Mitä Sinulla on kädessäsi?

2. Mooseksen kirjan 3:2-4 on mielenkiintoinen kohta:
"Herra kysyi häneltä: "Mikä sinulla on kädessäsi?" Mooses vastasi: "Sauva." Herra sanoi: "Heitä se maahan." Mooses heitti sen maahan, ja se muuttui käärmeeksi. Mooses kavahti sitä, mutta Herra sanoi: "Ojenna kätesi ja ota sitä hännästä kiinni." Niin Mooses ojensi kätensä ja tarttui siihen, ja se muuttui jälleen sauvaksi hänen kädessään."

Varmaankin Mooses hämmästyi Jumalan kysymyksestä. Kun Jumala käski Mooseksen heittää sauvan pois, se muuttui käärmeeksi. Me olemme usein samanlaisia kuin Mooses, kun Jumala kysyy jotain meidän elämäämme liittyvää asiaa.

Kun Jumala kysyy, meillä on vastaus valmiina. Tätä sauvaa minä tarvitsen ehdottomasti. Tarvitsen noita tavaroita, tuota omaisuutta, tuota työtä, tuota ihmissuhdetta, tuota tehtävää..   Mutta valitettavasti me olemme usein sokeita, varsinkin siihen mikä liittyy omaan elämäämme. Me emme näe asioita niin kuin Jumala näkee. Siksi Hän voi tänään näyttää meidän elämässämme jotakin ja kysyä, mikä tämä on? Näenkö asian oikein?   Jumala ei kyykytä meitä tai ole kuin armeijan ryhmänjohtaja alokkaille. Muistan vuosien takaa entisen esimieheni puheen. Oli mies, joka pitkän odotuksen jälkeen oli saanut hankittua upeat pitkävartiset Nokia-saappaat. Kerran mies oli kulkemassa järven jäällä, kun yhtäkkiä jää petti hänen allaan. Mies ei ollut kaukana rannasta, mutta hän ei millään päässyt takaisin jäälle. Hän huusi rannalla olevalle ystävälleen: "Saappaat painaa!" - Vettä täynnä olevat isot saappaat painoivat tosi paljon. Ystävä rannalta huusi: "Heitä saappaat pois." - Mies ei kuitenkaan halunnut luopua uusista saappaistaan ja lopulta hän painui veden alle ja hukkui. Nuo kauan haaveillut hienot saappaat koituivat miehen kohtaloksi.   Jumala rakastaa Sinua enemmän kuin kukaan toinen. Hän haluaa, että kerran pääset Hänen luokseen Taivaaseen. Hän haluaa varmistaa, ettei mikään pääse viemään Sinua harhaan. On tosi hyvä tänäänkin muistaa, että koko maallinen omaisuutemme jää kuollessamme tänne maan päälle. Saappaat, kengät, talot, tavarat, tittelit ja ansiomerkit, säästöt ja velat..   Oman syyllisyyden (tai sokeuden) kohtaaminen on ihmisen lihallisuudelle tosi vaikeata. Paratiisista lähtien ihmisellä on ollut selityksiä, kun Jumala kysyy. Aatami syytti väärästä teostaan vaimoa, jonka Jumala oli antanut. Vaimo-Eeva syytti väärästä teostaan käärmettä..   Mikä meitä voi viedä harhaan? Synti tietysti. Elämässämme on asioita, jotka syvällä sydämessämme tiedämme vääriksi. Jos/kun emme halua mieliteoistamme, synneistämme, luopua, me alamme loppumattoman selittelyn, ettei meidän kohdallamme jokin teko ole väärin. Voimme Jumalalle jopa vuosia tai vuosikymmeniä todistella, että tekomme ei ole väärin. Jos tuo asia/teko ei ole väärin, emme silloin tarvitse mitään selittelyjä.   Nokia-saappaista ajattelemme olevan aika helppoa luopua. Eli on niin helppoa tehdä parannusta toisten synneistä. Sen, joka on koko elämänsä ollut absolutisti, on helppo sanoa alkoholistille, miten viinasta pitäisi luopua.. Mutta meillä on omat "salaiset" syntimme, jotka ovat meille tulleet rakkaiksi ja joista emme puhu kenellekään.   Mutta Jumala ei kysykään meiltä toisten elämästä tai synneistä mitään? Hän kysyy meiltä, mikä Sinulla/minulla on kädessäni tänään, tällä hetkellä?   Raamatussa on sana: "Jumalan johdatus on nuhteettoman turva.." Jumala haluaa pitää huolta meistä joka päivä. Jotta saisimme elää Hänen lähellään ja kasvaa uskossamme.   Jos pystymme Jumalan kehotuksesta luopumaan = heittämään pois sen, mikä on kädessämme, voimme nähdä, mikä tuo pois heitetty todella oli?   Se, mitä Jumala meiltä tänään kysyy, ei välttämättä ole jotakin pahaa. Monella voi elämässään/sydämessään/uskossaan olla vahva tunne (esim. saamamme profetian kautta) mitä Jumala tulee jatkossa elämässämme tekemään. Tuo valtava tunne ja kaipaus voi kuitenkin antaa Jumalallekin vain yhden mahdollisuuden. Odotamme vain sitä yhtä asiaa, joka sydämemme on vallannut.   Muistan lähtemättömästi, kun muutimme tänne kotikylääni, miten mm. sairauden tähden olin joutunut luopumaan monista hengellisistä palvelutehtävistä. Olin lähimetsässä tekemässä polttopuita. Siinä hiljaisuudessa, yhtäkkiä tunsin voimakkaan Jumalan läsnäolon. En ollut saarnaamassa, rukoilemassa, lukemassa hengellistä kirjallisuutta tai vastaavaa.. Pienensin puita. Ja siihen hetkeen Jumala tuli. Hän tiesi tulla sinne metsään, missä olin.   Olen monesti lainannut yhtä kohtaa Tapani Kansan vanhasta iskelmästä. Tuo kohta kuuluu näin: ".. en henno heittää mitään pois, jos siihen muisto jäädä vois.." - Jumala rohkaisee Sinua kuitenkin juuri tänään laskemaan kädestäsi sen/ne asiat, joita Hän kysyy. Laske tai heitä ne Jumalalle. Rukoile Jumalaa antamaan Sinulle näkökyky nähdä nuo asiasi Hänen silmillään. Voit yllättyä. Rankasti. Voit järkyttyä, että juuri Sinä tai minä olemme olleet niin sokeita. Erityisesti itsellemme. Ja olemme kiitollisia Jumalalle, että Hän avasi silmämme näkemään asiat oikein.   Olet ehkä joskus työntänyt kottikärryjä, kun naapuri ajaa autolla ohi. Huomaat mielenkiintoisen ongelman. On vaikea tervehtiä naapuria kättä heilauttaen. Jos niin teet, kottikärryt todennäköisesti kaatuvat maahan. Tai jos menet onnittelemaan ystävääsi toisessa kädessä kukkakimppu ja toisessa lahjapaketti. On vaikea onnitella ennen kuin olet antanut lahjasi hänelle.   Jumala haluaa antaa Sinulle jotakin. Vapauden vuosia kantamastasi taakasta tai rauhan Sinua painaneesta synnistä. Tai uuden näyn tulevaisuudestasi. Anna Jumalalle tyhjät kätesi, ne riittävät. Tyhjät kädet Hän voi täyttää. Älä sido elämääsi/uskoasi minkään rohkaisun tai profetian mukaan. Jumala kyllä tietää, mitä Hän on sinulle antamassa/tuomassa. Mitä enemmän pystyt olemaan yksin Hänen varassaan, sitä vapaampi olet. Sitä enemmän Hän voi Sinulle antaa.   Olet Jumalallesi rakas. Luota Hänen ääneensä. Hän ajattelee Sinun parastasi.

Jeesus on tulossa takaisin

4 Mooseksen kirjan 14:11,34b on tosi puhutteleva kohta: 

”Herra sanoi Moosekselle: Kuinka kauan tämä kansa pitää minua pilkkanaan eikä usko minua, huolimatta kaikista tunnusteoista, jotka minä olen tehnyt sen keskuudessa.. ja saatte nyt, päivä vuodeksi luettuna, neljäkymmentä vuotta kärsiä pahoista teoistanne ja tulla tuntemaan, mitä se on, että minä käännyn teistä pois.”

Tuo kohta on sanaa Israelin kansalle. Jumala sanoi, että kansa pitää häntä pilkkanaan, kun ei usko häneen, huolimatta kaikista ihmeistä, jotka hän on tehnyt. Lainauksen lopussa Jumala sanoi äärettömän pelottavat sanat: "minä käännyn teistä pois."

 

Ajattelen omaa aikaamme, omaa kansaamme, kotiseutuani, kotiseurakuntaani, itseäni. Meillekin Jumala on lukemattomin tavoin osoittanut rakkauttaan. Meillä on jo vuosikymmeniä mennyt hyvin. Maamme on itsenäinen, vapaa. Suurimmalla osalla kansasta on riittävästi ruokaa, vaatteita.. On kauniit kodit, on terveydenhuolto, sosiaalihuolto.. Moni asia on ilmaista.

