Pitkästä aikaa..

On kulunut pitkä aika, kun viimeksi Sinulle kirjoitin. Ihmeellinen asia ainakin minulle on se, että monet Teistä ovat uskollisesti käyneet täällä sivuillani, vaikka en ole tänne pitkään aikaan kirjoittanut uutta tekstiä.

 

Kesä on kulunut monenlaisissa hommissa. Alkukesä meni suurelta osin maalaushommissa. Maalasin mökin, saunan ja puuliiterin. Vaikka en ole aiemmin juuri maalannut, työ tuntui oikein mukavalta ja mieleiseltä. Toinen mieleinen työ on kulkea pihapiirissä trimmerin kanssa ja siistiä nurkkia ja tien vieriä. Lukuisat kerrat on (jo 2009 kuollut) isäni ollut mielessä, kun olen tuolla monenlaisia pihahommia ym tehnyt. Isäni käden jäljet näkyvät niin monissa paikoissa. Hän teki kaikkea mahdollista, koska oli käsistään taitava.

 

Kun isä palasi vajaan vuoden palvelutalossa asumisen jälkeen takaisin kotiin, hänellä oli kaksi asiaa, jotka hän halusi hankkia tänne taloon. Toinen oli ilmalämpöpumppu ja toinen oli trimmeri. Ensimmäinen ehdittiin hankkia, trimmeriä ei ehditty. Isän terveys huononi niin paljon, että hän ei olisi jaksanut käyttää trimmeriä. Kun tänne taloon muutin, ensimmäisiä hankintoja oli trimmeri. Homma on kuitenkin minulle selkäkipuiselle niin hankalaa, että täytyy tarkkaan miettiä, milloin hommia voi pihalla tehdä.

 

Muutama kesä sitten tässä Tammelan naapurissa, Somerolla, vieraili evankelista Anne Miettinen, joka tekee työtään Filippiineillä. Tilaisuuden lopussa menin Annen rukoiltavaksi. En kertonut hänelle mitään rukousaihetta. Hän vain katsoi minuun ja vei kätensä selän puolelle juuri siihen kohtaan, jossa krooninen selkäkipuni "ydinkohta" on. Anne rukoili, että Herra parantaisi selkäkipuni.. Kipu on minussa edelleen, mutta tuo Annen teko on rohkaissut minua monta kertaa. Kukaan ulkopuolinen ei tiedä, minkälainen kipu minussa asuu. Ja missä kohtaa minussa se on. Jumala rohkaisi minua luottamaan, että Hän kyllä tietää. Ja auttaa, antaa voimia ja myös parantaa, jos hän haluaa. Paransi tai ei, hän pitää minusta huolen.

 

"Työstän elämäsi olosuhteita, jotta voisin siunata sinua ja paljastaa itseni sinulle uudella tavalla.." Jumala tekee työtään meidänkin kohdalla suurelta osin salassa. Vaikka en sitä näe enkä tunne, se ei tarkoita, ettenkö olisi Jumalan johdatuksessa. Raamatussa kerrotaan monesta Jumalan ihmisestä, jotka olivat vuosikausia, joskus vuosikymmeniä Jumalan koulussa ja prosessissa. Usein ajattelen, että vain se, mikä selkeästi näkyy ja tuntuu, on todellista. Ja kuitenkin suuri osa Jumalan toiminnasta meidän elämässä tapahtuu salassa. Jumala haluaa sitoa meidät hänen Sanaansa ja sen lupauksiin.

 

"Tartu lupauksiini! Voit suunnata kulkusi kohti lupauksiani ja antaa niiden valaista tiesi. Ne johdattavat sinua ja opastavat sinut sinne, missä ei ole valmiiksi tallattuja polkuja.." Sielunvihollinen haluaa sitoa meidät tunteisiin ja kokemuksiin. Pyhä Henki haluaa ohjata meidät syvälle Sanaan. Jos tänään katselen Raamattuani, se on minulle/sinulle/meille annettu lahja päästä sisälle Jumalan tuntemiseen ja Pyhän Hengen voimaan. Siksi mihin hyvänsä muuhun kirjaan, lehteen, nettiin, telkkariin uppoutuminen on vihollisen kannalta vaarattomampi vaihtoehto. Vaikka tunnen itseni usein hengettömäksi ja uskossa heikoksi, silti hyökkäyksistä päätellen vihollinen näkee tarpeelliseksi hyökätä ja syyttää. Tänään minua ja Sinua koetellaan sillä, kun meidän mielestämme ei tapahdu sellaista, mitä pidämme väkevästi Jumalan Hengen työnä. Voin kuitenkin vakuuttaa Sinulle, että enemmän tarvitaan uskoa siltä, jota ei ruokita koko ajan voimakkailla tunteilla kuin siltä, joka pitkiäkin aikoja joutuu kokemaan kuivia ajanjaksoja, jolloin ei meidän mielestämme tapahdu riittävästi.

 

Eikö ole mielenkiintoista, että meillä (suht pienillä ihmisillä) on vahva käsitys siitä, mitä Jumalan pitäisi tehdä meidän elämässämme, jotta olisimme hengellisesti riittävän tyytyväisiä. Me olemme kuin muurahaisia, pieniä kirppuja maailmankaikkeudessa, mutta silti meillä on vahva käsitys siitä, miten Jumala toimii tänä päivänä. Kuuntelin eilen radio Patmosta. Äänessä oli vanha saarnaaja, joka tiesi monesta hengellisestä asiasta hyvin paljon (ainakin omasta mielestään). Puhe oli nauhoitettu joskus 1970-luvun lopulla, kun Niilo Yli-Vainio vaikutti pitkin Suomea. Tuohon noin tunnin puheeseen oli saatu mahdutettua tosi paljon. Saarnaajan omia käsityksiä.  Mainitsen vain muutamia:

 

- Ennen oli niin hyvin kaikki. Kunpa tänäkin päivänä synti saarnattaisiin synniksi.

- Kova musiikki ei sovi hengellisiin tilaisuuksiin. Se on sellaista möykkää, eikä se sovi tilaisuuksiin.

- Jumala käyttää nyt Niilo Yli-Vainiota. Niilo saarnaa nyt paljon Jumalan rakkaudesta. Mutta minä muistan ajan, jolloin Niilokin saarnasi niin väkevästi Jumalan lakia. Kunpa Niilokin nyt ymmärtäisi..

- Kerran näin nuoria tulevan hengelliseen tilaisuuteen. Näin heidän jauhavan purukumia koko ajan. Ei sellainen sovi hengelliseen tilaisuuteen..

- Kunpa tänä päivänä saarnattaisiin niin kuin ennen..

 

Miten sokea voikaan ihminen olla. Puhun kokemuksesta. On surullista, jos ainoa asia, mitä vuosikymmenten aikana olen oppinut, on toisten arvosteleminen ja kaikessa oikeassa oleminen. Kuten ehkä tekstistäni huomasit, en tullut juurikaan siunatuksi tuosta pitkästä puheesta.

 

Kuuntelin ja katselin valtakunnalliselta evankeliumijuhlilta nauhoitetun tilaisuuden "Myrskyn silmässä", jossa mukana olivat mm. Laura Siltala, Jippu, Markku Koivisto ja Arto Merisalo. Tilaisuus oli rehellisyydessään ja avoimuudessaan mielettömän hyvä. Siinä puhuttiin avoimesti ja rehellisesti kaikki. Erityisellä tavalla minua koskettivat laulaja-Jipun sanat. Hän oli löytänyt uskoonsa ja hengellisyyteensä jotakin todella syvää. Siinä ei ihmistä korotettu eikä toisia arvosteltu, vain Jeesusta korotettiin. Jos haluat katsoa tuon tilaisuuden netistä, löydät sen Youtube-videoista nimellä: Evankeliumijuhla 2017 Myrskyn silmässä

 

"Et voi itse ottaa itsellesi palvelutehtävää, mutta voit tehdä elämääsi tilaa niin, että sinulla on kahdenkeskistä aikaa kanssani. Kun antaudut Pyhän Hengen käyttöön, Hän käyttää sinua tarvittaessa kanavanaan." Vuosien aikana olen toivonut/rukoillut voivani olla Jumalan käytössä. Oletan, että ainakin joltakin osalta toive/rukous on ollut vilpitön. Mutta uskon myös, että ei minun lihallisuuttani haittaa, vaikka tehtävä olisi toistenkin nähtävissä. Minussa asuu pieni narsisti, joka nauttii, jos joku kiittää. Kuinka sokea olenkaan ollut. Minullekin on vuosia ollut tärkeämpää olla Jumalan käytössä kuin olla kahden kesken hänen kanssaan. Minulla on aina aikaa siihen, mikä minulle on tärkeää. Ja minulla on lukemattomia selityksiä asioille, joita minun pitäisi tehdä, mutta joita en kuitenkaan tee. Otetaan pari esimerkkiä:

 

1) Nyt olisi hyvää aikaa lukea hetki Raamattua ja rukoilla ja olla hiljaa Jumalan edessä. Ehkäpä lepään kuitenkin hetken ja luen netistä uutisia Iltasanomista tms. Ehkä katselen ilta-uutiset ja keitän sitten kahvit. Kummasti alkaa väsyttää, ehkä vietän tämän illan nyt vain lepäillen. Varmaan huomenna voin rukoilla. Tämä päivä nyt oli tällainen.

 

2) Lauantai-iltana alan miettiä, että huomenna voisin mennä kotiseurakuntani messuun. Jaksankohan lähteä? Pitäisi mennä, tiedän sen. Ehkä katson aamulla, millainen ilma on? Katsotaan myös selkäkivun tilanne, ei siitäkään koskaan tiedä. Aamu on koittanut. Minulla on lievästi ahdistava olo. Kirkkoon pitäisi lähteä, mutta en osaa päättää. Vai pitäisikö sittenkin lähteä vaimon kanssa lenkille? Sekin on tärkeää ja nyt on vapaapäivä. Kahdenkeskinen aika puolison kanssa on tosi tärkeää. Ehkä kuuntelen Jumalanpalveluksen radiosta? Tiedän silti, että pitäisi lähteä. Kuka siellä on tänään palvelemassa? Onkohan siellä ehkä konfirmaatio tai perhejumalanpalvelus tai joku muu syy, jotta en voi pyhää olemustani viedä kirkkoon?! Sitten kun saan itseni raahattua kirkkoon, huomaan, että täällähän on tosi hyvä olla. Mahtavaa oli jälleen käydä ehtoollisellakin. Kiva oli nähdä muutamia tuttujakin. Ajelen/ajelemme kotiin hyvillä mielin. Kannatti lähteä kirkkoon.

 

Tuohon kirkossa käyntiin meni ehkä pari tuntia kallisarvoista aikaani, kun olisin muuten käyttänyt sen löysäillen kotona ym. Huomaatko miten piru kiusaa? Se ei antaisi meidän saada sitä hyvää, mitä Jumala on meitä varten varannut. Jumala haluaa rohkaista meitä ja vahvistaa meitä uskossa.

