Älä pelkää, Herra johdattaa Sinua eteenpäin ja osoittaa Sinulle tien.

Luin vuosia sitten kirjaa pyhän Birgitan kutsumuksesta, miten Jumala teki hänestä kansan herättäjän ym. Kaikkivaltiaan Jumalan kutsun edessä ihminen on tosi pieni ja avuton. Uskon, että moni miettii tälläkin hetkellä, rohkeneeko antaa kaikkensa Hänelle. Rohkeneeko vastata Hänen kutsuunsa? Seuraava Birgitan rukous kirkkomme rukouskirjasta voi olla tänään kuin meidän rukouksemme:

 

”Oi Herra, tule pian ja valaise tieni. Niin kuin kuolevaiset ikävöivät, niin minä ikävöin Sinua. Sano minun sielulleni, ettei mitään tapahdu sinun sallimattasi ja ettei mikään, minkä Sinä sallit, ole toivotonta. Oi Jeesus, Jumalan Poika, niin kuin Sinä vaikenit niiden edessä, jotka sinut tuomitsivat, niin pidätä kieleni, kunnes olen saanut miettiä, mitä ja miten minun tulee puhua. Näytä minulle tiesi ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Vaarallista on viipyä, ja uskallettua on jatkaa matkaa, niin täytä minun ikävöimiseni ja näytä minulle tiesi. Minä tulen Sinun luoksesi, niin kuin sairas tulee lääkärin luo. Oi Herra, anna minun sydämelleni rauha. Amen.”

 

Melko tarkalleen 30 vuotta sitten olin kotiseurakuntani Jumalanpalveluksessa. Rukoilin siellä, rohkenenko vastata siihen kutsuun, jonka olin saanut, lähteä päätoimiseen Jumalan valtakunnan työhön. Alettiin laulaa virttä, joka alkoi sanoilla: ”Oi, armahda Kristus, niin kaita on tie..” Kunnes sitten tuli säkeistö, joka kuului: ”Sua seurata, Kristus, nyt tahdon mä vain, kun syntini armosta anteeksi sain..”

 

En ikinä unohda tuota hetkeä. En voinut muuta kuin itkeä. Olin saanut syntini anteeksi Häneltä. Olin saanut uuden elämän. Hän ei kysynyt mitään muuta kuin, tahdonko lähteä seuraamaan Häntä sille tielle, jota Hän minulle osoitti. Nyt 30 vuotta myöhemmin voin todistaa, miten uskollinen Hän on ollut. Kaikki nämä vuodet. Olin eilen puhumassa paikallisen eläkeliiton hengellisessä tilaisuudessa. Tilaisuuden jälkeen tapasin tutun uskovan ihmisen vuosikymmenten takaa.

 

Hän kertoi, että tästä eteenpäin hän alkaa käydä omaisuuttaan läpi ja luovuttaa kaiken tarpeettoman pois. Juuri edellä olin kertonut Tammelan kirkon historiasta. Kirkon vieressä oli 1880-luvulle pieni koppi, asehuone. Jumalanpalvelukseen tullessa kaikki aseet piti jättää tuohon huoneeseen. Jumalanpalveluksesta lähtiessä sai hakea aseet takaisin. Jokainen meistä on lähestymässä sitä hetkeä, jolloin joudumme luovuttamaan pois kaiken, mitä meillä on. Kaikki on ollut ja on lahjaa Jumalalta.

 

Vuosia sitten kuulin eräästä Jumalanpalveluksesta Italiassa. Kirkon vieressä asui pieni poika, joka ei ollut aiemmin Jumalanpalveluksessa ollut. Tapana oli, että kolehti kerättiin seurakunnalta kirkosta pois lähtiessä. Suntio seisoi haavin kanssa kirkon ovella. Pieni poika tuli viimeisenä. Kun suntio näki hänet, laski hän haavin melkein maahan asti. Kun poika ei tiennyt, mitä pitäisi tehdä, hän astui itse tuonne haaviin.

 

Tuo edellä kerrottu tilanne on minusta yksi parhaista uskoa kuvaavista. Parasta, mitä voit Herrallesi antaa, on oma itsesi. Ei Hän ole niinkään kiinnostunut meidän tavaroistamme tai kolikoista, joita kolehtiin laitamme. Hän on kiinnostunut meistä, meidän elämästämme.

Muistan vuosien takaa taiteilija Kari Suomalaisen piirroksen. Kaksi miestä seisoi valtavalla kämmenellä, joka oli Jumalan käsi. Miehet keskustelivat, oliko Jumalaa olemassa. He eivät tajunneet, että he olivat koko ajan Hänen kämmenellään. Seuraava juttu pienestä kalasta kertoo samasta asiasta. ”Anteeksi”, sanoi valtameressä uiva pieni kala, ”voisitko sinä, joka olet minua vanhempi, kertoa, mistä löytäisin sen, mitä sanotaan valtamereksi?” ”Tämä on valtameri. Sinä olet juuri nyt valtameressä”, vastasi vanhempi kala. ”Tämäkö valtameri? Mutta tämähän on vain vettä. Minä etsin valtamerta”, sanoi pikkukala ja ui pettyneenä pois jatkaakseen etsimistään muualla.

 

Olemme nytkin koko ajan Hänen luomassaan maailmassa. Vaikka emme tuntisi mitään, Hän on läsnä. Me ollaan niin helposti tunteiden orjia. Jos tuntuu hyvältä, ”hengelliseltä”, uskomme, että Jumala on läsnä. Jos tuntuu pahalta, tai ei tunnu yhtään miltään, kuvittelemme, että Jumalakaan ei ole läsnä.  

H.E. Wislöff on kirjoittanut upean tekstin siitä, miten Jumala voi tulla lähellemme sellaisessa muodossa, jota emme ikinä olisi voineet kuvitella.

 

"Katso, minä tulen sinun tykösi paksussa pilvessä. (2 Moos 19:9) Paksut, tummat pilvet peittävät usein taivaan. Aurinkoa ei näy, kaikki on niin synkkää. Sellaisina aikoina huolet täyttävät mielen. Me pelkäämme. Olemme voimattomia ja avuttomia nähdessämme voimia, joita emme hallitse. ”Minä tulen sinun tykösi paksussa pilvessä.” Synkimmässäkin pimeydessä Hän on kanssamme. Vaikka sinä et voi nähdä Häntä ja tuntea Hänen läsnäoloaan, Hän on läsnä. Hän ei koskaan hylkää sinua pimeyteen, sinä olet liian kallis Hänen silmissään. Paksulla pilvellä on jokin tehtävä elämässäsi. Muutoin se ei olisi saanut lupaa peittää taivastasi. Hän johtaa myös pilviä. Niiden on toteutettava hänen suunnitelmiaan ja päämääriään. Etkö ole kuullut, että vilja kypsyy pimeinä syysöinä. Rajuilmaan sisältyy myös armo ja rikas syksy." 

 

Jos elämäsi yllä ovat tällä hetkellä tummat pilvet, saat olla vakuuttunut, että myös Jumala on lähelläsi. Minä, niin kuin moni muukin, on pimeän keskellä löytänyt yhteyden Jumalaan. Pimeyskin on lopulta palvellut minun parastani. Korinttolaiskirjeessä ovat sanat: "Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien." Ajattele, että meitä varten on olemassa tie, jonka kautta saamme avun ja pelastumme. Siitäkin, jonka keskellä nyt olemme. Tähän liittyy myös virren 511. sanoma: "Tie valmis on, voin löytää sen!.. Tie valmis on, ja päässä sen vastaus löytyy ikuinen, ja kerran ehjä ihminen ylistää tietä Kristuksen.”

 

Rukoilen Sinun puolestasi, että Jumala antaisi sydämeesi uutta voimaa ja rohkeutta. Ja luottamusta siihen, että olet Hänen käsissään. Jumala vie Sinua eteenpäin sillä tiellä, jonka Hän on Sinulle valmistanut. Vaikka kaikki muut tiet olisivat tukossa, yhteys ylöspäin on auki. Jäädään turvallisesti Jumalamme turviin. Hän on Kaikkivaltias. Hän asettaa koetuksillemmekin rajat. Hän ei halua auttaa meitä vain tänään, vaan Hän haluaa varmistaa, että myös kerran pääset perille Hänen luokseen.

 

 

 

Tänään auttaa Herra

Olli Valtonen kirjoitti vuosia sitten SANA-lehdessä erään ihmisen kyselystä mielenkiintoisen jutun, jonka otsikkona oli "Luota juurakkoon".

"Jutun aihe nousee puhelinkeskustelusta keskellä kesän puutarha-puuhia. Langan toisessa päässä oli ihminen, joka selvästi eli elämänsä kriisiä.  Hän sanoi olevansa ihan loppu. Vaihtoehdot tuntuivat olevan todella vähissä. Tuijotin ikkunani takana seisovaa aitaamme. Muistin, miltä se näytti yhdeksän vuotta sitten. Olimme juuri muuttaneet ja perineet pihan laidassa jököttäneen ränsistyneen ja loppuun kuluneen orapihlaja-aidan. Se oli niin harva, että hirvet ja karhut olisivat helposti kulkeneet sen läpi.

 

Lähinaapuri kehotti leikkaamaan sen sängelle. Meille ennustettiin, että siitä kasvaisi vielä Torpparinmäen ylpeydenaihe. Vähän sitä kyllä epäilin. Hätäisenä luonteena vietin pari ensimmäistä kesää aidan juurella ikään kuin kannustaen sitä kasvamaan. Kaljulta näyttävä talomme tökötti kuin tarjottimella kenen tahansa ohikulkijan suorassa näkökentässä. Nyt yhdeksän vuoden jälkeen aita on jo niin korkea ja tuuhea, että sen tasoittaminen on kaupunkilaispojalle melkoinen urakka. Kerroin tämän ystävälleni.

