"Jos odotamme hetkeä, jolloin ymmärrämme täydellisesti, mistä rukouksessa on kysymys, emme rukoile koskaan. En ymmärrä täysin, mitä sähkö on, mutta en aio istua pimeässä siihen saakka, kunnes ymmärrän. Meidän ei tarvitse ymmärtää rukousta voidaksemme rukoilla." Vance Havner

Meni useita vuosia, että en pystynyt/halunnut/jaksanut lukea kirjoja. Vain Raamattua luin päivittäin silloinkin, kun en mitään muuta lukenut.

 

Muutama päivä sitten löysin kirjan, jonka nimi on "Mitä jos rukoilisit". Kirjan nimi puhutteli minua vahvasti siitäkin syystä, että monta vuotta sitten kun vielä asuin Heinolassa, erääseen epätoivoiseen hetkeen kuulin sisälläni seuraavan  lauseen: "Mitäpä jos sinä rukoilisit". Tuo rohkaisu näytti valoa eteenpäin ja noiden sanojen mukaan myös toimin. Rukoilin ja Jumala vastasi, auttoi, vei eteenpäin.

 

Ajattelemme usein: "Maa odottaa, että taivas ryhtyy toimeen." Mutta voimme myös ajatella: "Taivas odottaa, että maa pyytää".

 

Lainaan muutaman otteen em. kirjasta.
"Uskon, että Jumala vastaa rukoukseen mielellään koska silloin kun hän toimii rukousvastauksessa, ei ole epäilystäkään siitä, kenen ansiosta asiat ovat tapahtuneet. Uskovilla, etenkin meillä papeilla, on taipumus antaa Jumalalle kunnia mutta ottaa silti ansiot itsellemme. Kun kerromme jostakin suuresta saavutuksesta, selitämme laajasti ja yksityiskohtaisesti, miten hirveän paljon joudumme suunnittelemaan ja pohtimaan ja tutkimaan ja jälleen kerran suunnittelemaan ja kuinka kovasti ja pitkään jouduimme tekemään töitä, ennen kuin saimme tämän ihmeellisen asian toteutetuksi. Lopuksi muistamme ehdottomasti lisätä: Kiitos Jumalalle. Aivan kuin antaisimme tarjoilijalle juomarahan. Jumalalle tulee kunniamaininta.."

 

Monesti seurakunnissa, hengellisissä järjestöissä ja uskovienkin keskellä kaivataan Jumalan Hengen selkeää, näkyvää ja voimallista läsnäoloa ja toimintaa. Kun näin ei tapahdu, hämmästelemme, petymme ja masennumme. Syynä voi kuitenkin olla se, että me kaipaamme hengellistä toimintaa, josta me mielellämme otamme kunnian itsellemme ja jota me esittelemme toisillekin. William Carey on sanonut: "Jumalan ehdoilla tehty Jumalan työ ei koskaan jää ilman Jumalan tukea." - Kaikista tärkeintä siis on, että rukoilemme Jumalan tahdon tapahtumista. Jumala ei jaa kunniaansa meidän kanssamme.

 

Yksi tunnetuimmista rukouksista lienee: "Herra, anna herätys ja aloita se minusta." - Rukous on hyvä ja selkeä. Mutta tuo loppuosa, joka koskee meitä, onkin jo vähän hankalampi. Harva uskova pitää siitä, että hänen hengellisyyttään tai toimintaansa arvioidaan. Mikä onkaan helpompi, kuin aloittaa tuo tutkiminen toisista. Silloin, kun aidosti ja avoimesti annamme Jumalalle valtuudet tutkia meitä, voimme kohdata totuuden. Voimme kohdata hengellisyydessämme asioita, tulkintoja, joilla ei ole Jumalan kanssa mitään tekemistä.

 

Muistan vuosien takaa entisen työtoverini, Hannu Päivänsalon, Raamattutunnista lauseen, joka jäi lähtemättömästi mieleen: "Jumalalle olisi tarjolla paljon herroja, mutta palvelijoita huomattavasti vähemmän." Meidän lihallisuutemme haluaa mainetta ja näkyvyyttä. Johtajia ja päälliköitä riittää. Palvelijoista on pulaa.

 

Runsas viikko sitten kuulin Radio Deissä Jumalanpalveluksen. Saarnan pitäjä kertoi korealaisista vieraista, joita oli käynyt Suomessa tapaamassa paikallisia hengellisiä vaikuttajia. Vieraista joku oli todennut, että "..tällä hetkellä maailman hengellinen keskus on Koreassa." Joku suomalaisista isännistä oli todennut: "Minä olen sitä mieltä, että kaiken hengellisyyden keskus on (edelleen) Golgatalla."

 

Vuosia sitten edesmennyt evankelista, Niilo Yli-Vainio, totesi elämänkertakirjassaan "Saarnaaja" seuraavasti: "Mies kestää helpommin lottovoiton tai ministerinhatun, kuin että Jumala häntä käyttää.." - On helppo rukoilla suuria, mutta huomattavasti rankempaa on sitten kokea esim. se, miten Jumala alkaa meitä itseämme muovata ja muuttaa. Jotta voisimme enemmän olla Hänen käytössään.

 

Jälleen lainaus em. kirjasta:

"Jos seurakuntayhteisö ei opi rohkeasti kolkuttamaan Isän ovelle, sen upeista pyhätöistä tulee kuin tyhjiä leipälaatikoita, ja kun nälkäiset kulkijat eivät löydä leipää niiden ovista käytyään, he poistuvat kirkonmenoista tyhjin ja pakottavin vatsoin.

Kun ihminen on tarpeeksi nälissään, hän syö leipää roskiksesta. Ja varmaa on, että jos hän poistuu kirkosta mitään saamatta, paholainen odottaa häntä tarjoillakseen runsain määrin roskisleipää."

 

Muistan monen vuoden takaa löydön Vanhasta Testamentista. En edes muista mistä kirjasta teksti on, mutta se kuuluu jotenkin näin: "Tulee aika, jolloin minä lähetän maahan nälän. Ei leivän nälkää eikä veden janoa, vaan Minun sanojeni kuulemisen nälän.."

 

Tuo kohta kaiken edellä kirjoittamani lisäksi, on selkeä rohkaisu rukoukseen. Myös rukousaihe on selkeästi sanottu. On äärettömän tärkeätä rukoilla, että Jumala antaisi seurakuntiimme, asuinpaikoillemme, koteihimme Jumalan Sanan nälän. Herätys alkaa, kun uskovat heräävät rukoilemaan. Tämänkin pystyy yksin Pyhä Henki saamaan aikaan. Kun rukouksen määrä lisääntyy, Pyhän Hengen toiminta alkaa vahvistua. Silloin, kun jätämme asiamme Jumalan käsiin, Hän kantaa tilanteesta vastuun. Ja tekee sen mielellään. Ja Hän vastaa niin kuin haluaa. Meidän ei juurikaan tarvitse neuvoa Jumalaa, miten esim. herätys tulee paikkakunnalle. Jumala on tehnyt Jumalan valtakunnan työtä jo silloin, kun meitä ei ollut olemassakaan. Siksi on rukouksessa hyvä jättää pyyntömme ja vastaamiset Hänelle.

 

Seuraava tarina kertoo, miten ihmeellisesti Jumala voi rukouksiin vastata.

 

"Eräänä kesänä vein perheeni etelärannikolle Texasiin ja toivoin, että kun aallot lempeästi vyöryisivät Meksikonlahden hiekkarantaan ja vetäytyisivät takaisin merelle, ne samalla huuhtelisivat rauhoittavasti mieltämme. Vuosi ei ollut alkanut hyvin, ja sitä oli vielä toinen puoli jäljellä. Muutamaa päivää ennen lähtöämme nuorin poikamme ehti kaiken kukkuraksi katkaista jalkansa.

 

Jalka oli kipsissä lantiosta varpaisiin. Röntgenkuvista näkyi luussa murtuman lisäksi jotakin kasvaimennäköisiä möykkyjä. Ei tiedetty vielä, mitä ne olivat. Käytin omaa mielikuvitustani.
 

Siellä me siis olimme ja nautimme lomakauden auringosta ja lainelautailusta. Ja joka aamu herätessäni se oli paikalla - synkeä kaverini, masennus. Se odotti heti vuoteen vieressä. Aallot eivät olleet huuhtoneet sitä minnekään. En saanut karistetuksi sitä kannoiltani. Kuljimme kaikkialla yhdessä, minä ja varjoni. Kunnes tuli torstaiaamu. Heräsin, eikä sitä ollut missään. Tulin epäluuloiseksi. Odotin koko päivän, että se hypähtää eteeni jollakin hämärällä puistokäytävällä, mutta siitä ei näkynyt jälkeäkään. Rauhoituin täydellisesti. Mikään ei ollut ulkonaisesti muuttunut, mutta kaikki tuntui erilaiselta.

 

Palattuamme muutaman päivän päästä kotiin menin työpaikalleni hakemaan sinne kerääntynyttä postia. Yhdessä kirjekuoressa oli vieraannäköinen hotellin logo, mutta käsiala oli tuttu. Kirje oli ystävältä, joka tunsi tilanteeni hyvin. Päiväyksen perässä oli kellonaika, jolloin kirje oli kirjoitettu: kello kolme aamulla.

 

"Veli hyvä..

Olen tänään rukoillut puolestasi ja aion rukoilla vielä uudestaan, että Jumala antaisi ajan, jota nyt elät, olla ovi, jonka takana totuuden arvoitus ratkeaa. Ilmeisesti Jumala rakastaa sinua todella paljon antaessaan sinulle tällaisia koettelemuksia..

En kuitenkaan aio pyytää saarnaa tästä aiheesta. Sanon vain sen, mikä on tällä hetkellä sydämelläni ja koskee sinua. Minulla ei ole täällä maan päällä toista ystävää, jonka ystävyys olisi minulle kalliimpi kuin sinun.

Olen pyytänyt Jumalaa panemaan sydämelleni mahdollisimman raskaan taakan, jotta sinun taakkasi keventyisi. Tahdon kantaa sen kanssasi. Se ei edellytä keskustelua eikä kirjeenvaihtoa. Mutta hengessä, missä tällaiset siirtymät ovat mahdollisia, olen pyytänyt Jumalalta saada kantaa kuormaasi.."

 

En yllättynyt nähdessäni, että kirje oli päivätty sinä torstaina, jolloin synkkä seuralaiseni ei herätessäni enää odottanut minua. Tätäkö Paavali tarkoitti, kun hän kehotti meitä kantamaan toistemme kuormia? Tätäkö Martti Luther tarkoitti, kun hän sanoi tuntiessaan itsensä erityisen vahvaksi ja mielensä tyytyväiseksi: "Minusta tuntuu, että puolestani rukoillaan"?

