torstai 21. huhtikuuta 2022

Sinut on armahdettu

 


Tervehdys pitkästä aikaa!

Hieno juttu, että vielä löysit tänne blogitekstieni pariin. Viikot ja kuukaudet kuluvat niin nopeasti. Aina jossain vaiheessa tajuan, että en ole kirjoittanut blogiini pitkään aikaan. Minua rohkaisee kuitenkin se, että huomaan tekstejäni luetun sellaisinakin aikoina, kun en ole ehtinyt tai jaksanut kirjoittaa.

Silti joka ainut päivä rukoilen Sinun puolestasi. Olen kirjoittanut aiheen rukousvihkooni, jotta en unohda. Joskus joku Teistä lukijoista lähettää minulle sähköpostia tai tapaan jossakin ihmisen, joka on blogiani lukenut.

Mitä vanhemmaksi ja mitä sairaammaksi olen tullut, sitä enemmän yritän armahtaa myös itseäni. Vaikka olen jo vuosia ollut eläkkeellä, minulle on siunaantunut yksittäisiä projekteja, jotka tuovat kivaa ajankulua päiviini. Kesällä 2013 aloitin aktiivisen opastoiminnan. Opastuksia on ollut enemmän ja vähemmän. Opastuksiin ja eri kohteisiin valmistautuminen ovat vieneet minua yhä syvemmälle historiaan. Jossain vaiheissa opastuksia oli niin paljon, että päätin luopua koko hommasta. Jos harrastus alkaa muistuttaa työtä, se ei ole kiva juttu. Hiljaisen talven jälkeen pyyntöjä alkoi taas tulla. Huomasin edelleen nauttivani hommasta.

Toukokuuksi varauksia on tullut enemmän kuin koskaan. On eläkeläisryhmiä, bussiryhmiä kauempaa ja lähempää, on koululaisia, eskarilaisia, yksittäisiä sukuseurojen kokoontumisia ym. Valmistaudun jokaiseen opastukseen kuin hengelliseen puheeseen. Luen esiteltävän kohteen historiaa, vaikka olen lukenut sitä jo lukemattomat kerrat ennenkin. Tärkeintä on kuitenkin rukous. Ilman rukousta en pysty/halua mennä minnekään. Otan jokaisen opastuksen, luennon ja esittelyn Jumalan antamana mahdollisuutena. Jumalan rakkautta minua kohtaan olen hämmästellyt jatkuvasti. Hän on paras kaikista.

Aikanaan pidin satoja hengellisiä puheita. Kirjoitin blogissani aiemmin siitä opetuksesta, jonka pidin Jokioisten seurakunnassa. Puhe on nyt myös katseltavissa seuraavalla sivulla:

https://www.youtube.com/watch?v=XYunipoCrek&t=18s 

On ”opettavaista” katsella omaa käyttäytymistään. Järkytyksekseni huomasin, että sanojen lisäksi olen alkanut puhua käsilläni. Se on huono juttu. Seuraavissa tilaisuuksissa yritän huomioida, miten häiritsevää on, jos kädet ”heiluvat” koko ajan.

Ensi viikolla menen Alfa-kurssille puhumaan aiheesta: ”Miten voin vastustaa pahaa”. Viime aikoina olen paljon joutunut miettimään sitä, mitä meille uskoville uskossa elämisestä yleensäkin puhutaan ja opetetaan. Ihan liian vähän minusta puhutaan uskossa elämisestä, hengellisestä tankkauksesta, rukouksesta, kiusauksista, parannuksen tekemisestä, armosta, Jeesuksen seuraamisesta arjessa ym.

Alfa-kurssin aiheet ja opetukset keskittyvät juuri tähän ytimeen. Mutta opetetaanko noista aiheista muissa tilaisuuksissa? Edesmennyt vapaakirkon evankelista, Hilja Aaltonen, totesi vuosia sitten, ettei pitkään aikaan Suomen hengellisellä kentällä ole vaikuttanut julistajia, jotka olisivat rohkeasti tuoneet Jumalan ääntä uskoville rohkaisuksi. Se oli Hiljan ajatus. Mutta joku käsittämätön rohkaisu liittyi siihenkin aikaan, kun Niilo Yli-Vainion julistus keräsi bussilasteja kuulijoita eri puolilta maata. Tai kun Nokian kirkko täyttyi viikosta toiseen aivan ääriään myöten. Samoin, kun Nokia-mission suurtapahtumat vetivät Tampereelle tuhansia ihmisiä.

