sunnuntai 30. marraskuuta 2014

"Älkää tehkö, niinkuin me tässä tänä päivänä teemme, jokainen sitä, mikä hänen omasta mielestään on oikein, sillä te ette vielä ole päässeet lepoon ettekä siihen perintömaahan, jonka Herra, sinun Jumalasi, on sinulle antava.." 5 Moos 12:8,9

Vuonna 2010 oli TV:ssä suuri homo-ilta. Ohjelman jälkeen arkkipiispa Kari Mäkinen totesi julkisuudessa, että Päivi Räsänen ei ole kirkon ääni. Perjantaina kun eduskunta päätti tasa-arvoisesta avioliittolaista, arkkipiispa Kari Mäkinen iloitsi julkisuudessa tehdystä päätöksestä. Äsken luin netistä, että nyt pääosin tämän lausunnon seurauksena on parin päivänä aikana eronnut kirkosta lähes 8.000 henkeä. Nyt taas Kirkkohallituksen kansliapäällikkö kommentoi julkisuudessa, että kirkon avioliittokäsitys ei ole muuttunut.

Maailma iloitsee ja piru iloitsee siitä, että kirkolla menee nyt näin "lujaa". Moni kirkkoon kuuluva seurakuntalainen on syvästi huolissaan, minne tämä kirkko-laiva on matkalla. Moni tuttuni kertoo miettineensä kirkosta eroamista sen tähden mitä kirkossa on viime vuosina tapahtunut.

Vanhassa testamentissa kerrotaan Jumalan kansan vaiheista hyvinkin monenlaisissa tilanteissa. Yksi keskeinen havainto on, että kun johtajat seurasivat Jumalaa, kansakin seurasi. Mutta kun johtajat tekivät oman mielensä mukaan, kansakin toimi miten sattuu.

"Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydällä.." Tämä aika kaipaa kipeästi hengellisiä johtajia. Niitä, jotka kertovat Jumalan todellisuudesta, Jumalan sanasta ja ohjaavat toisiakin seuraamaan sitä. Jumalan tahdosta ei päätetä Suomen Eduskunnassa eikä EU:n parlamentissa. Jumala on Sanassaan kertonut, mikä on hänen tahtonsa.

Kun Jeesus oli ratsastamassa Jerusalemiin, hänen seuraajansa riemuitsivat suureen ääneen ja huusivat Halleluja-huutoja. Jotkut fariseukset käskivät Jeesusta kieltämään tuollaisen ilonpidon. Jeesus vastasi näille sanojille: "Jos nämä olisivat hiljaa niin kivet huutaisivat.."

Viime päivien uutisista on voinut kuulla yllättävien todistajien kautta kyselyä siitä, mikä on oikein? Miksi kuulumme kirkkoon? Ja minne kirkko on menossa?
 
Luin vuosien takaista henkilöhaastattelua ent. työtoveristani, Jorma Karangosta. Jorma kertoi avoimesti siitä, miten Herra on häntä rohkaissut olemaan oma itsensä, avoin, rehellinen, Herran varassa elävä. Lainaan haastattelusta pätkän: "..jokin sana voi avata ikkunan Jumalan maailmaan. Se voi tapahtua missä kohdassa vain. Ja silloin liikutun. Kerran pillahdin seurakunnan edessä kovaääniseen itkuun, josta ei tullut loppua ennen kuin sain rukousapua. Sitten se laantui. Hädissäni ajattelin, että tämä on moka. Mutta ei, seurakuntalaiset itkivät kanssani..

Onko totta, että olet kerran keskeyttänyt saarnan ja lähtenyt pois? – Se on totta. Siitä on vuosia. Se tapahtui Helsingissä Roihuvuoressa. Kesken kaiken rupesin katsomaan tekstiäni ja ihmettelin, olenko minä kirjoittanut tällaista. Ei tätä uskonnollista puppua kukaan ymmärrä. Näin kuinka etupenkissä oleva nainen yritti ymmärtää jotakin. Sitten vain loksahti. Lopetin, pyysin anteeksi ja sanoin, ettei minulla ole teille mitään sanottavaa."

Meillekin voi tulla päivä, jolloin vain näemme ja tunnemme, että vanha ei enää toimi. Emme jaksa hengellisyyttämme omin voimin ja vanhat puheetkin on "puhuttu loppuun". Tämän kaiken kokeminen voi olla tosi rankkaa. Mutta kun se tapahtuu Jumalan Hengen ohjauksessa, meille ei tapahdu mitään pahaa. Saamme nähdä, että prosessi vaikuttaa meissä uutta elämää. Pyhä Henki on nytkin lähellämme. Jumala haluaa siunata Sinua ja luoda uutta elämässäsi! Hän haluaa antaa elävän hengellisyyden, josta kertominenkin on "helppoa". On helppo puhua siitä, mistä elää ja mitä sydän on täynnä.

