Elli on kuollut

Runsas viikko siitä, kun kirjoitin edellistä tekstiä, hyvä ystäväni/ystävämme Elli, joka kuvassa on sylissäni, kuoli. Ellillä oli tarina. Entinen villikissa, katujen kasvatti, muuttui elämänsä loppupuolella hellyyttä ja rakkautta kaipaavaksi ja arvostavaksi kotikissaksi.

Ellin viimeisinä viikkoina, hän laihtui tosi paljon, joi paljon ja syödessään narskutteli hampaitaan. Eläinlääkärin mukaan kaikki nuo oireet, ovat vakavan munuaissairauden (tai kasvaimen) merkkejä. Voimat alkoivat vähetä. Eläinlääkäri kävi ja antoi vielä antibiootin. Siitä ei ollut apua. Niin sitten tuli maanantai 7.4., jolloin rakkaan lemmikkimme elämä päättyi. Istuin keittiön lattialla ja pidin Elliä sylissäni samoin kuin tuossa yllä olevassa kuvassa.

Lääkäri pisti Ellin jalkaan ensin rauhoittavan piikin. Elli päästi pienen äänen. Odotimme muutaman minuutin ja Ellin pää painui hiljaa kädelleni. Laskin hänet lattialle. Ja lääkäri pisti Elliin viimeisen piikin. Kuunteli sydäntä stetoskoopilla, kunnes se lakkasi sykkimästä.

Tunnen, jonkun ajattelevan, että on siinä outo tyyppi, joka kirjoittaa kissasta noin. Voit ajatella vapaasti mitä haluat. Mutta on käsittämätöntä, miten paljon rakkautta tuo pieni Elli minulle ja vaimolleni antoi. Kenties joskus Ellin elämästä kirjoitetaan pieni kirja. Aihetta siihen olisi.

Olen työni puolesta ollut useissa hautajaisissa. Ellin hautajaisissa ei ollut muita kuin minä. Kun kätkin Ellin maan poveen, minä itkin.. Itkin ja kiitin Jumalaa rakkaudesta, joka on Jumalan suurin lahja.

Teki hyvää itkeä. Samalla taisin itkeä muutamia muitakin itkemättömiä itkuja.

Elämme aikaa, jolloin sielunvihollinen ampuu kovilla. Aivan kuin suvivirren laulamiset sun muut olisivat elämän suurimpia asioita.

Kun tätä tekstiä kirjoitan, itken jälleen. Itken sitä käsittämättömän suurta Jumalan rakkautta, jota hän on minullekin osoittanut. Ellei Jumala olisi ollut niin armollinen ja pitkämielinen, en tässä enää Sinulle kirjoittaisi. Kaiken mitä olen saanut, on lahjaa. Armosta annettua.

Joku sanoo läheisensä haudalla: "Niin paljon jäi sanomatta.." - Tänään on se päivä, jolloin voin läheisilleni vielä sanoa niitä hyviä sanoja. Lähettää hyviä viestejä. Kirjoittaa hyviä sanoja.

Jostakin maallisesta lehdestä luin tänään, että moni tekisi toisin niitä asioita, joita menneinä vuosina on tehnyt..

Krooninen selkäkipuni on viime viikot ollut tosi hankala. Olen yrittänyt taistella sitä vastaan, mutta olen lähes voimaton.. Yksi pahimpia vaivoja kovan kivun keskellä on se, että kipu kuluttaa henkisiä voimiani. Kun kipu on kovimmillaan, jostakin sieluni, sydämeni syvyydestä nousevat esiin kaikki menneet virheeni. Vaikka kipu on fyysistä, se siirtyy psyykenkin puolelle. Varmaankin myös hengelliselle puolelle. Aivan kuin piru kiusaisi ja syyttäisi minua kun olen aivan pohjalla kivun tähden.

Sarjassamme sanoja joita, en ikinä unohda:
Muutama vuosi sitten olin saanut Reuma-sairaalan leikkaussalissa hermojuuripuudutuksen. (Yksi piikki maksoi 900 euroa). Kipuni vaimeni puoleksitoista tunniksi. Kun olin illalla lähdössä kotiin, sairaalan anestesia-ylilääkäri sanoi minulle: "Meillä ei ole kuin yksi tapa, jolla voisimme sinua auttaa. Me voisimme nukuttaa sinut."

Kun tulin kotiin, itkin katkerasti. Aivan sama kuin minulle olisi määrätty viimeinen piikki niin kuin Ellille.

"Sairaus on synnin seurausta." - Tuo lause on syyllistänyt monet sairaat, huonot, heikot, köyhät. Saan, mitä ansaitsen. Jos sairaudet jaetaan syntisyyden perusteella, olen varmasti selkäkipuni ansainnut.

Mutta meidän käsittämättömän ihmeellinen Jumalamme ei toimi tuolla tavalla. "Synnin palkka on kuolema." - Jos Jumala tekisi meille syntiemme mukaan, hän päättäisi meidän elämämme.

Kun sain eläinlääkärin laskun, sen selitysosassa oli mm. teksti "Elli - eutanasia". Armokuolema.

Moni ajattelee omaa kuolemaansa. Joku rukoilee sitä, joku kaipaa, joku pelkää.. Olemme lähellä Jeesuksen toista tulemusta. Jonkun elämässä se voi olla tänään, jonkun huomenna, jonkun vasta vuosien päästä..

Jeesus kuoli viattomana ristillä meidän edestämme. Tästä syystä meillä sairailla, syntisillä, mahdottomilla, on mahdollisuus. Saada syntimme anteeksi. Ja päästä kerran Taivaan kotiin.

Mieleen nousee jälleen kauan sitten kuulemani juttu:
Oli perhe, isä, äiti ja pieni poika + vanha sukulaistäti. Pieni poika ja vanha täti olivat hyvin läheisiä. Sitten koitti päivä, jolloin äiti ja isä kertoivat pienelle pojalle, että tuo vanha täti on nyt muuttanut Taivaan kotiin. Pienen pojan oli tosi vaikea uskoa sitä. Hän sanoi vanhemmilleen: "Mistä te voitte tietää, että täti muutti Taivaan kotiin? Aina kun hän oli menossa jonnekin, hän kertoi siitä etukäteen. Ei hän koskaan kertonut lähtevänsä Taivaaseen.."

Jos Sinulla on lapsia, lastenlapsia, kummilapsia, kerro heille Taivaasta.

Tapasin kerran naisen, joka piti hengellistä puhetta ja itki koko ajan.. Puheensa välillä hän totesi osuvasti: "Tästä taisi tulla vähän kostea puhe."

Minulla on Sinulle ja itsellenikin hyviä uutisia:
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.."

Sinä sairas, syntien painama ihminen, kipujen mies ja sairauden tuttava tulee tässä hetkessä lähellesi. Hän laskee siunaavat haavoitetut kätensä Sinun yllesi ja siunaa Sinua. Saat jättää koko elämäsi Hänen käsiinsä. Terveenä tai sairaana Hän vie Sinut perille. Ja Hän, joka on aloittanut sinussa hyvän työnsä, on sen vievä loppuun asti.. Ole siunattu, Sinä, Jumalalle niin rakas!

Jälleen yksi aarre Fidasta

"Elämässä ehtii

kuormata muuttokuormaa useamman kerran

toistaiseksi

olen vielä tässä osoitteessa

toiseksi viimeisessä.

 

Lähetä minulle joskus kirje tai kortti

seuraavan kerran kun muutan

olen kaipauksen tuolla puolen

sen viimeisen portin takana

jossa uusi nimi - se salaisuus -

on kaiverrettu valkoiseen kirveen

ilman lähiosoitetta."

 

Edellä kirjoitettu runo on kirjailija-runoilija Anni Korpelan kirjoittama.

 

Löysin runon kirjasta "Kurkistuspaikka Taivaaseen". Muutama viikko sitten olin käymässä Forssan Fidassa, joka on todellinen löytöjen paikka. Katselin vaatteita ym. Kun olin lähtemässä pois, myyjä sanoi, että täällä (kassalla) on yksi kirja minun nimelläni. Kun myyjä näytti kirjaa, minulla ei ollut mitään muistikuvaa siitä. Kuitenkin kirjan päällä oli teipillä kiinnitetty pieni lappu, jossa luki: "Seppo Kujala. Maksettu".

 

En ottanut kirjaa mukaani, koska en tiennyt, kuuluuko kirja minulle. Kun sitten menin seuraavan kerran, toinen myyjä sanoi jälleen saman asian, että kassalla on maksettu kirja minun nimelläni. Vielä tälläkään hetkellä en tiedä, miten ihmeessä kirja voi olla kassalla. Maksoiko joku sen? Mutta kuka? Ja miksi? En tiedä. Mutta sain kirjan itselleni ja eilen löysin kirjasta tuon edellä kirjoitetun tekstin.

 

Kun vuosia on näin paljon kuin minullakin, alkaa ajatella myös Taivasta enemmän. Olen paljon miettinyt myös sitä, minkälaisen joukon Herra aikoo Taivaaseen viedä? Monen vuoden aikana olen kuullut suomalaisten ja ulkomaisten julistajien kertovan, miten suuri herätys on tulossa Suomeen ja kait muuallekin. Välttämättä Raamatusta ei löydy kohtaa, joka vahvistaisi asian. Toki on varmaa, että Herra haluaa pelastaa jokaisen, joka Häneen turvaa. Herätystä minäkin odotan. Suurta kansanliikettä Jumalan luo.

 

Mutta kun katselen tyhjiä kirkon penkkejä, mietin, missä kaikki ovat? Miksi he eivät tule tänne? Pitääkö lähiomaisen tai ystävän kuolla tai mennä naimisiin, ennen kuin meidät saadaan hienoissa vaatteissa kirkkoon? Kun osoittelen muita kirkossa käymättömiä, miten monta kertaa itse olen ollut sieltä poissa? Liian monta!! Miksi aina on syitä, miksei mennä kirkkoon?

 

Raamatussa on sana: "Älkää jättäkö omaa seurakunnan kokoustanne, niin kuin muutamilla on tapana.."

 

Kuulunko niihin muutamiin, joilla on tapana jäädä pois yhteisistä seurakunnan kokoontumisista? Kun Jumala on tuon asian sanassaan sanonut, se on varmasti Hänelle tärkeä.

 

Vedän torstai-iltaisin rukoushetkiä kotikirkossamme. Pienin määrä, mikä on ollut on yksi. Kun olin yksin tyhjässä kirkossa, oli mielenkiintoista havaita, että Jumala oli kuitenkin siellä. Ja Hän on ollut noissa illoissa joka kerran.