 

Olen useana päivänä ajatellut Sinua. Kuulostellut. Minulla on ollut sellainen tunne, että kenties rukouselämääsi koetellaan näinä päivinä rajusti. Sielunvihollinen ei pidä siitä, että rukoilet läheistesi ja seurakuntasi puolesta. Kenties Sinulla on joku henkilökohtainen rukouspyyntö, johon et ole tähän päivään mennessä vastausta saanut. Väsyttää ja masennuskaan ei ole vieras kaveri.

 

Olen/olemme kuin se pikku poika, joka inkkaria ja karjapaimenta leikkiessään ratsasti keppihevosellaan koko päivän kotinsa lähistöllä. Kun isä illalla ihmetteli, miksi poika oli niin väsynyt, tämä vastasi: "Oikeilla karjapaimenilla on oikeat hevoset, mutta minun piti laukata itse."

 

Olemme yrittäneet, rukoilleet, taistelleet, uskoneet.. Ja silti väsyneet, masentuneet ja menettäneet melkein uskomme. "Teemme niin ahkerasti, että emme ennätä olla." - Jeesus sanoi Martalle kerran: ".. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois."

Herra haluaa vapauttaa Sinutkin tuohon ihmeelliseen olemisen tilaan. Saat vain olla Hänessä. Ja alat vähitellen ymmärtää, mitä on armo. Mitä on elää uskon varassa.

 

Jokin aika sitten eräs lähetystyöntekijä kertoi minulle saaneensa kirjeen pieneltä tytöltä, jonka pyhäkouluryhmässä  oli laadittu kirjeitä ulkomailla toimiville lähetystyöntekijöille. Ilmeisesti opettaja oli sanonut lapsille, että ihka oikeat lähetyssaarnaajat ovat hyvin kiireellisiä ihmisiä, eikä heillä ehkä ole aikaa vastata kirjeisiin, koska kyseisessä kirjeessä sanottiin vain:

"Hyvä pastori

Me rukoilemme teidän puolestanne. Emme odota vastausta.."

 

Tietämättään tuo pikkutyttö oli kiteyttänyt lauseisiinsa monen uskovan rukouselämän: Me rukoilemme teidän puolestanne. Emme odota vastausta. Totuus on, että emme yleensä ylläty silloin kun rukouksiimme ei vastata - yllätymme silloin kun niihin vastataan. Asian pitäisi olla päinvastoin.

 

Kirjoitin edellä rukouspyynnöstä, johon et ole ehkä vielä saanut vastausta, vaikka olet rukoillut niin paljon. Danielin kirjan 10:12,13 ovat sanat Sinua varten: "Älä pelkää Daniel. Sinun sanasi kuultiin ensimmäisestä päivästä alkaen, jolloin nöyräsi pyysit ymmärrystä Jumalalta. Minä olen tullut sinun sanojesi vuoksi. Persian enkeliruhtinas on vastustanut minua kaksikymmentäkaksi päivä, mutta Mikael, yksi suurimmista enkeliruhtinaista, tuli auttamaan minua. Tästä syystä minä olen viipynyt siellä, Persian kuninkaiden luona."

 

Sinun rukouksesi kuultiin jo silloin, kun ensimmäisen kerran kerroit sen Jumalalle. Tuohon rukoukseesi on tulossa vastaus. Tarvittaessa Jumala lähettää enkelin tuomaan sen Sinulle.

 

Koko sydämestäni toivon ja rukoilen, että jaksat jatkaa matkaa siellä, missä tätä tekstiäni luet. Parasta kaikesta on se, että Jumala itse aikoo viedä Sinut perille asti, Taivaaseen. Jos et jaksa kävellä, Hän ottaa Sinut syliinsä. Olet Jumalallesi tosi rakas.



”..anna itsesi Jumalan Hengen johdatettavaksi. Tuo Henki tulee johdattamaan sinut siihen lopulliseen päämäärään, jota varten sielusi luotiin.” (Paavali)

Olen kerran ollut retriitissä. Se pidettiin erään seurakunnan leirikeskuksessa. Kun astuin leirikeskuksen eteiseen, siellä oli pieni alttari, jossa oli avoin Raamattu. Vilkaisin, mitä tuossa kohdassa sanotaan. Sana (Jobin kirjan 13. luvusta) oli minusta profeetallinen: "Kunpa jo lopulta vaikenisitte.. Kuunnelkaa nyt, mitä minulla on sanottavana.." Kuin Jumala olisi tuon jakeen kautta sanonut, että Hän odottaa minua/meitä juuri hiljaisuudessa voidakseen puhua.

 

Meitä osallistujia varten oli varattu myös monia hyviä hengellisiä kirjoja luettavaksi. C. Morleyn kirjasta löysin seuraavan rohkaisun: "Elämämme upein haaste ja mahdollisuus on oppia tuntemaan Jumala ja päästä Hänen lähelleen. Jumala ei ole karkumatkalla. Hän odottaa meitä hiljaisuudessa voidakseen puhua meille ja voidakseen avata meille rikkauksiaan. Jumalan kohtaaminen muuttaa meitä. Sellainen on Kaikkivaltias Jumala.

 

"Minulla oli miljoona kysymystä Jumalalle, mutta kun kohtasin hänet, ne kaikki häipyivät  mielestäni eikä niillä ollut enää mitään merkitystä."
 

Eräs tunnettu suomalainen kirjailija on kirjoittanut: "Elämän talossa ovet ovat kapeat, huoneesta toiseen ei pääse suurten kantamusten kanssa, jotakin pitää jättää jokaisen oven eteen, elämän talossa on kuljettava näin, ja ovet ovat kerta kerralta kapeampia ja matalampia."

 

Jotain samaa liittyy uskossa kasvamiseen. Kuinka mukavaa olisikaan rikastua hengellisesti ja kuljettaa mukanaan kaikkea mahdollista, mitä olemme löytäneet. Niin että muutkin näkisivät sen. Mutta Jumalan suunnitelma on usein toisenlainen. Ehkä Sinäkin olet tilanteessa, jossa on ollut pakko pysähtyä. Kokea, että menneet siunaukset ja rohkaisut eivät meitä nyt auta. Olemme kuin odotushuoneessa, odottamassa, että meille avattaisiin ovi. Että meidän nimeämme huudettaisiin. Milloin on meidän vuoromme?

 

Oswald Chambers on kirjoittanut tästä aiheesta otsikolla "Hengellinen hämmennys". Kun Jumala haluaa viedä meitä syvemmälle tuntemiseensa, tapahtuu monesti asioita, joita emme ollenkaan ymmärrä. On aikoja, jolloin koemme hengellisessä elämässämme hämmennystä, ja teemme väärin, jos kiellämme sen. Jumala vie sinut tielle, jota et toistaiseksi tunne. Vain hämmennyksen kautta pääset selville Jumalan tarkoituksesta.

Hänen kätketty ystävyytensä.
Luuk 11:5-8 "Ja hän sanoi heille: "Jos jollakin teistä on ystävä ja hän menee hänen luoksensa yösydännä ja sanoo hänelle: "Ystäväni, lainaa minulle kolme leipää, sillä eräs ystäväni on matkallaan tullut minun luokseni, eikä minulla ole, mitä panna hänen eteensä." Ja toinen sisältä vastaa ja sanoo: "Älä minua vaivaa; ovi on jo suljettu, ja lapseni ovat minun kanssani vuoteessa, en minä voi nousta antamaan sinulle." - minä sanon teille: vaikka hän ei nousekaan antamaan hänelle sen tähden, että hän on hänen ystävänsä, nousee hän kuitenkin sen tähden, että toinen ei hellitä, ja antaa hänelle niin paljon, kuin hän tarvitsee."

Jeesus kertoi miehestä, joka ei näyttänyt välittävän ystävästään. Hän sanoi, että Taivaallinen Isä menettelee toisinaan meitä kohtaan samalla tavalla. Sinä ajattelet, että Hän on kovasydäminen ystävä. Mutta muista: ei Hän ole. Tulee vielä aika, jolloin kaikki selviää. Syvin ystävyys voi olla pilven peitossa ja rakkauden itsensä on usein odotettava kyynelehtien ja tuskan vallassa täydellisemmän yhteyden siunausta. Kun Jumala näyttää kokonaan kätkeytyneen, luotatko silloin Häneen?

Hänen verhottu isän sydämensä
Luuk 11:11-13 "Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen, taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin? Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat."

Jeesus sanoo, että toisinaan Taivaallinen Isäsi näyttää sinusta täysin epänormaalilta isältä, aivan kuin Hän olisi tunteeton ja piittaamaton. Mutta muista: Sitä Hän ei ole. "Sillä jokainen anova saa." Jos juuri nyt et näe Isän kasvoja, luota kuitenkin siihen, että Jeesuksen sanat ovat totta, vaikka et toistaiseksi ymmärräkään, mitä Jumala tekee. Hänellä on suuremmat asiat mielessä kuin mitä sinä olet Häneltä pyytänyt."

"Jumala tähtää johonkin, mitä sielu ei voi nähdä. Jumalan Henki asettaa Sinut jonkin uuden asian eteen. Jeesus voi yhtäkkiä ilmestyä Sinulle sellaisessa muodossa, ettet tunnista Häntä."

Jumalan työ meissä on ihmeellistä. Hänellä on ihmeellisiä tapoja puhua meille. Huomaan usein olleeni kärsimätön. Haluaisin heti nähdä/kuulla/kokea/tietää, mitä Jumala on tekemässä. Mutta johdattaessaan meitä, Jumala määrää vauhdin.

1. Mooseksen kirjan 33. luvussa on mielenkiintoinen kohta. Jaakob on perheineen ja karjoineen vuosien jälkeen palaamassa kotiseudulleen. Eesau tulee heitä vastaan ja haluaa viedä veljensä joukkoineen nopeasti perille kotiin. Jaakob sanoo kuitenkin näin: ”Sinähän tiedät, herrani, että lapset ovat pieniä ja että minun on pidettävä huolta imettävistä lampaista ja lehmistä. Jos niitä ajetaan liian kovaa yhdenkin päivän ajan, ne menehtyvät. Jatka matkaa minun edelläni, herrani, niin minä tulen hiljalleen perässäsi karjalle ja lapsille sopivaa vauhtia, kunnes saavun luoksesi Seiriin.”

