torstai 8. elokuuta 2013

"Hän ei kiskonut minua, ei työntänyt, viittoi vain astumaan yli kynnyksen, ei repäissyt rikki pelkoni huntua vaan nosti sitä, pelkällä äänellään kosketti minua, niin että tahdoin.." (H. Oosterhuis)

Jumala on ihmeellinen. Hän ei luomaansa ihmistä pelasta väkisin, eikä auta. Jos Jumala haluaisi, hän voisi milloin hyvänsä viedä kaikki maailman ihmiset Taivaaseen. Mutta hän ei toimi niin. Hän odottaa meidän sydämemme valintaa, suostumista, antautumista hänen rakkaudelleen.
 
Elämme tällä hetkellä merkillistä aikaa. Päivän lehdessä oli juttu siitä, miten apulaisoikeusasiamies oli tehnyt päätöksen siitä, onko suvi-virsi hengellinen vai ei. Samoin hän oli tehnyt päätöksen ettei ruokaa saa enää siunata kouluissa eikä päiväkodeissa. Pelottavalta tuntuu ajatella, että me ajamme Jumalaamme pois kaikesta elämästämme, emmekä ymmärrä, että kaikki hyvä on Hänen lahjaansa.
 
Lähestymme koko ajan sitä hetkeä, jolloin Jeesus tulee takaisin. Silloin kaikki saavat hänet nähdä. Niille, jotka ovat Jeesukseen uskoneet, tuo päivä on huikea ilon päivä. Mutta niille, jotka eivät häneen ole uskoneet, on äärimmäisen järkyttävä.  Eräs runoilija on kirjoittanut melkoisen puhuttelevan tekstin: "On helppo uskoa, että Jumalaa ei ole. Mutta paljon vaikeampi on uskoa, ettei Häntä ole."
 
Yhden ihmeellisen todistuksen Jumalan olemassaolosta sain muutama vuosi sitten käydessäni työpalaverissa Helsingissä. Päivä oli minulle ollut erityisen raskas ja koetteleva. Poikkesin metroaseman baariin syömään. Kun istuin baarin pöydässä, eteeni pysähtyi minulle tuntematon, vanhempi naishenkilö. Hän kertoi nähneensä minut kadulla. Siinä hetkessä Jumala oli antanut hänen sydämelleen sanan, jonka hän tuli minulle kertomaan. Sanoman sisältö oli suunnilleen seuraava: "Ihmiset näkevät meistä vain ulkokuoren.. mutta Jumala näkee ja tietää, kuinka suuria taakkoja me kannamme.." Lähtiessään nainen lainasi vielä Jesajan kirjan kohtaa: "Rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne.."
 
Olin tuosta tapaamisesta ja rohkaisusta tosi puhuteltu. Satojen ihmisten kulkiessa ohi, Jumala lähetti luokseni yhden ihmisen kertomaan, että Hän rakastaa minua..
 
Minulla on tätä tekstiä kirjoittaessani ollut sellainen tuntu, että joku Teistä taistelee tänään oman jaksamisensa kanssa. Ja sen kanssa, uskoako Jumalaan vai ei?
 
Olen käynyt hengellisessä retriitissä yhden kerran. Sain tuon viikonlopun aikanaan syntymäpäivälahjaksi. Perjantai-iltana, kun astuin seurakunnan leirikeskuksen eteiseen, siellä oli pieni alttari, jossa oli avoin Raamattu. Vilkaisin, mitä avoinna olevassa kohdassa sanottiin. (Jobin kirjan 13. luvusta) "Kunpa jo lopulta vaikenisitte.. Kuunnelkaa nyt, mitä minulla on sanottavana.." Kuin Jumala olisi sanonut, että Hän odottaa minua hiljaisuudessa voidakseen puhua. - Juuri näin on tänäkin hetkenä.
 
Meitä osallistujia varten oli varattu monia hyviä hengellisiä kirjoja. Aloin lukea Anthony De Mellon kirjaa "Kuuletko linnun laulun". Tuosta kirjasta löysin mm seuraavan lainauksen.
 
"Vaeltava kerjäläismunkki saapui kylän liepeille ja asettui puun alle yöpymään. Äkkiä kylästä juoksi hänen luokseen mies, joka huusi: "Kivi! Jalokivi! Anna minulle heti kallisarvoinen jalokiveni!" "Mikä kivi?" kerjäläismunkki kysyi. "Viime yönä Herra ilmestyi minulle unessa", kyläläinen kertoi. "Hän sanoi, että jos menisin kylän liepeille iltahämärissä, löytäisin kerjäläismunkin. Häneltä saisin jalokiven, joka tekisi minut rikkaaksi koko loppuelämäni ajaksi." Kerjäläismunkki kaiveli pussiaan ja veti esille kiven. "Hän varmaankin tarkoitti tätä kiveä", munkki sanoi ja ojensi sen kyläläiselle. "Löysin sen metsäpolulta muutama päivä sitten. Voit aivan hyvin saada sen." Mies tuijotti kiveä ihmeissään. Se oli lähes ihmisen pään kokoinen timantti, todennäköisesti suurin, mitä koko maailmasta löytyi. Hän otti timantin ja meni pois. Koko yön hän pyöri valveilla vuoteellaan. Seuraavana päivänä hän meni aamun koittaessa kerjäläismunkin luo ja sanoi: "Anna minulle sitä rikkautta, jonka avulla voit antaa pois tällaisen timantin noin huoletta."
 
Elämämme upein haaste ja mahdollisuus on oppia tuntemaan Jumala ja päästä Hänen lähelleen. Jumala on ihan lähellämme. Hän odottaa meitä hiljaisuudessa voidakseen puhua meille ja voidakseen avata meille rikkauksiaan. Jumalan kohtaaminen muuttaa meitä.
 
C. Morley kirjoittaa omasta Jumalan kohtaamisestaan näin: "Minulla oli miljoona kysymystä Jumalalle, mutta kun kohtasin hänet, ne kaikki häipyivät mielestäni, eikä niillä ollut enää mitään merkitystä."
 
 


Tosi kiva nähdä taas!!!

Tervehdys! On kulunut lähes vuosi edellisestä kirjoituksestani tänne kotisivuille. Vaikka olen ollut eläkkeellä jo useamman vuoden, tämä vuo...