Talvinen tervehdys Sinulle!
Kirjoitan tätä tekstiäni tiistaiaamupäivänä. Aurinko
paistaa ja pakkasta on muutama aste. Päätin kirjoittaa Sinulle muutamia ajatuksia
rukouksesta. Lempiaiheeni muuten. Tekstiä on melko paljon, mutta lue sitä
rauhassa vaikka kahvikupin kanssa.
Rukous on yksi hengellisen elämän perusasioita.
Olemme kuulleet, että rukous on kuin hengitys, joka uskovalle ihmiselle on
välttämätön asia. Me olemme myös kuulleet lukuisia saarnoja, hartauksia ja
puheita, joissa kerrotaan, että rukous on tärkeä asia. Erittäin harvoin olen
kuullut, että rukoilemista ihan käytännön tasolla opetetaan. Kenties
hengelliset järjestöt ja vapaiden suuntien seurakunnat opettavat asiasta
enemmän?
On aina myös helpompaa puhua, että rukous on
tärkeää kuin rukoilla käytännössä. Rukous on myös yksi hengellisen elämän vaikeimmista
asioista. Vaikka vuosikymmeniä olisimme olleet uskossa ja olisimme saaneet
kymmeniä rukousvastauksia, yhdessä koetuksen hetkessä voi tuntua, että meiltä
viedään kaikki. Emme pysty rukoilemaan, saati sitten uskomaan.
Ensimmäinen rukous Raamatusta löytyy 1. Mooseksen kirjasta 4:26. ”Siihen
aikaan ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä.” – Tuo rukous on hädässä olevan
avunhuuto. Hätämerkki - SOS. Toinen samanlainen hädässä olevan rukous löytyy Psalmista 50:15 ”Ja avuksesi huuda
minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman
minua.”
Olennaista noissa kummassakin rukouksessa on myös,
ketä siinä rukoillaan. Raamatussa yksi kuva uskovasta on lammas. Jos lammas on
eksynyt tai juuttunut piikkipensaaseen, mitä se tekee? Se määkii ja huutaa. Jotta paimen sen löytäisi. – Hädässä oleva ihminenkin
huutaa sydämessään ja monesti jopa ääneen. Että Herra auttaisi.
Toinen
asia, joka usein saa meidät rukoilemaan, on syyllisyys. Jeremian kirjassa
sanotaan 29:12-
”Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette ja minä kuulen
teitä. Ja te etsitte minua ja löydätte minut”. – Syyllisyys etsii hakemaan
Jumalaa ja armahdusta.
Luther aikanaan
jo esitti, että ihmisen pitäisi ripittäytyä vähintään kerran viikossa. – Kirkoissa muinoin oli
kuulemma katumuspenkkejä. Kuulin jonkun kommentoivan asiaa näin: ”Kirkoissa ei
enää ole katumuspenkkejä, koska kukaan ei nykyään kadu mitään.” – Ei tuo
kommentti kaikkiin sovi tietenkään, mutta olen samaa mieltä siitä, että ripittäytyminen
tekisi hyvää. Niin nöyryyttävää kuin se joskus voi ollakin.
Olen viime päivinä lukenut Tarmo Hirsjärven kirjaa ”Tammelan
kansanopetuksen vaiheet I”. Kirjassa kerrotaan, miten kirkko opetti
tammelalaisia lukemaan ja miten rippikoulu alkoi muovautua seurakunnassa. Lainaan
kirjasta yhden mielenkiintoisen kuvauksen:
”Pitäjänkokoukseen 14/4 1786 oli kutsuttu erään
Uudenkylän torpparin Juha Heikinpojan leski Maria siksi, ettei hän useista
varoituksista huolimatta ollut opettanut lukemaan poikaansa Juho Juhonpoikaa,
joka jo oli 19 vuoden vanha. Leskellä ei ollut mitään puolustuksekseen
mainittavaa. Kun vielä herra everstiluutnantti ja ritari von Post todisti
sanotun henkilön huolimattomasti kasvattaneen lapsiaan, päätettiin
varoitukseksi samanlaisille vanhemmille tuomita mainittu leski sunnuntaina
jälkeen pääsiäisen istumaan jalkapuussa kirkon oven vieressä.”
Kristinoppia päntättiin päähän hiukan samalla
systeemillä. Historian kirjassa mainitaan, että ripille pääsykin oli
huomattavasti vaikeampaa kuin nykyisin. Tammelassa eräs 38-vuotias mies oli jo
viisi kertaa yrittänyt selvitä rippikoulun kokeista, mutta oli epäonnistunut.