 

Kun Juha Tapio piti konserttia samassa kirkossa ennen joulua, väkeä oli yli 800. Mutta kun Jumala on paikalla, väkeä voi olla 1 tai 2 tai 3 tai 4. Eikö ole järisyttävä juttu? Vaikka viime kuukausina on ollut paljon työtä, olen ymmärtänyt, että hiljaisuudessa Jumala on. Hän katselee valtavaa kiirettämme ja kuuntelee toinen toistaan parempia selityksiä, miksi emme ole paikalla säälien meitä. Mutta.. Vain yksi on tarpeen.

 

Fidasta saamassani kirjassa on Tarja Vilppolan runo:

 

Sinä, joka uuvuit

ihmispyörässä juostessasi

anna pyörän pysähtyä

ja astu lepoon.

 

Jumalan rauha on enemmän kuin tunne.

Se on meri, jolla voit kellua katsellen taivasta

poutapilvi lepäämässä lähellä kirkkautta.

Jumalan rauha on tyyni kylläinen lapsi

äitinsä rinnoilla.

 

Lepo on juuri sinua varten.

Se on siunattu tie elpymiseen

kuulemiseen

yhteyteen.

Kätkeydy Rauhanruhtinaan läsnäoloon."

 

 

Tekstini alussa on kuva minusta ja Ellistä. Otettu noin viikko sitten. Ellistä olen Sinulle kirjoittanut viimeksi monta kuukautta sitten. Entinen villikissa, ties kuinka monta pentua synnyttänyt, ties kuinka monen kanssa seurustellut, katujen kasvatti.. Mutta Ellin elämä on muuttunut tosi rajusti viimeisen vuoden sisällä. Elli pidätettiin ja vietiin eläinsuojeluyhdistykselle lopetettavaksi. Pidätyksen yhteydessä pienessä loukussa vietiin myös hiljan syntynyt pentu. Elli armahdettiin ja hän sai jatkaa elämäänsä. Kun pentu oli imetetty, ihme tapahtui, Elli synnytti jälleen uuden poikasen.. Lopulta Elli otti imetykseensä myös pari muuta ilman emoa olevaa pentua.

 

Kun puolen vuoden vankeus muutettiin armahdukseksi, Elli palasi kotiseudulleen meidän luo. Matka kulki kuitenkin eläinlääkärin kautta, joka poisti Elliltä kohdun ym. Kun Elli palasi kotiin ja alkoi kiertää vanhoja reittejään, hän teki karmean havainnon: Kaikki ystävät olivat kadonneet. Hän joka ennen oli kaikkien suosikki, olikin yhtäkkiä ilman ystäviä.

 

Edes eläinlääkäri ei osaa sanoa, miten vanha Elli on. Mutta on vaikea uskoa, että Elli on kesyyntynyt ja ottanut meidän kotimme kodikseen. Elli pitää rakkaudesta ja hellyydestä. Häntä saa silittää ja rapsuttaa loputtomasti.

 

Minulle suuri hämmästyksen aihe on mm se, että Elli antaa ottaa etutassunsa käteeni ja hieroa niitä. Elli nukkuu mielellään minun vieressäni tai rinnan päällä tai vaimoni peiton päällä..

 

Elli on pieni opettaja. Hänetkin on armahdettu. Ellistä on tullut myös hyvä opettaja lepoon. Kun makaan sängyllä tai lattialla, Elli makaa päälläni. Siitä on vähän hankala lähteä pois.

 

Viimeiset kaksi viikkoa selkäkipuni on ollut melkoisen hankala. Pahimmillaan kipu vie jalat alta. Eilen aloitin uusiseelantilaisen fysioterapeutin kehittämän itsekuntoutuksen. Teen selkeän ohjeen mukaan tietynlaisia venytyksiä, jotta kipu hellittäisi. Lääkekaapissani on n. 20-30 purkillista erilaisia kipulääkkeitä.

 

Tutussa hengellisessä laulussa ovat minulle lohdulliset sanat: "Kipu sammumaton kerran päättyvä on.." - Selkäni puolesta on rukoiltu tosi paljon. Aina silloin tällöin rukoilen itsekin kivun puolesta. Toisaalta olen jotenkin taipunut, jättänyt koko asian Jumalalle. Yritän vain jaksaa kivun kanssa. Yritän tehdä sen, minkä voin.

 

Yksi TAYSin kipulääkärin ohje on mennä lattialle makuulle, nostaa jalat 90 asteen kulmassa esim. tuolille. Ja olla tuossa lepoasennossa (esim. musiikkia kuunnellen) puoli tuntia.

 

Neuvo on melkoisen yksinkertainen, mutta arvaa montako kertaa olen ollut tuossa lepoasennossa? - Arvasit oikein. En kovin montaa kertaa. Mutta taas kun kipu ei meinaa hellittää, muistan ohjeita. Ja tottelen. Kipu ei ole tehnyt minusta pyhää. Toivottavasti ei pahaakaan. On monin tavoin riisuttu olo. Muttei toivoton. Iso ihminen on alkanut pienentyä kivun kuorimana.

 

Jumalan kädessä on tulevat päiväni. Niin kuin varmasti Sinunkin. Jollain tavalla ymmärrän, että Jumala rohkaisee meitä kipeitä ja rääkättyjä lepoon. Lepäämään siinä Jumalan armossa, joka meille on valmistettu.

 

Jos kotikirkkosi on tyhjä, rukoile, että Jumala lähettää sinne väkeä. Yritä itsekin sinne mennä, jos jotenkin sinne pääset. Jos kotikirkkosi on täynnä väkeä, kiitä Jumalaa siitä. Väkimäärä sinänsä ei ole itsetarkoitus. Vaan se, että Jumala on voimallisesti läsnä temppelissään. Jos olet kirkossa yksin tai muutaman uskollisen kanssa, älä vihottele niille, jotka eivät ole paikalla. Kiitä Jumalaa, että saat olla Herrasi kanssa. Kyllä Jumala tuo kirkkoon sen joukon, jonka haluaa.

 

Viime päivinä olen lukenut usean kerran Jesajan kirjan 58. lukua. Erityisesti jakeita 6-11:

"Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn; että avaatte vääryyden siteen,

irroitatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet? Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi? Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niin kuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi. Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat, ja hän sanoo: "Katso, tässä minä olen." Jos sinä keskuudestasi poistat ikeen, sormella osoittelun ja vääryyden puhumisen, jos tarvitset elannostasi isoavalle ja ravitset vaivatun sielun, niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä, ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niin kuin keskipäivä. Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa: hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niin kuin runsaasti kasteltu puutarha, niin kuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu."

 

Huikea sana. Sana Herralta. Saarnaamisen lisäksi saattaisi auttaa, jos evankeliumi näkyisi meidän ja seurakuntamme elämässä myös tekoina, armahduksen julistamisena, käytännön auttamisena, ruoka-apuna..

 

Missä oletkin, minkälaisessa tilanteessa tätä tekstiä luet, ota sydämellesi seuraavat ajatukset: Olet Jumalallesi äärettömän rakas. Jeesus kuoli sinun puolestasi, jotta Sinun ei enää tarvitse suorittaa, kun et jaksa. Armoa on sekin, että meillä ei ole Herralle muuta antaa kuin syntimme, väsymyksemme, sairautemme.. Emme välttämättä edes koe olevamme kenenkään rakkauden arvoisia.

 

Luin hiljan pienestä pojasta, joka oli joutunut perheessään kokemaan tosi rankkoja vaiheita. Kun hänen opettajansa auttoi ja rohkaisi poikaa, poika itki ja sanoi opettajalle liikuttuneena: "Sinä olet yhtä hyvä kuin meidän koira.."

 

Elämä koostuu pienistä muruista. Joskus oman koiran/kissan rakkaus voi lämmittää meidän sydäntämme. Ja se voi muistuttaa meitä Taivaallisesta Isästämme, joka on valmistanut Sinulle kodin/asunnon Taivaaseen. Kun aikamme on, Hän vie meidät sinne, jonne nyt vielä olemme matkalla. Silloin tänne jää kaikki vajaa, synnit, sairaudet.. ja myös lääkkeet.

 

Viimeinen lainaus edellä mainitusta kirjasta on seuraava;

"Corrie ten Boomin kokemus Jumalasta kiteytyy ajatuksiin: Jumala on rakkaus, hän ei milloinkaan hylkää eikä jätä omiaan. Ulkoisen epävarmuuden keskellä luottamus Jumalaan ja usko Taivaaseen ovat tukipilareita. Corrie tietää mistä puhuu, sillä hän koki keskitysleirin kauhut.

 

Olin yksin sellissäni, kun kuulin, että isäni oli kuollut vankilassa. Joku sellin edellinen asukas oli kirjoittanut seinään sanat: "Ei menetetty, vaan mennyt edeltä.."

 

Jatketaan matkaa. Herramme tulee pian. 

 

 

 

 



 

 

 

 

"..teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi." 1 Kor 10:31

Siivosin äsken vintin komeroa, jossa on vaatteiden lisäksi vanhoja kirjoja, joita en ole lukenut pitkään aikaan. Kirjojen joukossa oli Corrie ten Boomin "Murrettua leipää tälle päivälle". Kirjoitan tuosta kirjasta muutaman otteen.

 

"Eräällä vanhalla munkilla oli tapana laulaa joka jouluaatto joululaulu. Hänen lauluäänensä oli heikko, mutta hän rakasti Herraa ja lauloi koko sydämestään Jumalan kunniaksi. Tuli päivä, jolloin luostarin priori sanoi hänelle: "Don-veli, nyt meidän uusi munkkimme, jolla on kaunis laulunääni, laulaa jouluna täällä luostarissa." Ja uusi munkki lauloi todella ihanasti. Kaikki olivat onnellisia.

 

Mutta samana iltana enkeli tuli luostarin priorin luo ja kysyi: "Miksei teillä ollut tavanomaista joululaulua ohjelmassanne?" Priori vastasi, että uusi munkki oli laulanut kyllä laulun. Silloin enkeli sanoi surullisena: "Me emme kuulleet sitä taivaassa."

 

Vanha munkki kunnioitti Jeesusta henkilökohtaisena Vapahtajanaan. Mutta nuori munkki ei laulanut Jumalan kunniaksi - vaan ajatteli omaa kunniaansa.

 

Tärkeää ei ole se, kuinka paljon sinä voit tehdä Jeesukselle, vaan se, kuinka paljon Jeesus voi tehdä sinun välitykselläsi. Meidän suurin ongelmamme, kun haluaisimme olla Jumalan käytössä, on meidän oma minämme ja kunnian tavoitteleminen. Jeesus sanoo Mark 1:17 "Minä teen teistä ihmisten kalastajia.."