 

"Tunne minut. Voin tehdä suuria tekoja vain yhdenkin taipuisan uskovan kautta." Niinpä. Jumala ei mitään muuta odota kuin sitä, että annamme hänelle mahdollisuuden ottaa elämämme ohjaukseensa. Älä etukäteen päätä, mitä Sinun elämässäsi pitäisi Jumalan tehdä, että suostuisit johdatettavaksi. Jumala odottaa vain lupaamme, suostumustamme, kaikkemme antamista. Jumalan mahdollisuudet alkavat siitä, kun meiltä omat keinot loppuvat. Minussa asuu vanha jäärä, joka on hidas taipumaan ja tekemään parannusta, pyytämään anteeksi. Minä tiedän kaiken. Minulta voivat muut vaikka kysyä neuvoa, jos hengellisyydessä sitä tarvitsevat. Voi miten sokea olenkaan ollut ja olen. Herra, avaa minun silmäni, että minä näkisin. Totuuden itsestäni ja Sinusta, rakas Herrani. Parannuksen tekeminen tarkoittaa suomeksi sitä, että olen Jumalan kanssa samaa mieltä. Synneistäni, puhdistuksen tarpeesta, kaiken jättämisestä Jumalalle.

 

"Älä kulje inhimillisen järkeilyn polkuja. Vastusta paineita, jotka yrittävät saada sinut arvailemaan tulevaisuutta. Elä vain päivä kerrallaan.." Jumala voi pelastaa sinut itseltäsi. Kun seuraavan kerran rukoilet, kerro Jumalalle, että haluaisit jättää omat laatimasi suunnitelmat/odotukset hänelle. Hän kyllä ymmärtää. Sinä vapaudut, kun voit luopua arkkitehdin tehtävästä. Jos olet löytänyt tänne sivulleni ja luet tätä tekstiä, se saattaa olla merkkinä Sinulle, että Jumalalla on Sinulle jotain uutta annettavaa. Älä rajaa Jumalan käsiä ja mahdollisuuksia. Jumala pystyy tekemään paljon enemmän, jos hän saa luvan toimia omalla tavallaan. Pyhä Henki on läsnä tässä. Yritä jakselle siellä, missä elät ja olet. Rukoilen Sinulle voimia ja lepoa Herrassa. Hän mielellään lähtee tästä eteenpäin kulkemaan Sinun kanssasi. Jos Hän on kanssasi, ei Sinun tarvitse murehtia niin paljon kuin tähän asti. Hän vie Sinut perille asti. Ihan varmasti.

 

(Tummalla kirjoitetut tekstit ovat Frances J Robertsin rukouskirjasta)

"Rukous on suurin, mutta vähiten käytetty voima maailmassa."

Blogitekstini otsikko on yksi suurimpia hengellisiä löytöjä, mitä olen koskaan tehnyt rukouksesta. En tiedä, kenen teksti on, mutta hyvin totta se on.

 

Rukous on vuosikaudet ollut minulle läheinen asia. Mutta mitä enemmän vuosia on kulunut, sitä enemmän huomaan oppineeni rukouksesta vasta hyvin hyvin vähän. Rukouksesta puhuminen ja teorioiden kertominen on huomattavasti helpompaa kuin rukoileminen ja hiljaa oleminen Jumalan edessä. Olen kerännyt itselleni voimaksi ja rohkaisuksi eri tekstejä paljon oppineilta Jumalan ihmisiltä. Jaan muutamia niistä tässä Sinullekin.

 

Monet tämänkertaiset lainaukset ovat Ronald Dunnin  (1936-2001) rukousopetuksista. Dunn oli pappi ja Raamatun opettaja. Hän kiersi ympäri USA:ta ja myös maailmanlaajuisesti. Mielenkiintoista on, että monien mutkien kautta käsissäni on nyt Dunnin kirja, joka on kirjoitettu Amerikassa vuonna 1972, julkaistu vasta 1987, suomalainen teos on julkaistu 1993. 2.4.2017 kirjoitan blogitekstiä Sinulle Dunnin löytöjen siivittäminä. Ihmeellisiä ovat Jumalan tiet.

 

 

Rukous on uskovan salainen ase
 

Rukous on sitä, ettei tarvitse koskaan sanoa: "En voi tehdä mitään." Voin aina tehdä jotakin, jotakin suurta, yhtä suurta kuin Jeesus teki. Suurempaakin. Minun ei tarvitse jäädä seisomaan tumput suorassa - voin rukoilla. Olen huomannut, että rukous on Jumalan valtakunnan salainen ase. Se on kuin ohjus, joka voidaan ampua mihin tahansa maapallolle. Se kulkee ajatuksen nopeudella kenenkään havaitsematta ja osuu erehtymättä maaliin.

 

Olen vuosia ollut kiitollinen niille jo edesmenneille vanhemmilleni ja sukulaisille, joiden tiedän varmasti rukoilleen minun ja perheeni puolesta. Rukousvastauksia on tullut vielä pitkään rukoilijan lähdettyä. Olen joskus syönyt lääkettä, joka on pakattu depot-tablettiin. Tuo depot tarkoittaa sitä, että tabletissa oleva lääke vapautuu/imeytyy hitaasti ajan kuluessa. Noihin em. rukouksiin liittyen uskon vahvasti, että rukoukset puolestamme vaikuttavat niin, että vielä silloin kun rukoilijat ovat jo ajasta poistuneet, rukousvastauksia voi ilmetä rukousten kohteiden elämässä. Rukous kohoaa Jumalan luokse. Osaan rukouksista vastaus tulee heti, osaan vasta vuosien päästä.

 

Dunn kirjoittaa aiheesta näin: "Me voimme rukoilla tulevien asioiden puolesta, esimerkiksi lastemme - ja heidän lastensa - elämässä tapahtuvien asioiden puolesta. Voimme kietoa heidät esirukoukseemme ja saatella heidät helvetin tulen läpi taivaan porteille asti. Sellaisen perinnön voimme jättää lapsillemme - rukouksen perinnön, rukouksen, joka nousee Jumalan luo paljon ennen lasten syntymää ja joihin hän vastaa vielä kauan sen jälkeen, kun olemme itse menneet pois."

 

Etelä-Koreassa on vuosia ollut suuria hengellisiä herätyksiä. Herätyksen yksi keskeinen johtohahmo on pastori Yonggi Cho. Cho oli vierailulla Japanissa. Joku japanilainen kysyi vieraaltaan, miksi Etelä-Koreassa on niin paljon herätystä, kun Japanissa ei sitä juurikaan ole ollut? Cho vastasi suunnilleen näin: "Me Koreassa rukoilemme 10 tuntia ja sitten toimimme 10 minuuttia. Te toimitte 10 tuntia ja rukoilette sitten 10 minuuttia."

 

Evankelista Billy Grahamilta kysyttiin vähän samaan asiaan liittyen, miten Jumala on siunannut Grahamin työtä ja julistusta niin voimallisesti? Billy Graham vastasi, että syynä siihen on ollut kolme keskeistä tekijää: "Ensimmäinen on rukous. Toinen on rukous. Ja kolmas ja viimeinen on rukous."

 

Edellä olevat esimerkit/tarinat voivat olla Sinullekin yhtä tuttuja kuin minulle. Meidän on tosi helppo todeta, että juuri noin se on. Rukous on kaikista tärkein ja että mitään ei tapahdu ilman rukousta. Mutta kokemuksesta tiedän, että tuo 10 minuutin aika voi olla yllättävän monta kertaa omakin rukousaikani. Miten sitten tunti, kolme tuntia, koko päivä? Teoria toimii hyvin, mutta käytäntö tökkii melko pahasti. Oikeastaan tosi pahasti. Rukous on usein meille nopea suoritus, kuin pikapesu tai välipala. Jumala kutsuu olemaan Hänen kanssaan ja elämään Hänessä.

 

Jeesus rohkaisi ja opetti rukoilemaan. Mutta ei vain teoriaa. Hän myös rukoili, paljon, joskus yökaudetkin. Jeesuksen elämässä oli selkeä rytmi. Hän vetäytyi ensin mietiskelemään ja rukoilemaan ennen kuin lähti suorittamaan tehtäväänsä. Monesti me toimimme ensin ja sitten rukoilemme. Tai kenties vasta sitten, kun asiat ovat menneet pieleen.

 

Ollessaan viimeistä kertaa yhdessä opetuslastensa kanssa ennen kuolemaansa (Joh 14-17) Jeesus lausui kuusi kertaa: "Jos te pyydätte.. niin minä teen." Tohtori Curtis Mitchell kirjoittaa: "Tässä todetaan selkeästi, että rukous on ensisijaisen tärkeä inhimillinen tekijä Jumalan suunnitelman toteutumisessa maan päällä. Hätkähdyttävän suorasukaisesti Jeesus väittää, että Jumalan toiminta on jollakin ihmeellisellä tavalla ehdollistunut uskon rukoukseen. Rukoilemista pidetään siis uskovan päätehtävänä. On hänen velvollisuutensa pyytää. On Jumalan velvollisuus toteuttaa."

 

Jäähyväispuheessaan Jeesus jätti meille omilleen kolme ihmeellistä asiaa, jotka ovat hengellisen elämän tärkeimpiä asioita yhdessä Sanan kanssa. Jeesus lupasi 1) oman rauhansa, 2) Puolustajan, Pyhän Hengen sekä 3) rukouksen Jeesuksen nimessä. Ei ole mitään muuta nimeä, johon vedoten meidän rukouksemme kuullaan kuin Jeesuksen nimi.

 

Jos odotamme hetkeä, jolloin ymmärrämme täydellisesti, mistä rukouksessa on kysymys, emme rukoile koskaan

Vance Havner sanoi: "En ymmärrä täysin, mitä sähkö on, mutta en aio istua pimeässä siihen saakka, kunnes ymmärrän. Meidän ei tarvitse ymmärtää rukousta voidaksemme rukoilla."

 

Seuraava ote on Dunnin kirjasta on hyvin mielenkiintoinen. Onko siis asioita, jotka eivät tapahdu, jos emme rukoile? Tekstiä kannattaa miettiä rauhassa.

 

Kuinka tärkeätä on rukoilla?

Pääasia on että rukoilemme. Kuinka tärkeä asia se on? Sanon vain, että on asioita, jotka Jumala toteuttaa, jos pyydämme sitä häneltä, mutta ei toteuta, ellemme pyydä. Sanomme huolettomasti: No, tapahtuu mitä tapahtuu, se on Jumalan tahto. Jos Jumala tahtoo minun saavan sen, minä saan sen. Jos niin on tarkoitettu, se tapahtuu. Mutta se on vain osittain totta. Jeesuksen sanoista "Jos te pyydätte, niin minä teen" käy selvästi ilmi, että ellemme pyydä, ei Jeesuskaan ryhdy toimeen. Jaakob sanoo aivan suoraan: "..te jäätte vaille, koska ette pyydä" (Jaak 4:2)

 

Uskon, että Jumala vastaa rukoukseen mielellään, koska silloin kun hän toimii rukousvastauksessa, ei ole epäilystäkään siitä, kenen ansiosta asiat ovat tapahtuneet. Uskovilla on taipumus antaa Jumalalle kunnia, mutta ottaa silti ansiot itsellemme. Kun kerromme jostakin suuresta saavutuksesta, selitämme laajasti ja yksityiskohtaisesti, miten hirveän paljon jouduimme suunnittelemaan ja pohtimaan ja tutkimaan ja jälleen kerran suunnittelemaan ja kuinka kovasti ja pitkään jouduimme tekemään töitä, ennen kuin saimme tämän ihmeellisen asian toteutetuksi. Lopuksi muistamme ehdottomasti lisätä: Kiitos Jumalalle. Aivan kuin antaisimme tarjoilijalle juomarahan. Jumalalle tulee kunniamaininta. Mutta silloin, kun Jumalan toiminta on selvästi vastausta rukoukseen, hän saa sekä kiitoksen että kunnian.