 

Muistan lähtemättömästi erään lähetyskentältä palanneen työntekijän, joka kävi paikallisessa ruokakaupassa. Kun hän näki kaiken tarjonnan ja ruokamäärät, hän kertoi, että häntä oksetti.. Toiset maailmassa kuolevat nälkään. Monet täällä länsimaissa sairastuvat ja kuolevat, koska syövät ja juovat yli oman tarpeensa. Kalevi Lehtinen kertoi kauan sitten, että suomalainen tekee yleensä itsemurhan haarukalla ja veitsellä (= syömällä).

 

Me (minä mukaan lukien) emme ymmärrä, miten kaikki se hyvä, joka meillä on, on lahjaa Jumalalta, siunausta. Mutta harvoin kuulemme, että Jumalaa kiitettäisiin tästä kaikesta hyvästä.

 

Ukrainan tilanne on säikäyttänyt monia. Yhtäkkiä joku tulee häiritsemään elämämme rauhaa. Poliitikot ehdottavat hädissään vaikka Natoon liittymistä. Äkkiä ollaan huolissaan puolustusvoimiemme tilasta. Kuka meitä suojelee, jos syttyisi sota tai maailmantilanne muuttuisi vielä pahemmaksi?

 

Onko niin, että meidän yltäkylläinen ja "turvallinen" elämämme on saanut lopulta aikaan sen, että olemme unohtaneet Jumalan, joka on kaiken hyvän meille antanut. Emme me tarvitse Jumalaa. Meillähän on kaikki hyvin.

 

Hengellisissä piireissä puhutaan paljon Suomeen tulevasta herätyksestä. Moni sanoo sen jo alkaneenkin. Maassamme käy paljon yleensä englantia puhuvia sanan tuojia, jotka kertovat, että Jumala on heidät Suomeen lähettänyt kertomaan, että valtava herätys on tulossa.

 

Minäkin odotan herätystä. Rukoilen sitä. Mutta usein hämmästelen, että olemmeko me Suomen uskovat kuuroja ja ehkä myös sokeita? Täytyykö Jumalan lähettää maahamme milloin naisia  tai miehiä kertomaan meille, mitä täällä tulee tapahtumaan.

 

Eikö Suomessa ole yhtään miestä tai naista, joka kertoisi meille saman asian? Vai onko niin, että emme luota omiin sanan tuojiimme vaan luotamme vain maamme rajojen ulkopuolelta tulevien viesteihin?

 

Entinen presidenttimme Mauno Koivisto tuli tunnetuksi monista asioista. Yksi näistä oli Koiviston lause: "..tarttis varmaan tehdä jotakin.."

 

Emme saa herätystä itse aikaan, vaikka tekisimme mitä. Minkälaisia ohjeita Jumala on sanassaan meille antanut? Ensinnäkin Hän on käskenyt meitä pitämään kiinni Raamatun Sanasta. Sanan varassa me pysymme hengellisesti hengissä. Toinen asia on rukous. Rukouksen kautta saamme kertoa Jumalalle kaiken. Rukouksen ja Sanan kautta Hän itse puhuu meille.

 

Seuraava lyhyt lainaus on itselleni ollut huikea rohkaisu rukouksen voimasta.

"John Knox oli kuuluisa siitä, että hänen rukouksissaan oli voimaa, jopa niin, että kuningatar Maryllä oli tapana sanoa, että hän pelkäsi Knoxin rukouksia enemmän kuin kaikkia Euroopan armeijoita."

Myös evankelista Billy Graham on löytänyt rukouksen ytimen.

Vuosien varrella evankelista Grahamilta on kysytty monta kertaa, mikä on syy hänen julistustyönsä mahtavaan onnistumiseen. Yhä uudelleen ja uudelleen Graham on vastannut hyvin vilpittömästi: "Onnistumisen avain ristiretkillämme on muodostunut kolmesta perustekijästä. Ensimmäinen on rukous. Toinen on rukous. Ja kolmas ja viimeinen tekijä on rukous!"

Jumala odottaa meidän rukoilevan. Läheistemme puolesta, kotipaikkakuntamme puolesta, seurakuntamme ja sen työntekijöiden puolesta. Ja myös herätyksen puolesta. Täysin Jumalan käsissä on se, mitä Hän aikoo tehdä. Pääasia ei liene odotella ja katsella sinne ja tänne, mistä herätys kenties on tulossa?. Nyt on toiminnan aika. Keskittyä siihen, mitä meidän tehtäväksemme on annettu tänään.

Asuin Heinolassa 25 vuotta. Suuren osan tuosta ajasta olin Kansan Raamattuseuran työntekijä. Apunani vuosikaudet oli mm. uskova pariskunta. He tekivät Jumalan valtakunnan työn hyväksi tosi paljon. He eivät koskaan kehuneet omia ansioitaan. He eivät istuneet ja odottaneet herätystä, vaan he tekivät sitä, mitä oli heidän edessään. Mikään tehtävä ei ollut liian pieni tai halpa. Kaiken he tekivät niin kuin Jumalalle. Ja Jumala käytti heitä koko ajan. Ihailin heitä ja ihailen edelleen. Työtä aloittaessani he olivat kumpikin jo eläkkeellä. Eläkkeelle pääsy voi avata Jumalan lapselle aivan uusia mahdollisuuksia. On myös uskovia, jotka odottavat koko ajan, milloin minulle profetoitu suuri tehtävä alkaa. Suuri tehtävä alkaa pienistä tehtävistä. Ihan lähellämme.

Olen huomannut, että kun vuosia tulee lisää, jollakin lailla rukous läheisten puolesta on tullut entistä tärkeämmäksi. Vuosia sitten saatoin kuulla puheenvuoroja, joissa kerrottiin monista vapaaehtoistehtävistä, joita uskova ihminen voi seurakunnassaan tehdä. Kun lähes kaikki mahdolliset tehtävät oli lueteltu ja paikat täytetty, jäljelle jääneelle porukalle (mm. vanhoja, sairaita) saatettiin sanoa, että "te loput voitte sitten vaikka rukoilla..".

Kuitenkin kaiken toiminnan avain pitäisi olla rukouksessa. Jos emme rukoile, luotamme enemmän siihen, mitä itse teemme. Mitä enemmän annamme painoa rukoukselle, sitä enemmän osoitamme, että emme ilman Jumalaa selviä.

”Me olemme tehneet uskosta liian helpon, etenkin niissä maissa, joissa kristityt ovat enemmistönä. Alkuseurakunnassa samoin kuin vieläkin suurimmassa osaa maailmaa Jeesuksen seuraajat joutuivat laskemaan kustannukset. Heidän oli oltava valmiina kieltämään itsensä, ottamaan ristinsä ja seuraamaan Jeesusta. Mutta nykyisin ei seurakunnan jäseniltä vaadita tällaista. Seurakuntakuri on höltynyt ja samalla seurakunnan todistus heikentynyt.  Seurakuntiin on ujuttautunut maailman vaikutus ja ne alkavat monissa toiminnoissaan yhä enemmän muistuttaakin maailmaa. Lopun aikojen lähetessä oikeat ja väärät alkavat erottua toisistaan. Kärsimysten ja vainojen tullessa ero näkyy..”
 

Mitä pitäisi tapahtua, että me vanhat uskovat heräisimme? Mitä pitäisi tapahtua, että alkaisimme Jumalan Sanasta etsiä Jumalaa ja hänen tahtoaan? Mitä pitäisi tapahtua, että me alkaisimme ihan tosissaan rukoilla apua Jumalalta? Mitä pitäisi tapahtua, että meidän silmämme avautuisivat näkemään ja tunnustamaan, että kaikki se hyvä, mikä meillä on, on lahjaa ja siunausta Jumalalta. Mitä pitäisi tapahtua, että askeleemme pyhäaamuna johtaisi meidät kirkkoon kuulemaan Jumalan Sanaa ja käymään Herran Ehtoollisella? Mitä pitäisi tapahtua, että minä, joka tässä Sinulle kirjoitan heräisin tekemään parannusta omista tekemisistäni tai tekemättä jättämistäni? Milloin minä ja me lopetamme parannuksen tekemisen naapureidemme ja toisten uskovien synneistä?

 

Ps 37:4,5 ”Kohta kaikuu hänen (Jumalan) ylväs äänensä.. Kun Jumalan ääni jyrisee, tapahtuu ihmeitä. Hän tekee suuria tekoja, joita me emme käsitä..”

 

Mitä tuumaat, jos iltauutisten pääuutinen olisi tänään: "Jeesus on tulossa pian takaisin. Osa kirkkojen edustajista kehottaa kaikkia valmistautumaan ja järjestämään asiat Jumalan kanssa. Osa kirkkojen edustajista väittää ettei Jeesus ole tulossa, kun hän tuskin on olemassakaan. Ja jos hän tulisikin, hän varmaankin tulisi lentokoneen turistiluokassa.." 