Jumalaan uskovat ihmiset kaipaavat Jumalan äänen kuulemista ja Jumalan voiman ilmenemistä. Samoin kaivataan yhteyttä toisiin uskoviin, Jumalan lapsiin. Muistan vuosien takaa vaiheen, jolloin Nokian kirkossa alkoi tapahtua suuria ihmeitä ja miten kirkko alkoi kerran viikossa täyttyä ääriään myöden.
 
Jopa maalliset lehdet kirjoittivat Nokian kirkossa pidettävistä sanan ja rukouksen illoista ja kirkkoherra Markku Koivistosta. Nokian kirkkoon tehtiin myös linja-autoretkiä kokemaan ja näkemään sitä ihmettä, jota Nokialla tapahtui.
 
Uudenvuoden aattoina keräännyttiin suurtapahtumiin (Pirkka-halliin), joihin parhaimmillaan taisi kerääntyä yli 10.000 henkeä. Kuunneltiin Raamatun opetusta, ylistettiin, rukoiltiin ja tankattiin voimia tuleviin päiviin.
 
Jumala ei ole tarkoittanut meitä olemaan yksin kaikkien tuulten viskeltävinä. Jumalan suunnitelma on seurakunta, Pyhän Hengen antama yhteys Jumalan lasten kesken.
 
Kun sitten tapahtui, mitä tapahtui, moni suri koko sydämestään, miten herätykselle tapahtui. Taisin jossakin blogissa kertoa, miten silmälääkäri totesi minulla olevan kuivat silmät. Vaikea sitä oli aluksi uskoa, kun silmistä on vuotanut vettä välillä runsaastikin. Kuitenkin vaiva aiheutti sitä, että näkökyky välillä heikkeni.
 
Raamatussa on sana: "..kuka on niin sokea kuin minun palvelijani, kuka niin kuuro.." Jumalan lapsenakin minä olen sokea ja kuuro. En näe oikein, enkä kuule. Teen omia arvioitani asioista, hengellisistä ja maallisista tapahtumista ja uskon sitten siihen. Kuten vanhassa jutussa mies toteaa oman kotikylänsä hengellisestä tilanteesta: "Meidän kylällä ei ole kuin kaksi uskovaa, minä ja vaimo. Ja vaimostakaan en ole ihan varma."
 
Olemme sokeita, kun kuvittelemme näkevämme kaiken oikein. Me tarvitaan Jumalan Sanaa ja Pyhää Henkeä, jotta pysyisimme oikealla tiellä. Jos/kun näemme oman syntisyytemme ja kipeytemme, sitä enemmän tarvitsemme armahtajaa, auttajaa, Vapahtajaa. Silloin meillä ei ole enää varaa osoittaa ketään muuta. Jopa meidän käytöksessä ja toiminnassa voi joku lähellämme havaita armollisuutta.

Terapeutti-kirjailija Seppo Jokinen sanoi kerran: ”Kymmenen vuotta sitten olin niin sairas, että sanoin olevani terve. Tänään olen niin terve, että voin sanoa olevani sairas.” Kun kuljet Jumalan kanssa ja olet yhteydessä Häneen, sisimmän, sydämen huoneet avataan ja järjestetään uudelleen. Niin kipeää kuin se meistä tuntuakin. Vanhan hautajaisvirren sanat ovat usein lohduttaneet tuolla matkalla: ”Oi, Herra, suothan Sä minulle, Sun armos voimaksi matkalle.” Ilman Hänen armahtavaa rakkauttaan en ainakaan minä olisi jaksanut. Mutta Hän on kanssamme. Silloin, kun emme jaksa, Hän ottaa meidät syliinsä ja kantaa meitä.
Me olemme matkalla kohti Taivasta. Matkalla olemiseen liittyy se, että matkan edetessä maisemat vaihtuvat. Suurin muutos on kuitenkin se, mitä Herra haluaa vaikuttaa meissä, meidän sisällämme. Seuraava rohkaisu on upea: ”Ole sinä joen uoma, Minä itse annan joen”. Herra on tekemässä uutta. Vaikka ”reitti” tuntuu oudolta, vaikka koetukset ovat rankkoja, älä pelkää. Hän on kanssasi. Jumalan virta on vettä täynnä. Hän tulee täyttämään tyhjän astiasi. Saat juoda Hänestä. Ammentaa vettä vielä toisillekin.
 
Uskon, että jonkun kohdalla Jumala tulee muuttamaan elämän olosuhteita niin, että ympärille tulee enemmän tilaa kasvulle. Seuraava juttu luonnosta viestii tästä: ”Oli pieni ja vähäpätöinen pensas leveäoksaisen tammen varjossa. Se arvosti suuresti ylvään tammen tarjoamaa varjoa ja hiljaisuutta. Mutta sitä pientä pensasta odotti suurempi yllätys. Eräänä päivänä tuli kirvesmies ja kaatoi komean tammen. Pieni pensas vaikeroi: ”Voi, minun suojani! Voi, kaikki vihaiset tuulet puhaltavat ylitseni ja myrskyt repivät minut juurineni irti!” ”Ei, eihän toki!” sanoi lähellä kasvava kukka. ”Nyt aurinko pääsee paistamaan sinuun ja sade vapaasti sinua virvoittamaan. Sinä puhkeat kasvamaan kokoa ja näköä. Sinä puhkeat ihanaan kukintaan ja ihmiset ihastuneina huudahtavat: ”Oi, miten mahtavasti tuo pieni pensas on piristynyt! Ja miten ihanasti se nyt kukkii, kun sen suoja ja ilo siirrettiin pois!”
 
