torstai 24. huhtikuuta 2014

Elli on kuollut


Runsas viikko siitä, kun kirjoitin edellistä tekstiä, hyvä ystäväni/ystävämme Elli, joka kuvassa on sylissäni, kuoli. Ellillä oli tarina. Entinen villikissa, katujen kasvatti, muuttui elämänsä loppupuolella hellyyttä ja rakkautta kaipaavaksi ja arvostavaksi kotikissaksi.

Ellin viimeisinä viikkoina, hän laihtui tosi paljon, joi paljon ja syödessään narskutteli hampaitaan. Eläinlääkärin mukaan kaikki nuo oireet, ovat vakavan munuaissairauden (tai kasvaimen) merkkejä. Voimat alkoivat vähetä. Eläinlääkäri kävi ja antoi vielä antibiootin. Siitä ei ollut apua. Niin sitten tuli maanantai 7.4., jolloin rakkaan lemmikkimme elämä päättyi. Istuin keittiön lattialla ja pidin Elliä sylissäni samoin kuin tuossa yllä olevassa kuvassa.

Lääkäri pisti Ellin jalkaan ensin rauhoittavan piikin. Elli päästi pienen äänen. Odotimme muutaman minuutin ja Ellin pää painui hiljaa kädelleni. Laskin hänet lattialle. Ja lääkäri pisti Elliin viimeisen piikin. Kuunteli sydäntä stetoskoopilla, kunnes se lakkasi sykkimästä.

Tunnen, jonkun ajattelevan, että on siinä outo tyyppi, joka kirjoittaa kissasta noin. Voit ajatella vapaasti mitä haluat. Mutta on käsittämätöntä, miten paljon rakkautta tuo pieni Elli minulle ja vaimolleni antoi. Kenties joskus Ellin elämästä kirjoitetaan pieni kirja. Aihetta siihen olisi.

Olen työni puolesta ollut useissa hautajaisissa. Ellin hautajaisissa ei ollut muita kuin minä. Kun kätkin Ellin maan poveen, minä itkin.. Itkin ja kiitin Jumalaa rakkaudesta, joka on Jumalan suurin lahja.

Teki hyvää itkeä. Samalla taisin itkeä muutamia muitakin itkemättömiä itkuja.

Elämme aikaa, jolloin sielunvihollinen ampuu kovilla. Aivan kuin suvivirren laulamiset sun muut olisivat elämän suurimpia asioita.

Kun tätä tekstiä kirjoitan, itken jälleen. Itken sitä käsittämättömän suurta Jumalan rakkautta, jota hän on minullekin osoittanut. Ellei Jumala olisi ollut niin armollinen ja pitkämielinen, en tässä enää Sinulle kirjoittaisi. Kaiken mitä olen saanut, on lahjaa. Armosta annettua.

Joku sanoo läheisensä haudalla: "Niin paljon jäi sanomatta.." - Tänään on se päivä, jolloin voin läheisilleni vielä sanoa niitä hyviä sanoja. Lähettää hyviä viestejä. Kirjoittaa hyviä sanoja.

Jostakin maallisesta lehdestä luin tänään, että moni tekisi toisin niitä asioita, joita menneinä vuosina on tehnyt..

Krooninen selkäkipuni on viime viikot ollut tosi hankala. Olen yrittänyt taistella sitä vastaan, mutta olen lähes voimaton.. Yksi pahimpia vaivoja kovan kivun keskellä on se, että kipu kuluttaa henkisiä voimiani. Kun kipu on kovimmillaan, jostakin sieluni, sydämeni syvyydestä nousevat esiin kaikki menneet virheeni. Vaikka kipu on fyysistä, se siirtyy psyykenkin puolelle. Varmaankin myös hengelliselle puolelle. Aivan kuin piru kiusaisi ja syyttäisi minua kun olen aivan pohjalla kivun tähden.

Sarjassamme sanoja joita, en ikinä unohda:
Muutama vuosi sitten olin saanut Reuma-sairaalan leikkaussalissa hermojuuripuudutuksen. (Yksi piikki maksoi 900 euroa). Kipuni vaimeni puoleksitoista tunniksi. Kun olin illalla lähdössä kotiin, sairaalan anestesia-ylilääkäri sanoi minulle: "Meillä ei ole kuin yksi tapa, jolla voisimme sinua auttaa. Me voisimme nukuttaa sinut."

Kun tulin kotiin, itkin katkerasti. Aivan sama kuin minulle olisi määrätty viimeinen piikki niin kuin Ellille.

"Sairaus on synnin seurausta." - Tuo lause on syyllistänyt monet sairaat, huonot, heikot, köyhät. Saan, mitä ansaitsen. Jos sairaudet jaetaan syntisyyden perusteella, olen varmasti selkäkipuni ansainnut.

Mutta meidän käsittämättömän ihmeellinen Jumalamme ei toimi tuolla tavalla. "Synnin palkka on kuolema." - Jos Jumala tekisi meille syntiemme mukaan, hän päättäisi meidän elämämme.

Kun sain eläinlääkärin laskun, sen selitysosassa oli mm. teksti "Elli - eutanasia". Armokuolema.

Moni ajattelee omaa kuolemaansa. Joku rukoilee sitä, joku kaipaa, joku pelkää.. Olemme lähellä Jeesuksen toista tulemusta. Jonkun elämässä se voi olla tänään, jonkun huomenna, jonkun vasta vuosien päästä..

Jeesus kuoli viattomana ristillä meidän edestämme. Tästä syystä meillä sairailla, syntisillä, mahdottomilla, on mahdollisuus. Saada syntimme anteeksi. Ja päästä kerran Taivaan kotiin.

Mieleen nousee jälleen kauan sitten kuulemani juttu:
Oli perhe, isä, äiti ja pieni poika + vanha sukulaistäti. Pieni poika ja vanha täti olivat hyvin läheisiä. Sitten koitti päivä, jolloin äiti ja isä kertoivat pienelle pojalle, että tuo vanha täti on nyt muuttanut Taivaan kotiin. Pienen pojan oli tosi vaikea uskoa sitä. Hän sanoi vanhemmilleen: "Mistä te voitte tietää, että täti muutti Taivaan kotiin? Aina kun hän oli menossa jonnekin, hän kertoi siitä etukäteen. Ei hän koskaan kertonut lähtevänsä Taivaaseen.."

Jos Sinulla on lapsia, lastenlapsia, kummilapsia, kerro heille Taivaasta.

Tapasin kerran naisen, joka piti hengellistä puhetta ja itki koko ajan.. Puheensa välillä hän totesi osuvasti: "Tästä taisi tulla vähän kostea puhe."

Minulla on Sinulle ja itsellenikin hyviä uutisia:
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.."

Sinä sairas, syntien painama ihminen, kipujen mies ja sairauden tuttava tulee tässä hetkessä lähellesi. Hän laskee siunaavat haavoitetut kätensä Sinun yllesi ja siunaa Sinua. Saat jättää koko elämäsi Hänen käsiinsä. Terveenä tai sairaana Hän vie Sinut perille. Ja Hän, joka on aloittanut sinussa hyvän työnsä, on sen vievä loppuun asti.. Ole siunattu, Sinä, Jumalalle niin rakas!