Jokaisen on ratkaistava suhteensa Jeesukseen ja Jumalaan. Tämä päivä, jota elämme, on Jumalan meille antama mahdollisuus tehdä se.

 

Eräästä kirjasta löysin tekstin ”omista” turvarakennelmista, joita esim. pieni lapsi on sisälleen rakentanut. Uskon, että monella aikuisellakin on sisällään tukirakennelmia, jotta elämä pysyisi kasassa.
 

”Omat turvarakenteet ovat syntyneet, koska joskus varhain on koettu niin suurta turvattomuutta, että ainoa turva on löytynyt juuri niistä. Kun omia varhain rakennettuja turvarakenteita alkaa asettaa kyseenalaisiksi, joutuu kohtaamaan juuri sen turvattomuuden, jonka päälle ne ovat rakentuneet. Nämä varhaiset turvattomuuden kokemukset koetaan yhtä voimakkaina kuin ne koettiin lapsena. Muutoksen keskellä oleva ihminen saattaa sen vuoksi pelätä, että koko maailma hajoaa kappaleiksi ja että oma minuus tuhoutuu tai että tulee hulluksi. Omasta turvarakennelmasta luopuminen herättää niin suurta pelkoa, ettei ihminen suostu siihen ennen kuin hänen on pakko. Vasta pakon edessä ihminen alkaa asettaa kyseenalaiseksi sen mistä hän on saanut turvansa. Meidän täytyy alkaa tukehtua omiin turvarakennelmiimme ennen kuin kaipaamme happea niin paljon, että suostumme romuttamaan sen, minkä varaan olemme elämämme rakentaneet.”

Rukoillaan yhdessä: "Kiitos, Jeesus, että olet tässä hetkessä ihan lähelläni. Kiitos, että rakastat minua niin paljon, että annoit henkesi minun tähteni. Anna anteeksi, että olen elänyt ja toiminut oman sydämeni mukaan. Sinulle, Jeesus, on kaikki mahdollista. Ota elämäni ohjaukseesi. Ohjaa minut Sinun tiellesi. Ja anna minun olla valmis silloin, kun Sinä tulet minua hakemaan. Ota Jeesus koko elämäni. Siunaa läheisiäni, rakkaitani, heitä kaikkia. Amen."

"Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.." - Jeesus ottaa elämämme ohjaukseensa ja pitää  meistä huolen kaikkina tulevina päivinä. Meidän ei enää tarvitse pelätä tulevaa, koska Hän on kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti.

Jäljellä olevaa elämäämme on jäljellä vain rajallinen määrä. Minulla on tunne, että joku meistä kantaa sydämellään haavetta, jonka vielä haluaisi toteuttaa. Uskon, että Herrakin haluaa tuossa toteutuksessa olla mukana. Seuraava Tommy Hellstenin teksti rohkaiskoon Sinua.

”Majakka myytävänä.

Aivan odottamatta törmäsin myyntimieheen. Hän katsoi suoraan silmiin ja sanoi: Jopas sattui. Veti salkustaan kuvan vanhasta majakasta ja näytti: Osta pois. Hätkähdin ja tunsin kuinka unelmani liikahti. Kaksi tähteä syttyi taivaalleni. Ei minusta majakan omistajaksi, sanoin ja peitin haaveen vanhaan huopaan. Merkiksi mitättömyydestäni väänsin vielä käsiäni ja katsoin maahan. Mutta mies ei mennyt lankaan. Kohotti huopaani ja nauroi: Sinä jos kukaan itsellesi majakan tarvitset. Sinä, jonka isät merta kyntivät. Villisti hyppi nyt unelma sisälläni, kalisteli kiiltäviä kahleitaan ja herätti lopulta nukkuvan tiikerin. Keltaiset raidat välähtivät auringossa. En tiedä, mitä tapahtui mutta minä heitin huovan lätäkköön, puraisin kieltäni ja pyysin saada katsoa kuvaa uudestaan. Miksei, sanoin tiikerille, joka katsoi minua kuin vanhaa ystävää. Komea on majakka, jykevää graniittia ja linssi hohtavaksi hiottu. Sitten kaivoin kuvetta ja kysyin paljonko majakka maksaa. Tiikeri laskosti innoissaan vanhan huovan lätäköstä, suoristi sen alta nousseen unelman. Niinpä minä tein elämäni majakkakaupat. Ja sisälleni piirtyi koko tähtitaivas.”

Aletaan jo valmistautua Jeesuksen tulemukseen. Tavaraa on matkassa aivan liikaa. Joillakin rahaakin yllin kyllin. Aloitetaan antaminen pienistä tavaroista ja pienistä summista. Se on yleensä helpompaa. Lisää vähitellen tavara- ja rahamääriä. Silloin, kun antaminen alkaa kipristää sydäntämme, olemme edistyneet antajan tehtävässä. Kun Jeesus tulee takaisin, meidän pitää antaa kaikki jäljelle jäänyt yhdellä kerralla. Tärkeintä on, että meillä on aarre Jumalan tykönä.

Olen tosi iloinen siitä, että Teitä blogini lukijoita on hyvinkin laajalla alueella Suomen ulkopuolellakin. Rukoilen Sinun ja Teidän kaikkien puolesta. Jäädään yhdessä Vapahtajamme turviin. Siinä on meillä paras paikka.

PS Varmaankin hämmästelit, mikä ihmeen kuva on kotisivuni yläosassa? Kuva on neljästä titaaniruuvista, jotka selkäleikkauksen yhteydessä Reuma-sairaalassa selkääni laitettiin. Kun Jeesus tulee minua hakemaan, ruuvit jäävät tänne maan päälle. Huikeata.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



"Valitsin tien, jota vähemmän vaelletaan, ja se muutti kaiken." (Robert Frost)

Kuuntelin eilen illalla Radio Deitä. Teemu Laajasalo haastatteli Kirkkohallituksen korkeata virkamiestä. Haastattelun loppuosassa Teemu Laajasalo kysyi haastateltavalta jotenkin näin: "minkäslainen uskovainen sinä olet?". Haastateltava kertoi olleensa lukuisissa eri suuntien kokouksissa Suomessa ja ulkomailla. Mutta mikään niistä ei tuntunut omalta. Kunnes hän meni heränneiden seuroihin. Kun alkuvirsi oli kestänyt jo 17 säkeistöä, tuntui tämäkin tilaisuus "kuivalta". Mutta tilaisuus oli hyvä. Ja parasta oli se, mitä tilaisuuden lopussa tapahtui. Kukaan ei tullut kysymään häneltä, voidaanko hänen puolestaan rukoilla, että hänkin tulisi muiden kaltaiseksi.

 

Mies ajatteli, että onko hän vihdoin tullut paikkaan, jossa hänet hyväksytään sellaisena kuin hän on? Se tuntui uskomattoman hyvältä.

 

Armon löytäminen on valtava lahja. Jeesus sanoo Joh 7:37, 38 "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon.. hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat." Jeesuksen tykö tuleminen on taivaallinen juttu. Ei tarvi mitään muuta kuin tulla. Jeesus tietää, mitä me tarvitsemme, koska Hän tuntee meidät jo lapsuudestamme lähtien.

Hän tunsi meidät jo silloin, ennen kuin yksikään päivä meidän elämästämme oli tullut. Kun yhteys on syntynyt, Hän sanoo: "Ole sinä joen uoma, minä annan itse joen.."

 

Eräs tuttava, minua nuorempi mies, sai muutama päivä sitten aivoinfarktin. Olen ollut tosi puhuteltu. Miten nopeasti kaikki voi tapahtua. Yhtäkkiä tulee pysähdys. Eikä itse voi tehdä mitään muuta kuin olla toisten avun varassa. Lukuisat tehtävät, vastuut ja velvollisuudet jäävät toisten hoidettavaksi.

 

"Yksi kuormahevonen pystyy vetämään kahden tonnin lastin, mutta kaksi yhteen valjastettua kuormahevosta pystyy yhteistyössä vetämään kahdenkymmenen kolmen tonnin lastin!" Joku voi kokea olevansa niin kuin tuo yksin kuormaa vetävä hevonen, jonka lasti on ylivoimaisen raskas. Joskus voi ajatella/kaivata jopa kuolemaa, joka vapauttaisi meidät tuosta taakasta. Kaikki mahdollisuudet on mietitty, mutta apua/ratkaisua ei löydy.

 

Muistan perheemme tilanteen lähes kahdenkymmenen vuoden takaa. Oli sairautta, oli työtä, oli väsymystä.. Tuli päivä, jolloin ajattelin, että en jaksa enää mennä kauppaan ostamaan ruokaa.. Hyvä ystävä soitti samana päivänä ja hän sanoi, että "pyydä/hae apua". Hain apua ja sain sitä. Ja elämä jatkui.

