keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

"Jumala näki paremmaksi kääntää pahan hyväksi kuin kieltää pahan olemassaolon." Augustinus

 
"Jumala olisi voinut varjella Danielin joutumasta jalopeurojen luolaan.. mutta Jumala ei ole luvannut säästää meitä vaikeilta tilanteilta.. Hän oli luvannut kulkea niiden läpi meidän kanssamme ja auttaa meitä selviytymään niistä voittajina." Merv Rossel
 
Olen viime viikot kärsinyt kovista selkäkivuista. Oletin, että en jaksa enää kirjoitella tälle sivustolle, koska kipu on riisunut kaikesta ja väsyttänyt. Eilen olimme vaimon kanssa synttäreillä, jossa sankari täytti 80 vuotta. Sankarin kanssa puhuimme, että kyllä kivuista ja sairauksista riittää puhumista.
 
Kävin hiljan kivunhoitoon erikoistuneen neurologin vastaanotolla. Lääkäri on hoitanut kipujani jo yli seitsemän vuotta. Vastaanotolla paljastui mielenkiintoinen asia. Kun minulle on määrätty paljon erilaisia lääkkeitä, minulle on määrätty mm. kahta sellaista lääkettä, mitä ei koskaan saisi syödä yhtä aikaa. Koska yhteisvaikutuksena syntyy vuotava vatsahaava. Eri lääkärit ovat lisänneet lääkkeitä yksi kerrallaan. Ja heidän on ollut vastaanotolla  vaikea tutkia, mikä lääke vaikuttaa johonkin toiseen lääkkeeseen.
 
Muutama vuosi sitten olin Someron Vapaakirkon tilaisuudessa, jossa puhujana oli evankelista Anne Miettinen. Anne tekee merkittävää työtä Kauko-Idässä. Tilaisuuden lopussa oli rukoushetki. Anne rukoili kaikkien niiden puolesta, jotka halusivat. Minäkin menin rukousjonoon. Kun tulin Annen eteen, en sanonut mitään rukousaihetta. Ihmeellistä oli se, että Anne laittoi heti toisen kätensä siihen kohtaan selkääni, jossa kova kipu on. Ja alkoi rukoilla, että Jumala parantaisi vaivani siellä. Minua rohkaisi valtavasti, kun sain tuossa hetkessä todistuksen siitä, että kyllä Jumala tietää, missä meidän kipumme on/ovat.
 
"..sinut ja minut on kutsuttu opettelemaan Jumalaan luottamista kaikissa olosuhteissa ja Hänelle elämistä, tulipa tiellemme sitten mitä tahansa." Billy Graham
 
Jokainen sairauden kanssa taisteleva uskova ihminen joutuu vaivojensa tähden miettimään monenlaista. Viime aikoina olen huomannut, että kivusta on tullut osa minua. Jumala aivan varmasti tietää, että olen sairas. Jos Hän haluaisi, Hän voisi parantaa minut milloin hyvänsä. Mutta Hän ei ole sitä tehnyt. En usko sairauteni johtuvan tekemistäni synneistä. Jos Jumala tekisi Sanansa mukaan, Hän tappaisi minut. Koska synnin palkka on kuolema. Mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa.
 
En tiedä, jalostaako sairaus minua? En oikein usko. Kipu kyllä riisuu minua melkoisesti. Runsas pari viikkoa sitten selästäni otettiin röntgen-kuva. Kuvassa näkyi, että selässä tapahtuneet muutokset ovat todennäköisesti lisääntyneiden kipujen aiheuttajia. Lääkärinlausunnossa oli mm. mielenkiintoinen sanapari: "..juuriaukkoahtautumasta viite."
 
"Iän karttuessa olen huomannut, ettei Jumala koskaan unohda mitään. Hän tietää kaiken ja Hän muistaa kansansa, sen surut, sen kärsimykset ja sen tarpeet. Ainoa asia, jonka Hän unohtaa, ovat meidän syntimme. "Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista." Jes 43:25.
 
Eräs armeijan upseeri on todennut hyvin viisaasti: "Sodassa sää on aina suosiollinen, jos sitä vain osataan käyttää hyväksi." - En ole varma, mutta olisikohan niin, että minua niin kuin Sinuakin Jumala haluaa tässä myllyssä opettaa? Opettaa jotakin syvää ihmisenä olemisesta. Uskosta. Uskon varaan heittäytymisestä.
 
