maanantai 9. heinäkuuta 2018

"Lähellesi ikävöin" (Herättäjäjuhlien teema 2018)

Viikonloppu kului Herättäjäjuhlilla Tampereella. Juhlien anti oli tosi rikas. Monet puheenvuorot laittoivat ajattelemaan. Ne olivat  kuin peili, johon omaa uskoa/elämää sain peilata. Koko viikonlopun kävijämäärä oli tietääkseni lähelle 30.000. Juhlapaikka oli Kalevan kirkon viereinen puisto. Monilla käymilläni juhlilla puhujalava ja -pönttö ovat olleet korkealla kuulijoiden nähtävillä. Tällä kertaa istuinpaikkani oli aina sellainen, että yhdessäkään tilaisuudessa en  nähnyt puhujaa. Pääasia tietenkin on, että kuulin hyvin, koska äänentoisto pelasi loistavasti. Tilaisuuden juontaja/t eivät olleet juurikaan äänessä. Tilaisuuden alussa vain kerrottiin, keitä puhujat ovat ja mistäpäin. Puheiden välissä ei kerrottu muuta kuin seuraavan virren numero. Juhlapaikalle johtaneet kadut oli suljettu suurilla kaivureilla ja nostureilla. Tämä kaikki mahdollisten terroristihyökkäysten torjumiseksi.
 
Kun herättäjäjuhlia 1800-luvulla aloitettiin, tuskin voitiin kuvitella yllä olevan kuvan kaltaista tilannetta juhlapaikan lähellä. Juhlien otsikko "Lähellesi ikävöin" oli otettu Jaakko Löytyn vuonna 1988 tekemästä virrestä. Monet puhujat peilasivat tuota otsikkoa omaan elämäänsä. Mielenkiintoista, että viimeksi tänään olen lukenut Henri J M Nouwenin kirjaa "Ainoa tarpeellinen - mietteitä rukouksesta". Tuossa kirjassa on luku, jonka otsikko on "Jumalan ikävä ihmisen puoleen". Luku kertoo siitä, miten paljon Jumala Sinua ja minua kaipaa.
 
"Olen täysin vakuuttunut siitä, että tarve rukoilla, rukoilla lakkaamatta, perustuu enemmän Jumalan haluun meidän puoleemme kuin meidän kaipaukseemme Jumalaan. Juuri Jumalan kiihkeä ja etsivä rakkaus kutsuu meitä rukoilemaan. Rukous saa alkunsa Jumalasta eikä meistä. Tämä saattaa kuulostaa järkyttävältä, mutta on täysin raamatullista sanoa: Jumala haluaa meitä enemmän kuin me Jumalaa! Englantilainen hengellinen kirjoittaja Anthony Bloom ilmaisee tämän minua paremmin kirjoittaessaan:
 
"Valitamme, ettei Jumala ilmaise itseään meille niinä muutamina minuutteina päivässä, jotka varaamme hänelle, mutta miten on niiden kahdenkymmenenkolmen ja puolen tunnin laita, jolloin hän kolkuttaa ovellamme vain kuullakseen meidän vastaavan: "Olen pahoillani, mutta minulla on nyt kiire." Tai miten on silloin, kun emme vastaa lainkaan, koska emme edes kuule tuota kolkutusta sydämemme, mielemme tai omantuntomme ovella? Näin ollen meillä ei ole minkäänlaista oikeutta valittaa Jumalan poissaoloa, koska me itse olemme enemmän poissa kuin hän koskaan.
 
Joten, kumpi tarvitsee rukouksiamme enemmän: me vai Jumala? Jumala. Kuka haluaa tulla kiihkeämmin kuulluksi: me vai Jumala? Jumala. Ja kuka "kärsii" enemmän rukouksemme puutteesta: me vai Jumala? Sanon tämän kunnioitusta tuntien mutta kuitenkin ilman pelkoa: Jumala. Niin kauan kun typistämme rukouksemme hetkittäisiin hartauden tunteisiin, me juoksemme jatkuvasti poispäin Jumalan mustasukkaisen, omistavan rakkauden salaisuudesta, rakkauden, jossa meidät luotiin, pelastettiin ja tehtiin pyhiksi.
 