 

Moni voi ajatella tänään virren 525 sanoin: "Liian suurten odotusten, vaatimusten paineessa, vapauteen minun anna, lepoon käydä, Jumala." On lohduttavaa, että Raamatustakin voimme löytää samanlaisia tuntoja. Psalmissa 55 ovat sanat: "Jos saisin kyyhkysen siivet, lähtisin lentoon, etsisin lepopaikan. Pakenisin kauas, majailisin autiomaassa. Kiiruhtaisin turvapaikkaan, suojaan myrskytuulelta." - Psalmin kirjoittaja on niin väsynyt, että hänkin haluaisi lentää vapauteen kuin lintu.

 

Mutta vaikka meistä tuntuu, että olemme kaiken keskellä yksin taakkoinemme, Jumala on nähnyt tilanteemme. Hän näkee, ettei meillä enää voimia ole. Mutta Hän haluaa hoitaa meitä. Vaikka olosuhteet ympärillämme eivät muuttuisikaan, Hän voi antaa sydämeemme sisäistä voimaa ja luottamusta. Hänelle on kaikki mahdollista. Hänen avullaan tulemme selviämään! 

 

Eräs uskova mies kirjoitti omasta kaipuustaan ja Jumalan kohtaamisesta näin: "Olen aina haaveillut yksinäisyydestä, erakon elämästä, mökistä metsässä tai vuoren rinteellä. Olen aina uneksinut erämaista ja hiljaisuudesta. Mutta olen vastustanut näitä haaveita yhtä kertaa lukuun ottamatta, jolloin soin itselleni sen ylellisyyden, että vetäydyin syrjään erakon luokse: neljän tunnin kävelymatkan päähän, kauas kaikista elävistä olennoista, vastassa näkemisestäni ilahtunut erakko. Me puhuimme paljon. Silloin ymmärsin, että kuljetan erakkomajaani aina mukanani (sydämessäni) ja ettei minun tarvitse lähteä kauas kohdatakseni Herrani. Minun tarvitsee usein vetäytyä suojaisaan paikkaani (sydämeni rukoukseen), vaikka vain muutamaksi minuutiksi. Kristus odottaa minua siellä."

 

"Ihminen on aina pelännyt. Kaikki ihmiset ovat peloissaan, joka ei pelkää, ei ole normaali." (J-P Sarte) Elämässä on paljon asioita, joita pelkäämme. Joku pelkää sairastumista, työttömyyttä, lasten vaikeuksia, taloudellisia vaikeuksia.. Joku pelkää kuolemaa. "Pelko voi olla merkki siitä, että Jumala kolkuttaa epätavallisen lujasti oveemme. Kolkutus saa meidät pelkäämään, mutta vain niin kauan kun emme avaa ovea Jos avaamme, saamme ehkä kokea suuren, iloisen yllätyksen.. Jeesus käyttää ihmisen pelkoa saadakseen tämän tajuamaan uskon puutteensa.. Evankeliumit osoittavat meille, kuinka Jeesus tekee kaiken minkä voi vapauttaakseen meidät aiheettomasta pelosta. Hän tahtoo antaa meille pelon tilalle perusturvallisuuden, jonka pohjana on varmuus siitä, että meillä on Isä, joka huolehtii meistä." (Stinissen)

 

Muistan vuosien takaa erään ahdistuksen päivän. Olin ollut Helsingissä työpalaverissa. Palaverin jälkeen menin läheisen metrokäytävän ruokalaan syömään. Kun olin syömässä, eteeni tuli nainen, joka sanoi minulle jotenkin näin: "Jumala tietää sinun elämäsi ahdistukset. Ja Hän tulee auttamaan sinua." Valtava hämmästys, rohkaisu, ihme. Miten ihmeessä minulle täysin vieras ihminen tulee minulle keskellä Helsingin hulinaa sanomaan jotakin tuollaista. Mutta sanat rohkaisivat ja rohkaisevat vielä vuosien jälkeenkin.

 

On olemassa lukemattomia esimerkkejä rukouksen voimasta ja siitä, miten Jumala tietää ja lähettää apulaisensa juuri oikeaan aikaan, juuri oikeaan paikkaan. Muuan pappi, Bert White, kävi Kalkutassa tutustumassa Äiti Teresan työhön. White kirjoitti siitä, miten hän tietämättään tuli juuri oikeaan aikaan paikalle: "Olin matkalla tutustumaan äiti Teresan ja Rakkauden lähetyssisarten työhön, ja päätin osallistua messuun sisarten talossa. Saapuessani pääovelle minua tervehti sisar, joka sanoi minulle: "Jumalan kiitos, että olette täällä, isä. Tulkaa sisään."

 

Sanoin: "Kuinka tiedätte, että olen pappi?", sillä minulla ei ollut papin vaatteita. Hän vastasi: "Pappi, joka tavallisesti toimittaa messun, ei voinut tulla. Siksi rukoilimme Jumalaa lähettämään toisen papin." (ote kirjasta Äiti Teresan tie)

 

Juuri tällä hetkellä, kun tätä kirjoitan, rukoilen, että Jumala auttaisi Sinua. Antaisi väkevän todistuksen olemassaolostaan ja siitä, että Hän tulee auttamaan sinua. Jobin kirjan kohta 35:4 rohkaisee meitä: "Jos sanot, ettet voi häntä nähdä, on asia hänen edessään: odota häntä."

Ole turvallisella mielellä, Sinä tulet saamaan avun. Olet Jumalalle tosi rakas.

 

 

 

 



Jumala kutsuu lähelleen

"Kun tarhasta Eedenin ajettiin pois Aadam ja Eeva ennen, heitä seurasi koira uskollinen ja lintunen välkkyväsiipinen, moni muukin mukahan mennen.

Vaan portilla enkeli estelee: »Jää luoksemme, satakieli! Siellä pahassa maailmassa mitäpä teet?» »Oi, laulelen lohdun säveleet», sanoi lintunen hellämieli. »Minä teen sulle ensin ystäväntyön, jonka arvoa nyt et arvaa.» Ja hän kosketti kädellä hiljalleen höyhenpukuhun kullan välkkehiseen – heti oli se tuhkanharmaa.

Ei nurkunut muutosta lintunen, ei enkelin »ystäväntyötä», vaan jäljestä Eevan ja Aadamin se liiteli sydämin sykkivin, näin ollen murheessa myötä. Ja ihmiset kulkivat maailmaan ja paljon nyt onnesta puuttui.

Jota kauemmas Eedenin tarhasta he eksyivät maailman matkalla, sitä kovemmaks sydän muuttui. Satakielen laulelo turhaan soi sulohelkettä hellää, hyvää. Tyly kohtelu raukan palkkana vaan: moni herttainen laulaja surmataan – ei missään sääliä syvää.

Sillä kieli sen pienoisen laulajan, joka sävelet sointuiset antoi, oli mielitty maailman rikkaitten, ja huippuna hienojen herkkujen sen juhliva pöytähän kantoi.

Pakopaikkaa etsien lintunen nyt enkelin apua kiittää: kas, kullanvälkkeiset pukineet ois kätkön kauas jo ilmaisseet, vaan harmaja suojaksi riittää.

Niin ihmisen tähden katkeraan satakielinen surevi silloin. Se kaihoo riemuja Eedenin ja sinne pyytavi takaisin – oi, täyttyykö toivonsa milloin?

Ei päivin rohkene laulella, vaan kaikki kun uneen vaipuu, se silloin vaikeroi murhettaan, kadotettua Eedenin onneaan. Soi laulussa kutsu ja kaipuu. Kun valvoo ihminen vuoteellaan ja raskas on rauhaton mieli, satakielen hän kuulevi säveleen – paratiisinsa muistavi kadonneen.

»Sinne kutsutko mua, satakieli?»

 

Asuin Heinolassa 25 vuotta. Yksi viimeisistä kesistä jäi lähtemättömästi mieleen. Ja minkä tähden? Kun iltaisin kävin nukkumaan, makuuhuoneen ikkuna oli yleensä auki. Kotitaloni vieressä meni oja, jonka varrella oli myös satakielen asuinpaikka. Joka ilta tuo lintu lauloi huikeita konsertteja. Lintu on kooltaan keskimäärin 24-26 g. Ja tuon pienen linnun ääni voi esim. jonkin vesistön rannalla kantaa n. 3-4 kilometriä.

 

Vaimoni kävi hiljan kirjastossa ja lainasi sieltä Immi Hellénin lasten runokirjan vuodelta 1930. Tuosta kirjasta löytyi edellä oleva runo satakielestä, joka on kirjoitettu vuonna 1912. Kun vaimo tuon runon minulle luki, tulivat heti vanhat muistot mieleen. Satakielen huikea lohduttava laulu oli mennyt suoraan sydämeen.

 

Olin eilen hengellisessä tilaisuudessa, jossa tunnettu puhuja kertoi yli kaksi tuntia siitä, mitä hän on tehnyt ja saanut aikaan. Ihmeitä oli tapahtunut paljon ja suuri osa kuulijoista varmaankin ajatteli, että kunpa omakin elämä olisi tuollaista. Jumalan kanssa pidetään palavereja ja sovitaan, mitä seuraavaksi tehdään ja miten.