Radio Deissä haastateltiin kerran nuorten bändin vetäjää. Hän kertoi, että ”viime vuonna oli yksi keikka, mutta tänä vuonna on ollut vähän hiljaisempaa.” – Hengellisten suurtapahtumien kohdalla lienee ollut vähän samalla tavalla. Korona on vaimentanut niin monta asiaa. Tiedän, että Jumala rohkaisee meitä paljon myös toistemme kautta. Tarvitsemme yhteen tulemista.

Viime viikot ovat monille olleet tosi rankkoja. Minulle myös. Välillä ahdistaa enemmän, välillä vähemmän. Ukrainan sota erityisesti ja Suomen tilanne Venäjän naapurissa ahdistaa päivittäin. Tiedän monia, joiden on vaikea katsella uutisia ja siviilien kärsimystä silmittömän väkivallan ja hyökkäysten kohteina. Monen elämän ja uskonkin pohjaa koetellaan tosi vahvasti. Elämme aikaa, jota koskaan aiemmin emme ole eläneet. Emmekä varmasti edes haluaisi elää. Välillä meitä voi lohduttaa, että on jo ”näin vanha” ja Taivas on lähempänä. Mutta meidän lapsemme ja heidän perheensä!!

Iltalehdessä oli pääsiäisviikolla juttu arkkipiispa Tapio Luoman MTV3:lle antamasta haastattelusta.

"Päivi Räsänen yrittää omistaa Jumalan tahdon ja nujertaa toista ihmistä Raamatulla, kritisoi luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma. Räsäsen tuomitseva puhe homoseksuaaleja kohtaan ei edusta kristillisen kirkon julistusta Jumalan rakkaudesta, sanoo MTV:n Uutisextrassa vieraillut arkkipiispa. Hän otti myös vahvasti kantaa Ukrainan ”oikeutettuun puolustussotaan”. 

Kysymys oikeutetusta sodasta on kristillisessä etiikassa usein kiistelyn aihe. Pitäisikö nyt rukoilla rauhan vai Ukrainan armeijan puolesta, luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma? - Rauhan puolesta on rukoiltava.

Näillä kahdella asialla ei tässä tilanteessa ole juurikaan eroa. Uskon, että Ukrainan kansa ja Ukrainan armeija eivät mitään muuta niin paljon toivokaan kuin rauhaa. Ukraina tarvitsee meidän rukoustamme. Rauha on hyvä rukousaihe, sanoo Luoma. Samalla Luoma sanoo, että Ukraina on joutunut Venäjän hyökkäyksen kohteeksi. Se käy nyt puolustussotaa, joka on yhtä kuin oikeutettu sota. Silloin on oikeutettua tarttua aseisiin ja puolustaa sitä, mikä on maalle tärkeää ja arvokasta. Arkkipiispa Luoma kertoo seuranneensa järkyttyneensä Venäjän ortodoksijohtaja Kirillin sotaa lietsovia puheita.

En ole elämäni aikana kuullut tuollaista – millaisella uskonnollisella retoriikalla kirkon johtaja perustelee oman maansa hyökkäyssotaa. Luoman mukaan tällä on huonot seuraukset Venäjän ortodokseille. Muut kristilliset kirkot eivät halua olla tekemisissä moisten arvojen kanssa.

Älä nujerra Raamatulla lähimmäistäsi

Luoma kommentoi myös kansanedustaja Päivi Räsäsen oikeuteen johtaneita puheita homoseksuaaleista. Räsänen ei juuri ymmärrystä arkkipiispalta saa. Tuollainen retoriikka ei ole kristillisen kirkon julistusta. Raamatulla ei saa nujertaa ihmistä, vaan nostaa ja auttaa elämässä eteenpäin. Luoma pohtii laajassa haastattelussa tiukan linjan kristittyjen vaikutusta kirkkoon sekä myös yhä enemmän monien uskontojen ja kulttuurien kotimaaksi muuttuvaa Suomea. Muutoksella voisi olla vaikutusta myös koulujen uskonnonopetukseen. Luoman mukaan kirkon on joka tapauksessa kyettävä keskustelemaan avoimesti eri tavoin ajattelevien ja uusien aatevirtausten kanssa."

Tuon haastattelun luettuani, olin surullinen ja pettynyt. Arkkipiispa ei ole ymmärtänyt Päivin tilanteesta ja sydämen tuskasta paljoakaan. Toisaalta, en muista lukeneeni arkkipiispan haastattelua, jossa hän olisi suositellut kirkon jäsenille ja kaikille suomalaisille Raamatun lukemista. Entä, milloin meitä olisi kansakuntana kehotettu rukoilemaan Suomen itsenäisyyden puolesta ja Ukrainan sodan loppumista? Presidentti Kyösti Kallion rukouskehotuksista koko kansalle on jo aikaa. Silti Jumala on meidän ainoa toivomme.