Miehellä oli selvä syy selvitä. Hän halusi naimisiin, mutta tilanne siltä osin
näytti huonolta.
Joku on sanoittanut syvällisen hengellisen
aforismin Jumalan työstä uskovien elämässä: ”Jumalalla on kahdenlaista työtä: painaa ylpeitä alas ja nostaa alas
painettuja ylös.” – Jumala yksin tietää, minkälaista työtä hän tekee tänään
minun elämässäni?
Eilen kuulin jutun miehestä, joka oli
purkamassa sielunsa tuskaa papin kanssa. Mies kirosi ja raivosi nyrkit pystyssä
kohti Jumalaa. Pappi totesi tähän, että tuskin koskaan mies on noin sydämestään
Jumalalle puhunut/rukoillut. – Ei Jumala ole kiinnostunut meidän itse
keksimistämme muotomenoista. Enemmän hän on kiinnostunut avoimesta, aidosta
yhteydestä meidän kanssamme.
Tämän ajan tarve on hengellisistä esikuvista ja
opettajista, jotka elämällään, esimerkillään ja sanoillaan rohkaisevat perässä
tulijoita. Me eletään myös aikaa, jolloin hengellisyyden, uskon, seurakunnan ja
kirkon merkitys on vähentynyt. Kun kirkko taistelee jäsenmäärästään, se on
valmis melkein mihin vaan.
Luterilainen kirkko, katolinen kirkko, ortodoksikirkko,
vapaakirkko… tai maamme eri herätysliikkeet ja meidän kotiseurakuntamme eivät voi
meitä pelastaa. Ne kaikki ovat yhteisöjä, jotka Jeesuksen tullessa toisen
kerran jäävät tänne maan päälle.
”Jumalan palvelijan tulee oleskella niin paljon
yksinäisyydessä, ettei hän enää huomaa olevansa yksin. Kristillisen elämän
alkuvaiheessa masennumme siitä, että ihmiset, jotka loistivat valona, sammuvat
vähitellen ja ett ne, joilla oli tapana vaeltaa kanssamme, nukkuvat pois.
Meidän on totuttava siihen, ettemme enää huomaa olevamme yksin. Meidän on rakennettava uskomme sammuvien
valojen sijasta sen valon varaan, joka ei koskaan katoa. Suurten miesten (ja
naisten) lähdettyä me olemme surullisia, kunnes huomaamme, että heidän pitikin
lähteä. Meidän on itse katseltava Jumalan kasvoja.”
Kristuksen kirkko on se, mihin jokainen
Jeesukseen uskova ihminen kuuluu. Vaikka olisin ainoa uskovainen koko maassa
tai suvussani, elämäni päättyessä pääsen Taivaan kotiin.
Rukous ja
usko kuuluvat aina yhteen. Joku voi halata puuta, rukoilla äiti maata tai enkeleitä
ja toivoo saavansa vastauksia. Me uskomme Jumalaan. Siksi opetus rukouksesta on
niin tärkeätä. Kaikille meille. Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta esim. lapsille
ei opeteta mitään hengellistä esim. rukousta. Elämänkatsomustieto ei auta
silloin, kun ollaan hädässä. Sodassa vakavasti loukkaantunut mies on voinut sydämen
tuskassa huutaa äitiä avukseen. Jos meitä jo pienenä opetetaan rukoilemaan,
hädän hetkellä se voi nousta sydämen pohjalta meidän huulillemme. Ihmiset ovat
pulassa, kun eivät tiedä. Jos ei ole mitään, mihin tarttua.
Kun ihminen luotiin, Jumalan tarkoitus oli,
että hän elää kiinteässä yhteydessä Jumalan kanssa. – Ajattelen, että ihminen
on kuin talo, jossa on monta huonetta. Yksi huone on tarkoitettu yhteydenpitoon
Jumalan kanssa. – Forssassa tehtiin vuosikymmeniä elementtirakennuksia. Seiniä,
ikkunoita, ovia, kylpyhuoneita. – Mielenkiintoinen esimerkki on minusta ollut aina valmis kylpyhuone. Siihen tehtiin
kaikki valmiiksi, paitsi sähköjohtojen, vesiputkien ja viemärien kytkeminen.
