Suora lähetys

”Jos saisin elää uudelleen, tekisin kaiken samoin. En muuttaisi mitään.” Huokasin kuunnellessani ystäväni varmoja sanoja. Minulla on paljon sellaista, minkä tekisin aivan eri tavoin. Niin paljon on elämässäni asioita, joita kadun ja suren. Tunnen syyllisyyttä siitä, että en ensimmäisellä kerralla osannut oikein. Purnaan toisinaan mielessäni, että elämä on elettävä ilman harjoituskierrosta. Noin vain paiskataan lapseksi, nuoreksi, puolisoksi, äidiksi, ystäväksi, työtoveriksi. Selviä miten taidat. Ensiyrittämällä. Uusintoja ei tunneta. Elämä on elettävä suorassa lähetyksessä ympärivuorokautisesti ilman käsikirjoitusta. Ilman elämänkokemusta ja täysin raakileena. Ihmekö jos tulee koko ajan töppäyksiä ja mokia, nolottavia ja kohtalokkaita itselleni ja läheisilleni.

Jos saisin elää uudelleen, muuttaisin muutaman oleellisen asian. Antaisin aikaa lapsilleni, kun he ovat pieniä. Ottaisin vaikka velkaa, eläisin nälässä. Mutta viipyisin lasteni lapsuuden heidän vierellään, nauttisin heistä. Iloitsisin miehestäni ilman ainaisia vaatimuksia ja sanomisen pakkoa. Nauttisin siitä, että meitä on kaksi jakamassa arkea. Hoitaisin yhteyttä ystäviini tiiviimmin. Tapaisin äitiäni ahkerammin. Jokaista ihmistä pitäisin ihmeenä ja lahjana. Vaeltaisin laaksoissa, vaaroilla, merellä. Antaisin Jumalan luomakunnan virkistää ja elvyttää ruumistani ja sieluani.

Olisin sydämeltäni avarampi, itseä ja toisia kohtaan armahtavampi. Tuhlaisin rakkautta ympärilleni. Lakaisisin maton alle kaikki roskat – tarpeettomat tekemiset, menot ja kiireet, äksyilyt ja halun hallita elämää ja ihmisiä. Viipyisin pitempään Jumalan edessä Hänen tahtoaan kyselemässä, Hänen voimaansa ammentamassa, kiittämässä.

Jos saisi elää uudestaan.. En vain tiedä, miten olisi mahdollista nuorena ja kokemattomana toimia keski-ikäisen kivulla löydetyn elämänkokemuksen mukaan. Miten voisi hypätä yli nuoruuden kasvukauden, elämättömän elämän ja tarpeiden, loikata suoraan vanhuuteen ja elää sen taidoilla alusta saakka?"

Tuo edellä oleva teksti "Suora lähetys" on Anja Porion. Varmaankin viime viikkoina moni on joutunut miettimään omaa elämäänsä syvemmin kuin pitkään aikaan. Niin on käynyt minullekin.  Minun elinaikanani ei tällaista vaihetta ole koettu. Iltapäivälehtien, TV-uutisten ja ajankohtaisohjelmien tekijöillä ei ole ollut vaikeuksia miettiä, mistä pitäisi uutisoida. Olen huomannut, että TV:n iltauutisissa on joka päivä uusi asiantuntija kertomassa, miten tätä epidemiaa pitäisi (tai olisi pitänyt) hoitaa. Talousasiantuntijat taas kertovat, miten taloutta pitäisi hoitaa, miten monta miljardia tarvittaisiin, jotta mahdollisimman nopeasti päästäisiin "takaisin" aikaan ennen koronaa. Uskon, että miljardit eivät pysty elämää palauttamaan ennalleen. Korona on taitekohta, minkä jälkeen elämä muuttuu toisenlaiseksi. Olen varma, ettei yksikään ihminen tiedä, mitä tulee tapahtumaan? Minkälaiseksi oma elämä ja maailma muuttuu? Jumala on ainoa, joka tietää, mitä huomenna tapahtuu. Sinulle ja minulle.

Jostain syystä juuri tänään on mieleeni noussut soimaan vanha hengellinen laulu, jota kait lapsena viimeksi lauloin: "Tuolla keinuu pieni pursi". Laulun sanat liittyvät Raamatun kertomukseen opetuslapsista myrskyssä. Kenties myrsky voi kuvata vähän sitä tilannetta, mitä nyt elämme.

”Tuolla keinuu pieni pursi

vasten tuulta ponnistaa.

Merimiesten mielet mursi

myrsky joka raivoaa

 

Onko heillä pelastusta

onko toivoo laisinkaan?

Yö on synkkä yö on musta

kaikki ovat peloissaan.

 

Silloin näkyy aaltoin päällä

kirkas haamu liikkuvan

Purressansa miehet täällä

joutuu kauhun valtahan.

 

Lausuu ääni tuttu heille:

”Minä oon siis rauha vaan!”

Sydämille särkyneille

uusi toivo tarjotaan.

 

Herran purteen astuessa

myrsky taukoo, tyyni saa.

Aamuruskon paistehessa

pursi rannan saavuttaa.”

 

Merimies kuvittelee hukkuvansa rajun myrskyn keskellä. Yksi asia käy hyvin selväksi, ihminen myrskyn keskellä on tosi pieni ja avuton. Laulun tekijä on suomalainen säveltäjä ja runoilija Mikael Nyberg (1871-1940). Nybergin äiti Aina Topelius oli Sakari Topeliuksen tytär. Ja kuinka ollakaan Mikael Nyberg on muusikko Jukka Kuoppamäen isoäidin veli. Nybergin säveltämät virret "Oi Herra, jos mä matkamies maan" ja "Niin ihanaa on ylistää" ovat meidänkin ajan virsien ystäville tuttuja.  

Wilhelmi Malmivaara (1854-1922) oli mm. Lapuan kirkkoherra, herännäisjohtaja, kansanedustaja ja myös virsirunoilija. Löysin Malmivaaran kirjoittaman tekstin myrskystä, johon opetuslapset ja Jeesus kerran joutuivat. Tuo vanha teksti sopii tähänkin aikaan yllättävän hyvin.

”Herra, auta me hukumme.” Matt 8:25 Jeesuksen käsi on ojennettuna yli meren ja Hänen suustansa kajahtavat myrskylle sanat: ”Vaikene, ole hiljaa!” Nyt käydään korkeakoulua. Nyt opetetaan ihmisiä painumaan likemmä Armahtajaa, kuluttamaan hukkaan omat voimat, että Herran voima tunnettaisiin. Oi, nämä ovat, ystävät, kalliita aikoja! Herralla on kaikkialla paljon muitakin, joiden sydän vaarasta vapisee ja joiden kammioista on tänä aikana hätähuutoja hänen puoleensa kohonnut.

Herätetään, ystävät, Kristus! Me raukat emme saa itseämme autetuiksi, meidän täytyy näin myrskyn ahdistamina olla. Emme saa herätetyksi toisiamme, emme muita. Mutta me saamme herätetyksi Herran Jeesuksen. Hän on hyvin herkkä huudoillemme. Heikko nainen ja heikko lapsi saa hänet hereille, kun on hätä. Lähdetään tässä lujassa luottamuksessa eteenpäin, näytti kuinka pimeältä ja toivottomalta tahansa. Jeesus Kristus on mukana. Ja kun hän on meidän kanssamme, kuka voi olla meitä vastaan?”  

Joku on sanonut, että hätä on paras rukouksen opettaja. Kun elämän- tai maailmantilanne on paha, saattaa rukous nousta mieleen sellaisellekin, joka ei säännöllisesti rukoile. Muistan Kirkon Tutkimuskeskuksen raportin parin vuoden takaa. Tutkittiin sitä, miten vanhemmat voivat vaikuttaa lastensa uskon löytymiseen. Erityisen vahvasti lasten rukouksiin vaikuttivat äitien opettamat iltarukoukset. Jos pienet lapset rukoilivat iltaisin äidin kanssa yhdessä, rukous saattoi löytyä sieltä sydämen ja muistojen keskeltä vuosienkin jälkeen. Muistan erään tapauksen vajaan neljänkymmenen vuoden takaa. Poikani (silloin n. 2-vuotias) tuli äitinsä sylissä päiväunilta alakertaan. Paria askelmaa ennen äiti kompastui ja molemmat kaatuivat eteisen lattialle. Kun poika huomasi, että äitiin sattui, hän rukoili: "Herra, siunaa tämä päivä." - Meitä tuo tapaus puhutteli vahvasti. Tuttu rukous oli jäänyt jo pienen pojan mieleen ja hän "käytti" sitä. Ja varmasti Herra rukoukseen vastasi.  