 

Vain Jeesus voi tehdä meistä soveliaita hänen käyttöönsä. Fransiskus Assisilaiselta kysyttiin kerran, mistä mahtoi johtua, että Jumala käytti juuri häntä niin paljon. Hän vastasi: "Syy siihen, miksi Jumala on siunannut runsaasti työtäni, on varmaan seuraava: Jumala katseli taivaasta maahan kysellen mielessään: "Mistä löytäisin kaikkein heikoimman, köyhimmän ja vähäpätöisimmän miehen käyttööni?" Sitten Hän huomasi minut ja sanoi: "Nyt olen löytänyt tuon henkilön. Teen työtä hänen välityksellään, sillä varmaankaan hän ei ylpisty eikä ota kunniaa minulta. Hän tietää, että olen käyttänyt häntä aina sen vuoksi, että hän on ollut hyvin vähäpätöinen mies eikä voi pitää itseänsä merkittävänä."

 

"Vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja  halveksittua, sen Jumala valitsi.. tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä." 1 Kor 1:27-29

 

Vanha sananlasku kuuluu: Vanhemmat kasvattavat lapsiaan suuriksi, mutta Jumala kasvattaa lapsiaan pieniksi, jotta Jeesus voisi (heissä) suureksi tulla.

 

Kun haluamme/haluaisimme olla Jumalan käytössä ja sitä rukoilemme, Jumala aloittaa työnsä meissä. Hän alkaa riisua meitä monista asioista. Kun hänen työnsä etenee, me huudamme tuskissamme, ettemme halunneetkaan mitään tällaista. Paavalikin pyysi, että tuo vaikea vaihe menisi häneltä ohi ja loppuisi, mutta hän sai vastauksen: "Minun armossani on sinulle kyllin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.."

 

Jumalan voima tulee täydelliseksi heikkoudessa. Kuvittele! Meidän taivallisen Jumalamme ja Herramme voima voi tulla täydelliseksi meidän heikkoudessamme.

 

Jos juuri tänään, tällä hetkellä, tunnet itsesi heikoksi, sairaaksi, mahdottomaksi, syntiseksi, toivottomaksi, Jumala pystyy antamaan Sinulle voimansa, koska Sinulla ei ole enää mitään, jota Herralle ja ihmisille tarjoaisit. Tyhjän Jumala voi täyttää. Matteuksen evankeliumin 11. luvussa Jeesus sanoo meille: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon."

 

Tämän päivän ihmeellinen sanoma on siinä, että meidän Herramme ja Vapahtajamme haluaa antaa meille voimansa ja rauhansa. Ole vain ihan hiljaa ja lepää. Jumala tietää missä Sinä olet ja missä asut. Sinun ei tarvitse järjestää kuljetusta Hänen luokseen. Hän tulee luoksesi, kun et enää jaksa lähteä Häntä etsimään. Juuri tällä hetkellä, sydämessäsi, saat mennä Hänen lähelleen, ja Sinä saat levon ja rauhan. Ja Hän julistaa Sinulle, että Hänen tähtensä saat kaikki syntisi anteeksi. Vaikka Sinulta olisi riisuttu kaikki, jäljelle jää Jumalan rakkaus, jota kukaan ei voi Sinulta ottaa pois. 

 

"Isoisäni oli kerran kirjoittanut isälleen: "Rukoilen, että Herra tulisi lähemmäksi minua." Silloin isoisäni isä oli maininnut kirjeessään näin: "Kala ei pyydä vettä tulemaan lähemmäksi itseään; lintu ei pyydä tuulta tulemaan lähemmäksi itseään. Herra on hyvin lähellä meitä. Iloitse siitä."

 

Viime vuoden lopulla kotiseurakuntani kirkossa aloitettiin rukoushetket kirkossa (torstaisin). Ensin keskipäivän rukoushetkinä ja tämän vuoden puolella iltarukoushetkinä. Noissa hetkissä rukoillaan kaikkien seurakuntaan tulleiden rukouspyyntöjen puolesta. Kirkossa on hyvä rukoilla. Koska Jumala on läsnä. Viime torstai-iltana olin rukoushetkessä yksin. Odotin muita. Mutta heitä ei tullut.

 

Muistan erään toisen alttarihetken Forssan kirkon alttarilla vuosikymmeniä sitten. Hengellisessä tilaisuudessa oli joku amerikkalainen julistaja/rukoilija. Tilaisuuden lopussa alttari oli täynnä rukousta ja ulkolaista rukoilijaa odottavia.. Odotin ja odotin.. ja kait vähän tuskastuin, kun rukoilija oli vielä toisten luona.. Silloin kuulin sisälläni hiljaisen kuiskauksen. Uskon, että se oli Jumalan ääni. Se kuului jotenkin näin: "Miksi tuskailet.. Minä, Jumala, olen tässä sinun luonasi.." - Se oli ihmeellinen opetus. Meidän hengellisyytemme ei voi olla kiinni kenestäkään ihmisestä. Jumala on lähellämme joka hetki. Juuri nytkin. Tuntui meistä miltä hyvänsä.

 

John Henry Jowett on kirjoittanut:

"Eräs maanviljelijä oli koko ikänsä kantanut kaiken perheeseensä tarvittavan veden kaukana sijaitsevasta lähteestä. Mutta kerran hän löysi vesisuonen aivan oman talonsa vierestä. Hän riemuitsi valtavasti: vettä oli löydettävissä - hänen omalta tontiltaan!"

"Sieluni, sinun lähteesi on lähellä - aivan vieressäsi. Älä etsi enää. Hakeminen on päättynyt; lähde on jalkojesi juuressa."

 

Vuosien kuluessa olen puheissani ja kirjoituksissani (niin kuin tässä blogissakin) käyttänyt paljon lainattuja tekstejä. Olen aina ymmärtänyt, että on etuoikeus saada jakaa - levittää sellaisia tekstejä, joista itsekin olen paljon saanut. Lopulta kaikki on Jumalan lahjaa.

 

Tämän kirjoitukseni loppuun, kirjoitan Ylva Eggehornin tekstin "Se yksinkertainen sanoma"

 

"Ja se yksinkertainen sanoma on kulkeva

sinun käsiäsi ja jalkojasi myöten,

sinun työtäsi, aikaasi, rahojasi ja päätöksiäsi,

sanojasi, tietojasi ja unelmiasi myöten

sinun ruumiisi lävitse joka on kätkössä niin

monien vaatekertojen alla

ja kasvojesi lävitse jotka ovat jäässä

niin monien pettymysten alla

että Hän tulee jonakin päivänä takaisin ja

kerää meidät kaikki syliinsä kuin linnut,

sinä päivänä me olemme yksi ainoa,

yksi ainoa mies on oleva Hän joka kohtaa

rakastettunsa, ainoansa

ja me sanomme toisillemme

maan mullan ja väsymyksen ja monien kyynelten lävitse

miten kaunis sinä olet, rakkaani

miten kaunis sinä olet."

 



HERRAN AUTO

Matteuksen evankeliumin 21. luvussa on kerrottu seuraava tapaus:

"1 Ja kun he lähestyivät Jerusalemia ja saapuivat Beetfageen, Öljymäelle, silloin Jeesus lähetti kaksi opetuslasta 2. ja sanoi heille: "Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle. 3 Ja jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: 'Herra tarvitsee niitä'; ja kohta hän lähettää ne." 4 Mutta tämä tapahtui, että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: 5 "Sanokaa tytär Siionille: 'Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla'." 6 Niin opetuslapset menivät ja tekivät, niinkuin Jeesus oli heitä käskenyt, 7 ja toivat aasintamman varsoineen ja panivat niiden selkään vaatteensa, ja hän istuutui niiden päälle. 8 Ja suurin osa kansasta levitti vaatteensa tielle, ja toiset karsivat oksia puista ja hajottivat tielle. 9 Ja kansanjoukot, jotka kulkivat hänen edellään ja jotka seurasivat, huusivat sanoen: "Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa!" 10 Ja kun hän tuli Jerusalemiin, joutui koko kaupunki liikkeelle ja sanoi: "Kuka tämä on?" 11 Niin kansa sanoi: "Tämä on se profeetta, Jeesus, Galilean Nasaretista".

Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Hän tiesi jo edeltä, että seuraavassa kylässä olisi aasi ja varsa, joita hän voisi käyttää. Jeesuksen tulosta Jerusalemiin aasin varsalla oli kerrottu jo satoja vuosia ennen profeetan ennustuksessa.

Harva eläin on päässyt samalla tavalla esiin Raamatun ennustuksissa kuin tuo aasin varsa. Samalla tavalla Jeesus toimii vielä tänäkin päivänä. Hän lähettää opetuslapsiaan kutsumaan meitä hänen omiaan erilaisiin palvelutehtäviin. Meillekin voidaan sanoa: "Herra tarvitsee sinua nyt!" Kenties joku Teistä tämän viestin lukijoista on juuri tällaisessa tilanteessa. Olet saanut selkeän kutsun ja nyt kipuilet, mitä tuohon kutsuun pitäisi vastata.

Kun tekstini alussa mainitut opetuslapset menivät pyytämään aasia ja sen varsaa, olisi tapahtumat saaneet aivan toisenlaisen luonteen, jos aasien omistaja olisi sanonut esim. "tulkaa vaikka puolen päästä uudelleen, kun varsa on riittävästi kasvanut ja vahvistunut.." Jos näin olisi tapahtunut (teoria), Jeesus olisi jatkanut matkaa ja aasin varsan tehtävä olisi jäänyt kokonaan suorittamatta. Jumala pitää kuitenkin kiinni omasta suunnitelmistaan ja omasta Sanastaan. Minkä Hän on sanonut/luvannut, se tapahtuu.

Matteuksen evankeliumin 8. luvussa on asiaan liittyvä mielenkiintoinen tapaus.

18 Kun Jeesus näki, miten paljon väkeä hänen ympärillään oli, hän käski lähteä vastarannalle.
19 Muuan lainopettaja tuli silloin hänen luokseen ja sanoi: "Opettaja, minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin." 20 Jeesus vastasi hänelle: "Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi." 21 Eräs toinen, hänen opetuslapsensa, sanoi hänelle: "Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni." 22 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa minua! Anna kuolleiden haudata kuolleensa."