Valmis kylpyhuone muoviin ”pakattuna” vietiin rekan kyydissä vaikka Espooseen,
jossa se nosturilla nostettiin uuden kerrostalon valmistuvaan asuntoon. Kylpyhuone
liitettiin verkkoihin ja niin se oli valmis käyttöön.
Uskon löytämisessä, uskoon tulemisessa me
koetaan, että jotenkin näin se tapahtuu. Meidät liitetään Jumalan verkkoon. Uskossa
elämisessä on kysymys tästä elinikäisestä, elävästä, rikkaasta yhteydestä
Herran kanssa. Rukous on sitten seurausta uskosta, jonka Jumalalta olemme
saaneet.
Kasvu uskossa ja vahvistuminen rukouksessa ovat
pitkän linjan juttu. Joku on sanonut: ”kiireinen
elämäntapamme käyttää loppuun meidän intomme ja näkymme. Toisin sanoen ulos
tuleva teho on sisään menevää tehoa suurempi.”
Jumala-suhteen
hoitaminen on avain hengelliseen voimaan ja kasvuun. Jumala ei hoida
meitä vain esim. lyhyessä rukoushetkessä, vaan Hänen työnsä on jatkuvaa
muovaamista.
Avioliittoleireillä puhutaan pariskunnille
tunnepankista. Tuo pankki on puolisoiden yhteinen. On tärkeää, että pankkiin
talletetaan ”varoja” eli yhteisiä hyviä juttuja ja asioita ja kokemuksia.
Sitten kun liitossa tulee rankkoja vaiheita, pankissa on mistä ”ottaa”. Jos
tili on mennyt tyhjäksi, ei ole enää mistä ottaa. Monesti avioliitto voi
kariutua siihen, että vuosiin ei ole enää ollut hyviä talletuksia
tunnepankkiin. Jäljellä on vain pettymyksiä. – Tietyllä tavalla jotain samaa
liittyy uskossa elämiseen. Pelastun kyllä armosta, mutta hengellinen elämäni
voi huonosti, koska en ole tankannut, nauttinut hengellistä ravintoa pitkään
aikaan. Jäljellä on ehkä vain hiipuva liekki, joka kovassa myrskyssä sammuu.
1 Piet
5:8
”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne perkele, käy ympäri niin kuin
kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.”
Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta minä/Sinä
voisimme huonosti. Se yrittää katkaista kaikki hengelliset ravintokanavat,
jotta olisimme voimattomia. Älä lue sanaa, älä rukoile, älä käy seurakunnassa,
älä osallistu mihinkään hengelliseen toimintaan, niin saat olla rauhassa. Muistammeko sielunvihollisesta, että
hän on syyttäjä, valheen isä ja
masentaja? Hän yrittää todistella meille, ettei Jumala meitä rakasta ja yrittää
tehdä tyhjäksi kaiken Jumalan työn ja uskon meissä.
Muistan
vuosien takaa ”sumuvaiheen”. Hengellisesti oli pitkään ollut hiljaista. Lopulta
tuli tunne, että olenko enää edes uskon tiellä? Tähän ahjoon sain suuren lohdutuksen
Raamatun sanan kautta: Sefanjan kirjan 3:17 sanat: ”Herra,
sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee
sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla
riemuitsee.” –
Hengellinen hiljaisuus ei ole merkki Jumalan hylkäämisestä. Jumala on maksanut
minusta/sinusta niin suuren hinnan, ettei hän jätä työtään kesken meissä. Tämä
on ihmeellinen lohdutus.
Yksi
Jumalan ihmeellinen tapa opettaa rukoilemista on kärsimys. Luther on
kirjoittanut tästä asiasta näin syvällisen tekstin: ”Mutta kukaan ei
rukoile sydämensä pohjasta olematta pohjia myöten peljästynyt ja hyljätty.
Sillä ihminen ei tiedä, mitä häneltä puuttuu, ja seisoo omilla jaloillaan, niin
kauan kuin hän löytää voimaa ja saa lohdutusta itsestään ja muusta luomakunnasta.
Voidakseen antaa ja jakaa meille voimaansa ja lohdutustaan Jumala sen tähden
poistaa kaiken muun lohdutuksen ja saattaa sielun syvästi murheelliseksi, jotta
se etsisi ja rukoilisi lohtua häneltä.”