Olen kertonut aiemmin, että olen mukana hengellisen ohjauksen koulutuksessa. Koulutuksen järjestäjänä on Hiljaisuuden Ystävät ry. Hiljaisuuden Ystävien sivuilta löytyy paljon hyviä tekstejä hiljentymisestä ja rukouksesta. Jaan tässä Sinulle yhden, mikä minua siunasi. Tekstin takana on vanha intiaanien viisaus.

”Me intiaanit tiedämme hiljaisuudesta. Me emme pelkää sitä. Itseasiassa meille hiljaisuus on voimakkaampaa kuin sanat. Vanhimmat koulutettiin hiljaisuuden tavoille, ja he luovuttivat tämän tiedon meille. Tarkkaile, kuuntele ja sitten toimi, he kertoivat meille. Sellainen oli elämisen tapa. 

Sinun kanssasi asia on juuri päinvastoin. Puhumalla oppii. Palkitset lapset, jotka puhuvat eniten koulussa. Puolueissanne te kaikki yritätte puhua samaan aikaan. Työssäsi pidät aina tapaamisia, joissa kaikki keskeyttävät kaikki ja puhuvat viisi, kymmenen tai sata kertaa. Ja sinä kutsut sitä ongelmanratkaisuksi. Kun olet huoneessa ja on hiljaisuus, hermostut. Sinun täytyy täyttää tila äänillä. Puhut siis pakollisesti, jo ennen kuin tiedät mitä aiot sanoa. 

Valkoiset tykkäävät keskustella. Toisen ei anneta edes lausetta viimeistellä. Ne keskeyttävät aina. Meille intiaaneille tämä näyttää huonoilta käytöstavoilta tai jopa tyhmyydeltä. Jos alat puhua, en aio keskeyttää sinua. Minä kuuntelen. Ehkä lopetan kuuntelemisen, jos en pidä puheestasi, mutta en keskeytä sinua.

 
Kun olet lopettanut puhumisen, päätän mitä sanoit, mutta en kerro, etten ole samaa mieltä, ellei se ole tärkeää. Muuten olen hiljaa ja lähden pois. Olet kertonut minulle kaiken, mitä minun tarvitsee tietää. Ei ole enää sanottavaa. Mutta tämä ei riitä valkoisten enemmistölle.

Ihmisten pitäisi pitää sanoja siemeninä. Heidän pitäisi kylvää ja antaa niiden kasvaa hiljaisuudessa. Vanhimmat opettivat meille, että maa puhuu meille, mutta meidän tulisi vaieta, jotta voimme kuulla häntä."

Kun Sinulla on aikaa, etsi vielä omasta Raamatustasi Markuksen evankeliumin 4. luku ja sieltä jakeet 35-41. Opetuslapset herättivät Jeesuksen, joka nukkui veneessä, vaikka ympärillä riehui myrsky ja sanoivat: "Etkö välitä siitä, että me hukumme?" - Vaikka opetuslapset näkivät Jeesuksen, he pelkäsivät ja epäilivät. Kuvittelivatko he todella, että Jumalan Poika hukkuisi opetuslastensa kanssa? Jeesus sanoi: "Miksi olette niin pelkureita? Kuinka teillä ei ole uskoa?" - Meidän on helppo arvioida opetuslasten käytöstä täältä matkan päästä ja kun näimme, miten tilanne ratkesi.

Silti mekin voimme tällä hetkellä opetuslasten lailla huutaa: "Etkö välitä, Herra, siitä, että me hukumme?" Vaikka olisimme nähneet Herran meitä auttaneen monta kertaa aiemmin, myrsky sisällä ja ulkona on nyt niin suuri, että pelkäämme hukkuvamme ja kuolevamme. - Miksi Jeesus nukkui veneessä? Koska hän tiesi, että kaikki päättyy hyvin, kun hän on mukana. - Minä lähetän täältä kaukaa Sinun veneeseesi viestin: Sinä selviät, koska Jeesus on Sinun kanssasi. Et voi olla paremmassa turvassa. Myrskyssä tai tyynessä. Hän tietää, mitä huomenna tapahtuu. Koska Hän on jo ollut siellä. Luota vain itsesi Hänen käsiinsä. Samoin kaikki Sinulle rakkaat ihmiset.



Herra siunaa Sinua ja varjelee Sinua. Hän kirkastaa kasvonsa Sinulle ja on Sinulle armollinen. Hän kääntää kasvonsa Sinun puoleesi ja antaa Sinulle rauhan. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Rukouspyynnöt ja mahdollisen yhteydenotot: seppoweb54@gmail.com

"Nyt minä kuolen!! Miten lasten nyt käy?" (9.4.2004)

Tasan viikon päästä tulee kuluneeksi 16 vuotta, kun nuo otsikossa kirjoitetut ajatukset iskivät tajuntaani. Olin juuri uponnut jäihin Ruotsalaisen järvenselällä Heinolassa. Olimme ystäväni kanssa lenkillä pitkäperjantai-iltapäivänä. Yhtäkkiä kuulemme järveltä tuskaisen huudon. Jäällä hiihtämässä ollut mies oli uponnut jäihin. Lähdimme kiireen kaupalla auttamaan miestä järven toisella puolella. Kun pääsimme sopivalle etäisyydelle, jää petti meidänkin altamme. Isossa avannossa oli hetkessä kolme ihmistä ja pieni koira.

 

Monen tuskaisen vaiheen jälkeen pelastuimme rannalle. Hiihtäjämiestä elvytetään ambulanssissa rannalla. Mutta kylmettyminen oli jo niin pitkällä, että mies menehtyi. Me kaksi auttajaa olemme pahasti kylmettyneinä lämpöpeitteissä sairaalassa. Seuraavalla viikolla kuulemme palokunnan sukeltajalta, että paikalla, jossa olimme järvellä, on vettä noin 50 metriä!

 

 

Tuota päivää, hetkeä ja tilannetta en unohda ikinä. Kävin kuoleman rajalla, mutta aikani ei ollut vielä lähteä. Nyt kun korona-virus kylvää pelkoa ja kuolemaa ympäri maapalloa, moni pelkää sairastuvansa ja kuolevansa. Tai miettii, miten läheisten ihmisten käy? Jos he sairastuvat, kuolevat?? Uskoon liittyy keskeisesti tieto siitä, että kuoleman jälkeen pääsemme Taivaan kotiin. Siitä on monessa tilanteessa melko "helppoa" puhua. Hyvä niin. Mutta kun sitten tulee tilanne, niin kuin nyt, että kuoleman mahdollisuus tulee yllättävän lähelle. Mitä jos nyt kuolen? Ihan oikeasti? Olenko sittenkään valmis siihen? Minä ainakin haluaisin vielä elää.

 

Kaikki menee uusiksi. Kukaan ei voi tietää, miten kaikki lopulta menee. Telkkarin uutisten ja iltapäivälehtien ei ole viime päivinä ollut vaikeuksia löytää uutis-aiheita. Kaikki (lähes) liittyy koronaan. Moni muu asia on menettänyt merkityksensä. Joku aika sitten Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump sanoi, että korona on demokraattien keksimä juttu. Tänään hän ei ehkä enää ole samaa mieltä?

 

Moni elämäämme liittyvä asia on kokenut voimakkaan arvon nousun. Muutama päivä sitten mm. kuulin, että monet lapset haluaisivat mennä kouluun!! Moni lomautettu tai irtisanottu haluaisi mennä töihin ja saada siitä toimeentulon, mutta se ei enää ole mahdollista. Moni ahdistunut ihminen haluaisi mennä sunnuntaina kirkkoon, mutta Jumalanpalvelukset ovat vain netissä. Eilen kävin forssalaisessa kukkakaupassa. Kauppias totesi, että kukkien myynti on vähentynyt selvästi. Mutta kukkavälityksiä on kuulemma ollut tosi paljon. Uudellamaalla asuvat lapset ja/tai lapsenlapset lähettelevät kukkatervehdyksiä vanhemmilleen tai isovanhemmilleen. Kauppias kertoi vielä, että kukkatervehdyksiin liitetyt tekstit ovat olleet tosi lämpimiä ja puhuttelevia. On ikävä! 

 

Joku on todennut, että vasta sairastuttuaan ymmärtää terveyden arvon. Moni asia, jota olemme pitäneet itsestään selvänä, ei enää olekaan sitä. Olemme kokeneet kansana ja omassa elämässämme, miten paljon Jumala on siunannut, mutta emme juurikaan ole muistaneet asiasta kiittää. Vuosia sitten löysin tositapahtumiin perustuvan kirjoituksen "Erityinen hetki". Minusta tekstissä on sanottu jotain osuvaa tähänkin aikaan liittyen.

