuus suodaan. Kuolinilmoituksissa omanikäiseni alkavat olla jo varsin edustettuina, joten parannuksen tekoon varatun ajan pituudesta ei voi tietää. Ei se täysillä eläminen tarkoita, että alkaisin rillua ja hillua. Se tarkoittaa vain, että elän sellaista elämää kuin itse haluan, en toisten määräämää ja määrittämää.
 
”Vapauteen Kristus sinutkin vapautti. Älä antaudu uudestaan orjuuden ikeeseen."  Älä anna toisten ihmisten määrätä asioistasi.”
 
Eilen joka kanavalla tuli uutisia laulaja Olli Lindholmin kuolemasta. Suositun laulajan elämä päättyi monen mielestä aivan liian aikaisin. Monessa jutussa kerrottiin myös, miten hyvässä kunnossa Olli oli ja miten hän piti huolta itsestään ja nautti elämästään. Esiin tuli kuitenkin tietoja myös siitä, että Olli oli vakavasti sairas. JOS meidän elämästämme kirjoitettaisiin juttuja kuolemamme jälkeen, mitähän ne jutut käsittelisivät? Entä mitä sukulaiset kertoisivat?
 
En tiedä, olisiko sillä paljoakaan väliä, mitä lehdet kirjoittavat. Tai eivät kirjoita. Minulle tärkeintä olisi tietoisuus siitä, että minulle rakkaat ihmiset minua kaipaisivat. Samoin, että he voisivat vielä kuoltuani lohduttautua sillä, että olen heitä paljon rakastanut. Tietoisuus siitä, että on rakastettu, on valtava lahja - kuin ydinvoima. Samoin se, että saa rakastaa koko sydämestään. Olen havainnut itsessäni, että tunnemaailmakin vahvistuu, kun Jumala on lähellä. Pystyy tuntemaan syvemmin. Olemaan kuulolla.  
 
Ollin yksi tunnetuimmista lauluista on "Rakkaus on lumivalkoinen". Rakkautta voi kuvailla niin lukemattomin tavoin ja sanoin. Jos haluat, kuuntele seuraavat kaksi Youtube-videot:

 
Tekstit ovat huikeita, kauniita, koskettavia. Mutta kuitenkin ne ovat vain kalpea varjo siitä, minkälaista on Jumalan iankaikkinen rakkaus Sinua/minua kohtaan. Kun olemme yhtä Jumalan kanssa, olemme kiinni ikuisessa rakkaudessa.
 
Haluaisin jatkaa rukousyhteyttä Sinun kanssasi. Niin siunaavana olen tämän yhteyden kokenut. Rukoillaan, että saisimme edelleen täyttyä Jumalan ihmeellisestä rakkaudesta. Rukoillaan rukouselämämme uudistumista. Rukoillaan, että rukousherätys tulee seurakuntiimme ja maahamme. Jäädään Jumalamme turviin. Ja meidän ei tarvitse pelätä kuolemaa eikä sitä, milloin aikamme päättyy. Elämä on nyt. Lahjana Jumalalta.
 



perjantai 25. tammikuuta 2019

"Oletko Sinä onnellinen siellä?"

Tulin just lääkäristä. Leikkaukseen pitää mennä. Käsileikkaukseen. Käsikirurgin hoidettavaksi. Marraskuun lopulla raivasin risuja. Ja kaaduin. Satutin käteni.
Nivel  on poikki keskeltä kämmentä. Röntgenissä ei näkynyt mitään, mutta magneettikuvassa näkyi. Monenlaista. Mutta tärkein löytö oli tuon katkennut nivel, joka pitää korjata.
 
Muistan vuosia sitten, kun kaaduin liukkaalla. Nyrjäytin nilkkani ja jouduin käyttämään kyynärsauvoja jonkun aikaa. Eräs vanhempi uskova mies sanoi minulle: "Ei tätä (kaatumista) saa nyt hengellistää." En tiedä, olinko/olenko sellainen uskova ihminen, että hengellistän kaiken? Viime ajat olen kaivannut enemmän hengellistä. Enemmän rukousta. Enemmän yhteyttä toisten uskovien kanssa. Rukous on aina ollut minulle tärkeää. Hengellinen maasto tällä hetkellä on vähän karua. Kun sielu ja sydän kaipaa, sekin on tietääkseni lahjaa. Ei ansiota.
 
Olen surrut sitä, että kotiseurakunnassani käy melko vähän väkeä. Kirjoilla on väkeä tuhansia, mutta koolle kerääntyy muutama kymmenen korkeintaan. Eilen kuuntelin Uuras Saarnivaaran kauan sitten pitämää saarnaa. Saarnivaara sanoi, että lopun ajat ja luopumus näkyy siinä, että kirkon penkit ovat tyhjät. Ei enää tarvita eikä kaivata Jumalaa.
 

Onneksi Jumala pitää huolen lapsistaan. Aina. Hän lähettää apua ja rohkaisua. Joskus yllättävienkin kanavien kautta. Jostakin löytyi Elina Salmisen teksti, joka puhutteli. Elina on minulle uusi tuttavuus kirjoittajana. Netistä löytyi tietoa, että hän on kirjoittanut jo neljä kirjaa. Tilasimme vaimon kanssa ne kaikki. Maksoivat vain 66 euroa yhteensä. Kaksi kirjoista  olen jo lukenut. Toiset kaksi vielä odottavat. Jaan tässä Sinulle muutaman Elinan tekstin.
 