Jukka Norvannon erinomaisessa Raamattu Elämään -kirjassa on kohdasta selitetty mm. näin:

"Jakeessa pysähdyttävät erityisesti sanat: "Eräs toinen, hänen opetuslapsensa". Lainopettajaa on voinut vielä pitää kohtuullisen ulkopuolisena pohdiskelijana, sillä hän kutsuikin Jeesusta yleisellä nimityksellä "opettaja". Mutta kun jotakuta kutsutaan Jeesuksen opetuslapseksi, on syytä terästäytyä. Sehän kertoo ihmisestä, joka jo on ollut jonkin aikaa Jeesuksen seurassa. Hän ei myöskään kutsu Jeesusta yleisellä opettaja-termillä, vaan puhuttelee tätä Herraksi. Sekin kertoo siitä, että jälkimmäisen kyselijän suhde Jeesukseen on läheinen...

Jeesuksen seurassa ollut mies tahtoo siis selvittää, missä kulkevat Jeesuksen seuraamisen rajat. Mitä Jeesus odottaa seuraajiltaan? Jeesus ei ollut siinä mielessä tuona aikana mitenkään poikkeuksellinen opettaja, että hän kokosi ympärilleen opetuslapsia. Se oli juutalaisten rabbien eli opettajien toimintatapa. Johannes Kastajallakin oli omat oppilaansa. Mutta jokaisella opettajalla oli myös omat ehtonsa. Ja juuri niitä tässä selvitellään. Mitkä ovat rajat? Sallisiko Jeesus, että hänen opetuslapsensa hautaa ensin isänsä, ennen kuin ryhtyy todella seuraamaan häntä?

Kysymys tuntunee korvissamme kummalliselta. Ei kai sellaista tarvitse edes kysyä? Miksei hautajaisissa voisi käydä? Kysyjä ei kuitenkaan tarkoittanut juuri kuolleen isän saattamista hautaluolaan, sillä hänen isänsä ei ollut vielä edes kuollut. Juutalaiseen kulttuuriin kuului, että vainaja oli haudattava 24 tunnin sisällä kuolemasta. Ja tuon ajan he viettivät kotonaan.

Niinpä kysyjän tarkoitus olikin toinen. Lähi-idässä nelisenkymmentä vuotta elänyt Raamatun opettaja Kenneth Bailey kertoo mainiossa kirjassaan "Maalaisjärjellä", että miehen pyyntö itse asiassa tarkoitti: "Anna minun.. palvella isääni niin kauan kuin hän elää, ja kun hän kuolee, hautaan hänet ja tulen."

Kenneth Bailey kirjoittaa, että Lähi-idässä ollessaan hän kuullut saman kysymyksen useita kertoja. Usein maastamuuttoa suunnittelevat 20-30-vuotiaat miehet saavat kuulla jonkun kysyvän heiltä: "Etkö aio ensin haudata isääsi?" Kysyjien ajatuksena on: "Etkö aio huolehtia sinulle perinteisesti kuuluvasta velvollisuudesta ja muuttaa vasta sen jälkeen maasta?"..

Toki vanhemmista huolehtiminen kuuluu kristityille. Sanoohan Paavalikin 1 Tim 5:8:ssa: "Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi." Omaisista huolehtiminen on seuraus Jumalan tahdon mukaisesta elämästä, mutta sekään velvollisuus ei saa nousta Jumalan rakastamisen edelle. Sillä ihmisen ei tule antaa hyvän syrjäyttää parasta. Edellä sanottu mielessä onkin helppo ymmärtää, miksi seuraava jae kuuluu niin kuin kuuluu.

"Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa minua! Anna kuolleiden haudata kuolleensa." Matt 8:22

Miten kuolleet voivat haudata kuolleensa? Kysymyksen esittäjä oli ollut Jeesuksen opetuslapsi. Hän oli löytänyt uuden elämän hänen yhteydessään. Hän eli. Mutta samaan aikaan tässä maailmassa on monta, jotka eivät ole löytäneet elämää Herransa yhteydessä. Heille on tärkeää elää ihmisten toiveiden mukaan. Sillä heidän jumalansa on tässä maailmassa. He ovat kuolleita. Ja siksi he jatkakoot olemistaan niin kuin se, joka ei paremmasta tiedä. Mutta sinä, joka elät, seuraa sinä Jeesusta."

Edellä oleva teksti on minusta huikea. Kun Jeesus kutsuu meitä seuraamaan häntä, hän odottaa, että vastaamme siihen saman tien. Kun Jeesus kutsuu meitä palvelemaan häntä, hän odottaa, että lähdemme liikkeelle saman tien. Elämä on nyt. Tämä päivä ja tämä hetki ei toistu enää koskaan.

Kun vuonna 1983 sain kutsun Kansan Raamattuseuran työntekijäksi, jouduin tosi syvään prosessiin. Pystynkö, osaanko, rohkenenko ym? Suuresti arvostamani lehtori Kirsti Löytty sanoi kauan sitten Forssan kirkossa: "..ei sitä ole pakko lähteä seuraamaan Jeesusta." Kun kyse oli selkeästä kutsusta seurata Jeesuksen osoittamaa johdatusta.

Todellakaan ei ole pakko! Mutta varmasti Jeesuksen selkeän kutsun hylkääminen aiheuttaa sydämeemme pysyvän kivun. En ole tavannut ketään, joka olisi katunut sitä, että lähti Jeesusta seuraamaan/palvelemaan, mutta olen tavannut Jeesuksen opetuslapsia, jotka edelleenkin odottavat sitä sopivaa hetkeä. "Isät" ja muut seuraamisen esteet ovat vieläkin hengissä ja me kulumme ja vanhenemme. Ja tunnemme, että kaikki ei ole hyvin.

Tämä hetki tässä on Jumalan hetki. Hän kohtaa Sinua. Hän haluaisi (= haluaa) irrottaa ne siteet, jotka ovat estäneet Jeesuksen seuraamisen ja hänen palvelemisensa. Jos tunnet torjuneesi Jeesuksen selkeän kutsun, voit juuri tällä hetkellä tulla hänen eteensä. Polvistua ja kertoa että olet tehnyt väärin. Voit myös kertoa, että nyt haluat lähteä häntä seuraamaan.

Muistan vuosia sitten lukemani tarinan Itämaiden matonkutojamestareista. Kun he huomasivat tehneensä virheen, he eivät purkaneet mattoa, vaan muuttivat mallia. Vaikka tuntisit suurta syyllisyyttä Jeesuksen kutsun hylkäämisestä vuosia sitten, minulla on Sinulle hyviä uutisia. Jeesus tulee tänään luoksesi. Hän alkaa puhua sydämellesi. Kuten kauan sitten. Hän kertoo, miten hän aikoo jatkossa sinua johdattaa. Hän on hyvä paimen. Joka löysi kadonneen lampaansa. Hän ei moittinut lammasta katoamistempusta, vaan nosti lampaan harteillensa ja kantoi sen toisten lampaiden luo. Turvallisesti.

Tänään saat heittää pois myös sen ruoskan, jolla olet itseäsi hakannut. Ja jättää taakse syytökset, miten olet elämäsi tuhlannut. Jeesus haluaa kohottaa katseemme kohti tulevaa. Kuten joku on sanonut: "Tulevaisuus on asia, jota emme edes me ole vielä pilanneet." Tulevaisuus Jeesuksen seurassa on turvallinen. Hän lupaa johdattaa Sinua koko loppuelämäsi, kunnes olemme perillä Taivaan kodissa.

 

 

Varmasti hämmästelit tämän kertaisen blogini otsikkoa: "Herran auto." Raamattu ei kerro, että Herralla olisi ollut auto käytössään. Mutta silti on mahdollista, että Herralla on auto, jopa autoja.. Lainaan vielä em. kirjaa. Kirjan tekstistä löysin tuon otsikonkin.

"Mieleeni tuli toistakymmentä vuotta sitten kuulemani kertomus. Eräs aktiivinen seurakuntalainen oli hankkinut auton. Hän kuvaili autoa muille kutsumalla sitä Herran autoksi. Ja kun hän asiaa tarpeeksi usein toisti, moni seurakunnassa myös kuuli viestin.

Sattuipa kerran, että nuorten piirissä heräsi ajatus lähteä vierailemaan naapurikaupungissa rohkaisemassa siellä kokoontuvaa pientä nuorten ryhmää. Ajatus tuntui kaikista loistavalta, mutta sitten tulikin ongelma: kenelläkään ei ollut autoa. Mutta ennen kuin ajatuksesta kokonaan luovuttiin, joku muisti että Herrallahan on kaupungissa oma auto.

Ja niin ryhmä nuoria saapasteli ovelle, joka kuului Herran auton haltijalle. Joku painoi ovikelloa, ja auton haltija saapui avaamaan ovea. Nuoret kertoivat, että Herra tarvitsisi nyt autoaan. Kuten arvata saattaa, nuoret eivät saaneet autoa käyttöönsä. Sen paikka oli kuulemma tallissa ja siellä se saisi pysyäkin.

On helppoa rukoilla Isältä: "Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme". Mutta kovin vaikeaa on pitää yhteisenä sitä hyvää, jonka Herra on antanut juuri minulle!"

Jeesuksen toinen tulemus on lähellä. Päättymässä on myös se aika, jolloin meidän on mahdollisuus vastata hänen kutsuunsa seurata häntä. Päättymässä on myös se aika, jolloin voimme Herraamme palvella. Käväise autotallissasi, traktoritallissa, kotisi pihamaalla, mökilläsi, pellolla, metsässä, sijoitusasunnossasi.. Kaikki, minkä näet, on Hänen lahjaansa Sinulle. Miten käytän autoani, omaisuuttani, elämääni..?

Herran sana Sinulle ja minulle tänään kuuluu: "Anna elämäsi, kaikkesi, minun johdatukseeni tänään, tässä hetkessä. Ja saat nähdä, että elämässäsi on siunaus. Ja että minä kerran vien sinut perille parasta tietä."

”Sanat edelleen sanomatta. Silti en vaikene. Rakkaamme kuolevat meiltä pois. Emme koskaan ennätä sanoinemme. Odotamme oikeaa, parempaa hetkeä. Ei sitä tule, ei ole oikeaa hetkeä. On vain tänään, tämä tässä, tässä ja nyt. Siksi en vaikene. Ojennan kättäni, annan kasvojen aueta silmien ja suun. Sinua en laske ohitseni. Saatan lakata, saatan mennä pois, jos niin tahdot. Menenkin, mutta ohitseni et pääse. Kosketan sinua, niin että jos kuolisitkin.” (Helinä Siikala)

Tuo otsikossa oleva teksti on puhutellut minua syvältä. Aika kuluu nopeasti. Ja kun ikää tulee lisää, aika kuluu yhä nopeammin.