 

”Hyvä ystäväni avasi vaimonsa vaatekaapin ja otti sieltä esiin laatikon, jonka sisällä oli silkki-paperiin kääritty leninki. "Tämä ei ole mikä tahansa laatikko", ystäväni sanoi. Hän avasi laatikon ja tuijotti sen sisältöä. "vaimoni sai tämän lahjaksi ensimmäisellä Pariisin matkallamme seitsemän vuotta sitten. Hän ei koskaan laittanut tätä ylleen, sanoi säästävänsä sitä erityistä tilaisuutta varten. No luulisin, että tämä on kai sitten se."  Ystäväni asteli sängyn viereen ja asetti laatikon hänen vaimonsa muiden tavaroiden vierelle, jotka hän oli kohta viemässä hautaustoimistoon, sillä hänen vaimonsa oli juuri kuollut.

 

Ystäväni kääntyi puoleeni ja sanoi: "Älä koskaan säästä mitään erityistä hetkeä varten, sillä jokainen päivä on erityinen hetki." Nuo sanat painuivat mieleeni ja tänään päätän, että luen enemmän ja siivoan vähemmän. Istun kuistilla turhia murehtimatta, vietän aikaa rakkaitten lähimmäisteni kanssa ja teen lyhyempiä työpäiviä. Keskityn niihin asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä. Ymmärrän, että elämää eletään sen ainutlaatuisen kokemuksen tähden. Ei siksi, että se olisi jokin selviytymisleiri.

 

Enää en tuskaile. Otan paremmat lautaset kaapista ja pistän uudet vaatteet päälle supermarkettiin. En tiedä, mitä ystäväni vaimo olisi tehnyt, jos olisi tiennyt, että on aika lähteä seuraavana aamuna. Sitä ei kukaan meistä osaa kertoa. Ehkä hän olisi soittanut sukulaisilleen, läheisimmille ystävilleen tai sitten ei. Hän olisi voinut soittaa vanhalle ystävälle sopiakseen riidan. Hän olisi saattanut mennä syömään suosikkiravintolaansa. Ne ovat ne pienet asiat, joiden tekemättä jättämistä minä katuisin, jos aikani olisi tullut. Katuisin sitä, koska enää en voisi tavata ystäviäni tai kirjoittaa sitä kirjettä, jonka halusin kirjoittaa sinä "yhtenä päivänä".

 

Katuisin ja olisin murheellinen, koska en sanonut sisarilleni, lapsilleni ja ystävilleni, kuinka paljon heistä välitän riittävän usein. Nyt en enää pidättele kaikkea sitä, mikä tuo naurun ja ilon sydämiimme. Ja joka aamu, joka päivä, joka tunti ja joka hetki sanon, että tämä hetki on se erityinen hetki.”

 

 

Muistan jälleen edesmenneen psykologi, pastori ja kirjailija Erik Ewaldsin sanat, miten hän eräässä elämänsä vaiheessa vuosia sitten rukoili Jumalaa, että Hän menisi kertomaan Erikin vanhemmille (Taivaassa) terveisiä pojaltaan. Että nyt monet asiat ovat järjestyneet ym. - Tuo ajatus lohdutti tosi paljon. Entä onko minun elämässäni ihmisiä, joita minun tulisi muistaa? Kiittää, pyytää anteeksi, muistaa muuten vaan? Varmasti on. Olin jo ennen koronaa miettinyt, miten moni  ihminen saa "tarvittavan rohkeuden" toimia, puhua, ottaa yhteyttä vasta sitten, kun kuolema on ihan oven edessä.

 

Voidaanko me nyt tehdä sopimus? Rukoillaan niiden ihmisten puolesta, jotka mieleemme nousevat ja joita usein muistamme. Rukoillaan ennen kaikkea, että Jumala heitä kaikin tavoin siunaisi ja varjelisi. Kun meillä on tietokone, voimme kenties jollekin vanhalle kamulle lähettää sähköpostiviestin. Muutama lämmin ajatus ja lause? Kun meillä on puhelin, voimme kenties jollekin lähettää viestin tai ehkä soittaakin? Ja jos joskus vielä näitä meille tärkeitä ihmisiä kohtaamme, voisimme kertoa mitä sydämellämme on ollut? Mitä emme ole ymmärtäneet tai rohjenneet sanoa. Varmasti tämä hoitaa sisintämme. Kenties meidän läheistemmekin. Eilen kukkakauppiaan kanssa totesimme, että emme köyhdy, vaikka sanomme toisille kauniita sanoja ja kiitämme.

 

Meillä asustaa 12-vuotias kissa, Rengon takamailta kotoisin oleva, Pekka. Pekka on ollut syntymästään asti melko äkkipikainen ja väkivaltainen. Oman tien kulkija, jos tuo nimitys nyt kissalle sopii? Viime viikkoina Pekan käytös on muuttunut melko paljon. Väkivaltaisuus on jo iän myötä vähentynyt, mutta epäilen, että kissasta on tullut läheisriippuvainen?! Aina, missä minä olen, kissa tulee syliini tai viereeni. Ei sano mitään, mutta tulee lähelle. Kun esim. aamulla aloin kirjoittamaan tätä blogia, Pekka tuli viereeni ja osoitti monin tavoin, että syliin pitäisi päästä. Otin pienen tyynyn jalkojeni päällä ja nostin Pekan syliin. Ja siinä hän on (kuva). Arvioi tekstiäni, mutta ei kommentoi. Voiko kissalla olla korona-ahdistus? Vaikea tietää, kun se ei puhu mitään. Pari yötä sitten huomasin, että Pekka oli keskellä yötä jälleen tullut viereeni nukkumaan. Työnsi itsensä minuun ihan kiinni. Kait kissakin kaipaa turvaa ja lohtua? Toivottavasti kevät tuo helpotusta kissan elämään?

 

Aika Media julkaisi vajaa pari vuotta sitten Raamattu Kansalle Kommentaariraamatun. Yli 3000 sivua täyttä asiaa, selitystä Raamatusta. Kun näin tuon kirjan mainoksen ensimmäisen kerran, heti tuli ajatus, että tuo kirja pitäisi hankkia. MUTTA.. kirjan hinta oli kahden ja kolmen sadan euron välillä. Ajattelin, ettei minulla ole nyt rahaa noin paljon kirjan hankkimiseen. Muutama viikko sitten kirja tuli jälleen mieleen. Menin netistä etsimään, löytyisikö kirjaa vähän edullisemmalla hinnalla? Uuden kirjan hinta oli myyjästä riippuen 248 ja 420 euron välillä. Melko kova hinta edelleen. Ajattelin vielä vilkaista, löytyisikö kirjaa käytettynä. Tori.fi-sivustolta ei löytynyt. Huutonet-sivustolta löytyi kaksi ilmoitusta, joissa toisessa kirjan hinta oli 100 euroa ja toisessa 70 euroa. Molempien myyntiaika oli jo päättynyt viikkoja aiemmin. Kun en tiennyt, olivatko kirjat myyty, päätin lähettää kirjan myyjälle tiedustelun asiasta. Jo samana päivänä sain vastauksen, että kyseessä oli sama kirja. Kirja (uudenveroinen) oli ensin ollut myynnissä 100 eurolla. Kun ostajia ei löytynyt, myyjä tiputti kirjan hinnan 70 euroon. Silläkään hinnalla kirja ei mennyt kaupaksi!!! Niin siis sovimme kaupoista ja nyt kirja on minulla jokapäiväisessä käytössä.  

Jos kaipaat tosi hyvää Raamatun selitysteosta, hanki tuo kirja. Jos kirja maksaa, se on varmasti hintansa arvoinen. En olisi voinut kuvitella, miten hyvältä tuntuu lukea tuollaista teosta, jossa on niin paljon selitystä joka sivulla. Nyt kun on aikaa, on hyvä hetki lukea.

 

Oswald Chambers (1917 43-vuotiaana kuollut kirjailija ja hengellinen vaikuttaja) kirjoitti yli 100 vuotta sitten: "Älä tee suunnitelmiasi ilman Jumalaa". Voiko seuraava teksti olla sana meille?

"Jumalalla näyttää olevan ihastuttava tapa sekoittaa suunnitelmamme, jotka olemme tehneet ottamatta Häntä huomioon: me joudumme olosuhteisiin, joita Jumala ei ole valinnut ja silloin me yllättäen tajuamme, että olemme tehneet suunnitelmamme ilman Häntä. Emme ole ottaneet Häntä huomioon elävänä todellisuutena. Ainoastaan siten vältymme huolehtimiselta, että otamme Jumalan huomioon suurimpana tekijänä kaikissa suunnitelmissamme.”

