Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2015.

Vedetön pilvi

Terve vaan terve! Pitkästä aikaa. Kun tätä tekstiä aloittelen, tunnen huonoa omaatuntoa. Edellisestä tekstistä on kulunut liian pitkä aika. Voisin aloittaa selittelemällä kiireilläni, töilläni, sairauksillani ym, mutta siitä ei varmasti ole mitään hyötyä. Nyt olen kuitenkin täällä. Upea juttu, jos Sinäkin vielä poikkeat tällä sivulla. Piispa Voitto Huotari vieraili kerran Heinolan rukouspäivillä. Hän aloitti puheensa suunnilleen seuraavalla puhuttelevalla lauseella: "Jos tuntuu, että Jumala on kaukana, kumpi on liikkunut?" Aivan käsittämätöntä, että Jumala on uskollinen. Silloinkin, kun me olemme lähteneet pois Jumalan luota ja olemme olleet omilla retkillämme. Samalla tavalla, kuin ihminen tietää, uskooko hän Jumalaan, samalla tavalla me tiedämme, jos yhteytemme Jumalaan on väljähtänyt. Vuosia sitten kuulin seuraavan aforismin: "Jumalan tielle ei tulla huomaamatta, mutta tuolta tieltä voidaan lähteä huomaamatta." Sielunvihollinen tekee kaikkensa, että me lähtisimme p…