keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

"Jos odotamme hetkeä, jolloin ymmärrämme täydellisesti, mistä rukouksessa on kysymys, emme rukoile koskaan. En ymmärrä täysin, mitä sähkö on, mutta en aio istua pimeässä siihen saakka, kunnes ymmärrän. Meidän ei tarvitse ymmärtää rukousta voidaksemme rukoilla." Vance Havner

Meni useita vuosia, että en pystynyt/halunnut/jaksanut lukea kirjoja. Vain Raamattua luin päivittäin silloinkin, kun en mitään muuta lukenut.
 
Muutama päivä sitten löysin kirjan, jonka nimi on "Mitä jos rukoilisit". Kirjan nimi puhutteli minua vahvasti siitäkin syystä, että monta vuotta sitten kun vielä asuin Heinolassa, erääseen epätoivoiseen hetkeen kuulin sisälläni seuraavan  lauseen: "Mitäpä jos sinä rukoilisit". Tuo rohkaisu näytti valoa eteenpäin ja noiden sanojen mukaan myös toimin. Rukoilin ja Jumala vastasi, auttoi, vei eteenpäin.
 
Ajattelemme usein: "Maa odottaa, että taivas ryhtyy toimeen." Mutta voimme myös ajatella: "Taivas odottaa, että maa pyytää".
 
Lainaan muutaman otteen em. kirjasta.
"Uskon, että Jumala vastaa rukoukseen mielellään koska silloin kun hän toimii rukousvastauksessa, ei ole epäilystäkään siitä, kenen ansiosta asiat ovat tapahtuneet. Uskovilla, etenkin meillä papeilla, on taipumus antaa Jumalalle kunnia mutta ottaa silti ansiot itsellemme. Kun kerromme jostakin suuresta saavutuksesta, selitämme laajasti ja yksityiskohtaisesti, miten hirveän paljon joudumme suunnittelemaan ja pohtimaan ja tutkimaan ja jälleen kerran suunnittelemaan ja kuinka kovasti ja pitkään jouduimme tekemään töitä, ennen kuin saimme tämän ihmeellisen asian toteutetuksi. Lopuksi muistamme ehdottomasti lisätä: Kiitos Jumalalle. Aivan kuin antaisimme tarjoilijalle juomarahan. Jumalalle tulee kunniamaininta.."
 
Monesti seurakunnissa, hengellisissä järjestöissä ja uskovienkin keskellä kaivataan Jumalan Hengen selkeää, näkyvää ja voimallista läsnäoloa ja toimintaa. Kun näin ei tapahdu, hämmästelemme, petymme ja masennumme. Syynä voi kuitenkin olla se, että me kaipaamme hengellistä toimintaa, josta me mielellämme otamme kunnian itsellemme ja jota me esittelemme toisillekin. William Carey on sanonut: "Jumalan ehdoilla tehty Jumalan työ ei koskaan jää ilman Jumalan tukea." - Kaikista tärkeintä siis on, että rukoilemme Jumalan tahdon tapahtumista. Jumala ei jaa kunniaansa meidän kanssamme.
 
Yksi tunnetuimmista rukouksista lienee: "Herra, anna herätys ja aloita se minusta." - Rukous on hyvä ja selkeä. Mutta tuo loppuosa, joka koskee meitä, onkin jo vähän hankalampi. Harva uskova pitää siitä, että hänen hengellisyyttään tai toimintaansa arvioidaan. Mikä onkaan helpompi, kuin aloittaa tuo tutkiminen toisista. Silloin, kun aidosti ja avoimesti annamme Jumalalle valtuudet tutkia meitä, voimme kohdata totuuden. Voimme kohdata hengellisyydessämme asioita, tulkintoja, joilla ei ole Jumalan kanssa mitään tekemistä.
 
Muistan vuosien takaa entisen työtoverini, Hannu Päivänsalon, Raamattutunnista lauseen, joka jäi lähtemättömästi mieleen: "Jumalalle olisi tarjolla paljon herroja, mutta palvelijoita huomattavasti vähemmän." Meidän lihallisuutemme haluaa mainetta ja näkyvyyttä. Johtajia ja päälliköitä riittää. Palvelijoista on pulaa.
 
Runsas viikko sitten kuulin Radio Deissä Jumalanpalveluksen. Saarnan pitäjä kertoi korealaisista vieraista, joita oli käynyt Suomessa tapaamassa paikallisia hengellisiä vaikuttajia. Vieraista joku oli todennut, että "..tällä hetkellä maailman hengellinen keskus on Koreassa." Joku suomalaisista isännistä oli todennut: "Minä olen sitä mieltä, että kaiken hengellisyyden keskus on (edelleen) Golgatalla."
 