 

Tilaisuuden lopussa käytti noin viiden minuutin puheenvuoron nainen, joka oli ollut halvaantunut kainaloista alaspäin. Koko alaruumis, jalat, lihakset, kaikki oli muuttunut tunnottomaksi/elottomaksi. Koska halvaus oli etenemässä, lääkäri oli ilmoittanut, että kohta on edessä siirto kokonaan vuodepotilaaksi. Hengityksestä tulisi jatkossa pitämään huolen hengityskone.

 

Eräänä iltana nainen oli soittanut tuntemalleen papille ja pyysi pappia rukoilemaan puolestaan siinä puhelimessa. Pappi rukoili lyhyesti ja puhelu päättyi. Seuraavana päivänä naisen aviomies tulee vaimoaan katsomaan sairaalaan. Nainen makaa sängyssä. Sitten yhtäkkiä nainen sanoo miehelleen, että hänestä tuntuu, että jalkoihin on tullut vähän tuntoa. Nainen pyytää miestään nostamaan hänet ylös sängystä. Kun nainen on päässyt sängyn reunalle istumaan, hän tuntee, että pystyy nyt kävelemään.

 

Ja niin tapahtui. Jumala oli parantanut tuon naisen täydellisesti. Kukaan ei tiedä, miksi jotkut paranevat, ja jotkut eivät. Mutta rukoilla kannattaa aina. 

 

Kotiin tultuakin tuo naisen todistus oli mielessä. Jumala puhui tuon lyhyen todistuksen kautta. Kun menemme hengelliseen tilaisuuteen, odotamme siellä Jumalan henkilökohtaista kohtaamista, että Jumala sanoisi jotain meidän tilanteestamme, rohkaisisi.

 

Erkki Lemisen runossa ovat rohkaisevat sanat juuri meitä varten:

”Häipyikö sinulta ilo, pakeniko rauha, väsyikö rukous, laimeniko rakkaus, haihtuiko usko? Ei se mitään. Jäihän sinulle Jumalan armo, se suurin kaikista. Jäihän sinulle Kristus, heikon puoltaja, käyhän auttaja. Jäihän sinulle risti, jäi lunastus. Siinä on Jumalan voima, tuore armahdus, Hengen uudistus, sydämen puhdistus, lahjavanhurskaus.”

Vaikka tilanteemme näyttäisi minkälaiselta hyvänsä, varmaa on Jumalan ja Vapahtajan rakkaus meitä kohtaan. Hän ei meitä hylkää eikä jätä.

Kun poikani Timo syntyi, hänen ensimmäisiä kuukausiaan sävytti kovat koliikki- eli ilmavaivat. Yötä päivää Timo huusi kovaa kipuaan. Teimme kaikki mahdolliset temput, jotta vaiva helpottaisi, mutta mikään ei auttanut. Joku tuttava oli antanut meille kirjan "Tervettä järkeä lastenhoitoon". Kirjassa oli kohta, jonka mukaan koliikkivaivat loppuvat kolmen kuukauden ikäisenä. Kun kolme kuukautta oli täynnä, vaivat ja huuto vain jatkuivat. Sanoin Timolle, että huudon pitäisi nyt loppua, koska tuossa kirjassakin niin sanotaan. Vaivat loppuivat neljän kuukauden iässä!

Ja mikä pahinta (jälkeenpäin ajatellen asialle voi nauraakin), monet vanhemmat sanoivat, että "nauttikaa nyt, tämä on parasta aikaa." Monesti ajattelin, että jos tämä tästä vielä pahenee, en kestä sitä.

Krooninen selkäkipuni on lempiaiheitani. Jatkuvan kivun lisäksi tulee aikoja, jolloin muutaman päivän, maksimissaan yleensä viikon ajan kipu voi olla normaaliakin pahempaa. Huhti-toukokuussa jouduin kokemaan neljän viikon yhtämittaisen rääkin.

Kun kova kipu (fyysinen tai psyykkinen) aina vaan jatkuu, eikä lopu vaikka sen pitäisi, mieli alkaa painua maahan. Suuressa kivussa ja koetuksessa, kun koko ihminen on riisuttu, paljastuu myös uskon kannalta keskeinen asia. Me emme pääse Taivaaseen siksi, että olemme voimallisia ja väkeviä, vaan sen tähden, koska Jumala on armollinen ja pitää meistä huolen silloinkin, kun emme voi tehdä yhtään mitään.

Joku on sanonut, että "koetelkoon ihminen itseään heikoimpina hetkinään." Kehen tai mihin turvaudumme silloin? Muistan vuosikymmeniä sitten kuulemani jutun Lapista. Pappi ja kanttori olivat talvella matkalla syrjäiseen kylään hevosen vetämällä reellä. Lumisella tiellä reki osui tiellä olleeseen kiveen. Reki kaatui ja miehet lensivät ojaan. Kanttori alkoi kiroilla voimallisesti. Pappi sanoi työtoverilleen, että "eiköhän meidän tulisi kutsua omaa Herraamme avuksi eikä sielunvihollista."

On vaikea olla aito ja rehellinen. Hengellisyydessä meihin tarttuu helposti erilaiset "roolit". Osaamme vuorosanat, kun menemme uskovien kokouksiin. Voimme hämätä toisia, mutta emme itseämme emmekä Jumalaa.
 

Neuvostoliittolainen sukellusvene harhautui vuosia sitten vakoiluretkellä Ruotsin sotilasalueelle ja ajoi siellä karille. Kun sukellusveneen miehistöä mentiin pidättämään, sukellusveneen kapteeni sanoi, että "tämä on törkeätä puuttumista sukellusveneen sisäisiin asioihin."

Mekin voimme tällä hetkellä olla aluevesillä, jonne meillä ei olisi lupa mennä. Me olemme itse oikeuttaneet itsemme siihen, ja kun tiedämme tämän, voimme syyttää Jumalaakin, ettei hän ole meitä siunaamassa.

Heprealaiskirjeessä ovat sanat: ”Pyhä Henki kehottaa meitä kuuntelemaan häntä tarkkaavaisesti – juuri nyt. Emme saa paaduttaa sydäntämme emmekä vastustaa häntä, niin kuin israelilaiset tekivät, kun Jumala koetteli heitä autiomaassa.. Jumalan lupaus on yhä voimassa: me saamme kerran levätä hänen luonaan. Silti meillä on syytä pelkoon, sillä jotkut ovat jäämäisillään matkasta.”

Jumalan suunnitelmissa ajoituksella, oikealla hetkellä on suuri merkitys. Jos ihminen kuulee Jumalan puheen ja kutsun ja tekee sen mukaan, siihen liittyy siunaus. Mutta jos ihminen ei välitä tuosta Jumalan puheesta, hän torjuu itseltään sen avun, jonka Jumala haluaa antaa.

Kun tätä tekstiä luet, olet todennäköisesti yksin. Tässä hetkessä voimme rukoilla, että Jumala vahvistaa meitä ja antaa meille voimia kestää tilanne, jossa olemme. Jos olemme poissa reitiltä, voimme rukoilla sitä, että Jumala hinaa meidät takaisin oikealle reitille. Olet Hänelle äärettömän rakas.

Jos et tiedä, mitä rukoilla, voimme käyttää sitä rukousta, jonka Jeesus opetti opetuslapsilleen, kun he pyysivät Häntä opettamaan heitä rukoilemaan:

"Isä meidän, joka olet Taivaassa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä kuin Taivaassa. Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen."

Jää turvallisesti Herramme turviin. Hän pitää Sinusta huolen joka päivä.

 

 

Elli on kuollut

Runsas viikko siitä, kun kirjoitin edellistä tekstiä, hyvä ystäväni/ystävämme Elli, joka kuvassa on sylissäni, kuoli. Ellillä oli tarina. Entinen villikissa, katujen kasvatti, muuttui elämänsä loppupuolella hellyyttä ja rakkautta kaipaavaksi ja arvostavaksi kotikissaksi.

Ellin viimeisinä viikkoina, hän laihtui tosi paljon, joi paljon ja syödessään narskutteli hampaitaan. Eläinlääkärin mukaan kaikki nuo oireet, ovat vakavan munuaissairauden (tai kasvaimen) merkkejä. Voimat alkoivat vähetä. Eläinlääkäri kävi ja antoi vielä antibiootin. Siitä ei ollut apua. Niin sitten tuli maanantai 7.4., jolloin rakkaan lemmikkimme elämä päättyi. Istuin keittiön lattialla ja pidin Elliä sylissäni samoin kuin tuossa yllä olevassa kuvassa.

Lääkäri pisti Ellin jalkaan ensin rauhoittavan piikin. Elli päästi pienen äänen. Odotimme muutaman minuutin ja Ellin pää painui hiljaa kädelleni. Laskin hänet lattialle. Ja lääkäri pisti Elliin viimeisen piikin. Kuunteli sydäntä stetoskoopilla, kunnes se lakkasi sykkimästä.