Muutama vuosi sitten olin tilaisuudessa, jossa tulimummo-evankelista Mirja Vehosmaa oli puhumassa. Mirja kertoi, että hänen tyttärensä täytti 50 vuotta. Tyttären ainoa lahjatoive ystäville ym. oli se, että hän haluaa rahaa! Niinpä hän sai lahjaksi rahaa. Mutta tuota rahaa hän ei käyttänytkään itsensä hyväksi. Vaan koko tuon summan hän lahjoitti Venäjän katulapsien hyväksi. Tyttö kertoi jälkeenpäin läheisilleen, miten valtavan siunauksen lahja oli tuonut noille lapsille. Ja ei kulunut kauaakaan, kun tyttöön otti yhteyttä eräs hänelle tuntematon nainen. Nainen halusi lahjoittaa rahaa katulapsityölle. Kun lahja oli tullut tilille, lahjan saanut tyttö otti yhteyttä lahjoittajaan ja kysyi, että onkohan tässä tapahtunut joku virhe, ainakin pilkkuvirhe? Nainen sanoi, että ei ole tapahtunut virhettä, tuo lahja on katulapsille. Ja tämä on vasta alkua. Summa oli 5.000 euroa.
 
Herra haluaa rohkaista Sinua. Hän ei ole menettänyt hallintavaltaansa meidän elämässämme eikä maailmassa. Hänelle on annettu kaikki valta Taivaassa ja maan päällä. Sinun ei tarvitse pelätä, mitä meidän kirkossamme tapahtuu. Kun Sinun turvasi on Jumalassa, hän pitää Sinusta huolen loppuun asti. Kenties tämä aika on annettu meille sitä varten, että tarkistaisimme suuntaa, että löytäisimme Taivaallisen Isämme lähelle.

Blogini alussa oleva kuva on kotikirkostani tänään. Kun olin ajamassa kirkkoon, näin jo kaukaa, miten kirkon parkkipaikka näytti täydeltä. Olin hämmästynyt. Kun astuin kirkkoon, kirkon ovella neljä nuorta toivotti minut tervetulleeksi ja antoi minulle virsikirjan. Olin vielä enemmän hämmästynyt, kun näin yli 200 henkeä kirkossa. Huikeata!!

Sain olla yli 20 vuotta hengellisessä työssä. Järjestin lukuisia tapahtumia, jonka tehtävän koin itselleni omaksi. Erityisesti tänään kaipaus hengellisen tapahtuman järjestäminen on ollut vahvasti mielessä. Jos Sinustakin tuntuu siltä, että haluaisit Suomessa järjestettävän jonkun suurtapahtuman, rukoillaan yhdessä, että Jumala näyttää suuntaa, miten toimia. Kun Mooses jutteli Jumalan kanssa, hän vetosi siihen, että maailmakin näkisi, että minkä Jumala on luvannut, sen Hän tekee. Vie kansansa perille sen omaan maahan. Eivätkä mitkään vihollisen aikeet pysty sitä estämään.

 
Sydän rukoilee, että Jumalan Hengen voima tulee näkyviin, että rakkaus Jumalan sanaan syntyy kansamme keskellä, minussa. Vanhassa Testamentissa, Aamoksen kirjan 8.luvussa on ihmeellinen lupaus jakeessa 11: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän."
 
Olet varmaankin eri yhteyksissä kuullut ja nähnyt, miten evankelista Ilkka Puhakka on saanut olla voimallisesti Herran käytössä evankeliumin työssä Suomessa ja Venäjällä. Haluan rohkaista Sinua rukoilemaan Ilkan ja hänen vaimonsa Marjon puolesta. Kun Jumala voimallisesti käyttää jotakin, piru on myös hänen kimpussaan. Käy Ilkan lähettäjäyhteisön Sivuilla ja tutustu heidän tekemäänsä työhön: http://www.missioneurope.fi/
 
Kaikki elämässämme on lahjaa. Jumalan rakkautta ja armoa. Kun olet koneellasi, käy seuraavalla sivulla. Laita kaiuttimet päälle ja volyymit kohdalleen. http://www.youtube.com/watch?v=HsCp5LG_zNE
Jaksele hyvin siellä missä tätä viestiä luetkin. Jäädään Herramme turviin. Hän tulee pian.