 

Edesmennyt Veikko Hursti kertoi olleensa aikanaan suurtapahtumassa Lappeenrannassa. Joka illassa oli mukana joku tunnettu pääpuhuja. Viimeisenä iltana sovittu puhuja ei päässytkään tulemaan. Tilalle etsittiin jotakuta toista, mutta ei löydetty. Kun Veikko sitten on suuressa tuskassa asiasta, hän kuulee Herransa äänen: "Ketä sinä tänne odotat?" Silloin Veikko kertoi ymmärtäneensä, että jos Herra on paikalla, muita pääpuhujia ei enää tarvita. Hän puhui itse ja Herra toimi väkevästi.

 

Voin vakuuttaa Sinulle, että Herra on luonasi siellä, missä tätä tekstiä luet. Hän rohkaisee ja lohduttaa Sinua. Voit kertoa Hänelle ihan  kaikki. Voit kertoa lankeemuksesi, huolesi, toiveesi. Voit kertoa myös, että olet tehnyt monesti suunnitelmia ja ratkaisuja ilman Jumalan huomioon ottamista. Nyt tilanne voi muuttua. Jumala on erikoistunut luomiensa ihmisten ongelmiin ja varsinkin niiden ratkaisemiseen. Job totesi koetuksensa jälkeen Jumalalle: "Kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa."  

 

Jätetään itsemme ja läheisemme Jumalamme turviin. Hän haluaa auttaa meitä ja viedä meidät kerran perille Taivaan kotiin. Kiitos rukousaiheista, joita olen saanut. Voit lähettää niitä myös lisää. Muistan aiheita joka päivä. Sinua myös. Palaillaan pian!

"Oletko havainnut, että Jumala monta kertaa menettelee Sinun kanssasi aivan päivänvastoin kuin odotit?" (Muroma)

Tervehdys Ystävä siellä jossakin!

Viime päivät ovat olleet monella tavalla puhuttelevia ja rankkoja. Varmasti niin Sinullakin siellä, missä olet. Korona puhuttelee koko maapalloa. Tautia on jo yli 180 maassa. Eilen sain parin mutkan kautta hyvin puhuttelevan viestin Italiasta. Tuon viestin lukeminen kosketti monella tavalla. Jaan sen Sinullekin tässä:

"Koskaan pimeimmissä painajaisissani en voinut kuvitella, mitä voisin nähdä ja kokea mitä sairaalassamme on tapahtunut kolmen viikon aikana. Painajainen jatkuu, virta muuttuu isommaksi ja isommaksi. Ensin tuli joitakin, sitten tuli kymmeniä ja sitten satoja ja nyt emme ole enää lääkäreitä, vaan meistä on tullut lajittelijoita liukuhihnalle ja päätämme kuka elää ja kuka lähetetään kotiin kuolemaan, vaikka kaikki nämä ihmiset ovat maksaneet veroja Italiaan koko ikänsä.

Kaksi viikkoa sitten, kollegani ja minä olimme ateisteja; se oli tavallista, koska olemme lääkäreitä ja meille kerrottiin, että tiede sulkee pois Jumalan läsnäolon. Nauroin aina vanhempieni kirkossa käymiselle. Yhdeksän päivää sitten 75-vuotias pastori tuli luoksemme; Hän oli ystävällinen mies, hänellä oli vakavia hengitysvaikeuksia, mutta hänellä oli Raamattu mukanaan ja hän yllätti meidät lukemalla Raamattua kuoleville ja pitämällä heitä kädestä. 

Olimme kaikki väsyneitä, lannistuneita, henkisesti ja fyysisesti uupuneita, mutta meille järjestyi aikaa kuunnella häntä. Nyt meidän on myönnettävä: me ihmisinä olemme saavuttaneet rajamme, yhä useampi ja useampi ihminen kuolee päivittäin ilman, että voimme tehdä mitään heidän hyväkseen. Olemme myös uupuneita, kaksi työtovereistamme on kuollut ja on toisia, jotka ovat saaneet tartunnan.

Tajusimme, että kun emme voi tehdä enempää, tarvitsemme Jumalaa ja aloimme pyytää Häneltä apua, kun meillä oli joitakin vapaita hetkiä; puhumme keskenämme emmekä voi uskoa, että olimme armottomia ateisteja, mutta nyt etsimme joka päivä rauhaa ja pyydämme Herraa auttamaan meitä ylittämään itsemme, jotta voimme hoitaa sairaita. 75-vuotias pastori kuoli eilen ja vaikka meillä oli täällä yli 120 kuolemaa kolmen viikon aikana ja olimme kaikki uupuneita, surun murtamia, hän oli onnistunut olosuhteistaan ja vaikeuksistamme huolimatta tuomaan meille rauhan, jota emme enää uskoneet löytävämme. Pastori meni Herran luo ja seuraamme pian perässä, jos tilanne jatkuu samanlaisena.

En ole ollut kotona kuuteen päivään, en tiedä milloin söin viimeksi ja tunnen arvottomuuteni maan päällä ja haluan käyttää viimeisen henkäykseni auttaakseni muita. Olen iloinen siitä, että olen palannut Jumalan luo, ollessani toisten ihmisten kärsimyksen ja kuoleman ympäröimä."

 

On helppoa uskoa Jumalaan silloin, kun kaikki on hyvin ja on terve. Mutta kun tulee koetuksen aikoja ja sairautta, huomaamme, miten vahvalla/heikolla pohjalla uskomme on. Mutta onko kuvamme uskosta ja hengellisyydestä oikea ja totta? Olenko uskovainen vain silloin, kun jaksan uskoa? Olenko uskovainen silloin, kun jaksan lukea Raamattua päivittäin ja rukoilla ja auttaa naapureita ja uhrata seurakunnalle..? Olenko uskovainen vain silloin, kun minusta tuntuu, että olen uskossa? 

 

Erkki Lemisen runo kuvaa hyvin ihmisen yritystä tulla uskovaiseksi tai olla uskovainen: ”Rakensin nojapuut silloin kerran. Nojasin parannukseen ja ihmisen muuttumiseen. Tein kaikki liikkeet ja käännökset normien mukaan. Tuli eteeni mutta: telineet pettivät. Pudotessani loukkasin lonkkani. Minä lopetan, tokaisin heti ja onnuin katsomoon. Ei, sanoi valmentaja, tässä on sinulle puut – nämä ristiin liitetyt, nämä Isän antamat ontuvan nojapuut.”

 

Tiedän vuosien kokemuksella, miten vaikeata on pystyä luottamaan, etten voi teoillani tulla pyhäksi. Ainoa mahdollisuus on armo. Eli uskon, että Jumala rakastaa ja auttaa minua vain sen tähden, koska Hän rakastaa minua. Ei sen takia, mitä pystyn tekemään tai miten hyvä olen. "Ihmisen osuus pelastuksessa on (usein vain) vastaan hangoittelu." - Siinä olemme olleet hyvin ansioituneita. Olemme yrittäneet itse, kun hän haluaa meitä auttaa ja johdattaa.

 

Viikonloppuna luin vanhan erään hengellisen kirjan tekstiä, joka voisi sopia meillekin juuri silloin, kun kipuilemme uskomme ja epäuskomme kanssa. "Jumala ei käske sinun olla voimakas ja rohkea, sillä Hänhän tietää heikkoutesi ja arkuutesi. Mutta Hän kehottaa sinua suloisesti: "Ole hiljaa ja tiedä, että minä olen Jumala!" Hudson Taylor (lähetystyön uranuurtaja) oli elämänsä viimeisinä kuukausina niin väsynyt, että kirjoitti rakkaalle ystävälleen: "Olen niin heikko, etten kykene kirjoittamaan, en lukemaan Raamattua enkä edes rukoilemaan. Voin vain levätä hiljaa Jumalan käsivarsilla, niin kuin pieni lapsi ja luottaa Häneen."

Tuo ihmeellinen Jumalan mies, joka oli ollut niin täynnä Jumalan Hengen voimaa, joutui fyysisen sairautensa ja heikkoutensa tähden tilaan, missä voi vain maata hiljaa ja luottaa. Tässä on kaikki, mitä Jumala sinuakin, rakasta lastaan, pyytää väsyneenä ja kärsimyksen poltteessa tekemään. Älä yritä olla voimakas. Ole vain hiljaa ja tiedä, että Hän on Jumala. Hän tukee sinua ja auttaa ahdistuksen läpi."