 

Tuo edellinen teksti on minusta ihan järisyttävä. Monesti uskovat, hengellisen työn tekijät, seurakunnat ja yhteisöt tuskailevat, kun eivät näe Pyhän Hengen toimintaa niin paljon kuin haluaisivat. Onko tämän syynä se, että me otamme mielellämme kunnian kokonaan itsellemme emmekä anna sitä Hänelle, jolle se yksin kuuluu. Ilman Jumalaa me emme voi tehdä mitään. Jumala voi tehdä vaikka kaiken ilman meitä.

 

Johannes Kastaja totesi: "Hänen tulee kasvaa ja minun vähetä." Kuinka moni meistä rohkenee koko sydämestään rukoilla tuon sanan mukaan? Suurin synti on ylpeys, johon sielunvihollinen jo enkelinä ollessaan lankesi. Voi miten ihanaa olisi olla hengellisesti jotain suurta. Näin moni sydämessään haikeana huokaa. Mutta missään Raamatussa ei kerrota, että Jumalan suunnitelma olisi tehdä meistä jotain suurta. Puhe oli vaan Jumalan kunnian korottamisesta. Tässä me olemme siis hengellisen kasvumme juuristossa. Mitä me kasvamme ja mitä kasvatamme?

 

Katselin hiljan TV 7:n ohjelmaa, jossa eräs maallikkovastuunkantaja kertoi, miten Jumala oli siunannut työtä, jossa mies oli mukana. Monin sanoin kuulin toimintaa ylistettävän. Kun tämä oma toiminta oli esitelty, mies alkoi kertoa/opastaa katsojille, miten Suomen uskovien ja seurakuntien olisi ryhdyttävä nyt rukoilemaan, toimimaan ym. Vanha sanonta on niin totta: "Suuri luulo omasta pyhyydestä on eksyttänyt monta". Eikä tarvitse katsella kauaksi. Vuosia sitten luin evankelista Niilo Yli-Vainion elämäkerran Saarnaaja. Tuosta kirjasta ammensin tosi paljon syvää hengellistä viisautta. Kirjasta tuli mieleen just seuraava lyhyt lainaus: "Helpommin mies kestää lottovoiton ja ministerin hatun kuin sen, että Jumala häntä käyttää."

 

Tätä blogia kirjoitellessani olen jälleen kerran paljon miettinyt Sinua/Teitä, jotka näitä tekstejäni luette. En tiedä Teistä paljon mitään, mutta en tiedä, onko sillä merkitystä. Ehdotan Sinulle nyt seuraavaa. Vaikka emme toisiamme juurikaan tunne, rukoillaan toistemme puolesta. Minä rukoilen Sinun puolestasi. Ja jos niin koet, rukoile Sinä minun puolestani. Jätetään rukouksemme luottamuksella Jumalalle. Rukoillaan, että Jumalan hyvä tahto voisi elämässämme tapahtua. Rukoillaan myös, että oppisimme rukoilemaan. Oppisimme sitä, mistä Jumala on meille tässäkin hetkessä puhunut.

 

Pari viikkoa sitten aloin jälleen pitää rukousvihkoa. Tavallinen sininen ruutuvihko. Yksi aukeama on pitkän ajan rukousaiheille. Läheisten uskoon tulolle ym. Seuraavat aukeamat ovat muille aiheille. Vasemmalle sivulle merkitsen päivämäärän ja rukousaiheen. Oikealle sivulle merkitsen päivämäärän, jolloin rukousvastaus on tullut. Ja millä tavalla. Pidin viimeksi rukousvihkoa joskus 1980-luvulla. Kun tuota vihkoa olen katsellut vuosien jälkeen, olen ollut puhuteltu siitä, miten moneen rukoukseen Jumala vastasi.

 

Ronald Dunn kirjoittaa kirjassaan, millä tavalla hän piti kirjaa saamistaan rukousaiheista. "Pappina ollessani minulla oli aina taskussani pieni musta kirja. Olin kirjoittanut siihen niiden seurakuntalaisteni nimet, joiden puolesta erityisesti rukoilin. Heillä oli henkilökohtaisia asioita, kaikenlaisia erityispyyntöjä. Eräänä sunnuntaiaamuna tulin saarnassani maininneeksi, että minulla oli tuo pieni musta kirja. Ja olin jälkeenpäin helisemässä, kun niin monet ihmiset kyselivät minulta kahta asiaa: Oliko heidän oma nimensä kirjassani? Ja voisinko vielä kirjoittaa siihen erään ihmisen nimen, josta he olivat huolissaan?

 

Minua hämmästytti heidän kiinnostuksensa - ja pelotti heidän luottamuksensa rukouksiani kohtaan. Haluatteko tietää, mikä oli yleisin pyyntö? Vaimot tahtoivat oman miehensä nimen lisättäväksi kirjaan. Ja ne lisättiin. Jokaisen kristityn mutta hengen elämältään rappeutuneen miehen nimen viereen kirjoitin oman pyyntöni: "Herra, anna heidän nähdä nälkää", mikä perustui 5. Mooseksen kirjan 8:3:een: Tehdäkseen teidät nöyriksi hän piti teitä nälissään ja ruokki teitä sitten mannalla, jota ette olleet ennen maistaneet.

 

Rukoilin Jumalaa, että hän antaisi näiden miesten tuntea pyhää tyytymättömyyttä itseään kohtaan ja panisi heidät kaipaamaan jotain muuta. Kuulostaa uskomattomalta, mutta Jumala pani poikkeuksetta kaikki kyseiset miehet kärsimään ennen kokematonta hengellistä nälkää, ja tapahtui todellista herätystä - sekä seurakunnassa että kyseisissä kodeissa. Jumala tahtoo tehdä työtä omiensa kautta, ja heidän rukoustensa välityksellä. Paavali uskoi pyhien rukousten olevan yhtä tärkeitä kuin Hengen apu. Se pitäisi meidänkin uskoa."

 

Päätän tämän kertaisen blogini tekstiin, joka kirjoitettiin 367 vuotta sitten eli vuonna 1650. Kirjoittaja on Englannin kirkon pappi, Jeremy Taylor. Hän kirjoitti meille (jo silloin) rohkaisua aloittaa/jatkaa rukoustamme. "Kristus on antanut rukouksen voiman ihmisten käsiin, ja ihmisten rukoukset ovat pelastaneet kaupunkeja ja valtakuntia tuholta; rukous on herättänyt kuolleita, pysäyttänyt rajuja tulipaloja, sulkenut pedoilta kidat, muuttanut luonnon järjestystä, saanut aikaan sateen Egyptissä ja kuivuuden merellä. Rukous hallitsee kaikkia jumalia, se pysäyttää auringon kierron ja seisauttaa kuun vaunujen pyörät, se sovittaa kärsimisemme ja heikkouttemme sekasorron rajuudella ja vainojen väkivallalla, se on Jumalalle mieluisaa ja täyttää kaikki tarpeemme."

 

Ystäväni siellä jossakin!
Kiitos tästä hetkestä rukous-aiheen äärellä. Muistan Sinua rukouksin. Saat luottaa siihen, että Jumala on kanssasi. Hän haluaa vastata rukouksiisi ja opettaa Sinua rukoilemaan. Ja ennen kaikkea luottamaan itsesi ja läheisesi Jumalan hyvään huolenpitoon. Herra laskee siunaavat kätensä yllesi ja siunaa Sinua.
Palaillaan! 

"Miksi pitää rukoilla - tyhmä kysymys - miksi pitää hengittää - koska muuten kuolee." Kierkegaard

 

Terve vaan terve!

 

Olet viime päivinä ollut tosi paljon ajatuksissani. Toivottavasti olet jaksellut hyvin? Kävin äsken aamulenkillä. Pakkasta -5 astetta, sumua, upea auringonnousu, kevättä ilmassa. Tuolla lenkillä päätin, että kotiin tultua kirjoitan Sinulle.

 

Varmasti muistat, että viimeksi kirjoitin Wilfrid Stinissenin ajatuksia rukoukseen ja hiljentymiseen liittyen. Jatkan nyt samasta aiheesta. Olen koonnut Stinissenin rukouskirjasta ajatuksia, jotka ovat itseäni puhutelleet ja rohkaisseet. Siksi on helppo jakaa näitä asioita Sinun kanssasi.

 

"Rukoileminen on hengittämistä", Sören Kierkegaard kirjoittaa, "siksi kysymys, miksi pitää rukoilla? on tyhmä kysymys. Miksi pitää hengittää? Koska muuten kuolee. Se, ettei rukoile, aiheuttaa hengellisen kuoleman."

 

Aika vahvasti sanottu. Mutta toisaalta, noinhan asia on. Olen huomannut, että monen hengellisen yhteisön, seurakunnan, saarnaajan ongelma voi olla siinä, ettei uskalleta enää sanoa sitä, mitä Raamatussa on kirjoitettu. Ihmisten suosio on tullut niin tärkeäksi, että mieluummin vaietaan tai puhutaan asioista "sinnepäin", mutta ei sittenkään sitä totuutta, joka ihmisen vapauttaa.

 

Avilan Teresa (espanjalainen nunna 1500-luvulla) vertaa sielua linnoitukseen, jossa on seitsemän asumusta: me elämme sisäisen linnoituksen pihalla, missä on monia myrkkykäärmeitä. Kuitenkin linnoituksen ytimessä, seitsemännessä asumuksessa, kaikki on puhdasta. Riippumatta siitä, miten me käyttäydymme, Jumala asuu meidän sielumme keskipisteessä. Emme edes synnin kautta voi ajaa häntä pois sieltä. "Tässä on huomattava", hän kirjoittaa, "että lähde ja tämä säteilevä aurinko, joka on sielun keskipiste, ei koskaan kadota loistettaan ja kauneuttaan. Tämä on aina hänen sisimmässään, eikä mikään voi riistää sen kauneutta. Mutta jos auringon valossa olevan kristallin päälle pannaan hyvin musta kangaspala, on selvää että miten paljon aurinko paistaakin, sen valolla ei ole vaikutusta kristalliin." 

 

Edellä oleva teksti oli minulle tosi lohduttava. Sama ajatus on kuvattuna Vanhassa Testamentissa. Meidän ei tarvitse etsiä Jumalaa kaukaa Taivaasta tai maailman toiselta puolelta. Me voimme saada yhteyden Jumalaan juuri sillä paikalla ja siinä hetkessä, jossa olemme. Monta vuotta sitten kuulin vanhan ortodoksipapin opetusta rukouksesta. Mieleen jäi erityisesti yksi ajatus: kun me alamme rukoilla, Jumala itse alkaa rukoilla meissä. Me avaamme oven ja yhteyden ja siinä samassa olemme taivaallisessa verkossa, jossa itse Jumala on koko ajan. Siksi piru tekee kaikkensa, ettemme rukoilisi.