 
 

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kaikki on pilalla

”Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle. Minä ilmoitan sinulle suuria ja ihmeellisiä asioita, joista et mitään tiedä.” (Jer 33:3)
 
Monelle usko Jumalaan on viimeinen toivo. Kun kaikki on mennyt pilalle, turvaudutaan Jumalaan. Mutta mitä sitten, jos yhtäkkiä huomaankin, että olen pilannut myös hengellisen elämäni. En ole onnistunut edes Jumalaan uskovana.

Mies ja vaimo ovat ajelulla. Mies ajaa ja vaimo neuvoo miestään. Lopulta mies hermostuu ja sanoo: "Kumpi tätä autoa oikein ajaa?" - Siihen vaimo toteaa: "Etkö sinä sitäkään tiedä?"

Olisi niin kiva olla onnistunut. Uskonelämässä. Seurakunnassa. Työpaikalla. Kotona. Avioliitossa. Vanhempana. Miehenä/naisena. Kaikessa.

Mutta useimmin tuntuu siltä, että olisi helpompi luetella kaikki se, missä on epäonnistunut. Olemme ymmärtäneet jotakin perusteellisesti väärin, jos tuntuu, että olemme epäonnistuneet myös uskovan elämässä. Elämä uskossa ei ole loputonta yrittämistä vaan elämistä täysin toisen varassa. Ilman Jumalaa en selviä mistään. En edes uskomisesta.

Tapio Nousiainen oli yksi Jumalan mies, joka sai välittää mm kirjojensa välityksellä lohdutusta suurelle joukolle uskossaan epäonnistuneeksi kokeneita.

Nousiaisen viimeiseksi jäänyt kirja oli nimeltään "Kristuksen kanssa kärsimyksen koulussa". Hän kertoo kirjan alkulehdillä, miten hän sai tekstin tuohon kirjaansa. Hän oli mökillä, kun hän kuuli selkeästi Jumalan kehottavan häntä aloittamaan kirjan kirjoittamisen. Tapio ehdotti Jumalalle, että sopisiko, jos hän aloittaa kirjan kirjoittamisen vasta syksyllä, kun muuttaa mökiltä takaisin kaupunkiin. Jumala sanoi hänelle kuitenkin, että hänen pitää aloittaa kirjan kirjoittaminen heti.

Jumala kertoi Tapiolle, että monet uskovat tulevat saamaan kirjan kautta siunausta ja rohkaisua. Ja kuinka ollakaan.. kun kirja oli painossa, Tapio sai kutsun Taivaan kotiin. Tehtävä oli suoritettu loppuun.
 
Yksi Tapion saama teksti oli "Alatien Kristus".

"Sanovat sinua alatien Kristukseksi, tiedäthän nuo tummapukuiset körttiläiset. Nuorena uskovaisena kuuntelin ylimielisenä heidän puheitaan. Noiden huivipäisten, virsikirjaa käsissään pyörittelevien ja niiskuttavien mummojen, jotka niin hartaina kuuntelivat pappiensa harvaan putoilevia sanoja.

Minä hymähdin halveksivasti ja ajattelin. - Pyh, vai alatien Kristus. Lienevätkö nuo oikein uudestisyntyneitäkään, nuo sanojat? Mutta minun Kristukseni on täynnä voimaa, rennosti ja itsevarmana hän nojautuu puhujapulpettiin, heristelee  nyrkkiään, lyö kahta kämmentä, huutaa ja tuomitsee noita kurjia helvettiin.

Noita niiskuttavia mummoja, tapakristittyjä ja noita pappeja, jotka tuskin ovat tehneet parannusta, jotka tuskin ovat uudestisyntyneet, joilla tuskin on pelastusvarmuutta, jotka eivät tiedä mitään henkikasteesta, kielilläpuhumisesta ja profetoimisesta.

Mutta minulla on voimakas ja äänekäs Kristus ja minä tahdon kulkea hänen kanssaan voittosaatossa. Sillä uskossaolohan on yhtä voittosaattoa, ilakointia, naurunremahduksia ja halleluja-huutoja.

Mitä ne puhuvatkaan ristin tiestä, nuo niiskuttavat mummot? Tämähän on helppoa, oikein voittokulkua. Naurettavaa puhua alatien Kristuksesta, se on vain noiden muotojumalisten, noiden nimikristittyjen tekopeliä. Ne yrittävät kätkeä sen alle muotojumalisuutensa. Veisaavat vain tuota alituista lauluaan vaivaisesta ja kurjasta syntisestä, kun eivät uudestisyntymättöminä tiedä mitään todellisesta voittoelämästä.