Vuosia sitten edesmennyt evankelista, Niilo Yli-Vainio, totesi elämänkertakirjassaan "Saarnaaja" seuraavasti: "Mies kestää helpommin lottovoiton tai ministerinhatun, kuin että Jumala häntä käyttää.." - On helppo rukoilla suuria, mutta huomattavasti rankempaa on sitten kokea esim. se, miten Jumala alkaa meitä itseämme muovata ja muuttaa. Jotta voisimme enemmän olla Hänen käytössään.
 
Jälleen lainaus em. kirjasta:
"Jos seurakuntayhteisö ei opi rohkeasti kolkuttamaan Isän ovelle, sen upeista pyhätöistä tulee kuin tyhjiä leipälaatikoita, ja kun nälkäiset kulkijat eivät löydä leipää niiden ovista käytyään, he poistuvat kirkonmenoista tyhjin ja pakottavin vatsoin.
Kun ihminen on tarpeeksi nälissään, hän syö leipää roskiksesta. Ja varmaa on, että jos hän poistuu kirkosta mitään saamatta, paholainen odottaa häntä tarjoillakseen runsain määrin roskisleipää."
 
Muistan monen vuoden takaa löydön Vanhasta Testamentista. En edes muista mistä kirjasta teksti on, mutta se kuuluu jotenkin näin: "Tulee aika, jolloin minä lähetän maahan nälän. Ei leivän nälkää eikä veden janoa, vaan Minun sanojeni kuulemisen nälän.."
 
Tuo kohta kaiken edellä kirjoittamani lisäksi, on selkeä rohkaisu rukoukseen. Myös rukousaihe on selkeästi sanottu. On äärettömän tärkeätä rukoilla, että Jumala antaisi seurakuntiimme, asuinpaikoillemme, koteihimme Jumalan Sanan nälän. Herätys alkaa, kun uskovat heräävät rukoilemaan. Tämänkin pystyy yksin Pyhä Henki saamaan aikaan. Kun rukouksen määrä lisääntyy, Pyhän Hengen toiminta alkaa vahvistua. Silloin, kun jätämme asiamme Jumalan käsiin, Hän kantaa tilanteesta vastuun. Ja tekee sen mielellään. Ja Hän vastaa niin kuin haluaa. Meidän ei juurikaan tarvitse neuvoa Jumalaa, miten esim. herätys tulee paikkakunnalle. Jumala on tehnyt Jumalan valtakunnan työtä jo silloin, kun meitä ei ollut olemassakaan. Siksi on rukouksessa hyvä jättää pyyntömme ja vastaamiset Hänelle.
 
Seuraava tarina kertoo, miten ihmeellisesti Jumala voi rukouksiin vastata.
 
"Eräänä kesänä vein perheeni etelärannikolle Texasiin ja toivoin, että kun aallot lempeästi vyöryisivät Meksikonlahden hiekkarantaan ja vetäytyisivät takaisin merelle, ne samalla huuhtelisivat rauhoittavasti mieltämme. Vuosi ei ollut alkanut hyvin, ja sitä oli vielä toinen puoli jäljellä. Muutamaa päivää ennen lähtöämme nuorin poikamme ehti kaiken kukkuraksi katkaista jalkansa.
 
Jalka oli kipsissä lantiosta varpaisiin. Röntgenkuvista näkyi luussa murtuman lisäksi jotakin kasvaimennäköisiä möykkyjä. Ei tiedetty vielä, mitä ne olivat. Käytin omaa mielikuvitustani.
 
Siellä me siis olimme ja nautimme lomakauden auringosta ja lainelautailusta. Ja joka aamu herätessäni se oli paikalla - synkeä kaverini, masennus. Se odotti heti vuoteen vieressä. Aallot eivät olleet huuhtoneet sitä minnekään. En saanut karistetuksi sitä kannoiltani. Kuljimme kaikkialla yhdessä, minä ja varjoni. Kunnes tuli torstaiaamu. Heräsin, eikä sitä ollut missään. Tulin epäluuloiseksi. Odotin koko päivän, että se hypähtää eteeni jollakin hämärällä puistokäytävällä, mutta siitä ei näkynyt jälkeäkään. Rauhoituin täydellisesti. Mikään ei ollut ulkonaisesti muuttunut, mutta kaikki tuntui erilaiselta.
 
Palattuamme muutaman päivän päästä kotiin menin työpaikalleni hakemaan sinne kerääntynyttä postia. Yhdessä kirjekuoressa oli vieraannäköinen hotellin logo, mutta käsiala oli tuttu. Kirje oli ystävältä, joka tunsi tilanteeni hyvin. Päiväyksen perässä oli kellonaika, jolloin kirje oli kirjoitettu: kello kolme aamulla.
 