 

Me kaikki joudumme elämässä joskus tilanteeseen, missä mikään pikkuleikkaus ja pintamuotoilu ei enää auta. Se on tilanne, missä kuivettunut runko on leikattava juurta myöten. Täyden remontin paikka. Mikähän muutoksessa pelottaa meitä niin paljon? Mieluummin elämme kipumme kanssa äärirajoilla - sen ohikin - kuin suostumme leikattavaksi. Kysymys on pohjimmiltaan sama minkä Jeesus teki Betesdan lammikolla miehelle, joka oli sairastanut 38 vuotta: "Tahdotko tulla terveeksi?"
 

Orapihlaja-aita on opettanut seuraavat neljä asiaa: 1) Suostu joskus siihen, että aitasi näkyvä osa leikataan kokonaan pois. 2) Älä pelkää, vaikka näyttäisit kuinka kaljulta ja alastomalta. Joskus vanhaa ei yksinkertaisesti vain voi paikata. 3) Anna aikaa uudelle kasvulle. Se voi viedä vuosia, mutta tulos on tuuhea ja terve. 4) Luota juurakkoon,  sillä kasvun lahja piilee siellä."

 

Joskus meidän on pakko tehdä kipeitä leikkauksia ja ratkaisuja. Joskus olosuhteemme muuttavat elämänkuvioitamme halusimmepa niitä tai emme. Olen itse huomannut, miten muuttuvissa kuvioissa eniten lohduttaa, jos tajuan, että Jumala on siinä minun kanssani.

 

Jeesus  sanoo Matteuksen evankeliumissa upean elämän ohjeen: "Älkää huolehtiko huomisesta; huominen pitää itsestään huolen. Joka päivälle riittää sen oma huoli." Jos/kun tietämme, että Jumala on meidän kanssamme, meidän ei tarvitse pelätä.

 

Entinen työtoverini Olli Karhi oli taannnoin vakavasti sairaana. Kokemuksistaan, pakollisesta pysähtymisestään, hän kirjoitti näin.

 

"Valkoisia olentoja näkyy joka puolella. Ovatko ne enkeleitä? Ne tulevat yhtenään vuoteen vierelle, hoitavat hetken tehtäviään ja katoavat taas jonnekin. Yhtäkkiä valkoisten viuhahtelijoiden keskelllä ovensuussa erottuu mies papinpanta kaulassaan. Sanomatta mitään mies alkaa tulla kohti käsi kutsuvasti ojossa. Tällainenko se on se lähdön hetki? Tuollaisenko miehen ne ovat laittaneet noutajaksi? Sairaalassa on mennyt jo melkein viikko. Sepsis, verenmyrkytys, on vienyt lähelle kuoleman rajaa. Nytkö on tullut aika ylittää raja? Vielä eilen se pelotti, nyt tietoisuus kuolemasta tuntuu melkein helpottavalta. Tuttu sairaalapastorikin on siis jo päässyt perille. Sinänsä se  ei ole yllätys, uskovainen mies. Ei vain ole osunut kuolinilmoitus silmiin.

 

Vähitellen houre kevenee, kuva kirkastuu. Ollaanko sittenkin vielä tällä puolella, onko pastori tullutkin vain tervehtimään? Päällimmäinen ajatus on kiitollisuus elämän jatkumisesta. Kovimpien kipujen kourissa olin jo ollut valmis luovuttamaan. Olin sanonut Jumalalle, että olen valmis kuolemaan, jos hän antaa läheisilleni voiman kestää sen, jos hän lupaa pitää huolen perheestäni. Kiitos Jumalalle, vähitellen alkaakin näyttää siltä, että saan lukemattomien esirukousten saattelemana jatkaa elämääni täällä rakkaitten luona.. Vielä ei ollut lähdön aika, mutta rajan tuntumassa käynti oli terveellinen kokemus. Moni asia sai uuden näkökulman, arvojärjestykset ehkä taas vähän tarkentuivat! Tärkeitä asioita ovat vain tärkeät asiat, eivätkä nekään niin kovin tärkeitä ole. Asioita tärkeämpiä ovat ihmiset."

Tapasin vuosia sitten erään mielenterveyden ammattilaisen. Hän sanoi, että hyvin monella ongelmaisella ihmisellä on ns. messias-odotus eli odotetaan jotakuta (ei edes tiedetä ketä/mitä), joka yhtenä päivänä vain tulee ja laittaa kaiken paikoilleen. Monet myös odottavat lotto-voittoa. Voittoa, jonka avulla voi maksaa velat, ja kun rahaa on riittävästi tilillä, voi elää huolettomasti elämän loppuun. Monen ongelma on myös siinä, että odotetaan lottovoittoa, mutta ei edes itse lotota.

Raamatussa on sana: "lähestykää minua (Jumalaa) niin minä lähestyn teitä.." - Jumala on meitä nytkin ihan lähellä. Jumala on erikoistunut ihmisten auttamiseen. Hän tuntee meidät, kun on meidät luonut. Vanha sananlasku sanoo "niin kauan on toivoa, kun on elämää". - Jos olet vielä hengissä, Sinulla on toivoa. Niin minullakin.

On sellainen tunne, että Jumala haluaisi tehdä talojemme edustalla puutarhatöitä, niinkuin Valtosen Ollikin teki. Olemme piiloutuneet aitojen, pensaiden, puiden ym. näköesteiden taakse, jottei kukaan näkisi tilannettamme. Mutta ei Jumala halua tehdä vain ulkoisia hoitotöitä, vaan Hän haluaa parantaa sisintämme. Juuri tällä hetkellä saamme rukoilla, että Jumala tulisi sydämeemme auttamaan meitä. Viime vuodet ja viimeiset elämänvaiheet ovat osoittaneet ettemme selviä yksin. Yritystä toki on ollut. Yritystä on ollut myös uskoa riittävästi. Olla kunnon uskovainen. Mutta ei siitä omin voimin mitään tule.

Usko on heittäytymistä sen varaan, joka yksin pystyy meitä auttamaan. Ja Hän on meidän Herramme. Apu on meitä ihan lähellä. Mutta miten vaikeata onkaan turvautua tähän ainoaan todelliseen apuun ja Auttajaan.

Viime perjantaina olin koneellani kirjoittamassa tekstiä näille kotisivuille. Mutta kesken kirjoituksen iski äkillinen sähkökatko (1-2 sekuntia). Lieneekö ollut ukkonen? Samalla hetkellä koneeni sammui lopullisesti. Ilmeisesti virtalähde hajosi? Onneksi kovalevy pystyttiin pelastamaan. Saan uudistetun koneen loppuviikolla. Kirjoittelen tätä tekstiä nyt pienellä varakoneella.

Se on niin pienestä kiinni. Näin on teknisten laitteiden kohdalla. Mutta vielä enemmän meidän ihmisten kohdalla. Pieni verisuoni katkeaa aivosta, niin siihen päättyy kaikki. Elämän ja kuoleman raja on niin lähellä.

Pidän näiden kotisivujen pitämistä haasteellisena. Teitä lukijoita on monia, mutta en Teitä tunne. Silti on tunne, että haluan Teille kirjoittaa. Ja myös rukoilla Teidän puolestanne.

Tänään on Jumalan päivä. Päivä, jolloin Hän haluaa lähestyä Sinua. Ja auttaa. Rakastaa. Ottaa lähelleen. Ja antaa rauhan.


 



"Hän ei kiskonut minua, ei työntänyt, viittoi vain astumaan yli kynnyksen, ei repäissyt rikki pelkoni huntua vaan nosti sitä, pelkällä äänellään kosketti minua, niin että tahdoin.." (H. Oosterhuis)

Jumala on ihmeellinen. Hän ei luomaansa ihmistä pelasta väkisin, eikä auta. Jos Jumala haluaisi, hän voisi milloin hyvänsä viedä kaikki maailman ihmiset Taivaaseen. Mutta hän ei toimi niin. Hän odottaa meidän sydämemme valintaa, suostumista, antautumista hänen rakkaudelleen.

 

Elämme tällä hetkellä merkillistä aikaa. Päivän lehdessä oli juttu siitä, miten apulaisoikeusasiamies oli tehnyt päätöksen siitä, onko suvi-virsi hengellinen vai ei. Samoin hän oli tehnyt päätöksen ettei ruokaa saa enää siunata kouluissa eikä päiväkodeissa. Pelottavalta tuntuu ajatella, että me ajamme Jumalaamme pois kaikesta elämästämme, emmekä ymmärrä, että kaikki hyvä on Hänen lahjaansa.

 

Lähestymme koko ajan sitä hetkeä, jolloin Jeesus tulee takaisin. Silloin kaikki saavat hänet nähdä. Niille, jotka ovat Jeesukseen uskoneet, tuo päivä on huikea ilon päivä. Mutta niille, jotka eivät häneen ole uskoneet, on äärimmäisen järkyttävä.  Eräs runoilija on kirjoittanut melkoisen puhuttelevan tekstin: "On helppo uskoa, että Jumalaa ei ole. Mutta paljon vaikeampi on uskoa, ettei Häntä ole."

 

Yhden ihmeellisen todistuksen Jumalan olemassaolosta sain muutama vuosi sitten käydessäni työpalaverissa Helsingissä. Päivä oli minulle ollut erityisen raskas ja koetteleva. Poikkesin metroaseman baariin syömään. Kun istuin baarin pöydässä, eteeni pysähtyi minulle tuntematon, vanhempi naishenkilö. Hän kertoi nähneensä minut kadulla. Siinä hetkessä Jumala oli antanut hänen sydämelleen sanan, jonka hän tuli minulle kertomaan. Sanoman sisältö oli suunnilleen seuraava: "Ihmiset näkevät meistä vain ulkokuoren.. mutta Jumala näkee ja tietää, kuinka suuria taakkoja me kannamme.." Lähtiessään nainen lainasi vielä Jesajan kirjan kohtaa: "Rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne.."