Jaakob oli viisas, koska hän tiesi, mitä hänen perheensä ja karjansa kaipasi. Sopivan vauhdin löytäminen on pitkällä marssilla ja vaelluksella äärettömän tärkeätä, jotta jaksaisi perille asti. - Kuulin kerran miehestä, joka matkusti Afrikkaan. Matkakohde oli kaukana asutuilta seuduilta, ja mies palkkasi itselleen useita kantajia auttamaan tavaroiden kuljetuksessa. Heti ensimmäisenä päivänä mies piti yllä kovaa vauhtia, koska oli niin innostunut päämäärästä. Kova vauhti väsytti kantajat. Kun seuraava päivä tuli, kantajat eivät suostuneet lähtemään liikkeelle. Niin kului yksi kokonainen päivä, kun kantajat vain lepäsivät ja keräsivät uusia voimia. Miehen oli pakko suostua näkemään, että kaikki ei suju niin nopeasti kuin hänen ajatuksensa, haaveensa.

Hengellisessä elämässä oikean ”vauhdin” ja tahdin löytäminen voi joskus olla yhtä tuskallista. Kuinka ihana juttu olisi kasvaa nopeasti ja päästä kokemaan Jumalan ihmeellisten suunnitelmien täyttymistä, siirtyä uskosta näkemiseen.. Jumala on kuitenkin ainoa, joka osaa ja voi antaa meille sopivan tahdin. Kun vain haluat seurata Häntä, Hän pitää huolen siitä, että löydät Hänen tahtonsa ja saavutat päämäärän.

Kirjoitukseni alussa kerroin retriitissä olosta. Tuon hiljaisuuden viikonlopun aikana luin pyhän Birgitan kutsumuksesta, miten Jumala teki hänestä kansan herättäjän ym. Kaikkivaltiaan kutsun edessä ihminen tuntee olevansa tosi pieni ja avuton. Uskon, että moni meistäkin tälläkin hetkellä miettii, rohkenenko antaa kaikkeni Hänelle? Rohkenenko vastata Hänen kutsuunsa? Seuraava pyhän Birgitan rukous kirkkomme rukouskirjasta voisi olla tänään meidänkin rukouksemme:

 

”Oi Herra, tule pian ja valaise tieni. Niin kuin kuolevaiset ikävöivät, niin minä ikävöin Sinua. Sano minun sielulleni, ettei mitään tapahdu sinun sallimattasi ja ettei mikään, minkä Sinä sallit, ole toivotonta. Oi Jeesus, Jumalan Poika, niin kuin Sinä vaikenit niiden edessä, jotka sinut tuomitsivat, niin pidätä kieleni, kunnes olen saanut miettiä, mitä ja miten minun tulee puhua. Näytä minulle tiesi ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Vaarallista on viipyä, ja uskallettua on jatkaa matkaa, niin täytä minun ikävöimiseni ja näytä minulle tiesi. Minä tulen Sinun luoksesi, niin kuin sairas tulee lääkärin luo. Oi Herra, anna minun sydämelleni rauha. Amen.”

 

Luota siihen, että olet Jumalan johdatuksessa. Kiitetään Jumalaa siitä, että Hän johdattaa meitä ja antaa meidän nähdä sen ihmeellisen suunnitelman, jonka Hän on meitä varten tehnyt. Rukoilen Sinun puolestasi. Ja mikä huikeinta, Jeesus itse rukoilee Sinun puolestasi. Juuri tälläkin hetkellä, kun tätä tekstiäni luet. Palaillaan pian.

"Jumala näki paremmaksi kääntää pahan hyväksi kuin kieltää pahan olemassaolon." Augustinus

 

"Jumala olisi voinut varjella Danielin joutumasta jalopeurojen luolaan.. mutta Jumala ei ole luvannut säästää meitä vaikeilta tilanteilta.. Hän oli luvannut kulkea niiden läpi meidän kanssamme ja auttaa meitä selviytymään niistä voittajina." Merv Rossel

 

Olen viime viikot kärsinyt kovista selkäkivuista. Oletin, että en jaksa enää kirjoitella tälle sivustolle, koska kipu on riisunut kaikesta ja väsyttänyt. Eilen olimme vaimon kanssa synttäreillä, jossa sankari täytti 80 vuotta. Sankarin kanssa puhuimme, että kyllä kivuista ja sairauksista riittää puhumista.

 

Kävin hiljan kivunhoitoon erikoistuneen neurologin vastaanotolla. Lääkäri on hoitanut kipujani jo yli seitsemän vuotta. Vastaanotolla paljastui mielenkiintoinen asia. Kun minulle on määrätty paljon erilaisia lääkkeitä, minulle on määrätty mm. kahta sellaista lääkettä, mitä ei koskaan saisi syödä yhtä aikaa. Koska yhteisvaikutuksena syntyy vuotava vatsahaava. Eri lääkärit ovat lisänneet lääkkeitä yksi kerrallaan. Ja heidän on ollut vastaanotolla  vaikea tutkia, mikä lääke vaikuttaa johonkin toiseen lääkkeeseen.

 

Muutama vuosi sitten olin Someron Vapaakirkon tilaisuudessa, jossa puhujana oli evankelista Anne Miettinen. Anne tekee merkittävää työtä Kauko-Idässä. Tilaisuuden lopussa oli rukoushetki. Anne rukoili kaikkien niiden puolesta, jotka halusivat. Minäkin menin rukousjonoon. Kun tulin Annen eteen, en sanonut mitään rukousaihetta. Ihmeellistä oli se, että Anne laittoi heti toisen kätensä siihen kohtaan selkääni, jossa kova kipu on. Ja alkoi rukoilla, että Jumala parantaisi vaivani siellä. Minua rohkaisi valtavasti, kun sain tuossa hetkessä todistuksen siitä, että kyllä Jumala tietää, missä meidän kipumme on/ovat.

 

"..sinut ja minut on kutsuttu opettelemaan Jumalaan luottamista kaikissa olosuhteissa ja Hänelle elämistä, tulipa tiellemme sitten mitä tahansa." Billy Graham

 

Jokainen sairauden kanssa taisteleva uskova ihminen joutuu vaivojensa tähden miettimään monenlaista. Viime aikoina olen huomannut, että kivusta on tullut osa minua. Jumala aivan varmasti tietää, että olen sairas. Jos Hän haluaisi, Hän voisi parantaa minut milloin hyvänsä. Mutta Hän ei ole sitä tehnyt. En usko sairauteni johtuvan tekemistäni synneistä. Jos Jumala tekisi Sanansa mukaan, Hän tappaisi minut. Koska synnin palkka on kuolema. Mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa.

 

En tiedä, jalostaako sairaus minua? En oikein usko. Kipu kyllä riisuu minua melkoisesti. Runsas pari viikkoa sitten selästäni otettiin röntgen-kuva. Kuvassa näkyi, että selässä tapahtuneet muutokset ovat todennäköisesti lisääntyneiden kipujen aiheuttajia. Lääkärinlausunnossa oli mm. mielenkiintoinen sanapari: "..juuriaukkoahtautumasta viite."

 

"Iän karttuessa olen huomannut, ettei Jumala koskaan unohda mitään. Hän tietää kaiken ja Hän muistaa kansansa, sen surut, sen kärsimykset ja sen tarpeet. Ainoa asia, jonka Hän unohtaa, ovat meidän syntimme. "Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista." Jes 43:25.

 

Eräs armeijan upseeri on todennut hyvin viisaasti: "Sodassa sää on aina suosiollinen, jos sitä vain osataan käyttää hyväksi." - En ole varma, mutta olisikohan niin, että minua niin kuin Sinuakin Jumala haluaa tässä myllyssä opettaa? Opettaa jotakin syvää ihmisenä olemisesta. Uskosta. Uskon varaan heittäytymisestä.

 

Kävin hiljan ystäväperheen luona. Toinen heistä on vakavasti sairas. Viime päivinä on ollut pakko miettiä sitäkin hetkeä, kun elämä täällä ajassa päättyy. Keskustellessamme huomasimme asian, joka on varmasti aika monen uskovan taakkana. Kun ei enää jaksa lukea Sanaa niin kuin ennen. Kun ei jaksa rukoilla niin kuin ennen.

 

Kun kaikki on riisuttu, jäljelle jää vain riisuttu, heikko ihminen. Eikö olisi rankka juttu, että sitten, kun emme jaksa enää tehdä sitä, mitä uskovan yleensä pitää tehdä, silloinko Jumala meidät jättäisi? Ja Taivaasta katselisi, että eipä tuokaan lapseni jaksanut tuon kummemmin.

 

Me emme ymmärrä, että kaikesta riisuminen auttaa meitä löytämään uskon ytimen, armon. Ja se on tosi vaikeata. Mutta lopulta armo vapauttaa meidät elämään. Kenties voimme kohdata Jumalan läsnäoloon liittyvän ihmeellisen taivaallisen voiman.

 

C.S.Lewis kirjoittaa: "Kärsimys.. pystyttää totuuden lipun kapinoivat sielun linnakkeeseen. Ja totuus on se, että ihmisruumis on kuolevainen, lyhytaikainen. Ihmisen on nostettava katseensa itseään korkeammalle, ennen kuin hän löytää kuolemattomuuden. Kärsimyksen avulla Jumala puhuu meille, herättää meidät tarvitsemaan Häntä ja kutsuu meitä. Jumala kuiskaa meille menetyksissämme, puhuu meille omassatunnossamme, mutta huutaa meille tuskissamme. Ne ovat Hänen megafoninsa, jolla Hän herättää kuuron maailman. Jos kärsimys vie meidät Jumalan luo, siitä tulee meille siunattu ja kallisarvoinen ystävä."

 

Ilmestyskirjan 3. luvussa on jae 19, ja se kuuluu näin: "Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus."

 

Monesti ajattelen/ajattelemme, että Jumalan rakkauden kohteena oleminen tarkoittaa ongelmattomuutta. Että Jumalan lapsina meitä ei kohtaa mitään muuta kuin pelkkää aurinkoista myötämäkeä. Tuon em. jakeen selitys Novumissa on selitetty mm. näin: ".. Puhdistuksen saa läpikäydä jokainen, joka on sen tarpeessa ja jota Herra rakastaa. "Elenkhè" ei kuvaa vain nuhtelua yleensä, vaan erityisesti sellaista nuhtelua, joka vaikuttaa ihmiseen parantavasti siten, että hän näkee virheensä ja tunnustaa ne."

