Kuiva korppu

Hyvää alkanutta vuotta Sinulle, joka tätä tekstiäni olet poikennut lukemaan.

 

Näin me toivotamme toisillemme uudenvuoden aattopäivinä ja muutama päivä vuoden vaihtumisen jälkeen. Sen jälkeen ei kukaan juuri toivottele mitään. Onnea toivotellaan, kun mennään nimi- tai syntymäpäiville.

 

Kun on täyttänyt jo 60 vuotta, elämästä kokonaisuutena alkaa ajatella eri tavalla kuin muutama vuosikymmen nuorempana. Alkaa esim. miettiä sitä, miten kauan pystyy asumaan omakotitalossa ja miten kauan jaksaa esim. hoitaa puulämmitystä ym olemassa olevat sairaudet huomioon ottaen. Lämmitys lienee vielä pieniä asioita. Aika paljon suurempia asioita on, kun miettii mahdollista tulevaa asumistaan.

 

Muistan kauan sitten, kun poikani (alle 10-v silloin) sanoi minulle, että "kyllä me sitten viedään sut vanhainkotiin, kun olet vanha." Tuosta hetkestä on kulunut paljon aikaa. Tällä hetkellä vanhainkotiin vieminen ei ole niin ongelmatonta kuin ehkä joskus vuosikymmeniä sitten. Satsataan kotihoitoon yhä enemmän.

 

Edellä kirjoittamani asiat ovat nekin vain tällaisia toisaikaisia pohdintoja. Minusta paljon syvällisempiä pohdintoja ovat hengelliset pohdintani. Äsken olimme taas kävelylenkillä vaimon kanssa. Monen muun asian lisäksi pohdin näitä sivujanikin. Arvioin rehellisesti itseäni. Minulla oli sellainen tuntu, että olen hengellisesti kuin kuiva korppu. Jos olet joskus nähnyt tai syönyt sellaista (kenties kahvissa liotettuna).

 

Jos korppu sattuu olemaan melko vanha, kosteutta ei tuossa tuotteessa ole pisaraakaan. Lisäksi korppu ei maistu miltään. Sen voi syödä kahvin kanssa liotettuna, kun mitään muuta ei pöydästä tai keittiön kaapista löydy.

 

Jobin kirjassa on kohta, miten  hän muistelee menneitä vuosia, miten Jumalan läsnäolo oli vielä hänen kotinsa yllä. Miten kaikki oli toisin. Minäkin olen paljon miettinyt menneitä vuosia, sitä kaikkea mitä hengellisessä elämässä olen saanut kokea. Kun Job kertoi tilanteestaan ystävilleen, ystävät sanoivat jotenkin näin: sinä olet itse lohduttanut/auttanut monia, mutta nyt kun itseäsi kova kohtaa, heti olet valittelemassa.

 
En missään mielessä koe olevani Job. Minulla on periaatteessa kaikki hyvin. Minulla on ihana vaimo ja lapset. On lämmin koti, mieleinen työ.. Vaikka vuosien kokemuksella tiedän, että silloinkin kun Jumala on hiljaa, Hän on läsnä. Kaikki on kuitenkin kiinni Sanasta ja sen lupauksista.

 

Muistan vuoden 1983. Silloinkin koin monta kuukautta tietynlaista kuivuutta. Aluksi selittelin monin perustein, miksi hengellinen elämä tuntui niin kuivalta. Mutta kuin kuivuus jatkui aina vaan, aloin jo huolestua. Lähdin nuorten evankelioimisryhmän kanssa Ruotsiin. Olimme majoitetut kirkkorakennukseen, jossa oli paljon muitakin tiloja. Tuli sitten yksi lauantai-ilta. Otin Raamattuni ja menin kirkon sakastiin. Rukoilin Jumalaa ja sanoin, etten kestä tätä hiljaisuutta enää. Pyysin Jumalalta, että Hän näyttäisi minulle, jos elämässäni on jotakin sellaista, mikä tämän kuivuuden aiheuttaa.

 

Aloin lukea Raamattua.. Menin alaviitteistä toiseen. Ja lopulta alkoi tuntua, että kuin iso sormi alkoi lähestyä minua. Sormi tuli niin lähelle, että tiesin tarkkaan, mitä se näytti. Yksi asia elämässäni oli tullut minulle tärkeämmäksi kuin Jumala itse. Aluksi sisimpäni yritti selitellä/puolustella, mutta aika pian tunnustin Jumalalle, että Hän on oikeassa. Keväinen oja oli mennyt umpeen, kun valtava oksa oli tukkinut sen. Oksasta tuli pato, joka keräsi ojan mukanaan tuomia lehtiä ja roskia. Virta oli pysähtynyt. Näin yksi asia elämässäni tukki Hengen virran. Kun sitten tunnustin Jumalalle toimineeni väärin, tuo valtava oksa nostettiin pois ja virta vei roskat mennessään. Yhteys palautui.

 

On tietenkin huolestuttavaa, jos muistelemme vain menneitä Jumalan kohtaamisia, jotka ovat tapahtuneet vuosikymmeniä sitten. Aivan samalla tavalla, kun kuulemme saarnaajien puhuvan herätyksistä, jotka tapahtuivat 1800-luvulla tai 1900-luvun alussa.

 

Paavali kirjoittaa Filippiläisille: "Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen."

 

Paavali pystyi tuon tekemään ja asiasta kirjoittamaan. Mitä kaikkea Paavali oli heittänytkään pois? Kunnioitetun aseman arvostettuna vaikuttajana paikkakunnalla, vuosien palkkatulot, asunnon meren rannalla, kenties läheiset ihmissuhteet ym.?

 

Kun Paavali odotti kuolemantuomiotansa, ainoat asiat, joita hän kaipasi, olivat kirjakääröt (Sana), viitta (lämpö) ja läheiset ystävät.

 

Kun menimme vaimon kanssa naimisiin, meillä oli (ja on edelleen) yksi läheinen aforismi/ajatus, joka kuuluu: "Vain vähän on tarpeen."