 

Rovasti Urho Muroma oli yksi 1900-luvun merkittävimpiä hengellisiä vaikuttajia Suomessa. Muroma itse koki voimakkaan hengellisen herätyksen norjalaisen Albert Lunden evankelioimiskokouksessa Helsingissä syksyllä 1912. Tuohon aikaan Suomen kirkossa vieroksuttiin herätyskokoustoimintaa. Tällaisiin kokouksiin kuitenkin turvauduttiin, kun etsittiin apua kirkosta vieraantuneiden, työväestön, tavoittamiseen. Muromakin sain ensimmäiset kokemuksensa kiertävän evankelistan työstä nimenomaan tehdasseutujen evankelioimisessa, johon hän papiksi valmistumisensa jälkeen osallistui.

 

Muroma tuli 1910- ja 1920-lukujen taitteessa vakuuttuneeksi siitä, että vapaakirkollisten herätyskokoustoiminta saattoi paremmin auttaa ihmisiä kääntymykseen ja uskoon kuin luterilainen kirkko perinteisine jumalanpalveluksineen. Tästä lähti liikkeelle Muroman laaja evankelioimistoiminta vuosina 1921-1939, jolloin hän piti laajoja kokoussarjoja eri puolilla Suomea. Muroman toiminta veti puoleensa suuria kansanjoukkoja - varovaistenkin arvioiden mukaan kokouksiin osallistui runsaasti yli 100.000 kuulijaa.

 

Erkki Leminen, Urho Muroma ja Hilja Aaltonen ovat varmaankin ne kolme suomalaista hengellistä vaikuttajaa, joiden tekstejä olen lainannut kirjoituksissani eniten. Nämä kolme veteraania ovat "sanoittaneet" hengellisiä ilmiöitä/vaiheita niin, että niihin on helppo ollut liittyä. Tekstit ovat auttaneet ja rohkaisseet. Siksi niitä olen "jatkanut" eteenpäin.

 

Urho Muroma on kirjoittanut seuraavankin tekstin, joka sopii minusta tähän aikaan, jota nyt elämme: ”Oletko havainnut, että Hän monta kertaa menettelee sinun kanssasi aivan päinvastoin kuin odotit? Oletko kokenut, että Hän vastaa rukouksiisikin juuri niin kuin et olisi milloinkaan toivonut? Herra ”lähettää” sinulle sairauden kaikkein sopimattomimpana aikana. Hän särkee suunnitelmasi silloinkin, kun luulit toimivasi Hänen tahtonsa mukaan. Hän antaa sinun epäonnistua, vaikka luulit nimenomaan palvelevasi Häntä Hänen tahtonsa mukaisesti. 

Mutta ehkä asioiden täytyy mennä näin? Ehkä Herran tiehen kuuluu sekin, että sinun täytyy tulla aivan epätoivoiseksi omasta kristillisyydestäsi ja omasta elämästäsi. Herra tahtoo näyttää, ettei sinulla ole mitään kerskaamista. Sinun täytyy tulla köyhäksi ja voimattomaksi, jotta oppisit ymmärtämään, että koko elämäsi on pelkkää armoa ja että kun kerran kuolet, sinä kuolet armon varassa. Kaikki on Herralta.”

 

Aurinko paistaa ulkona, kun tätä blogi-tekstiäni lopettelen. Toivon ja rukoilen Sinulle voimia jättää itsesi Jumalan varaan. Muuta keinoa meillä ei ole. Jumala hallitsee tätä päivää ja myös tulevia. Viime viikolla sain WhatsApp-viestin, joka päättyi sanoihin: "Nähdään viimeistään kotona." Voidaanko siis mekin sopia näin: Jos Sinä menet edellä, odottele minua. Jos minä menen edellä, odottelen Sinua siellä. Siellä sitten yhdessä saamme ihailla ja ihmetellä, miten Herra meidät hienosti auttoi perille.

 

Kenraali  Adolf Ehrnrooth haavoittui viime sodassa hengenvaarallisesti. Hän taisteli sairaalassa elämän ja kuoleman rajalla. Marsalkka Mannerheim tuli käymään sairaalassa tervehtimään haavoittuneita. Hän pysähtyi Ehrnroothin sängyn kohdalle ja oli hetken ihan hiljaa. Sitten hän sanoi: "Ehrnrooth! Te selviätte." Ja jatkoi matkaa. Kenraali kertoi jälkeenpäin, että juuri tuo käynti ja nuo sanat antoivat hänelle uskoa, että hän selviää. Ja hän selvisi. Meidän Herramme on juuri nyt pysähtynyt Sinun kohdallesi. Hän katsoo Sinua ja sanoo: "Sinäkin selviät. Minun avullani." - Luotetaan siis häneen.

 

Jos haluat jakaa rukousaiheesi, viesti se osoitteeseen: seppoweb54@gmail.com

"Rakas Jumala, siunaa äitiä ja isää ja minua. Ja pidä huolta myös itsestäsi. Sillä jos Sinulle sattuu jotakin, me kaikki olemme hukassa." - (erään lapsen iltarukous)

Jos Sinulle sattuu jotakin, me kaikki olemme hukassa. Yllättäen elämme aikaa, jollaista emme koskaan aikaisemmin ole eläneet. Emme myöskään tiedä, mitä tulevina viikkoina ja kuukausina tulee tapahtumaan meille ja meidän läheisillemme, koko maalle ja maailmalle. Mutta on yksi, joka tietää ja hallitsee tätä maailman kaikkeutta tälläkin hetkellä - Vapahtajamme, Jeesus. Hänelle on annettu kaikki valta Taivaassa ja maan päällä. Hän puhuu tavalla ja toisella, sitä vain ei aina huomata. Maailmanlaaja korona laittaa monet toiminnot pysähtymään. Ja miettimään, mitä oikein tapahtuu ja minne ollaan menossa. 

 

Erään seurakunnan Jumalanpalveluksessa oli mukana vanha mummo. Kun pappi sanoi saarnassa Jumalan nimen, mummo kumarsi syvään. Siinä ei mitään, mutta kun pappi sanoi sielunvihollisen nimen, mummo kumarsi syvään silloinkin. Tilaisuuden loputtua pappi meni mummon luo juttelemaan. Hän kysyi, miksi mummo kumarsi sekä Jumalan nimen kohdalla että sielunvihollisen nimen kohdalla? Mummo sanoi, että kun hän ei ole ihan varma, kummalle puolelle hän kuoltuaan joutuu, hän haluaa olla väleissä kummankin kanssa.

 

Birgitta, eli pyhä Birgitta eli Birgitta Birgerin tytär oli ruotsalainen profeetta, mystikko ja hengellisen sääntökunnan birgittalaisjärjestön perustaja. Hän oli aikansa tärkeimpiä uskonnollisia vaikuttajia, mutta myös poliittinen vaikuttaja. Hän oli Ruotsin ensimmäinen Euroopan laajuisesti tunnettu nainen. Hän on myös Pohjolan ainoa naispyhimys. Birgitta syntyi perimätiedon mukaan 1303 Ruotsissa. Raskaana oleva äiti, Ingeborg, pelastui myrskystä ja seuraavana yönä hän näki näyn, jossa olento sanoi hänen pelastuneen kohdussaan olevan lapsen vuoksi. Birgitan synnyinyönä lähistöllä asuva pappi sai näyn, jossa Neitsyt Maria sanoi kirja kädessään: "Birger Perinpojalle on syntynyt tytär, jonka ihana ääni kuullaan ympäri maailmaa."

 

Birgitta vaikutti koko Euroopan hengelliseen elämään monin tavoin. Birgitan kaavailema luostari perustettiin vasta hänen kuoltuaan ja vihittiin vuonna 1384. Birgittalaisluostareita on nykyään eri puolilla maailmaa. Birgitalle on pyhitetty Suomessakin yksitoista kirkkoa. Minua lähinnä on Lopen vanha kirkko (35 km päässä).

Kirkkomme rukouskirjassa on säilynyt Birgitan rukous, joka sopii tähän aikaankin tosi hyvin, vaikka rukouksen kirjoittamisesta on aikaa vajaa 700 vuotta. "Oi Herra, tule pian ja valaise tieni. Niin kuin kuolevaiset ikävöivät, niin minä ikävöin Sinua. Sano minun sielulleni, ettei mitään tapahdu sinun sallimattasi ja ettei mikään, minkä Sinä sallit, ole toivotonta. Oi Jeesus, Jumalan Poika, niin kuin Sinä vaikenit niiden edessä, jotka sinut tuomitsivat, niin tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Vaarallista on viipyä, ja uskallettua on jatkaa matkaa, niin täytä minun ikävöimiseni ja näytä minulle tiesi. Minä tulen Sinun luoksesi, niin kuin sairas tulee lääkärin luo. Oi, Herra, anna minun sydämelleni rauha. Amen."