Mielenkiintoista on, että kaiken elämäämme sallitun kärsimyksen, kivun ja sairauden alta voi löytyäkin jotakin ihmeellistä. Aarre, jonka Jumala on meille valmistanut. Joku on erittäin viisaasti ja kauniisti ajatellut: "Kuvittele, että sinun ja Jumalan välillä on koruommel, jonka oikea puoli näkyy Jumalaan päin. Ihminen näkee irrallisina roikkuvat langanpäät, mutta Jumala näkee kuvion."

 

Kun olen tässä kirjoitellut, on koko ajan tunne, että Herra haluaa rohkaista meitä. Luottamaan Häneen. Hänen uskollisuuteensa. Hänen armoonsa. Ja siihen, että Hän ei jätä työtään kesken meidänkään elämässämme. Hän vie meidät perille Taivaan kirkkauteen. Vaikka kantamalla, jos emme itse jaksa kävellä.

 

Paavali kirjoitti roomalaisille: "Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta." Room 12:2

 

J. B. Phillipsin käännöksessä tämä kohta kuuluu: "Älkääkä antako teitä ympäröivän maailman painaa teitä omaan muottiinsa, vaan antakaa Jumalan muovata mielenne uudelleen sisäisesti."

 

Uskon, että juuri tästä on kyse meidänkin kohdalla. Jumala on muovaamassa meitä. Ja mikä parasta, koko ajan olemme Hänen huolenpitonsa kohteina. Ja kun kerran olemme perillä Hänen luonaan, voimme todeta: "Ja sinä päivänä te ette minulta mitään kysy." Joh 16:23 Silloin olemme täydellisesti yhtä Hänen kanssaan.

 

Kirjoitan tätä tekstiä kotimme yläkerrassa. Ulkona paistaa aurinko. Naapurin mies kurvasi äsken rollaattorilla kotinsa pihalle. Kevät on tulossa. Nautitaan jokaisesta armon päivästä jonka saamme elää. Niin paljon on hyvin.

 

 

"Ehkä jotain pitäisi heittää pois - ihan kokonaan - jotta elämä voisi helpottaa."

 

Hei Ystävä!

Toivottavasti olet jaksellut hyvin. Olen rukoillut puolestasi.

 

On mielenkiintoista, miten lähes joka kerta, kun alan miettiä, mitä Sinulle kirjoittaisin, sisälläni käy melkoinen taistelu, joskus jopa kipu. Johtuuko se siitä, että koen itseni riittämättömäksi, tai ehkä rima on liian korkealla vai sielunvihollinenko yrittää saada minut kokonaan luopumaan kotisivujen pitämisestä. Oli niin tai näin, seuraavassa kirjoitan Sinulle neljän miehen elämästä. Jokaisessa tarinassa on jotakin sellaista, joka on koskettanut omaakin elämääni.

 

Ensimmäinen tarina

Tapasin kerran miehen, joka kertoi, että hän oli pitkään kuvitellut, että hänen tulisi ensin saada oma elämänsä järjestykseen, jotta hän voisi kohdata Jumalan. Järjestys on kuitenkin aivan päinvastainen. Kuten omasta elämästäni tiedän, Jumala haluaa tulla meille avuksemme, jotta saamme elämämme järjestykseen. Jesajan kirjassa on hieno rohkaisu rukoukseen Jes 58:9 "Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: ´Tässä minä olen´." Tuo on yksi Jumalan rohkaisu meille huutaa hänen puoleensa, rukoilla, että hän tulee avuksemme. Tälläkin hetkellä Jumala on ihan lähelläsi. Täysin riippumatta siitä, mitä ajattelet tai miltä Sinusta tuntuu. Meidän tulee vain kutsua ja Hän tulee avuksemme.

 

Toinen tarina

"Psykiatri kuunteli, kun mies kertoi peloistaan ja kariutuneista unelmistaan sekä siitä, kuinka epäonnistuneeksi hän tunsi itsensä. Kun tätä oli jatkunut tunnin, psykiatri sanoi: "En ole kristitty, mutta tiedän jotakin siitä, mitä Raamattu opettaa. Minusta näyttää, että sinä tunnet vain kiivaan Jumalan, vihan ja koston Jumalan. Et tunne rakkauden ja anteeksiannon Jumalaa: Häntä, joka odottaa sinua ja antaa sinulle uuden tilaisuuden." Miehestä tuntui, kuin Damaskoksen tiellä sokeutuneesta Paavalista, joka sai näkönsä takaisin, kun hänen puolestaan rukoiltiin. Kuin suomut olisivat pudonneet silmistä! Tuona hetkenä mies heräsi ymmärtämään Jumalan rakkauden. Peili, jonka psykiatri asetti hänen eteensä, osoitti hänen sisimmän kamppailunsa pohjimmaisen syyn. Tästä oivalluksesta alkoi hänen fyysinenkin paranemisensa." (kirjasta "Häpeästä rauhaan")

 

Kun sisäinen kipu tulee riittävän suureksi, myös fyysinen olemuksemme alkaa oireilla vahvasti. Mikä lieneekään heikoin kohtamme? Jollakin se on vatsa, toisella tulehdus jossakin kohtaa kehoa. Jollakin päänsärky, huimaus.. Vaiva voi olla melkein missä vaan. On tosi rankkaa, jos meistä tuntuu, että Jumalakin on meihin pettynyt. Eräässä runossa ovat sanat: "Ensiksi vaikeata itsensä kanssa, toiseksi vaikeata toisen kanssa.." Välttämättä lisää porukkaa ei tarvitakaan. Jonkun elämässä, hengellisyydessä riittää syvä pettymys itseen. Ja sitä kautta sielunvihollinen lisää painetta päällemme todistamalla monin tavoin, että tilanteemme on täysin toivoton. Siinä on valheiden isän suuri valhe. Totuus on se, että niin paljon Jumala Sinua rakastaa, että hän uhrasi Jeesuksen, jotta Sinä selviäisit siitäkin taistelusta, jossa kenties tällä hetkellä olet.

 

Rukoilen, että juuri tällä hetkellä saisit tuntea Jumalan rakkauden väkevästi elämässäsi. Kun pystyt ottamaan vastaan tuon ihmeellisen rakkauden, on mahdollista, että Sinua pitkään vaivannut sairauskin paranee. Ihmeitä tapahtuu, kun Jumalan voima vaikuttaa.

Kolmas tarina

Joitain vuosia sitten kävin läpi vaikean kauden, jonka aikana jouduin muutamien ihmisten jatkuvan kritiikin kohteeksi. On olemassa rakentavaa kritiikkiä, joka tulee niiltä ihmisiltä, jotka rakastavat sinua, kritiikkiä, joka opettaa ja auttaa sinua menestymään. Mutta on katkeroituneesta hengestä lähtöisin olevaa kritiikkiä, jonka tarkoituksena ei ole oikaista sinua vaan tuhota sinut. Suhteeni näiden ihmisten kanssa oli jälkimmäistä laatua.

Ollakseni rehellinen, olen varma siitä, että elämässäni oli epätasapainossa olevia alueita; jotkut näiden ihmisten valituksista olivat oikeutettuja. Mutta paljon siitä, mitä heillä oli sanottavanaan, sanottiin toisille minun selkäni takana. Nämä henkilöt järkyttivät seurakuntamme tasapainoa. Vaikka miten yritin, mitkään sanani tai katumuksen ilmaisuni eivät saaneet heitä lopettamaan.

Kolmen vuoden ajan etsin Herraa, mutta Hän ei puolustanut minua heidän syytöksiään vastaan. Sen sijaan Hän teki työtä minussa. Hän kurottautui syvälle sieluni syvimpiin sopukoihin asti ja alkoi kosketella elämäni kätkettyjä alueita.

Herralle kysymyksessä ei ollut syntini, vaan oma minäni. Raamattu sanoo, että meidän syntimme ovat aina edessämme. Mutta en nähnyt sisälle omaan sieluuni. Herra salli tämän kritiikin jatkua, kunnes se toi pintaan jotain syvempää ja perustavampaa laatua olevaa vääryyttä kuin mikään opillisista tulkinnoistani tai synneistäni. Se riisui minut paljaaksi.

..Pyhä Henki alkoi näyttää minulle, miten helposti annoin ihmisten kritiikin vaikuttaa minuun, ja erityisesti, miten suuresti rauhan tunteeni oli riippuvainen ihmisten hyväksynnästä tai hylkäämisestä. Vaikka miten olisin rukoillut, Jumala ei vapauttanut minua vihollisestani. Hän pelasti minut tappamalla sen osan minussa, joka oli haavoittuvainen viholliselle, ja Hän teki sen nimenomaan syytöksien kautta.

En koskaan unohda sitä päivää, jolloin ymmärsin sekä Jumalan että paholaisen haluavan minun kuolevan, mutta eri syistä. Saatana halusi tuhota minut pahoilla puheilla ja sitten näännyttää minut sillä, että jatkuvasti selittelisin ”omaa näkökantaani” ihmisille. Samaan aikaan Jumala halusi ristiinnaulita sen osan sielustani, jota paholainen saattoi ylipäätään käyttää niin helposti hyväkseen.

Ratkaiseva päivä oli se, jolloin ymmärsin, että tämä taistelu ei päättyisi ennen kuin kuolisin sille, mitä ihmiset sanoivat minusta. Luultavasti juuri tässä vaiheessa minusta tuli lopulta ja todella Jumalan palvelija.

 

Nyt katson täynnä ihmetystä sitä, mitä Herra teki noiden hirveiden, mutta kuitenkin ihmeellisten kuukausien aikana. Hän tiesi, että tulisi aika, jolloin kirjoittamani asiat tulisivat koskettamaan miljoonien ihmisten elämää. Rokottaakseen minut ihmisten ylistystä vastaan Hän kastoi minut ihmisten arvostelulla, kunnes kuolin ihmisten hallinnalle.

On aika, jolloin Jumalan kosketettua sinua Hengessäsi syntyy jotakin sellaista, joka on todella lähtöisin Kristuksesta. Se on oikeastaan aika, jolloin Jumalan toiveet alkavat täyttää mielikuvitustasi ja unelmiasi. Tämä kokemus muistuttaa hyvin paljon raskautta. Se, minkä Jumala on aloittanut sinussa, kasvaa nyt rukoustesi suojaamana saaden uskostasi ravintoa. Kristus saa muotoa sinussa.

Jos haluamme astua sisälle Jumalan todelliseen palvelemiseen, ja olla siinä kestäviä, meidän on lakattava luottamasta mihinkään muuhun kuin Hänen voimaansa, tai mihinkään muuhun menestykseen kuin siihen, minkä Hän vahvistaa.