 

Mutta olen huomannut, että tuon hienon ajatuksen toteuttaminen ei ole niin helppoa. Minulla on tunne, että vaikka tavaraa ja vaatteita lahjoittaa Fidaan ja muihin keräyksiin, jostain syystä tavaran määrä kuitenkin vain kasvaa toisessa päässä.

 

Jossakin uudessa testamentissa on kohta, että kukin meistä (uskovista) käyttää aikansa oman huoneensa/kotinsa hyväksi, kun Jumalan huone on raunioina.

 

Olemme niin pahuksen rikkaita. Toisaalla maailmassa uskovat kuolevat nälkään tai väkivallan uhreina. Mutta täällä me vain hämmästelemme, miksi hengellinen elämä on niin kuivaa. Pitäisikö Jumalan muuttua siitä syystä, että minulla olisi kivaa? Että olisi hyvä fiilis? Että kokisin valtavaa Hengen voimaa, mutta en tekisi tuolla voimalla mitään muuta kuin viihdyttäisin itseäni ja keräisin mainetta itselleni. Jumala ei ole koskaan luvannut, että Hän antaisi Pyhän Hengen meille kirkastamaan meitä.

 

Charles de Foucauld, joka oli ollut ateisti hyvin pitkään, ilmaisi tämän hienosti: "Kun tulin tuntemaan, että Jumala on, en voinut tehdä muuta kuin elää hänelle." (ote kirjasta Katseleminen)

 

Muistan vuoden 1980 kesäkuun alun. Lähdin nuorten ryhmän kanssa (taas) Ruotsiin evankelioimistyöhön. Olimme Ryttylässä Kansanlähetyksen kappelissa. Kymmenien nuorten ryhmä siunattiin työhön ja matkalle. Siunauksen lopussa lauloimme vanhan hengellisen laulun: "Ottaos, Herra, mun käteni heikot, suo niiden palvella Sua. Vie viinitarhaasi työhön, ja siellä kasvata armossa mua. Sinua vain palvelen ain. Onnen ja vapauden mä luonasi sain.."

 

Tuo hetki oli ikimuistoinen. Oli tunne, että nyt todella lähdemme Jumalan työhön Hänen varassaan.. Seuraavan kuukauden aikana kiersimme kymmeniä koteja Ruotsissa asuvien siirtolaisten luona. Laihduin kuukauden aikana monta kiloa, koska työ/taistelu oli niin rankkaa. Mutta tuo kuukausi opetti, mitä on hengellinen työ.

 

Tuon matkan jälkeen sain kutsun hengelliseen työhön, jota tein yli 20 vuotta. Edellä kirjoittamastani saa/t varmaan käsityksen, että vain työssä oleminen on sitä jotakin. Vuosia myöhemmin olen ymmärtänyt, että näin ei ole.

 

Vaikka koenkin olevani monelta osin korppu, silti kaipaan Jumalaa. Sanansa mukaan Hän on lähelläni joka hetki. Kun tiedän, että ikää tulee koko ajan lisää, vielä on mahdollisuuksia elää ja nauttia asioista, jotka Jumala on minulle tarkoittanut.

 

Mietin edelleen myös noita edellä kirjoittamiani Filippiläiskirjeen sanoja. Pitäisikö minunkin menettää kaikki, jotta hengellinen elämä uudistuisi? Mieleeni jäi vuosikymmeniä sitten sattunut vaihe Heinolassa. Olimme taloudellisesti tosi tiukoilla. Menoja oli enemmän kuin tuloja. Minua ahdisti. Valvoin myöhään ja mietin (= kyselin Jumalalta), pitäisikö minun/meidän myydä kotimme? Luin Raamattua ja sieltä avautui yksi jae, joka kuului: "Minä en vaadi taloasi.."

 

Ehkä minun ei juuri tänään tarvitse myydä kaikkea, mitä minulla on. Kyse lienee jostain paljon suuremmasta. Minusta, minun sydämestäni.. Maria oli valinnut hyvän osan, jota häneltä ei otettu pois.

 

Tätä tekstiä lukiessani rukoilen hiljaa, että Jumala ottaisi minut kunnolla syliinsä. Mieleen tulee minun ja tyttäreni vuosien takaa oppimamme halaus/rutistus. Tavatessamme rutistamme välillä toisiamme niin lujasti, että tuntuu, että kylkiluut natisevat.

 

Eilen sain tekstiviestin (uuden vuoden toivotuksen) eräältä ystävältä, seurakunnan työntekijältä, jonka kanssa vuosia teimme yhteistyötä. Toivotuksen lisäksi hän kertoi puolisonsa kanssa rukoilevansa minun ja perheeni puolesta joka päivä. Olin valtavan puhuteltu ja rohkaistunut. Jäin päätoimisesta hengellisestä työstä pois yli yhdeksän vuotta sitten.

 

Jumalan suunnitelmat ovat ihmeelliset. Hän siis tekee paljon sellaistakin, mistä minulla ei ole mitään tietoa, mutta joka kuitenkin vaikuttaa elämääni tosi paljon. Vaimon kanssa juttelimme, että mekin rukoilemme monien ihmisten, jotka eivät tiedä asiasta mitään.

 

 

Kesken tekstin kirjoittamisen, kissamme Pekka tuli syliini. Pekalla on outo tapa. Aina kun tulen tietokoneelle, se tulee syliini ja voi maata siinä vaikka tunnin. Pekka on äkkipikainen luonne, mutta sylissä ollessaan hän on vähän rennompi.

 

Luin hiljan Raamatunkohdan, jossa Saulin jälkeen Daavid voideltiin kuninkaaksi. Profeetta Samuel lähetettiin asialle. Kun hän tuli Iisain kotiin, monta poikaa kävi näytillä, mutta kukaan heistä ei ollut valittu. Kysyttäessä Iisai kertoi, että vielä yksi, nuorin poika, on kaitsemassa lampaita. Kun Daavid haettiin kotiin, Jumala sanoi Samuelille: "hän se on".