Jumala vie meitä syvälle tuntemiseensa
sallimalla meille koetuksia. Emme ikinä olisi oppineet tiettyjä perustotuuksia
muuta kuin kärsimyksissä. Hengellisessä elämässä monet asiat on ”ylösalaisin”: Jumalan
voima, meidän heikkous. Meidän syntisyytemme ja Jumalan armo. Samoin on Jumalan
ihmeellinen tapa vahvistaa meidän uskoamme tekemällä meistä heikot. Aivan
käsittämätön juttu. Mutta heikkouden ja koetuksen hetkessä tuo näkökulma antaa
ihmeellisen lohdutuksen.
Monesti hengellisessä elämässä me arkailemme,
epäilemme ja pidämme ohjat itsellämme ja epäilemme Jumalaa. Seuraava tapaus
kuvaa asiaa melko hyvin:
Mies tuli seuroista kotiin rohkaistuneena. Seurojen
pääsanoma oli ollut, että ”Jumalalle on
kaikki mahdollista.” ”Jos vain uskomme, ihmeitä tapahtuu.” Miehen talon
pihalla oli iso kivi. Mies ajatteli nyt testata uskoaan ja rukoili, että
aamulla tuo iso kivi olisi poissa/hävinnyt. – Aamulla mies vilkaisi varovasti
verhon raosta pihalle. Kivi oli edelleen paikoillaan. Mies totesi siihen: ”Enkös
minä sitä epäillytkin.”
Jumalan mahdollisuudet alkavat siitä, missä
ihmisen omat mahdollisuudet ja voimat loppuvat. Jesajan kirjassa on monia
upeita lupauksia rukoukseen liittyen.
Jes 65:24 ”Ennen kuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan, minä
kuulen.” Tämäkin jae on valtava lohdutus. Tämän hetken kysymys minulle on:
rukoilenko minä? Otanko vastaan tämän ihmeellisen lahjan? Jumala lupaa kuulla,
jos minä rukoilen? Ei ole kyse tunteista, vaan Jumalan omasta lupauksesta. Voin
astua junaan, kun se odottaa asemalla. Kun juna on mennyt, se ei enää onnistu.
Jos Sinulla tai läheisellä ihmisellä on joku ahdistava tilanne parhaillaan,
Jumala rohkaisee rukoilemaan. Yksi esirukouksen selitys Raamatussa on ”astua väliin”. Jos kukaan muu ei
rukoile, Sinulla on juuri nyt siihen mahdollisuus. Sinä voit auttaa itseäsi ja
läheisiäsi rukoilemalla. Esirukoilijan tehtävä ei ole vastata itse omiin
rukouksiinsa. Vaan rukoilija vain kertoo Jumalalle tilanteen ja avun tarpeensa.
Ja Jumala kuulee ja vastaa.
Jes 59:16 ”ja hän näki, ettei
ollut yhtäkään miestä, ja hän ihmetteli, ettei
kukaan astunut väliin. Silloin hänen oma käsivartensa auttoi häntä, ja
hänen vanhurskautensa häntä tuki.”
Uudessa testamentissa on jakeita, joissa
kerrotaan, että Jeesus on meidän esirukoilijamme Taivaassa. Jos oma rukous
tuntuu heikolta ja vaimealta, me voimme lohduttautua sillä, että tälläkin
hetkellä meidän puolestamme rukoillaan Taivaassa. – Jos on vaikea löytää kiitosaiheita,
tuossa on kerrottu yksi ihmeellinen sellainen. Meidän puolestamme Jeesus
rukoilee nytkin.
Room 8:34 Kuka voi tuomita
kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja
hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän
myös rukoilee meidän edestämme.
Hep 7:25 jonka tähden hän myös
voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttansa Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän
puolestaan.
Olen vetänyt kotiseurakunnassani aamurukoushetkiä
kirkossa ja puhelinryhmää, jossa on kaksikymmentä rukoilijaa. Kun minulle
välitetään, viestitään, soitetaan joku esirukousaihe, lähetän sen heti
toistenkin rukoiltavaksi. Kirkon rukoushetkissä rukoilemme tietysti seurakuntamme
puolesta, työntekijöiden, luottamushenkilöiden, kaikkien tilaisuuksien ja
toimitusten puolesta. Rukoilemme myös niiden aiheiden puolesta, joita läsnäolevat
tuovat muistettavaksi. Olen/olemme ottaneet tavaksi, että jokainen läsnäolija
siunataan ennen kuin lähdemme päivän touhuihin.