Edellä oleva huikea tarina oli erään Jumalan palvelijan elämästä. Kuten edellä, Jumalan sallima koetus lopulta koituu meidän parhaaksemme. Sinunkin elämässäsi voi olla menossa vaihe, johon et järjellisiä syitä tänään löydä mistään. Jos näkisimme sen, mitä Jumala jo näkee, kenties ymmärtäisimme. On käsittämätön tunne, kun yhtäkkiä alkaa nähdä ja ymmärtää. On helpompi nähdä elämäänsä taaksepäin. Myös sitä, mitä Jumala on tehnyt ja miten hän on meitä auttanut.

Jos itse tänään epäilet, auttaako Jumala Sinua, voin lähettää täältä Sinulle viestin, että kyllä Hän auttaa. Ole turvallisella mielellä.

Runsas viikko sitten oli seurakunnassamme Majatalo-ilta. Pekka Simojoki, Et Cetera, Jukka Jämsen ja Ilkka Puhakka olivat vierainamme.


Neljäs tarina

 Evankelista Ilkka Puhakka on vankiloita Suomessa ja Venäjällä kiertänyt mies. Usean vuoden ajan hän opetti Raamattua mm. pahamaineisessa KGB-vankilassa Uralilla. Ilkka muistelee opetusta, jonka hän tässä vankilassa sai: "Menin sinne polleana. Ajattelin, että minähän tulen ja opetan, miten nämä asiat ovat, Ilkka kertoo. Yhden kokouksen alussa vankilaseurakunnan johtaja tuli sanomaan, että kun sinä olet sellainen Jumalan mies, niin voisitko rukoilla tämän miehen puolesta. Hän ei ole vuosikausiin nukkunut kunnolla hermosärkyjensä vuoksi. Hätäännyin ja aloin selittää, että minähän olen vain raamatunopettaja ja evankelista. Tulkki sanoi silloin, että rukoile, mitä rukoilet, minä käännän oikein hyvin. Rukoilin ja kokous alkoi. Muutaman päivän päästä vankilaseurakunnan johtaja aloitti kokouksen sanomalla, että nyt on aihetta kiitokseen. Mies jonka puolesta rukoiltiin, on nukkunut nyt kaksi yötä kuin pieni lapsi. Polveni notkahtivat ja ymmärsin Jumalasta jotain syvää.. Siitä lähtien vankilan miehet ovat olleet kuuntelemassa evankeliumin sanomaa.."

 

Löysin Ilkan kertoman tarinan monen vuoden takaa. Mutta sillä on viestinsä meillekin. Jos Sinusta tuntuu, ettei Jumala rukouksiasi kuule, saat olla varma, että lähelläsi on Pyhä Henki joka on kuin tuo Ilkan apuna ollut tulkki. Pyhä Henki rukoilee kanssasi ja puolestasi. Ja Jumala kuulee.

On tunne, kuin olisin jutellut pitkään kanssasi. Jäädään turvallisesti Vapahtajamme turviin. Rukoilen puolestasi ja mikä parasta Hän rukoilee puolestasi. Olet Hänelle niin rakas. Luota vain Häneen.

 

"Postia pappi Jaakobille"

Postia pappi Jaakobille on muutaman vuoden takainen Klaus Härön ohjaama elokuva. Se kuvaa sokeaa pappia, jonka tehtäväksi oli muodostunut rukoilla hänelle lähetettyjen rukouspyyntöjen puolesta. Kirjeitä/pyyntöjä oli kertynyt vuosien aikana tuhansia.

Kun papin elämä oli lähellä loppuaan, kirjeitä ei enää tulekaan. Pappi masentuu, kun hän luulee, ettei Jumala häntä enää tarvitse eikä käytä. Kun totuus lopulta paljastuu, pappi ymmärsi, että hänelle annettu rukoilijan tehtävä olikin yksi Jumalan tapa pitää pappia itseään elämässä/uskossa kiinni.

Minua vaivaa hengellinen sokeus. Kuvittelen, että Jumalan käytössä oleminen on vain esillä olemista tai jotakin sellaista, josta saan ihmisten huomiota, mainetta, kiitosta tms. Monissa hengellisissä tilaisuuksissa ja koulutuksissa opetetaan Jumalan käytössä olemista. Opetus voi joskus olla niin "kapeaa", ettei tavallisella Jumalaan uskovalla ihmisellä ole mahdollisiin tehtäviin mitään mahdollisuutta.

Muistaakseni kirjoitin Sinulle joskus kokemuksesta muutaman vuoden takaa tuossa kotitaloni viereisessä metsikössä. Olin tekemässä polttopuita. Osatyökyvyttömyyseläke taskussa, mutta tulevaisuus muuten täysin auki. En tuntenut millään tavalla olevani Jumalan käytössä. Tunsin olevani kaikesta sivussa. Ja sitten se tapahtui. Yhtäkkiä puita pilkkoessa tunsin sisälläni vahvasti Jumalan läsnäolon. Hän tiesi tarkalleen, missä olin. Hän tiesi, mitä ajattelin ja mitä tarvitsin. Oli ihmeellistä tajuta, että Jumala on läsnä elämässäni (samoin Sinun elämässäsi) koko ajan, jos uskon Jumalan Sanaa ja sen lupauksia. Olen joillekin kertonut, että yksi hengellinen ammatti voi olla "puunhakkaaja". Eli tein minä käytännössä mitä hyvänsä, voin sydämessäni palvella Jumalaa. Olla jatkuvasti Häneen yhteyksissä.

Muistan edesmenneen äitini yhden lempirunon, jonka alusta tässä seuraava pätkä: "Kun vain teen työni mielelläin, niin Herraa palvelen mä näin. Hän huomaa kunkin askareet nää pienet unhoon joutuneet. Mun kaltaisteni tehtävään myös Kristus tyytyi pienimpään, ei Herraks eikä käskijäks hän tullut, muiden avuks läks.."

Minä tarvitsen kuitenkin jotakin enemmän. Jotakin sellaista, jonka itse määrittelen Jumalan läsnäoloksi. Ei minulle riitä Raamatun lupaus, vaan tarvitsen enemmän. Vaikka just eilen olisin tunnetasolla kokenut Jumalan läsnäolon ja siunauksen, tarvitsen tänään vähintään samaa, ellen jopa enemmän.

Vaikea Jumalan on minun kanssa pärjäillä, jos Hän kaikkiin pyyntöihini vastaisi. Olin kerran rukouspiirissä, jossa vieressäni oleva vanha rouva rukoili/pyysi, että "Jumala murskaisi kaikki Jumalan valtakunnan työntekijät". Vaikka uskon ymmärtäväni, mitä hän tarkoitti, nuo sanat ja tuo pyyntö kuulosti tosi kauhealta. Jumalan valtakunnan päätoimisten työntekijöiden elämässä piru pitää huolta, että murske käy koko ajan. Itse en uskaltaisi kenellekään rukoilla, että Jumala tietyn ihmisen murskaisi.

Minä kuvittelen olleeni Jumalan käytössä monen vuoden aikana. Minä, minä, minä.. Kyse on kuitenkin siitä, että korkeintaan olen saanut olla paikalla näkemässä, mitä Jumala tekee. Se on jo valtava lahja. Työ, jota vuosia tein, oli Jumalan suurta lahjaa. Työni oli sidottu vapaaehtoisen tuen varaan. Ilman taloudellista tukea lähettäjiltä ja heidän esirukouksiaan, työ ei olisi kantanut mitään hedelmää.

Näin jälkeenpäin ajatellen tuo taloudellinen epävarmuus tuen riittävyydestä oli näin tosi rankkaa. Mutta se oli myös tärkeää opetusta siitä, että kaikki on Jumalan antaman tuen varassa.

Erään hengellisen suurtapahtuman jälkeen menin selvittämään juhlien taloudellista tilannetta (kulujen/laskujen maksua) järjestäjäseurakunnan työntekijän kanssa. Siinä tilannetta tarkastellessamme tuo työntekijä sanoi lauseen, joka jäi lähtemättömästi mieleeni: "Minun ei tarvitse noita talousasioita ajatella, kun minulla on varma toimeentulo.." Minun työni oli vapaaehtoisen tuen ja kolehtien varassa. Tuon työntekijän ei tarvinnut miettiä kannatuksia, koska hän sai palkan, meni työtilanteet/tapahtumat sitten miten hyvänsä.

Kun mietin alkuseurakuntaa, moni asia on nykyään toisin. Silloin kaikkea pidettiin yhteisenä. Tänään tärkeätä on se, mikä on minun. 2. Timoteuskirjeen 3. luvun alussa ovat sanat: "Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa.."

Me ollaan suhteellisen kaukana siitä seurakunnasta, joka alussa oli. Meillä on paljon kiireitä/kiinnostuksia. Kun joskus menemme kirkkoon/tilaisuuksiin, mietimme heti niitä, joita ei juuri silloin seurakunnassa näy. Paheksumme monia asioita. Arvostelemme ja tuomitsemme. Emme ymmärrä, että olemme Jumalan huoneessa. Jumala näkee kaiken tuon arvostelun ja tuomion hengen. Sitten odotamme, että Jumala noissa hetkissä, jotka hänelle suomme, osoittaisi meille väkevästi miten hyviä uskovia ja Jumalan lapsia olemme.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö. Erittäin vaikea ja rankka sairaus. Mekin sairastamme hengellisesti. Eli suomeksi sanottuna: Minä sairastan. Tarvitsen armahdusta, että minusta voisi tulla hengellisesti terve. Että vihdoin alkaisin ymmärtää, että kaikki elämässäni on armoa. Lahjaa Jumalalta. Ilman Jeesuksen ristin kuolemaa, Jumalalla ei olisi yhtään syytä pitää meistä huolta. Ilman Jumalaa meillä ei ole mitään.

Kuulin hiljan seuraavan kuvauksen erään liikemiehen taloustilanteesta: "Mies aloitti pari vuotta sitten täysin tyhjästä. Ja tällä hetkellä hänellä on jo 500.000 euroa lainaa.."

Psalmin 106 otsikko on "Herra on armahtanut uskotonta kansaansa". Psalmista löytyvät mm. seuraavat sanat: ".. he eivät uskoneet Herran sanaa.. eivätkä tahtoneet totella Herraa.. Yhä uudestaan Herra pelasti heidät.. Hän muisti liittonsa ja armahti heitä, osoitti suuren laupeutensa.."