Tunnen, jonkun ajattelevan, että on siinä outo tyyppi, joka kirjoittaa kissasta noin. Voit ajatella vapaasti mitä haluat. Mutta on käsittämätöntä, miten paljon rakkautta tuo pieni Elli minulle ja vaimolleni antoi. Kenties joskus Ellin elämästä kirjoitetaan pieni kirja. Aihetta siihen olisi.

Olen työni puolesta ollut useissa hautajaisissa. Ellin hautajaisissa ei ollut muita kuin minä. Kun kätkin Ellin maan poveen, minä itkin.. Itkin ja kiitin Jumalaa rakkaudesta, joka on Jumalan suurin lahja.

Teki hyvää itkeä. Samalla taisin itkeä muutamia muitakin itkemättömiä itkuja.

Elämme aikaa, jolloin sielunvihollinen ampuu kovilla. Aivan kuin suvivirren laulamiset sun muut olisivat elämän suurimpia asioita.

Kun tätä tekstiä kirjoitan, itken jälleen. Itken sitä käsittämättömän suurta Jumalan rakkautta, jota hän on minullekin osoittanut. Ellei Jumala olisi ollut niin armollinen ja pitkämielinen, en tässä enää Sinulle kirjoittaisi. Kaiken mitä olen saanut, on lahjaa. Armosta annettua.

Joku sanoo läheisensä haudalla: "Niin paljon jäi sanomatta.." - Tänään on se päivä, jolloin voin läheisilleni vielä sanoa niitä hyviä sanoja. Lähettää hyviä viestejä. Kirjoittaa hyviä sanoja.

Jostakin maallisesta lehdestä luin tänään, että moni tekisi toisin niitä asioita, joita menneinä vuosina on tehnyt..

Krooninen selkäkipuni on viime viikot ollut tosi hankala. Olen yrittänyt taistella sitä vastaan, mutta olen lähes voimaton.. Yksi pahimpia vaivoja kovan kivun keskellä on se, että kipu kuluttaa henkisiä voimiani. Kun kipu on kovimmillaan, jostakin sieluni, sydämeni syvyydestä nousevat esiin kaikki menneet virheeni. Vaikka kipu on fyysistä, se siirtyy psyykenkin puolelle. Varmaankin myös hengelliselle puolelle. Aivan kuin piru kiusaisi ja syyttäisi minua kun olen aivan pohjalla kivun tähden.

Sarjassamme sanoja joita, en ikinä unohda:
Muutama vuosi sitten olin saanut Reuma-sairaalan leikkaussalissa hermojuuripuudutuksen. (Yksi piikki maksoi 900 euroa). Kipuni vaimeni puoleksitoista tunniksi. Kun olin illalla lähdössä kotiin, sairaalan anestesia-ylilääkäri sanoi minulle: "Meillä ei ole kuin yksi tapa, jolla voisimme sinua auttaa. Me voisimme nukuttaa sinut."

Kun tulin kotiin, itkin katkerasti. Aivan sama kuin minulle olisi määrätty viimeinen piikki niin kuin Ellille.

"Sairaus on synnin seurausta." - Tuo lause on syyllistänyt monet sairaat, huonot, heikot, köyhät. Saan, mitä ansaitsen. Jos sairaudet jaetaan syntisyyden perusteella, olen varmasti selkäkipuni ansainnut.

Mutta meidän käsittämättömän ihmeellinen Jumalamme ei toimi tuolla tavalla. "Synnin palkka on kuolema." - Jos Jumala tekisi meille syntiemme mukaan, hän päättäisi meidän elämämme.

Kun sain eläinlääkärin laskun, sen selitysosassa oli mm. teksti "Elli - eutanasia". Armokuolema.

Moni ajattelee omaa kuolemaansa. Joku rukoilee sitä, joku kaipaa, joku pelkää.. Olemme lähellä Jeesuksen toista tulemusta. Jonkun elämässä se voi olla tänään, jonkun huomenna, jonkun vasta vuosien päästä..

Jeesus kuoli viattomana ristillä meidän edestämme. Tästä syystä meillä sairailla, syntisillä, mahdottomilla, on mahdollisuus. Saada syntimme anteeksi. Ja päästä kerran Taivaan kotiin.

Mieleen nousee jälleen kauan sitten kuulemani juttu:
Oli perhe, isä, äiti ja pieni poika + vanha sukulaistäti. Pieni poika ja vanha täti olivat hyvin läheisiä. Sitten koitti päivä, jolloin äiti ja isä kertoivat pienelle pojalle, että tuo vanha täti on nyt muuttanut Taivaan kotiin. Pienen pojan oli tosi vaikea uskoa sitä. Hän sanoi vanhemmilleen: "Mistä te voitte tietää, että täti muutti Taivaan kotiin? Aina kun hän oli menossa jonnekin, hän kertoi siitä etukäteen. Ei hän koskaan kertonut lähtevänsä Taivaaseen.."

Jos Sinulla on lapsia, lastenlapsia, kummilapsia, kerro heille Taivaasta.

Tapasin kerran naisen, joka piti hengellistä puhetta ja itki koko ajan.. Puheensa välillä hän totesi osuvasti: "Tästä taisi tulla vähän kostea puhe."

Minulla on Sinulle ja itsellenikin hyviä uutisia:
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.."

Sinä sairas, syntien painama ihminen, kipujen mies ja sairauden tuttava tulee tässä hetkessä lähellesi. Hän laskee siunaavat haavoitetut kätensä Sinun yllesi ja siunaa Sinua. Saat jättää koko elämäsi Hänen käsiinsä. Terveenä tai sairaana Hän vie Sinut perille. Ja Hän, joka on aloittanut sinussa hyvän työnsä, on sen vievä loppuun asti.. Ole siunattu, Sinä, Jumalalle niin rakas!

Jälleen yksi aarre Fidasta

"Elämässä ehtii

kuormata muuttokuormaa useamman kerran

toistaiseksi

olen vielä tässä osoitteessa

toiseksi viimeisessä.

 

Lähetä minulle joskus kirje tai kortti

seuraavan kerran kun muutan

olen kaipauksen tuolla puolen

sen viimeisen portin takana

jossa uusi nimi - se salaisuus -

on kaiverrettu valkoiseen kirveen

ilman lähiosoitetta."

 

Edellä kirjoitettu runo on kirjailija-runoilija Anni Korpelan kirjoittama.

 

Löysin runon kirjasta "Kurkistuspaikka Taivaaseen". Muutama viikko sitten olin käymässä Forssan Fidassa, joka on todellinen löytöjen paikka. Katselin vaatteita ym. Kun olin lähtemässä pois, myyjä sanoi, että täällä (kassalla) on yksi kirja minun nimelläni. Kun myyjä näytti kirjaa, minulla ei ollut mitään muistikuvaa siitä. Kuitenkin kirjan päällä oli teipillä kiinnitetty pieni lappu, jossa luki: "Seppo Kujala. Maksettu".

 

En ottanut kirjaa mukaani, koska en tiennyt, kuuluuko kirja minulle. Kun sitten menin seuraavan kerran, toinen myyjä sanoi jälleen saman asian, että kassalla on maksettu kirja minun nimelläni. Vielä tälläkään hetkellä en tiedä, miten ihmeessä kirja voi olla kassalla. Maksoiko joku sen? Mutta kuka? Ja miksi? En tiedä. Mutta sain kirjan itselleni ja eilen löysin kirjasta tuon edellä kirjoitetun tekstin.

 

Kun vuosia on näin paljon kuin minullakin, alkaa ajatella myös Taivasta enemmän. Olen paljon miettinyt myös sitä, minkälaisen joukon Herra aikoo Taivaaseen viedä? Monen vuoden aikana olen kuullut suomalaisten ja ulkomaisten julistajien kertovan, miten suuri herätys on tulossa Suomeen ja kait muuallekin. Välttämättä Raamatusta ei löydy kohtaa, joka vahvistaisi asian. Toki on varmaa, että Herra haluaa pelastaa jokaisen, joka Häneen turvaa. Herätystä minäkin odotan. Suurta kansanliikettä Jumalan luo.

 

Mutta kun katselen tyhjiä kirkon penkkejä, mietin, missä kaikki ovat? Miksi he eivät tule tänne? Pitääkö lähiomaisen tai ystävän kuolla tai mennä naimisiin, ennen kuin meidät saadaan hienoissa vaatteissa kirkkoon? Kun osoittelen muita kirkossa käymättömiä, miten monta kertaa itse olen ollut sieltä poissa? Liian monta!! Miksi aina on syitä, miksei mennä kirkkoon?

 

Raamatussa on sana: "Älkää jättäkö omaa seurakunnan kokoustanne, niin kuin muutamilla on tapana.."

 

Kuulunko niihin muutamiin, joilla on tapana jäädä pois yhteisistä seurakunnan kokoontumisista? Kun Jumala on tuon asian sanassaan sanonut, se on varmasti Hänelle tärkeä.