Olen monet monet kerrat ajatellut Teitä kotisivujeni lukijoita. Näen Googlen tilastosta, mistä maista lukijani ovat. Teitä on sananmukaisesti ympäri maapalloa. Mm. USAsta, Brasiliasta, Italiasta, Filippiineiltä, Azerbaidzanista, Saksasta.." On käsittämätöntä, miten juuri kaikki Te olette sivuilleni löytäneet. Uskon Jumalan johdattaneen meidät tälle paikalle. Jumala tietää, missä olet ja mitä Sinulle kuuluu. Ihan oikeasti. Hänen rakkautensa ja läsnäolonsa on luonasi. Olemme kaikki täysin Hänen varassaan.

Pastori Jukka Norvanto kertoi radiossa hauskan jutun. Eräs vanha mies kysyi toiselta samanlaiselta: "Olenko kertonut sinulle lapsenlapsestani?" Toinen vastasi: "Et ole ja kiitän sinua siitä." On sellainen tunne, että mennyt on nyt jätettävä taakse ja riennettävä sitä koti, mikä on edessäpäin.

Rukoillaan, että Jumala ottaa meidät jokaisen ihan lähelleen, turviinsa, suojaansa. Puhdistaa meidät kaikesta pahasta ja antaa meille uuden alun. Tämä ei ole profetiaa, mutta olen 100-prosenttisen varma, että kun elämä on annettu Jumalalle, tästä uudesta vuodesta tulee hyvä. 

Muistetaan toisiamme. Ja kirjoitellaan taas.  
 



"Jumala rakastaa Sinua kuin olisit ainoa henkilö maailmassa, ja hän rakastaa kaikkia niin kuin hän rakastaa Sinua." (Augustinus)

"Eräällä vanhalla munkilla oli tapana laulaa joka jouluaatto joululaulu. Hänen lauluäänensä oli heikko, mutta hän rakasti Herraa ja lauloi koko sydämestään Jumalan kunniaksi. Tuli päivä, jolloin luostarin priori sanoi hänelle: "Don-veli, nyt meidän uusi munkkimme, jolla on kaunis lauluääni, laulaa jouluna täällä luostarissa." Ja uusi munkki lauloi todella ihanasti. Kaikki olivat onnellisia. Mutta samana iltana enkeli tuli luostarin priorin luo ja kysyi: "Miksei teillä ollut tavan- omaista joululaulua ohjelmassanne?" Priori vastasi, että uusi munkki oli kyllä laulanut laulun. Silloin enkeli sanoi surullisena: "Me emme kuulleet sitä taivaassa." Vanha munkki kunnioitti Jeesusta omana Vapahtajanaan. Nuori munkki ajatteli vaan omaa kunniaansa."

Viime viikkoina olen paljon miettinyt, miten hengellisellä kentällä on tälläkin hetkellä monenlaisia laulajia ja puhujia. Erityisellä tavalla Raamatun sanan arvovaltaa yritetään mitätöidä ja vähätellä. Tai ei Raamatun sanaa julisteta ollenkaan. Jos haluamme julistaa kaikille kaikkea, emme julista kenellekään mitään. Evankeliumin sanoman tunnistaa siitä, että se vapauttaa ihmisen syyllisyydestä ja ihminen sen kautta löytää elävän yhteyden Jumalaan.

 

Olen kuullut elämäni aikana lukemattomia puheita. Kauan sitten olin mukana Joutsan seurakunnassa järjestetyssä tapahtumassa. Eräässä tilaisuudessa käytti puheenvuoron eräs nuori puhuja. Hän puhui niin hiljaa ja oli niin kaukana mikrofoonista, että puheesta ei kunnolla saanut selvää. Tilaisuuden jälkeen eräs vanha Jumalan valtakunnan työntekijä antoi palautetta tuolle puhujalle. Hän sanoi, että "sinun puheesi oli varmasti oikein hyvä, mutta en kuullut siitä mitään."

 

Niin kauan kuin muistan, olen tuntenut, miten Jumala kutsuu yhä lähemmäksi itseään. Sielunvihollinen ja synti yrittävät viedä meidät kauemmaksi hänestä.

 

Eräs alkoholisti heräsi yöllä. Jumala puhutteli miestä. Miehelle näytettiin, millainen on kadotus. Samalla mies kuuli Jumalan äänen sanovan: "Tämä on viimeinen kutsu." – Mies ymmärsi viestin ja nöyrtyi Vapahtajansa edessä. Mies on tälläkin hetkellä uskossa ja kertoo nyt toisillekin, että on vain yksi, joka voi pelastaa. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme ja Vapahtajamme. Tämän Jeesus-lapsen eteen meitä on kutsuttu polvistumaan tänäkin jouluna. Hän haluaa hoitaa meitä. Pestä meidät puhtaaksi ja myös varustaa meidät uudella voimalla. Hän haluaa myös lähettää meidät toisten ihmisten luo. Ei aina saarnaamaan, vaan viemään rakkautta Jumalalta.

Meidän on helppo yhtyä tuohon tapahtuneeseen. Varmasti noita alkoholisteja pitääkin noin pysäyttää.. Mutta miten vaikea on meidän siivosyntisten tunnustaa, miten paljon me itse olemme rikkoneet Jumalaa ja lähimmäisiämme vastaan. Jos yhteytemme Jumalaan ei ole kunnossa, hän tekee kaikkensa, jotta yhteys voisi tulla kuntoon. Lopulta on kyse meidänkin iankaikkisuudestamme. Raamattu puhuu siitä, miten helposti uskovia/paimenia/työntekijöitä alkaa väsyttää, kun Herran tulo näyttää viipyvän. Alamme velttoilla vaelluksessamme ja laiminlyömme Herralta saamiamme tehtäviä.