 

Olin tuosta tapaamisesta ja rohkaisusta tosi puhuteltu. Satojen ihmisten kulkiessa ohi, Jumala lähetti luokseni yhden ihmisen kertomaan, että Hän rakastaa minua..

 

Minulla on tätä tekstiä kirjoittaessani ollut sellainen tuntu, että joku Teistä taistelee tänään oman jaksamisensa kanssa. Ja sen kanssa, uskoako Jumalaan vai ei?

 

Olen käynyt hengellisessä retriitissä yhden kerran. Sain tuon viikonlopun aikanaan syntymäpäivälahjaksi. Perjantai-iltana, kun astuin seurakunnan leirikeskuksen eteiseen, siellä oli pieni alttari, jossa oli avoin Raamattu. Vilkaisin, mitä avoinna olevassa kohdassa sanottiin. (Jobin kirjan 13. luvusta) "Kunpa jo lopulta vaikenisitte.. Kuunnelkaa nyt, mitä minulla on sanottavana.." Kuin Jumala olisi sanonut, että Hän odottaa minua hiljaisuudessa voidakseen puhua. - Juuri näin on tänäkin hetkenä.

 

Meitä osallistujia varten oli varattu monia hyviä hengellisiä kirjoja. Aloin lukea Anthony De Mellon kirjaa "Kuuletko linnun laulun". Tuosta kirjasta löysin mm seuraavan lainauksen.

 

"Vaeltava kerjäläismunkki saapui kylän liepeille ja asettui puun alle yöpymään. Äkkiä kylästä juoksi hänen luokseen mies, joka huusi: "Kivi! Jalokivi! Anna minulle heti kallisarvoinen jalokiveni!" "Mikä kivi?" kerjäläismunkki kysyi. "Viime yönä Herra ilmestyi minulle unessa", kyläläinen kertoi. "Hän sanoi, että jos menisin kylän liepeille iltahämärissä, löytäisin kerjäläismunkin. Häneltä saisin jalokiven, joka tekisi minut rikkaaksi koko loppuelämäni ajaksi." Kerjäläismunkki kaiveli pussiaan ja veti esille kiven. "Hän varmaankin tarkoitti tätä kiveä", munkki sanoi ja ojensi sen kyläläiselle. "Löysin sen metsäpolulta muutama päivä sitten. Voit aivan hyvin saada sen." Mies tuijotti kiveä ihmeissään. Se oli lähes ihmisen pään kokoinen timantti, todennäköisesti suurin, mitä koko maailmasta löytyi. Hän otti timantin ja meni pois. Koko yön hän pyöri valveilla vuoteellaan. Seuraavana päivänä hän meni aamun koittaessa kerjäläismunkin luo ja sanoi: "Anna minulle sitä rikkautta, jonka avulla voit antaa pois tällaisen timantin noin huoletta."

 

Elämämme upein haaste ja mahdollisuus on oppia tuntemaan Jumala ja päästä Hänen lähelleen. Jumala on ihan lähellämme. Hän odottaa meitä hiljaisuudessa voidakseen puhua meille ja voidakseen avata meille rikkauksiaan. Jumalan kohtaaminen muuttaa meitä.

 

C. Morley kirjoittaa omasta Jumalan kohtaamisestaan näin: "Minulla oli miljoona kysymystä Jumalalle, mutta kun kohtasin hänet, ne kaikki häipyivät mielestäni, eikä niillä ollut enää mitään merkitystä."

 

 

Olkaa hiljaa. Nyt Herra toimii..

”Kuuluisalla saarnaajalla, Spurgeonilla, oli tapana tilaisuuksien yhteydessä kerätä uhrilahja lähettämällä oma iso hattunsa läpi penkkirivien kunnes se salin kierrettyä palasi hänen luokseen takaisin. Sen jälkeen saarnaaja siunasi lahjan. Kerran eräässä tilaisuudessa tehtiin hänelle kepponen. Hattu lähti kiertämään, mutta takaisin tullessaan siinä ei ollut yhtään mitään sisällä. Yleisö seurasi jännittyneenä suuren saarnaajan reaktiota.

 

Spurgeon otti hatun vastaan, pani sen alttarille ja siunasi sen tavalliseen tapaan.. ”Rakas Jumala”, hän aloitti, ”Minä kiitän sinua siitä, että nämä ihmiset ovat ainakin palauttaneet minulle minun vanhan hattuni..”

 

Kaikki elämässämme on lahjaa. Jumalan haavi kiertää seurakunnissamme, uskovien keskellä, samoin meidänkin paikkakunnalla. Tänä kesänä ja myös tänään. Joku suomalainen oli ollut Amerikassa käymässä (muistaakseni New Yorkissa). Kaupungin keskustassa oli iso kirkko, jonka nimi oli Taivaan Portti. Kesällä, kun oli loma-aika, em. kirkon ovessa oli iso kyltti: ”Suljettu heinä- ja elokuussa”. Olisi tosi kauheaa, jos Taivaan Portti olisi kiinni pari kuukautta! Mutta valtava lahja on se, että tuo portti on auki meille ja jokaiselle halukkaalle tänään. Ja joka päivä siihen asti, kunnes Jeesus tulee takaisin.   

 

Paras uhrimme on antaa Jumalan haaviin koko elämämme. Mutta usein se on niin vaikeata. On helppo sanoa jollekin toiselle, että ”anna elämäsi Hänen käsiinsä”, mutta toteuttaa se itse omassa elämässään, onkin vaikeata. Tätä asiaa kuvaa hyvin kauan sitten kuulemaani juttu. Vanha mummo kävelee tietä pitkin raskaiden kassien kanssa. Sitten naapurin isäntä tulee hevosella ja pysähtyy mummon kohdalle. Isäntä kehottaa mummoa nousemaan rattaille. Mummo nouseekin kyytiin tyytyväisenä ja matka jatkuu. Jonkun ajan päästä isäntä vilkaisee taaksensa. Ja mitä hän näkeekään? Mummo pitää raskaita kasseja sylissään edelleen. Silloin hän kehottaa mummoa laskemaan taakkansa rattaille. Mummo vastaa, että se jo oli valtava lahja, kun hän itse pääsi kyytiin. Se nyt vielä puuttuu, että hän taakkansakin laskisi rattaille.

 

Meidän uskomme Jumalaan on usein samanlaista. Olemme kiitollisia, että itse pääsimme kyytiin, mutta tosi vaikeata on luottaa kaikki kuormansa Jumalan kannettavaksi. Monesti vasta sitten, kun olemme käyttäneet omat voimamme loppuun, pystymme antamaan kaikkemme Jumalalle.

 

”Hudson Taylor, lähetystyön uranuurtaja, oli elämänsä viimeisinä kuukausina niin väsynyt, että kirjoitti rakkaalle ystävälleen: ”Olen niin heikko, etten kykene kirjoittamaan, en lukemaan Raamattua, enkä edes rukoilemaan. Voin vain levätä hiljaa Jumalan käsivarsilla, niin kuin pieni lapsi ja luottaa Häneen.”

 

Tuo ihmeellinen Jumalan mies, joka oli ollut niin täynnä Jumalan Hengen voimaa, joutui fyysisen sairautensa ja heikkoutensa tähden tilaan, missä voi vain maata hiljaa ja luottaa. Tässä on kaikki, mitä Jumala sinuakin pyytää väsyneenä ja elämän kivuissa tekemään. Älä yritä olla voimakas. Ole vain hiljaa ja tietä, että Hän on Jumala. Hän tukee sinua ja auttaa ahdistuksen läpi..”

 

Israel oli ollut orjakansana Egyptissä. Herra lähetti Mooseksen kansan vapauttajaksi. Syntyi ankara valtojen taistelu. Faarao ja Mooses seisoivat vastakkain, ja viimeiseen saakka faarao piti puoliaan. Lopulta Herra sai voiton. Kaikki Egyptin esikoiset surmattiin. Ja nyt egyptiläiset suorastaan ajoivat israelilaiset luotaan. Vietettiin ensimmäinen pääsiäinen. Kupeet vyötettyinä ja sauva kädessä odotettiin vain lähtömerkkiä. Ja kun se kajahti, lähdettiin riemuiten liikkeelle. Mutta sitten faarao katui sitä, että päästi kansan, ja niin hän lähti ajamaan takaa aseetonta orjakansaa. Nyt Israel seisoi Punaisen meren rannalla. Takana olivat faaraon sotajoukot. Varma tuho näytti olevan edessä. Silloin israelilaisiin iski ahdistus ja epäusko. He kuvittelivat loppunsa jo olevan käsillä.

 

Silloin Mooses astuu esiin ja sanoo kansalle: ”Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te näette minkä pelastuksen Herra tänä päivänä antaa teille.. Herra sotii teidän puolestanne ja te olkaa hiljaa.” 2 Moos 14:13,14

 

Silloin Herra tarttui asiaan. Tapahtui ihme. ”Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanaan; ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa ja tuli egyptiläisten joukon ja Israelin väliin.”

 

Näin Raamattu kuvaa tämän tapauksen, jolla oli ratkaiseva merkitys Israelin kansan elämässä. Herra teki ihmeen ja pelasti aseettoman joukon mahtavan faaraon käsistä. Kansalta oli kysytty uskoa, kun se lähti liikkeelle. Mutta kansan usko ei vedä vertoja Mooseksen uskolle tuona hetkenä.