Mitä me todella haluamme? Yrittäessäni kuunnella niin omia syvimpiä kaipauksiani kuin muidenkin ikävöintejä vaikuttaa siltä, että tätä ihmissydämen halua kuvaa parhaiten sana "yhteys". Yhteys merkitsee "yhteen liittymistä". Jumala on antanut meille sydämen, joka on levoton, kunnes se on löytänyt täydellisen yhteyden. Etsimme tätä yhteyttä ystävyyssuhteissa, avioliitossa, omissa yhteisöissämme. Olimmepa missä tahansa etsimme aina yhteyttä.
 
Yhteyden ikävä on Jumalan antama halu. Se on halu, joka tuottaa sekä suunnatonta tuskaa että suunnatonta iloa. Jeesus tuli julistamaan, ettei yhteydenkaipuumme ole turhaa, vaan että hän, joka meille tuon halun antoi, on myös täyttävä sen. Ohimenevät yhteyden hetket ovat vain häivähdys siitä yhteydestä, jonka Jumala on meille luvannut. Jumala on antanut meille tämän ikävän, ja ilman sitä elämämme menettää kaiken elinvoimansa, ja sydämemme kylmenee. Todellinen hengellinen elämä on elämää, jossa emme lepää ennen kuin olemme löytäneet levon hänen sydämessään."
 
"Rukous on siis tuon äänen kuuntelemista - Hänen äänensä, joka kutsuu sinua rakkaaksi." (Parting Words")
 
Torstaina oli syntymäpäiväni (64 vuotta). Vaimo yllätti minut tuomalla lahjaksi amppelin, jossa oli paljon kukkia. Amppeli roikkuu nyt mökin katoksessa. Tuon mökin vanhempani hommasivat minulle vuonna 1991. Muistan vanhan raamattuni, jonka sisäkanteen kirjoitin joskus vuonna 1985 rukousaiheen Jumalalle, että minulla joskus olisi joku oma paikka kotini lähellä. Jo silloin sydämeni kaipasi takaisin kotikylään, juurilleni, jossa minulla on myös vahvat hengelliset juuret. En puhunut tuosta rukousaiheesta kuin Jumalalle. Viisi vuotta tuosta rukouksesta, tulin lapsuuskotiini käymään. Vanhempani sanoivat päättäneensä hankkia minulle pienen mökin.. Tämä kaikki ei todista minun rukoukseni voimallisuutta. Se todistaa Isäni hyvyyttä ja rakkautta. Vanhempani ovat/olivat niitä uskon sankareita, jotka saivat Jumalalta sydämelleen hankkia pojalleen mökki. Pienistä eläkkeistä säästettiin summa, jolla mökki hankittiin.
 
Jollakin Teistä voi tänään tai tänä vuonna olla sydämellä jokin erityinen rukousaihe Jumalalle. Aihe täyttää sydämesi välillä vahvemmin välillä heikommin. Kukaan toinen ei siitä tiedä, kuin Jumala, jolle asian olet kertonut. Uskon, että Hän rohkaisee Sinua tänään luottamaan siihen, että aihe/asia, joka sydämelläsi voimakkaasti elää, on Jumalan sydämellä. Saat aavistuksen/toiveen/kaipauksen siitä, mitä Jumala haluaa Sinun elämässäsi tehdä. Jumala on ainoa, jolle kaikki on mahdollista. 
 
Pappi John Chapman on kirjoittanut asiasta näin: "Yksi rukoukseen liittyvistä tuntemuksista on, ettei siinä näytä tapahtuvan mitään. Mutta kun jatkat rukoilemistasi ja tarkastelet pitkää rukoushistoriaasi, huomaat äkisti, että jotakin on sittenkin tapahtunut. Sitä mikä on kaikkein lähimpänä, kaikkein läheisintä, kaikkein välittömintä ei voi useinkaan kokea suoraan vaan vasta tietyn etäisyyden päästä. Kun ajattelen, että olen liian eksyksissä ja tuhlaan vain aikaani, tapahtuu jotakin niin välitöntä, ettei sitä voi tunnistaa, ymmärtää ja kokea.  Vasta jälkeenpäin ymmärrän, että jotakin hyvin tärkeää on tapahtunut. Eikö tämä pädekin kaikkiin todella tärkeisiin tapahtumiin elämässä?
 