 

Tuntematon keskiajan munkki kirjoittaa mietiskelyssä Kristuksen kärsimyksestä ja ylösnousemuksesta: "Vaimo, miksi itket? Ketä etsit? Se jota etsit, on sinun omaisuuttasi, etkö sinä tiedä sitä? Sinulla on tosi ja ikuinen ilo, ja sinäkö itket? Hän on sinun sisimmässäsi, ja sinäkö etsit häntä ulkopuolelta? Sinun sydämesi on minun hautani. Siellähän minä en ole kuollut. Minä lepään sydämessäsi, ikuisesti elävänä. Sinun sielusi on minun puutarhani. Olit oikeassa luullessasi minua puutarhuriksi. Minä olen uusi Aadam. Minä viljelen ja varjelen paratiisiani. Sinun kyyneleesi, rakkautesi, kaipuusi, kaikki se on minun tykönäni. Sinä omistat minut sisimmässäsi tietämättä sitä, ja siksi etsit minua ulkopuolelta. Näyttäydyn siis ulkopuolella saadakseni sinut palaamaan itseesi, antaakseni sinun löytää sisimmässäsi sen jota etsit ulkoa". Tässä hän kokoaa yhteen sanoin sen syvän tarkoituksen, jota Jumalan tarttuminen historian kulkuun on: Ihminen etsii Jumalaa ulkopuolelta, ja Jumala tulee ihmistä vastaan hänen omalla tasollaan, nimittäin ulkopuolella, johdattaakseen hänet takaisin sisimpäänsä.

 

Ihmisen syvin olemus on olla virta, joka tahtoo heittäytyä mereen. Kirkkoisä Augustinus ilmaisee tämän tunnetuin sanoin: "Sinä olet luonut meidät yhteyteesi, ja meidän sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon Sinussa." Jos haluamme sisimpäämme rauhan ja levon, sen voi antaa meille vain Jumala yksin.

 

Apostolien tekojen 17. luvussa ovat huikeat sanat: "Hän ei ole kaukana yhdestäkään meistä, sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme." Tälläkin hetkellä olemme ja elämme Jumalan todellisuudessa. Vain synti ja sielunvihollinen yrittävät estää meitä näkemästä tätä totuutta. Vanhassa testamentissa on kohta, jolloin profeetta rukoilee palvelijansa puolesta, että Jumala avaisi hänen sisäiset silmänsä näkemään Jumalan todellisuuden. Ja Jumala vastasi ja palvelija näki valtavan määrän Jumalan taivaallista sotajoukkoa. Vaikka me emme tänään näkisi tuota todellisuutta, se on olemassa kuitenkin. Jos me näkisimme Hengen maailmoissa sen, miten paljon meidän rukouksemme vaikuttaa, me rukoilisimme paljon enemmän. Rukousta tarvitaan. Yksityistä ja yhteistä.

 

Olen lukenut herätyksen historioista. Kaikkiin Jumalan antamiin herätyksiin liittyi rukous. Kun uskovat ihmiset syttyivät rukoilemaan, alkoi tapahtua suuria asioita. Kun rukoilemme, sielumme ja sydämemme hengittää Jumalan todellisuutta. Eikö ole ihmeellistä, että Sinunkin käytössäsi on tuo maailmankaikkeuden suurin mutta vähiten käytetty voimaa maailmassa, rukous. Siksi. Rukoillaan. Nyt ja heti!

 

Kun Jeesus lähti täältä maailmasta takaisin Isän luo, hän sanoi: "Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva." Joh.14:16-17 Maailma ei Pyhää Henkeä näe eikä tunne. Mutta me Jumalaan uskovat tunnemme hänet. Pyhä Henki pyrkii koko ajan ohjaamaan meitä Jumalan hyvän suunnitelman mukaan. Jos/kun lähdemme pois Jumalan tahdon tieltä, Pyhä Henki pyrkii palauttamaan meidät tielle takaisin. Raamatussa kerrotaan juhlista Taivaassa. Uskon, että siellä juhlia järjestetään varsin usein. Mutta suuret juhlat Taivaassa järjestetään erityisesti silloin, kun syntinen täällä maan päällä ottaa vastaan Jumalan rakkauden ja anteeksiantamuksen, jonka Jeesus meille ristillä hankki. Uskon, että jonkinlaiset kahvitukset järjestetään silloinkin, kun harhaan kulkenut Jumalan lapsi palaa tielle takaisin.

 

Olen monen uskovan kuullut kertovan, miten he jo ennen uskoon tuloaan ymmärsivät selvästi, että tie, jota he kulkevat, ei ole oikea. Kun uskova ihminen on poissa Jumalan tahdosta, hänkin tuntee sen sisällään ja sydämessään. Sören Kierkegaard on kirjoittanut harvinaisen viisaasti asiasta näin: "Tämä muukalaisuus syöksee hänet yhä syvempään tarkoituksettomuuden ja yksinäisyyden kuiluun. Jumalan Hengen torjuminen johtaa välttämättä melankoliaan. Tässä psykologia on voimaton."

 

Tätä kirjoittaessani toivon, että voisin olla luonasi. Voisimme jutella kuulumisia ja ennen kaikkea rukoilla, ja jos olemme kulkeneet pois Jumalan tahdon tieltä, voisimme palata sille. Juuri tässä hetkessä ja tänään. Mutta kun en voi luonasi olla, voin rukoilla Sinun kanssasi. Ja Sinä voit rukoilla siellä, missä olet. Ja saamme olla varmoja, että Pyhä Henki ja Jeesus, Vapahtajamme, on kanssamme. Se on paljon tärkeämpi asia. Voimaton on ihminen toiselle auttajaksi. Mutta, kun me rukoilemme, Vapahtaja, Jeesus, tulee avaamaan yhteytemme häneen ihan uudella tavalla. Hän antaa uuden alun.

 

Suomessa on viime vuosina valittu vuoden turhin julkkis, turhin esine ym. Taisi olla pari vuotta sitten, kun vuoden turhakkeeksi valittiin Postin koteihin jakama "Postinen". Minulla on sellainen tunne, että jonkun Teistä lukijoistani sydämellä

on tunne, että on vuoden turhin, epäonnistuneinen, pahin ja syntisin kaikista. Ja tunne on hyvin vahva ja todellinen. Mutta onko se totta, onkin ihan eri juttu.

 

Muistan lähtemättömästi, miten entinen työtoverini Ilkka Puhakka kertoi tapahtumasta muutaman vuoden takaa. Ilkka oli (muistaakseni) autotallia siivoamassa, kun joku mies käveli siitä ohi. Miehet alkoivat jutella niistä näistä. Alettiin puhua myös hengellisistä asioista. Mies kertoi Ilkalle olevansa niin suuri syntinen, ettei Jumalakaan voi hänelle anteeksi antaa. Ilkka yritti vakuuttaa, että Jumalan rakkaus ja anteeksiantamus koskee häntäkin. Kun mies vaan todisti omaa käsitystään, Ilkka pyysi saada kätellä sellaista ihmistä, jolle Jumalakaan ei voi anteeksi antaa. Mies loukkaantui tästä ja lähti pois. Parin viikon päästä miehet kohtasivat jälleen. Kaveri tunnusti nyt Ilkalle, ettei hänkään sentään niin suuri syntinen ole, ettei Jumala voisi hänelle anteeksi antaa.

 

Voit olla mies tai nainen, mutta ajatuksesi voivat olla vähän samanlaisia. Koet epäonnistuneesi kaikessa ja vain syyllisyys, häpeä ja tyhjyys on sydämessä. Piru huutaa amenta, kun olet oikein toivoton. Mutta tuo Pyhä Henki, jonka Jeesus lähetti Sinua ja minua varten, rohkaisee tulemaan juuri tässä hetkessä Jeesuksen ristin luo. Tuolle ristille kannettiin Sinunkin syntisi, sairautesi, syyllisyytesi, häpeäsi. Älä usko pirun valheita. Puhutaan siunatusta vaihtokaupasta: Tuomme Herralle kaiken ja hän antaa tilalle uuden alun, puhdistuksen ja vapauden. Saat aloittaa puhtaalta pöydältä. Menneille asioille et enää mitään voi, mutta Jumalan tahto ei ole, että Sinä elät menneisyytesi häpeässä. Anna Jeesuksen rakkauden tulla, puhdistaa ja vapauttaa. Silloin tämä päivä on hyvä.

 

Lopettelen tällä erää, mutta palataan asiaan pian uudestaan. Jaksele hyvin siellä. Muistetaan rukouksin.


Seppo

 

 



Mitäpä jos Sinä rukoilisit..

Olen lukenut useita Wilfrid Stinissenin kirjoja. Stinissen oli pappi ja kirjailija, joka viime vuosikymmenet asui Ruotsissa karmeliittaluostarissa. 1980-luvulta lähtien Stinissen alkoi kirjoittaa kirjoja, jotka levisivät yli kirkkokuntarajojen.

 

Olen poiminut Stinisseniltä tekstejä, joita tässä blogissa Sinulle jaan. Tekstit ovat tavalla tai toisella itseäni puhutelleet. Tämän blogin otsikkotekstin sain vuosia sitten (taisi olla vuonna 1998) ahdistuksen keskelle. Kävelin elämän huolien puristuksessa järven rannassa (Heinolassa). Tuohon ahdistuksen keskelle tuli sydämelleni sana: Mitäpä jos sinä rukoilisit. Ja vielä ajatus siitä, mitä rukoilla. Rukoilin ohjeen mukaan ja vastaus tuli muutaman päivän päästä.

 

Jumala kutsuu meitä rukoukseen. Se on hengellisen ja koko muunkin elämän tärkeimpiä asioita. Sitä haluaisin oppia yhä lisää. Ihminen luotiin olemaan yhteydessä Jumalan kanssa. Synti ja sielunvihollinen rikkoivat tuon yhteyden ja olemme olleet pitkään pakomatkalla. Ihminen on niin vieraantunut itsestään ja Jumalasta, että sydämen koti-ikävä (Jumalan luo) on erittäin tuskallinen. Kun löydämme elävän yhteyden Jumalaan, alamme ymmärtää/aavistaa, miten paljon tuo Jumalasta erossa oleminen on tehnyt meille pahaa.

 

Pyhä Henki kutsuu meitä takaisin. Ja kun yhteys on saavutettu, hän kutsuu meitä läheisempään yhteyteen. Yksi apu tässä lähelle tulemisessa on mietiskelyhetkien pitäminen joka päivä. Kun tälle hiljentymisen tielle lähdemme, alamme kaivata lisää. Uudessa testamentissa on sana: "ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien.." - Pyhä Henki haluaa ohjata meitä tuon tien kulkijoiksi. Tuo tie on rikas, koska Jumala itse on läsnä matkalla. Saamme myös tuntea, miten sisimpämme alkaa rauhoittua ja miten monet turhat asiat jäävät taakse.   

 

Kun hengelliset asiat ovat meille uusia, käsityksemme Jumalastakin on vajaa ja rajallinen. Myös saamamme hengellinen opetus ja lähellämme vaikuttavat uskovat vaikuttavat siihen, mitä ajattelemme Jumalasta ja elämästä uskovana. Kun näemme rajallisesti, ajattelemme että rukouskin on kuin automaatti ja Jumala tuon automaatin hoitaja. Rukouksen tärkein asia on "anna minulle". Mestari Eckehart (1260-1327) kirjoitti: "Sinä nöyryytät ääretöntä Jumalaa ja teet hänestä lypsylehmän, jota pidetään arvossa maidon ja juuston, voiton vuoksi."

