sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Jälleen yksi aarre Fidasta

"Elämässä ehtii
kuormata muuttokuormaa useamman kerran
toistaiseksi
olen vielä tässä osoitteessa
toiseksi viimeisessä.
 
Lähetä minulle joskus kirje tai kortti
seuraavan kerran kun muutan
olen kaipauksen tuolla puolen
sen viimeisen portin takana
jossa uusi nimi - se salaisuus -
on kaiverrettu valkoiseen kirveen
ilman lähiosoitetta."
 
Edellä kirjoitettu runo on kirjailija-runoilija Anni Korpelan kirjoittama.
 
Löysin runon kirjasta "Kurkistuspaikka Taivaaseen". Muutama viikko sitten olin käymässä Forssan Fidassa, joka on todellinen löytöjen paikka. Katselin vaatteita ym. Kun olin lähtemässä pois, myyjä sanoi, että täällä (kassalla) on yksi kirja minun nimelläni. Kun myyjä näytti kirjaa, minulla ei ollut mitään muistikuvaa siitä. Kuitenkin kirjan päällä oli teipillä kiinnitetty pieni lappu, jossa luki: "Seppo Kujala. Maksettu".
 
En ottanut kirjaa mukaani, koska en tiennyt, kuuluuko kirja minulle. Kun sitten menin seuraavan kerran, toinen myyjä sanoi jälleen saman asian, että kassalla on maksettu kirja minun nimelläni. Vielä tälläkään hetkellä en tiedä, miten ihmeessä kirja voi olla kassalla. Maksoiko joku sen? Mutta kuka? Ja miksi? En tiedä. Mutta sain kirjan itselleni ja eilen löysin kirjasta tuon edellä kirjoitetun tekstin.
 
Kun vuosia on näin paljon kuin minullakin, alkaa ajatella myös Taivasta enemmän. Olen paljon miettinyt myös sitä, minkälaisen joukon Herra aikoo Taivaaseen viedä? Monen vuoden aikana olen kuullut suomalaisten ja ulkomaisten julistajien kertovan, miten suuri herätys on tulossa Suomeen ja kait muuallekin. Välttämättä Raamatusta ei löydy kohtaa, joka vahvistaisi asian. Toki on varmaa, että Herra haluaa pelastaa jokaisen, joka Häneen turvaa. Herätystä minäkin odotan. Suurta kansanliikettä Jumalan luo.
 
Mutta kun katselen tyhjiä kirkon penkkejä, mietin, missä kaikki ovat? Miksi he eivät tule tänne? Pitääkö lähiomaisen tai ystävän kuolla tai mennä naimisiin, ennen kuin meidät saadaan hienoissa vaatteissa kirkkoon? Kun osoittelen muita kirkossa käymättömiä, miten monta kertaa itse olen ollut sieltä poissa? Liian monta!! Miksi aina on syitä, miksei mennä kirkkoon?
 
Raamatussa on sana: "Älkää jättäkö omaa seurakunnan kokoustanne, niin kuin muutamilla on tapana.."
 
Kuulunko niihin muutamiin, joilla on tapana jäädä pois yhteisistä seurakunnan kokoontumisista? Kun Jumala on tuon asian sanassaan sanonut, se on varmasti Hänelle tärkeä.
 
Vedän torstai-iltaisin rukoushetkiä kotikirkossamme. Pienin määrä, mikä on ollut on yksi. Kun olin yksin tyhjässä kirkossa, oli mielenkiintoista havaita, että Jumala oli kuitenkin siellä. Ja Hän on ollut noissa illoissa joka kerran.
 
Kun Juha Tapio piti konserttia samassa kirkossa ennen joulua, väkeä oli yli 800. Mutta kun Jumala on paikalla, väkeä voi olla 1 tai 2 tai 3 tai 4. Eikö ole järisyttävä juttu? Vaikka viime kuukausina on ollut paljon työtä, olen ymmärtänyt, että hiljaisuudessa Jumala on. Hän katselee valtavaa kiirettämme ja kuuntelee toinen toistaan parempia selityksiä, miksi emme ole paikalla säälien meitä. Mutta.. Vain yksi on tarpeen.
 