 

"Vanhojen valokuvien järjestäminen" on käsitteenä hyvin tuttu monellekin. Olen kuullut monien sanovan, että "sitten kun pääsen eläkkeelle, järjestän vanhat valokuvani". Tunnettu tosiasia kuitenkin lienee sekin, että kun sitten pääsee eläkkeelle, on niin paljon muutakin tehtävää.

 

Tapaninpäivänä näin vaimoni ja hänen sisarensa katselevan vanhoja valokuvia vuosien takaa. Myös monia joulukuvia. Lähes jokaiseen valokuvaan liittyi tarina, jota innolla muisteltiin. En tiedä mistä johtuu, mutta tuo tilanne avasi jotain minunkin sisälläni. Samassa hetkessä päätin, että alan järjestää omia valokuviani, joita en ole vuosiin edes katsellut.

 

Niin sitten tapahtuikin. Eli aloin järjestää vanhoja kuviani. Vaimo osti minulle valokuvakansio Prismasta. Arkistokelpoista liimaakin hankin. Ja niin homma alkoi. Nyt olen liimannut jo satoja kuvia. Kuvia järjestäessäni monet muistot ovat käyneet mielessäni. Löysin myös kuvia, joita en edes kunnolla muista ottaneeni. Yksi näistä kuvista on tässä..

 

 

Kuva on otettu vuosia sitten entisen kotikaupunkini, Heinolan, rannoilta. Taustalla näkyy Tähtisilta.

 

Juttelin hiljan puhelimessa tyttäreni kanssa. Hänkin lähestyy jo kolmeakymmentä. Hän muisteli monia "retkiä", joita teimme iltaisin. Kävimme toki luonnossa, järvien rannoilla ym. Mutta usein iltaretkemme kohdistuivat keittiöstä lastenhuoneeseen. Matka ei ollut pitkä, mutta kun oli hyvät eväät ja kiva video katsottavana tms, retki tuntui kivalta. Tyttäreni kertoi, miten hän muistaa, että olin evääksi järjestänyt kuorittuja mandariineja, omenan lohkoja ym.

 

Näin vuosienkin takaa noin pieni asia voi nousta mieleen. Yhteyden kokeminen. Rakkaus. Hyväksyminen. Elämän tärkeimmät asiat eivät ole rahalla ostettavissa. Ne vain annetaan meille lahjaksi. Vain vähän on tarpeen. Elämä on juuri nyt.

 

On aina suuri vaara elää menneessä tai tulevassa ja tämä hetki jää vallan elämättä.

 

Koska joulu alkaa olla jo takanapäin, voin tehdä Sinulle yhden paljastuksen. Minua pyydettiin kotikyläni yhteiseen joulujuhlaan joulupukiksi. Ja jostain syystä en rohjennut kieltäytyä. Sain hienot varusteet, johon kuuluivat punaiset vaatteet: hattu, pitkä takki, naamari.. Ja ruskeat lapikkaat, joiden koko oli 45. Minun kokoni on 46. Lapikkaista tuli näin minulle pieni ongelma. Tuskallisen prosessin myötä sain lapikkaat lopulta jalkaani. Kun olin pitänyt niitä jaloissani noin tunnin, alkoi tuntua, että tunto häviää varpaista. Joten otin lapikkaat pois, ja laitoin jalkaani omat maastokenkäni.

 

Toinen ongelma joulupukkina olemisessa oli se, että naamarin parta oli niin runsas/tiheä, että minulla oli vaikeuksia hengittää sen läpi. Minun piti sormin kaivaa suun kohdalle sellainen aukko, että hengitys onnistuisi. Ajattelin, että olisi tosi noloa/järkyttävää, jos joulupukki tukehtuisi kesken juhlan.

 

Kun koululaiset ja päiväkerholaiset olivat näytelleet näytelmänsä ja laulaneet laulunsa, oli joulupukin vuoro astua näyttämölle. Salissa olleet 200 henkeä olivat innoissaan, kun joulupukki saapui paikalle.

 

Joulupukin tehtäviin kuului jakaa jokaiselle lapselle joulupussi, jossa oli perinteiset piparit, karkit ym. Illan juontaja sanoi minulle jo ennen juhlaa, että jos pienimmät lapset pelkäävät minua, heille äidit antavat joulupussit. Jännitystä oli siis ilmassa. Kun tilaisuus läheni loppuaan, paikalla olevat lapset lauloivat pukille tutun "Joulupukki, joulupukki.." -laulun.

 

Mutta kun laulu oli edennyt kohtaan, jossa joulupukin pitää laulaa: "Kiitos, kiitos kiltit lapset.." - tilaisuuden juontaja työnsi mikrofonin ja laulun sanat (ilman ennakkovaroitusta) suuni eteen ja sanoi: "Haluaako pukki laulaa?" - Ja sitten se tapahtui. Suuresti hämmästyneenä kuulin itseni laulavan joulupukin naamarin sisällä tuon pukille tarkoitetun säkeistön. Koska pianosäestäjä oli mukana, kuvittelin hänen laulaneen, mutta ei se sittenkään ollut niin. Vielä seuraavana aamunakin mietin, että miten ihmeessä minä menin laulamaan??

 

Pienenä poikana olin innokas laulamaan. Lauloin joskus jopa lasten laulukilpailussa. Mutta sitten laulajan "ura" loppui kuin seinään. - Ja mistä se johtui? Olin oman koulun joulujuhlassa laulamassa. Laulu ei jostain syystä mennyt ihan kohdalleen. Paikalla ollut vanha opettaja antoi minun ymmärtää, ettei laulu mennyt kohdalleen. Tuo palaute oli sellainen, että kului yli 50 vuotta ennen kuin seuraavan kerran rohkenin koulun joulujuhlassa laulaa seuraavan kerran. Ja silloinkin naamari kasvoillani. Mutta lauloin kuitenkin.

 

Mutta ei tässäkään vielä kaikki. Juhla päättyi osaltani siihen, että jaoin nuo edellä mainitut lahjapussit. Lahjojen jakaminen on aina kivaa. Sen jokainen tietää. Eteeni tuli vuorollaan kymmeniä lapsia, pieniä ja suuria. Kun sitten tuli kylän päiväkerholaisten vuoro, he yllättivät minut. Jokainen heistä kiitti pukkia halaamalla. Ja voin kertoa, että tuo pienten ihmisten halaus teki sydämelleni tosi hyvää.

 

Lopussa äiditkin toivat alle kouluikäisiä lapsiaan pukin luokse. Ja minun onnekseni kukaan lapsista ei alkanut itkeä tms.

 

Kun tuota joulujuhlaa jälkeenpäin mietin, ajattelin että varmaankin lähes kaikki kotikyläni ja parin naapurikylänkin lapset tulivat joulujuhlassa pukkia tapaamaan. Jeesuksen aikana äidit toivat lapsiaan Jeesuksen siunattavaksi. Opetuslapset estelivät tuojia. Mutta Jeesus sanoi tilanteen nähdessään: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä.."

 

On surullista, että joulun juhlasta on tullut yhä enemmän joulupukin kuin Vapahtajamme Jeesuksen juhla. Olen tämän vuoden aikana ollut muutamissa tilaisuuksissa, jossa lapsia on siunattu kirkon alttarilla. Tuo hetki on siunaava. Myös vanhemmille ja muille paikalla olleille. Tutussa Tuomas-laulussa ovat sanat: "Sinun varaasi kaiken laitan, täällä kestä ei mikään muu.."

 

Ilman Jeesusta meillä ei ole mitään toivoa. Parasta, mitä voimme lapsillemme tehdä on rakastaa heitä ja rukoilla heidän puolestaan. Rukoilla, että Jeesus varjelee heidän elämäänsä ja siunaa heitä.

 

Kauan sitten luin eräästä lehdestä liikuttavan iltarukouksen, jonka joku lapsi oli välittänyt suunnilleen näin: "Rakas Jumala, siunaa äitiä ja isää ja minua. Ja pidä huolta myös itsestäsi. Sillä, jos Sinulle sattuu jotakin, me kaikki olemme hukassa."

 

Tätä vuotta 2013 on jäljellä enää noin kuusi tuntia. Sen jälkeen jälleen yksi vuosi elämästämme on takanapäin. Uuden vuoden ja koko tulevaisuutemme saamme jättää Jumalan käsiin. Hän lupaa olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti.

 

Muutama viikko sitten pääsi oman matkansa päähän suomalaisillekin monista kirjoistaan tuttu, Wilfrid Stinissen. Lainaan yhtä hänen kirjoistaan:

 

"Perimmäisen vapauden ja turvallisuuden voit löytää vain Jumalan uskollisesta rakkaudesta, joka ei koskaan petä. Vain rakkaus voi tehdä sinut vapaaksi, vain se voi saada tiukat solmusi avautumaan. Heti, kun koet, että sinua todella rakastetaan, suljetut ovesi avautuvat. Tunnet kuinka vasta rakkaus tekee sinut todella olemassa olevaksi ja saat sisäisen lujuuden, uuden rakenteen.. Rakkaudessa on luovaa voimaa. Missä on rakkautta, siellä versoo uutta elämää.

Rakkauteen ei ole helppo uskoa. Useimmat ihmistä vaivaavat ongelmat johtuvat epätoivoisesta pelosta, ettei häntä rakasteta eikä tulla koskaan rakastamaan. Monet kantavat syvälle juurtuneita komplekseja siitä, etteivät ole rakkauden arvoisia, eivät Jumalan eivätkä ihmisten rakkauden. Jumalan rakkaus sinua kohtaan ei kuitenkaan perustu siihen, että olet hyvä, ei hän odota sellaista sinulta. Hän rakastaa sinua siksi, että Hän on hyvä. Jättäytyminen Jumalan lääkitsevän, eläväksi tekevän ja uudeksi luovan rakkauden varaan on ainoa millä on merkitystä, sekä tässä elämässä että ikuisuudessa.."

 

Haluan kertoa Sinulle, joka tätä viestiäni luet, että olet Jumalallesi äärettömän rakas. Hän haluaa ottaa sinut lähelleen ja johdattaa sinua kohti tulevaa. Tänään ja kaikkina tulevina päivinä saamme luottaa siihen, että meidän Herramme pitää meistä huolen. Siksi jäädään Hänen turviinsa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



"Mahtavasta lumipilvestä kimaltelevat hiutaleet kultaisena pölynä laskeutuvat yllesi, jotta muistaisit mitstä olet kotoisin ja kuinka arvokas olet."

Tällä pienellä aforismilla Herra haluaa muistuttaa meille, missä meidän kotimme on ja minne me olemme matkalla. Täällä alhaalla päämäärä on joskus vaarana unohtua kaiken kiireen keskellä.