Hengellisellä kentällä vaikuttaa paljon hyviä amatöörinäyttelijöitä. Me tiedämme, mitä tulee sanoa kullekin. Me osaamme näyttää siltä kuin kaikki olisi kunnossa, mutta sydämessämme me tiedämme, olemmeko totta vai näyttelemmekö. Muistan vuosien takaa jutun erään julistajan kotoa. Kun isä tuli kotiin, pieni poika kysyi, milloin  he voisivat pelata/leikkiä yhdessä. Isä vastasi pojalle, että "huomenna me pelataan ja leikitään ja tehdään kaikkea kivaa.." Poika katseli isäänsä vakavana ja kysyi: "Julistatko sinä nyt vai puhutko sinä totta?" Hengellinen kenttä voi olla suurta näytelmää, jossa jokaisella on osansa. Tai sitten se voi olla totta.

Puhujia/paimenia/työntekijöitä on toisaalta niin helppo arvostella kuuntelijana ja katselijana. Mutta kun olemme Herramme edessä, Hän ei kysy meiltä, miten seurakuntamme/järjestömme työntekijät tai uskovat ystävämme ovat vaelluksestaan/tehtävistään selvinneet. Hän kysyy meiltä, miten me olemme omasta vaelluksestamme selvinneet.

Jumala sallii meille olosuhteita, myrskyjä, haaksirikkoja, joissa meitä riisutaan omista voimistamme. Näin se asia/olosuhde, joka ensin tuntui olevan meitä vastaan, voi muuttuakin meille lopulta siunauksen lähteeksi. Jumala haluaa herättää meidät ja avata silmämme näkemään oman tilanteemme.

”Kun ihminen kokee epäonnistuneensa perusteellisesti ja uskoo jo menettäneensä kaiken, Jumala saattaa nähdä suurten mahdollisuuksien vasta avautuneen. Nöyryytetyssä ihmisessä Jumala näkee suuret mahdollisuudet. Älä siksi koskaan menetä toivoasi vastoinkäymisten kohdatessa. Edessäsi saattaa olla suuria siunauksia.” Armo voi löytyä henkisen, hengellisen tai fyysisen konkurssin myötä. Kuoret ja roolit ovat rapisseet, ja jäljelle jää vain totuus. Hätä. Joka löytää avun vasta Jumalan luota.

”Armo on ratkaisu, johon ihminen suostuu vain pakon edessä, kun ei ole enää muuta vaihtoehtoa. Armo on suurin tuomio, mihin ihminen on koskaan joutunut. Tuon armon varaan voit tänäänkin heittäytyä ja sen varassa omistaa yhteyden elävään Jumalaan. Hän rakastaa elää yhteydessä kanssasi.” (Kalevi Lehtinen)

Jumala rohkaisee meitä. Hän sanoo: ”Älkää tyytykö vähään. Ammentakaa Minusta kaikki, mitä tarvitsette. Minussa teillä on elämä, teillä on kaikki.” Syvä yhteys Häneen on kaiken pohja.
 

"On parempi aloittaa heikkona ja päättää vahvana, edetä pienistä asioista suuriin, kuin kiinnittää sydämensä alusta alkaen täydelliseen elintapaan vain joutuakseen hylkäämään sen myöhemmin.. Sama pätee matkalaisiin: jos he uuvuttavat itsensä jo ensimmäisenä päivänä ryntäilemällä sinne tänne, he menettävät monta päivää sairastuttuaan. Mutta jos he aloittavat kulkemalla rauhallisesti kunnes ovat tottuneet kävelemään, he eivät väsy, vaikka vaeltavatkin pitkiä matkoja." (E. Skolastikko)

 

Antero ”Mooses” Laukkanen kirjoitti evankelioimiskongressin rukousviestissä: ”etkö välitä siitä, että me hukumme” (Markus 4:38). Heräsin yhtenä aamuyönä neljän maissa. Olin levoton, stressaantunut, jota en yleensä ole. Nyt olin. Uni pakeni ja sänky ahdisti. Lopulta nousin ylös. Keitin kahvia ja istuin Raamattuni ääreen. Päivän lukuteksti kuvasi Jeesusta myrskyssä. Mikä yhteensattuma. Minäkin olin myrskyssä. Silloin se jysähti, tuo kysymys: ”etkö välitä siitä, että me hukumme?”. Niin, juuri niinhän minäkin kyselen. Samassa koin olevani yksi opetuslapsista. Siirryin hetkessä samaan veneeseen. Revin Jeesusta hereille, oikein kaksin käsin. Samassa kuulen ajatuksen kuin äänen: ”Kyllä minä välitän, ja jos et ole vielä huomannut, niin satun olemaan samassa veneessä.”  

Mutta Herra, en ymmärrä mitä hyötyä on Jumalasta veneessä jos se vaan nukkuu? ”Niin, Minä lepään, koska tiedän miten tämä päättyy”. Hetken päästä tuuli tyyntyy ja myrsky vaikenee.. Niin, rukousystäväni, hetken päästä tuuli tyyntyy ja saamme nähdä evankeliumin Herran seisovan kanssamme veneessä. Silloin ymmärrämme, miksi hän saattaa nukkua myrskyssä, sillä Hän tietää kuka Hän on ja tulee aina olemaan. Mahtavaa, Hän on samassa veneessä. Uskokaamme ja iloitkaamme, olkoon rukouksemme palava loppuun saakka."

Herra rohkaisee meitä. Hän on veneessä ja näkee kaiken sen, mitä ympärillämme tapahtuu. Maailmassa, Suomessa, hengellisellä kentällä, seurakunnassamme. Hän on ihan lähelläsi. Tunne, miten Hän Sinua rakastaa. Anna Pyhän Hengen vaikuttaa sisälläsi. Ota vastaan Hänen rakkautensa ja voimansa. Hänen avullaan Sinä selviät. Älä ota vastuuta sellaisesta, mitä Jumala ei ole Sinulle antanut. Keskity omaan tehtävääsi. Jeesuksen tulemus lähestyy.

Muistan Sinua rukouksin, missä tälläkin hetkellä olet. Kaikista tärkeintä on, että Jumala on Sinun kanssasi. Hänen läsnäolonsa ei ole kiinni siitä, miltä Sinusta tuntuu. Hän ei koskaan Sinua jätä.