Kului vuosia ja Jumala katsoi miestä hymyillen taivaasta, lieneekö hänen suupielissään ollut pieni ivahymy? Hän katsoi papereitaan, antoi käskyjä enkeleilleen, vieläpä saatanakin, joka oli Jumalan poikien joukossa pujahtanut pääesikuntaan, sai käskyjä Jumalalta. Korkeimman huulilta kuuluivat sanat:

"Pannaanpa poika pinteeseen. Lämmittäkää ahjo kuumaksi. Aijai, miten paljon hänessä on kuonaa, miten paljon kieroa oksapuuta. Teroittakaa taivaan sirkkelit teräviksi, pankaa ahjoon hiiliä, puhaltakaa palkeisiin. Olkaa valmiit, sillä nyt alkaa koulu hänen kohdallaan. Hän saa nähdä, onko Kristus alatien Kristus. Saatana, ole sinäkin valmis toimiisi. Minä käsken sinua, hän olkoon sinun käsissäsi, säästä kuitenkin hänen henkensä."

Sitten tuli kuin myrskytuuli, kuin vuoksiaalto, kuin lumivyöry, tuli Jumalan kärsimyskoulu. Otettiin pois ystäviä, otettiin pois terveys. Mies joutui syrjään elämän valtaväylältä, kehumiset vaihtuivat pilkkapuheiksi. Mies huusi kuin Job: "väkivaltaa", ei vastausta, mies huusi apua, mutta ei ollut mitään oikeutta. Ne, joita mies rakasti, kääntyivät häntä vastaan. Jumala repi hänet maahan joka puolelta.

Halleluja-huudot vaikenivat, mies katseli ympärilleen, pelkkää tyhjyyttä ja pimeyttä. Hän parkaisi hädissään: "Missä olet sinä voittoisa ja äänekäs Kristus? Jota seuraavat ilakointi, naurunremahdukset ja halleluja-huudot? Auta minua, sillä Baasanin härät piirittivät minua. Minun voimani on kuivettuneet kuin saviastian siru ja sinä lasket minut alas kuoleman tomuun. Minun ystäväni ja läheiseni pysyvät syrjässä minun vitsauksestani. Missä olet sinä voittoisa ja äänekäs Kristus?

Mutta ei vastausta, ei vaarinottoa. Vain syyspimeä ja hiljainen yö ympäröi huutajaa. Sitten kuului hiljainen ääni aivan vuoteen vierestä, aivan ahjon äärestä, jossa palkeet puhkuivat uutta tulta liekkeihin. Ja ääni sanoi: "Tässä minä olen." Mies kohottautui ja kysyi: "Kuka sinä olet?" Olento hymyili ahjon loimussa. Hänen silmänsä välkehtivät surumielisesti, säälivästi, ymmärtävästi ja hän sanoi: "Minä olen alatien Kristus ja olen kauan odottanut vuoroani, päästäkseni sinun luoksesi. Mutta ihmisjoukot, kansansuosio, alituinen kiire, hurja meno, rukoilemattomuus, valvomattomuus, valhekristillisyys ovat ympäröineet sinua kuin pakkopaitaa, enkä ole päässyt luoksesi."
 
Hämmästyneenä kohottauduin vuoteestani ja kysyin: "Mutta etkö sinä sitten olekaan voittosaaton Kristus?" Jälleen hän hymyili ahjon loimossa ja sanoi: "Tämä on voittosaattoa. Enhän minä ole koskaan ollutkaan äänekäs Kristus, joka itsevarmana nojautuu puhujapulpettiin, heristelee nyrkkiään ja tuomitsee vaivattuja helvettiin. Sinulla on ollut valhekristus mukanasi. Minä olen kärsivien ja vainottujen Kristus alatiellä. Siellä, missä kuullaan tuskanhuutoja ja yön kauhut ympäröivät vaivattua matkamiestä. Siellä, missä ristin tie johtaa vuorten väliseen laaksoon ja ollaan alatiellä."
Silloin minä lankesin itkien hänen jalkojensa juureen ja kastelin hänen jalkansa kyynelilläni. Minä huusin ja sanoin: "Anna anteeksi sinä alatien Kristus. Juuri sinua minä nyt tarvitsen. Kukaan ei ymmärrä tuskaani. Kenellekään en voi selittää asioitani. He pitäisivät minua hourupäisenä ja sanoisivat: "Mitä hullua? Miksi et iloitse, huuda ja ole vapaa? Naura nyt edes vähän. Taivaan tie on valoisa ja helppo. Sinäpä olet omituinen. Sano edes kerran: Halleluja."
 
Silloin alatien Kristus hymyili ja sanoi: "Mutta minäpä ymmärrän sinua poikani, sillä minä olen ollut samoissa tulissa. Olen koko ajan vartioinut ahjoasi ja odottanut, että huutaisit minua avuksesi. Minäpä autan sinua. Tule syliini.
 
Ja niin minä kierähdin vaivalloisesti ahjosta. Minä laskin paloarpoja täynnä olevan ruumiin hänen käsivarsilleen. Tunsin, kuinka suloinen voide, oikein palamaöljy valui ruumiiseeni poistaen tuskat. Sitten hän siveli hiuksiani, hymyili ja sanoi: "Älä viitsi enää torua sitä tummaa kansaa ja niitä huivipäisiä mummoja, jotka puhuvat alatien Kristuksesta. Ehkä he tuntevat minut paremmin kuin sinä."

