sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Jumala rakastaa Sinua virheistäsi huolimatta..

Hei ystäväni!
En varmasti tiedä, oletko ystäväni, mutta tuntui hyvältä aloittaa tämä teksti tuolla tavalla. On kulunut aivan liian monta viikkoa, kun olen tänne sivulle kirjoittanut. Selityksinä voisin sanoa, että on ollut niin paljon töitä. Mutta se on liian käytetty selitys. Ehkä tärkeintä on kuitenkin nyt tämä hetki tässä.
Kirjoitan tätä tekstiä sähkösängyssä pää- ja jalkapäät koholla. Tässä asennossa pystyn kirjoittamaan silloinkin, kun selkä on oikein kipeä. Niinkuin nytkin. Kenties Sinäkin luet tätä tekstiä sängyssä pitkällään?
Seurakunnassamme on aloitettu keskipäivän rukoushetki, jota vietetään torstaisin kirkossa klo 12.00-12.30. Rukoushetkestä on ilmoitettu seurakuntauutisissa, mutta ilmoituksessa ei ole kenenkään puhujan/työntekijän nimeä. Rukous-sana muistuttaa ilmoituksessa siitä, että tuossa lyhyessä hetkessä todella rukoilemme. Kaikkien niiden aiheiden puolesta, joita messussa tai eri piireissä on seurakunnan rukoiltavaksi annettu.  Hetki-sana muistuttaa siitä, että rukoilemme vain noin puolen tunnin ajan. Emme rukoile tuntikausia. Toki sekin voi joskus tulla kysymykseen.
Rukoushetkessä luetaan aluksi yksi psalmi rohkaisuksi rukoukseen, muu aika rukoillaan. Rukoushetki on yksinkertainen, mutta olemme kokeneet, että Herra on ollut läsnä. Ja sehän on kaikista tärkeintä.
Sain kauan sitten lahjaksi kirjan "Turvapaikka". Kirja on hyvä. Se rohkaisee tulemaan lähelle Jumalaa. Hän haluaa vahvistaa uskoamme ja avata aivan uusia ulottuvuuksia uskonelämäämme.
Kirja muistuttaa, että Jumala on aina ollut kiinnostuneempi sydämemme tilasta kuin käsiemme töistä. Se, mitä olemme Hänelle, on paljon tärkeämpää kuin mitä me koskaan tulemme tekemään Hänelle. Hän haluaa rakkauttamme ja kumppanuuttamme. Raamattu kertoo, että "kateuteen asti Hän halajaa henkeä, jonka on pannut meihin asumaan." Niinpä jos meidän omistautumisemme tehtävällemme on suurempi kuin omistautumisemme Hänelle, Hän tulee itse estämään meitä menestymästä. Jumala vapauttaa meidät voitelua vailla olevasta innostamme nimenomaan rakkautensa tähden.
Hän ehdyttää tahallaan voimamme. Jumala ei halua menestyksemme olevan seurausta omista voimavaroistamme vaan yhteydestämme Hänen kanssaan. Ahdistuksen, murtuneisuuden ja pettymysten kausistamme tulee työkaluja Hänen kädessään, joiden avulla Hän tekee meidät syvemmin riippuvaisiksi Hänen voimastaan.
Noihin kirjan ajatuksiin on helppo yhtyä. Niin helposti touhu vie mennessään ja unohtuu se kaikista tärkein, eli yhteyden hoitaminen Jumalaan. Lopulta vain sillä on merkitystä. Siksi myös sielunvihollinen haluaa ajaa meitä liikkeelle. Ajaa meidät sellaiseen vauhtiin, että ajamme itsemme loppuun. Muistan entisen työtoverini, joka kauan  sitten sanoi, ettei hän enää pysty pysähtymään eikä lepäämään. Hän vain jatkaa kunnes sairaus tai kuolema hänet armahtaa. Järkyttävää. Itsekin olen aikanaan ajanut itseäni loppuun huimaa vauhtia. Jumalan asioilla ollen. Niin ainakin itselle olen todistellut. Jumala ei halua ajaa lapsiansa loppuun. Mutta loppuun palamisenkin Hän voi meille sallia, jos emme muuten pysähdy.