 

"Älkää tehkö, niinkuin me tässä tänä päivänä teemme, jokainen sitä, mikä hänen omasta mielestään on oikein, sillä te ette vielä ole päässeet lepoon ettekä siihen perintömaahan, jonka Herra, sinun Jumalasi, on sinulle antava.." 5 Moos 12:8,9

Vuonna 2010 oli TV:ssä suuri homo-ilta. Ohjelman jälkeen arkkipiispa Kari Mäkinen totesi julkisuudessa, että Päivi Räsänen ei ole kirkon ääni. Perjantaina kun eduskunta päätti tasa-arvoisesta avioliittolaista, arkkipiispa Kari Mäkinen iloitsi julkisuudessa tehdystä päätöksestä. Äsken luin netistä, että nyt pääosin tämän lausunnon seurauksena on parin päivänä aikana eronnut kirkosta lähes 8.000 henkeä. Nyt taas Kirkkohallituksen kansliapäällikkö kommentoi julkisuudessa, että kirkon avioliittokäsitys ei ole muuttunut.

Maailma iloitsee ja piru iloitsee siitä, että kirkolla menee nyt näin "lujaa". Moni kirkkoon kuuluva seurakuntalainen on syvästi huolissaan, minne tämä kirkko-laiva on matkalla. Moni tuttuni kertoo miettineensä kirkosta eroamista sen tähden mitä kirkossa on viime vuosina tapahtunut.

Vanhassa testamentissa kerrotaan Jumalan kansan vaiheista hyvinkin monenlaisissa tilanteissa. Yksi keskeinen havainto on, että kun johtajat seurasivat Jumalaa, kansakin seurasi. Mutta kun johtajat tekivät oman mielensä mukaan, kansakin toimi miten sattuu.

"Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydällä.." Tämä aika kaipaa kipeästi hengellisiä johtajia. Niitä, jotka kertovat Jumalan todellisuudesta, Jumalan sanasta ja ohjaavat toisiakin seuraamaan sitä. Jumalan tahdosta ei päätetä Suomen Eduskunnassa eikä EU:n parlamentissa. Jumala on Sanassaan kertonut, mikä on hänen tahtonsa.

Kun Jeesus oli ratsastamassa Jerusalemiin, hänen seuraajansa riemuitsivat suureen ääneen ja huusivat Halleluja-huutoja. Jotkut fariseukset käskivät Jeesusta kieltämään tuollaisen ilonpidon. Jeesus vastasi näille sanojille: "Jos nämä olisivat hiljaa niin kivet huutaisivat.."

Viime päivien uutisista on voinut kuulla yllättävien todistajien kautta kyselyä siitä, mikä on oikein? Miksi kuulumme kirkkoon? Ja minne kirkko on menossa?