Kenties Sinä/kin olet tällä hetkellä tilanteessa, jota et ollenkaan ymmärrä. Et voi millään tavalla/tasolla kokea itseäsi voimalliseksi uskovaksi, hengessä palavaksi ym. Mieluummin koet asuvasi erämaassa, jossa postikin tulee vain kerran kuukaudessa ja silloinkin Sinun laatikkosi on tyhjä. Naapuriin postia tulee paljon.
 
Tämä viesti on Sinulle. Sinun Herrasi ja Vapahtajasi on Sinun lähelläsi. Hän itse pitää Sinusta huolen. Piru on luetellut Sinulle syntisi lukemattomat kerrat. Mutta itse Herra kertoo Sinulle tässä hetkessä, että hänen tähtensä Sinä saat uskoa anteeksi kaiken sen, mistä Sinua on syytetty.
 
Velka on maksettu, syntisi on sovitettu. Herra laskee siunaavat kätensä Sinun yllesi. Ja antaa sydämeesi rauhan. Sinun kohtaloasi/elämääsi/tulevaisuuttasi/ iankaikkisuuttasi eivät ratkaise uskovat/ei-uskovat/muut ihmiset, vaan sen on jo ratkaissut Sinun Herrasi ja Vapahtajasi. Hän sanoo Sinulle sanansa kautta: "Minä annan sinulle tulevaisuuden ja toivon.."
 
Huikeata Sinä ja minä olemme täysin uskon varassa. Ilman Jeesusta, Vapahtajaa, meillä ei ole mitään. Jäädään hänen rauhaansa. Ja meidän ei tarvitse pelätä. Koskaan.

Jaksele hyvin siellä, missä juuri nyt oletkin. Muistetaan rukouksin.

”Parhaimmat asiat eivät ole ostettavissa, eivät kovalla työllä saatavissa. Eivät edes löydettävissä. Ne annetaan. Ne vain tapahtuvat.”  Tätä on Jumalan ihmeellinen rakkaus.


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Tartu käteen Jumalan, tartu siihen mikä kestää. Astu kalliolle, joka pettää ei voi. Tartu käteen Jumalan, älä minkään anna estää. Kuule kuinka sydämesi sykkii ja soi." (Pekka Simojoki)

"Jumala on antanut Sinulle anteeksi. Ihmiset eivät anna ikinä.."

Ruotsin uskonpuhdistajasta kertovassa Strindbergin näytelmässä "Mestari Olavi" huorana elänyt nainen tulee uskoon. Siihen liittyvässä keskustelussa mestari Olavi lausuu naiselle tylynkuuloiset mutta kovin totuudelliset sana: "Jumala on antanut sinulle anteeksi. Ihmiset eivät anna ikinä.."
 
Tuo edellä oleva lainaus tuntuu kovin tutulta. Moni tuntee suurta syyllisyyttä, kun on tajunnut, miten paljon syntiä on tehnyt Jumalaa ja lähimmäisiä vastaan. Syyllisyys on ajanut lopulta Jumalan luo. Kenties ehtoolliselle, kenties sielunhoitajan luokse ripittäytymään.. Ja vaikka liturgi alttarilta on julistanut syntien anteeksiantamusta ja samoin sielunhoitaja, anteeksiantamukseen voi olla vaikea uskoa. Syyllisyys omista teoista on ollut niin rankkaa.
 
Kohta vietämme isänpäivää. On sanottu, että kuvamme Jumalasta muotoutuu usein sen mukaan, minkälainen oma isämme on ollut. Tiedän ihmisiä, joiden on vaikea rukoilla Isä meidän -rukoustakaan, koska oma isä on ollut niin hankala, ilkeä tms tai isää ei ole ollut koko meidän elämässämme.
 
Mutta tiedän myös monia ihmisiä, joille kuva Jumalasta ja uskosta on muotoutunut tuntemiemme uskovien ihmisten mukaan. Miten he toimivat, puhuvat ja asioita ja ihmisiä arvioivat. Sen mukaan uskomme Jumalankin toimivan ja ajattelevan. Mutta asia ei onneksi ole niin.
 
Kun opetuslapset olivat kulkemassa Jeesuksen kanssa, he tapasivat miehen, joka toimi Jeesuksen nimessä. Mies ei kuitenkaan halunnut liittyä opetuslasten joukkoon. Opetuslapset kantelivat asiasta Jeesukselle. He ehdottivat, että miehen toiminta kiellettäisiin, koska hän ei seurannut heitä. Jeesus ei ollut ollenkaan samaa mieltä asiasta.
 
Kerran taas kun Jeesusta, opetuslapsia ja heidän sanomaansa ei otettu jossakin kylässä vastaan, opetuslapset ehdottivat että rukoillaan, että tuli taivaasta tulee ja polttaa koko kylän. Jeesus ei ollut asiasta nytkään samaa mieltä.
 