Olen aiemmissa blogi-teksteissäni kertonut monista kirpputorilöydöistä. Yksi viimeisimpiä löytöjä on uudenveroinen, tosi laadukas TUROn miesten kesäpuku, jonka sain eurolla. Hinta oli pitkään ollut viisi euroa, mutta kun kukaan ei hyvää pukua ostanut, hinta oli pudotettu euroon. Kirpputorilöytö on myös piispa Eero Huovisen kirja "Pappi". Olen kirjasta tehnyt monia hyviä löytöjä. Tässä yksi ote, joka kuvaa hengellistä näkemistä.

"Augustinus, elämää nähnyt ja Jumalaa ymmärtänyt kirkkoisä 1600 vuoden takaa, kehitti erityisen silmäopin. Sen pääviisaus on: uskolla on omat silmänsä. Augustinus ajatteli, että ihmisellä on Jumalan luomat luonnolliset silmät. Silmillä nähdään aurinko, puut ja kukat. Ruumiin silmien ohella ihmisellä voi olla myös hengelliset silmät. Uskon silmät ovat armon yliluonnollinen lahja. Niiden avulla ihminen näkee hengellisiä ja taivaallisia asioita. Ennen kuin ihminen voi saada uskon silmät, hänen täytyy tulla Jumalan näkemäksi. Jumalan silmät ovat sekä ankarat että lempeät. Jumalan silmät paljastavat pahuuden, niiden alta ihminen ei pääse pakoon. Mutta Jumalan silmät ovat myös rakkaat silmät. Hänen vaativat silmänsä paljastavat meidän rikkomuksemme, mutta hänen lempeät silmänsä armahtavat.

Vanha Lars Stenbäckin virsi koskettaa: "Silmiisi katson, Jeesus. Jos tuomionkin kuulisin, niin katson hyljättynäkin silmiisi helliin, Jeesus."

Vanhastaan on ajateltu, että synti on sokeutta ja usko näkemistä. Syntiin kuuluu kaikkien muiden vaivojen lisäksi myös sumentunut kyky nähdä todellisuus oikein. Armo taas lahjoittaa ihmiselle paitsi vapauden myös taidon nähdä jumalallisia. Kun Jeesus kertoo Jumalan valtakunnan tulemisesta, uusi näkökyky on yksi merkki Jumalan vaikutuksesta: "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma." Luuk 7:22

Uskon silmät näkevät ihmeitä siellä, missä tavalliset silmät näkevät sattumia. Uskon silmät näkevät johdatusta siellä, missä kriittiset silmät näkevät inhimillisiä ponnistuksia. Uskon  näkökyky on uskovimmillaankin täynnä taittovirheitä ja kaihia. Vaikka uskon silmät aavistavat salaisuuksia, ne katselevat kuin nurkan takaa, periskoopista, peilistä tai verhon läpi. Jos uskon näkökykyä pitää liian tarkkana, silloin ajautuu väärään uskonnolliseen itsetietoisuuteen. Vasta taivaassa näkökyky on virheetön ja vasta siellä katsotaan kasvoista kasvoihin. Nyt voimme kyllä kurkistaa Jumalan salaisuuksiin, mutta silti.. "Nyt katselemme kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee." 1 Kor 13:12

Paavo Ruotsalainen muistutti, että juhlakahvit juodaan vasta sitten, kun on päästy perille kaupunkiin. Ja silti jo nyt uskon silmillä aavistellaan taivaan ihmeitä."

Herättäjäjuhlilla eräs puhuja totesi, että rima on asetettu niin korkealle, ettei kukaan täällä olevista pysty sitä ylittämään. Hän tarkoitti sitä, että kukaan ei hengellisellä vaelluksellaan tai ansioillaan pääse Taivaaseen. On vain yksi mahdollisuus, turvautua Jeesukseen, Vapahtajaan. On kyse hengellisen elämän/pelastuksen keskeisimmästä asiasta. Em. Huovisen kirjassa puhutaan samasta asiasta.