Pienten alkujen päivä
 
Kuinka pienestä kaikki voikaan alkaa
 
yhdestä mitättömästä sanasta
huolimattomasta hymystä
viivyttelevästä katseesta
tai hihan hipaisusta
joka tuskin edes tuntuu
 
ja nuo lyhyet hetket
voivat huomaamatta päätyä
suuruuden tielle
kasvaa mahtaviksikin
 
siksi älä koskaan
halveksi vähäistä tai heikkoa
älä pidä yhtä askelta
liian lyhyenä tai jätä
tavallista tekemättä
 
sillä ehkä juuri tänään
arjessa asteleekin
 
pienten alkujen päivä
 
Jos Sinäkin tällä hetkellä asut karussa ja kuivassa maassa hengellisesti, saat olla vakuuttunut, että Sinun Herrasi on kuitenkin siellä, missä Sinä olet. Hänen läsnäolonsa ei ole kiinni siitä, miltä Sinusta tuntuu. Sanan lupauksen mukaan hän on siellä, missä hänen lapsensa ovat. "Katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä Herra, et täysin tunne ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut.." Herra ei ole niin kuin kotisairaanhoitaja, joka käy luonasi pari kertaa viikossa 10-15 minuuttia/käynti. Hän ei ole kaukana yhdestäkään meistä, jotka häneen uskomme.
 
Tuntuu turhalta
 
Joinakin päivinä kaikki muu tuntuu turhalta paitsi Sinä
 
tuntuu turhalta nousta ylös
pedata sänky pestä tukka
kiirehtiä ja sitten odottaa
auringon valumista metsän taakse
aloittaakseen kohta
kaiken saman alusta
 
joinakin päivinä sen turhuuden
oikein todella tuntee
tuulen tavoittelun humina
kuuluu korvissa eikä mikään
näkyvä näytä merkitsevän mitään
 
mutta silloinkin
sellaisinakin päivinä
olet kuitenkin Sinä
 
ja vaikka vain hiljaa
et  koskaan turha
 
Kun on pian elänyt 65 vuotta, suurin osa elämää on takana. Paljon ajattelen sitä, mikä on takanapäin. Paljon ajattelen myös sitä, mitä kenties on edessäpäin. Yksin Jumala tietää, mitä tuolla mutkan ja mäen takana on. Varmasti parempi niin. Mutta tärkeintä on tietää, että Hän on kanssani tänään tässä ja nyt. Ja myös huomenna, kun uusi päivä koittaa. Kun vuosia sitten pidin rukouskursseja, upeinta oli nähdä, mitä Jumala teki kursseilla olleiden ihmisten elämässä ja hengellisyydessä. Olin vain paikalla todistamassa, mitä Jumala teki.
 
Joskus 2000-luvun alkupuolella oli kurssi Porissa Teljän kirkossa. Koolla oli noin viisikymmentä maallikkoa rukousavustajaa. Yksi illan aiheista oli rukous sairaiden puolesta ja öljyllä voitelu. Kysyin, oliko kirkossa joku sairas, joka haluaisi, että hänen puolestaan rukoillaan. Eräs vanha rouva tuli kirkon eteen rukoiltavaksi. Hain tuolin, jossa nainen sai rauhassa istua. Kerroin, mitä öljyllä voitelussa tapahtuu. Sitten piirsin ristin merkin naisen otsaan ja rukoilimme (minä + 50 paikalla olijaa) yhdessä. Ja ilta jatkui.
 
Kun sitten puoli vuotta oli tuosta illasta kulunut, olin jälleen Porissa jatkamassa rukouskoulutusta. Se kesti päivän seurakunnan kurssikeskuksessa. Päivä oli juuri päättymässä. Eräs vanhempi nainen nosti kätensä ja kysyi, voisiko hän käyttää pienen puheenvuoron. Se sopi tietysti. Nainen kertoi, että hän on "se nainen" sieltä Teljän kirkosta, joka voideltiin öljyllä ja jonka puolesta rukoiltiin. Hän kertoi, että muutama päivä aiemmin hän oli vasta tajunnut, että se pitkällinen vaiva/kipu, jonka puolesta rukoilimme, oli häipynyt totaalisesti. Jumala oli vastannut. Paikalla ollut nuori naispappi oli hämmästynyt. Hän ajatteli ääneen: "kun tuo tauti/vaiva on nyt jo puoli vuotta ollut poissa, kai me voimme todeta, että nainen on parantunut." Juuri niin oli käynyt.
 
Minulla on jo pidemmän aikaa ollut vahva tunne, että vielä tänäänkin Jumala haluaa/haluaisi parantaa meidän sairauksiamme ja auttaa meitä. MUTTA kun meillä(päin) ei juuri ole tapana rukoilla sairaiden puolesta. Emme edes me uskovat usko, että Jumala voi vieläkin parantaa. Jonkun vaikeasti sairaan läheisen puolesta me voimme iltarukouksessa rukoilla, kun pelkäämme, että hän kuolee. Mutta muuten emme juuri tuo esiin rukouksen mahdollisuutta.
 