 

Uskossa eläminen on hengellinen seikkailu. Koko elämän kestävä. Suhde elävään kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Jos meistä tuntuu, että tiedämme hengellisyydestä jo hyvin paljon, tarkoittaa se sitä, että hengellinen kasvumme on pysähtynyt.

 

Mietiskelevän (rukoilevan) kristityn Jumala tempaa mukaan voimakkaaseen virtaan. Mietiskely on avautumista Jumalan Hengelle, joka täyttää maailman. Se, joka mietiskelee ja antaa Jumalan luoda itsensä, Jumalan, joka on aktiivinen rakkaus, innoittuu ja virkistyy Jumalan vapauttavasta voimasta. Hänestä tulee Hengen kantaja. Mietiskeleminen on itsensä asettamista Jumalan vaikutuspiiriin ja siten toimintaan johdetuksi tulemista.

 

Jotkut uskovat(kin) pelkäävät mietiskelevää rukousta, koska he säikkyvät omaa rikkinäisyyttään, syntisyyttään, ajatusmaailmaansa. Sydämessämme on niin paljon suljettuja komeroita. Sielunvihollinenkin tulee paikalle ja yrittää todistaa meille, että syvällinen rukous/mietiskely ajaa sisimpämme pimeyteen.

 

Jumalan Henki ei aja meitä pimeyteen, vaan Jumalan lähelle, turvaan ja lepoon. Tästä antaa erityisen hyvän esimerkin seuraava hollantilaisen trappisti-munkin kertomus: "Oli ihmeellistä kokea koko luomakunnan ykseys ja minä nautin olemisesta kaikkien vastakohtien yläpuolella. Tunsin kohoavani yhä ylemmäs mystiikan vuorelle, joka askeleella valo tuli kirkkaammaksi ja näköala kauniimmaksi samalla kun - mitä en kuitenkaan huomannut - atmosfääri tuli yhä kylmemmäksi. - Oli niin, että olin menettämässä jotakin tietämättäni. En olisi koskaan enää ajatellut sen etsimistä, ellei se tiettynä hetkenä olisi itse ilmoittautunut. Mikä se oli? Jumala. Ei filosofien Jumala, olemisen perusta, tähän perusolemukseen olin yhä enemmän samaistumassa. Vaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä.

 

Tällä viimeisellä kokemuksella oli pitkä ja syvä vaikutus, ja minä häpesin. Äkkiä minulle selvisi, minkä suunnattoman erehdyksen olin tehnyt samaistamalla elävän liiton Jumalan anonyymiin perusolemukseen ja ettei zen-meditaatiota voi nimittää rukoukseksi. Sillä rukous on olemukseltaan persoonallinen suhde Jumalaan, meidän Isäämme. - Tosin zen johtaa mystisiin kokemuksiin. Vaikuttaa siltä, kuin mitään eroa ei olisi. Sellainen kuitenkin on. Mikä sitten? Sama ero kuin häämatkalla ja matkalla, joka tehdään yksin, vaikkakin samaa matkasuunnitelmaa noudattaen. Häämatkalla ollaan rakastetun seurassa: kaikki sujuu rakkauden merkeissä. Yksinäinen matka tehdään omin päin: ei tarvitse olla edes kiitollinen."  

 

"En olisi edes itsestäni uskonut.." Epäonnistumisilla on tärkeä merkitys hengellisellä tiellä ja uskossa kasvamisessa. Ne tekevät ihmisestä pienen, Jumalaa tarvitsevan, Jumalaa kaipaavan. Jos koet/näet/ymmärrät epäonnistuneesi hengellisessä elämässäsi, se on merkki todellisesta mahdollisuudesta kasvuun. Jos istut seurakuntasi etupenkissä ja kiittelet Herraa siitä, ettet ole niin kuin muut, tuo asenne/sokeus voi estää kokonaan hengellisen kasvun.

 

Jos olet vielä hengissä ja esimerkiksi luet tätä tekstiä tänään, olet todennäköisesti hengissä. Silloin Sinulla niin kuin minullakin on mahdollisuus päästä eteenpäin hengellisellä tiellä. Voimme oppia jotakin uutta Jumalasta. Ja Hänen omanaan elämisestä. Jotakin sellaista, jota emme ikinä olisi voineet edes kuvitella.

 

Meillä on aina kiusaus katsella eteenpäin (tai taaksepäin) ja emme huomaa sitä, mitä on aivan edessämme. Kuljemme ohi, kun emme näe lähelle. Lainaan pätkän Ole Jensenin väitöskirjasta:

 

"Teologialla on tänään jotakin sanottavaa ihmisestä, mutta valitettavasti ei mitään luonnosta. Tämä on nykyteologian puute. Raamattu sitä vastoin, varsinkin Vanha Testamentti, sisältää joukoittain sanontoja eläimistä, vuorista, virroista, kiitollisia ja ylistäviä sanontoja. Teologia on yhä enemmän vetäytynyt pois luonnosta sisälle ihmiseen. Jumala ja sielu - siinä kaikki. Mitään suhdetta Jumalan ja koivun välillä ei voitu nähdä.. Tämä aiheuttaa sen, että kristinusko elää jatkuvassa muukalaisuuden tunteessa ulkomaailmaan nähden."

 

Mitä Jumalasta sanotaankin, se on epätäydellistä, koska hän on aina enemmän ja toisenlainen. Se, joka lähestyy Jumalaa, joutuu pimeyteen - tai valoon - joka on kaikkien sanojen ja käsitteiden tuolla puolen. Kaikki mystikot ovat yksimielisiä siitä, että jumalaelämys on sanomaton. Mitä lähemmäs meitä Jumala tulee, sitä käsittämättömältä hän meistä vaikuttaa.

 

Olet varmaan huomannut, että moni "koti-ikävää" Jumalan luokse poteva, etsii häntä kaukaa, vaikka vastaus olisi aivan lähellä. Monet ovat kiinnostuneita idän uskonnoista, buddhalaisuudesta, mystiikasta, henkisyydestä. Tyhjyys vai täyteys? Tämä tyypillisesti kristillinen tulee selvästi esiin vertailussa buddhalaisuuteen. Buddhalaisuus puhuu absoluutista ikään kuin se olisi tyhjyyttä, olemattomuutta. "Kun joku istuutuu harjoittamaan zazenia", zen-mestari Nakagawa sanoi japanilaiselle karmeliitalle, Ichiro Okumuralle, "hän ei ajattele enää mitään, ei rukousta eikä edes zeniä. Ei Jumalaa eikä Buddhaa enää ole. Ei mitään, ei mitään, ehdottomasti ei yhtään mitään. Ei mikään, ei edes sana "ei mikään" merkitse minulle enää mitään.. Kristitty ei voi ilmaista itseään näin. Hänelle kysymys ei ole tyhjyydestä, vaan täyteydestä. Johannes sanoo Sanasta: "Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet ja armoa armon päälle." Kristus ei puhu Jumalan tyhjyydestä, vaan elämästä, valosta, täyteydestä. Hän tahtoo että ihmisellä olisi elämä ja yltäkylläisyys. Sana tyhjentää itsensä täysin, se tapahtuu, jotta Jumalan täyteys tulisi ilmi tässä tyhjyydessä."

 

Tunnen sisälläni hiljaisen, mutta vahvan kutsun: "Tule lähemmäs. Tutki Sanaa. Rukoile. Etsi minun kasvojani." - Olen lähes vakuuttunut, että Sinäkin tunnet tuon saman kutsun?

 

Raamattu kertoo ihmisestä, joka etsii Jumalaa, mutta vielä enemmän Jumalasta, joka etsii ihmistä. Tämä ihmeellinen Jumala ja meidän Herramme, Jeesus Kristus, ovat läsnä. Silloinkin, kun tunnen/tunnet, että olet hylätty, kaukana, epätoivossa, masennuksessa.. Jumala toimii Sanansa mukaan, eikä Sana ole riippuvainen mitenkään meidän olotiloistamme tai tunteistamme.

 

Eilen kuulin minulle uuden hengellisen nimen "hengellinen kinkkumittari". Tuo on mittari, jolla me uskovat arvioimme toisten ihmisten hengellisyyttä. Alle viidessä minuutissa me hengelliset tiedämme, mikä on toisen ihmisen hengellinen tila. Eli näin kauas me olemme eksyneet totuudesta. Me muka tiedämme enemmän kuin Jumala. Tähän sopii vanha hengellinen juttu (vitsi?). Mies kertoi kotikylänsä hengellisestä tilasta näin: "Meidän kylällä ei ole kuin kaksi uskovaa ihmistä, minä ja vaimo. Ja vaimostakaan en ole ihan varma."

 

Vaikka tuo juttu on loppuun käytetty, se voi kertoa kuitenkin jotakin totta. Kuten terapeutti Seppo Jokinen vuosia sitten sanoi: "Kymmenen vuotta sitten olin niin sairas, että sanoin olevani terve. Tänään olen niin terve, että voin sanoa olevani sairas."

 

Toisten hengellinen arvioiminen on varmaankin pirun keksintö. Niin paljon vääriä arvioita on tehty ja toisia ihmisiä (veljiä ja sisaria) loukattu. Muistan pari vuosikymmentä sitten kun olin entisen vaimoni kanssa kotiseuroissa Hartolassa. Kumpikin käytimme seuroissa puheenvuorot. Seurojen jälkeen vaimoni luokse tuli eräs paikallinen uskova mies. Hän totesi vaimolleni: "Oli se hyvä, kun käytit tuon todistuspuheenvuoron.. Kun sinä et ole yhtään uskovan ihmisen näköinen.."

 

Oi, Herra, auta! Mihin helvetilliseen suohon voi ihmisen lihallinen hengellisyys ihmiset ajaa. Kun lähestymme Jumalaa, joudumme jättämään vaimojen, miesten, pappien, saarnaajien, muiden uskovien ja seurakuntiemme arvioinnit sikseen, kun oma syntisyys ja vajavaisuus alkavat Jumalan kirkkauden valossa näyttää tosi pahalta ja saastaiselta. Enemmän tulee huoli omasta kuin toisten tilanteesta. Mikä on muidenkin kannalta tosi siunattu asia.

 

Mikään ei myöskään ole niin vierasta kristinuskolle kuin alituinen tahto saada kokemuksia. Kristillisessä rukouksessa sen sijaan on kyseessä kaiken menettäminen, jopa sen, jonka itse luulemme eniten sitovan meitä Jumalaan. Ja näin meditaatio saa syvimmän sisältönsä. Se käsittää sen, että on sitä mitä on, eikä yhtään enempää. Ihminen on luotu, ja hän antaa tietoisesti luoda itsensä. Hän voi sanoa Paavalin kanssa: "Jumalan armosta minä ole se, mikä olen."

 

Niin on myös ihmisen tiedettävä, ettei hänen saamansa elämä ole hänen omaansa, vaan Jumalan. Hänen avoimet kätensä sanovat: mikään ei ole minun, kaikki on sinun. Kun kädet ovat avoimet, voivat valtameren kaikki vesimassat virrata niiden läpi, mutta käsien sulkeutuessa menetetään kaikki.