On taivaallinen juttu, että Jumala on niin käsittämättömän hyvä. Vaikka me/minä olemme olleet uskottomat, Hän on pysynyt uskollisena. Tuo ylhäällä oleva kuva upeasta rappukäytävästä on yksi valtava esimerkki Jumalan huolenpidosta minun elämässäni. Viime vuoden syyskuun lopussa Työ- ja elinkeinotoimistosta minulle soitti joku työntekijä ja kertoi, että minulle olisi töitä tarjolla. Sen lisäksi, että työ on minulle tosi mieleinen, saan tehdä töitä vanhassa upeassa rakennuksessa. Kun aloitin työnteon, sanoin useina aamuina Jumalalle, että miten hyvä Hän onkaan. Kaiken muun lisäksi saan vielä tehdä töitä tällaisessa talossa, joka on täynnä historiaa.

Jumala haluaa rohkaista Sinua. Hän näkee missä olet, mitä teet, oletko töissä, työttömänä, eläkkeellä, sairaana, terveenä.. Tärkein asia elämässämme on yhteys Jumalaan. Rukoillaan, että Jumala avaisi silmämme, korvamme.. että näkisimme, että kuulisimme, mitä Hän haluaa meille kertoa. Rukoillaan, että Herra parantaisi meidät hengellisesti. Että näkisimme totuuden. Ilman Jumalaa emme selviä. Mutta Hänen kanssaan kaikki on mahdollista.

Tänä aamuna luin psalmia 105. Siitä löysin seuraavat upeat kohdat: "Silloin Herra lähetti.. palvelijansa.. valitsemansa miehen, ja nämä tekivät hänen tunnustekojaan, tekivät hänen ihmeitään.. Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa, etsikää aina hänen kasvojaan."

Tunnetko, miten Jumala kutsuu meitä lähelleen, etsimään Hänen voimaansa. Tunnetko, miten meitä kutsutaan tutkimaan Sanaa, voiman lähdettä? Jumalan kanssa meillä on edessämme ihmeellinen tulevaisuus. Kaikki on mahdollista Hänelle, Hänen kanssaan. Jaksele hyvin siellä, missä olet. Rukoilen Sinulle Herramme voimallista läsnäoloa. Olet Hänelle tosi arvokas ja rakas!


"Katumus saa aikaan voimakkaan kaipuun Jumalaan, syvän kiitollisuuden sekä itsetuntemuksen kasvun, joka lisää vapauttamme rakastaa." (kirjasta Katseleminen)

Monta vuotta sitten luin tutkimuksesta, jonka aihe oli syyllisyys. Tuhatta suomalaista haastateltiin ja heistä 75 % tunsi sisällään syyllisyyttä. Eli 750 henkeä tuhannesta.

 

On olemassa oikeaa syyllisyyttä. Eli olen tehnyt jotain sellaista, joka on ollut väärin lähimäistä, Jumalaa tai myös itseäni kohtaan. On myös syyllisyyttä, jolle todellisuudessa ei ole perusteita. Minut on voitu syyllistää lapsesta lähtien tai aikuisiällä asioista, joihin en mitenkään voi olla syyllinen. Mutta minä uskon niin, koska se on tungettu sisimpääni.

 

Kun olen loppuun väsynyt ja mieleni on masentunut, yksi sen oire voi olla syyllisyys. Koen syyllisyyttä ja huonoutta asioista, joita en edes ajattelisi, jos olisin kunnossa.

 

Olen viime päivinä tutkinut kahta kirjaa. Toinen on Anja ja Ilkka Porion "Uusin askelin" ja toinen Anthony de Mellon "Katseleminen". Jaan Sinulle noista kirjoista muutaman ajatuksen.

 

".. Hengellisiä vaaroja ovat valesyyllisyys, kieltäytyminen antamasta itselleen anteeksi sekä halu antaa itselleen puhtaat paperit. Valheellinen arvottomuuden tunne on aika tavallista harjoitusten suorittajien parissa. Sanonkin usein heille, ettei synti ole mikään este Jumalan armolle, kyllä Jumala meidän luoksemme pääsee. Mutta arvottomuuden tunne sen sijaan on todellinen armon este. Kaikenlaisista synneistä huolimatta - vain taivas on rajana - jokainen ihminen voi tänään, tässä ja nyt kokea Paavalin lailla seitsemännen taivaan.." (Katseleminen)

 

Maailmassa, meidän keskellämme, vaikuttaa vain kaksi voimaa, Jumala ja sielunvihollinen. Jumala tekee kaikkensa, jotta löytäisit yhteyden häneen ja jotta voisit vahvistua hänen tuntemisessaan. Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta yhteyttä Sinun ja Jumalan välillä ei koskaan syntyisi. Ja että et millään tavalla kasvaisi/vahvistuisi hänen tuntemisessaan.

 

Raamatussa on sana "tutkikaa itseänne, oletteko uskossa.." Usko on kaiken ydin. Mutta on asioita, joita omassa elämässämme/hengellisyydessämme on hyvä tutkia, mistä lähteestä ne ovat. Tuo edellinen lainaus sisälsi kaksi huikeaa näkökulmaa. Jumala haluaa antaa Sinulle synnit anteeksi, koitpa itsesi miten suureksi syntiseksi tahansa. Tai tiedätpä tehneesi miten suuria syntejä tahansa. Mutta tuo arvottomuuden tunne, voi olla todellinen armon este. Eli tunnemme syyllisyytemme niin suureksi, ettei edes Kaikkivaltiaan Jumalan rakkaus voi Sinua vapauttaa. Kyseessä on pirullinen valhe.

 

Valheen isä, sielunvihollinen, on tuon valheen takana. Jeesuksen tulemus lähestyy joka päivä. Myös vihollinen tietää sen. Ja se tekee kaikkensa, että uskovat lamaantuisivat/masentuisivat ja seurakunnat hajaantuisivat syystä tai toisesta.

 

Jumalan Pyhä Henki sen sijaan tekee kaikkensa, että Jumalan rakkaus saisi tavoittaa mahdollisimman monta. Jeesus kuoli, jotta Sinun ei tarvitsisi kuolla ja joutua kadotukseen. Tuo hinta oli suurin, mitä maailmankaikkeudessa on maksettu. Nokiasta ja suomalaisista pelifirmoista maksetut sadat miljoonat eurot eivät kelpaisi edes osamaksuksi siitä, mitä Jeesus teki. Jumalan Poika uhrattiin, jotta Sinä pääsisit vapaaksi ja kerran tämän elämän jälkeen pääsisit Taivaan kotiin.  

 

"Anna anteeksi salaiset syntini

"Älä muista minun nuoruuteni syntejä, älä minun rikoksiani; muista minua armosi mukaan, hyvyytesi tähden, Herra." Ps 25:7

Sydämeni syyttää minua öin ja päivin. Syytökset vievät yöni unen ja päivieni voiman. Vuosien takaa syntini nousevat syyttävinä eteeni kuin eilisestä päivästä. Itsekkyyteni, kovuuteni, hukatut vuoteni, peittävät minulta auringon valon. Monet niistä, joita vastaan olen rikkonut, ovat jo poissa, anteeksi pyyntöni tavoittamattomissa. Ne, joille voisin pahat tekoni tunnustaa, pitäisivät minua kummallisena. Vain Jumalalle voin kertoa rikkomukseni, vain häneltä voin pyytää anteeksi ja anoa armahdusta tuskaiselle sielulleni.

Jumala, anna minulle syntini anteeksi Kristuksen tähden. Hän on kuollut, jotta minulla olisi vapaa pääsy sinun luoksesi. Kristus on ainoa toivoni, ainoa sovitukseni ja ainoa pelastukseni.

Kristus, sinun rakkautesi on suurempi kuin syyttävä sydämeni. Sinä olet minun lunastukseni ja toivoni myös iankaikkisuudessa. Sinusta eivät voi minua erottaa pahat tekoni ja sydämeni syytökset. Ole ylistetty, Kristus, tuomastasi pelastuksesta syntiselle.." (Uusin askelin)

 

Jos Sinun sydämesi on juuri tätä lukiessasi syyllisyyden tuskan alla, Sinä saat tunnustaa ne Jumalalle, ripittäytyä = olla samaa mieltä Jumalan kanssa teoistasi, vääristä ratkaisuistasi. Johanneksen kirjeistä löytyy jae: "Jos me tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että Hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."

 

Tunnettu Raamatun opettaja, David Pawson, kertoi kerran tavanneensa vanhan rouvan, joka erään tilaisuuden lopussa tuli hän luokseen. Ja nainen itki. Hän kertoi Pawsonille jo yli 20 vuotta aiemmin tunnustaneensa Jumalalle erään (raskaan) synnin. Mutta hän ei pysty olemaan varma, onko Jumala antanut tuon synnin anteeksi, kun hän ei ole saanut mitään erityistä vahvistusta asiasta? Pawson opasti naista ja selitti, että sinä hetkenä, kun nainen tunnusti asian Jumalalle, Hän antoi sen myös anteeksi. Ja unohti sen. Nainen ymmärsi lopulta asian ja alkoi tanssia ja ylistää Jumalaa. Hän oli kantanut väärää syyllisyyttä asiasta, jonka Jumala oli jo hoitanut.

 

Oletko Sinäkin samanlainen kuin tuo nainen? Olet jo kauan sitten tunnustanut asian Jumalalle ja kenties yksi tai useampia sielunhoitajia on julistanut Sinulle synnin anteeksi. Mutta.. Sinä et usko. Kyse ei ole siitä, ettei Jumala olisi antanut syntiä anteeksi. Vaan kyse on siitä, että Sinä et luota Jumalan Sanaan ja sen lupauksiin. Jumala ei sairasta dementiaa. Mutta käsittämättömän ihmeellistä on, että hän ei muista anteeksi antamiaan syntejä. Minunkin syntejä. Hallelujaa!! Ihmeellistä.

 

Muutama vuosi sitten olin vaimon kanssa eräässä kirkossa pääsiäisenä. Päivänä, jolloin juhlittiin Jeesuksen ylösnousemusta. Kaikkea, mitä Hän on puolestamme tehnyt. Saarnaaja julisti vakavana: "Kristus on totisesti ylös noussut.." Ja miten seurakunta reagoi? Seurakunta reagoi aivan niin kuin sille olisi julistettu: Kristus on totisesti kuollut ja haudattu. Ainoa ilon pilkahdus tuli urkuparvelta, kun ilmeisesti sijaisena toiminut nuori nainen antoi laulunsa kohota Taivaan korkeuksiin kiitoksena siitä, mitä Jeesus on puolestamme tehnyt.