Raamatussa sanotaan: "Teillä ei ole, koska te ette ano.." Näen Googlen tilastoista ne maat, joissa blogiani luetaan, mutta en mitään sen tarkempaa. Meitä on ilokseni eri puolilla maapalloa. Raamatussa on sana, että jos kaksi meistä yhdessä sopien anoo jotakin Isältä, joka on Taivaassa, sen he saavat. Voitaisiinko me kaksi anoa, että Jumalan Pyhä Henki antaisi meille uuden rohkeuden? Että alkaisimme rukoilla enemmän. Ja kun lähellemme johdatetaan joku sairas, kärsivä, apua tarvitseva, me voisimme rukoilla tuon ihmisen puolesta. Parantajaksi tai pelastajaksi ei kannata ryhtyä, koska meistä ei siihen ole. Mutta rukoilijaksi me sopisimme hyvin, kun itsekin tarvitsemme kaikkeen apua Jumalalta.
 
Kun alamme rukoilla toisten puolesta, meistä voi kehittyä "hengellisiä putkia". Kun alamme rukoilla ja siunata muita, meidän kauttamme kulkee Jumalan voimaa ja osa siitä jää meihinkin. Huikea juttu. Tästä päivästä eteenpäin alan joka päivä rukoilla juuri Sinun puolestasi. Ja jos jaksat, muista Sinä minua. Ja tämän jälkeen saamme odottaa sitä, mitä Herra tulee tekemään. Olen kuullut, että Hän mielellään vastaa lastensa rukouksiin.
 
Oletko sinä onnellinen siellä?
 
Oletko sinä onnellinen siellä?
niissä taloissa joissa kaikkialla näkyy kättesi jälki
niissä pihoissa joissa mullassa pisaroi otsasi hiki
 
oletko sinä onnellinen siellä
katsotko tyytyen maisemaasi ja sanot
hyvä, siitähän tulikin hyvä!
 
vai vaivaako sinua jatkuva piina
jos istut hetkeksikin alas
jos laiskotellen päiväsi alat
etkä illalla millään muista
miten olet leposi ansainnut
 
jäätkö silloin elämälle velkaa
anotko lisää lainaa
joita koitat vähin erin
syyllisyydelläsi lyhentää
 
vai oletko sinä vain lapsen tavoin
onnellinen siellä
ja otat avojaloin
kaiken armon vastaan.
 
On mielenkiintoista nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olen aivan varma, että se tuo meille jotakin oikein hyvää. Jos Sinun mieltäsi painaa menneet virheet ja väärät valinnat ja on vaikea uskoa enää Jumalan rakkauteen, minä julistan Sinulle täältä kaukaa, että Jumala juuri tällä hetkellä Jeesuksen tähden antaa kaikki Sinun syntisi anteeksi. Samoin kaikki väärät ratkaisut ja valinnat. Mennyt jää taakse. Kun annamme kaiken Jumalalle, Hän lupaa pitää meistä huolen jatkossa. Ihan joka päivä. Jaksele oikein hyvin siellä ja muistetaan toisiamme. Muistetaan myös tuota Salmisen Elinaa, jotka nuo edellä olevat tekstit on kirjoittanut. Jumala on käyttänyt häntä meidän hyväksemme. Hieno juttu sekin. Palaillaan pian.  


lauantai 22. joulukuuta 2018

Voin aloittaa uudestaan

Hei! Olet ollut niin vahvasti mielessä, että päätin kirjoittaa Sinulle pienen joulutervehdyksen. Itselläni jouluja on takana jo kymmeniä. Muistikuvia menneistä jouluista on monenlaisia. Hyviä muistoja ja sitten vähän haikeampia. Lapsuuden jouluista en muista oikein mitään. Kun olen tunneihminen, joulu nostaa pintaan monenlaisia tunteita. Jotkut haikeitakin. Viime päivinä olen kuullut joittenkin joulun odotuksesta. Toisille joulu on yksi vuoden raskaimmista päivistä. Yksinäisyys, taloudelliset huolet, ihmissuhdeongelmat ym tuovat monelle ahdistusta. Tunnen miehen, joka kertoi, että toivoisi voivansa ottaa jotakin lääkettä, jonka avulla nukkuisi koko joulun. En usko, että mies on ainoa, joka noin ajattelee. Toisaalta on äärettömän surullista, jos muuta mahdollisuutta ei ole kuin tainnuttava lääkitys.
 
Itselleni jouluaatto on osittain työtä. Teen näillä näkymin viimeisen suntion vuoron tuolloin. Kirkossa on klo 16 aattohartaus. Tilaisuuden tekee mielenkiintoiseksi se, että valaistuksena käytetään n. 400 elävää kynttilää. Kattokruunujen kynttilät ja kaikilla ikkunoilla olevat kynttilätelineiden kynttilät sytytetään. Onneksi työtoverini Juha tulee kanssani sytyttämään kynttilöitä. Silti urakkaa on riittävästi. Ja tilaisuuden lopussa tietysti samojen kynttilöiden sammutus. Hyvin mielenkiintoinen tilaisuus muutenkin. Minulle ja vaimolle erittäin arvokas lahja on se, että näen/näemme kaikki lapset joulun pyhinä.
 