 

Vedän torstai-iltaisin rukoushetkiä kotikirkossamme. Pienin määrä, mikä on ollut on yksi. Kun olin yksin tyhjässä kirkossa, oli mielenkiintoista havaita, että Jumala oli kuitenkin siellä. Ja Hän on ollut noissa illoissa joka kerran.

 

Kun Juha Tapio piti konserttia samassa kirkossa ennen joulua, väkeä oli yli 800. Mutta kun Jumala on paikalla, väkeä voi olla 1 tai 2 tai 3 tai 4. Eikö ole järisyttävä juttu? Vaikka viime kuukausina on ollut paljon työtä, olen ymmärtänyt, että hiljaisuudessa Jumala on. Hän katselee valtavaa kiirettämme ja kuuntelee toinen toistaan parempia selityksiä, miksi emme ole paikalla säälien meitä. Mutta.. Vain yksi on tarpeen.

 

Fidasta saamassani kirjassa on Tarja Vilppolan runo:

 

Sinä, joka uuvuit

ihmispyörässä juostessasi

anna pyörän pysähtyä

ja astu lepoon.

 

Jumalan rauha on enemmän kuin tunne.

Se on meri, jolla voit kellua katsellen taivasta

poutapilvi lepäämässä lähellä kirkkautta.

Jumalan rauha on tyyni kylläinen lapsi

äitinsä rinnoilla.

 

Lepo on juuri sinua varten.

Se on siunattu tie elpymiseen

kuulemiseen

yhteyteen.

Kätkeydy Rauhanruhtinaan läsnäoloon."

 

 

Tekstini alussa on kuva minusta ja Ellistä. Otettu noin viikko sitten. Ellistä olen Sinulle kirjoittanut viimeksi monta kuukautta sitten. Entinen villikissa, ties kuinka monta pentua synnyttänyt, ties kuinka monen kanssa seurustellut, katujen kasvatti.. Mutta Ellin elämä on muuttunut tosi rajusti viimeisen vuoden sisällä. Elli pidätettiin ja vietiin eläinsuojeluyhdistykselle lopetettavaksi. Pidätyksen yhteydessä pienessä loukussa vietiin myös hiljan syntynyt pentu. Elli armahdettiin ja hän sai jatkaa elämäänsä. Kun pentu oli imetetty, ihme tapahtui, Elli synnytti jälleen uuden poikasen.. Lopulta Elli otti imetykseensä myös pari muuta ilman emoa olevaa pentua.

 

Kun puolen vuoden vankeus muutettiin armahdukseksi, Elli palasi kotiseudulleen meidän luo. Matka kulki kuitenkin eläinlääkärin kautta, joka poisti Elliltä kohdun ym. Kun Elli palasi kotiin ja alkoi kiertää vanhoja reittejään, hän teki karmean havainnon: Kaikki ystävät olivat kadonneet. Hän joka ennen oli kaikkien suosikki, olikin yhtäkkiä ilman ystäviä.

 

Edes eläinlääkäri ei osaa sanoa, miten vanha Elli on. Mutta on vaikea uskoa, että Elli on kesyyntynyt ja ottanut meidän kotimme kodikseen. Elli pitää rakkaudesta ja hellyydestä. Häntä saa silittää ja rapsuttaa loputtomasti.

 

Minulle suuri hämmästyksen aihe on mm se, että Elli antaa ottaa etutassunsa käteeni ja hieroa niitä. Elli nukkuu mielellään minun vieressäni tai rinnan päällä tai vaimoni peiton päällä..

 

Elli on pieni opettaja. Hänetkin on armahdettu. Ellistä on tullut myös hyvä opettaja lepoon. Kun makaan sängyllä tai lattialla, Elli makaa päälläni. Siitä on vähän hankala lähteä pois.

 

Viimeiset kaksi viikkoa selkäkipuni on ollut melkoisen hankala. Pahimmillaan kipu vie jalat alta. Eilen aloitin uusiseelantilaisen fysioterapeutin kehittämän itsekuntoutuksen. Teen selkeän ohjeen mukaan tietynlaisia venytyksiä, jotta kipu hellittäisi. Lääkekaapissani on n. 20-30 purkillista erilaisia kipulääkkeitä.

 

Tutussa hengellisessä laulussa ovat minulle lohdulliset sanat: "Kipu sammumaton kerran päättyvä on.." - Selkäni puolesta on rukoiltu tosi paljon. Aina silloin tällöin rukoilen itsekin kivun puolesta. Toisaalta olen jotenkin taipunut, jättänyt koko asian Jumalalle. Yritän vain jaksaa kivun kanssa. Yritän tehdä sen, minkä voin.

 

Yksi TAYSin kipulääkärin ohje on mennä lattialle makuulle, nostaa jalat 90 asteen kulmassa esim. tuolille. Ja olla tuossa lepoasennossa (esim. musiikkia kuunnellen) puoli tuntia.

 

Neuvo on melkoisen yksinkertainen, mutta arvaa montako kertaa olen ollut tuossa lepoasennossa? - Arvasit oikein. En kovin montaa kertaa. Mutta taas kun kipu ei meinaa hellittää, muistan ohjeita. Ja tottelen. Kipu ei ole tehnyt minusta pyhää. Toivottavasti ei pahaakaan. On monin tavoin riisuttu olo. Muttei toivoton. Iso ihminen on alkanut pienentyä kivun kuorimana.

 

Jumalan kädessä on tulevat päiväni. Niin kuin varmasti Sinunkin. Jollain tavalla ymmärrän, että Jumala rohkaisee meitä kipeitä ja rääkättyjä lepoon. Lepäämään siinä Jumalan armossa, joka meille on valmistettu.

 

Jos kotikirkkosi on tyhjä, rukoile, että Jumala lähettää sinne väkeä. Yritä itsekin sinne mennä, jos jotenkin sinne pääset. Jos kotikirkkosi on täynnä väkeä, kiitä Jumalaa siitä. Väkimäärä sinänsä ei ole itsetarkoitus. Vaan se, että Jumala on voimallisesti läsnä temppelissään. Jos olet kirkossa yksin tai muutaman uskollisen kanssa, älä vihottele niille, jotka eivät ole paikalla. Kiitä Jumalaa, että saat olla Herrasi kanssa. Kyllä Jumala tuo kirkkoon sen joukon, jonka haluaa.

 

Viime päivinä olen lukenut usean kerran Jesajan kirjan 58. lukua. Erityisesti jakeita 6-11:

"Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn; että avaatte vääryyden siteen,

irroitatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet? Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi? Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niin kuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi. Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat, ja hän sanoo: "Katso, tässä minä olen." Jos sinä keskuudestasi poistat ikeen, sormella osoittelun ja vääryyden puhumisen, jos tarvitset elannostasi isoavalle ja ravitset vaivatun sielun, niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä, ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niin kuin keskipäivä. Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa: hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niin kuin runsaasti kasteltu puutarha, niin kuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu."

 

Huikea sana. Sana Herralta. Saarnaamisen lisäksi saattaisi auttaa, jos evankeliumi näkyisi meidän ja seurakuntamme elämässä myös tekoina, armahduksen julistamisena, käytännön auttamisena, ruoka-apuna..

 

Missä oletkin, minkälaisessa tilanteessa tätä tekstiä luet, ota sydämellesi seuraavat ajatukset: Olet Jumalallesi äärettömän rakas. Jeesus kuoli sinun puolestasi, jotta Sinun ei enää tarvitse suorittaa, kun et jaksa. Armoa on sekin, että meillä ei ole Herralle muuta antaa kuin syntimme, väsymyksemme, sairautemme.. Emme välttämättä edes koe olevamme kenenkään rakkauden arvoisia.

 

Luin hiljan pienestä pojasta, joka oli joutunut perheessään kokemaan tosi rankkoja vaiheita. Kun hänen opettajansa auttoi ja rohkaisi poikaa, poika itki ja sanoi opettajalle liikuttuneena: "Sinä olet yhtä hyvä kuin meidän koira.."

 

Elämä koostuu pienistä muruista. Joskus oman koiran/kissan rakkaus voi lämmittää meidän sydäntämme. Ja se voi muistuttaa meitä Taivaallisesta Isästämme, joka on valmistanut Sinulle kodin/asunnon Taivaaseen. Kun aikamme on, Hän vie meidät sinne, jonne nyt vielä olemme matkalla. Silloin tänne jää kaikki vajaa, synnit, sairaudet.. ja myös lääkkeet.

 

Viimeinen lainaus edellä mainitusta kirjasta on seuraava;

"Corrie ten Boomin kokemus Jumalasta kiteytyy ajatuksiin: Jumala on rakkaus, hän ei milloinkaan hylkää eikä jätä omiaan. Ulkoisen epävarmuuden keskellä luottamus Jumalaan ja usko Taivaaseen ovat tukipilareita. Corrie tietää mistä puhuu, sillä hän koki keskitysleirin kauhut.