 

Olkaa hiljaa. Nyt Herra toimii. Suurenmoinen uskon näkemys! Mutta me näemme, että tuo usko oli taistelun tulos. On hetkiä, jolloin on rukoiltava. Ja on hetkiä, jolloin on mentävä eteenpäin. Jos Mooses olisi vain rukoillut, olisi tuhouduttu. Oli lähdettävä liikkeelle, mentävä suoraan mereen. Miten ihme tapahtui, on oikeastaan sivuseikka. Kansa käveli kuivaa meren pohjaa toiselle rannalle. Egyptiläiset tulivat heidän perässään ja hukkuivat.

 

Seisotko sinä ehkä parhaillaan Punaisen meren rannalla? Useat meistä ovat siellä seisoneet ja tulevat vielä ehkä monta kertaa seisomaan. Tie on tukossa. Ei pääse eteenpäin, ei taaksepäin eikä sivulle päin. Tuolla paikalla uskoa koetellaan. Vain yksi tie on auki. Ja siihen on turvauduttava. Tie ylöspäin on auki! Kaikki omat mahdollisuudet ovat lopussa. On turvauduttava Herraan..”

 

Jumala on erikoistunut mahdottomiin tilanteisiin. Vaikka meistä tuntuu, että tähän tämä kaikki päättyy, se ei ole totta. Oman voimattomuuden kokeminen voi olla sinulle portti, jonka kautta suostut Jumalan autettavaksi ja kannettavaksi.

 

Jumalan haavi on pysähtynyt tänään Sinun kohdallesi. Hän ei niinkään ole kiinnostunut sinun kolikoistasi, kirpputorille lahjoittamistasi vaatteista tai vapaaehtoistyöstä seurakunnalle.. Hän on kiinnostunut Sinusta. En kirjoittaisi tänään tätä tekstiä, ellen itse olisi asiaa kokenut. Anna Jumalan auttaa. Hän haluaa sen tehdä.

 

Usein kuulemme puhuttavan suuresta tai vahvasta uskosta. Me teemme myös valtavasti työtä, jotta uskomme kasvaisi. Viime aikoina olen paljon miettinyt, että suuri usko on sitä, kun tunnustamme oman heikkoutemme ja mahdottomuutemme ja jättäydymme kokonaan Jumalan käsiin. Hänen autettavakseen. Silloin Hän voi ehkä käyttääkin meitä paremmin, kun voimamme on yksin Hänessä.

 

 

Herätyksen este

Me hengellisissä kuvioissa ja seurakunnissa pitkään pyörineet olemme kuulleet aika monta kertaa, että herätys on tulossa. Herätys on suuri ja todennäköisesti me itse olemme herätyksen johtohahmoja tai ainakin meillä on suuri osuus kaikkeen siihen, mitä tapahtuu. Me annamme hengellisen vaikutelman toisiin hengellisiin, mutta aika usein, tuo vaikutelma on harhaa.

Raamatussa on ajatus, ettei se ole mikään, joka itse itseään suosittaa. Vaan se, jota Jumala suosittelee.

Olin kerran hengellisessä tilaisuudessa, jossa oli paikalla n. 100 henkeä. Tilaisuuden kuluessa kysyin läsnäolijoilta, kuinka monelle heistä on profetoitu tai välitetty muuten viestiä, että heille on varattuna Jumalan suunnitelmissa suuri tehtävä. Varmaankin yli 70 henkeä nosti kätensä.

Suuri tehtävä tarkoittaa yleensä näkyvää. Meidän silmissämme on optinen harha. Siitä, että me olemme suurilla lavoilla, seurakuntasaleissa, kirkoissa. Puhumassa, laulamassa tai rukoilemassa toisten puolesta. Kansa kiittää meitä ja tervehtii meitä kunnioittaen, liikummepa marketissa tai seurakuntasalien käytävillä.

Olin vuosia sitten toisessa tilaisuudessa, jossa oli satoja ihmisiä paikalla. Tilaisuudessa kysyttiin läsnä olevilta, kuka on valmis hengelliseen johtajuuteen, johtajaksi? Lähes kaikki nostivat kätensä.

"Suuri luulo omasta pyhyydestä on eksyttänyt monet". Minä olen varmasti ollut tuossa joukossa. Monien hengellisessä työssä olevien ja olleiden suuri vaara piilee siinä, että on kenties hyvin läheltä saanut nähdä Jumalan suuria tekoja. Mutta lähellä oleminen ei tarkoita sitä, että minä/me olisimme nuo ihmeet saaneet aikaan. Meidän lihallisuutemme haluaa kuitenkin oman osuutensa. Mutta Jumala on sanonut, ettei Hän kunniaansa jaa.

Olen kenties aiemminkin kirjoittanut kahden uskovan miehen keskustelusta. Toinen kertoo, että hän on jo 20 vuotta saanut olla Herran tiellä. Johon toinen toteaa: ”Väisty nyt, hyvä mies, että Herrakin pääsee toimimaan.”

Me odotamme herätystä. Rukoilemme sitä. Uskomme siihen. Erityisesti siihen, että meillä on siinä keskeinen tehtävä. Vihdoin silloin kaikki muutkin tunnustavat meidät todellisiksi Jumalan ihmisiksi. On hyvä, että uskomme vahvasti Jumalan suuruuteen. Ja Hänen mahdollisuuksiinsa tehdä mitä tahansa,

Mutta mitä jos Jumala onkin valmistanut meille vähän pienemmän tehtävän? Vähän kauempana puhujan paikalta? Kenties kokonaan suurten hengellisten tapahtumien ulkopuolelta? Kenties suuressa hiljaisuudessa, yksinäisyydessä?

Uskovien ihmisten suuri minä voi olla herätyksen suuri este. Kotikirkossani on vanha jalkapuu ja häpeäpenkki. Ne ovat olleet aikoinaan rangaistuksen paikkoja. Joissakin kirkoissa on ollut myös katumuspenkkejä. Eräs ystäväni sanoi kauan sitten, että katumuspenkit on jo poistettu käytöstä, koska kukaan ei enää kadu syntejään.

Varmasti tuo on osittain totta. Toisaalta joku meistä voi tällä hetkellä olla niin suuren syyllisyyden vallassa, että tuo paine on lähes murskata  koko ihmisen. Niin kuin joku Hengen ihminen on kauan sitten sanonut, että ”Jumalalla on kahdenlaista työtä. Painaa ylpeitä alas. Ja nostaa alas painettuja ylös.”

Eräs uskova ihminen tuli kerran vanhan ortodoksimunkin luokse ja sanoi: ”Minä näen joka hetki Jeesuksen vierelläni.” Munkki tuhahti: ”Olisi parempi, että näkisit omat syntisi.” Tuo vastaus tuntuu aluksi aika kovalta, armottomaltakin. Mutta munkki ymmärsi, että uskovan ihmisen suurempi vaara on ylpistyä kuin painua syyllisenä maan alle.

Fredrik Wislöf on yksi lempikirjoittajistani. Hän on kirjoittanut uskovan elämän esteistä. ”Kaikessa ihmiselämässä on raskaita kiviä, jotka uhkaavat tukkia tien. Ei ole ihme, että kysymme huolestuneina, kuka vierittää kivet pois. Ihmisen omat voimat eivät siihen riitä. Pääsiäisaamuna naiset totesivat suureksi ilokseen, että kivi oli poissa. Jeesuksen hauta oli tyhjä. He olivat turhaan olleet huolissaan. Herra Jeesus, olen kokenut saman monet kerrat. Raskaat kivet, joiden takia olen murehtinut, ovat olleet poissa, kun olen tullut niiden paikalle. Mutta olen hidas oppimaan. Sinä tiedät, mikä kivi on tällä hetkellä mielessäni. On kovin vaikeaa pitää huolet loitolla. Mutta tiedän sinun auttavan. Sen olet aina tehnyt. Jeesus, sinä mursit haudan oven. Sinä olet elävä Vapahtaja. Osoita valtasi tälläkin kertaa. Vieritä kivi pois.”

Jos suuri minämme on raskain kivemme, Jumala voi sillekin tehdä jotakin. Jos annamme Jumalalle luvan, Hän alkaa meitä työstää. Psalmin 139 lopussa on yksi Raamatun tunnetuimpia rukouksia: ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni. Koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso, jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.”

Jos sydämestämme tuon rukouksen rukoilemme, Jumala aloittaa meissä tutkivan ja parantavan työnsä. Saatamme myös huomata, että oli helppo noin rukoilla, mutta kun Jumala alkaa rukouksiimme vastata, voi olla, ettei se olekaan niin helppoa.

Fredrik Wislöf on kirjoittanut, miten vanha soitin sai uuden soinnin.

”Tunnettu viulutaiteilija tuli eräänä päivänä soitinkauppaan ostamaan viulua. ”Sallikaa minun koetella parasta viuluanne”, hän sanoi. Kauppias ojensi hänelle viulun. Ja taiteilija soitti. Mutta hän ei ollut vetänyt montaakaan kertaa jousellaan, kun hän jo vihoissaan heitti viulun luotaan ja meni tiehensä. ”Tuollaista te tarjoatte minulle!” hän sanoi paiskaten oven kiinni perässään. Kauppias otti viulun lattialta. Se oli murskaantunut. Varovasti hän keräsi palaset, meni työpajaansa ja alkoi sovitella niitä uudelleen yhteen.

Jonkin ajan päästä taiteilija käväisi uudelleen kaupassa. Ja kauppias ojensi hänelle saman viulun. Hän otti sen ja soitti. Pehmeät kauniit soinnut kajahtivat riemuisina viulusta. Taiteilija unohti ajan ja vain soitti soittamistaan. Viimein hän laski viulun kädestään. ”Kas, tämä on toista”, hän sanoi. ”Mistä olette saanut tällaisen soittimen?” Kauppias hymyili: ”Tällä viululla te soititte kerran ennenkin. Suutuitte ja särjitte sen. Olen pannut kokoon palaset, ja kas siinä nyt on viulunne.”