Jos Sinulla on joulunpyhinä aikaa, minulla olisi Sinulle pari ehdotusta. Yle Areenasta löytyy erittäin puhutteleva dokumentti "Albanus etsii kotiaan".
Albanus oli elämänsä ensimmäiset seitsemän vuotta intialainen katulapsi. Sitten hänet adoptoitiin 1970-luvun Suomeen ja hän sai nimen Yasmin. Hän palaa synnyinmaahansa ensimmäisen kerran, kun hän on asunut Suomessa 38 vuotta. Pieni lapsi sai uuden elämän Suomessa. Tällä hetkellä Yasmin toimii seurakunnan lastenohjaajana.
Toinenkin dokumentti löytyy Yle Areenasta:
Dokumentti on tiedeykkönen-sarjaa. Ohjelma ei ole hengellinen, mutta hyvin mielenkiintoinen. Siinä kaksi Helsingin yliopiston asiantuntijaa kertovat kristinuskon synnystä kolmella ensimmäisellä vuosisadalla.                                                               
Joulun tärkein asia on tietysti se, että saamme juhlia Jeesuksen syntymää. Ilman Jeesusta meillä ei olisi mitään toivoa eikä tulevaisuutta. Jo vuosia sitten löysin jostakin presidentti Mauno Koiviston aforismin: ”Vaikka tänään näyttäisi kuinka synkältä hyvänsä, voi huomisaamuna herätä kauneimpaan uutiseen: ”Herra on meitä armahtanut.” - Vaikka on tehnyt niin monta virhettä elämässä ja rikkonut ihmisiä ja Jumalaa vastaan, ainoa apu tulevaisuuteen on anteeksiantamus ja uusi alku, jonka yksin Jumala voi antaa. Sen suurempaa lahjaa ei ole jouluna eikä minään muunakaan päivänä.
 
Olen lukenut Teuvo V Riikosen kirjaa "Pelkistettyä armoa".  
Kirjasta löytyy mm. seuraava teksti: "Nyt riitti, antaa olla!"
Kuulit huonon puheen tai saarnan. Konsertti oli kehnosti järjestetty, äänentoisto heikko ja laulaja epäonnistui täysin. Artikkeli, jonka luit, oli hätäisesti kirjoitettu. Henkilö, johon törmäsit, vaikutti hankalalta. Urheilija, johon luotit, epäonnistui ratkaisevalla hetkellä. Opettaja sotkeutui tunnilla kalvoihinsa. Papin hartaus oli yhtä sekoilua. Kansanedustaja, johon luotit, äänesti ratkaisevassa äänestyksessä väärin. Ystävä, jolle uskouduit, petti luottamuksen.
 
Kaiken tämän jälkeen olit valmis sanomaan: ei enää ikinä tuota tyyppiä. Näin me ajattelemme, uskomme ja toimimme. Uutta mahdollisuutta emme ilmaiseksi anna. Mieluummin kaivamme vanhat asiat esille ja vihjaamme, miten hän silloinkin toimi sillä tavalla. Raamatun Jumala on toista mieltä.
 
Raamatun sanoma on juuri päinvastainen. Ihminen saa uuden mahdollisuuden. Sinä voit aloittaa alusta. Jumala näkee, tuntee ja tietää kaiken sinusta. Myös sen, että me rikomme usein - vahingossa mutta myös tahallisesti. Selkokielellä sanottuna teemme syntiä. Ja yksikin synti riittää viemään meidät pois Jumalan yhteydestä. Ellei olisi toista mahdollisuutta.
 
Joonan kirjassa sanotaan: "Joonalle tuli toisen kerran tämä Herran sana". Toisen kerran. Siis hän sai uuden mahdollisuuden. Jumalan sana voi tulla toisen kerran. Jokainen vuosi, kuukausi, päivä ja hetki julistaa samaa asiaa: sinä saat aloittaa uudestaan. Kalenteri on tyhjä, tie aurattu ja paperi puhdas. Millä perusteella? Kristuksen työn perusteella. Synti sovitettiin, Perkele nitistettiin ja taivas avattiin. Silloin tapahtui ratkaiseva muutos: sinä saat aloitta uudestaan.
Toisen kerran."
 
Paras joululahja on syntien anteeksiantamus, uusi alku, uusi mahdollisuus ja viimeinen ikuinen elämä hänen luonaan Taivaassa.
 
Tämän jouluviestini lopuksi kirjoitan Rainer Maria Rilken tekstin.
"Ole kärsivällinen kaikkea sitä kohtaan, mitä sydämesi ei ole ratkaissut. Yritä ratkaista kysymyksiä kuin lukittuja huoneita ja kuin kirjoja, jotka on kirjoitettu täysin vieraalla kielellä. Älä etsi vastauksia, joita sinulle ei voi antaa, koska et pystyisi elämään niitä. Mutta tärkeintä on, että elät kaiken. Elät kysymykset tällä hetkellä. Kenties vähitellen, huomaamattasi, jonain kaukaisena päivänä
elät elämääsi kohti vastausta."
 
