tiistai 31. joulukuuta 2013

”Sanat edelleen sanomatta. Silti en vaikene. Rakkaamme kuolevat meiltä pois. Emme koskaan ennätä sanoinemme. Odotamme oikeaa, parempaa hetkeä. Ei sitä tule, ei ole oikeaa hetkeä. On vain tänään, tämä tässä, tässä ja nyt. Siksi en vaikene. Ojennan kättäni, annan kasvojen aueta silmien ja suun. Sinua en laske ohitseni. Saatan lakata, saatan mennä pois, jos niin tahdot. Menenkin, mutta ohitseni et pääse. Kosketan sinua, niin että jos kuolisitkin.” (Helinä Siikala)

Tuo otsikossa oleva teksti on puhutellut minua syvältä. Aika kuluu nopeasti. Ja kun ikää tulee lisää, aika kuluu yhä nopeammin.
 
"Vanhojen valokuvien järjestäminen" on käsitteenä hyvin tuttu monellekin. Olen kuullut monien sanovan, että "sitten kun pääsen eläkkeelle, järjestän vanhat valokuvani". Tunnettu tosiasia kuitenkin lienee sekin, että kun sitten pääsee eläkkeelle, on niin paljon muutakin tehtävää.
 
Tapaninpäivänä näin vaimoni ja hänen sisarensa katselevan vanhoja valokuvia vuosien takaa. Myös monia joulukuvia. Lähes jokaiseen valokuvaan liittyi tarina, jota innolla muisteltiin. En tiedä mistä johtuu, mutta tuo tilanne avasi jotain minunkin sisälläni. Samassa hetkessä päätin, että alan järjestää omia valokuviani, joita en ole vuosiin edes katsellut.
 
Niin sitten tapahtuikin. Eli aloin järjestää vanhoja kuviani. Vaimo osti minulle valokuvakansio Prismasta. Arkistokelpoista liimaakin hankin. Ja niin homma alkoi. Nyt olen liimannut jo satoja kuvia. Kuvia järjestäessäni monet muistot ovat käyneet mielessäni. Löysin myös kuvia, joita en edes kunnolla muista ottaneeni. Yksi näistä kuvista on tässä..
 
 
Kuva on otettu vuosia sitten entisen kotikaupunkini, Heinolan, rannoilta. Taustalla näkyy Tähtisilta.
 
Juttelin hiljan puhelimessa tyttäreni kanssa. Hänkin lähestyy jo kolmeakymmentä. Hän muisteli monia "retkiä", joita teimme iltaisin. Kävimme toki luonnossa, järvien rannoilla ym. Mutta usein iltaretkemme kohdistuivat keittiöstä lastenhuoneeseen. Matka ei ollut pitkä, mutta kun oli hyvät eväät ja kiva video katsottavana tms, retki tuntui kivalta. Tyttäreni kertoi, miten hän muistaa, että olin evääksi järjestänyt kuorittuja mandariineja, omenan lohkoja ym.
 
Näin vuosienkin takaa noin pieni asia voi nousta mieleen. Yhteyden kokeminen. Rakkaus. Hyväksyminen. Elämän tärkeimmät asiat eivät ole rahalla ostettavissa. Ne vain annetaan meille lahjaksi. Vain vähän on tarpeen. Elämä on juuri nyt.
 
On aina suuri vaara elää menneessä tai tulevassa ja tämä hetki jää vallan elämättä.
 
Koska joulu alkaa olla jo takanapäin, voin tehdä Sinulle yhden paljastuksen. Minua pyydettiin kotikyläni yhteiseen joulujuhlaan joulupukiksi. Ja jostain syystä en rohjennut kieltäytyä. Sain hienot varusteet, johon kuuluivat punaiset vaatteet: hattu, pitkä takki, naamari.. Ja ruskeat lapikkaat, joiden koko oli 45. Minun kokoni on 46. Lapikkaista tuli näin minulle pieni ongelma. Tuskallisen prosessin myötä sain lapikkaat lopulta jalkaani. Kun olin pitänyt niitä jaloissani noin tunnin, alkoi tuntua, että tunto häviää varpaista. Joten otin lapikkaat pois, ja laitoin jalkaani omat maastokenkäni.
 
Toinen ongelma joulupukkina olemisessa oli se, että naamarin parta oli niin runsas/tiheä, että minulla oli vaikeuksia hengittää sen läpi. Minun piti sormin kaivaa suun kohdalle sellainen aukko, että hengitys onnistuisi. Ajattelin, että olisi tosi noloa/järkyttävää, jos joulupukki tukehtuisi kesken juhlan.
 
Kun koululaiset ja päiväkerholaiset olivat näytelleet näytelmänsä ja laulaneet laulunsa, oli joulupukin vuoro astua näyttämölle. Salissa olleet 200 henkeä olivat innoissaan, kun joulupukki saapui paikalle.
 
Joulupukin tehtäviin kuului jakaa jokaiselle lapselle joulupussi, jossa oli perinteiset piparit, karkit ym. Illan juontaja sanoi minulle jo ennen juhlaa, että jos pienimmät lapset pelkäävät minua, heille äidit antavat joulupussit. Jännitystä oli siis ilmassa. Kun tilaisuus läheni loppuaan, paikalla olevat lapset lauloivat pukille tutun "Joulupukki, joulupukki.." -laulun.
 