Fidasta saamassani kirjassa on Tarja Vilppolan runo:
 
Sinä, joka uuvuit
ihmispyörässä juostessasi
anna pyörän pysähtyä
ja astu lepoon.
 
Jumalan rauha on enemmän kuin tunne.
Se on meri, jolla voit kellua katsellen taivasta
poutapilvi lepäämässä lähellä kirkkautta.
Jumalan rauha on tyyni kylläinen lapsi
äitinsä rinnoilla.
 
Lepo on juuri sinua varten.
Se on siunattu tie elpymiseen
kuulemiseen
yhteyteen.

Kätkeydy Rauhanruhtinaan läsnäoloon."
 
 
Tekstini alussa on kuva minusta ja Ellistä. Otettu noin viikko sitten. Ellistä olen Sinulle kirjoittanut viimeksi monta kuukautta sitten. Entinen villikissa, ties kuinka monta pentua synnyttänyt, ties kuinka monen kanssa seurustellut, katujen kasvatti.. Mutta Ellin elämä on muuttunut tosi rajusti viimeisen vuoden sisällä. Elli pidätettiin ja vietiin eläinsuojeluyhdistykselle lopetettavaksi. Pidätyksen yhteydessä pienessä loukussa vietiin myös hiljan syntynyt pentu. Elli armahdettiin ja hän sai jatkaa elämäänsä. Kun pentu oli imetetty, ihme tapahtui, Elli synnytti jälleen uuden poikasen.. Lopulta Elli otti imetykseensä myös pari muuta ilman emoa olevaa pentua.
 
Kun puolen vuoden vankeus muutettiin armahdukseksi, Elli palasi kotiseudulleen meidän luo. Matka kulki kuitenkin eläinlääkärin kautta, joka poisti Elliltä kohdun ym. Kun Elli palasi kotiin ja alkoi kiertää vanhoja reittejään, hän teki karmean havainnon: Kaikki ystävät olivat kadonneet. Hän joka ennen oli kaikkien suosikki, olikin yhtäkkiä ilman ystäviä.
 
Edes eläinlääkäri ei osaa sanoa, miten vanha Elli on. Mutta on vaikea uskoa, että Elli on kesyyntynyt ja ottanut meidän kotimme kodikseen. Elli pitää rakkaudesta ja hellyydestä. Häntä saa silittää ja rapsuttaa loputtomasti.
 
Minulle suuri hämmästyksen aihe on mm se, että Elli antaa ottaa etutassunsa käteeni ja hieroa niitä. Elli nukkuu mielellään minun vieressäni tai rinnan päällä tai vaimoni peiton päällä..
 
Elli on pieni opettaja. Hänetkin on armahdettu. Ellistä on tullut myös hyvä opettaja lepoon. Kun makaan sängyllä tai lattialla, Elli makaa päälläni. Siitä on vähän hankala lähteä pois.
 
Viimeiset kaksi viikkoa selkäkipuni on ollut melkoisen hankala. Pahimmillaan kipu vie jalat alta. Eilen aloitin uusiseelantilaisen fysioterapeutin kehittämän itsekuntoutuksen. Teen selkeän ohjeen mukaan tietynlaisia venytyksiä, jotta kipu hellittäisi. Lääkekaapissani on n. 20-30 purkillista erilaisia kipulääkkeitä.
 
Tutussa hengellisessä laulussa ovat minulle lohdulliset sanat: "Kipu sammumaton kerran päättyvä on.." - Selkäni puolesta on rukoiltu tosi paljon. Aina silloin tällöin rukoilen itsekin kivun puolesta. Toisaalta olen jotenkin taipunut, jättänyt koko asian Jumalalle. Yritän vain jaksaa kivun kanssa. Yritän tehdä sen, minkä voin.
 
Yksi TAYSin kipulääkärin ohje on mennä lattialle makuulle, nostaa jalat 90 asteen kulmassa esim. tuolille. Ja olla tuossa lepoasennossa (esim. musiikkia kuunnellen) puoli tuntia.
 