 

Tapasin hiljan uskovan miehen, joka kertoi suuresta ilonaiheestaan. Mies näki unen, jossa hän alkoi rukoilla sairaiden puolesta ja jossa hän rukoillessaan laski kätensä ihmisten päälle. Ja ihmeitä alkoi tapahtua. Tuo uni oli Jumalan viesti ja rohkaisu. Unen jälkeen miehen rukouksiin alettiin vastata juuri niin kuin mies oli nähnytkin. Ja sairaita on alkanut parantua.

 

Jatkoa ajatellen, ollaan mekin kädet avoinna. Jumalan virrat ovat liikkeellä. Ne voivat kulkea meidänkin kauttamme toisten hyväksi. Jatketaan tästä rukous-aiheesta seuraavallakin kerralla. Rukoilen Sinun puolestasi missä sitten tätä tekstiä luetkin. Jumala on siellä kanssasi. Jatketaan matkaa eteenpäin. Noustaan ylös, jos olemme maahan kaatuneet. Meillä on paras opas. Hän on valmistanut meille tien perille asti. Siellä meidän ikuinen kotimme on. Huikeata. Ole siunattu, ystävä!

 

Jos kaipaat hyvää hengellistä radio-ohjelmaa, mene nettiin ja etsi sivu:

http://livetaajuus.fi/radio/radio-patmos/ Kanava on tosi hyvä ja sieltä kuulet paljon hyvää opetusta, rukousta, musiikkia ym.

 

Palaillaan pian!

 

 

 



Välittääkö Jumala minusta ihan varmasti?

Eilisessä Ilta-Sanomissa oli juttu, joka puhutteli minua vahvasti. Jutun aihe ei ole hengellinen, mutta hengelliset asiat olivat mielessäni vahvasti jutun lukemisen jälkeen. Seuraava teksti on siis valikoiden poimittu em. jutusta:

 

"Joulupukkina työskentelevä Eric Schmitt-Matzen, 60, oli juuri palannut kotiinsa päätyöstään koneinsinöörinä, kun puhelin soi. Sairaalassa työskentelevä hoitaja soitti ja kertoi, että heillä on hyvin sairas 5-vuotias poika, joka haluaa nähdä joulupukin. Mies vastasi tulevansa, mutta vaihtaisi sitä ennen joulupukin vaatteet päälleen. Hoitaja vastasi, ettei siihen ole aikaa.. "Tule pian", hoitaja pyysi.

 

Schmitt-Matzen ehti sairaalaan vartissa. Hänet ottivat vastaan pojan äiti ja useat perheenjäsenet. Äiti oli ostanut pojalle lelun ja pyysi minua antamaan sen hänelle. Pukki pyysi, ettei kukaan murtuisi huoneessa, sillä hän itse puhkeaisi kyyneliin eikä voisi tehdä työtään loppuun. Muut jäivät odottamaan teho-osaston ulkopuolelle, kun itsensä koonnut pukki meni sisään huoneeseen.

 

Kun menin sisään, hän makasi siellä niin heikkona, kuin olisi nukahtamassa. Istahdin hänen sänkynsä reunalle ja sanoin, että "mitäs tämä on, että sinä aiot jättää joulun väliin? Et voi mitenkään jättää joulua väliin. Sinähän olet päätonttuni."

 

Poika nosti päänsä ja kysyi, "olenko?"

Pukki nyökytteli, että totta kai. Annoin hänelle lahjan. Hänellä ei ollut juurikaan enää voimia avata lahjapaperia. Kun hän näki, mitä paketissa oli, hän hymyili ja laittoi päänsä takaisin tyynylle.

 

Schmitt-Matzen pyysi poikaa tekemään hänelle suuren palveluksen.

- "Kun pääset sinne, sanot, että olet joulupukin päätonttu ja he tietävät

   päästää sinun sisään."

- "Niinkö?" poika innostui.

- "Kyllä".

 

Poika nousi istumaan, antoi pukille suuren halauksen ja kysyi tältä vielä yhden kysymyksen: "Pukki, voitko auttaa minua?" Pukki kietoi kätensä pojan ympärille. Ennen kuin sanoin sanaakaan, hän kuoli siihen. Annoin hänen olla siinä, halasin häntä yhä ja pidin häntä sylissäni.

 

Perhe tajusi, mitä oli tapahtunut. Äiti juoksi huoneeseen ja huusi: "Ei, ei, ei vielä!" Pukki antoi pojan äitinsä syliin ja lähti saman tien pois. Edes neljä vuotta 75. Ranger-rykmentissä ei ollut valmistanut Schmitt-Matzenia tämän kaltaiseen tilanteeseen. Hän juoksi ulos sairaalasta ja itki koko matkan kotiinsa..

 

- "Itkin niin paljon, etten nähnyt edes ajaa kunnolla."

Hän oli poissa tolaltaan kolme seuraavaa päivää.

 

- Minulta meni viikko tai kaksi, että pystyin olemaan ajattelematta sitä koko aikaa. Uskoin jo, etten koskaan enää ryhdy pukin rooliin.

 

Miehen uskon palautti lasten ilo joulupukista.

- "Se toi minut takaisin. Tajusin, että se on rooli, joka kuuluu minulle. Heidän ja

  myös itseni takia."

 

                         ++++++++++++++++++

 

Elämän ja kuoleman raja on joskus hiuksenhieno. Voi olla, että tiedät tilanteita, joissa olet käynyt aivan lähellä rajaa, mutta elämä on kuitenkin jatkunut, koska Jumala on niin päättänyt. Kun vuosia tulee lisää, elämän päättyminenkin tulee enemmän todelliseksi. Huomaan joulun aikaan herkistyväni. Erityisesti jouluinen musiikki vie ajatuksia menneisiin jouluihin ja koettuihin elämän vaiheisiin. Myös edesmenneet vanhemmat ovat monesti ajatuksissani. 

 

Myös monet hengellisen elämän vaiheet, työt, tehtävät, taistelut, koetukset, ilot ym. ovat mielessä. Haikeus, ikävä, herkistyminen voivat painaa mieltä maahan. Joulun ilosta ja paljosta hyvästä huolimatta. 

 

Jukka Norvanto on Raamatun opettaja, jota olen radiosta ja netistä kuunnellut lukemattomia kertoja. Norvannon Raamatun selitysteoksia luemme vaimon kanssa päivittäin. Kirjoitan Sinulle rohkaisuksi Jukan opetuksen psalmista 77. Teksti on erityisen rohkaiseva erityisesti silloin, kun pelkään/epäilen, onko Jumala elämässäni vielä minua auttamassa.

 

"Psalmi 77 sopii erityisen hyvin aikoihin, jolloin masennus tuntuu valtaavan mielen.

 

Laulunjohtajalle. Jedutunin tapaan. Aasafin psalmi. Minä rukoilen Jumalaa, huudan suureen ääneen, minä rukoilen Jumalaa, ja hän kuulee minua. Ahdingossani minä etsin apua Herralta, hänen puoleensa kurottuu käteni öisinkin, hellittämättä. Kukaan muu ei voi minua lohduttaa. Minä ajattelen Jumalaa ja olen levoton, minä mietin, ja tuska valtaa minut. (sela) Ps 77:1-4

 

Tuntuuko sinusta ajatus suureen ääneen huutamisesta Jumalalle jotenkin oudolta tai jopa aikuiselle sopimattomalta käyttäytymiseltä? Jos niin ajattelet, muista kuitenkin se, mitä Hep 5:7:ssa kerrotaan Jeesuksesta: "Ihmiselämänsä päivinä Jeesus ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon." Aivan ilmeisesti tuskan pukemisella ajatusten lisäksi myös kuuluvaksi avunhuudoksi on aivan erityinen merkitys rukouksessa. Eiväthän psalminkirjoittaja ja Jeesus muuten sillä tavalla olisi toimineet.

 

Tuskainen rukoilija on tajunnut sen, että vain Jumala voi häntä auttaa. Siksi hän rukoilee Jumalaa öin ja päivin. Olet varmaan huomannutkin, että psalmin kirjoittajat eivät muutenkaan paina tuskaansa sisimpäänsä, vaan antavat tulla sen ulos sellaisena kuin se tuntuu. Tässä meidän itseemme käpertymistä potevien suomalaisten kannattaisi kyllä ottaa aivan erityistä oppia heistä.

 

Sinä et anna silmieni ummistua, mieleni kuohuu, mutta pysyn vaiti. Minä ajattelen muinaisia aikoja, muistelen menneitä vuosia. Minä pohdin itsekseni kaiken yötä, ajatukset kiertävät päässäni. Onko Herra hylännyt meidät ainiaaksi, eikö hän enää välitä meistä? Onko hän iäksi evännyt laupeutensa, yhäkö hän vaikenee, polvesta polveen? Onko Jumala unohtanut armonsa, vihassaan sulkenut sydämensä? (sela) Minä ajattelen: "Siinä on tuskani syy, että Korkeimman teot ovat toiset kuin ennen." Minä muistelen tekojasi, Herra, muistan ihmeitä, joita muinoin teit. Ps 77:5-12

 

Jakeet paljastavat osuvasti, miten tuskainen olo ilmenee. Ensimmäisinä rukoilija mainitsee unettomuuden ja mielen kuohunnan. Niiden takaa paljastuu myös epäilys. Eikö Jumala, joka aikaisemmin on pitänyt niin hyvää huolta kansastaan, enää välitäkään omistaan? Jumala näyttäytyy toisenlaisena. Hän murtaa niitä kahleita, joihin me hänet niin mielellämme vangitsemme. Eikö olekin mielenkiintoista, että Jumala on niin rohkea, että hän uskaltaa asettaa kyseenalaiseksi ihmisen ajatukset hänestä? Näin ihmisen on yhä uudelleen luovuttava omista jumalakuvan rakennelmistaan, ja annettava Jumalan sanan tulla sijaan.

 

Minua itseäni lohduttaa sellaisina murtumisaikoina C.S. Lewisin välittämä löytö: "Ennemmin tai myöhemmin Hän (Jumala) vetää pois, ainakin heidän (uskoon tulleiden ihmisten) tietoisesta kokemuspiiristään, kaikki tuet ja yllykkeet. Hän jättää tuon olennon seisomaan omilla jaloillaan - suorittamaan pelkän tahdon vaatimuksesta velvollisuuksia, jotka ovat menettäneet kaiken viehätyksensä. Tällaisina masennuksen kausina olento (uskoon tullut ihminen) kehittyy paljon paremmin kuin nousukausinaan sellaiseksi kuin Hän (Jumala) haluaa." Lewisin mukaan Jumala ei muuta niin paljon toivo kuin sitä, että vaikka koko maailmasta näyttäisi kadonneen jokainen jälkikin Jumalasta ja vaikka Jumalan ihminen ei enää tunnetasollakaan ikävöi hänen tahtonsa täyttämistä, hän kuitenkin, kaikesta huolimatta, tekee sen.

 

Hetket, jolloin luottamustamme Jumalaan koetellaan ja uskokin horjuu, ovat kasvun aikaa. Silloin joudumme tarrautumaan kiinni Jumalaan, vaikka siinä ei näytä olevan mitään järkeä. Tunnetasolla ne hetket ovat täynnä epäilystä ja kuvitelmia rakkaudettomasta Jumalasta. Kuitenkaan todellisuudessa ihminen ei ole koskaan niin lähellä Jumalaa kuin silloin, kun hän uskoo kuitenkin, kaikesta huolimatta. Tämän uskon näköalan näytti löytäneen myös psalminkirjoittaja kaiken ahdistavan keskellä.

