Herätyksen este

Me hengellisissä kuvioissa ja seurakunnissa pitkään pyörineet olemme kuulleet aika monta kertaa, että herätys on tulossa. Herätys on suuri ja todennäköisesti me itse olemme herätyksen johtohahmoja tai ainakin meillä on suuri osuus kaikkeen siihen, mitä tapahtuu. Me annamme hengellisen vaikutelman toisiin hengellisiin, mutta aika usein, tuo vaikutelma on harhaa.

Raamatussa on ajatus, ettei se ole mikään, joka itse itseään suosittaa. Vaan se, jota Jumala suosittelee.

Olin kerran hengellisessä tilaisuudessa, jossa oli paikalla n. 100 henkeä. Tilaisuuden kuluessa kysyin läsnäolijoilta, kuinka monelle heistä on profetoitu tai välitetty muuten viestiä, että heille on varattuna Jumalan suunnitelmissa suuri tehtävä. Varmaankin yli 70 henkeä nosti kätensä.

Suuri tehtävä tarkoittaa yleensä näkyvää. Meidän silmissämme on optinen harha. Siitä, että me olemme suurilla lavoilla, seurakuntasaleissa, kirkoissa. Puhumassa, laulamassa tai rukoilemassa toisten puolesta. Kansa kiittää meitä ja tervehtii meitä kunnioittaen, liikummepa marketissa tai seurakuntasalien käytävillä.

Olin vuosia sitten toisessa tilaisuudessa, jossa oli satoja ihmisiä paikalla. Tilaisuudessa kysyttiin läsnä olevilta, kuka on valmis hengelliseen johtajuuteen, johtajaksi? Lähes kaikki nostivat kätensä.

"Suuri luulo omasta pyhyydestä on eksyttänyt monet". Minä olen varmasti ollut tuossa joukossa. Monien hengellisessä työssä olevien ja olleiden suuri vaara piilee siinä, että on kenties hyvin läheltä saanut nähdä Jumalan suuria tekoja. Mutta lähellä oleminen ei tarkoita sitä, että minä/me olisimme nuo ihmeet saaneet aikaan. Meidän lihallisuutemme haluaa kuitenkin oman osuutensa. Mutta Jumala on sanonut, ettei Hän kunniaansa jaa.

Olen kenties aiemminkin kirjoittanut kahden uskovan miehen keskustelusta. Toinen kertoo, että hän on jo 20 vuotta saanut olla Herran tiellä. Johon toinen toteaa: ”Väisty nyt, hyvä mies, että Herrakin pääsee toimimaan.”

Me odotamme herätystä. Rukoilemme sitä. Uskomme siihen. Erityisesti siihen, että meillä on siinä keskeinen tehtävä. Vihdoin silloin kaikki muutkin tunnustavat meidät todellisiksi Jumalan ihmisiksi. On hyvä, että uskomme vahvasti Jumalan suuruuteen. Ja Hänen mahdollisuuksiinsa tehdä mitä tahansa,

Mutta mitä jos Jumala onkin valmistanut meille vähän pienemmän tehtävän? Vähän kauempana puhujan paikalta? Kenties kokonaan suurten hengellisten tapahtumien ulkopuolelta? Kenties suuressa hiljaisuudessa, yksinäisyydessä?

Uskovien ihmisten suuri minä voi olla herätyksen suuri este. Kotikirkossani on vanha jalkapuu ja häpeäpenkki. Ne ovat olleet aikoinaan rangaistuksen paikkoja. Joissakin kirkoissa on ollut myös katumuspenkkejä. Eräs ystäväni sanoi kauan sitten, että katumuspenkit on jo poistettu käytöstä, koska kukaan ei enää kadu syntejään.

Varmasti tuo on osittain totta. Toisaalta joku meistä voi tällä hetkellä olla niin suuren syyllisyyden vallassa, että tuo paine on lähes murskata  koko ihmisen. Niin kuin joku Hengen ihminen on kauan sitten sanonut, että ”Jumalalla on kahdenlaista työtä. Painaa ylpeitä alas. Ja nostaa alas painettuja ylös.”

Eräs uskova ihminen tuli kerran vanhan ortodoksimunkin luokse ja sanoi: ”Minä näen joka hetki Jeesuksen vierelläni.” Munkki tuhahti: ”Olisi parempi, että näkisit omat syntisi.” Tuo vastaus tuntuu aluksi aika kovalta, armottomaltakin. Mutta munkki ymmärsi, että uskovan ihmisen suurempi vaara on ylpistyä kuin painua syyllisenä maan alle.