Neuvo on melkoisen yksinkertainen, mutta arvaa montako kertaa olen ollut tuossa lepoasennossa? - Arvasit oikein. En kovin montaa kertaa. Mutta taas kun kipu ei meinaa hellittää, muistan ohjeita. Ja tottelen. Kipu ei ole tehnyt minusta pyhää. Toivottavasti ei pahaakaan. On monin tavoin riisuttu olo. Muttei toivoton. Iso ihminen on alkanut pienentyä kivun kuorimana.
 
Jumalan kädessä on tulevat päiväni. Niin kuin varmasti Sinunkin. Jollain tavalla ymmärrän, että Jumala rohkaisee meitä kipeitä ja rääkättyjä lepoon. Lepäämään siinä Jumalan armossa, joka meille on valmistettu.
 
Jos kotikirkkosi on tyhjä, rukoile, että Jumala lähettää sinne väkeä. Yritä itsekin sinne mennä, jos jotenkin sinne pääset. Jos kotikirkkosi on täynnä väkeä, kiitä Jumalaa siitä. Väkimäärä sinänsä ei ole itsetarkoitus. Vaan se, että Jumala on voimallisesti läsnä temppelissään. Jos olet kirkossa yksin tai muutaman uskollisen kanssa, älä vihottele niille, jotka eivät ole paikalla. Kiitä Jumalaa, että saat olla Herrasi kanssa. Kyllä Jumala tuo kirkkoon sen joukon, jonka haluaa.
 
Viime päivinä olen lukenut usean kerran Jesajan kirjan 58. lukua. Erityisesti jakeita 6-11:

"Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn;
että avaatte vääryyden siteen,
irroitatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet? Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi? Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niin kuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi. Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat, ja hän sanoo: "Katso, tässä minä olen." Jos sinä keskuudestasi poistat ikeen, sormella osoittelun ja vääryyden puhumisen, jos tarvitset elannostasi isoavalle ja ravitset vaivatun sielun, niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä, ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niin kuin keskipäivä. Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa: hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niin kuin runsaasti kasteltu puutarha, niin kuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu."
 
Huikea sana. Sana Herralta. Saarnaamisen lisäksi saattaisi auttaa, jos evankeliumi näkyisi meidän ja seurakuntamme elämässä myös tekoina, armahduksen julistamisena, käytännön auttamisena, ruoka-apuna..
 
Missä oletkin, minkälaisessa tilanteessa tätä tekstiä luet, ota sydämellesi seuraavat ajatukset: Olet Jumalallesi äärettömän rakas. Jeesus kuoli sinun puolestasi, jotta Sinun ei enää tarvitse suorittaa, kun et jaksa. Armoa on sekin, että meillä ei ole Herralle muuta antaa kuin syntimme, väsymyksemme, sairautemme.. Emme välttämättä edes koe olevamme kenenkään rakkauden arvoisia.
 
Luin hiljan pienestä pojasta, joka oli joutunut perheessään kokemaan tosi rankkoja vaiheita. Kun hänen opettajansa auttoi ja rohkaisi poikaa, poika itki ja sanoi opettajalle liikuttuneena: "Sinä olet yhtä hyvä kuin meidän koira.."
 
Elämä koostuu pienistä muruista. Joskus oman koiran/kissan rakkaus voi lämmittää meidän sydäntämme. Ja se voi muistuttaa meitä Taivaallisesta Isästämme, joka on valmistanut Sinulle kodin/asunnon Taivaaseen. Kun aikamme on, Hän vie meidät sinne, jonne nyt vielä olemme matkalla. Silloin tänne jää kaikki vajaa, synnit, sairaudet.. ja myös lääkkeet.
 
Viimeinen lainaus edellä mainitusta kirjasta on seuraava;
"Corrie ten Boomin kokemus Jumalasta kiteytyy ajatuksiin: Jumala on rakkaus, hän ei milloinkaan hylkää eikä jätä omiaan. Ulkoisen epävarmuuden keskellä luottamus Jumalaan ja usko Taivaaseen ovat tukipilareita. Corrie tietää mistä puhuu, sillä hän koki keskitysleirin kauhut.
 
Olin yksin sellissäni, kun kuulin, että isäni oli kuollut vankilassa. Joku sellin edellinen asukas oli kirjoittanut seinään sanat: "Ei menetetty, vaan mennyt edeltä.."
 
Jatketaan matkaa. Herramme tulee pian.