"Usko syntyy ylhäältä alas, ei alhaalta ylös. Luther oli tässä tarkka ja tiukka. On tekojen vanhurskauden oppia, jos ihminen rakentaa tikapuut Taivaaseen ja pyrkii niitä pitkin nousemaan Jumalan luo. Jumalan järjestykselle on ominaista, että Jumala tulee alas ihmisen luo. Saatana taas opettaa, että ihmisen on noustava ylös Jumalan luo. Oikean kristillisen opin mukaan Jumalan on kaiken aikaansaaja. Saatana sen sijaan haluaa uskotella, että ihmisestä itsestään riippuu, millaiseksi hänen suhteensa Jumalaan muodostuu.

Luther luonnehti paholaista: "Näetkö sinä Saatanan, tuon Jumalan järjestyksen vastustajan. Hän aukoo päätään ja hokee: "henki, henki, henki" ja repii kuitenkin alas kaikki sillat, polut, tiet ja tikapuut, joiden kautta Henki tulee sinun luoksesi, nimittäin Jumalan järjestyksen, ulkonaisen kasteen merkin ja suullisen Jumalan sanan. Saatana ei halua opettaa, miten Henki tulee sinun luoksesi, vaan sen, miten sinä pääset Hengen luo."

Minulla on vahva tunne, että Jumala haluaa lähettää sydämeesi vapautuksen sanan. Sinä saat juuri tänään ja tätä tekstiä lukiessasi uskoa, että Sinun syntisi annettaan Sinulle anteeksi Jeesuksen tähden. Kuulin vuosia sitten erään uskovan kertovan, miten vaikeata hänen oli tuohon anteeksiantamukseen uskoa. Synti painoi sydämelle. Jollekin pitäisi puhua, ripittäytyä.. Niinpä tämä ystävä päätti ajaa yli 300 kilometriä messuun, jossa hän sai ripittäytyä (kyllin vieraalle ihmiselle) asiasta ja sai avun. Ripittäytyä voi myös puhelimessa, jos matka on liian pitkä. Rukoilen, että juuri tällä hetkellä saat tuntea Jumalan ihmeellisen rakkauden Sinua kohtaan. Jumalalla on hyvä suunnitelma elämällesi. Luota vain Häneen. Hän tuntee maaston ja Hän tuntee Sinut.
"Tie valmis on ja päässä sen vastaus löytyy ikuinen.."

maanantai 2. heinäkuuta 2018

"Niin paljon sanomatta jää, kun harvoin tavataan.." Jukka Kuoppamäki

Blogini otsikko on Jukka Kuoppamäen laulusta. Laulun voit halutessasi kuunnella Youtubessa. Tuon laulun otsikko on ollut jostain syystä mielessäni viime päivinä.
 
Mitä vanhemmaksi elää, sitä enemmän tulee ajatelleeksi menneitä asioita. Vuosikymmeniä sitten luin jostakin sananlaskun, joka sisältää paljon viisautta: "On neljä asiaa, joita ei saa takaisin: ammuttu nuoli, sanottu sana, menetetty tilaisuus ja eletty elämä."
 
 
Hiljan luin iltapäivälehden henkilöhaastattelun. Haastattelun otsikko oli puhutteleva: "En kadu elämässäni mitään". Jos tuo lause pitää paikkansa haastatellun kohdalla, se on ihme. Yleensä meillä ihmisinä on asioita/ratkaisuja/tekoja enemmän tai vähemmän, joita kadumme ja jotka tekisimme toisin, jos siihen vielä olisi mahdollisuus. Itse ainakin tiedän monia asioita, joita sanoisin tai tekisin toisin.
 
Äitini kuolemasta tuli 15. toukokuuta kuluneeksi 11 vuotta. Noin pari kuukautta ennen äitini kuolemaa, olin käymässä vanhempieni luona palvelutalossa Tammelan kirkonkylässä. Juttelimme äitini kanssa syvällisiä. Vanhempien oli tarkoitus muuttaa vanhaa kotitaloon pääsiäisen (2007) aikaan. Pääosin syystä, että isäni ei viihtynyt palvelutalossa. Hän kaipasi vanhaa kotia ja askareita siellä. Äitini totesi myös asian/lauseen, joka jäi lähtemättömästi mieleeni: "Sitten, kun me muutamme takaisin, minäkin ostan sitten itselleni jotakin." - Äitini oli elämässään ollut tiukoilla. Säästänyt ja säästänyt. Vihdoinkin (78-vuotiaana) oli aika ostaa itsellekin jotakin, mikä tuntuisi hyvältä.
 