Kenties Jumala parhaillaan tekee sinulle samoin. Elät ehkä parhaillaan tuskantäyteistä aikaa. Mutta Hän ei Sinua jätä. Varovin käsin hän on kokoamassa sirpaleita. Ja kun Hän sitten ottaa soittimen käteensä soittaakseen sillä, sävelillä on syvempi ja puhtaampi kaiku. Olet saanut kokea Jumalan uutta luovan rakkauden.

Muutama vuosi sitten koin ihmeen. Olin läheisellä suolla tekemässä koivuhalkoja talomme lämmitystä varten. Hiljaisuuden keskellä tunsin ihmeellisen Jumalan läsnäolon. - Siis myös yksinäinen puunhakkaaja voi olla työssään Jumalan käytössä ja Jumalaa lähellä. Kaikki on lopulta kiinni Hänestä, Kaikkivaltiaasta. Kaikki on lopulta armoa. On Jumalan ikävä. Vain Jeesuksen ansion tähden voin selviytyä ja päästä perille.

Minkälainen paikkasi onkaan.. Yksinäisyydessä tai suuren joukon keskellä. Ole vakuuttunut, että Herra on lähelläsi. Ole turvallisella mielellä. Meillä on sama päämäärä. Olla kerran perillä Taivaan kodissa.

Ystäväperheemme 5-vuotias poika sanoi viime viikolla yhden suuren hengellisen viisauden: ”Ensin olemme vauvoja, sitten meistä tulee poikia, sitten meistä tulee aikuisia ja sitten meistä tulee pappoja. Ja sitten me kuollaan ja päästään Taivaaseen.”

Olisiko yhtään enkeliä vapaana?

"Tuota, olisiko yhtään enkeliä vapaana? Vai ovatko kaikki jo liikkeellä? Ei, ei kyseessä ole hätätapaus. On vain niin harmaa aamua ja olen valvonut yöllä pää täynnä sekavia ajatuksia. Tuntuu, etten herää lainkaan, kättä tuskin jaksan nostaa. Mieli on niin maassa, että myyränkolotkaan eivät niin syvälle yllä. Olen väsynyt, kyllästynyt ja masentunut. Tiedän toki, että pitäisi ryhdistäytyä ja lähteä liikkeelle. Mutta.. minä en jaksa. Siksi rohkenen pyytää yhtä enkeliä, kaikkein pienintä edes. Antaisitko hänelle mukaan kirjeen, Isä. Sellaisen viestin, että sinä rakastat minua juuri näin uupuneena, yksinäisenä masentuneena ja elämäni sotkeneena. Isä, jospa siinä rakkaudessa pystyisin lepäämään ja vielä nousemaan.."

En tiedä, kenen edellä kirjoittamani teksti on, mutta se on hyvä. Se voisi kuvata hyvinkin monen ajatuksia juuri tänään. Aamuvarhain tai yön pimeydessä. On tosi rankkaa ja kuluttavaa olla ahdistuksen keskellä mikä ahdistuksen aiheuttaja sitten onkaan.

 

Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta me sotkisimme elämämme ja joutuisimme toivottomuuden valtaan. Hänen pääsanomansa on, ettei Jumala meitä enää rakasta. Varsinkaan, kun olemme itse sotkeneet elämämme niin perusteellisesti. Kenties vuosia uskossa olleina me olemme sotkeneet elämämme perin pohjin.

 

Vuosia sitten neuvostoliittolainen sukellusvene harhautui vakoiluretkellä Ruotsin sotilasalueelle ja ajoi siellä karille. Kun sukellusveneen miehistöä mentiin pidättämään, sukellusveneen kapteeni sanoi, että "tämä (= pidätys) on törkeätä puuttumista sukellusveneen sisäisiin asioihin."

 

Mekin voimme juuri tällä hetkellä olla aluevesillä, jonne meillä ei olisi ollut lupaa mennä. Olemme menneet alueelle omin luvin. Nyt emme enää löydä takaisin. Ja sydän on syytöksiä täynnä.

 

Ainakin syvällä sydämessämme tiedämme, ettemme voi tilanteesta syyttää muuta kuin itseämme. Emme kuunnelleet emmekä kysyneet Jumalan ääntä, vaan kuuntelimme petollisen sydämemme houkutuksia. Kaiken syyllisyyden kruunaa vihollisen syytökset, ettei Jumala enää rakasta eikä anna meille syntejämme anteeksi.

 

Psalmissa 107:10,11,13,14 sanotaan: "He istuivat pimeydessä ja synkeydessä, vangittuina kurjuuteen ja rautoihin, koska olivat niskoitelleet Jumalan käskyjä vastaan ja katsoneet halvaksi Korkeimman neuvon. Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan. Hän vei heidät ulos pimeydestä ja synkeydestä, hän katkaisi heidän kahleensa."

 

Jos olet juuri nyt vierailla aluevesillä, karille juuttuneena, syytösten ja epätoivon keskellä, tuo sana ja lupaus on annettu Sinulle. Saat huutaa Herralta apua ja Hän auttaa Sinua. Kerro Hänelle kaikki, mitä on tapahtunut. Tunnusta Hänelle, että olet tehnyt väärin, kuunnellut vääriä ohjeita. Ja Sinä saat nähdä, että Jumala pitää lupauksensa ja vie Sinut takaisin turvalliselle reitille.

 

Danielin kirjan 9. luvussa on ihmeellinen lupaus avun saamisesta. "Ja iltauhrin aikaan, minun vielä rukoillessani, saapui luokseni nopeasti lentäen se mies, Gabriel, ja sanoi: "Heti kun aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana, ja minä tulin kertomaan sen sinulle, sillä Jumala rakastaa sinua."
Jumala on nytkin rukouksen päässä. Heti, kun alamme rukoilla linja aukeaa ja Hän lähettää avun. Olen lukemattomat kerrat muistanut vuosia sitten kuulemaani juttu näyttelijä Marilyn Monroen kuolemasta. Marilyn löydettiin hotellihuoneestaan menehtyneenä. Kun pelastusmiehistö tuli paikalle, puhelimen luuri roikkui lattialla. Joku pelastusmiehistä nosti luurin ja kuunteli. Puhelimesta kuului automaattivastaus: "Valitsemaanne numeroon ei saada yhteyttä, tarkistakaa valintanne."

 

Tänään on aika tarkistaa valintamme. Meidän Vapahtajamme, Jeesus, tuli maailmaan ja kärsi ristin kuoleman, jotta me tänään saisimme avun. Hänen tähtensä Jumala meitä kuulee. Jäädään Hänen turviinsa. Hän lähettää meille avun pian.

"Sanat edelleen sanomatta. Silti en vaikene. Rakkaamme kuolevat meiltä pois. Emme koskaan ennätä sanoinemme. Odotamme oikeaa, parempaa hetkeä. Ei sitä tule, ei ole oikeaa hetkeä. On vain tänään, tämä tässä, tässä ja nyt.." (Helinä Siikala)

Luin kerran mielenkiintoisen jutun kuormahevosista. "Yksi kuormahevonen pystyy vetämään kahden tonnin lastin, mutta kaksi yhteen valjastettua kuormahevosta pystyy yhteistyössä vetämään kahdenkymmenenkolmen tonnin lastin!" - Joskus meistä voi tuntua, että olemme kuin tuo yksinäinen hevonen, jonka kuorma on moninkertainen voimiimme nähden. Olemme jo pitkään pysyneet paikoillamme, koska voimia kuorman vetämiseen ei enää ole. Monen taakoitetun ajatukset ja rukoukset voivat olla kuten virressä 525: "Liian suurten odotusten, vaatimusten paineessa, vapauteen minun anna, lepoon käydä, Jumala."

 

Ei pysty enää saamaan aikaiseksi minkäänlaista rukousta. On vain hiljainen huokaus ja odotus. Jos Jumala ei auta, kukaan muukaan ei voi..

 

On lohduttavaa, kun Raamatustakin löydämme samanlaisia tuntoja. Mm. psalmista 55: "Jos saisin kyyhkysen siivet, lähtisin lentoon, etsisin lepopaikan. Pakenisin kauas, majailisin autiomaassa. Kiiruhtaisin turvapaikkaan, suojaan myrskytuulelta." - Kirjoittaja on niin taakoitettu, että hän toivoo olevansa lintu, joka lentäisi vapauteen, ilman taakkoja, ikuiseen lepoon, rauhaan..

 

Mutta eikö ole käsittämätön juttu..? Vaikka kuvittelimme olevamme ihan yksin. Hän, meidän Jumalamme, on nähnyt meidän tilanteemme. Hän näkee, että voimamme on niin vähissä, ettemme kohta jaksa enää ollenkaan. Hän, Kaikkivaltias, haluaa auttaa ja hoitaa meitä Pyhän Henkensä kautta. Vaikka ympärillä olevat olosuhteet eivät muuttuisikaan, Hän voi antaa sydämeemme sisäistä voimaa ja luottamusta. Hänelle on kaikki mahdollista. Hänen avullaan tulemme selviämään tämän päivän ahdistuksesta. Kaikkivaltias ei olisi Kaikkivaltias, ellei Hän pysytyisi meitä auttamaan.

 

Eräs hengen mies kirjoitti kerran omasta kaipuustaan ja Jumalan kohtaamisesta näin: "Olen aina haaveillut yksinäisyydestä, erakon elämästä, mökistä metsässä tai vuoren rinteellä. Olen aina uneksinut erämaista ja hiljaisuudesta. Mutta olen vastustanut näitä haaveita yhtä kertaa lukuun ottamatta, jolloin soin itselleni sen ylellisyyden, että vetäydyin syrjään erakon luokse: neljän tunnin kävelymatkan päähän, kauas kaikista elävistä olennoista, vastassa näkemisestäni ilahtunut erakko. Me puhuimme paljon. Silloin ymmärsin, että kuljetan erakkomajaani aina mukanani (sydämessäni) ja ettei minun tarvitse lähteä kauaksi kohdatakseni Herrani. Minun tarvitsee usein vetäytyä suojaisaan paikkaani sydämen rukoukseen, vaikka vain muutamaksi minuutiksi. Kristus odottaa siellä minua."