Luin vuosien takaista henkilöhaastattelua ent. työtoveristani, Jorma Karangosta. Jorma kertoi avoimesti siitä, miten Herra on häntä rohkaissut olemaan oma itsensä, avoin, rehellinen, Herran varassa elävä. Lainaan haastattelusta pätkän: "..jokin sana voi avata ikkunan Jumalan maailmaan. Se voi tapahtua missä kohdassa vain. Ja silloin liikutun. Kerran pillahdin seurakunnan edessä kovaääniseen itkuun, josta ei tullut loppua ennen kuin sain rukousapua. Sitten se laantui. Hädissäni ajattelin, että tämä on moka. Mutta ei, seurakuntalaiset itkivät kanssani.. Onko totta, että olet kerran keskeyttänyt saarnan ja lähtenyt pois? – Se on totta. Siitä on vuosia. Se tapahtui Helsingissä Roihuvuoressa. Kesken kaiken rupesin katsomaan tekstiäni ja ihmettelin, olenko minä kirjoittanut tällaista. Ei tätä uskonnollista puppua kukaan ymmärrä. Näin kuinka etupenkissä oleva nainen yritti ymmärtää jotakin. Sitten vain loksahti. Lopetin, pyysin anteeksi ja sanoin, ettei minulla ole teille mitään sanottavaa." Meillekin voi tulla päivä, jolloin vain näemme ja tunnemme, että vanha ei enää toimi. Emme jaksa hengellisyyttämme omin voimin ja vanhat puheetkin on "puhuttu loppuun". Tämän kaiken kokeminen voi olla tosi rankkaa. Mutta kun se tapahtuu Jumalan Hengen ohjauksessa, meille ei tapahdu mitään pahaa. Saamme nähdä, että prosessi vaikuttaa meissä uutta elämää. Pyhä Henki on nytkin lähellämme. Jumala haluaa siunata Sinua ja luoda uutta elämässäsi! Hän haluaa antaa elävän hengellisyyden, josta kertominenkin on "helppoa". On helppo puhua siitä, mistä elää ja mitä sydän on täynnä. Jumalaan uskovat ihmiset kaipaavat Jumalan äänen kuulemista ja Jumalan voiman ilmenemistä. Samoin kaivataan yhteyttä toisiin uskoviin, Jumalan lapsiin. Muistan vuosien takaa vaiheen, jolloin Nokian kirkossa alkoi tapahtua suuria ihmeitä ja miten kirkko alkoi kerran viikossa täyttyä ääriään myöden.   Jopa maalliset lehdet kirjoittivat Nokian kirkossa pidettävistä sanan ja rukouksen illoista ja kirkkoherra Markku Koivistosta. Nokian kirkkoon tehtiin myös linja-autoretkiä kokemaan ja näkemään sitä ihmettä, jota Nokialla tapahtui.   Uudenvuoden aattoina keräännyttiin suurtapahtumiin (Pirkka-halliin), joihin parhaimmillaan taisi kerääntyä yli 10.000 henkeä. Kuunneltiin Raamatun opetusta, ylistettiin, rukoiltiin ja tankattiin voimia tuleviin päiviin.   Jumala ei ole tarkoittanut meitä olemaan yksin kaikkien tuulten viskeltävinä. Jumalan suunnitelma on seurakunta, Pyhän Hengen antama yhteys Jumalan lasten kesken.   Kun sitten tapahtui, mitä tapahtui, moni suri koko sydämestään, miten herätykselle tapahtui. Taisin jossakin blogissa kertoa, miten silmälääkäri totesi minulla olevan kuivat silmät. Vaikea sitä oli aluksi uskoa, kun silmistä on vuotanut vettä välillä runsaastikin. Kuitenkin vaiva aiheutti sitä, että näkökyky välillä heikkeni.   Raamatussa on sana: "..kuka on niin sokea kuin minun palvelijani, kuka niin kuuro.." Jumalan lapsenakin minä olen sokea ja kuuro. En näe oikein, enkä kuule. Teen omia arvioitani asioista, hengellisistä ja maallisista tapahtumista ja uskon sitten siihen. Kuten vanhassa jutussa mies toteaa oman kotikylänsä hengellisestä tilanteesta: "Meidän kylällä ei ole kuin kaksi uskovaa, minä ja vaimo. Ja vaimostakaan en ole ihan varma."   Olemme sokeita, kun kuvittelemme näkevämme kaiken oikein. Me tarvitaan Jumalan Sanaa ja Pyhää Henkeä, jotta pysyisimme oikealla tiellä. Jos/kun näemme oman syntisyytemme ja kipeytemme, sitä enemmän tarvitsemme armahtajaa, auttajaa, Vapahtajaa. Silloin meillä ei ole enää varaa osoittaa ketään muuta. Jopa meidän käytöksessä ja toiminnassa voi joku lähellämme havaita armollisuutta. Terapeutti-kirjailija Seppo Jokinen sanoi kerran: ”Kymmenen vuotta sitten olin niin sairas, että sanoin olevani terve. Tänään olen niin terve, että voin sanoa olevani sairas.” Kun kuljet Jumalan kanssa ja olet yhteydessä Häneen, sisimmän, sydämen huoneet avataan ja järjestetään uudelleen. Niin kipeää kuin se meistä tuntuakin. Vanhan hautajaisvirren sanat ovat usein lohduttaneet tuolla matkalla: ”Oi, Herra, suothan Sä minulle, Sun armos voimaksi matkalle.” Ilman Hänen armahtavaa rakkauttaan en ainakaan minä olisi jaksanut. Mutta Hän on kanssamme. Silloin, kun emme jaksa, Hän ottaa meidät syliinsä ja kantaa meitä. Me olemme matkalla kohti Taivasta. Matkalla olemiseen liittyy se, että matkan edetessä maisemat vaihtuvat. Suurin muutos on kuitenkin se, mitä Herra haluaa vaikuttaa meissä, meidän sisällämme. Seuraava rohkaisu on upea: ”Ole sinä joen uoma, Minä itse annan joen”. Herra on tekemässä uutta. Vaikka ”reitti” tuntuu oudolta, vaikka koetukset ovat rankkoja, älä pelkää. Hän on kanssasi. Jumalan virta on vettä täynnä. Hän tulee täyttämään tyhjän astiasi. Saat juoda Hänestä. Ammentaa vettä vielä toisillekin.   Uskon, että jonkun kohdalla Jumala tulee muuttamaan elämän olosuhteita niin, että ympärille tulee enemmän tilaa kasvulle. Seuraava juttu luonnosta viestii tästä: ”Oli pieni ja vähäpätöinen pensas leveäoksaisen tammen varjossa. Se arvosti suuresti ylvään tammen tarjoamaa varjoa ja hiljaisuutta. Mutta sitä pientä pensasta odotti suurempi yllätys. Eräänä päivänä tuli kirvesmies ja kaatoi komean tammen. Pieni pensas vaikeroi: ”Voi, minun suojani! Voi, kaikki vihaiset tuulet puhaltavat ylitseni ja myrskyt repivät minut juurineni irti!” ”Ei, eihän toki!” sanoi lähellä kasvava kukka. ”Nyt aurinko pääsee paistamaan sinuun ja sade vapaasti sinua virvoittamaan. Sinä puhkeat kasvamaan kokoa ja näköä. Sinä puhkeat ihanaan kukintaan ja ihmiset ihastuneina huudahtavat: ”Oi, miten mahtavasti tuo pieni pensas on piristynyt! Ja miten ihanasti se nyt kukkii, kun sen suoja ja ilo siirrettiin pois!”   Muutama vuosi sitten olin tilaisuudessa, jossa tulimummo-evankelista Mirja Vehosmaa oli puhumassa. Mirja kertoi, että hänen tyttärensä täytti 50 vuotta. Tyttären ainoa lahjatoive ystäville ym. oli se, että hän haluaa rahaa! Niinpä hän sai lahjaksi rahaa. Mutta tuota rahaa hän ei käyttänytkään itsensä hyväksi. Vaan koko tuon summan hän lahjoitti Venäjän katulapsien hyväksi. Tyttö kertoi jälkeenpäin läheisilleen, miten valtavan siunauksen lahja oli tuonut noille lapsille. Ja ei kulunut kauaakaan, kun tyttöön otti yhteyttä eräs hänelle tuntematon nainen. Nainen halusi lahjoittaa rahaa katulapsityölle. Kun lahja oli tullut tilille, lahjan saanut tyttö otti yhteyttä lahjoittajaan ja kysyi, että onkohan tässä tapahtunut joku virhe, ainakin pilkkuvirhe? Nainen sanoi, että ei ole tapahtunut virhettä, tuo lahja on katulapsille. Ja tämä on vasta alkua. Summa oli 5.000 euroa.   Herra haluaa rohkaista Sinua. Hän ei ole menettänyt hallintavaltaansa meidän elämässämme eikä maailmassa. Hänelle on annettu kaikki valta Taivaassa ja maan päällä. Sinun ei tarvitse pelätä, mitä meidän kirkossamme tapahtuu. Kun Sinun turvasi on Jumalassa, hän pitää Sinusta huolen loppuun asti. Kenties tämä aika on annettu meille sitä varten, että tarkistaisimme suuntaa, että löytäisimme Taivaallisen Isämme lähelle. Blogini alussa oleva kuva on kotikirkostani tänään. Kun olin ajamassa kirkkoon, näin jo kaukaa, miten kirkon parkkipaikka näytti täydeltä. Olin hämmästynyt. Kun astuin kirkkoon, kirkon ovella neljä nuorta toivotti minut tervetulleeksi ja antoi minulle virsikirjan. Olin vielä enemmän hämmästynyt, kun näin yli 200 henkeä kirkossa. Huikeata!! Sain olla yli 20 vuotta hengellisessä työssä. Järjestin lukuisia tapahtumia, jonka tehtävän koin itselleni omaksi. Erityisesti tänään kaipaus hengellisen tapahtuman järjestäminen on ollut vahvasti mielessä. Jos Sinustakin tuntuu siltä, että haluaisit Suomessa järjestettävän jonkun suurtapahtuman, rukoillaan yhdessä, että Jumala näyttää suuntaa, miten toimia. Kun Mooses jutteli Jumalan kanssa, hän vetosi siihen, että maailmakin näkisi, että minkä Jumala on luvannut, sen Hän tekee. Vie kansansa perille sen omaan maahan. Eivätkä mitkään vihollisen aikeet pysty sitä estämään.   Sydän rukoilee, että Jumalan Hengen voima tulee näkyviin, että rakkaus Jumalan sanaan syntyy kansamme keskellä, minussa. Vanhassa Testamentissa, Aamoksen kirjan 8.luvussa on ihmeellinen lupaus jakeessa 11: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän."   Olet varmaankin eri yhteyksissä kuullut ja nähnyt, miten evankelista Ilkka Puhakka on saanut olla voimallisesti Herran käytössä evankeliumin työssä Suomessa ja Venäjällä. Haluan rohkaista Sinua rukoilemaan Ilkan ja hänen vaimonsa Marjon puolesta. Kun Jumala voimallisesti käyttää jotakin, piru on myös hänen kimpussaan. Käy Ilkan lähettäjäyhteisön Sivuilla ja tutustu heidän tekemäänsä työhön: http://www.missioneurope.fi/   Kaikki elämässämme on lahjaa. Jumalan rakkautta ja armoa. Kun olet koneellasi, käy seuraavalla sivulla. Laita kaiuttimet päälle ja volyymit kohdalleen. http://www.youtube.com/watch?v=HsCp5LG_zNE Jaksele hyvin siellä missä tätä viestiä luetkin. Jäädään Herramme turviin. Hän tulee pian.