 

Pari päivää sitten katselin nauhoitettua messua jostakin seurakunnasta Amerikassa. Kaikki iloitsivat armosta ja Jumalan rakkaudesta. Ei suomalaisten tarvitse amerikkalaisiksi muuttua, mutta kenties yhdessä jaettu ilo voisi hoitaa seurakuntaa paremmin, kuin masentava synkkyys ja hiljaisuus.

 

"Elämän oppiminen on ollut minulle tuskallista. Olen joutunut purkamaan monet nuoruuteni ylväät päätökset kuin vikaan kudotun kantapään. Eikä vaellukseni matematiikassa ynnä- ja kertolasku pitäneet lainkaan paikkaansa. Elämästäni ei muodostunut sitä lujaa ja onnistunutta rakennusta, jota nuoruudessani suunnittelin. Jokaisen vaikeuden kohdalla olen joutunut kasvamaan pienemmäksi vastoin luonnon lakeja. Onnistumisen sijasta olen joutunut opettelemaan nöyryyttä ja periksi antamista. Uskoessani olen nähnyt epäuskoa ja toiminnassani epätäydellisyyttä. Jumalan mahdollisuus on tuonut toivoa, kun omat voimat ovat loppuneet.

Jumala, sinä olet yrittänyt tehdä minusta ihmistä koulussasi. Sinua minä ylistän rakkaudestasi ja laupeudestasi sekä uskomattomasta pitkämielisyydestä hidasta oppilastasi kohtaan." (Uusin askelin)

 

Juuri tällä hetkellä Jumalan Pyhä Henki haluaisi antaa Sinulle ihan uuden elämän. Uudelleen alkamisen armon. Vain Jumala pystyy sen antamaan. Menneisyydellesi et enää mitään voi, mutta tulevaisuudelle kyllä. Jostakin kuulin kerran ajatuksen, joka sopisi kenties tämän päivän mietelauseeksi: "Tulevaisuutesi on asia, jota et edes Sinä ole vielä pystynyt pilaamaan."

 

Vanhasta testamentista löytyy ihana lupaus: "Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.." Siis Jumala antaa tuon tulevaisuuden. Ihan ilmaiseksi. Lahjana. Vain Jumala voi sen tehdä. Kun elämä on annettu Jumalalle, Sinun ei enää tarvitse kantaa tulevaisuuttasi. Ja se on valtava helpotus. Antaa Jumalalle jotain noin suurta ja tärkeää. Itsekin tiedän, että olen ollut huono oppilas. Mutta menneisyydellemme ei enää mitään voi. Jumalan suurin opetus on, että ottaisimme vastaan Hänen rakkautensa. Joka näkyy Jeesuksen ristissä. Ja kun hyväksymme = otamme vastaan tuon taivaallisen rakkauden, tulevaisuutemme on Hänen käsissään. Eikä minun enää tarvitse pelätä eikä kantaa loputonta tuskaa omasta elämästäni.

 

 

Jumalan Sana on ihmeellinen. Se elää ja toimii. Ja vaikuttaa. Jos vain käytämme/nautimme sitä. Missä Sinun Raamattusi on tällä hetkellä? "Tomu Raamatulla kuvaa ruostetta sielussa.." (Jukka Norvanto). Olen kuullut muutaman kerran että, miten Raamattua on niin vaikea ymmärtää. Siellä on niin paljon sotia. Niin paljon sukuluetteloita... Sielunvihollinen tuntee Raamatun tosi hyvin ja se löytää sieltä monta kohtaa, joita se käyttää masentaakseen meidät lopullisesti. Sielunvihollinen myös tekee kaikkensa, jotta et lukisi Raamattua. Jos alat lukea, on suuren suuri mahdollisuus, että Pyhä Henki synnyttää Sinussa elävän uskon. Forssan Fidassa käydessäni Raamattu-hyllyssä oli muutama käyttämätön vihkiraamattu. Ensimmäinen sivu oli revitty pois, muuten kirjat olivat käyttämättömiä.

 

Sukuluettelotkin Raamatussa todistavat, miten tarkkaan Jumala kaiken tietää ja muistaa. Ja olen aivan varma siitä, että siinä kirjassa, jota Jumala tänäänkin kirjoittaa, on paikka Sinun nimeäsi ja perhettäsi varten. Jumalan suunnitelma on viedä Sinut aikanaan kotiin, Hänen luokseen Taivaaseen.

”Lapseni ovat kallein lahja, mitä olen saanut. Heidän menestymisensä ja onnensa täyttää sydämeni sanomattomalla riemulla.

Heidän elämänsä seuraaminen, tapaamiset ja pienetkin viestit tuovat minulle iloa enemmän kuin mikään muu maailmassa. Minä iloitsen heidän perheistään ja työstä, mitä he tekevät paremman huomisen puolesta. Katsellessani heidän valokuviaan pöydälläni, silmäni iloitsevat. Kuullessani heidän äänensä puhelimessa, kiitollisuus täyttää mieleni. Heidän saapumisensa luokseni saisi minut hyppimään innosta tasajalkaa, jos vain jaksaisin tai kehtaisin tehdä niin.

Kun lapsilleni tulevat vaikeat ajat, haluan ottaa myös ne vastaan tavalla, joka auttaa ja rohkaisee heitä luottamaan Jumalaan.

Kiitän sinua, Vapahtaja, lapsistani ja iloitsen heistä. Siunaa heidän elämäänsä. Luovutan heidät elämälle ja Jumalalle, niin kuin vanhempani rukouksessa luovuttivat minut aikanaan iankaikkisen Jumalan käsiin.” (Uusin askelin)

Oletko tänään rukoillut lastesi ja heidän perheidensä puolesta? On monta asiaa, jotka voit heidän puolestaan tehdä. Mutta heidän ikuinen tulevaisuutensa on Sinulle uskottu rukousaihe. Vihollinen tekee kaikkensa jotta et rukoilisi. Et rukoilisi ollenkaan. Ja varsinkaan et rukoilisi kenellekään pelastuksen lahjaa. Suurinta kaikista.

 

Tiedän, että puolestani on rukoiltu paljon. Vanhempani ovat rukoilleet. Monet uskovat sukulaiset ovat rukoilleet. Menneetkin sukupolvet. Asun tällä hetkellä talossa, jossa vanhempani ovat asuneet. Ja rukoilleet vuosikymmeniä. Tiedätkö, että se todella tuntuu täällä asuessa. Ja tunnen elämässäni, miten vanhempieni siunaus/rukoukset kantavat minua tälläkin hetkellä kun tässä Sinulle kirjoitan.

 

Eräs, jos edesmennyt tuntemani mies oli vahvassa humalassa väsähtänyt yöllä katulampun kohdalle. Kun silmä ei kunnolla nähnyt paikkaa, mies totesi: "Kyllä äiti on kotona, kun yläkerrassa on valot." Jos/kun Jeesus asuu meidän sydämessämme, se näkyy meistä. Ei väkisin vaan se vain tapahtuu. Varmaan ihmettelit kotisivullani olevaa kuvaa talosta. Pidän tuosta lampusta kovin. Löysin sen vanhojen tavaroiden kaupasta Hämeenlinnasta. Ja kuvittele, talo maksoi vain 10 euroa! Sanoin myyjälle, etten koskaan aiemmin ole tehnyt talokauppoja 10 eurolla.

 

Ja lopuksi, tuo maailmankaikkeuden suurin lahja, Jumalan rakkaus, annetaan meille ilmaiseksi. Jos vain otamme sen vastaan. Viimeisellä tuomiolla ratkaistaan kohtalomme lähinnä sillä perusteella, kelpasiko meille Jumalan rakkaus vai ei. Isä tuli kerran pitkältä työmatkalta. Pieni poika meni isää vastaan eteiseen. Levitti kätensä ja sanoi: "Saa rakastaa." Annetaan Jumalan rakastaa ja meidän elämämme muuttuu. Ja edessä on ikuinen elämä. Jo tänään. Ja aina.

              

Kuiva korppu

Hyvää alkanutta vuotta Sinulle, joka tätä tekstiäni olet poikennut lukemaan.

 

Näin me toivotamme toisillemme uudenvuoden aattopäivinä ja muutama päivä vuoden vaihtumisen jälkeen. Sen jälkeen ei kukaan juuri toivottele mitään. Onnea toivotellaan, kun mennään nimi- tai syntymäpäiville.

 

Kun on täyttänyt jo 60 vuotta, elämästä kokonaisuutena alkaa ajatella eri tavalla kuin muutama vuosikymmen nuorempana. Alkaa esim. miettiä sitä, miten kauan pystyy asumaan omakotitalossa ja miten kauan jaksaa esim. hoitaa puulämmitystä ym olemassa olevat sairaudet huomioon ottaen. Lämmitys lienee vielä pieniä asioita. Aika paljon suurempia asioita on, kun miettii mahdollista tulevaa asumistaan.

 

Muistan kauan sitten, kun poikani (alle 10-v silloin) sanoi minulle, että "kyllä me sitten viedään sut vanhainkotiin, kun olet vanha." Tuosta hetkestä on kulunut paljon aikaa. Tällä hetkellä vanhainkotiin vieminen ei ole niin ongelmatonta kuin ehkä joskus vuosikymmeniä sitten. Satsataan kotihoitoon yhä enemmän.

 

Edellä kirjoittamani asiat ovat nekin vain tällaisia toisaikaisia pohdintoja. Minusta paljon syvällisempiä pohdintoja ovat hengelliset pohdintani. Äsken olimme taas kävelylenkillä vaimon kanssa. Monen muun asian lisäksi pohdin näitä sivujanikin. Arvioin rehellisesti itseäni. Minulla oli sellainen tuntu, että olen hengellisesti kuin kuiva korppu. Jos olet joskus nähnyt tai syönyt sellaista (kenties kahvissa liotettuna).

 

Jos korppu sattuu olemaan melko vanha, kosteutta ei tuossa tuotteessa ole pisaraakaan. Lisäksi korppu ei maistu miltään. Sen voi syödä kahvin kanssa liotettuna, kun mitään muuta ei pöydästä tai keittiön kaapista löydy.

 

Jobin kirjassa on kohta, miten  hän muistelee menneitä vuosia, miten Jumalan läsnäolo oli vielä hänen kotinsa yllä. Miten kaikki oli toisin. Minäkin olen paljon miettinyt menneitä vuosia, sitä kaikkea mitä hengellisessä elämässä olen saanut kokea. Kun Job kertoi tilanteestaan ystävilleen, ystävät sanoivat jotenkin näin: sinä olet itse lohduttanut/auttanut monia, mutta nyt kun itseäsi kova kohtaa, heti olet valittelemassa.