 

Viime vuosina olen kiinnostunut entistä enemmän varsinkin lähiseudun historiasta. Eipä silti, huikeata on ollut lukea myös pyhien ihmisten elämästä kauan sitten. Miten Jumala jo satoja vuosia sitten on auttanut niitä, jotka ovat häneen uskoneet ja häntä palvelleet. Martti Luther on sanonut mielenkiintoisen näkökulman Jumalan palvelemiseen. "Jumalaa voi palvella ei vain töin, vaan myös olemalla jouten ja lepäämällä." Mutta kuinka vaikeata sitä onkaan uskoa. Luin vuosia sitten Tapio Nousiaisen tekstin kiireisestä miehestä. Tilaisuuksia ja kokouksia oli paljon, kalenteri oli pitkälle tulevaisuuteen täynnä. Kun varauksia tuli yhä lisää, piti kalenterin rinnalle hankkia toinen kalenteri. Aikaa piti ottaa yhä enemmän myös yöstä. Unet jäivät vähiin. Kiireen orjuus ahdisti enemmän ja enemmän. Sitten teksti jatkui: ".. tuli sitten heinäkuun 24. päivän yö. Sinä päivänä Sinä, Jumala, olit merkinnyt minut omaan kalenteriisi. Sinä pysäytit minun kiireeni." - Mies sai vaikean sydänkohtauksen ja siihen loppui kiire. Kalenterit tyhjentyivät hetkessä. Oli aloitettava elämään opiskelu ihan alusta.

 

"Jumala lepäsi työstään. Siksi hän kutsuu meitäkin lepäämään omastamme. Mutta me vastustelemme. Lepo on vastoin odotuksiamme. Emme odota lepoa; odotamme saavamme luettelon vaativista tehtävistä, jotka meidän täytyy suorittaa. Elämme sen harhakuvitelman varassa, ettei meillä  ole minkäänlaisia rajoituksia. Emme kenties väitä olevamme kuolemattomia, mutta jos tutkii käyttäytymistämme, toimimme ikään kuin tarvitsisimme vähemmän lepoa kuin Jumala. Meidän tulee varata itsellemme aikaa ja tilaa levätä. Lepo johtaa iloon, koska se palauttaa meidät ennalleen. Se uudistaa meidät ja palauttaa voimavaramme. Kun lopetamme tekemisemme joksikin aikaa, aistimme avautuvat jälleen meitä ympäröivälle maailmalle. Lepo vapauttaa meidät olemaan sitä, mitä todella olemme." - Jumala loi ajan, muttei puhunut kiireestä mitään. Sen ihminen on keksinyt ja kehittänyt.

 

En tiedä, miksi korona-virus on meidän maailmaamme sallittu. Mutta se on saanut monet pysähtymään. Kun on pakko. Kauan sitten mietin oman elämäni kuvioita Raamatun äärellä. Löysin kohdan, joka silloin rohkaisi valtavasti: "Se, mikä on tapahtunut, on tapahtunut minun (= Jumalan) tahdostani." Vaikka emme kaikkea ymmärrä, saamme luottaa Häneen. Hän tietää parhaiten. "Jos onnettomuuden jälkeen olet enemmän kuin ennen sitä, ei se ollutkaan onnettomuus."  Näin myös tämä koetus voivat Jumalan käsissä muuttua meidän parhaaksemme.

 

Muutama päivä sitten näin TV:stä erään dokumentin loppuosan. Dokumentti kertoi amerikkalaisen vankilan vangeista. Paikallinen sheriffi oli keksinyt idean auttaa näitä vankeja heidän toipumisessaan. Vankilan lähellä olevassa löytöeläintalossa oli paljon koiria, joille ei omistajia löytynyt. Koiria uhkasi lopetus. Sheriffi alkoi tuoda näitä lopetettaviksi määrättyjä koiria vankien hoidettavaksi ja koulutettavaksi. Yksi koira per vanki. Ja ihmeitä alkoi tapahtua. Vankien elämään tuli uutta sisältöä. Osasto rauhoittui ja väkivaltaisuus loppui. Vankeja ja koiria yhdisti tietyllä tavalla yhteinen kohtalo. Suurin apu koirista oli siinä, että koirat rakastivat vankeja vilpittömästi. Ne iloitsivat kohtaamisesta. Ne olivat läsnä. Ne eivät tuominneet eivätkä arvostelleet. Ehdoton ja hyväksyvä rakkaus sai ihmeitä aikaan. Eräs vankien ohjaaja kertoi, miten rankkaa vangille on se päivä, jolloin koira luovutetaan uudelle omistajalle vankilan ulkopuolelle. Monen vangin elämä ja elämänhallinta muuttui aikana, jolloin koirat olivat heitä "auttamassa".

 

Minulle tuo dokumentti oli tosi puhuttelevaa nähdä. Mietin sen nähtyäni, että noin siis rakkaus vaikuttaa. Ehdoton hyväksyvä rakkaus. Ja tuollaisella, vielä suuremmalla, taivaallisella rakkaudella Jumala minuakin rakastaa. Ja Sinua. Monena synkkänä päivänä voimme pitää itseämme kaikista kurjimpina koko maailmassa. Joku hengellinen ajattelija on sanonut, että "Jumala on kyllä tottunut toimimaan ja työskentelemään mahdottomien kanssa. Oikeastaan mahdottomat ovat Jumalalle parasta ainesta!" Siinä rohkaisun sana meille. Jumala jatkaa työtään meissä. Hänellä on jo valmis suunnitelma meitä varten. Ja se on hyvä. Huikea juttu, siis!

Lopettelen tällä erää. Toivon ja rukoilen Sinulle jaksamista ja varjelusta koronalta ja muilta taudeilta ja toipumista myös, jos taudit ovat Sinut tavoittaneet. Jumala on ihan lähelläsi. Älä siis pelkää. Kuuntele joskus https://youtu.be/8ajtftA2WJ8

 

Halutessasi jakaa rukousaiheita tms. tavoitat minut sähköpostilla: seppoweb54@gmail.com

"Vaikka maailman kaikki valot sammuisivat, jää perusmajakka loistamaan. On olemassa yksi Jumala." (Henrik Ibsen)

Hyvä Ystäväni siellä jossakin!

 

Toivottavasti olet vielä hyvin tallella siellä? Olet kovin paljon ollut ajatuksissani ja rukouksissa myös. Viime päivinä olen lukenut vanhoja kirjeitäni. Sellaisia kirjeitä, joita lähetin runsaan kahdenkymmenen vuoden aikana työni lähettäjille ympäri Suomen. Kaikki kirjeet ovat koneellani ja siksi niitä on välillä kiva selailla ja lukea näin jälkeenpäin. Monia muistoja tuli mieleeni matkan varrelta. Kirjeissä korostui muutama erityinen asia. Kaikki työssä tapahtunut (hyvä), on ollut Jumalan vaikutusta. Olen tarvinnut paljon rukousta ja esirukoilijoita, koska ilman niitä en olisi selvinnyt. Huomaan myös kirjoittaneeni tosi paljon läpikäymistäni sairauksista, koetuksista ja sisäisistä taisteluista. Vuodet eivät olleet välttämättä aina kevyitä.

 

En myös ihmettele yhtään, että olen ollut mukana monilla rukouspäivillä ja -kursseilla eri puolla maata. Asia on ollut läheinen, koska olen niin paljon tarvinnut toisten rukousta. Muistan entisen työtoverini, rovasti Jorma Kalajoen, jossakin tilanteessa kertoneen esirukoilijoiden merkityksestä. Hän totesi, että vaikeinta työstä lähtemisessä oli se, kun joutui jättämään tuon työn taustalla olevan lähettäjäjoukon, joka vuosikausia oli rukoillut hänen puolestaan. Tietoisuus toisten esirukouksista on valtava lahja.