Jos kirkko yrittää olla kaikille kaikkea, se ei pian ole kenellekään mitään. Jumalan rakkauden julistus irrallaan ei ole mitään. Raamatusta löydämme selvästi, että armo yksinään ja irrallaan ei ole se ydin. Jumala lähetti Jeesuksen tänne maailmaan sen tähden, että hän otti päällensä sen rangaistuksen, joka minulle kuului minun synneistäni. En muista lukeneeni Raamatusta, että Jeesuksen julistus olisi ollut, että ”armoa vaan teille kaikille, armoa!” Julistus oli jotain paljon paljon enemmän.

Mitä enemmän ikää kertyy, sitä enemmän olen ymmärtänyt oman syntisyyteni. Muistaakseni Daavid kirjoitti omasta tilanteestaan: ”Minun syntini on aina minun edessäni.” - Minä en pääse Taivaaseen, jos en ole saanut syntejäni anteeksi. Apostolien teoissa 3:19,20 sanotaan: ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltä määrätty, Kristuksen Jeesuksen.”

Roomalaiskirjeessä 8:15 sanotaan: ”Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä tee.. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.”

Synti yrittää kietoa meidät niin, että matkantekomme vaikeutuu tai pysähtyy kokonaan. Viime vuosina on paljon puhuttu saastumisesta, ilmastonmuutoksesta, luonnonsuojelusta ym. Yksi vanha ”keksintö”, jota vieläkin suositellaan, on komposti, jonne kaikki maatuvat jätteet viedään. Siitä saadaan aikanaan hyvää multaa. Sielunvihollinen yrittää suositella samaa peittämis- ja maadutusmenetelmää uskoville. Kuoppaa ja peitä syntisi, niin sinne se jää ja unohtuu, eikä kukaan sitä näe. Paratiisista lähtien ihminen on luonnostaan paennut Jumalan kasvojen edestä. Ja lopulta syyttänyt omista virheistään vaimoa (Aadam), käärmettä tai jotakin muuta. Muttei itseään.

Sielunvihollinen yrittää myös todistaa, ettei Sana enää tänä aikana tarkoita niin totta kuin taannoin. Moni tekee ehkä vuosia valtavan määrän työtä peittääkseen ja sillä tavalla hävittääkseen syntinsä. Eikö ole hassua, että kaivan syvintä mahdollista kuoppaa upottaakseni sinne syntini, Jumala on siinä vieressä ja näkee koko ajan toivottoman urakkani.

Joskus on hyvä tarkkailla omaa käytöstään ja ajatuksiaan. Jos jatkuvasti joudun selittämään itselleni ja toisillekin, että se, mitä olen tehnyt tai tekemässä, on oikein, kannattaa olla vähän huolissaan. Totuus ei tarvitse selittelyjä. Ja synti on asia, joka ei peittämällä puhdistu. Se on ongelmajäte, joka puhdistuu vain Jeesuksen veren puhdistamana.

Hiljan luin Johanna Jutilan tekstin Raamatun pohjalta. Tarina vangista liittyy aiheeseemme.

”Kymmenen, kymmenen ja kuusi – kaksikymmentäkuusi vuorokautta, mies laski. Niin monta päivää ja yötä hän oli virunut surkeassa vankilassaan, maahan kaivetussa syvässä, kapeassa kuopassa. Päivänvalo ei yltänyt maakuoppaan. Toisaalta kuopassa ei ollut mitään nähtävääkään, pelkkää savea, hiekkaa ja saastaa. Kaksikymmentäkuusi vuorokautta sellaisessa paikassa oli pitkä aika. Vuorokausista mies pysyi selvillä vain siksi, että kerran päivässä – nähtävästi aina samaan aikaan – vartija avasi kattoluukun ja heitti hänelle jotakin syötäväksi juuri ja juuri kelpaavaa. Mies kaivoi oksanpätkällä viivan vankilansa seinään joka kerta, kun näin tapahtui.

Pahempaa oli silti luvassa. Hänet teloitettaisiin pian. Mies ei ollut tarkkaan ottaen varma, kuinka monta päivää ja yötä vielä olisi siihen päivään, jolloin pahimmat rikolliset teloitettaisiin. Ei hän syyttömänä tulisi teloitetuksi, kyllä hän sen itsekin tiesi. Hän oli tappanut, ryöstänyt, murhannut – mitä kaikkea. Silti tilanne oli kamala. Hän, pelätty, raaka, julma rikollinen – pelkäsi. Päivä oli joka vuosi suuri kansanjuhla – hänkin oli ollut monta kertaa katsomassa teloituksia. Nyt päivä oli käsillä, ihan milloin tahansa. Oli hänen vuoronsa olla kansan pilkan kohteena.