 

Jos/kun elämämme on annettu Jumalan käsiin, Jumala pitää huolen siitä, että kerran pääsemme perille. Meidän ongelmamme on vain se, ettemme pysty luottamaan. Niin helposti haluaisimme auttaa Jumalaa mm. antamalla hänelle vinkkejä siitä, miten elämästämme tulee hyvä ja onnellinen.

 

Jumalan täytyy joskus sallia meille aikoja, jolloin itse ajattelemme kaiken olevan loppu, ohi.. Ei minusta ollut hyväksi uskovaksi, työntekijäksi, uskovaksi ollenkaan..

 

Kun näyttelijä Ritva Oksanen vuosia sitten tuli uskoon, se tapahtui suuressa rukoustapahtumassa Helsingin jäähallissa. Ritva oli tapahtumassa yhdessä uskovan ystävänsä, Aila Arajuuren, kanssa. Ritva kertoi, että hän rukoili jotenkin näin: "Rakas Jumala, tässä olisi minun elämäni.. jos se vain Sinulle kelpaa.." Aila totesi välittömästi: "No niin. Annettu on, etkä takaisin saa."

 

Vaikka tuossa edellä kirjoitetussa oli vähän Ailan huumoriakin, siinä on myös suuri hengellinen opetus. Kun olemme antaneet elämämme Jumalan johdatukseen, Hän pitää meistä huolen. Ja ohjaa ja johdattaa.

 

Me olemme monessa tilanteessa kuin Vanhan Testamentin Job. Kun Job oli koettelemusten keskellä, hän piti Jumalalle laajan selvityksen siitä, miten hän oli oikeassa. Mutta kuten tiedämme, valitettavasti Job oli sokea omalle tilanteelleen. Niin kuin usein mekin. Me kuvittelevamme näkevämme oikein, mutta emme sittenkään niin tee. Pitää tapahtua jotakin sellaista, että silmämme ja korvamme aukeavat.

 

Meillä niin kuin monella muullakin on varma käsitys siitä, minkälainen uskovan elämä on. Jos elämämme ei sitten olekaan sellaista, me vaivumme toivottomuuteen. Monesti syytämme vielä Jumalaakin kaikesta. Sielunvihollinen lisää vielä painetta ajatuksiimme.

 

Kun lapsi opettelee uimaan, hän voi polskia ja molskia kauhealla kiireellä. Uiminen on taitolaji. Samoin kuin kelluminen. Pitää vain yrittää olla tekemättä mitään. Kun sitten opimme uimaan ja kellumaankin, ihmettelemme, miten helppoa se on. Kuin ihme.

 

Uskossa on jotain samaa. Opettelemme luottamaan kaikkemme Jumalan varaan. Hänen varassaan, Hänen avullaan me selviämme. Jumala kyllä pitää omasta osuudestaan huolen. Kunhan me jätämme turhan polskimisen..

 

Jumala sallii omilleen monia vaiheita, jolloin Hän opettaa meitä kellumaan uskon varassa. Monesti Hän vie meidät yksinäisyyteen, jotta pystymme kuuntelemaan, keskittymään, rauhoittumaan. "Ne ihmiset, joita Jumala käyttää, saavat koulutuksen salatuissa kammioissa." Jumala kätki profeetan, ja aikanaan toi taas hänet esille." 1 Kun 17:3 "Mene pois täältä ja kätkeydy..." Vasta myöhemmin Jumala käski: 1 Kun 18:1 "Mene ja näyttäydy.."

 

Vuosia sitten löysin tekstin "Syrjään asetettu". Luin sen jälleen tänään. Tekstissä on rohkaisun sanaa meille.

 

"Älä pidä päiviäsi hukkaan elettyinä, kadotettuina. Sinulle tarjotaan elämäsi kuluessa monia mahdollisuuksia itsesi hillitsemiseen ja voittamiseen. Elämässä ei ole mitään suurempaa tehtävää kuin tämä, että voitat itsesi.

Minä asetan erilleen ne ihmiset, jotka suuresti haluavat heijastaa minun olemukseni kirkkautta oman elämänsä kautta. Asetan heidät syrjään siitä syystä, että on olemassa vaara, että he ihmisjoukossa, keskellä väen paljoutta, antavat omalle vanhalle olemukselleen uudestaan yliotteen. Sinunkin täytyy vetäytyä joksikin aikaa erämaahan. Sinun täytyy viipyä siellä siihen saakka kunnes opit tuntemaan itseäsi ja opit voittamaan oman itsesi.

Minä olen sinun opettajasi. Sinä opit paljon. Tule minun kanssani erämaahan ja lepää hieman."

 

Muistan vuosien takaa tarinan eräästä insinööriajosta Forssassa. Nuori tyttö oli inssissä. Hän oli pysähtynyt kolmion taakse odottamaan, milloin voi ajaa päätielle. Tyttö odotti ja odotti eikä rohjennut lähteä eteenpäin.. Vieressä istuva katsastusmies kysyi lopulta tytöltä: "Oletko vuokrannut tontin tästä risteyksestä?" Katsastusmies antoi vihjeen, että tyttö voisi jo rohkaistua menemään eteenpäin.

 

Uskon, että meille on helpompi mennä eteenpäin kuin pysyä paikallamme. Heinrich Waggerl kirjoittaa upeasti: "Älä ajattele liian vähän itsestäsi. Ethän sinä voi tietää, mitä Jumala on sinusta tekevä, mutta sinä saat katsoa Häneen päin kärsivällisenä, iloisen tyynenä. Ja kun me kerran kohtaamme Jumalan rakkauden, emme enää edes muista ahdistavia kysymyksiämme, koska kaikki on kirkasta."

 

Juuri tänään Jumala rohkaisee Sinua. Ehkä olet ollut paikoillasi jo pitkän aikaa. Ehkä hiljaisuutta/tapahtumattomuutta on kestänyt niin kauan, että kuvittelet Jumalan unohtaneen Sinut jo kokonaan. - Ajoin kerran moottoritietä Helsingistä kohti Lahtea. Jossakin Mäntsälän kohdalla näin moottoritien toiselle puolelle pysähtyneen auton. Auton lähellä pientareella oli nuori pariskunta, lapsia ja vanha mummo. Käännyin seuraavasta liittymästä ympäri ja pysähdyin perheen kohdalle. Kuskina toiminut nuori nainen sanoi ensimmäiseksi: "Ainakin 200 autoa on ajanut ohi!!" Meistäkin voi tuntua ihan samalta - satoja on mennyt jo ohi pysähtymättä.

 

Eräs Jumalan suurista ihmeistä Vanhassa Testamentissa on kerrottu 2. Mooseksen kirjassa. 14. luvussa.

 

"Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te näette minkä pelastuksen Herra tänä päivänä antaa teille." 2 Moos 14:13. Teksti asettaa meidät lupauksen eteen. Israel oli ollut orjakansana Egyptissä. Herra lähetti Mooseksen kansan vapauttajaksi. Syntyi ankara valtojen taistelu. Faarao ja Mooses seisoivat vastakkain, ja viimeiseen saakka faarao piti puoliaan. Lopulta Herra sai voiton. Kaikki Egyptin esikoiset surmattiin. Ja nyt egyptiläiset suorastaan ajoivat israelilaiset luotaan. Vietettiin ensimmäinen pääsiäinen. Kupeet vyötettyinä ja sauva kädessä odotettiin vain lähtömerkkiä. Ja kun se kajahti, lähdettiin riemuiten liikkeelle. Mutta faarao katui sitä, että päästi kansan ja niin hän lähti ajamaan takaa aseetonta orjakansaa. Israel seisoi Punaisen meren rannalla. Takana olivat faaraon sotajoukot. Varma tuho näytti olevan edessä.

 

Silloin Herra tarttui asiaan. Tapahtui ihme. "Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanaan; ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa ja tuli egyptiläisten joukon ja Israelin väliin."

 

Näin kuvaa Raamattu tapauksen, jolla oli ratkaiseva merkitys Israelin kansan elämässä. Herra teki ihmeen ja pelasti aseettoman joukon mahtavan faaraon käsistä. Ajatelkaamme tilannetta Punaisen meren rannalla. Uskoa oli kysytty kansalta, kun se lähti liikkeelle, mutta kansan usko ei vedä vertoja Mooseksen uskolle tuona hetkenä. Edessä meri. Takana Egyptin armeija. Ehdoton tuho uhkaamassa. Ja silloin tämä suuri mies sanoo: "Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te näette, minkä pelastuksen Herra tänä päivänä teille antaa.. Herra sotii teidän puolestanne ja te olkaa hiljaa."

 

Olkaa hiljaa. Nyt Herra toimii. On hetkiä jolloin on rukoiltava. Ja on hetkiä, jolloin on mentävä eteenpäin. Jos Mooses olisi vain rukoillut, olisi tuhouduttu. Oli lähdettävä liikkeelle, mentävä suoraan mereen. Miten ihme tapahtui, on oikeastaan sivuseikka. Kansa käveli kuivaa meren pohjaa myöten toiselle rannalle. Egyptiläiset tulivat heidän perässään ja hukkuivat. Seisotko sinä ehkä parhaillaan Punaisen meren rannalla? Useat meistä ovat siellä seisoneet ja tulevat vielä ehkä monta kertaa seisomaan. Tie on tukossa. Ei pääse eteenpäin, ei taaksepäin eikä sivulle. Tuolla paikalla uskoa koetellaan. Vain yksi tie on auki. Ja siihen tiehen on turvauduttava. Tie ylöspäin on auki! Kaikki omat mahdollisuudet ovat lopussa. On turvauduttava Jumalaan. Tällaiset hetket ovat suuria armon hetkiä." (tekstilainaus; kirjoittaja tuntematon)

Missä tällä hetkellä oletkin, tiedä, ettet ole yksin. Sinun Herrasi on Sinun kanssasi. Tunne, miten Hän laittaa haavoitetut kätesi yllesi ja siunaa Sinua. Luota siihen, että Hän tulee johdattamaan Sinua tästä hetkestä eteenpäin. Jos on tarvis, Hän halkaisee meren Sinun edestäsi. Jos on tarvis, hän siirtää vuoren tieltäsi. Mutta mikä tärkeintä.. Hän on kanssasi kaikki tulevat päivät ja vaiheet. Luota vain Häneen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Jumala rakastaa Sinua virheistäsi huolimatta..

Hei ystäväni!