Ehkä tunnetuimpia kohtia, joissa opetuslapset estelivät Jeesuksen tykö tulijoita, oli se, kun he yrittivät kieltää vanhempia tuomasta lapsiaan Jeesuksen siunattavaksi. Jeesuksen vastaus "tyhjensi pajatson" kun Hän sanoi: Mark 10:14 Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta."

Eilen tuli uutisissa juttu entisestä jehovan todistajasta. Nainen oli erotettu yhteisöstään yli 20 vuotta sitten. Hän kertoi, miten tuskallista erottaminen oli ollut ja miten hän vasta nyt on harrastamansa taideterapian avulla pääsemässä eroon tuosta erottamiseen liittyvästä tuskasta.

Syyllisyys on rankka tauti. Se voi ajaa ihmisen toivottomuuteen, masennukseen, jopa ennenaikaiseen kuolemaan. Uskontojen Uhrit on järjestö, joka on perustettu niitä varten, jotka hengellisen väkivallan tähden ovat joutuneet kärsimään. Vaikka en juuri järjestöä tunne, uhreja on varmasti melkoisen paljon. 

”Lakihurskaus tunnetaan siitä, että se on lakkaamatta lähimmäisensä kurkussa, tekemässä parannusta toisten synneistä ja valtaamassa itselleen etummaisia paikkoja. Kätkemme omat syntimme Jumalan laupeuteen, mutta nostelemme toisten synnit kuin lippusalkoon.” Kun olemme nähneet oman pahuutemme, on jollakin tavalla helpompaa nähdä toisten pahuus kuin omamme.

"Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi.."


1  Kesareassa oli Cornelius-niminen mies, joka palveli sadanpäällikkönä niin sanotussa Italialaisessa kohortissa. 2 Hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä, niin kuin koko hänen perhekuntansakin, hän antoi runsaasti almuja juutalaisille ja rukoili alati Jumalaa. 3 Kerran hän iltapäivällä yhdeksännen tunnin vaiheilla näki näyssä selvästi Jumalan enkelin, joka tuli hänen luokseen ja sanoi: "Cornelius!" 4 Cornelius tuijotti peloissaan enkeliä ja kysyi: "Mitä tahdot, herra?" Enkeli vastasi: "Rukouksesi ja almusi ovat uhrina nousseet Jumalan eteen, ja hän on muistanut sinut. 5 Lähetä nyt miehiä Joppeen noutamaan tänne Simon, jota kutsutaan myös Pietariksi. 6 Hän asuu Simon-nimisen nahkurin luona, jonka talo on meren rannalla." 7 Kun enkeli tämän puhuttuaan oli mennyt pois, Cornelius kutsui luokseen kaksi palvelijaansa sekä yhden läheteistään, hurskaan sotilaan. 8 Hän kertoi heille kaiken ja lähetti heidät Joppeen.
 
9 Seuraavana päivänä, kun miehet olivat matkalla ja jo lähestyivät kaupunkia, Pietari nousi kuudennen tunnin vaiheilla katolle rukoilemaan. 10 Hänen tuli nälkä ja hän halusi ruokaa, mutta sillä aikaa kun ateriaa valmistettiin hän joutui hurmoksiin. 11 Hän näki taivaan avoinna, ja taivaasta tuli alas ikään kuin suuri purjekangas, joka laskettiin maahan neljästä kulmastaan kannateltuna. 12 Siinä oli kaikenlaisia maan eläimiä, nelijalkaisia ja matelijoita, sekä taivaan lintuja. 13 Samassa hän kuuli äänen: "Nouse, Pietari! Teurasta ja syö!" 14 Mutta hän vastasi: "Ei, ei, Herra! En ole koskaan syönyt mitään epäpuhdasta tai kiellettyä." 15 Silloin ääni puhui uudelleen: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi." 16 Tämä tapahtui kolmesti. Heti sen jälkeen kangas nostettiin taivaaseen.

17 Kun Pietari vielä ihmetteli, mitä hänen näkynsä oikein tarkoitti, Corneliuksen lähettämät miehet ilmaantuivat portille. He olivat kyselemällä löytäneet Simonin talon 18 ja tiedustelivat nyt kuuluvalla äänellä, oliko talossa vieraana Simon, toiselta nimeltä Pietari. 19 Pietarin yhä pohtiessa näkyään Henki sanoi hänelle: "Kolme miestä kysyy sinua. 20 Mene alas ja lähde epäröimättä heidän mukaansa. Minä olen lähettänyt heidät." 21 Pietari meni alas miesten luo ja sanoi: "Minä olen se, jota etsitte. Mikä on asianne?" 22 Miehet vastasivat: "Pyhä enkeli on ilmestynyt sadanpäällikkö Corneliukselle, joka on hurskas ja jumalaapelkäävä mies ja hyvässä maineessa kaikkien juutalaisten keskuudessa. Enkeli käski hänen kutsua sinut kotiinsa ja kuunnella, mitä sinulla on sanottavana." 23 Silloin Pietari pyysi miehet sisään vieraikseen.