 

Pyhäkoulussa puhuttiin kerran Stefanuksesta, josta tuli ensimmäinen marttyyri. Mies, joka menetti henkensä (kivitettiin) sen tähden, että hän rohkeasti todisti Herrastaan. Pyhäkoulun opettaja kysyi oppilailtaan, että miksihän Stefanus kivittäjiensä edessä polvistui ja katsoi kohti taivasta? Pieni poika viittasi ja vastasi: "Kait Stefanus ajatteli, että tuolta ylhäältä ei ainakaan tule kiviä."

 

Paikalla, missä mekin olemme, yksin tai ihmisten ympäröiminä, me voimme kohottaa sydämemme katseen kohti Taivasta. Sieltä ei ainakaan heitetä päällemme kiviä. Jeesus tuli maailmaan, auttamaan meitä, koska hän tiesi, ettemme ilman hänen apuaan selviä.

 

Kauan sitten luin eräästä lehdestä liikuttavan iltarukouksen, jonka joku lapsi oli välittänyt suunnilleen näin: "Rakas Jumala, siunaa äitiä ja isää ja minua. Ja pidä huolta myös itsestäsi. Sillä, jos Sinulle sattuu jotakin, me kaikki olemme hukassa."

 

Ilman Jumalaa me olemme hukassa. Hän on erikoistunut mahdottomiin tilanteisiin. Kun meidän voimamme loppuvat, kaikki tuntuu olevan hukassa, me saamme pyytää apua Jumalalta. Hän sanoo meille tänään Raamatun sanan kautta: "Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi.." Kun apua pyydät, Hän lähettää Sinulle apua. Tavalla tai toisella. Vaikka lähettämällä luoksesi enkelin.

 

Rukoilen, että Jumala juuri tällä hetkellä saat kokea Hänen voimallisen läsnäolonsa. Vaikka asuisit miten kaukana, Hän on Sinua lähellä. Apu on jo tulossa luoksesi. Älä pelkää.

 

 

 

 

 



"En ymmärrä täysin, mitä sähkö on, mutta en aio istua pimeässä siihen saakka, kunnes ymmärrän. Meidän ei tarvitse ymmärtää rukousta voidaksemme rukoilla." (Vance Havner)

Entinen työtoverini, Hannu Päivänsalo, piti vuonna 1991 Raamattutunnin, jossa hän kertoi lyhyestä profetiasta, joka oli tullut eräässä rukoushetkessä Virossa. Profetia tuli vähän ennen suurten tapahtumien (vallankaappaushanke) alkamista.

 

Profetia kuului näin: "Älkää pelästykö, kun tulee vastaan jotakin hyvin yllättävää ja hämmentävää. Minä käytän näitä tapahtumia antaakseni teille itsenäisyyden." Kun sitten itsenäisyys toteutui, ymmärrettiin, että Jumala tiesi kaiken jo edeltä. Noilla sanoilla Jumala oli valmistanut omiaan ja myös rohkaissut heitä kestämään vaikeita koetuksenkin päiviä.

 

Minulla on tunne, että Herra haluaa rohkaista meitä juuri tänään tuon profetian sanomalla. Hän tietää minun ja Sinun tulevaisuutesi. Kun elämä on annettu Hänelle, Hän ohjaa elämämme vaiheita parasta reittiä. Meidän elämäämme varten on tehty suunnitelma. Tuohon suunnitelmaan voi kuulua myös paljon sellaisia vaiheita, joita me emme omalla järjellämme pysty ymmärtämään. Silti Herra on kanssamme.

 

Tänään Herra rohkaisee meitä vain luottamaan. Kirjailija Sören Kierkegaard on kuvannut uskon hellittämätöntä odotusta yksinkertaisin sanoin:

 

"Vaikkei Jumala heti avaisikaan sinulle ovea, ole siitä huolimatta turvallisella mielellä. Kuvittele, että huoneessasi on isä, joka tekee valmistuksia voidakseen ilahduttaa määräaikana kotiin saapuvaa lastaan. Lapsi tulee kuitenkin liian aikaisin. Hän koputtaa oveen, mutta ovi pysyy suljettuna. Lapsi näkee, että huoneessa on joku, sillä sisällä palaa valo. Lapsen koputus siis kuultiin, mutta ovea ei silti avattu. Lapsi tulee aivan onnettomaksi. Miksi isä ei avaaa ovea? Koska sen valmistaminen, minkä on määrä tuottaa lapselle iloa, on vielä kesken."

 

Jumala pitää huolen siitä, että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuu. Me saamme vain jättäytyä Hänen huolenpitoonsa. Tämä on helpompi sanoa kuin tehdä. Muistan kauan sitten kuulemani jutun eräästä Jumalanpalveluksesta. Pappi oli saarnatuolissa. Hän lainasi tuttua Raamatun kohtaa, jossa sanotaan: "Heittäkää kaikki murheenne Hänen päällensä, sillä Hän pitää teistä huolen.." - Pappi sanoi, että tuo "heittäminen" tarkoittaa tätä ja otti virsikirjan ja heitti kirjan korkealta saarnatuolista kirkon lattialle. Monesti pystymme antamaan tulevaisuutemme ja elämämme Jumalalle vasta, kun emme itse enää jaksa kantaa omin voimin elämäämme ja tulevaisuuttamme.

 

Päätän tämän kirjoitukseni toiseen tapaukseen kirkossa.

"Pieni tyttö oli äitinsä kanssa ehtoollispöydässä. Pappi oli lausunut päästösanat. Olisi ollut aika nousta ja palata omalle paikalleen penkkiin. Pikkuneiti oli kuitenkin tiukasti polvillaan. Äiti alkoi jo  hiljaa hoputtaa; toistenkin olisi saatava tulla ehtoollispöytään. Äiti sai hoputuksiinsa äänekkään vastauksen, jonka kuuli niin pappi kuin kirkkokansakin: "En lähe vielä, ennen kuin pappi on sanonu: "Menkää Herran rauhaan!" - Tyttö oli saanut aikaisemmilla kerroilla kuulla tuon toivotuksen. Nyt hän ei sitä kuullut ja jäi odottamaan. Puuttui jotakin tärkeää, saada mennä Herran rauhaan. Mennä rauhassa, joka kestää."

 

Sinä, niinkuin minäkin, saamme lähteä tästä hetkestä, uskomalla tulevaisuutemme ja koko elämämme Jumalan käsiin. Hän johdattaa meidän tulevaisuutemme. On suunnaton helpotus, kun saa jättää kaiken Hänelle. Muistan Sinua rukouksin. Lähdetään Herramme rauhaan. Rauhaan, joka kestää.

 

 

 

 



"Rukous on suurin, mutta vähiten käytetty voima maailmassa." (tuntematon)

Kävin eilen Korteniemen perinnetilalla Liesjärven Kansallispuistossa. Tilan rakennukset ja pihapiiri on sellainen, kuin se oli 1910-luvulla eli sata vuotta sitten. Tila on ollut valtion omistuksessa sen perustamisesta lähtien eli yli 200 vuotta. Tilan päärakennuksessa on asunut metsävartijasukupolvia perheineen.

 

Metsänvartijan vuosipalkka oli kaksi tynnyriä ruista. Ja oikeus kalastaa kuvassa näkyvällä järvellä ja metsästää valtion metsissä, jotka olivat ympärillä. Kun metsänvartija tuli vanhaksi, tavoitteena oli, että työn jatkajana toimisi metsänvartijan poika, joka voisi sitten huolehtia isänsä hoitamisesta. Sen ajan eläketurva oli vähän toisenlaista kuin meidän aikana.

 

Tilan opas kertoi monia mielenkiintoisia asioita. Yksi niistä oli se, että hän kertoi, mikä on "pataluha". Jokaiselle lienee tuttu sanonta "haukkua pataluhaksi". Pataluha on keittiöön kuuluva esine. Käsin tehty, luonnosta saatavista materiaaleista. Pataluhan päälle laitettiin kuuma pata hellalta jäähtymään. Kun esinettä oli käytetty riittävän pitkään, muuttui se pinnaltaan mustaksi ja painui kasaan. Jos joku on minut tai Sinut haukkunut pataluhaksi, seuraava kuva paljastaa mitä se tarkoittaa.

 

2. Samuelin kirjan 24. luvussa kerrotaan, miten kuningas Daavid tajusi epäonnistuneensa pahasti. Jakeessa 14. hän sanoo: "Daavid vastasi Gaadille: "Minä olen suuressa hädässä. Me tahdomme langeta Herran käsiin, sillä hänen laupeutensa on suuri; ihmisten käsiin minä en tahdo langeta." - Olen kuullut sanonnan että, "kyllä Jumalalle kelpaa, mutta ei kelpaa ihmisille". Me ihmiset olemme usein toisillemme susia. Kun näemme toisen epäonnistumiset ja virheet, on niin helppo tuomita hänet. Sensijaan, että me tekisimme parannusta omista virheistämme.. Jos kuuntelet keskusteluja lähelläsi, huomaat helposti, mikä on usein suosikkiaihe. Puhutaan poissaolevista. Ja yleensä heidän virheistään. Harvemmin kuulemme, että joku kertoisi avoimesti, minkälaisia virheitä on itse tullut tehtyä.