Toisaalta uskon, että Jumala pitää meistä kyllä huolen joka tilanteessa. Ja Hän voi myös antaa meille rukoilijoita muistamaan meitä. 6.12.2019 itsenäisyyspäivänä kuoli lehtori Ulla-Christina Sjöman 93-vuotiaana. Hän oli vuosikymmeniä yksi Suomen tunnetuimmista esirukoilijoista. Rukouspyyntöjä tuli tuhansittain aina vanhuuteen asti. Ulla-Christina Sjöman tuli minulle tutuksi vuosikymmeniä sitten. Kun järjestin erilaisia rukouspäiviä ja -tapahtumia, kutsuin Ulla-Christinaakin muutamiin tapahtumiin. Lähetin hänelle aina kirjeen, jossa kerroin, minkälainen tapahtuma oli suunnitteilla ja milloin. Hän rukoili jokaisen saamansa kutsun puolesta ja Jumala vastasi hänelle selvästi, voiko hän mennä vai jättää menemättä.

 

Muistan kirjeitä, joissa sain vastaukseksi, että "Herra ei tällä kertaa lähetä minua sinne" tai "Herra lähettää minut sinne". - Arvaa, oliko jännittävää odottaa vastauskirjeitä? Kyllä  oli. Ja sitten, kun hän oli tulossa, oli myös todella jännittävää odottaa, mitä Jumala hänen sydämelleen oli antanut. Oli myös monia tilanteita omassa elämässäni ja työssäni, että kaipasin kuumeisesti jonkun luotettavan esirukoilijan rukousapua. Kun olin pyynnön lähettänyt, hän vastasi siihen joka kerran. Ja ilmoitti rukoilleensa aiheeni puolesta. Se tuntui tosi tosi hyvältä.

 

Monen vuoden aikana välitin myös esirukouspyyntöjä Etelä-Korean rukousvuorelle sähköpostilla. Kun sain itse paljon rukouspyyntöjä muistettavaksi, usein tiesin, mikä pyyntö pitäisi lähettää myös toisten rukoiltavaksi. Ja monia ihmeitä tapahtui. Usein vähän sen jälkeen, kun pyyntö oli viety rukousvuorelle satojen esirukoilijoiden rukoiltavaksi, rukouspyyntöihin tuli vastaus/vastauksia. Toisaalta se hyvin kuvaa rukousta itseäänkin. Me vain välitämme aiheitamme Jumalalle yksin tai yhdessä toisten kanssa. Ulla-Christina kirjoitti myös useita kirjoja. Lainaan yhdestä hänen kirjastaan seuraavan tapauksen.   

 

"Jeesus on nähty Intiassa

Muuan erittäin tavallinen työmies matkusti Intiaan. Hän tuli erääseen satamakaupunkiin, joka oli likainen ja hyvin köyhä. Asiaan kuuluvasti hän osasi vain tavallista suomea - ja siitäkin vain määrättyä murretta. Mutta hän oli Jeesuksen opetuslapsi tuossa satamakaupungissa. Hän purki ja lastasi laivoja ja uurasti aamusta iltaan muitten kera. Kaikki ansionsa hän jakoi kanssaihmistensä kanssa. Jos joku sairastui, hän yritti tehdä tämän työt tämän puolesta ja auttaa perhettäkin. Kaikkihan näkivät, ettei hän ollut intialainen, mutta vähitellen he hyväksyivät hänet. Hän oli yksi heistä, koska hän asui heidän joukossaan ja jakoi heidän jokapäiväisen elämänsä.

 

Sitten muutamana päivänä hän jatkoi matkaansa, eikä kukaan tiennyt, minne hän oli mennyt. Mutta satamatyöläisten ja heidän perheittensä joukossa alkoi ilmetä vaikutusta hänen elämästään. Kului melko pitkä aika ja seudulle syntyi lähetysasema. Muuan lähetyssaarnaaja tuli ja alkoi saarnata Kristuksesta. Hän kokosi ihmiset parakkiin, missä hän luki Jumalan Sanaa ja selitti, millainen Jeesus oli. Että Hän rakasti kaikkia, jakoi lähimmäisilleen omastaan, oli sairaitten ystävä ja murheellisten lohduttaja. Saarnaaja ei päässyt pitemmälle, sillä kaikki alkoivat huutaa: "Me tunnemme hänet, me tunnemme hänet, hän oli täällä muutamia kuukausia sitten." Lähetyssaarnaaja kauhistui: "Ei, ei", hän sanoi. "Jeesus eli 2000 vuotta sitten, olette erehtyneet." Mutta he eivät olleet erehtyneet. Lähetyssaarnaaja sai peruuttaa sanansa, sillä tiesiväthän nämä toki, kuka heidän joukossaan oli elänyt: Jeesus."

 

Kansan Raamattuseuran nykyinen toiminnanjohtaja, Ulla Saunaluoma, oli monta vuotta sitten puhumassa Heinolassa seurakuntatapahtumassa. Ulla kertoi elävästi siitä, miten Jumala oli hänelle vastannut ja puhunut. Ullan äiti oli menossa rutiinileikkaukseen (vatsa). Mitään ongelmia ei ollut näkyvissä, vaan kaikki piti olla selvää. Ulla soitti sairaalaan Oronmyllyltä, jossa oli työmatkalla. Sairaalasta annettiin tieto, että leikkaus on pitkittynyt (syytä ei kerrottu). Ulla kertoi, miten häneen iski valtava pelko ja hätä siitä, miten äidin käy. Ulla meni yksin metsään ja huusi siellä tuskaansa Jumalalle, että hän lopettaa kaikki työt eikä enää jaksa uskoa mihinkään, jos äiti tähän nyt kuolee! Hätä oli suuri. Mutta kuinka ollakaan, leikkauksen jälkeen tuli tieto, että tuon normaalileikkauksen yhteydessä lääkäri huomasi ylimääräisen kasvaimen, joka samassa yhteydessä poistettiin! Jumala oli ollut kaikessa koko ajan mukana. Hän antoi lääkärin löytää vaivan, joka myöhemmin olisi aiheuttanut paljon suurempia ongelmia. Jumala vastasi rukoukseen, mutta antoi vielä enemmän!

 

En yhtään tiedä, minkälainen elämäntilanteesi on, mutta haluan rohkaista Sinua luottamaan Häneen. Vaikka et juuri tällä hetkellä pystyisikään uskomaan Jumalan mahdollisuuksiin, olet silti Hänen käsissään. Silloinkin, kun Ulla huusi metsässä Jumalalle epätoivoaan, Jumalalla oli homma hallinnassaan.  Voisitko Sinä uskoa, että Sinunkin koko elämäsi on Hänen hallinnassaan? Sinä tulet selviämään Hänen avullaan!!

 

Virren 525 sanoma rohkaisee meitä jatkamaan matkaa, vaikka emme tulevaisuuttamme tunne emmekä tiedä. "Anna, Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään, jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään. Juuri siellä sinuun juurrun, vastuuseen viet laajempaan, taikka suostun vähimmässä, uskollinen olemaan. Liian suurten odotusten, vaatimusten paineessa vapauteen minun anna, lepoon käydä, Jumala. Rukouksen hiljaisuuteen, valoon Kirjan avatun, lähellesi Vapahtaja, kutsut kesken taistelun."

 

Ulla-Christina Sjömanin matka on päättynyt ja usko on muuttunut näkemiseen. Kaikki esirukoukset on nyt rukoiltu ja hän saa Taivaan kodissa keskittyä pelkästään kiitosrukouksiin ja Jeesuksen hyvyyden ylistämiseen. Muistaakseni Paavali kirjoittaa jossakin, että niiden osa on parempi, jotka ovat jo perille päässeet. Me jatkamme täällä vielä niin kauan, kunnes Jumala meidät kutsuu kotiin.

"Tuota, olisiko yhtään enkeliä vapaana? Vai ovatko kaikki jo liikkeellä? Ei, ei kysymyksessä ole hätätapaus. On vain niin harmaa aamu ja olen valvonut yöllä pää täynnä sekavia ajatuksia. Tuntuu, etten herää lainkaan, kättä tuskin jaksan nostaa. Mieli on niin maassa, että myyrän kolotkaan eivät niin syvälle yllä. Olen väsynyt, kyllästynyt ja masentunut. Tiedän toki, että pitäisi ryhdistäytyä ja lähteä liikkeelle. Mutta.. minä en jaksa. Siksi rohkenen pyytää yhtä enkeliä, kaikkein pienintä edes. - Antaisitko hänelle mukaan kirjeen, Isä. Sellaisen viestin, että sinä rakastat minua juuri näin uupuneena, yksinäisenä, masentuneena ja elämäni sotkeneena. Isä, jospa siinä rakkaudessa pystyisin lepäämään ja vielä nousemaan.."