Kaikki on pilalla

”Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle. Minä ilmoitan sinulle suuria ja ihmeellisiä asioita, joista et mitään tiedä.” (Jer 33:3)

 

Monelle usko Jumalaan on viimeinen toivo. Kun kaikki on mennyt pilalle, turvaudutaan Jumalaan. Mutta mitä sitten, jos yhtäkkiä huomaankin, että olen pilannut myös hengellisen elämäni. En ole onnistunut edes Jumalaan uskovana.

Mies ja vaimo ovat ajelulla. Mies ajaa ja vaimo neuvoo miestään. Lopulta mies hermostuu ja sanoo: "Kumpi tätä autoa oikein ajaa?" - Siihen vaimo toteaa: "Etkö sinä sitäkään tiedä?"

Olisi niin kiva olla onnistunut. Uskonelämässä. Seurakunnassa. Työpaikalla. Kotona. Avioliitossa. Vanhempana. Miehenä/naisena. Kaikessa.

Mutta useimmin tuntuu siltä, että olisi helpompi luetella kaikki se, missä on epäonnistunut. Olemme ymmärtäneet jotakin perusteellisesti väärin, jos tuntuu, että olemme epäonnistuneet myös uskovan elämässä. Elämä uskossa ei ole loputonta yrittämistä vaan elämistä täysin toisen varassa. Ilman Jumalaa en selviä mistään. En edes uskomisesta.

Tapio Nousiainen oli yksi Jumalan mies, joka sai välittää mm kirjojensa välityksellä lohdutusta suurelle joukolle uskossaan epäonnistuneeksi kokeneita.

Nousiaisen viimeiseksi jäänyt kirja oli nimeltään "Kristuksen kanssa kärsimyksen koulussa". Hän kertoo kirjan alkulehdillä, miten hän sai tekstin tuohon kirjaansa. Hän oli mökillä, kun hän kuuli selkeästi Jumalan kehottavan häntä aloittamaan kirjan kirjoittamisen. Tapio ehdotti Jumalalle, että sopisiko, jos hän aloittaa kirjan kirjoittamisen vasta syksyllä, kun muuttaa mökiltä takaisin kaupunkiin. Jumala sanoi hänelle kuitenkin, että hänen pitää aloittaa kirjan kirjoittaminen heti.

Jumala kertoi Tapiolle, että monet uskovat tulevat saamaan kirjan kautta siunausta ja rohkaisua. Ja kuinka ollakaan.. kun kirja oli painossa, Tapio sai kutsun Taivaan kotiin. Tehtävä oli suoritettu loppuun.

 

Yksi Tapion saama teksti oli "Alatien Kristus".

"Sanovat sinua alatien Kristukseksi, tiedäthän nuo tummapukuiset körttiläiset. Nuorena uskovaisena kuuntelin ylimielisenä heidän puheitaan. Noiden huivipäisten, virsikirjaa käsissään pyörittelevien ja niiskuttavien mummojen, jotka niin hartaina kuuntelivat pappiensa harvaan putoilevia sanoja.

Minä hymähdin halveksivasti ja ajattelin. - Pyh, vai alatien Kristus. Lienevätkö nuo oikein uudestisyntyneitäkään, nuo sanojat? Mutta minun Kristukseni on täynnä voimaa, rennosti ja itsevarmana hän nojautuu puhujapulpettiin, heristelee  nyrkkiään, lyö kahta kämmentä, huutaa ja tuomitsee noita kurjia helvettiin.