En varmasti tiedä, oletko ystäväni, mutta tuntui hyvältä aloittaa tämä teksti tuolla tavalla. On kulunut aivan liian monta viikkoa, kun olen tänne sivulle kirjoittanut. Selityksinä voisin sanoa, että on ollut niin paljon töitä. Mutta se on liian käytetty selitys. Ehkä tärkeintä on kuitenkin nyt tämä hetki tässä.

Kirjoitan tätä tekstiä sähkösängyssä pää- ja jalkapäät koholla. Tässä asennossa pystyn kirjoittamaan silloinkin, kun selkä on oikein kipeä. Niinkuin nytkin. Kenties Sinäkin luet tätä tekstiä sängyssä pitkällään?

Seurakunnassamme on aloitettu keskipäivän rukoushetki, jota vietetään torstaisin kirkossa klo 12.00-12.30. Rukoushetkestä on ilmoitettu seurakuntauutisissa, mutta ilmoituksessa ei ole kenenkään puhujan/työntekijän nimeä. Rukous-sana muistuttaa ilmoituksessa siitä, että tuossa lyhyessä hetkessä todella rukoilemme. Kaikkien niiden aiheiden puolesta, joita messussa tai eri piireissä on seurakunnan rukoiltavaksi annettu.  Hetki-sana muistuttaa siitä, että rukoilemme vain noin puolen tunnin ajan. Emme rukoile tuntikausia. Toki sekin voi joskus tulla kysymykseen.

Rukoushetkessä luetaan aluksi yksi psalmi rohkaisuksi rukoukseen, muu aika rukoillaan. Rukoushetki on yksinkertainen, mutta olemme kokeneet, että Herra on ollut läsnä. Ja sehän on kaikista tärkeintä.

Sain kauan sitten lahjaksi kirjan "Turvapaikka". Kirja on hyvä. Se rohkaisee tulemaan lähelle Jumalaa. Hän haluaa vahvistaa uskoamme ja avata aivan uusia ulottuvuuksia uskonelämäämme.

Kirja muistuttaa, että Jumala on aina ollut kiinnostuneempi sydämemme tilasta kuin käsiemme töistä. Se, mitä olemme Hänelle, on paljon tärkeämpää kuin mitä me koskaan tulemme tekemään Hänelle. Hän haluaa rakkauttamme ja kumppanuuttamme. Raamattu kertoo, että "kateuteen asti Hän halajaa henkeä, jonka on pannut meihin asumaan." Niinpä jos meidän omistautumisemme tehtävällemme on suurempi kuin omistautumisemme Hänelle, Hän tulee itse estämään meitä menestymästä. Jumala vapauttaa meidät voitelua vailla olevasta innostamme nimenomaan rakkautensa tähden.

Hän ehdyttää tahallaan voimamme. Jumala ei halua menestyksemme olevan seurausta omista voimavaroistamme vaan yhteydestämme Hänen kanssaan. Ahdistuksen, murtuneisuuden ja pettymysten kausistamme tulee työkaluja Hänen kädessään, joiden avulla Hän tekee meidät syvemmin riippuvaisiksi Hänen voimastaan.

Noihin kirjan ajatuksiin on helppo yhtyä. Niin helposti touhu vie mennessään ja unohtuu se kaikista tärkein, eli yhteyden hoitaminen Jumalaan. Lopulta vain sillä on merkitystä. Siksi myös sielunvihollinen haluaa ajaa meitä liikkeelle. Ajaa meidät sellaiseen vauhtiin, että ajamme itsemme loppuun. Muistan entisen työtoverini, joka kauan  sitten sanoi, ettei hän enää pysty pysähtymään eikä lepäämään. Hän vain jatkaa kunnes sairaus tai kuolema hänet armahtaa. Järkyttävää. Itsekin olen aikanaan ajanut itseäni loppuun huimaa vauhtia. Jumalan asioilla ollen. Niin ainakin itselle olen todistellut. Jumala ei halua ajaa lapsiansa loppuun. Mutta loppuun palamisenkin Hän voi meille sallia, jos emme muuten pysähdy.

Muutama päivä sitten luin tangokuninkaan haastattelun. Hän kertoi, että työ on hänelle nyt tärkeintä. Hän on yli 10 vuotta tehnyt työtä uransa hyväksi, ja nyt kun keikkoja on, hän keskittyy vain työhönsä. Mies kertoi myös perheestään (vaimo ja kaksi pientä tyttöä). Perhettään mies kertoi tapaavansa noin parin viikon välein. Vaikeinta miehelle on, kun näkee pienen tyttärensä tuskan, kun hän lähtee taas töihin.

Tämä syksy on muuten oman selkäkipuni suhteen mennyt suhteellisen hyvin. Mutta tänään, tälläkin hetkellä kipu on "voimissaan". On mielenkiintoista ajatella, että kun pääsen Taivaaseen, siellä en enää koskaan tunne selkäkipua. Enkä siellä edes muista, että jotain kipua on ollut olemassa.

Ei ole kovin montaa vuotta, kun ruodin omaa elämääni tosi rankasti. Näin ja tunsin oman syyllisyyteni ja pahuuteni. Vaikka tiesin, että Jumala oli jo antanut minulle anteeksi, vaikeinta oli antaa itselleen anteeksi. Vaikka Jumala oli unohtanut jo ne synnit, jotka oli antanut anteeksi, minä muistin tekemäni virheet edelleen. Ne olivat muistissani (aivoissa), sydämessä, tunnemuistissa.. Myös sielunvihollinen on ollut paikalla, kun olen tehnyt elämäni suuret ja pienet virheet ja ratkaisut. Syyttäjä näkee milloin olen heikoilla tai kipeä, ja tulee oitis paikalle muistelemaan menneitä vaiheitani..

Joskus syyllisyyden kourissa ajattelin, että miten vaikea onkaan kohdata Taivaassa läheisiä ihmisiä ja entisiä työtovereita, kun on aikanaan tehnyt niin paljon virheitä. Pahoja.

Tuollainen ajatuskuvio on tietysti "sairasta". Mutta riittävän kipeänä ja pahuutensa näkevänä, tuollaiset väärät syyllisyyden kokemukset nostavat päätänsä. Meidän Herraamme eivät taakoita niinkään meidän tekemämme virheet, kuin se, että emme usko Hänen armoonsa ja rakkauteensa.

On Jumalan pilkkaa, jos emme usko, että Hän on sovittanut kaikki meidän syntimme, virheemme ja väärät ratkaisumme. Voimme surra syyllisyyttämme ja tekemiämme virheitä, mutta tärkeintä on se, että nyt tällä hetkellä ja kohti tulevaisuutta, elämme Jumalan armosta. Juuri sitä varten Jeesus maailmaan tuli, että Hän näki, ettemme omin voimin selviä. Olemme tuhoon tuomittuja ilman Hänen sovitustyötään.

Jos juuri tällä hetkellä tunnet olevasi suurin syntinen maailmassa, Sinun synnit Jeesus sovitti ristillään. Tuon teon tähden Sinä saat olla vapaa. Sinä saat uskoa, että pääset Taivaaseen, kun elämäsi täällä maan päällä päättyy. Et joudu Taivaassa huonojen ihmisten osastolle, vaan Taivaassa olemme kaikki kuten enkelit. Taivaaseen ei enää pääse mitään epäpyhää eikä saastaista.

Hyvä ystäväni Heinolasta kuoli viime kuun lopulla. Muutama päivä sitten sain soiton Heinolasta ja kuulin tästä kuolemasta. Olin järkyttynyt, koska en tiennyt asiasta. Muutamaa viikkoa aiemmin tämä ystäväni oli soittanut minulle. Hän kertoi juuri silloin käyvänsä puhelimessaan olevaa nimilistaa lävitse. Hän sanoi myös, että aika moni hänen ystävistään on jo kuollut.

Näin jälkeenpäin ajatellen, tuo soitto oli viimeinen kerta, kun keskustelimme täällä ajassa. Muistan  vuosien takaa erään juhannusaaton, jolloin me kaksi yksin ollutta miestä päätimme tehdä pienen juhannusajelun aikamme kuluksi. Kun ei ollut "mitään muuta". Juhannusaatto oli kaunis, nautimme kauniista maisemista ja syvällisistä keskusteluista, niinkuin monesti ennenkin. Jännä juttu, että tuollainen yksittäinenkin muisto on jossakin muistoissa, ja nyt se tuli esiin. Sydäntäni kirpaisi, kun luin kuolemanilmoituksesta: "siunattu läheisten ja ystävien läsnäollessa".

Muisti on jännä juttu. Siellä on paljon kaikenlaista. Hyviä ja huonoja muistoja. Iloja ja suruja. Etukäteen on vaikea sanoa, minkä asian vuosien päästä muistamme?

Jos moni meistä on kovalla työnteolla yrittänyt suorittaa hengellisyyttään, moni meistä on myös rakentanut sellaisia hengellisiä rakennelmia, jotka eivät Jumalan edessä kestä. Ne ovat ihmisen tekoja ja siksi turhia. Jostain kaukaa muistan vanhan "aforismin": "Kun taloni paloi, olen esteettä voinut iltaisin ihailla kuuta ja tähtitaivasta."

Jos itse rakentamasi hengellisyys on kaatunut, voit olla tyytyväinen. Koska Jumala pystyy rakentamaan Sinun sydämessäsi jotain sellaista, joka kestää ikuisuuteen asti.

Tuomas Akvinolainen oli yksi teologian historian suurista. Häntä kutsuttiin leikillisesti enkeliopin tohtoriksi, ainakin osittain siksi, että hän yritti tutkimuksillaan selvittää enkelimaailman perin pohjin.Vaikka hänellä olikin paljon tietoa, hänellä oli elämänsä loppupuolella sellainen kokemus Jumalasta, että se sai hänet sisäisesti vakuuttuneeksi jättämään kesken suuren teoksensa Summa Theologica. Kun häntä kehotettiin viemään työ loppuun, hän sanoi: "Synnytystuskani ovat päättyneet. Kaikki, mitä olen kirjoittanut, on vain olkia verrattuna siihen, mitä minulle on näytetty." Tuomas oli enemmän kuin tiedemies. Hän oli ihminen, joka rakasti Jumalaa. Hänen omista sanoistaan saamme välähdyksen tästä intohimosta.

"Hyvä Jumala on se meidät vastustamattomalla voimalla puoleensa tempaava olento, jonka voi torjua vain silloin, kun häntä ei näe; hän on loputon houkutus, ihmisen hillittömintäkin kaipausta suurempi,, vangitseva rakkaus, joka repii sydämen ihmisen rinnasta. Jumalallisen hyvyyden kohdattuaan ihmisen sydän syttyy roihuun ja hänen koko elämänsä alkaa soihtuna palaa. Sellaisen hyvyyden kutsun valtaamalle ihmiselle mikään matka ei ole liian pitkä, eikä mikään vaara liian suuri, ei mikään este liian työläs; siinä on voimaa, rohkeutta, uskallusta ihmisistä heikoimallekin, sillä tämän hyvyyden saadessaan ei menetä mitään, mutta sen menetys merkitsee kaiken katkeraa menttämistä."