 
En missään mielessä koe olevani Job. Minulla on periaatteessa kaikki hyvin. Minulla on ihana vaimo ja lapset. On lämmin koti, mieleinen työ.. Vaikka vuosien kokemuksella tiedän, että silloinkin kun Jumala on hiljaa, Hän on läsnä. Kaikki on kuitenkin kiinni Sanasta ja sen lupauksista.

 

Muistan vuoden 1983. Silloinkin koin monta kuukautta tietynlaista kuivuutta. Aluksi selittelin monin perustein, miksi hengellinen elämä tuntui niin kuivalta. Mutta kuin kuivuus jatkui aina vaan, aloin jo huolestua. Lähdin nuorten evankelioimisryhmän kanssa Ruotsiin. Olimme majoitetut kirkkorakennukseen, jossa oli paljon muitakin tiloja. Tuli sitten yksi lauantai-ilta. Otin Raamattuni ja menin kirkon sakastiin. Rukoilin Jumalaa ja sanoin, etten kestä tätä hiljaisuutta enää. Pyysin Jumalalta, että Hän näyttäisi minulle, jos elämässäni on jotakin sellaista, mikä tämän kuivuuden aiheuttaa.

 

Aloin lukea Raamattua.. Menin alaviitteistä toiseen. Ja lopulta alkoi tuntua, että kuin iso sormi alkoi lähestyä minua. Sormi tuli niin lähelle, että tiesin tarkkaan, mitä se näytti. Yksi asia elämässäni oli tullut minulle tärkeämmäksi kuin Jumala itse. Aluksi sisimpäni yritti selitellä/puolustella, mutta aika pian tunnustin Jumalalle, että Hän on oikeassa. Keväinen oja oli mennyt umpeen, kun valtava oksa oli tukkinut sen. Oksasta tuli pato, joka keräsi ojan mukanaan tuomia lehtiä ja roskia. Virta oli pysähtynyt. Näin yksi asia elämässäni tukki Hengen virran. Kun sitten tunnustin Jumalalle toimineeni väärin, tuo valtava oksa nostettiin pois ja virta vei roskat mennessään. Yhteys palautui.

 

On tietenkin huolestuttavaa, jos muistelemme vain menneitä Jumalan kohtaamisia, jotka ovat tapahtuneet vuosikymmeniä sitten. Aivan samalla tavalla, kun kuulemme saarnaajien puhuvan herätyksistä, jotka tapahtuivat 1800-luvulla tai 1900-luvun alussa.

 

Paavali kirjoittaa Filippiläisille: "Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen."

 

Paavali pystyi tuon tekemään ja asiasta kirjoittamaan. Mitä kaikkea Paavali oli heittänytkään pois? Kunnioitetun aseman arvostettuna vaikuttajana paikkakunnalla, vuosien palkkatulot, asunnon meren rannalla, kenties läheiset ihmissuhteet ym.?

 

Kun Paavali odotti kuolemantuomiotansa, ainoat asiat, joita hän kaipasi, olivat kirjakääröt (Sana), viitta (lämpö) ja läheiset ystävät.

 

Kun menimme vaimon kanssa naimisiin, meillä oli (ja on edelleen) yksi läheinen aforismi/ajatus, joka kuuluu: "Vain vähän on tarpeen."

 

Mutta olen huomannut, että tuon hienon ajatuksen toteuttaminen ei ole niin helppoa. Minulla on tunne, että vaikka tavaraa ja vaatteita lahjoittaa Fidaan ja muihin keräyksiin, jostain syystä tavaran määrä kuitenkin vain kasvaa toisessa päässä.

 

Jossakin uudessa testamentissa on kohta, että kukin meistä (uskovista) käyttää aikansa oman huoneensa/kotinsa hyväksi, kun Jumalan huone on raunioina.

 

Olemme niin pahuksen rikkaita. Toisaalla maailmassa uskovat kuolevat nälkään tai väkivallan uhreina. Mutta täällä me vain hämmästelemme, miksi hengellinen elämä on niin kuivaa. Pitäisikö Jumalan muuttua siitä syystä, että minulla olisi kivaa? Että olisi hyvä fiilis? Että kokisin valtavaa Hengen voimaa, mutta en tekisi tuolla voimalla mitään muuta kuin viihdyttäisin itseäni ja keräisin mainetta itselleni. Jumala ei ole koskaan luvannut, että Hän antaisi Pyhän Hengen meille kirkastamaan meitä.

 

Charles de Foucauld, joka oli ollut ateisti hyvin pitkään, ilmaisi tämän hienosti: "Kun tulin tuntemaan, että Jumala on, en voinut tehdä muuta kuin elää hänelle." (ote kirjasta Katseleminen)

 

Muistan vuoden 1980 kesäkuun alun. Lähdin nuorten ryhmän kanssa (taas) Ruotsiin evankelioimistyöhön. Olimme Ryttylässä Kansanlähetyksen kappelissa. Kymmenien nuorten ryhmä siunattiin työhön ja matkalle. Siunauksen lopussa lauloimme vanhan hengellisen laulun: "Ottaos, Herra, mun käteni heikot, suo niiden palvella Sua. Vie viinitarhaasi työhön, ja siellä kasvata armossa mua. Sinua vain palvelen ain. Onnen ja vapauden mä luonasi sain.."

 

Tuo hetki oli ikimuistoinen. Oli tunne, että nyt todella lähdemme Jumalan työhön Hänen varassaan.. Seuraavan kuukauden aikana kiersimme kymmeniä koteja Ruotsissa asuvien siirtolaisten luona. Laihduin kuukauden aikana monta kiloa, koska työ/taistelu oli niin rankkaa. Mutta tuo kuukausi opetti, mitä on hengellinen työ.

 

Tuon matkan jälkeen sain kutsun hengelliseen työhön, jota tein yli 20 vuotta. Edellä kirjoittamastani saa/t varmaan käsityksen, että vain työssä oleminen on sitä jotakin. Vuosia myöhemmin olen ymmärtänyt, että näin ei ole.

 

Vaikka koenkin olevani monelta osin korppu, silti kaipaan Jumalaa. Sanansa mukaan Hän on lähelläni joka hetki. Kun tiedän, että ikää tulee koko ajan lisää, vielä on mahdollisuuksia elää ja nauttia asioista, jotka Jumala on minulle tarkoittanut.

 

Mietin edelleen myös noita edellä kirjoittamiani Filippiläiskirjeen sanoja. Pitäisikö minunkin menettää kaikki, jotta hengellinen elämä uudistuisi? Mieleeni jäi vuosikymmeniä sitten sattunut vaihe Heinolassa. Olimme taloudellisesti tosi tiukoilla. Menoja oli enemmän kuin tuloja. Minua ahdisti. Valvoin myöhään ja mietin (= kyselin Jumalalta), pitäisikö minun/meidän myydä kotimme? Luin Raamattua ja sieltä avautui yksi jae, joka kuului: "Minä en vaadi taloasi.."

 

Ehkä minun ei juuri tänään tarvitse myydä kaikkea, mitä minulla on. Kyse lienee jostain paljon suuremmasta. Minusta, minun sydämestäni.. Maria oli valinnut hyvän osan, jota häneltä ei otettu pois.

 

Tätä tekstiä lukiessani rukoilen hiljaa, että Jumala ottaisi minut kunnolla syliinsä. Mieleen tulee minun ja tyttäreni vuosien takaa oppimamme halaus/rutistus. Tavatessamme rutistamme välillä toisiamme niin lujasti, että tuntuu, että kylkiluut natisevat.

 

Eilen sain tekstiviestin (uuden vuoden toivotuksen) eräältä ystävältä, seurakunnan työntekijältä, jonka kanssa vuosia teimme yhteistyötä. Toivotuksen lisäksi hän kertoi puolisonsa kanssa rukoilevansa minun ja perheeni puolesta joka päivä. Olin valtavan puhuteltu ja rohkaistunut. Jäin päätoimisesta hengellisestä työstä pois yli yhdeksän vuotta sitten.

 

Jumalan suunnitelmat ovat ihmeelliset. Hän siis tekee paljon sellaistakin, mistä minulla ei ole mitään tietoa, mutta joka kuitenkin vaikuttaa elämääni tosi paljon. Vaimon kanssa juttelimme, että mekin rukoilemme monien ihmisten, jotka eivät tiedä asiasta mitään.

 

 

Kesken tekstin kirjoittamisen, kissamme Pekka tuli syliini. Pekalla on outo tapa. Aina kun tulen tietokoneelle, se tulee syliini ja voi maata siinä vaikka tunnin. Pekka on äkkipikainen luonne, mutta sylissä ollessaan hän on vähän rennompi.

 

Luin hiljan Raamatunkohdan, jossa Saulin jälkeen Daavid voideltiin kuninkaaksi. Profeetta Samuel lähetettiin asialle. Kun hän tuli Iisain kotiin, monta poikaa kävi näytillä, mutta kukaan heistä ei ollut valittu. Kysyttäessä Iisai kertoi, että vielä yksi, nuorin poika, on kaitsemassa lampaita. Kun Daavid haettiin kotiin, Jumala sanoi Samuelille: "hän se on".

Olen monet monet kerrat ajatellut Teitä kotisivujeni lukijoita. Näen Googlen tilastosta, mistä maista lukijani ovat. Teitä on sananmukaisesti ympäri maapalloa. Mm. USAsta, Brasiliasta, Italiasta, Filippiineiltä, Azerbaidzanista, Saksasta.." On käsittämätöntä, miten juuri kaikki Te olette sivuilleni löytäneet. Uskon Jumalan johdattaneen meidät tälle paikalle. Jumala tietää, missä olet ja mitä Sinulle kuuluu. Ihan oikeasti. Hänen rakkautensa ja läsnäolonsa on luonasi. Olemme kaikki täysin Hänen varassaan.

Pastori Jukka Norvanto kertoi radiossa hauskan jutun. Eräs vanha mies kysyi toiselta samanlaiselta: "Olenko kertonut sinulle lapsenlapsestani?" Toinen vastasi: "Et ole ja kiitän sinua siitä." On sellainen tunne, että mennyt on nyt jätettävä taakse ja riennettävä sitä koti, mikä on edessäpäin.

Rukoillaan, että Jumala ottaa meidät jokaisen ihan lähelleen, turviinsa, suojaansa. Puhdistaa meidät kaikesta pahasta ja antaa meille uuden alun. Tämä ei ole profetiaa, mutta olen 100-prosenttisen varma, että kun elämä on annettu Jumalalle, tästä uudesta vuodesta tulee hyvä. 

Muistetaan toisiamme. Ja kirjoitellaan taas.