Muutama päivä sitten luin tangokuninkaan haastattelun. Hän kertoi, että työ on hänelle nyt tärkeintä. Hän on yli 10 vuotta tehnyt työtä uransa hyväksi, ja nyt kun keikkoja on, hän keskittyy vain työhönsä. Mies kertoi myös perheestään (vaimo ja kaksi pientä tyttöä). Perhettään mies kertoi tapaavansa noin parin viikon välein. Vaikeinta miehelle on, kun näkee pienen tyttärensä tuskan, kun hän lähtee taas töihin.
Tämä syksy on muuten oman selkäkipuni suhteen mennyt suhteellisen hyvin. Mutta tänään, tälläkin hetkellä kipu on "voimissaan". On mielenkiintoista ajatella, että kun pääsen Taivaaseen, siellä en enää koskaan tunne selkäkipua. Enkä siellä edes muista, että jotain kipua on ollut olemassa.
Ei ole kovin montaa vuotta, kun ruodin omaa elämääni tosi rankasti. Näin ja tunsin oman syyllisyyteni ja pahuuteni. Vaikka tiesin, että Jumala oli jo antanut minulle anteeksi, vaikeinta oli antaa itselleen anteeksi. Vaikka Jumala oli unohtanut jo ne synnit, jotka oli antanut anteeksi, minä muistin tekemäni virheet edelleen. Ne olivat muistissani (aivoissa), sydämessä, tunnemuistissa.. Myös sielunvihollinen on ollut paikalla, kun olen tehnyt elämäni suuret ja pienet virheet ja ratkaisut. Syyttäjä näkee milloin olen heikoilla tai kipeä, ja tulee oitis paikalle muistelemaan menneitä vaiheitani..
Joskus syyllisyyden kourissa ajattelin, että miten vaikea onkaan kohdata Taivaassa läheisiä ihmisiä ja entisiä työtovereita, kun on aikanaan tehnyt niin paljon virheitä. Pahoja.
Tuollainen ajatuskuvio on tietysti "sairasta". Mutta riittävän kipeänä ja pahuutensa näkevänä, tuollaiset väärät syyllisyyden kokemukset nostavat päätänsä. Meidän Herraamme eivät taakoita niinkään meidän tekemämme virheet, kuin se, että emme usko Hänen armoonsa ja rakkauteensa.
On Jumalan pilkkaa, jos emme usko, että Hän on sovittanut kaikki meidän syntimme, virheemme ja väärät ratkaisumme. Voimme surra syyllisyyttämme ja tekemiämme virheitä, mutta tärkeintä on se, että nyt tällä hetkellä ja kohti tulevaisuutta, elämme Jumalan armosta. Juuri sitä varten Jeesus maailmaan tuli, että Hän näki, ettemme omin voimin selviä. Olemme tuhoon tuomittuja ilman Hänen sovitustyötään.
Jos juuri tällä hetkellä tunnet olevasi suurin syntinen maailmassa, Sinun synnit Jeesus sovitti ristillään. Tuon teon tähden Sinä saat olla vapaa. Sinä saat uskoa, että pääset Taivaaseen, kun elämäsi täällä maan päällä päättyy. Et joudu Taivaassa huonojen ihmisten osastolle, vaan Taivaassa olemme kaikki kuten enkelit. Taivaaseen ei enää pääse mitään epäpyhää eikä saastaista.
Hyvä ystäväni Heinolasta kuoli viime kuun lopulla. Muutama päivä sitten sain soiton Heinolasta ja kuulin tästä kuolemasta. Olin järkyttynyt, koska en tiennyt asiasta. Muutamaa viikkoa aiemmin tämä ystäväni oli soittanut minulle. Hän kertoi juuri silloin käyvänsä puhelimessaan olevaa nimilistaa lävitse. Hän sanoi myös, että aika moni hänen ystävistään on jo kuollut.