 

Edellä oli erään ihmisen sydämen rukous. Aihe on selvä. Kun ei enää jaksa. Tehdä, uskoa eikä rukoillakaan. Tuollainen rukous voisi ihan hyvin olla meidänkin rukouksemme aamulla. Suurin lohdutus tulisi, kun pystyisi uskomaan, että on Jumalalle edelleen rakas. Tilanteesta ja voimattomuudesta huolimatta. Danielin kirjan 9. luvussa jakeet 21-23 ovat vastausta meille: "Ja iltauhrin aikaan, minun vielä rukoillessani, saapui luokseni nopeasti lentäen se mies, Gabriel, ja sanoi: "Heti, kun aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana, ja minä tulin kertomaan sen sinulle, sillä Jumala rakastaa sinua." 

 

Jörg Zink on saksalainen pappi ja kirjailija, joka on kirjoittanut lukuisia, suomeksikin käännettyjä kirjoja. Yksi niistä on "Sinua ajatellen". Kirjoitan tuosta kirjasta Sinulle muutamia otteita rohkaisuksi:

 

"Islannin takana, pohjoisessa meressä, näin sen kiiltävän meren yllä, valkean lokin, kohti yksinäistä kallioluotoa. Se osaa lentää! Sillä on siivet. Kun ajattelen sinua, pääsen luoksesi vain ajatusteni ja sydämeni siivin. Mutta monesti minut valtaa kummallinen toive. Aivan hassu, tiedän sen. Tahtoisin tehdä jotain, minkä aistisit siellä kaukana, tahtoisin sanoa sanan, joka todella yltäisi korvaasi saakka. Tahtoisin olla vähän niin kuin enkeli. Enkeli, joka saapuu luoksesi yli maiden ja merien yhdellä siiveniskulla.

 

Tahtoisin olla enkeli. En siksi että saisin kultaiset siivet. Oikea enkeli ei sellaisia tarvitse. Vaan siksi, että minulla olisi voimia sinua varten, lohduttaakseni sinua niin kuin enkeli, tai parantaakseni, ollakseni tukenasi aina kun sitä tarvitset, nyt ja huomenna. Kun ajattelen sinua täältä kaukaa, tahtoisin olla enkeli.

 

Luulen, että me kaikki olemme välistä kuin synkässä vankityrmässä. Kun sitten sinullekin käy kuin Pietarille, minä tahtoisin olla se enkeli, joka avaa oven. - AINA on olemassa jokin ovi. Synkimmässäkin sielussa. Ja milloin et itse sitä huomaa, silloin tulee enkeli, koskettaa seinää, avaa oven ja näyttää sinulle ulospääsytien uuden päivän valoon ja vapauteen.  Evankeliumi kertoo, että vangitun ystävät olivat etäältä ympäröineet häntä ajatuksillaan, hartaalla toivollaan ja rukouksellaan. Yksinäisessä sellissään hän oli ollut näkymättömän piirin ympäröimä.

 

Ehkä enkeli on olento, joka koostuu rukouksesta - sellainen enkeli haluaisin olla. - Hän voi laskeutua aivan huomaamatta. Aivan huomaamattomasti haluaisin olla hyvä ajatus, joka virkistää sinut henkiin niin kuin valoisa, ystävällinen välähdys, niin kuin enkelin läheisyys. Ellet tosissasi halua uskoa, että minulla on enkelin voima ja valo   - enhän minä usko sitä itsekään - niin toivon, että aina pysyisit Hänessä, joka on enemmän kuin maailman kaikki enkelit. Mutta niin kuin enkelinkin voi kokea vain, jos häntä todella alkaa tarkata, samoin on myös Jumalalle avattava sekä silmät että korvat. Samalla huomaat, kuinka suureksi maailma kasvaa, kuinka paljon siinä on valoa. Ehkä voit silloin sanoa:

 

"Elä minussa pyhä Jumala. En halua muuta kuin olla ja elää sinun kauttasi. Haluan antaa haltuusi kaiken. Haluan aueta sinua kohti. Vaikuta sinä minussa niin, että olet elämäni. Ympäröi minut niin, että olet maailmani. Tunge lävitseni niin, että etten itse ole tärkeä, vaan sinä yksin olet minussa kaikki."

 

"Yksi asia meidän on tiedettävä: Maailmamme ei ole vankila. Se on avoin, ja kaiken aikaa liikkuu voimia Jumalasta päin meitä kohti. Nämä voimat meidän on ohjattava toisillemme. Sitä me tarkoitamme, kun puhumme siunaamisesta. "Minä tahdon siunata sinua, ja sinä olet oleva siunauksena," sanoo Jumala. Tahdon antaa sinulle voiman, jota tarvitset, ja sinun on annettava se eteenpäin, ja samalla tulet itse onnelliseksi." 

 

Edellä kirjoittamani Zinkin ajatukset välittävät minusta jotakin sellaista rohkaisua, jota me tarvitsemme. Rukous on meille lahja ja siunaamalla läheisiämme voimme auttaa heitä kohtaamaan Jumalalta tulevaa hyvää ja huolenpitoa.

 

Tuomas Akvinolainen oli yksi teologian historian suurista. Vaikka hänellä oli paljon tietoa, hänellä oli elämänsä loppupuolella sellainen kokemus Jumalasta, että se sai hänet sisäisesti vakuuttuneena jättämään kesken suuren teoksensa Summa Theologica. Kun häntä kehotettiin viemään työ loppuun, hän vastasi: "Synnytystuskani ovat päättyneet. Kaikki, mitä olen kirjoittanut, on vain olkia verrattuna siihen, mitä minulle on näytetty." Tuomas oli enemmän kuin tiedemies. Hän oli ihminen, joka rakasti Jumalaa! Hänen omista sanoistaan saamme välähdyksen tästä intohimosta.

 

"Hyvä Jumala on se meidät vastustamattomalla voimalla puoleensa tempaava olento, jonka voi torjua vain silloin, kun häntä ei näe; hän on loputon houkutus, ihmisen hillittömintäkin kaipausta suurempi, vangitseva rakkaus, joka repii sydämen ihmisen rinnasta. Jumalallisen hyvyyden kohdattuaan ihmisen sydän syttyy roihuun ja hänen koko elämänsä alkaa soihtuna palaa. Sellaisen hyvyyden kutsun valtaamalle ihmiselle mikään matka ei ole liian pitkä, ei mikään vaara liian suuri, ei mikään este liian työläs; siinä on voimaa, rohkeutta, uskallusta ihmisistä heikoimmallekin, sillä tämän hyvyyden saadessaan ei menetä mitään, mutta sen menetys merkitsee kaiken katkeraa menettämistä." Akvinolainen osoittaa meille, mitä saattaa tapahtua, kun ihminen rakastuu Jumalaan.
 
Tämänkertaisen tekstini alussa on kuva kotikylän läpi kulkevasta joesta. Tällä hetkellä vettä on niin paljon, etten ole yli kuudenkymmenen vuoden aikana tuollaista vesimäärää nähnyt. Kuva on otettu kävelysillalta, minkä paikalla vuoteen 1960 asti oli maantiesilta. Siltaa pitkin on Hämeen Härkätietä kulkenut valtava määrä ihmisiä, Ruotsin ja Venäjän armeijan sotilaita, pakolaisia, nälkäisiä ym.
 

Luin hiljan hyvin mielenkiintoisen ajatelman. Voisiko tuo teksti olla meitä varten

 

"Se, että odottaa asioiden muuttuvan tekemättä mitään, on oikeastaan sama kuin istuisi lentokentällä odottamassa laivaa."

 

Viime syksynä aloitin Hengellisen ohjauksen koulutuksen, joka kestää helmikuuhun 2021 asti. Koulutuksen tarkoitus on kehittyä hengelliseksi auttajaksi/ohjaajaksi niille, jotka haluavat kasvaa uskossaan ja jakaa noita tuntojaan jonkun luotetun ihmisen kanssa. Koska Teitä blogini lukijoita on lähellä ja kaukana, voisiko yksi mahdollisuus Sinulle olla kirjoittaa hengellisestä matkastasi sähköpostin välityksellä minulle? Sähköpostiviestitys voi kestää esim. muutaman kuukauden tai pidemmän ajan. Jos kirjoitat, saat olla vakuuttunut, että jakamasi asiat jäävät vain meidän tietoomme. Myöskin, jos Sinulla on esirukousaiheita, joita haluaisit jakaa, nekin voit lähettää minulle sähköpostilla. Eli tämä on avoin tarjous Sinulle. Ei mitään pakkoa, eikä paineita. En ole mikään ihmeiden tekijä. Kenties kuuntelija tekstien välityksellä.

 

Rukoilen Sinun puolestasi siellä jossakin. Palaillaan asiaan taas pian.

 

Tässä sähköpostiosoitteeni: seppoweb54@gmail.com