Usko ja rukous ei ole kiinni tunteista, mutta
noissa siunaushetkissä olemme tunteneet hyvin selvästi Jumalan läsnäolon.
Tuohon hetkeen voisi jäädä. Alttarit ovat aina Jumalan kohtaamisen paikkoja.
Syvä kaipaukseni on, että voisin/saisin tuolla alttarilla siunata
mahdollisimman monia. Se on sydämeni haave. Toisten siunaaminen ei tyhjennä
kenenkään tankkia. Rakkaus ei myöskään vähene sillä, että annan sitä eteenpäin.
Tämä on ihmeellinen kiertotalous. Jumala haluaa antaa, rakastaa ja siunata
ilman mittaa ja määrää. Hän rohkaisee minua/Sinua käyttämään rukousta,
siunaamista. Sinulla on lähipiirisi siellä jossakin, niin minullakin täällä.
Jos rakkaat ihmiset ovat jossakin kaukana, rukouksen kautta voi heitä siunata,
auttaa ja olla heidän lähellään.
Eräs koululuokka oli kerran käynyt tutustumassa kirkkoon. Kirkon opas esitteli
myös ikkunamaalauksia, joissa olivat mm. Jeesus ja apostolit. Kerran koulussa
tuli puhe jälleen apostoleista. Opettaja kysyi, keitä he olivat? Eräs poika
muisti tuon käynnin kirkossa ja sanoi: ”Ne
ovat ihmisiä, joista valo näkyy läpi.” – Äärettömän hyvä mielikuva. Jos/kun
seuraamme Jeesusta ja olemme hänen kanssaan, meistäkin alkaa loistaa valo. Asiaa
kuvaa tosi hyvin seuraavat jakeet:
Matt
5:14,15
”Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla
kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja
niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.”
Ortodokseilla on äärettömän hyvä vertaus tästä
asiasta. Jos minä itse olen kääntynyt kohti valoa, voin toisillekin sitä
loistaa. Jos olen kääntynyt pois valosta (valon lähteestä) ja kääntänyt selkäni
sille, minä välitän läheisilleni varjoa ja pimeyttä. – En tiedä osasinko asian
riittävän selvästi kirjoittaa, mutta uskon, että ymmärsit.
Minulla on neljä serkkua. Eräs heistä hallitsee
myös huumorin vaikean lajin. Serkkuni kertoi, että kun hän oli armeijassa, kullekin
annettiin kahdet sukset. Toiset olivat valkoiset, toiset mustat. Valkoisia
käytettiin silloin, kun lunta oli maassa. Ja mustia käytettiin silloin, kun
lunta ei ollut. Muuten ilmavoimat olisivat hiihtäjät havainneet ylhäältäpäin. –
Serkkuni edesmenneellä isällä oli pitkään vanha auto. Autossa oli niin
tummuneet polttimot, että kun autoon laitettiin päivällä valot päälle, auton
eteen tuli kaksi tummaa läiskää.
Em. jutut olivat vain ”kevennyksiä”, mutta
niillä oli sanoma. Kun elämääni katsotaan kauempaa, olenko valon välittäjä vai
joku muu?
Monissa virsissä kerrotaan rukouksesta. Yksi
sellainen on virsi 916. Syvälliset ovat sanat.
1. Maailman kaikki rukoukset poimit, oi
Ääretön, kuin helmaan avaraan. Tiemme ja työmme tunnet, nimet kaikki, sinulle
joita täällä annetaan.
2.
Oi Laupias, niin lempein silmin seuraat, sinua kohti kun on kaipuumme. Tieteen
ja taiteen kielin, haaveissamme tahdomme pyhään yltää syvälle.
3.
Teet kaikessa, oi Täydellinen, työtä, ja totuus täysi on vain sinussa. Siis
näytä meille, että joku toinen voi sinuun toisin silmin katsoa.
4.
Oi Kolminaisuus, kuvanasi täällä suo meidän taivastasi heijastaa ja kasvaa
kaltaisuuteen Kristuksemme, näin rakastaa myös toisin uskovaa.
Kun tätä tekstiäni päättelen, rukoilen sydämeni
pohjasta, että Jumala Sinua kaikessa elämässäsi siunaa. Olet Jumalalle
äärettömän rakas.
Jos sydämelläsi on rukousaiheita, joita haluat
toisillekin jakaa, lähetä ne minulle sähköpostilla: seppojkujala@gmail.com