 

Uskon keskeinen sanoma, on sanoma anteeksiantamuksesta ja Jumalan ihmeellisestä rakkaudesta. Muistan lähtemättömästi tarinan vuosikymmenten takaa. Eräs uskova ihminen meni vanhan ortodoksimunkin luokse. Hän kertoi, että näkee Jeesuksen joka hetki vierellään. Munkki tuhahti: "Paljon parempi olisi, että näkisit omat syntisi."

 

Jos Sinä tunnet itsesi tällä hetkellä syntiseksi, vajavaiseksi, huonoksi ihmiseksi - evankeliumin sanoma on juuri Sinua varten. Uskovan ihmisen suuri vaara on tulla omassa itsessään pyhäksi, niin ettei enää tarvitsekaan Jeesusta ja hänen anteeksiantamustaan. Kuuntelin hiljan raamattuluentoa, jossa puhuja mainitsi, että vaarallisin synti on ylpeys. Siihen myös sielunvihollinen (ent. enkeli) lankesi. Hän halusi tulla Jumalan vertaiseksi.. 

 

Vanha sanonta kertoo, että "Jumalalla on kahdenlaista työtä. Painaa ylpeitä alas ja nostaa alas painettuja ylös." 

 

Kauan sitten luin erään pienen lapsen iltarukouksesta. Tuo rukous kuului näin: "Rakas Jumala, siunaa äitiä ja isää ja minua. Ja pidä huolta myös itsestäsi. Sillä, jos sinulle sattuu jotakin, me kaikki olemme hukassa." Lapsen sydän tiesi, mitä rukoilla. Ilman Jumalaa me olemme hukassa.

 

Jo vuosia sitten edesmenneen Äiti Teresan elämästä kertoneessa kirjassa kerrotaan vähän toisenlaisesta rukouksesta ja vastauksen siihen.

 

"On olemassa lukemattomia esimerkkejä rukouksen voimasta ja siitä, miten Jumala tietää lähettää apulaisensa juuri oikeaan aikaan, juuri oikeaan paikkaan. Muuan pappi, Bert White, kävi Kalkutassa tutustumassa Äiti Teresan työhön. White kirjoittaa, miten hän itse sitä tietämättä, tuli juuri oikeaan aikaan paikalle: "Olin matkalla tutustumaan Äiti Teresan ja Rakkauden lähetyssisarten työhön, ja päätin osallistua messuun sisarten talossa. Saapuessani pääovelle minua tervehti sisar, joka sanoi minulle: "Jumalan kiitos, että olette täällä, isä. Tulkaa sisään." Sanoin: "Kuinka tiedätte, että olen pappi?", sillä minulla ei ollut papin vaatteita. Hän vastasi: "Pappi, joka tavallisesti toimittaa messun, ei voinut tulla. Siksi me rukoilimme Jumalaa lähettämään toisen papin."

 

Jumala rohkaisee meitä rukoukseen. Kertomaan Jumalalle kaikki, mitä sydämellämme on. Tuomaan hänelle kaikki tarpeemme. Sielunvihollinen on nimensä mukaisesti sielun vihollinen. Se tekee kaikkensa, jotta emme rukoilisi, tutkisi Jumalan Sanaa ja että me pysyisimme vain hiljaa yksin uskomme kanssa. Muistan jonkun Jumalan ihmisen kerran sanoneen, että jos, me näkisimme hengen maailmoissa, mitä rukous vaikuttaa, me rukoilisimme paljon enemmän.

 

Kuningas Daavidista oli puhetta jo aiemmin. Kerran hän totesi näin".. pois se minusta, että tekisin sen synnin, että lakkaisin rukoilemasta teidän puolestanne.." - Daavid koki, että on synti, jos hän ei rukoile. Jos hän ei käytä sitä valtavaa lahjaa, jonka Jumala on antanut jokaiselle uskovalle avuksi.

 

Libyan johtajaa, Muammar Gaddafia, haastateltiin. Haastattelija kysyi, mitä Gaddafi pelkää vai pelkääkö hän mitään? Gaddafi vastasi, että hän pelkäää vain yhtä asiaa. Sitä, että "nukkuva jättiläinen" herää. Haastattelija kysyi: "Mikä tuo nukkuva jättiläinen on?" Gaddafi vastasi: "Se on Jeesukseen Kristukseen uskova seurakunta. Mutta nyt ei ole mitään hätää. Seurakunta nukkuu sikeästi."

 

Järkyttävää. Ja puhuttelevaa. Monesti ei-uskovat tietävät/ymmärtävät hengellisistä asioista enemmän, kuin uskovat. Viime viikkoina on kirkolliselta kentältä kuultu paljon surullisia uutisia. Uutisia, jotka pyrkivät lamaannuttamaan mieltä ja sydäntä. Rankinta lienee se, että Jumalan Sanaa yritetään tehdä tyhjäksi.

 

Me lähestymme sitä hetkeä, jolloin Vapahtajamme, Jeesus, tulee takaisin. Silloin jokainen näkee, että Hän oli/on totta. Että totta oli myös hänen sanansa. Eräs mies tutki Raamattua, mutta ei löytänyt sieltä, mitä etsi. Hän päätti hävittää Raamattunsa ja heitti sen takkaan palamaan. Aamulla, kun mies heräsi, hän meni katsomaan, miten Raamattu oli palanut. Palaneesta kirjasta oli jäljellä iso kasa tuhkaa. Tuhkan keskellä näkyi yksi pieni valkoinen paperinpala. Mies otti palan käteensä ja luki siitä sanat: "Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa."

 

Raamatun sana ei auta, ellemme lue sitä. Otetaan Raamattu esille tänään. Ja luetaan sitä. Tehdään merkintöjä ja alleviivauksia niistä kohdista, jotka meitä puhuttelevat. Mikään muu kirja ei ole niin voimallinen. Jos haluamme kuulla Jumalan äänen, löydämme sen hänen sanastaan. Kiitetään Jumalaa siitä, että Hän rakastaa meitä enemmän kuin kukaan toinen. Saamme nytkin tulla hänen tykönsä juuri sellaisena kuin olemme. Hän tuli tänne maailmaan meitä syntisiä varten. Meitä varten, jotka emme ilman hänen apuaan selviä.

 

Toivon ja rukoilen Sinulle hyvää juhannuksen aikaa.    

 



Jotain pitäisi heittää pois..

Olen vuosien aikana ollut järjestelemässä monia arkistoja. Suurinta järjestelyurakkaa tein muutaman vuoden. Koska työ vaatii paljon keskittymistä, pitkäjännitteisyyttä ym, välillä pitää tehdä jotakin muuta. Ja on päiviä, jolloin tuntuu, ettei jaksa keskittyä ollenkaan, vaan on tehtävä jotain muita hommia silloin. Suuren arkiston järjestämistä voisi kuvata esim. palapelin kokoamista, jossa on esim. 12.000 palaa.

 

Ostin kauan sitten kirpputorilta kirjan "Elämän eväät". Tuosta kirjasta löytyi juttu sidotuista ihmisistä. Seuraava lainaus on mielenkiintoinen: "Eräät ystäväni menivät kerran Norjassa  veneeseen ja alkoivat soutaa vuonon ympäri. He istuivat paikoilleen ja alkoivat soutaa reippaasti, mutta vene ei siirtynyt paikoiltaan. He soutivat voimakkaammin, mutta turhaan. Vene ei liikkunut tuumaakaan. Silloin joku huomasi äkkiä, ettei vene ollut irti laiturista, ja huudahti: "Eipä ihme, ettemme pääse liikkeelle, kun yritämme vetää koko Eurooppaa perässämme."

 

Olin aikanaan tilanteessa, jossa en päässyt eteenpäin enkä taaksepäin. Pidin aivan mahdottomana, että tilanne koskaan muuttuisi. Kuten edellisessä lainauksessa, köysi oli vahvasti kiinni eikä mistään soutamisesta ollut apua. Sydän kyseli avuttomana, miten ihmeessä tähän tilanteeseen on tultu?

 

Mutta Jumalalle on kaikki mahdollista. Hän tuli avukseni. Ja nyt voin Sinullekin kertoa, että Jumala on voimallinen irroittamaan sen köyden, joka on pitänyt venettäsi kiinni laiturissa vuosikaudet. Jumala on kuullut rukoukset. Ja Jumala on nähnyt, että välillä ei enää jaksa rukoilla ollenkaan. Kun voimat on poissa, ei sydän jaksa kuin huokailla.

 

Jesajan kirjassa on ihmeellinen rohkaisu: "Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle: "Älä pelkää, minä autan sinua."

Tämän sanan/rohkaisun Herra välittää meille juuri tänään 10.6.2013. Hän on olemassa. Hän on elossa. Hän on Sinun (ja minun) Jumalani. Hän tarttuu meitä kädestä. Ja rohkaisee. Meidän ei tarvitse pelätä. Vaikka sielunvihollinen on tehnyt kaikkensa, jotta emme uskoisi Jumalaan, hän on valhettelija, niin myös hänen sanomansa. Jumala sanoo meille: "Älä pelkää, minä autan sinua."

 

Kun olen tänne kotisivuille kirjoittanut, on ollut mielenkiintoista lukea, että Teitä sivuni lukijoita on aika monessa maassa. Kaukaisimmat ovat tuhansien kilometrien päässä idässä tai lännessä.. Mutta vielä ihmeellisempää on se, että meidän kaikkivaltias Jumalamme näkee meidän tilanteemme, ollaan me tällä hetkellä missä hyvänsä.

 

Seuraava runo (E. Adyn tekstiä) kuvaa osuvasti, miten Jumala tulee luoksemme ja ottaa meidät turviinsa: "Kun minut oli hylätty, kun kannoin näännyksissä sieluani, silloin hiljaa, syliinsä painaen saapui Jumalani. Ei pasuunan pauhulla, vaan mykkänä, syliinsä painaen, ei kirkkaalla päivänpaisteella vaan yössä taistellen."