Fredrik Wislöf on yksi lempikirjoittajistani. Hän on kirjoittanut uskovan elämän esteistä. ”Kaikessa ihmiselämässä on raskaita kiviä, jotka uhkaavat tukkia tien. Ei ole ihme, että kysymme huolestuneina, kuka vierittää kivet pois. Ihmisen omat voimat eivät siihen riitä. Pääsiäisaamuna naiset totesivat suureksi ilokseen, että kivi oli poissa. Jeesuksen hauta oli tyhjä. He olivat turhaan olleet huolissaan. Herra Jeesus, olen kokenut saman monet kerrat. Raskaat kivet, joiden takia olen murehtinut, ovat olleet poissa, kun olen tullut niiden paikalle. Mutta olen hidas oppimaan. Sinä tiedät, mikä kivi on tällä hetkellä mielessäni. On kovin vaikeaa pitää huolet loitolla. Mutta tiedän sinun auttavan. Sen olet aina tehnyt. Jeesus, sinä mursit haudan oven. Sinä olet elävä Vapahtaja. Osoita valtasi tälläkin kertaa. Vieritä kivi pois.”

Jos suuri minämme on raskain kivemme, Jumala voi sillekin tehdä jotakin. Jos annamme Jumalalle luvan, Hän alkaa meitä työstää. Psalmin 139 lopussa on yksi Raamatun tunnetuimpia rukouksia: ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni. Koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso, jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.”

Jos sydämestämme tuon rukouksen rukoilemme, Jumala aloittaa meissä tutkivan ja parantavan työnsä. Saatamme myös huomata, että oli helppo noin rukoilla, mutta kun Jumala alkaa rukouksiimme vastata, voi olla, ettei se olekaan niin helppoa.

Fredrik Wislöf on kirjoittanut, miten vanha soitin sai uuden soinnin.

”Tunnettu viulutaiteilija tuli eräänä päivänä soitinkauppaan ostamaan viulua. ”Sallikaa minun koetella parasta viuluanne”, hän sanoi. Kauppias ojensi hänelle viulun. Ja taiteilija soitti. Mutta hän ei ollut vetänyt montaakaan kertaa jousellaan, kun hän jo vihoissaan heitti viulun luotaan ja meni tiehensä. ”Tuollaista te tarjoatte minulle!” hän sanoi paiskaten oven kiinni perässään. Kauppias otti viulun lattialta. Se oli murskaantunut. Varovasti hän keräsi palaset, meni työpajaansa ja alkoi sovitella niitä uudelleen yhteen.

Jonkin ajan päästä taiteilija käväisi uudelleen kaupassa. Ja kauppias ojensi hänelle saman viulun. Hän otti sen ja soitti. Pehmeät kauniit soinnut kajahtivat riemuisina viulusta. Taiteilija unohti ajan ja vain soitti soittamistaan. Viimein hän laski viulun kädestään. ”Kas, tämä on toista”, hän sanoi. ”Mistä olette saanut tällaisen soittimen?” Kauppias hymyili: ”Tällä viululla te soititte kerran ennenkin. Suutuitte ja särjitte sen. Olen pannut kokoon palaset, ja kas siinä nyt on viulunne.”

Kenties Jumala parhaillaan tekee sinulle samoin. Elät ehkä parhaillaan tuskantäyteistä aikaa. Mutta Hän ei Sinua jätä. Varovin käsin hän on kokoamassa sirpaleita. Ja kun Hän sitten ottaa soittimen käteensä soittaakseen sillä, sävelillä on syvempi ja puhtaampi kaiku. Olet saanut kokea Jumalan uutta luovan rakkauden.

Muutama vuosi sitten koin ihmeen. Olin läheisellä suolla tekemässä koivuhalkoja talomme lämmitystä varten. Hiljaisuuden keskellä tunsin ihmeellisen Jumalan läsnäolon. - Siis myös yksinäinen puunhakkaaja voi olla työssään Jumalan käytössä ja Jumalaa lähellä. Kaikki on lopulta kiinni Hänestä, Kaikkivaltiaasta. Kaikki on lopulta armoa. On Jumalan ikävä. Vain Jeesuksen ansion tähden voin selviytyä ja päästä perille.

Minkälainen paikkasi onkaan.. Yksinäisyydessä tai suuren joukon keskellä. Ole vakuuttunut, että Herra on lähelläsi. Ole turvallisella mielellä. Meillä on sama päämäärä. Olla kerran perillä Taivaan kodissa.

Ystäväperheemme 5-vuotias poika sanoi viime viikolla yhden suuren hengellisen viisauden: ”Ensin olemme vauvoja, sitten meistä tulee poikia, sitten meistä tulee aikuisia ja sitten meistä tulee pappoja. Ja sitten me kuollaan ja päästään Taivaaseen.”