Tuomas Akvinolainen osoittaa meille, mitä saattaa tapahtua, kun ihminen rakastuu Jumalaan. Tällainen rakkaus on lahja, jonka vain Jumala voi antaa." 

Juuri tämä hetki on meille lahja Jumalalta. Jos tunnet itsesi epäonnistuneeksi kaikessa elämässäsi, ota vastaan Jumalan ihmeellinen rakkaus. Ja armo. Suurin kaikesta. Anteeksiantamus. Uudelleen alkamisen lahja. Mahdollisuus. Uusi alku. Vaikka ihmiset olisivat Sinut tuominneet ja hylänneet, Jumala ottaa Sinut vastaan. Jeesuksen tähden Hän antaa Sinulle syntisi anteeksi. Ja uusi elämä alkaa. Et menetä mitään. Mutta voit saada kaiken.

 

 

"Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra.." Jer 29:11

Jumala on ihmeellinen. Hänellä on ihmeellinen suunnitelma myös meidän elämäämme varten. Sielunvihollinen tietää loppunsa lähestyvän ja siksi hän riehuu ja tekee kaikkensa, jotta ihmiset eivät uskoisi Jumalaan ja Hänen valtaviin mahdollisuuksiinsa. Erityisellä tavalla vihollinen pyrkii siihen, että emme lukisi Jumalan Sanaa, koska usko syntyy Jumalan Sanasta.

 

Jumala sanoo meille tänään: "Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä.. ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra."

 

Olin kerran muistotilaisuudessa, jossa eräs lähiomainen sanoi mm. "Niin paljon jäi sanomatta.." - Läheisen ihmisen muistotilaisuudessa varmaankin lähes kaikki miettivät sitä, minkälainen yhteys meillä oli poisnukkuneeseen. Moni ajattelee, että meiltäkin jäi paljon sanomatta, paljon jäi tekemättä. Haudan äärellä ei enää voi tehdä mitään hänen hyväkseen, joka iäksi on lähtenyt pois.

 

Näin voimme ajatella ihmisten suhteen. Mutta kaikista tärkeintä elämässä on yhteys Jumalaan. Onko yhteys häneen kunnossa? Olemmeko kulkeneet omien suunnitelmiemme mukaan? Vai olemmeko antaneet Jumalan johdattaa elämäämme? Tämä päivä ja hetki on meille annettu lahja. Lahja tulla Jumalan eteen. Lahja löytää yhteys Häneen, jos se on ollut hukassa. Edellä kirjoittamassani Jeremian kohdassa on annettu meille ihmeellinen lupaus, että Jumala kuulee meitä, kun rukoilemme ja hän antaa meidän löytää itsensä.

 

Kun yhteys Jumalaan syntyy, sydämeemme laskeutuu rauha. Rauha ja tietoisuus siitä, että olemme turvassa Hänen ominaan. En ikinä unohda sitä tilannetta, joka sattui minulle kesällä 2007. Olin hoidettavana kovan selkäkivun takia Tampereen Yliopistollisessa sairaalassa. Eräänä iltana sain kovan kipukohtauksen. Työssä ollut sairaanhoitaja soitti sairaalan ensiavussa päivystävälle lääkäri ja hän kehotti siirtämään minut heti ambulanssilla sinne. Kun makasin ensiavun odotustilassa tunsin selvästi, kun joku (näkymätön) kävi luonani. Viipyi hetken, ja "tarkisti", ovatko asiani kunnossa? Kun näin oli, hän lähti pois.

 

Äitini oli kuollut pari viikkoa aikaisemmin. Ajattelin, että tähän kohtaukseenko minä nyt kuolen? Katselin mielessäni kuvaa taivaasta. Tuolla pilvessä on "reikä", josta äiti on juuri mennyt Taivaaseen. Onko nyt minun aikani? Näinkö lyhyellä aikaa me molemmat sinne matkaamme? Mutta vielä ei ollut minun aikani.

 

Tuo kokemus lähellä kuolemaa jätti sydämeen sellaisen tunnun, että tämä elämä täällä maan päällä kestää vain hetken. Jumala antaa elämän ja Jumala ottaa sen pois, kun Hänen aikansa on. Tuon hetken jälkeen olen suhtautunut moneen asiaan aivan eri tavalla kuin ennen sitä.

 

Tärkeätä on nyt-hetki. Just tämä tässä, jota parhaillaan elämme. Kyse on myös rohkaistumisesta tehdä ratkaisuja, joita on hyvä tehdä. Ei vain suunnitella niitä. Tavoittaa myös sitä persoonaa/persoonallisuutta, joksi Jumala on meidät luonut. Elämä Jumalan yhteydessä ei ole uskontoa eikä uskonnollisuutta, vaan rikasta, täyttä elämää. Vuosikymmeniä sitten kuulin seuraavan aforismin: "Ihmisen käsissä moni asia pilaantuu, jopa evankeliumi."

 

On helppoa oppia uskonnolliseksi. On helppo oppia puhumaan käyttäen hengellisiä termejä. On helppo alkaa käyttäytyä niinkuin uskovat käyttäytyvät. Mutta valitettavasti sillä petämme toisia ja petämme itseämme.

 

Jumala haluaa vapauttaa meidät todelliseen elämään. Kuulin kauan sitten tarinan nuoresta, uskoon tulleesta naisesta. Nainen pukeutui tyylikkäästi, käytti koruja ym. Hän tuli iloiten seurakuntaan ja nautti täysillä yhteydestä Jumalan kanssa. Mutta erästä vanhaa uskovaa naista häiritsi tuon nuoren naisen käyttämät korvakorut. Kerran sitten tämä vanha nainen heilautti sormellaan nuoremman korvakoruja ja sanoi: "Milloin sitten Herra saa pelastaa sinut näistä.."

 

Siitä hetkestä tuo nuori nainen lähti pois seurakunnasta. Hän ei pystynyt ymmärtämään sitä, että Jeesukselle hän oli kelvannut ihan sellaisenaan, mutta tuolle vanhalle uskovalle ihmiselle hän ei kelvannut. Meni pitkän aikaa, että tämä nuori nainen pystyi tulemaan takaisin seurakuntaan.

 

Niin helppoa on alkaa suorittaa hengellisyyttä/uskonnollisuutta. Vanhassa aforismissa sanotaan: "Lakihurskaus tunnetaan siitä, että se on jatkuvasti toisten kurkussa vaatimassa toisilta täydellisyyttä, nostaen toisten synnit lipputankoon, omat synnit unohtaen.."

 

Toisten synneistä on liiankin helppo tehdä parannusta. Kuitenkin on niin, että Herra kysyy meiltä parannuksen tekoa omista synneistämme. Monille raamatullisuus on rankka lyömäase. Luterilaisuuskin voi olla. Oikeassa oleminen.

 

Psalmissa 119 on hyvä kohta: "Hyvä oli minulle, että minut nöyryytettiin, niin minä opin sinun käskysi.."

 

Entinen työtoverini, Erkki Leminen, kirjoitti vuosia sitten: "Miten uskovasta ihmisestä tulee armollinen? - Siinä tarvitaan paljon lankeemuksia.."

 

Kun näemme oman pahuutemme, syntisyytemme, meiltä otetaan pois itse ansaittu hyvyys ja pyhyys. Vain Jumala on hyvä ja pyhä. Ilman Jumalan armoa, olemme kuoleman omat.

 

Jos yhteys Jumalaan ei ole kunnossa. Syystä tai toisesta. Nyt siihen on mahdollisuus. Ei tarvitse muuta kuin tunnustaa Hänelle se, ettemme ilman Häntä selviä. Osaamme tehdä vain pahaa. Loukata ja satuttaa. Lähimmäisiämme ja Jumalaa. Meillä ei ole muuta toivoa kuin se, että Jumala ottaa meidät omakseen, pesee puhtaaksi ja armahtaa. Antaa uuden alun.

 

Jeremian kirjan 30. luvussa on meille ihmeellinen lupaus: "Sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä särjen vieraan ikeen sinun niskastasi.. he saavat palvella Herraa, Jumalaansa.."

 

Tuo ikeen Herra haluaa särkeä niskastasi, elämästäsi Sinua sitomasta ja kiusaamasta. Tuohon sanan lupaukseen saamme juuri nyt turvautua. Me saamme tilalle vapauden ja rauhan. Ja saamme palvella Jumalaa.

 

"Minä hoidan haavasi terveiksi, parannan sinun vammasi, sanoo Herra.." - Näin ihmeellisesti Herra meille tekee. "Minä rakennan sinut uudelleen.."

 

Ja vielä Herra sanoo: "Paina mieleesi tie, se polku, jota olet kulkenut." - On olemassa vain yksi tie Taivaaseen. Se on tämä Jumalan lahjaksi meille antama. Armo. Jumalan ihmeellinen rakkaus. Anteeksiantamaus, jonka Jeesus meille hankki kuolemalla meidän pahuutemme tähden ristillä.

 

"Minä teen heidän kanssansa ikuisen liiton: minä en käänny heistä pois vaan osoitan heille hyvyyttä, ja he pelkäävät ja kunnioittavat minua eivätkä enää luovu minusta. Minä iloitsen tehdessäni heille hyvää.." - Tällainen ihmeellinen Herra meillä on.

 

Kun asiamme tulevat kuntoon Jumalan kanssa, Jumala sytyttää meitä rukoilemaan kaikkien läheistemme puolesta. Erityisesti heidän, jotka eivät vielä tunne Jumalaa ja Vapahtajaa. Tämä on armon päivä.

 

Rukoilen Sinun puolestasi, joka tätä tekstiäni luet. Herra on ihan lähellä Sinua. Anna Hänen ottaa koko elämäsi. Sinun ei tarvitse muuttua ensin pyhäksi, jotta Hän Sinut huolisi. Hän on erikoistunut mahdottomiin tilanteisiin. Toivottomiin omissa silmissään. Minä olen yksi esimerkki siitä, että Jumalalle on kaikki mahdollista. Herran avulla me jaksamme. Hän Sinua kaikessa siunatkoon.

 

Tänä iltana on aihetta sytyttää toivon ja rakkauden kynttilä. Koska Jumala rakastaa meitä.