 

Minä ajattelen kaikkia töitäsi, mietin suuria tekojasi. Jumala, pyhät ovat sinun tiesi. Ei ole sinun vertaistasi jumalaa. Sinä olet Jumala, sinä teet ihmeitä, olet osoittanut voimasi kansojen vaiheissa. Kätesi voimalla sinä vapautit oman kansasi, Jaakobin ja Joosefin heimon. (sela). Vedet näkivät sinut, Jumala, vedet näkivät sinut ja vapisivat, syvyydet vavahtelivat. Pilvet syöksivät vettä, ylhäällä jylisi ukkonen, tulinuolesi halkoivat taivasta. Sinun vaunujesi pyörät ryskyivät, salamat valaisivat maanpiirin, maa vapisi ja järkkyi. Meren halki kävi sinun tiesi, suurten vetten poikki sinun polkusi - jalanjälkiäsi ei kukaan nähnyt. Sinä johdatit kansaasi kuin paimen laumaansa, palvelijoinasi Mooses ja Aaron. Ps 77:13-21

 

Ehkäpä huomasitkin, että näissä psalmin päätösjakeissa ei puhuttu enää mitään rukoilijasta itsestään. Ahdistuneen katse oli kääntynyt omasta itsestä Jumalan suuruudesta kertovien tekojen muistelemiseen. Jos Jumala kerran kykeni johtamaan kokonaisen kansan pois Egyptin orjuudesta Kaislameren läpi, niin tokihan hän on voimallinen auttamaan myös yhtä ahdistettua ihmistä tämän vaikeuksissa.

 

Niinpä niin, hyvä ystävä, Jumalalta on lupa niin minun kuin sinunkin odottaa apua, kun maailmassa ei näytä olevat toivon hiventäkään. Sillä hänellä on kaikki valta. Nykyaikanakin. Tälläkin hetkellä."

 

                        +++++++++++++++++++

 

Jumala rohkaisee meitä tuolla sanalla luottamaan Häneen. Hän on aikanaan aloittanut Sinussa hyvän työnsä. Ja mikään ei lopeta sitä työtä, jota Hän on tekemässä. Rukoilen, että uskosi saisi vahvistua. Kun on aikaa, tutkitaan Sanaa. Ja ollaan hiljaa. Kuunnellaan. Rukoillaan. Annetaan Jumalan puhua ja rauhoittaa sydämellemme. Et milloinkaan ole yksin. Ja Hän myös antaa enkeleilleen käskyn varjella Sinua kaikilla teilläsi. Jäädään Vapahtajamme turviin. Hän kulkee edellä ja johdattaa.

 

 

Elämää syntymän ja kuoleman jälkeen

On kulunut pitkä aika edellisestä kirjoituksestani. Olen hämmästynyt ja kiitollinen siitä, miten usein tällä sivustollani on käyty silloinkin, kun en ole uusia tekstejä tänne jaksanut/ehtinyt kirjoittaa. Muutama päivä sitten luin tekstin, joka puhutteli vahvasti. En tiedä, kuka tekstin on alkujaan kirjoittanut. Oli hän kuka hyvänsä, uskon, että teksti on annettu Jumalan sydämeltä.

"Kaksoset keskustelivat kohdussa; ”Uskotko elämään synnytyksen jälkeen?” ”Miksi kysyt, totta kai uskon synnytyksen jälkeen olevan elämää. Kenties olemme täällä siksi, että meitä valmistellaan tähän tulevaan.” ”Järjetöntä!” vastasi toinen ” Ei ole olemassa elämää synnytyksen jälkeen. Minkälaista elämää se nyt muka olisi?”

 

Tähän toinen vastasi ”En tiedä, mutta siellä tulee olemaan kirkkaampaa. Ehkä tulevaisuudessa käytämme jalkoja kävelemiseen, sekä syömme suullamme. Ehkä me tulemme saamaan muita aisteja, joita emme voi nyt ymmärtää.”

 

Ensimmäinen vastasi ”Tuo on aivan absurdia. Käveleminen on mahdotonta, saati suulla syöminen? Naurettavaa! Napanuora tarjoaa meille ravinnon ja kaiken tarvitsemamme. Mutta napanuora on kovin lyhyt, elämä synnytyksen jälkeen ei ole järjellä ajateltuna mahdollista.”

 

Toinen intti vastaan “ No, minä ajattelen että siellä on jotakin ja ehkä se on jotain erilaista kuin on nyt. Kenties emme tarvitse ruumiimme nuoria enää.”

 

Tähän ensimmäinen taas vastasi ”Järjetöntä. Ja sitä paitsi jos siellä on elämää, niin miksi kukaan ei ole koskaan tullut takaisin? Synnytys on elämän loppu, ja synnytyksen jälkeen ei ole muuta kuin pimeyttä, hiljaisuutta ja unhola. Se ei vie meitä minnekään.”

 

“Noh, en tiedä, “ tuumasi toinen, “ mutta yksinkertaisesti tulemme tapaamaan äitimme ja hän tulee pitämään meistä huolta.”

 

Tämän kuullessaan ensimmäinen toisti “ Äiti? Sinäkö todella uskot äitiin? Naurettavaa, jos äiti olisi olemassa, niin missä hän on nyt?”

 

Toinen vastasi “ Hän on kaikkialla. Olemme hänen ympäröimänä. Olemme hänessä, hänessä me elämme. Ilman häntä, tämä maailma ei voisi olla olemassa.”

 

Ensimmäinen totesi “Noh minä en näe häntä, joten on järkevää, ettei häntä ole olemassa.”

 

Toinen jatkoi: ”Joskus, kun on ihan hiljaa ja keskittyy ja kuuntelee todella tarkasti, voi havaita hänen läsnäolon ja voit kuulla hänen rakastavan äänensä kutsuvan jostain ylhäältä.”

 

Tämän tarinan kaksosista voimme myös liittää hyvin siihen, kun mietimme Jumalaa. Joillekin on päivän selvää, että Jumala on olemassa ja osa taas ei voi hyväksyä ajatusta Hänestä. Raamatussa meille sanotaan, että saamme olla Jumalan lapsen asemassa. Lapsihan on utelias, se kyselee ja etsii. Samoin meitäkin rohkaistaan kyselemään ja etsimään, mistä oikein on kyse? Kuka on se Jeesus, josta Raamatussa puhutaan? Mitä se minulle merkitsee? Mitä väliä sillä kaikella on tänä päivänä? Saamme aloittaa nyt yhdessä matkan, jonka aikana voimme kysyä näitä ja monia muita kysymyksiä. Rohkaisen sinua lähtemään avoimin mielin matkaan, sinulta ei odoteta mitään vaan saat avoimin ja rohkein mielin lähteä kulkemaan ja etsimään."

 

 

 

Vuonna 1955 Suomessa keskusteltiin laajasti, onko Jumalaa olemassa. Tunnettu pilapiirtäjä Kari Suomalainen teki aiheesta kuvan. Jumalan olemassaoloa pohditaan huomaamatta, että juuri silläkin hetkellä ollaan Jumalan kämmenellä.

 

Juuri tälläkin hetkellä lokakuun lopulla me olemme Jumalan kämmenellä. Sielun vihollinen tekee kaikkensa, jotta emme uskoisi siihen, että Jumala yleensäkään on olemassa. Ja jos onkin, ettei hän ainakaan minusta ole kiinnostunut. Valheen isä osaa asiansa käyttämällä todisteluissaan hiukan myös totuutta, jotta me valheen uskoisimme.

 

 

Kun Jumala meidät loi, hän tarkoitti meidät olemaan jatkuvassa yhteydessä hänen kanssaan. Kun rakennetaan uusia asuntoja, niihin tehdään valmiiksi tulevaa käyttöä varten tietoliikenne- tv- yhteydet jotta ne milloin hyvänsä voidaan ottaa käyttöön. Meissä jokaisessa on valmiudet Jumalan kohtaamiseen. Meidän ei tarvitse muuta kuin rukoilla Jumalaa. Huutaa häntä avuksemme ja hän vastaa meille.

 



Moni uskova ihminen voi hengellisesti huonosti. Maailman henki on niin voimakas että se pyrkii repimään ja hivuttamaan irti Jumalasta ja kaikesta hengellisyydestä. Kun olemme voimattomia, meistä ei ole sielunviholliselle mitään vaaraa.

 

Olin nälkäpäiväkerääjänä ison marketin aulassa. Eräs vanha mies pysähtyi juttelemaan. Hän totesi mm. että nämä marketit ovat tämän ajan kirkkoja. Täällä käydään usein joka päivä pyhänä ja arkena. Luin hiljan tutkimuksesta, miten tämän ajan älypuhelimet, Facebook ym vievät pienten ja  isojen ajasta huomattavan paljon. On tutkittu, että älypuhelimen omistaja katsoo puhelintaan (onko tullut viestejä, puheluja, päivityksiä, tykkäyksiä ym) keskimäärin 85 kertaa vuorokaudessa.

 

Meidät on sidottu (= orjuutettu) toisiin ihmisiin ja heidän mielipiteistään meistä. Tykkääkö minusta joku, onko viimeksi ottamani valokuva itsestäni miten tykätty ym. Kun elämämme päättyy, ei ole mitään merkitystä sillä, rakastivatko ihmiset minua vai ei. Vain sillä, mitä Jumala ajattelee meistä, on merkitystä.

 

31.10.2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Martti Luther julkaisi 95 teesiään. Pian vietetään reformaation juhlavuotta. Jos haluat käydä lukemassa nuo teesit löydät ne sivulta:

http://www.luther.de/fi/leben/anschlag/95thesen.html

 

Minä (ehkä Sinäkin) tarvittaisiin uskonpuhdistusta. Hengellisyydessämme on niin paljon maailman vaikutusta, että tehopesu (kuten autopesulassa) tekisi meille hyvää. Onneksi Jumala haluaa auttaa meitä.

 

 

Kuuntele ääntä sisälläsi. Se kutsuu Sinua lähemmäksi Jumalaa. Älä usko, ettei Jumala Sinusta välitä. Se on valhetta. Pimeys, jonka keskellä olet ollut, auttaa Sinut Jumalan syliin. Monet väärät valot ovat eksyttäneet, mutta Jumalan valo ja kirkkaus johtavat Sinut Vapahtajan avaamaa tietä kohti valoa ja lepoa.

 

Olin kotiseurakuntani kirkossa 15.5. Kaatuneitten päivänä. Kirkossa oli paljon sotaveteraaneja ja väkeä muutenkin. Istuin kirkon perällä, melkein viimeisessä penkissä. Edellisenä iltana olin loukannut leikatun selkäni. Vaikka minulla oli oma erikoisvalmistettu istuintyyny, kirkon puinen penkki ei tehnyt hyvää. Tunsin, miten kipu alaselässä alkoi ja vahvistui. Kipu meni kuin aaltoliike. Odotin kivun hellittävän, mutta niin ei käynyt. Aloin miettiä, lähdenkö kotiin vai sairaalaan? Odotin liian pitkään.