 

"Yhdysvaltain perustuslakia säätävä kokous Philadelphiassa v 1787 lähes epäonnistui eripuraisuuden vuoksi. Kun umpikuja näytti liian vaikealta ihmisvoimin murrettavaksi, 81-vuotias Benjamin Franklin nousi ylös. Koko elämänsä, hän sanoi, hän oli ollut vakuuttunut, että psalminkirjoittaja oli oikeassa sanoessaan: "Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät." Hän ehdotti, että edustajat aloittaisivat seuraavan päivän rukouksella. Esitys hyväksyttiin. Lainsäätäjien mielialoissa ja kokouksen tehokkuudesssa tapahtunut parannus oli niin suuri, että kongressi yhä vieläkin noudattaa Franklinin neuvoa."

 

Tilanne, jossa olet, saattaa olla vähän samantyyppinen. Eteenpäin ei pääse. Taaksepäin ei voi mennä. Mutta tie ylöspäin on auki. Huudetaan Herraa avuksemme. Hän on nytkin lähellämme. Hän tuo meille avun.

 

Ehkä Jumala rohkaisee meitä heittämään jotakin pois.. Eräässä aforismissa ovat sanat: "Jos kaiken kantaa mukanaan, ei sitten muuta enää jaksakaan." Tämän tekstin alussa kerroin arkistojen järjestelystä. Yksi keskeinen osa järjestelyä on sellaisen materiaalin hävittäminen, jota ei enää tarvitse säilyttää. Joskus on hyvä ajatella, mitä tekisimme, jos tietäisimme, että meillä on elinaikaa enää pari viikkoa. Mitä tuon kahden viikon aikana tekisit? Tuskin vaihtaisit asuntoa, hakisit uutta työpaikkaa, miettisit eläkesäästämistä. Tärkeintä on, että yhteys Jumalaan on kunnossa.

 

Mieleen nousee hyvä ystäväni, joka yli 30 vuotta sitten kuoli alle 20-vuotiaana. Vain kahta viikkoa ennen kuolemaansa hän löysi yhteyden Jumalaan. Tuo yhteys antoi ystävälleni taivaallisen rauhan. Olin paikalla, kun hän siirtyi ajasta iäisyyteen. En unohda tuota hetkeä ikinä. Kuolema ei ole loppu, vaan alku uuteen ihmeelliseen.

 

Rukoilen Sinun puolestasi. Anna Jumalan rakkauden tulla sydämeesi ja hoitaa ja rohkaista Sinua. Anna Jumalan avata köysi, joka sitoo. Aloita turhan pois-heittäminen tänään. Vain vähän on tarpeen. Jumala on kaikessa kanssasi. Älä pelkää. Älä vaivu epätoivoon. Sinun Jumalasi on kaikkivaltias. Hän on ihan lähelläsi. Sinä saat avun Häneltä, joka on luonut Taivaan ja maan. 



SELKÄVIKA

"Minulla on paha selkävika. Nikamajako sijoiltaan, en tiedä, mutta on vaikea kumartua eteenpäin – sellaiseen nöyrtymisasentoon, kun pitäisi panna polvet maata vasten ja kumartua syvään kunnioitukseen Suuren Kaikkivaltiaan edessä. Taaksepäin kaartuu vartalo kyllä, niska jäykistyy kenoon.”

Tuo edellä kirjoitettu teksti on jonkun asiaa tuntevan kirjoittama. Minullakin on selkävika, josta on tehty viime vuosina monta diagnoosia. Selkääni on myös lisätty muutama titaaniruuvi. Mutta se, mistä tuo alussa kirjoitettu teksti kuvaa, on kuitenkin jotakin sellaista, joka lähtee sydämestä. Moni kertoo, että heidän suurin hengellinen ongelmansa on heikkous. Mutta usein asia on juuri toisinpäin. Ongelmana onkin Minä. Minä haluaa hallita, ohjata, päättää. Jumalankin puolesta.

Raamatussa on upea lupaus: ”Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle.” Tästä yksi hyvä esimerkki löytyy Apostolien tekojen 9. luvussa, jossa kerrotaan Paavalin kääntymyksestä. Paavali on matkalla vangitsemaan uskovia, kun tapahtuu seuraavaa: ”Matkalla, Saulin olleessa jo lähellä Damaskosta, taivaasta leimahti yhtäkkiä valo hänen ympärillään. Hän kaatui maahan ja kuuli äänen sanovan: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?” Hän kysyi: ”Herra, kuka sinä olet?” Ääni vastasi: ”Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.”

Paavalin elämä muuttui täysin. Jeesuksen suuruus tulee ilmi siinä, että Hän voi antaa uuden alun, uuden elämän ja elävän uskon. Hän haluaa antaa meille myös voimia elää Hänen lapsinaan.

Tämä hetki tässä on annettu meitä varten. Herramme, Jeesus, kumartuu puoleemme, valmiina auttamaan. Hän tietää elämästämme kaiken ja Hän yksin osaa ottaa kaiken huomioon.

1 Aikak 21:13 ”..parasta on jättäytyä Herran käsiin, sillä hänen laupeutensa on suuri, ihmisten käsiin en tahdo jättäytyä.” - Meidän Herramme ja Jumalamme on armollinen ja laupias. Siksi Hänen tykönsä rohkenemme tulla, onpa meille tapahtunut mitä hyvänsä.

Eräs Jumalan valtakunnan työntekijä kertoo kirjassaan siitä, miten Jumala pysäytti hänet. Seuraavassa ote tuosta kirjasta: ”Olen usein kertonut tarinan erityisestä ystävästäni, Philip Armstrongista, lähetysjohtajasta. Kävellessämme kerran pitkin japanilaisen kaupungin katuja aloin puhua halveksivaan sävyyn eräästä yhteisestä tuttavastamme. Amstrong sanoi heti: ”Gordon, Jumalan mies ei puhuisi tuolla tavalla toisesta ihmisestä.” Olin jäänyt kiinni, ja tiesin sen. Hän oli oikeassa. Tuo nuhde osui kohdalleen, ja koski vielä monta päivää sen jälkeenkin. Tulen kuitenkin aina olemaan kiitollinen tuosta nuhteesta, teki se sitten kuinka kipeää tahansa. Sillä aina kun olen joutumaisillani hankaluuksiin sanomalla tarpeettoman kommentin jostain toisesta ihmisestä, kuulen nuo sanat mielessäni. Tämä nuhde pakotti minut kasvamaan.”

Jumala rakastaa meitä enemmän kuin kukaan muu. Hän näkee myös hengellisen elämämme ja jaksamisemme. Joskus Hänen pitää lähettää tiellemme ystävä tai joku muu tai elämässämme tapahtuu jotain sellaista, joka avaa silmiämme näkemään. Paavali tuli sokeaksi, jotta hän saisi näkönsä. Jotta hän alkaisi ymmmärtää, että hän joka kuvitteli palvelevansa Jumalaa, olikin tehnyt juuri päinvastoin. Paavali kuuli Vapahtajan äänen, joka sanoi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.."

On asioita, jotka on hyvä tiedostaa, jotka ovat joskus häiritsemässä Jumala-suhdettamme ja voiman saamista. Edellä kirjoittamani lainaus kuvaa pahan puhumista lähimmäisistämme. Samaa asiaa kuvaa upeasti myös seuraava lainaus:

”Kun olin väsynyt ja varomaton, löysin helposti vikaa jokaisesta elämääni kuuluvasta ihmisestä. Minulla oli jotain huomautettavaa jokaisesta lukemastani lehtijutusta ja jokaisesta kristillisestä radio- ja televisio-ohjelmasta. Tämä taipumus painottaa kielteisiä asioita, joka tilanteessa, löytää ideologisia ja opillisia eroja, huomata jokainen luonteen heikkous ja keskittyä havaitsemaan jokainen ohjelman puute esti minua kasvattamasta itsessäni niitä myönteisiä voimavaroja, joita tarvitsin oman osani hoitamiseen, sen työn, johon minut oli kutsuttu.”

Jumala haluaa vahvistaa meidän uskoamme ja uudistaa sitä. Jos sydämemme on täynnä toisten arvostelua, me olemme itse estämässä käytöksellämme sitä Jumalan apua, jota Hän haluaisi mielellään meille antaa.

Kun huomaan sortuneeni toisten uskovien, lähimmäisten, seurakuntien, työntekijöiden ym. arvosteluun, se ei ole ollut Jumalan tahto. Tämän asian kanssa saamme mennä Herran eteen ja tunnustaa, että arvostelullamme olemme loukanneet myös Jumalaa. Meidän tehtävämme ei niinkään ole tehdä parannusta toisten puolesta, vaan omasta puolestamme. Kun näemme oman syntisyytemme, ei ole enää varaa mennä arvostelemaan toisia. Omassa vaelluksessa, kilvoituksessa on riittävästi koko loppuelämäksi.

”Rukous avaa ne polut, joita meidän on tarkoitus kulkea. Sinne, mihin Jumalan sormi osoittaa, sinne Hänen kätensä tekee tien.” - Kun tulemme kaikkinemme Jumalan tykö, Hän avaa tien ja suunnan, johon meidän tulee tästä eteenpäin kulkea. Se on valtavan turvallinen juttu. Kun tunnustamme Jumalalle syntimme, saamme Jeesuksen tähden uskoa pahuutemme anteeksi.

Ilman Vapahtajaa ja hänen armahdustaan, meillä ei ole mitään toivoa. Tämän päivän ilosanoma on kirjoitettu Raamatussa: "Sitä, joka Minun tyköni tulee, Minä en heitä pois.." - Tässä hetkessä saamme tulla Jeesuksen tykö ja jäädä hänen turviinsa. Rukoilen Sinulle elävän Vapahtajamme voimallista läsnäoloa. Olet Hänelle rakas.