Kun odotettu pääsiäinen sitten tuli, äiti joutui Aluesairaalaan Forssaan, koska vatsassa ilmenneet vaivat olivat käyneet hankaliksi. Olin itse kuntoutuksessa Ortonilla Helsingissä, kun soitin äidilleni kysyäkseni hänen vointiaan. Äitini totesi: "Minulla on vähän huonoja uutisia. Minulta on löydetty maksasyöpä!" Olin järkyttynyt ja shokissa. Muutama viikko tuosta uutisesta äitini soitti minulle. Muistan tuon puhelun aina. Olin kotona lomalla sairaalasta. Olin Heinolan Citymarketissa hyllyjen välissä, kun kännykkäni soi. Äitini sanoi sanat, jotka olivat melko pysäyttävää kuulla: "Tule käymään täällä sairaalassa huomenna. Haluan puhua sinulle asioita, jotka voit kertoa toisille sitten, kun olen kuollut. Jos selkäsi on kipeä, käy hakemassa sairaalasta piikki, jotta pääset tulemaan."
 
Ymmärrät varmaan, että tuollaisesta pyynnöstä ei kieltäydytä. Menin äidin luokse ja hän kertoi minulle asiat, jotka olivat hänen sydämellään. Oli kiire, koska oli mahdollista, että kuolema tulisi milloin hyvänsä. Kun äitini sitten kuoli, olin Päijät-Hämeen Keskussairaalassa. Kun hautajaiset olivat, minut oli siirretty TAYSiin Tampereelle. Runsas kaksi vuotta ja myös isäni elämä päättyi vanhainkodissa. Vähän ennen kuolemaa olin käymässä vanhainkodissa isää katsomassa. Ensimmäistä kertaa isäni kertoi minulle asioita, jotka hänen sydäntään painoivat. Aivan kuin olisin kuunnellut ripittäytymistä. Ymmärsin, että nuo asiat painoivat niin, että niistä oli pakko puhua. Omalle pojalle. Minusta isän viimeiset viikot ja kuukaudet olivat hengellisesti parempia kuin ikinä. Kun hänen kanssaan puhui esim. puhelimessa, hän toisti usein lausetta: "Kiitetään vaan" (kaikesta hyvästä, mitä on saatu). Monet sydäntä huolettaneet, painaneet asiat olivat poissa.
 
Kuoleman läheisyys voi avata ihmisen sisintä tavoilla, joita ei ole välttämättä koskaan koettu. Jos tietää esim. huomenna kuolevansa, silloin ei harrasteta "small talk:ia" (kevyttä jutustelua tyhjänpäiväisistä asioista). Silloin ollaan jonkun niin suuren edessä, että sen tajuavat toisetkin. Olen kuullut joskus tarinoita saarnaajista, jotka ovat pitäneet uransa parhaat saarnat silloin, kun ei ole tarvinnut/voinut käyttää mitään suodattimia. On oltu rohkeita ja se on tehnyt vaikutuksen kaikkiin, koska saarnat ovat olleet niin rehellisiä ja totta.
 
Olen ollut mukana muistotilaisuudessa, jossa aikuinen lapsi on vanhempansa arkun äärellä todennut ääneen: "Niin paljon jäi sanomatta." Mitä jäi sanomatta? Se voi itse kunkin kohdalla tarkoittaa niin eri asioita. Olen kuullut lapsesta, joka on mennyt isänsä haudalle ja sanonut siellä ääneen: "Annan sinulle anteeksi kaikki, koska haluan jatkaa elämääni vapaana." Olen ollut myös tilaisuudessa, jossa on kirjoitettu kirje sille läheiselle, joka on jo kuollut, mutta jolle olisi halunnut sanoa tiettyä asioita tai kysyä jotakin menneestä. Tai pyytää anteeksi tai kiittää.." Olen myös ymmärtänyt, miten tuollaiset symboliset teot ovat vapauttaneet sielua ja sydäntä. Kirjoitetut kirjeet on sitten esim. koottu yhteen ja tuotu Jumalan eteen yhteisessä rukouksessa. Ja sen jälkeen kirjeet on poltettu. Aivan kuin Jumalaa pyydettäisiin  välittämään nuo viestit. Vain Jumala pystyy antamaan meille rauhan, levon, anteeksiantamuksen ja vapauden syvimmällä mahdollisella tavalla.
 