Kävin hiljan ystäväperheen luona. Toinen heistä on vakavasti sairas. Viime päivinä on ollut pakko miettiä sitäkin hetkeä, kun elämä täällä ajassa päättyy. Keskustellessamme huomasimme asian, joka on varmasti aika monen uskovan taakkana. Kun ei enää jaksa lukea Sanaa niin kuin ennen. Kun ei jaksa rukoilla niin kuin ennen.
 
Kun kaikki on riisuttu, jäljelle jää vain riisuttu, heikko ihminen. Eikö olisi rankka juttu, että sitten, kun emme jaksa enää tehdä sitä, mitä uskovan yleensä pitää tehdä, silloinko Jumala meidät jättäisi? Ja Taivaasta katselisi, että eipä tuokaan lapseni jaksanut tuon kummemmin.
 
Me emme ymmärrä, että kaikesta riisuminen auttaa meitä löytämään uskon ytimen, armon. Ja se on tosi vaikeata. Mutta lopulta armo vapauttaa meidät elämään. Kenties voimme kohdata Jumalan läsnäoloon liittyvän ihmeellisen taivaallisen voiman.
 
C.S.Lewis kirjoittaa: "Kärsimys.. pystyttää totuuden lipun kapinoivat sielun linnakkeeseen. Ja totuus on se, että ihmisruumis on kuolevainen, lyhytaikainen. Ihmisen on nostettava katseensa itseään korkeammalle, ennen kuin hän löytää kuolemattomuuden. Kärsimyksen avulla Jumala puhuu meille, herättää meidät tarvitsemaan Häntä ja kutsuu meitä. Jumala kuiskaa meille menetyksissämme, puhuu meille omassatunnossamme, mutta huutaa meille tuskissamme. Ne ovat Hänen megafoninsa, jolla Hän herättää kuuron maailman. Jos kärsimys vie meidät Jumalan luo, siitä tulee meille siunattu ja kallisarvoinen ystävä."
 
Ilmestyskirjan 3. luvussa on jae 19, ja se kuuluu näin: "Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus."
 
Monesti ajattelen/ajattelemme, että Jumalan rakkauden kohteena oleminen tarkoittaa ongelmattomuutta. Että Jumalan lapsina meitä ei kohtaa mitään muuta kuin pelkkää aurinkoista myötämäkeä. Tuon em. jakeen selitys Novumissa on selitetty mm. näin: ".. Puhdistuksen saa läpikäydä jokainen, joka on sen tarpeessa ja jota Herra rakastaa. "Elenkhè" ei kuvaa vain nuhtelua yleensä, vaan erityisesti sellaista nuhtelua, joka vaikuttaa ihmiseen parantavasti siten, että hän näkee virheensä ja tunnustaa ne."

Mielenkiintoista on, että kaiken elämäämme sallitun kärsimyksen, kivun ja sairauden alta voi löytyäkin jotakin ihmeellistä. Aarre, jonka Jumala on meille valmistanut. Joku on erittäin viisaasti ja kauniisti ajatellut: "Kuvittele, että sinun ja Jumalan välillä on koruommel, jonka oikea puoli näkyy Jumalaan päin. Ihminen näkee irrallisina roikkuvat langanpäät, mutta Jumala näkee kuvion."
 
Kun olen tässä kirjoitellut, on koko ajan tunne, että Herra haluaa rohkaista meitä. Luottamaan Häneen. Hänen uskollisuuteensa. Hänen armoonsa. Ja siihen, että Hän ei jätä työtään kesken meidänkään elämässämme. Hän vie meidät perille Taivaan kirkkauteen. Vaikka kantamalla, jos emme itse jaksa kävellä.
 
Paavali kirjoitti roomalaisille: "Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta." Room 12:2
 
J. B. Phillipsin käännöksessä tämä kohta kuuluu: "Älkääkä antako teitä ympäröivän maailman painaa teitä omaan muottiinsa, vaan antakaa Jumalan muovata mielenne uudelleen sisäisesti."
 
Uskon, että juuri tästä on kyse meidänkin kohdalla. Jumala on muovaamassa meitä. Ja mikä parasta, koko ajan olemme Hänen huolenpitonsa kohteina. Ja kun kerran olemme perillä Hänen luonaan, voimme todeta: "Ja sinä päivänä te ette minulta mitään kysy." Joh 16:23 Silloin olemme täydellisesti yhtä Hänen kanssaan.
 
Kirjoitan tätä tekstiä kotimme yläkerrassa. Ulkona paistaa aurinko. Naapurin mies kurvasi äsken rollaattorilla kotinsa pihalle. Kevät on tulossa. Nautitaan jokaisesta armon päivästä jonka saamme elää. Niin paljon on hyvin.