Oikein hyvää joulua Sinulle, missä sitten jouluasi vietätkin. Rukoilen Sinun puolestasi.  




torstai 6. joulukuuta 2018

Jumala kutsuu lähelleen

Tervehdys taas pitkästä aikaa! Toivottavasti olet hyvin tallella siellä, missä just nyt olet? Itselläni syksy on ollut kiireinen. Erityisen paljon minua työllisti seurakuntavaalit. Olin seurakuntamme vaalilautakunnan sihteeri. Tehtävä työllisti minua tosi paljon.
 
Vaalien myötä seurakunnan asiat olivat paljon esillä myös lehdissä ja netissäkin. Surullista on se, että seurakuntien sisäinen luonne on monella tavalla muuttunut viime vuosikymmeninä. Muutama päivä ennen vaaleja toimittaja Tuomas Enbuske kirjoitti Iltalehden kolumnissaan kirkon ja seurakuntien tilasta. Joku Teistä kenties lukikin sen? Mutta tässä tuo teksti Iltalehdestä 16.11.2018.

Kirkko! Lopeta tuo nolo mielistely ja uhkaile meitä taas helvetin lieskoilla!

Kirkosta on tullut Facebook, jonka algoritmit räätälöivät sisällön juuri meille mieluisaksi, kirjoittaa Tuomas Enbuske Iltalehden kolumnissaan. Kirkkoon mennään samasta syystä kuin Lady Dominan luo: ihmisen arkisen vastuun ja päätöksenteon keskellä on rentouttavaa, kun kerrankin joku muu päättää puolestasi.
 
Sunnuntaina on seurakuntavaalit. Kirkko kysyy minulta, minkälainen minun kirkkoni on? Tai kysyisi, jos kuuluisin kirkkoon. Eikä tuo näytä kirkon jäseniäkään kiinnostavan. Viimeksi äänestysprosentti oli 15,5. Sekin koostui pääosin vanhuksista, jotka odottavat diapami-portviini-päissään milloin tämä humoristien “elämäksi” kutsuma helvetti viimein päättyy.
 
Konservatiivit ovat aktiivisimpia äänestäjiä. Siksi liberaalit maanittelevat vapaamielisiä uurnille, jotta kirkon suunta muuttuisi. Viime vaaleissa helsinkiläisten Jumala oli liberaali ja muun Suomen Jumala taas konservatiivi. Skitsofreenikon Jumala on varmasti molempia. Jumalalla on siis sattumalta samat arvot kuin ihmisillä, jotka häneen uskovat. Koska juuri kukaan ei ole jaksanut kahlata Raamattua läpi, Jumalasta voi tehdä sellaisen kuin itse haluaa.
 
Vaikka omasta mielestäni olen kaikesta oikeassa, pidän erittäin, erittäin epätodennäköisenä sitä, että koko universumin luojalla olisi tismalleen samat arvot kuin minulla pienellä, keskeneräisellä ja kompleksisella simpanssilla. Tässäpä se on, evankelis-luterilaisen kirkon suurin ongelma. Sen Jumala on iso Puhelinlangat laulaa -musiikkitoivekonsertti. Sinne soittelevat enimmäkseen ne, joita tuntuu kiinnostavan sairaalloisesti lähinnä homoilun puolustelu tai tuomitseminen.
 
Kirkko ei anna vastauksia isoihin kysymyksiin, vaan siitä on tullut kuin mielialalääkkeitä liikaa vetänyt sosiaalidemokraattinen puolue. Kirkko ottaa kantaa maallisiin asioihin, pakolaisiin, homoihin, heteroihin ja Flow-festivaaleihin. Ei se ihmisiä kiinnosta! Kirkon pitäisi saarnata taivaasta ja helvetistä. Ja siitä, että Kristus kuoli ristillä meidän syntiemme tähden. Jopa Kristusta v****taa kun täällä kiistellään jostain piispan Coca-cola-ostoksista. Vai turhaanko niitä syntejä on tässä tullut tehtyä?
 
Kirkko edustaa maan päällä Jumalaa, joten mistä helvetistä tavallinen tapakristitty voisi tietää kaikkivaltiasta paremmin, mihin suuntaan kirkkoa pitää kehittää. Tapakristityllä on tarpeeksi mietittävää siinä, mitä hän tänään söisi lounaaksi tai kuinka peittelisi viinanjuontiaan töissä. Suosittelen Leijona-viinaa vichypullossa. On toiminut.
 
Maailma on kompleksinen erilaisten arvojen, toiveiden, pelkojen ja kulttuurien sekamelska. Arvot muuttuvat. 50 vuoden takaiset suomalaiset arvot tuntuvat meistä alkeellisen naurettavilta. 50 vuoden päästä nauretaan tämän ajan hömpötyksille, kulttuurisille omimisille ja intersektionaalisille feminismeille. Ne ovat hassuja ihan samalla tavalla kuin nykypäivän näkökulmasta 1960-luvun homoratsiat tai hyväntahtoisten hölmöjen usko kommunismiin. Emme elä mitään historian loppua, vaikka kaikki sukupolvet luulevat niin. Tabujen summa on nimittäin vakio. Jokaisella ajalla omansa. Siksi uskonto ei saa olla aikaan sidottu.
 