Mutta kun laulu oli edennyt kohtaan, jossa joulupukin pitää laulaa: "Kiitos, kiitos kiltit lapset.." - tilaisuuden juontaja työnsi mikrofonin ja laulun sanat (ilman ennakkovaroitusta) suuni eteen ja sanoi: "Haluaako pukki laulaa?" - Ja sitten se tapahtui. Suuresti hämmästyneenä kuulin itseni laulavan joulupukin naamarin sisällä tuon pukille tarkoitetun säkeistön. Koska pianosäestäjä oli mukana, kuvittelin hänen laulaneen, mutta ei se sittenkään ollut niin. Vielä seuraavana aamunakin mietin, että miten ihmeessä minä menin laulamaan??
 
Pienenä poikana olin innokas laulamaan. Lauloin joskus jopa lasten laulukilpailussa. Mutta sitten laulajan "ura" loppui kuin seinään. - Ja mistä se johtui? Olin oman koulun joulujuhlassa laulamassa. Laulu ei jostain syystä mennyt ihan kohdalleen. Paikalla ollut vanha opettaja antoi minun ymmärtää, ettei laulu mennyt kohdalleen. Tuo palaute oli sellainen, että kului yli 50 vuotta ennen kuin seuraavan kerran rohkenin koulun joulujuhlassa laulaa seuraavan kerran. Ja silloinkin naamari kasvoillani. Mutta lauloin kuitenkin.
 
Mutta ei tässäkään vielä kaikki. Juhla päättyi osaltani siihen, että jaoin nuo edellä mainitut lahjapussit. Lahjojen jakaminen on aina kivaa. Sen jokainen tietää. Eteeni tuli vuorollaan kymmeniä lapsia, pieniä ja suuria. Kun sitten tuli kylän päiväkerholaisten vuoro, he yllättivät minut. Jokainen heistä kiitti pukkia halaamalla. Ja voin kertoa, että tuo pienten ihmisten halaus teki sydämelleni tosi hyvää.
 
Lopussa äiditkin toivat alle kouluikäisiä lapsiaan pukin luokse. Ja minun onnekseni kukaan lapsista ei alkanut itkeä tms.
 
Kun tuota joulujuhlaa jälkeenpäin mietin, ajattelin että varmaankin lähes kaikki kotikyläni ja parin naapurikylänkin lapset tulivat joulujuhlassa pukkia tapaamaan. Jeesuksen aikana äidit toivat lapsiaan Jeesuksen siunattavaksi. Opetuslapset estelivät tuojia. Mutta Jeesus sanoi tilanteen nähdessään: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä.."
 
On surullista, että joulun juhlasta on tullut yhä enemmän joulupukin kuin Vapahtajamme Jeesuksen juhla. Olen tämän vuoden aikana ollut muutamissa tilaisuuksissa, jossa lapsia on siunattu kirkon alttarilla. Tuo hetki on siunaava. Myös vanhemmille ja muille paikalla olleille. Tutussa Tuomas-laulussa ovat sanat: "Sinun varaasi kaiken laitan, täällä kestä ei mikään muu.."
 
Ilman Jeesusta meillä ei ole mitään toivoa. Parasta, mitä voimme lapsillemme tehdä on rakastaa heitä ja rukoilla heidän puolestaan. Rukoilla, että Jeesus varjelee heidän elämäänsä ja siunaa heitä.
 
Kauan sitten luin eräästä lehdestä liikuttavan iltarukouksen, jonka joku lapsi oli välittänyt suunnilleen näin: "Rakas Jumala, siunaa äitiä ja isää ja minua. Ja pidä huolta myös itsestäsi. Sillä, jos Sinulle sattuu jotakin, me kaikki olemme hukassa."
 
Tätä vuotta 2013 on jäljellä enää noin kuusi tuntia. Sen jälkeen jälleen yksi vuosi elämästämme on takanapäin. Uuden vuoden ja koko tulevaisuutemme saamme jättää Jumalan käsiin. Hän lupaa olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti.
 
Muutama viikko sitten pääsi oman matkansa päähän suomalaisillekin monista kirjoistaan tuttu, Wilfrid Stinissen. Lainaan yhtä hänen kirjoistaan:
 
"Perimmäisen vapauden ja turvallisuuden voit löytää vain Jumalan uskollisesta rakkaudesta, joka ei koskaan petä. Vain rakkaus voi tehdä sinut vapaaksi, vain se voi saada tiukat solmusi avautumaan. Heti, kun koet, että sinua todella rakastetaan, suljetut ovesi avautuvat. Tunnet kuinka vasta rakkaus tekee sinut todella olemassa olevaksi ja saat sisäisen lujuuden, uuden rakenteen.. Rakkaudessa on luovaa voimaa. Missä on rakkautta, siellä versoo uutta elämää.

Rakkauteen ei ole helppo uskoa. Useimmat ihmistä vaivaavat ongelmat johtuvat epätoivoisesta pelosta, ettei häntä rakasteta eikä tulla koskaan rakastamaan. Monet kantavat syvälle juurtuneita komplekseja siitä, etteivät ole rakkauden arvoisia, eivät Jumalan eivätkä ihmisten rakkauden. Jumalan rakkaus sinua kohtaan ei kuitenkaan perustu siihen, että olet hyvä, ei hän odota sellaista sinulta. Hän rakastaa sinua siksi, että Hän on hyvä.
Jättäytyminen Jumalan lääkitsevän, eläväksi tekevän ja uudeksi luovan rakkauden varaan on ainoa millä on merkitystä, sekä tässä elämässä että ikuisuudessa.."
 
Haluan kertoa Sinulle, joka tätä viestiäni luet, että olet Jumalallesi äärettömän rakas. Hän haluaa ottaa sinut lähelleen ja johdattaa sinua kohti tulevaa. Tänään ja kaikkina tulevina päivinä saamme luottaa siihen, että meidän Herramme pitää meistä huolen. Siksi jäädään Hänen turviinsa.