Näin jälkeenpäin ajatellen, tuo soitto oli viimeinen kerta, kun keskustelimme täällä ajassa. Muistan  vuosien takaa erään juhannusaaton, jolloin me kaksi yksin ollutta miestä päätimme tehdä pienen juhannusajelun aikamme kuluksi. Kun ei ollut "mitään muuta". Juhannusaatto oli kaunis, nautimme kauniista maisemista ja syvällisistä keskusteluista, niinkuin monesti ennenkin. Jännä juttu, että tuollainen yksittäinenkin muisto on jossakin muistoissa, ja nyt se tuli esiin. Sydäntäni kirpaisi, kun luin kuolemanilmoituksesta: "siunattu läheisten ja ystävien läsnäollessa".
Muisti on jännä juttu. Siellä on paljon kaikenlaista. Hyviä ja huonoja muistoja. Iloja ja suruja. Etukäteen on vaikea sanoa, minkä asian vuosien päästä muistamme?
Jos moni meistä on kovalla työnteolla yrittänyt suorittaa hengellisyyttään, moni meistä on myös rakentanut sellaisia hengellisiä rakennelmia, jotka eivät Jumalan edessä kestä. Ne ovat ihmisen tekoja ja siksi turhia. Jostain kaukaa muistan vanhan "aforismin": "Kun taloni paloi, olen esteettä voinut iltaisin ihailla kuuta ja tähtitaivasta."
Jos itse rakentamasi hengellisyys on kaatunut, voit olla tyytyväinen. Koska Jumala pystyy rakentamaan Sinun sydämessäsi jotain sellaista, joka kestää ikuisuuteen asti.
Tuomas Akvinolainen oli yksi teologian historian suurista. Häntä kutsuttiin leikillisesti enkeliopin tohtoriksi, ainakin osittain siksi, että hän yritti tutkimuksillaan selvittää enkelimaailman perin pohjin.Vaikka hänellä olikin paljon tietoa, hänellä oli elämänsä loppupuolella sellainen kokemus Jumalasta, että se sai hänet sisäisesti vakuuttuneeksi jättämään kesken suuren teoksensa Summa Theologica. Kun häntä kehotettiin viemään työ loppuun, hän sanoi: "Synnytystuskani ovat päättyneet. Kaikki, mitä olen kirjoittanut, on vain olkia verrattuna siihen, mitä minulle on näytetty." Tuomas oli enemmän kuin tiedemies. Hän oli ihminen, joka rakasti Jumalaa. Hänen omista sanoistaan saamme välähdyksen tästä intohimosta.
"Hyvä Jumala on se meidät vastustamattomalla voimalla puoleensa tempaava olento, jonka voi torjua vain silloin, kun häntä ei näe; hän on loputon houkutus, ihmisen hillittömintäkin kaipausta suurempi,, vangitseva rakkaus, joka repii sydämen ihmisen rinnasta. Jumalallisen hyvyyden kohdattuaan ihmisen sydän syttyy roihuun ja hänen koko elämänsä alkaa soihtuna palaa. Sellaisen hyvyyden kutsun valtaamalle ihmiselle mikään matka ei ole liian pitkä, eikä mikään vaara liian suuri, ei mikään este liian työläs; siinä on voimaa, rohkeutta, uskallusta ihmisistä heikoimallekin, sillä tämän hyvyyden saadessaan ei menetä mitään, mutta sen menetys merkitsee kaiken katkeraa menttämistä."
Tuomas Akvinolainen osoittaa meille, mitä saattaa tapahtua, kun ihminen rakastuu Jumalaan. Tällainen rakkaus on lahja, jonka vain Jumala voi antaa." 
Juuri tämä hetki on meille lahja Jumalalta. Jos tunnet itsesi epäonnistuneeksi kaikessa elämässäsi, ota vastaan Jumalan ihmeellinen rakkaus. Ja armo. Suurin kaikesta. Anteeksiantamus. Uudelleen alkamisen lahja. Mahdollisuus. Uusi alku. Vaikka ihmiset olisivat Sinut tuominneet ja hylänneet, Jumala ottaa Sinut vastaan. Jeesuksen tähden Hän antaa Sinulle syntisi anteeksi. Ja uusi elämä alkaa. Et menetä mitään. Mutta voit saada kaiken.