Seuraavana päivänä Pietari lähti matkaan miesten kanssa, ja muutamat Joppessa asuvat veljet tulivat hänen mukaansa. 24 Sitä seuraavana päivänä hän tuli Kesareaan. Cornelius oli kutsunut koolle sukulaisensa ja lähimmät ystävänsä ja odotti tulijoita. 25 Kun Pietari oli astumassa sisään, Cornelius tuli häntä vastaan ja kumartui hänen edessään maahan saakka. 26 Mutta Pietari sanoi: "Nouse, minä olen vain ihminen niin kuin sinäkin", ja auttoi hänet ylös. 27 Sitten hän Corneliuksen kanssa keskustellen meni sisään ja tapasi siellä suuren joukon ihmisiä. 28 Hän sanoi heille: "Niin kuin tiedätte, juutalaisen ei ole sallittua seurustella toiseen kansaan kuuluvien kanssa eikä mennä heidän luokseen. Jumala on kuitenkin osoittanut minulle, ettei ketään ihmistä saa pitää epäpuhtaana tai saastaisena. 29 Siksi lähdin vastustelematta, kun minua tultiin hakemaan. Nyt tahtoisin tietää, miksi te pyysitte minua tulemaan."

30 Cornelius vastasi: "Kolme päivää sitten olin tähän aikaan, yhdeksännellä tunnilla, täällä kotonani rukoilemassa. Silloin seisoi yhtäkkiä edessäni mies, jolla oli hohtavan valkeat vaatteet, 31 ja hän sanoi: 'Cornelius, Jumala on kuullut rukouksesi ja muistanut almusi. 32 Lähetä sana Joppeen ja kutsu luoksesi Simon, jota sanotaan myös Pietariksi. Hän asuu nahkuri Simonin talossa meren rannalla.' 33 Niinpä lähetin heti noutamaan sinua, ja teit hyvin, kun tulit. Nyt olemme kaikki täällä Jumalan edessä kuullaksemme, mitä Herra on sinun käskenyt puhua."

34 Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi: "Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä. 35 Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa. 36 Hän lähetti Israelin kansalle sanansa, ilmoitti hyvän sanoman rauhasta, jonka Jeesus Kristus on tuonut -- hän, joka on kaikkien Herra." (Apostolien teot 10:1-36)

Tuo edellä oleva Apostolien tekojen kohta ottaa jokaiselta uskovalta ja ei-uskovalta valtuudet arvioida toisten syyllisyyttä/syyttömyyttä. Se, mitä Jumala ajattelee asiasta/ihmisestä on totta. Ihmisellä ei ole lupaa muuhun kuin arvioida omaa tilannettansa. Ja kun näemme totuuden itsestämme, meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin mennä Jeesuksen eteen synteinemme. Jos Hän ei meitä armahda ja anna syntejämme anteeksi, meillä ei ole mitään toivoa.

En tiedä, minkälainen tilanteesi on? Mutta jos olet tullut toisten ihmisten tuomitsemaksi, hylkäämäksi, Jumala ei ole samaa mieltä. Hän rakastaa Sinua enemmän kuin kukaan toinen.. Vaikka muut meidät hylkäisivät, Hän ei meitä koskaan hylkää.

Jos sydäntäsi juuri tällä hetkellä painavat synnit, joista et ole saanut rauhaa, voit ne juuri nyt tunnustaa Jumalalle. Vaikka hiljaa mielessäsi.

Raamatussa on sana: "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."

Raamatussa on myös sana: "..kenen synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut.."

Jumalaan uskovana voin juuri tällä hetkellä julistaa Sinulle, että saat uskoa kaikki ne synnit, jotka olet Jumalalle kertonut anteeksi annetuiksi Jeesuksen tähden. Ja kun Jumala on antanut meille synnit anteeksi, Hän ei enää meidän syntejämme muista. Jos joku niistä muistuttaisikin, se ei ole Jumala. Sinä saat olla vapaa.

Lopetan tämän kirjoitukseni Pekka Simojoen laulun sanoin, jonka kertosäe oli jo blogini alussa.

"..Pian jo lehdet lentelevät, koittaa talvi, koittaa kevät. Moneen kertaan telttanarut irrotetaan. Uupuu askel vaeltajan, sortuu seinä savimajan, mutta yksi loppuun asti on paikallaan..
Elämä on taivallusta, iloa ja kaipausta. Halki vuorten laaksojen ja vetten se vie. Yksi auttaa ainoastaan, yössäkin Hän tulee vastaan, sydämeesi kuiskaa hiljaa: "Tässä on tie."

Jumala on kanssasi. Hän johdattaa Sinua eteenpäin. Älä pelkää. Hän on ottanut Sinut omakseen. Eikä Hän jätä Sinua koskaan.
 

Tosi kiva nähdä taas!!!

Tervehdys! On kulunut lähes vuosi edellisestä kirjoituksestani tänne kotisivuille. Vaikka olen ollut eläkkeellä jo useamman vuoden, tämä vuo...