 

Olin yksin sellissäni, kun kuulin, että isäni oli kuollut vankilassa. Joku sellin edellinen asukas oli kirjoittanut seinään sanat: "Ei menetetty, vaan mennyt edeltä.."

 

Jatketaan matkaa. Herramme tulee pian. 

 

 

 

 



 

 

 

 

"..teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi." 1 Kor 10:31

Siivosin äsken vintin komeroa, jossa on vaatteiden lisäksi vanhoja kirjoja, joita en ole lukenut pitkään aikaan. Kirjojen joukossa oli Corrie ten Boomin "Murrettua leipää tälle päivälle". Kirjoitan tuosta kirjasta muutaman otteen.

 

"Eräällä vanhalla munkilla oli tapana laulaa joka jouluaatto joululaulu. Hänen lauluäänensä oli heikko, mutta hän rakasti Herraa ja lauloi koko sydämestään Jumalan kunniaksi. Tuli päivä, jolloin luostarin priori sanoi hänelle: "Don-veli, nyt meidän uusi munkkimme, jolla on kaunis laulunääni, laulaa jouluna täällä luostarissa." Ja uusi munkki lauloi todella ihanasti. Kaikki olivat onnellisia.

 

Mutta samana iltana enkeli tuli luostarin priorin luo ja kysyi: "Miksei teillä ollut tavanomaista joululaulua ohjelmassanne?" Priori vastasi, että uusi munkki oli laulanut kyllä laulun. Silloin enkeli sanoi surullisena: "Me emme kuulleet sitä taivaassa."

 

Vanha munkki kunnioitti Jeesusta henkilökohtaisena Vapahtajanaan. Mutta nuori munkki ei laulanut Jumalan kunniaksi - vaan ajatteli omaa kunniaansa.

 

Tärkeää ei ole se, kuinka paljon sinä voit tehdä Jeesukselle, vaan se, kuinka paljon Jeesus voi tehdä sinun välitykselläsi. Meidän suurin ongelmamme, kun haluaisimme olla Jumalan käytössä, on meidän oma minämme ja kunnian tavoitteleminen. Jeesus sanoo Mark 1:17 "Minä teen teistä ihmisten kalastajia.."

 

Vain Jeesus voi tehdä meistä soveliaita hänen käyttöönsä. Fransiskus Assisilaiselta kysyttiin kerran, mistä mahtoi johtua, että Jumala käytti juuri häntä niin paljon. Hän vastasi: "Syy siihen, miksi Jumala on siunannut runsaasti työtäni, on varmaan seuraava: Jumala katseli taivaasta maahan kysellen mielessään: "Mistä löytäisin kaikkein heikoimman, köyhimmän ja vähäpätöisimmän miehen käyttööni?" Sitten Hän huomasi minut ja sanoi: "Nyt olen löytänyt tuon henkilön. Teen työtä hänen välityksellään, sillä varmaankaan hän ei ylpisty eikä ota kunniaa minulta. Hän tietää, että olen käyttänyt häntä aina sen vuoksi, että hän on ollut hyvin vähäpätöinen mies eikä voi pitää itseänsä merkittävänä."

 

"Vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja  halveksittua, sen Jumala valitsi.. tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä." 1 Kor 1:27-29

 

Vanha sananlasku kuuluu: Vanhemmat kasvattavat lapsiaan suuriksi, mutta Jumala kasvattaa lapsiaan pieniksi, jotta Jeesus voisi (heissä) suureksi tulla.

 

Kun haluamme/haluaisimme olla Jumalan käytössä ja sitä rukoilemme, Jumala aloittaa työnsä meissä. Hän alkaa riisua meitä monista asioista. Kun hänen työnsä etenee, me huudamme tuskissamme, ettemme halunneetkaan mitään tällaista. Paavalikin pyysi, että tuo vaikea vaihe menisi häneltä ohi ja loppuisi, mutta hän sai vastauksen: "Minun armossani on sinulle kyllin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.."

 

Jumalan voima tulee täydelliseksi heikkoudessa. Kuvittele! Meidän taivallisen Jumalamme ja Herramme voima voi tulla täydelliseksi meidän heikkoudessamme.

 

Jos juuri tänään, tällä hetkellä, tunnet itsesi heikoksi, sairaaksi, mahdottomaksi, syntiseksi, toivottomaksi, Jumala pystyy antamaan Sinulle voimansa, koska Sinulla ei ole enää mitään, jota Herralle ja ihmisille tarjoaisit. Tyhjän Jumala voi täyttää. Matteuksen evankeliumin 11. luvussa Jeesus sanoo meille: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon."

 

Tämän päivän ihmeellinen sanoma on siinä, että meidän Herramme ja Vapahtajamme haluaa antaa meille voimansa ja rauhansa. Ole vain ihan hiljaa ja lepää. Jumala tietää missä Sinä olet ja missä asut. Sinun ei tarvitse järjestää kuljetusta Hänen luokseen. Hän tulee luoksesi, kun et enää jaksa lähteä Häntä etsimään. Juuri tällä hetkellä, sydämessäsi, saat mennä Hänen lähelleen, ja Sinä saat levon ja rauhan. Ja Hän julistaa Sinulle, että Hänen tähtensä saat kaikki syntisi anteeksi. Vaikka Sinulta olisi riisuttu kaikki, jäljelle jää Jumalan rakkaus, jota kukaan ei voi Sinulta ottaa pois. 

 

"Isoisäni oli kerran kirjoittanut isälleen: "Rukoilen, että Herra tulisi lähemmäksi minua." Silloin isoisäni isä oli maininnut kirjeessään näin: "Kala ei pyydä vettä tulemaan lähemmäksi itseään; lintu ei pyydä tuulta tulemaan lähemmäksi itseään. Herra on hyvin lähellä meitä. Iloitse siitä."

 

Viime vuoden lopulla kotiseurakuntani kirkossa aloitettiin rukoushetket kirkossa (torstaisin). Ensin keskipäivän rukoushetkinä ja tämän vuoden puolella iltarukoushetkinä. Noissa hetkissä rukoillaan kaikkien seurakuntaan tulleiden rukouspyyntöjen puolesta. Kirkossa on hyvä rukoilla. Koska Jumala on läsnä. Viime torstai-iltana olin rukoushetkessä yksin. Odotin muita. Mutta heitä ei tullut.

 

Muistan erään toisen alttarihetken Forssan kirkon alttarilla vuosikymmeniä sitten. Hengellisessä tilaisuudessa oli joku amerikkalainen julistaja/rukoilija. Tilaisuuden lopussa alttari oli täynnä rukousta ja ulkolaista rukoilijaa odottavia.. Odotin ja odotin.. ja kait vähän tuskastuin, kun rukoilija oli vielä toisten luona.. Silloin kuulin sisälläni hiljaisen kuiskauksen. Uskon, että se oli Jumalan ääni. Se kuului jotenkin näin: "Miksi tuskailet.. Minä, Jumala, olen tässä sinun luonasi.." - Se oli ihmeellinen opetus. Meidän hengellisyytemme ei voi olla kiinni kenestäkään ihmisestä. Jumala on lähellämme joka hetki. Juuri nytkin. Tuntui meistä miltä hyvänsä.

 

John Henry Jowett on kirjoittanut:

"Eräs maanviljelijä oli koko ikänsä kantanut kaiken perheeseensä tarvittavan veden kaukana sijaitsevasta lähteestä. Mutta kerran hän löysi vesisuonen aivan oman talonsa vierestä. Hän riemuitsi valtavasti: vettä oli löydettävissä - hänen omalta tontiltaan!"

"Sieluni, sinun lähteesi on lähellä - aivan vieressäsi. Älä etsi enää. Hakeminen on päättynyt; lähde on jalkojesi juuressa."

 

Vuosien kuluessa olen puheissani ja kirjoituksissani (niin kuin tässä blogissakin) käyttänyt paljon lainattuja tekstejä. Olen aina ymmärtänyt, että on etuoikeus saada jakaa - levittää sellaisia tekstejä, joista itsekin olen paljon saanut. Lopulta kaikki on Jumalan lahjaa.

 

Tämän kirjoitukseni loppuun, kirjoitan Ylva Eggehornin tekstin "Se yksinkertainen sanoma"

 

"Ja se yksinkertainen sanoma on kulkeva

sinun käsiäsi ja jalkojasi myöten,

sinun työtäsi, aikaasi, rahojasi ja päätöksiäsi,

sanojasi, tietojasi ja unelmiasi myöten

sinun ruumiisi lävitse joka on kätkössä niin

monien vaatekertojen alla

ja kasvojesi lävitse jotka ovat jäässä

niin monien pettymysten alla

että Hän tulee jonakin päivänä takaisin ja

kerää meidät kaikki syliinsä kuin linnut,

sinä päivänä me olemme yksi ainoa,

yksi ainoa mies on oleva Hän joka kohtaa

rakastettunsa, ainoansa

ja me sanomme toisillemme

maan mullan ja väsymyksen ja monien kyynelten lävitse

miten kaunis sinä olet, rakkaani

miten kaunis sinä olet."