"Veli hyvä..
Olen tänään rukoillut puolestasi ja aion rukoilla vielä uudestaan, että Jumala antaisi ajan, jota nyt elät, olla ovi, jonka takana totuuden arvoitus ratkeaa. Ilmeisesti Jumala rakastaa sinua todella paljon antaessaan sinulle tällaisia koettelemuksia..
En kuitenkaan aio pyytää saarnaa tästä aiheesta. Sanon vain sen, mikä on tällä hetkellä sydämelläni ja koskee sinua. Minulla ei ole täällä maan päällä toista ystävää, jonka ystävyys olisi minulle kalliimpi kuin sinun.
Olen pyytänyt Jumalaa panemaan sydämelleni mahdollisimman raskaan taakan, jotta sinun taakkasi keventyisi. Tahdon kantaa sen kanssasi. Se ei edellytä keskustelua eikä kirjeenvaihtoa. Mutta hengessä, missä tällaiset siirtymät ovat mahdollisia, olen pyytänyt Jumalalta saada kantaa kuormaasi.."
 
En yllättynyt nähdessäni, että kirje oli päivätty sinä torstaina, jolloin synkkä seuralaiseni ei herätessäni enää odottanut minua. Tätäkö Paavali tarkoitti, kun hän kehotti meitä kantamaan toistemme kuormia? Tätäkö Martti Luther tarkoitti, kun hän sanoi tuntiessaan itsensä erityisen vahvaksi ja mielensä tyytyväiseksi: "Minusta tuntuu, että puolestani rukoillaan"?
 
Olen useana päivänä ajatellut Sinua. Kuulostellut. Minulla on ollut sellainen tunne, että kenties rukouselämääsi koetellaan näinä päivinä rajusti. Sielunvihollinen ei pidä siitä, että rukoilet läheistesi ja seurakuntasi puolesta. Kenties Sinulla on joku henkilökohtainen rukouspyyntö, johon et ole tähän päivään mennessä vastausta saanut. Väsyttää ja masennuskaan ei ole vieras kaveri.
 
Olen/olemme kuin se pikku poika, joka inkkaria ja karjapaimenta leikkiessään ratsasti keppihevosellaan koko päivän kotinsa lähistöllä. Kun isä illalla ihmetteli, miksi poika oli niin väsynyt, tämä vastasi: "Oikeilla karjapaimenilla on oikeat hevoset, mutta minun piti laukata itse."
 
Olemme yrittäneet, rukoilleet, taistelleet, uskoneet.. Ja silti väsyneet, masentuneet ja menettäneet melkein uskomme. "Teemme niin ahkerasti, että emme ennätä olla." - Jeesus sanoi Martalle kerran: ".. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois."
Herra haluaa vapauttaa Sinutkin tuohon ihmeelliseen olemisen tilaan. Saat vain olla Hänessä. Ja alat vähitellen ymmärtää, mitä on armo. Mitä on elää uskon varassa.
 
Jokin aika sitten eräs lähetystyöntekijä kertoi minulle saaneensa kirjeen pieneltä tytöltä, jonka pyhäkouluryhmässä  oli laadittu kirjeitä ulkomailla toimiville lähetystyöntekijöille. Ilmeisesti opettaja oli sanonut lapsille, että ihka oikeat lähetyssaarnaajat ovat hyvin kiireellisiä ihmisiä, eikä heillä ehkä ole aikaa vastata kirjeisiin, koska kyseisessä kirjeessä sanottiin vain:

"Hyvä pastori
Me rukoilemme teidän puolestanne. Emme odota vastausta.."
 
Tietämättään tuo pikkutyttö oli kiteyttänyt lauseisiinsa monen uskovan rukouselämän: Me rukoilemme teidän puolestanne. Emme odota vastausta. Totuus on, että emme yleensä ylläty silloin kun rukouksiimme ei vastata - yllätymme silloin kun niihin vastataan. Asian pitäisi olla päinvastoin.
 
Kirjoitin edellä rukouspyynnöstä, johon et ole ehkä vielä saanut vastausta, vaikka olet rukoillut niin paljon. Danielin kirjan 10:12,13 ovat sanat Sinua varten: "Älä pelkää Daniel. Sinun sanasi kuultiin ensimmäisestä päivästä alkaen, jolloin nöyräsi pyysit ymmärrystä Jumalalta. Minä olen tullut sinun sanojesi vuoksi. Persian enkeliruhtinas on vastustanut minua kaksikymmentäkaksi päivä, mutta Mikael, yksi suurimmista enkeliruhtinaista, tuli auttamaan minua. Tästä syystä minä olen viipynyt siellä, Persian kuninkaiden luona."
 
Sinun rukouksesi kuultiin jo silloin, kun ensimmäisen kerran kerroit sen Jumalalle. Tuohon rukoukseesi on tulossa vastaus. Tarvittaessa Jumala lähettää enkelin tuomaan sen Sinulle.
 
Koko sydämestäni toivon ja rukoilen, että jaksat jatkaa matkaa siellä, missä tätä tekstiäni luet. Parasta kaikesta on se, että Jumala itse aikoo viedä Sinut perille asti, Taivaaseen. Jos et jaksa kävellä, Hän ottaa Sinut syliinsä. Olet Jumalallesi tosi rakas.