Kun Jeesus oli lähdössä täältä maan päältä, hän kertoi, ettei jätä meitä yksin. Hän lupasi ja myös lähetti meille Pyhän Hengen olemaan meidän kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Jeesuksen lähettämä Pyhä Henki haluaa hoitaa sieluamme ja sydäntämme tänään. Niissä asioissa, jotka sydäntämme painavat. Tai syyllisyydestä, johon ei rauhaa meinaa löytyä. Aivan samoin kun rukoilemme lastemme puolesta. Emme voi enää olla siellä auttamassa, missä lapsemme tällä hetkellä elävät ja ovat. Mutta rukouksen kautta voimme pyytää, että meidän Herramme olisi lastemme luona ja siunaisi, auttaisi ja varjelisi heitä. En ikinä unohda sitä äitiä, joka vuosia sitten tuli kertomaan minulle, miten Jumala oli vastannut hänen rukouksiinsa. Tytär oli tullut hiljan uskoon. Suurin löytö oli rukous, yhteys Jumalan kanssa. Rukouksessa saa Jumalalle kertoa (= vuodattaa) kaiken, mitä sydämellä on. 
 
 
Kun vielä olemme täällä elossa/olemassa, meillä on mahdollisuus.
Me voimme sanoa läheisillemme asioita, jotka sydämellämme ovat. Voimme kiittää heitä, voimme pyytää anteeksi, voimme myös kysyä asioista, jotka vuosia/vuosikymmeniä ovat meitä painaneet. Voimme myös kertoa läheisillemme, miten paljon heitä rakastamme. 
Me voimme turvautua Jumalaa. Ja pyytää, että hän auttaisi ja selvittäisi asioita, joita emme itse pysty selvittämään.
 
Edellisessä blogissa kirjoitin käynnistäni Kangasniemellä. Käynti oli minulle hyvin merkittävä. Monesta kuulemastani ja näkemästäni olen tosi kiitollinen. Sain myös sydämelleni uusia rukous- ja kiitosaiheita.
 
Muutama viikko sitten olin Forssan Tokmannilla käymässä. Siellä jossakin hyllyjen välissä tapasin tuttavan, joka silmät loistaen kertoi minulle, miten Jumala oli hänet yllättänyt ja auttanut tilanteessa, joka oli tosi hankala. Jossakin välissä kuulin lauseen: "..vaikka en minä sillä lailla uskovainen ole, mutta.." - Jumala auttoi, koska rakastaa luomaansa ihmistä.
 
Tämän päivän paras uutinen on, että minua/sinua rakastetaan.
Raamatussa on myös sana: "Hullu sanoo sydämessään, ettei Jumalaa ole." Hiljan edesmennyt evankelista Billy Graham sanoi kerran lauseen, jota viime päivinä olen usein ajatellut: "Kyllä Jumala on olemassa. Keskustelin hänen kanssaan tänä aamuna."
 
Jumala on olemassa. Jutellaan hänelle. Kerrotaan hänelle kaikki. Meillä on mahdollisuus saada menneet väärät teot/ratkaisut/sanat anteeksi Jeesuksen tähden. Meillä on jäljellä vielä loppuelämä. Jumala haluaa meidätkin yllättää monella upealla tavalla. Jättäydytään siis hänen turviinsa.
 
 
 
 

Tosi kiva nähdä taas!!!

Tervehdys! On kulunut lähes vuosi edellisestä kirjoituksestani tänne kotisivuille. Vaikka olen ollut eläkkeellä jo useamman vuoden, tämä vuo...