 

Kun sitten (kesken saarnan) lähdin kävelemään kohti ulko-ovea, menin tajuttomaksi ja kaaduin kirkon käytävälle. Kirkon perällä ollut nainen tuli kysymään, voinko huonosti? Eräs työtoveri tuli luokseni ja kysyi, voisinko kääntyä kyljelleni? Sanoin etten pysty. Kuulo, näkö ja puhe toimivat, muuten en pystynyt liikuttamaan itseäni. Muutaman minuutin päästä pääsin kävelemään kirkon ulkoeteiseen.

 

Ambulanssi tuli pillit päällä minua hakemaan. Forssan sairaalaan. Verikokeita, tutkimuksia, lääkärin haastattelu. 2-3 tunnin päästä pääsin pois sairaalasta. Diagnoosina kovasta kivusta johtunut kipu/tajuttomuus/pyörtyminen.

 

Moni toivoo kuolevansa saappaat jalassa. Minä uskon nyt tietäväni, mitä se tarkoittaa. Yhtäkkiä filmi katkeaa eikä tiedä eikä tunne eikä muista mitään. Loppu. Ja se voi tapahtua milloin hyvänsä, kenelle hyvänsä meistä oli meillä sitten selkäkipuja tai ei.

 

Jos et enää jaksa mitään, pyydä Jumalaa avuksesi. Kun Hän tuntee Sinut ja pitää Sinusta huolen, Sinun ei tarvitse pelätä tulevia päiviä, sairauksia ym. Kun Jumala lupaa pitää Sinusta huolen, se on totta. Siksi tämän päivän tärkein asia on pitää huolta siitä, että yhteytemme Jumalaan on kunnossa.

 

Jos katsomme kännykkäämme keskimäärin 85 kertaa päivässä, mitä jos rukoilisimme, puhuisimme Jumalalle esim. 40 kertaa päivässä, se tuntuu meistä ehkä aika paljolta. Ja kuitenkin tuo yhteys on se, joka meidät pelastaa. Ja koskaan meidän ei tarvi epäillä, tykkääkö Hän minusta. Hän rakastaa Sinua enemmän kuin sadat Facebook- ym kaverit. Hän peukuttaa Sinua aina! Nytkin.

 

Yle Areenasta löytyy paljon katsottavaa. Jos Sinulla on noin puolitoista tuntia aikaa illalla/aamulla/päivällä, katso seuraava: Dok: Sonita

dokumentti: http://areena.yle.fi/1-3325751

Dokumentti on tarina afganistanilaisesta pakolaisesta.

 

Lopuksi. Jumala haluaa auttaa Sinua. Juuri tällä hetkellä ja tänään. Rukoilen, että saat tuntea Jumalan rakkauden sisälläsi. Anna hänen ottaa Sinut syliin. Anna hänen viedä Sinut valoon ja turvaan. Olet Hänelle äärettömän rakas.

 

 

"Älä juokse, asetu hiljaa aloillesi. Kuuntele tarkkaavaisena omaa kamppailuasi. Vastaus kysymykseesi on kätkettynä omaan sydämeesi." Henri J.M. Nouwen

Kuuntelin eilen radiosta urheilutoimittaja Kaj Kunnaksen haastattelua. Kunnas sai toukokuussa aivoverenvuodon, mutta nopean avun ja hyvän hoidon ansiosta toipuminen on sujunut suhteellisen hyvin. Haastattelussa minua puhutteli vahvasti se rehellisyys, jolla asioita käsiteltiin. Kunnas kuvaa vakavan sairastumisen jälkeistä aikaa uudeksi elämäksi.

 

Ennen sairastumista työ oli ollut keskeisellä sijalla elämässä. Tällä hetkellä kolmen tärkeimmän asian joukossa ovat seuraavat: terveys, vaimo ja lapset. Järjestys vaihtelee, mutta tuo kolmen kärki säilyy. Tuohon kolmen kärkeen ei työ kuulu enää ollenkaan.

 

Huomasin haastattelua kuunnellessani, että itku pyrki pintaan. Tuossa haastattelussa tuli esiin niin paljon sellaista, mitä uskon itse kokeneeni. Elämä on lahjaa. Joka ainut päivä. Lahjaa on elämä myös vaikean kivun kanssa.

Totta on myös seuraava runo: "Elämä on yhtä luopumista. Luopumista eilisestä luopumista kaikesta kaikesta, jonka luulimme omistavamme. Luopumisen kautta taivas tulee jotenkin lähemmäksi, alemmaksi ja todellisemmaksi. Todellisemmaksi tulee myös elämän lahja. Todellisemmaksi tulee se että kaikki oli ja yhä on lahjaa.”

Aamulla luin psalmista 14 seuraavan puhuttelevan lauseen: "Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa.".. Jos me uskomme tänään Jumalaan, se on elämämme suurin ja arvokkain asia.

 

Olen muutaman vuoden toiminut kotipaikkakunnallani oppaana. Harrastuksena. Työ on haasteellista ja kiinnostavaa. Viime kesänä Tammelassa järjestettiin kulttuurikävely, jonka puolesta toimin ns. roolioppaana. Esitin taitelija Albert Edefeltiä ja toinen opas Edefeltin vaimoa Elleniä. Edefelt on maalannut täällä Tammelassa muutaman taulun, ja asunut muutamia kesiäänkin täällä. Rooliin "hyppääminen" oli/on jännittävää. Toisaalta se on turvallista, kun voi olla joku muu, mikä onkaan.

 

Kaukolan harjulta (vuonna 1889)

 

Jos autoilijoilta kysytään, millaisia kuskeja he ovat, yleensä vastaukseksi saadaan, että ainakin vähän keskivertoa parempia, taitavampia ja huolellisempia. Jos uskovalta ihmiseltä kysytään, millainen uskova hän on, vastaukset voivat vaihdella paljonkin. Moni kuitenkin sydämessään ajattelee (= kuvittelee), että itsellä on jotain sellaista viisautta ja ymmärrystä, jota useimmilla ei ole. Siltä pohjalta voi sanoa mielipiteensä mistä vain ja milloin vain. Monesti suomalainen tekee sen yleisönosastoilla ja nettipalstoilla nimimerkin suojassa.

 

Jos/kun huomaa oman vajavaisuutensa ja syntisyytensä, meitä helpottaa joskus, jos voimme arvostella jotakin meidän mielestä "huonompaa" tai vaikka seurakunnan työntekijöitä. Mikään ei olekaan niin helppoa kuin toisten arvosteleminen. 

 

”Lakihurskaus tunnetaan siitä, että se on jatkuvasti toisten kurkussa vaatimassa toisilta täydellisyyttä, nostaen toisten synnit lipputankoon, omat synnit unohtaen..”

 

Lemisen Erkki kirjoittaa eräässä runossaan, miten ihmisestä tulee armollinen? Siinä tarvitaan paljon lankeemuksia.. Monelle raamatullisuus on rankka lyömäase. Luterilaisuuskin on. Oikeassa oleminen. Juuri hetki sitten luin iltapäivälehden nettiversiosta, miten entinen gospel-laulaja oli tuomittu alimpaan helvettiin siirryttyään gospelista muunlaisen musiikin pariin.

 

Raamatussa kerrotaan tilanteesta, kun Herran tulo näytti viipyvän. Palvelijat alkoivat lyödä toisiaan sen sijaan, että olisivat olleet uskollisia Herralta saaduissa tehtävissä. Kun Herramme saapuu, joudumme jokainen hänen eteensä. Silloin hän ei kysy sitä, mitä joku toinen on tehnyt. Hän ei kysy, mitä mieltä olit siitä, jos joku laulaja on ennen laulanut sitä ja nyt laulaa tätä. Tai jos Sinun mielestäsi joku työntekijä ei osannut saarnata oikein. Tai joku uskova ei ole pärjännyt niin kuin Sinä olet omasta mielestäsi pärjännyt.

 

Puhuttelevinta ja kenties pelottavinta on se, että hän kysyy Sinusta, miten Sinä itse olet toiminut ja elämääsi viettänyt? Haluatko että puheesi, kommenttisi, tuomiosi näytetään videotykillä seurakuntasi kokouksessa?

 

Itselleni oman syntisyyden näkeminen on ollut tosi tuskallinen kokemus. En olisi ikinä itsestänikään uskonut. Kun totuus selviää ja me sen näemme, se on meille armoa. Pyhä Henki, joka totuuden on meille näyttänyt, haluaa ohjata meidät Vapahtajamme luokse, koska yksin hän voi puhdistaa meidät kaikesta synnistä ja antaa meille uuden elämän.

 

Minulla ei ole mitään muuta pakopaikkaa, kuin Hänen sanomaton laupeutensa.

 

Jumala on antanut meille tämän hetken tässä. Saamme tuoda hänen eteensä kaiken, mikä meitä painaa ja synnin, jonka näemme omassa elämässämme. Joskus vaikeinta on olla rehellinen itselleen. Mutta kun sen teemme ja kerromme kaiken Jumalalle, hän auttaa meitä. Hän ojentaa kätensä Sinulle ja saat tarttua siihen.

 

Halullisten sieluin hengelliset laulut -kirjassa on laulu (vuodelta 1790), josta lainaan muutaman säkeistön. Jo tuolloinkin taistelut ovat olleet samanlaisia kuin meillä nyt. Vaikka sanamuodot ovat vanhahtavia, sisältö on tärkein.

 

"1 On laupeus sanomaton, hän, Jeesus, kun hoitanut on

niin meitä kuin muitakin uskoviaan

ja auttanut vaivoissa maan.

Hän lyö sekä tukee,

hän riisuu ja pukee

ja hetkeksi kadotessaan

vie köyhyyden teitä,

näin tyhjentää meitä,

vaan tyhjälle, köyhälle lahjoittaen

suo armonsa rikkauden.

Hän kasvonsa peittää

ja murheeseen heittää,

vaan antaa taas virvoituksen.

 

2 Jos hengessä köyhiksi saa

myös meidät hän näin alentaa,

niin kilvoituksemme ja kaipuumme tie

luo armonsa istuimen vie.

Ken kestää vain tiellä,

saa voimia siellä,

jos kuinkakin uupunut lie.

Niin syvät ja suuret

on synnillä juuret,

ne kasvavat versoja kiusausten

taas toivomme kukistaen,

vaan Vapahtajaamme

me rukoilla saamme

ja hän antaa pelastuksen.

 

4 Jos pilvinen joskus on sää

ja kilvoitus väsyttävää,

niin kaukaakin tulevat kehottajat,

he uskomme vahvistavat.

Näin Herramme johtaa,

hän siunaten kohtaa

myös kuormainsa uuvuttamat.

Siis, Jeesus, et meitä

pois luotasi heitä,

vaan talutat joukossa ystävien

näin kaikkia virvoittaen.

On keveä taakka,

kun tuloosi saakka

me yhdessä kannamme sen.

 

.. On toivolla luvattu maa:

kun kestämme tiellä,

niin iäti siellä

me kiitämme Vapahtajaa."

 

Moni Teistä lukee tätä tekstiäni tuhansien kilometrien päässä ja monet lähempänä. Rukoilen Sinun puolestasi. Pyydän, että Jumala laskee siunaavat kätensä yllesi ja saat sydämeesi rauhan. Olet Jumalallesi niin korvaamattoman rakas.