Uskonnolta halutaan pysyvyyttä. Uskonnollisten rituaalien pointti on nimenomaan niiden ehdottomuudessa ja absurdiudessa. Uskonnossa ei pidäkään olla mitään loogista. Uskonto liittää ihmisen vuosituhansien ketjuun tässä monimutkaisessa maailmassa, jossa ei enää tiedä saako joogata tai pitää rastoja vai loukkaako se kenties jotakuta. Uskonnon rituaalien pointti on pysyvyys ja jatkuvuus. Onhan se helvetin absurdi ajatus, että Luoja kaikkivaltias muuttaisi arvojaan aina viimeisten vasemmistolaisten muotihömpötysten mukaan. Ja vielä jollain kansanäänestyksellä.
 
Kirkkoon mennään samasta syystä kuin Lady Dominan luo: ihmisen arkisen vastuun ja päätöksenteon keskellä on rentouttavaa, kun kerrankin joku muu päättää puolestasi. Meiltä kysytään joka paikassa, mitä mieltä olemme asioista. Ravintoloille ja hotelleille annetaan pisteitä netissä. Jopa Alkon kassalla pitää kädet krapulasta täristen painella hymiönappeja, joissa kysytään, oliko hermomyrkyn ostamisen palvelu varmasti hyvää. Alkon, tuon suomalaisten todellisen kirkon, palvelunhan pitäisi olla surkeaa ja tehdä juopottelusta vastenmielisempää kuin tuntemattoman vanhuksen sairaushistorian kuunteleminen toppavaatteissa kauppareissulla hyllyjen välissä.
 
Kirkosta on tullut Facebook, jonka algoritmit räätälöivät sisällön juuri meille mieluisaksi. Kirkkoa myydään kuin ikääntymistä estävää ylihintaista kasvorasvapurnukkaa seksikkäälle kohderyhmälle. Kirkko kertoo ihan virallisesti nettisivuillaan, että seurakuntavaalien kohderyhmänä ovat 30-55-vuotiaat. Siis nuo vielä kuolemattomuusharhassa elävät, jotka eivät tajua joutuvansa joku päivä helvettiin. Nykyään kaikki tv- ja radio-ohjelmat ja tubetukset suunnataan juuri tuolle kohderyhmälle, niin eikö edes kirkko voisi unohtaa markkinameiningin.
 
Kirkon ei pidä olla arkinen. Sen pitää olla mystinen. Sen pitää olla selkeästi erilainen kuin maallinen maailma. Siksi kaiken maailman hyväntahtoiset kansan pariin menemiset tekevät kirkosta vain tylsemmän. Esimerkiksi Helsingin Paavalin seurakunnassa on järjestetty kirkko-oluthetkiä. Se on yhtä vaivaannuttavaa kuin viisikymppinen äijä huppari päällä abi-risteilyllä. Kirkon pitäisi olla juuri se paikka, jossa pyydetään anteeksi sitä, mitä on olutpäissään tullut tehtyä. Luterilaisesta kirkosta erotaan ennätysvauhtia juuri siksi, ettei se eroa mitenkään Stockan herkusta.
 
Olisi nyt edes yksi paikka, joka ei kysyisi meidän mielipidettä siitä, minkälainen sen pitäisi olla. Ei kukaan nainenkaan pidä miehestä, joka kysyy koko ajan minkälainen hänen pitäisi olla. Tarvitsemme kirkon, joka lopettaa tuon anteeksipyytelevän matelunsa. Tarvitsemme Johannes Kastajaa, emme sängynkastelijaa.
Tai no. Jos nyt ollaan lähdetty tuolle mielistelylinjalle ja ollaan sitä mieltä, että ihmiset ovat jumalia, niin tehdään kirkkovaltuustoista kunnollinen Jumalan edustaja maan päällä.
 
Seurakuntavaalit tulisivat oikeasti mielenkiitoisiksi, jos seurakuntavaltuutetut esimerkiksi äänestäisivät siitä, ketkä siitä seurakunnasta pääsevät taivaaseen. Se lisäisi äänestysintoa, kun jokainen yrittäisi lahjoa ilkeän isotätinsä alakertaan. Olisi mielenkiintoista nähdä esimerkiksi Lauttasaaren valtuuston äänestys siitä, pääseekö juuri kuollut mummo taivaaseen vai palaako hän rätisten helvetissä. Vai palaako hän kuolleista.
 
Mutta takaisin asiaan. Seurakuntien tämän vuoden vaalikoneessa kysytään muun muassa, onko kristinusko minun mielestäni ainoa tie Jumalan luo. Mistä minä sen tiedän? Kertokaa te. Saako sen siis itse päättää? Äänestetään sitten siitä, että Jumalan luo voi viedä vaikka myös skientologia, LSD tai länsimetron viimeinen vuoro."
 