Mies tajusi nukkuneensa, kun kuopan kattoluukku äkkiä avattiin. Mitä nyt? Ruoka oli vasta tullut, nyt ei ollut ruuan aika. Mies katseli, kun ylhäältä heitettiin alas köysistä tehtyjen tikkaiden toinen pää. Nyt hänet siis vietäisiin. – Kiipeä ylös! vartija huusi. Mies kavahti ja siirtyi vain kauemmaksi tikkaista. Vartija odotti. – Tule ylös nyt! vartija huusi taas. Mies ei koskenutkaan tikkaisiin. Hän ei halunnut mennä. Hän yritti kaikin keinoin viivytellä hetkeä, jolloin hän joutuisi kansanjoukon eteen ja tuskallisesti teloitettavaksi. Vartija alkoi hermostua.                                 

Barabbas, tule ylös sieltä kuopasta! hän huusi. – Sinut armahdetaan.  Täällä on joku Jeesus Nasaretilainen, joka teloitetaan sinun puolestasi. Kansa valitsi hänet. Sinä olet vapaa mies.” 

Tuo teksti on hyvä! Kuoleman rangaistus olisi kuulunut meille, mutta kun odotimme tuomiota, meille julistetaankin, että Jeesus otti meidän rangaistuksen päällensä. Hänet tapettiin, että me juuri tänään ja tässä hetkessä saisimme uskoa syntimme anteeksi. Sitä on armo.

Tuntemattoman profeetan päiväkirja on monella tavalla hyvin puhutteleva kirja. Lähetän Sinulle tuosta kirjasta yhden otteen. Toivon, että se olisi juuri Sinulle rohkaisu jatkaa eteenpäin yhdessä Jeesuksen kanssa.

”Lapseni, tänään Minä vedän sinut hellästi sivummalle ja siirrän sinut pois yksinäisyydestä ja epätoivosta, jotka päiviäsi varjostavat. Tästä päivästä eteenpäin teen elämässäsi uutta. Rakkaani, julistan sinulle tänään, että on aika laittaa mennyt syrjään. Sen aika on ollut ja mennyt, ja nyt sinun on pantava menneisyys sivuun.

Minä sanon sinulle, että sinua odottaa kukoistava elämänvaihe. Lapseni, edellisvuoden kuormat ja ahdistukset hälvenevät, kun hylkäät menneisyyden kuten toukka, joka pudottaa kotelonsa ja aloittaa uuden elämän. Nyt on aika nousta olosuhteiden aikaansaamasta masennuksesta ja kohottautua uuteen aikakauteen, jossa sydämeesi valetaan tuoretta toivoa.

Sinulle sarastaa uusi päivä, menneisyydestä ja hylätyksi tulemisen tuskasta vapautettu päivä. Sinä säteilet jälleen uuden elämän iloa. Tartu käteeni, rakkaani, ja iloitse odottaen, sillä totisesti sinä tulet vielä säteilemään. Minä en ole sinua jättänyt enkä hylännyt. Tulevina kuukausina huomaat olosuhteiden muuttuvan ja toipumisen valtaavan sydämesi niin, että ihmiset ympärilläsi katsovat sinuun ja huudahtavat: Onko tämä sama ihminen? Hänhän säteilee uutta elämää ja raikasta toivoa.

Minä sanon sinulle, rakkaani, että Minun johdatukseni odottaa yhä sinua, suunnitelmani on vielä voimassa sinua varten: täyteyden, siunausten ja toivon vuodet. Minä haluan siunata sinua.”

Kirjoitan tätä blogitekstiäni muuten sängyssä selällään maaten. Kannettava tietokone on mahani päällä. Eilen jo aloin yskiä ja viime yö oli vähän hankala. Flunssa rauhoittaa miehen kummasti. Toivon ja rukoilen, että Herramme Sinua runsaasti siunaa siellä, missä olet. Sinä olet Jumalallesi tosi tosi rakas. Muista Jeesusta. Jumala uhrasi hänet, jotta Sinä saat olla vapaa ja armahdettu. Kiitän Jumalaa tästä yhteydestämme. Järjestetäänkö vaikka joku tapaaminen, kun joskus (viimeistään) Taivaassa nähdään? Meillä on varmaan paljon puhuttavaa.

Sinua siunaan

                            Seppo

PS Kaikki blogin maalaukset ovat Albert Eedefeltin tekemiä. Tuo Veräjällä- teos on maalattu noin kilometrin päässä paikasta, jossa nyt asun.

Sinut on armahdettu

  Tervehdys pitkästä aikaa! Hieno juttu, että vielä löysit tänne blogitekstieni pariin. Viikot ja kuukaudet kuluvat niin nopeasti. Aina jo...