keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

"En ymmärrä täysin, mitä sähkö on, mutta en aio istua pimeässä siihen saakka, kunnes ymmärrän. Meidän ei tarvitse ymmärtää rukousta voidaksemme rukoilla." (Vance Havner)

Entinen työtoverini, Hannu Päivänsalo, piti vuonna 1991 Raamattutunnin, jossa hän kertoi lyhyestä profetiasta, joka oli tullut eräässä rukoushetkessä Virossa. Profetia tuli vähän ennen suurten tapahtumien (vallankaappaushanke) alkamista.
 
Profetia kuului näin: "Älkää pelästykö, kun tulee vastaan jotakin hyvin yllättävää ja hämmentävää. Minä käytän näitä tapahtumia antaakseni teille itsenäisyyden." Kun sitten itsenäisyys toteutui, ymmärrettiin, että Jumala tiesi kaiken jo edeltä. Noilla sanoilla Jumala oli valmistanut omiaan ja myös rohkaissut heitä kestämään vaikeita koetuksenkin päiviä.
 
Minulla on tunne, että Herra haluaa rohkaista meitä juuri tänään tuon profetian sanomalla. Hän tietää minun ja Sinun tulevaisuutesi. Kun elämä on annettu Hänelle, Hän ohjaa elämämme vaiheita parasta reittiä. Meidän elämäämme varten on tehty suunnitelma. Tuohon suunnitelmaan voi kuulua myös paljon sellaisia vaiheita, joita me emme omalla järjellämme pysty ymmärtämään. Silti Herra on kanssamme.
 
Tänään Herra rohkaisee meitä vain luottamaan. Kirjailija Sören Kierkegaard on kuvannut uskon hellittämätöntä odotusta yksinkertaisin sanoin:
 
"Vaikkei Jumala heti avaisikaan sinulle ovea, ole siitä huolimatta turvallisella mielellä. Kuvittele, että huoneessasi on isä, joka tekee valmistuksia voidakseen ilahduttaa määräaikana kotiin saapuvaa lastaan. Lapsi tulee kuitenkin liian aikaisin. Hän koputtaa oveen, mutta ovi pysyy suljettuna. Lapsi näkee, että huoneessa on joku, sillä sisällä palaa valo. Lapsen koputus siis kuultiin, mutta ovea ei silti avattu. Lapsi tulee aivan onnettomaksi. Miksi isä ei avaaa ovea? Koska sen valmistaminen, minkä on määrä tuottaa lapselle iloa, on vielä kesken."
 
Jumala pitää huolen siitä, että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuu. Me saamme vain jättäytyä Hänen huolenpitoonsa. Tämä on helpompi sanoa kuin tehdä. Muistan kauan sitten kuulemani jutun eräästä Jumalanpalveluksesta. Pappi oli saarnatuolissa. Hän lainasi tuttua Raamatun kohtaa, jossa sanotaan: "Heittäkää kaikki murheenne Hänen päällensä, sillä Hän pitää teistä huolen.." - Pappi sanoi, että tuo "heittäminen" tarkoittaa tätä ja otti virsikirjan ja heitti kirjan korkealta saarnatuolista kirkon lattialle. Monesti pystymme antamaan tulevaisuutemme ja elämämme Jumalalle vasta, kun emme itse enää jaksa kantaa omin voimin elämäämme ja tulevaisuuttamme.
 
Päätän tämän kirjoitukseni toiseen tapaukseen kirkossa.
"Pieni tyttö oli äitinsä kanssa ehtoollispöydässä. Pappi oli lausunut päästösanat. Olisi ollut aika nousta ja palata omalle paikalleen penkkiin. Pikkuneiti oli kuitenkin tiukasti polvillaan. Äiti alkoi jo  hiljaa hoputtaa; toistenkin olisi saatava tulla ehtoollispöytään. Äiti sai hoputuksiinsa äänekkään vastauksen, jonka kuuli niin pappi kuin kirkkokansakin: "En lähe vielä, ennen kuin pappi on sanonu: "Menkää Herran rauhaan!" - Tyttö oli saanut aikaisemmilla kerroilla kuulla tuon toivotuksen. Nyt hän ei sitä kuullut ja jäi odottamaan. Puuttui jotakin tärkeää, saada mennä Herran rauhaan. Mennä rauhassa, joka kestää."
 
Sinä, niinkuin minäkin, saamme lähteä tästä hetkestä, uskomalla tulevaisuutemme ja koko elämämme Jumalan käsiin. Hän johdattaa meidän tulevaisuutemme. On suunnaton helpotus, kun saa jättää kaiken Hänelle. Muistan Sinua rukouksin. Lähdetään Herramme rauhaan. Rauhaan, joka kestää.