Monesta edellä kirjoitetusta olen täysin samaa mieltä. Jos kirkko ja seurakunta muovautuu ihmisten mielipiteiden mukaan, on vaikea kuvitella sen kulkevan Jumalan johdatuksessa. Moni kaipaa kuitenkin läheisempää yhteyttä Jumalaan ja Jeesukseen. Seurakunnalla on/olisi siinä keskeinen haaste ja tehtävä. Muistan vuosien takaa evankelista Hilja Aaltosen vapaakirkon paimenelle antaman neuvon. Pappi kysyi Hiljalta, miten hän saa lampaat pysymään laumassa? Hilja ei kehottanut korottamaan aitojen korkeutta vaan sanoi: "pidä laidun vihreänä."
 
Moni on äänestänyt jaloillaan ja löytänyt tankkauspaikaksi jonkun toisen seurakunnan tai hengellisen järjestön. Meillä on vain tämä yksi ainoa elämä täällä maan päällä. Samoin meillä on myös yksi ainoa hengellinen elämä. Muistan vuosien takaa, miten Nokia Missio järjesti ison uuden vuoden aaton tapahtuman Tampereella. Muutaman kerran siellä kävin. Tuntui hyvältä nähdä suuri joukko muita Jeesukseen uskovia  ja nähdä, miten Jumala toimii monella tavalla. Hyvin surullista oli nähdä myös se, miten kaikki hajosi.
 
On tärkeätä tankata, jotta jaksaa ja pysyy hengellisesti hengissä. Yhteys toisiin on yksi tärkeä osa. Ilman yhteyttä toisiin olemme irrallisia. Muistan vuosikymmenten takaa, miten joku SANA-lehden tilaaja Espanjasta kertoi, että tuo kerran viikossa kotiin tullut lehti, oli hänelle tuo (paikallisesti puuttuva) seurakuntayhteys. Joillekin Radio Patmoksesta tai Radio Deistä on tullut seurakuntayhteys tai TV-7 -kanava.
 
Kun olin muuttamassa Heinolasta Tammelaan, muistan katsoneeni TV-7:n ohjelmaa. Eräs vanha mies oli puhumassa. Hänen kauttaan sain profeetallisen sanan, joka tuli yllättäen ihan suoraan kohti ja meni sydämeen. Vieläkin sen muistan, vaikka siitä on aikaa yli kahdeksan vuotta.
Kesäkuussa kävin monen vuoden tauon jälkeen Sanan Suvipäivillä Kangasniemellä. Tuo käynti oli minulle erityisen tärkeä ja siunattu. Vuosien jälkeen näin ystäviä/työtovereita, joiden kanssa on ollut ja on edelleen Jumalan antama syvä yhteys. Tuollaisia yhteyksiä ei voi tehdä. Ne vain annetaan. Ihmettä on se, että on kuin mitään väliaikaa ei olisi ollutkaan. Kuin yöpöydälle edellisiltana jätetty kirja, jota jatkaa seuraavana iltana. 
 
Jumalalla on ihmeellinen tapa pitää meistä omistaan huolta. Vasta perillä tulemme ymmärtämään, miten ihmeellisillä tavoilla Jumala meitä auttoi ja rakasti. Kerron yhden pienen esimerkin. Suntion tehtävissä olen tavannut suuren joukon ihmisiä. Yksi heistä on 4-vuotias tyttö, jota olen tavannut monissa tilaisuuksissa yleensä äitinsä kanssa. Kerran, kun olin korjaamassa messun jälkeen ehtoollisvälineitä alttarilta, tuo tyttö oli työtoverilleni sanonut, että "mennään kysymään tuolta ylipapilta, voiko hän sammuttaa lähetyskynttelikön kynttilät?". Niin he tulivat luokseni käymään. Tytön silmissä minä olin ylipappi. Tuosta hetkestä lähtien me olemme tytön kanssa tunteneet.
 
Viime sunnuntaina olin 1. adventtisunnuntain messussa Tammelan kirkossa. Kun tulin ehtoollispöydästä, tuo samainen tyttö oli vanhempiensa kanssa kirkossa. Kun tuo tyttö huomasi minut, hän nousi penkille seisomaan ja leveä hymy kasvoillaan hän vilkutti minulle. Minusta tuntui, kuin Jumala olisi välittänyt minulle iloaan tuon pienen ihmisen kautta. Hyvältä tuntuu edelleen, kun tuota hetkeä ajattelen. Tämä oli vain yksi esimerkki, miten rikas antaja Jumala on. Hän puhuu (ja toimii) tavalla ja toisella, sitä ei vain aina huomata.
 
Jostakin löysin seuraavan tekstin. Kirjoittajaa en tiedä, mutta teksti on hyvä. "Jumalan kuunteleminen edellyttää keskittymistä, pysähtymistä kuuntelemaan. Siksi hiljaiset hetket ovat tärkeitä. Eikä ole mikään ihme, että suurimmalla osalla meistä on vaikeuksia Jumalan äänen kuuntelemisessa, onhan meillä vaikeuksia myös lähimmäistemme kuuntelemisessa. He sentään ovat lihaa ja verta ja monissa tapauksissa puhuvat kiitettävän reippaalla äänellä.
 
Emme kuuntele tarkasti lähimmäisiämme todennäköisesti siksi, että emme pohjimmiltamme usko heillä olevan mitään erityisen merkittävää sanottavaa. Luulen, että sama pätee myös suhteessamme rukoukseen ja Jumalan äänen kuuntelemiseen. Emme usko, että Hänellä olisi meille jotakin todella merkittävää sanottavaa. Entäpäs jos onkin?
 
Kuvittele, miten se muuttaisi rukouselämääsi. Et varmaan mistään hinnasta jättäisi yhtään mahdollisuutta pieneen hiljentymiseen. Olen vähitellen alkanut luottaa siihen, että Jumalalla on asiaa ja siihenkin, että Hän pystyy saamaan viestinsä läpi. Eli olen alkanut olla kuulolla.
 
Esirukouksessa ei ole niinkään kysymys siitä, mitä me haluamme Jumalalta, vaan siitä, että oivallamme, mitä hän haluaa tehdä ja on jo tekemässä meille. Meidän pyrkimyksemme ei ole muuttaa Jumalan mieltä, vaan pikemminkin avata oma mielemme ja elämämme niin, että hän voi toimia. Useimmiten rukouksessa ei ole kysymys Jumalan halusta tai kyvystä toimia, vaan omasta puutteellisesta näkökyvystämme ja luulostamme, että Jumala on haluton ja kykenemätön. Esirukouksen alussa avaudumme hänen armolleen ja hyvyydelleen. Tunnustamme, että Jumala on rakkaus ja että hän haluaa parasta lapsilleen ja koko luomakunnalleen. Hän tarjoaa meille parannusta ja rauhaa, hän tarjoaa meille kestävyyttä, hän tarjoaa meille itsensä.
 
Pysy paikallasi, aivan kuin ottaisit aurinkoa, paistattele Herran rakkaudessa ja valossa. Anna hänen suurenmoisten lahjojensa soljua elämääsi, ota ne vastaan. Liian usein olemme niin kireitä ja kylläisiä, ettemme voi ottaa mitään vastaan. Rentoudu, hellitä hetkeksi ja anna Jumalalle tilaa. Sinä olet hänen ja hänen rakkautensa suojassa ja syleilyssä.
 
Anna näiden rakkauden läikähdysten aina vain laajentua, aivan samoin kuin lammikkoon heitetty kivi saa liikkeelle yhä suurempia renkaita. Tule Jumalan armon kanavaksi, anna Jumalan kulkea sinun kauttasi toisiin ihmisiin. Näe, kuinka Jumalan hyvyys virtaa sinun lävitsesi ja sinusta. Muista, että sinä olet vain kanava. Lahjat, jotka virtaavat sinun kauttasi ovat Jumalan, mutta hän todella pyytää sinua kanavakseen.
 
Katsele mielessäsi sitä henkilöä, jonka puolesta rukoilet, kun hän on Jumalan valon ympäröimä, hänen rakkauteensa kääriytynyt, upotettu hänen rauhaansa. Jumala haluaa niiden ihmisten, joiden puolesta rukoilet, saavan nämä lahjat. Auta niitä virtaamaan heihin."

Lapsuuskotini vieressä kasvoi kaksi valtavan korkeaa kuusta. Kuuset olivat niin kookkaita, että päätimme kaadattaa ne. Ammattimetsuri kaatoi ja karsi puut. Kun kysyin metsurilta kuusten ikää, hän veikkasi n. 55-60 vuotta. Kun isäni nuo puut aikoinaan istutti, olin alle 10-vuotias. Puhuttelevaa oli kannosta katsella vuosirenkaita. Nuo kuuset ehtivät nähdä monenlaista kulkijaa vieressä kulkevalla tiellä ja myös monia vaiheita kotini pihalla.
 
Tulevaisuudesta emme tiedä. Parasta on, jos Jumala saa ohjata meidän askeliamme ja vaiheitamme. Hän tietää meille parhaan reitin ja myös parhaan paikan asua. Kuten tuolla edellä kirjoitin, rukousten kautta voimme olla toistemme luona, siellä missä meille läheiset ihmiset ovat. Vaikka me emme voisi tehdä mitään muuta, Jumala voi. Hän on kaikkivaltias. Päätän tämänkertaisen tekstini rukoukseen, jonka kirjoitti Cosmo Gordon Lang (1864-1945). Hän olin anglikaanisen kirkon pappi, josta sittemmin tuli Canterburyn arkkipiispa. Rukouksessa on sanottu jotain sellaista, johon sydämeni on helppo liittyä.
 
"Oi rakkaus, annan itseni sinulle, että olisin ikuisesti vain sinun.
Tänä päivänä minä erotan kaiken omani ja kaikki toiveeni sinun palvelukseesi. Oi ristiinnaulittu Herra,
anna anteeksi menneisyyteni synnit,
kääri minut kaikki voittavan uhrisi syleilyyn,
puhdista minut kärsimyksesi kautta.
Ihmisen Poika, pyhitä tunteeni ja hellyyteni
ja tee ne voimakkaiksi vain sinun palvelukseesi.
Ikuinen Sana, siunaa ajatukseni,
anna Henkesi vapauden vapauttaa ne.
Jumalan Poika, erota tahtoni sinulle, yhdistä se omaan tahtoosi.
Kunnian Kuningas, minun Herrani ja Mestarini,
ota koko olemukseni palvelukseesi ja vedä minua aina lähemmäksi itseäsi."