Noita niiskuttavia mummoja, tapakristittyjä ja noita pappeja, jotka tuskin ovat tehneet parannusta, jotka tuskin ovat uudestisyntyneet, joilla tuskin on pelastusvarmuutta, jotka eivät tiedä mitään henkikasteesta, kielilläpuhumisesta ja profetoimisesta.

Mutta minulla on voimakas ja äänekäs Kristus ja minä tahdon kulkea hänen kanssaan voittosaatossa. Sillä uskossaolohan on yhtä voittosaattoa, ilakointia, naurunremahduksia ja halleluja-huutoja.

Mitä ne puhuvatkaan ristin tiestä, nuo niiskuttavat mummot? Tämähän on helppoa, oikein voittokulkua. Naurettavaa puhua alatien Kristuksesta, se on vain noiden muotojumalisten, noiden nimikristittyjen tekopeliä. Ne yrittävät kätkeä sen alle muotojumalisuutensa. Veisaavat vain tuota alituista lauluaan vaivaisesta ja kurjasta syntisestä, kun eivät uudestisyntymättöminä tiedä mitään todellisesta voittoelämästä.

Kului vuosia ja Jumala katsoi miestä hymyillen taivaasta, lieneekö hänen suupielissään ollut pieni ivahymy? Hän katsoi papereitaan, antoi käskyjä enkeleilleen, vieläpä saatanakin, joka oli Jumalan poikien joukossa pujahtanut pääesikuntaan, sai käskyjä Jumalalta. Korkeimman huulilta kuuluivat sanat:

"Pannaanpa poika pinteeseen. Lämmittäkää ahjo kuumaksi. Aijai, miten paljon hänessä on kuonaa, miten paljon kieroa oksapuuta. Teroittakaa taivaan sirkkelit teräviksi, pankaa ahjoon hiiliä, puhaltakaa palkeisiin. Olkaa valmiit, sillä nyt alkaa koulu hänen kohdallaan. Hän saa nähdä, onko Kristus alatien Kristus. Saatana, ole sinäkin valmis toimiisi. Minä käsken sinua, hän olkoon sinun käsissäsi, säästä kuitenkin hänen henkensä."

Sitten tuli kuin myrskytuuli, kuin vuoksiaalto, kuin lumivyöry, tuli Jumalan kärsimyskoulu. Otettiin pois ystäviä, otettiin pois terveys. Mies joutui syrjään elämän valtaväylältä, kehumiset vaihtuivat pilkkapuheiksi. Mies huusi kuin Job: "väkivaltaa", ei vastausta, mies huusi apua, mutta ei ollut mitään oikeutta. Ne, joita mies rakasti, kääntyivät häntä vastaan. Jumala repi hänet maahan joka puolelta.

Halleluja-huudot vaikenivat, mies katseli ympärilleen, pelkkää tyhjyyttä ja pimeyttä. Hän parkaisi hädissään: "Missä olet sinä voittoisa ja äänekäs Kristus? Jota seuraavat ilakointi, naurunremahdukset ja halleluja-huudot? Auta minua, sillä Baasanin härät piirittivät minua. Minun voimani on kuivettuneet kuin saviastian siru ja sinä lasket minut alas kuoleman tomuun. Minun ystäväni ja läheiseni pysyvät syrjässä minun vitsauksestani. Missä olet sinä voittoisa ja äänekäs Kristus?

Mutta ei vastausta, ei vaarinottoa. Vain syyspimeä ja hiljainen yö ympäröi huutajaa. Sitten kuului hiljainen ääni aivan vuoteen vierestä, aivan ahjon äärestä, jossa palkeet puhkuivat uutta tulta liekkeihin. Ja ääni sanoi: "Tässä minä olen." Mies kohottautui ja kysyi: "Kuka sinä olet?" Olento hymyili ahjon loimussa. Hänen silmänsä välkehtivät surumielisesti, säälivästi, ymmärtävästi ja hän sanoi: "Minä olen alatien Kristus ja olen kauan odottanut vuoroani, päästäkseni sinun luoksesi. Mutta ihmisjoukot, kansansuosio, alituinen kiire, hurja meno, rukoilemattomuus, valvomattomuus, valhekristillisyys ovat ympäröineet sinua kuin pakkopaitaa, enkä ole päässyt luoksesi."

 

Hämmästyneenä kohottauduin vuoteestani ja kysyin: "Mutta etkö sinä sitten olekaan voittosaaton Kristus?" Jälleen hän hymyili ahjon loimossa ja sanoi: "Tämä on voittosaattoa. Enhän minä ole koskaan ollutkaan äänekäs Kristus, joka itsevarmana nojautuu puhujapulpettiin, heristelee nyrkkiään ja tuomitsee vaivattuja helvettiin. Sinulla on ollut valhekristus mukanasi. Minä olen kärsivien ja vainottujen Kristus alatiellä. Siellä, missä kuullaan tuskanhuutoja ja yön kauhut ympäröivät vaivattua matkamiestä. Siellä, missä ristin tie johtaa vuorten väliseen laaksoon ja ollaan alatiellä."

Silloin minä lankesin itkien hänen jalkojensa juureen ja kastelin hänen jalkansa kyynelilläni. Minä huusin ja sanoin: "Anna anteeksi sinä alatien Kristus. Juuri sinua minä nyt tarvitsen. Kukaan ei ymmärrä tuskaani. Kenellekään en voi selittää asioitani. He pitäisivät minua hourupäisenä ja sanoisivat: "Mitä hullua? Miksi et iloitse, huuda ja ole vapaa? Naura nyt edes vähän. Taivaan tie on valoisa ja helppo. Sinäpä olet omituinen. Sano edes kerran: Halleluja."

 

Silloin alatien Kristus hymyili ja sanoi: "Mutta minäpä ymmärrän sinua poikani, sillä minä olen ollut samoissa tulissa. Olen koko ajan vartioinut ahjoasi ja odottanut, että huutaisit minua avuksesi. Minäpä autan sinua. Tule syliini.

 

Ja niin minä kierähdin vaivalloisesti ahjosta. Minä laskin paloarpoja täynnä olevan ruumiin hänen käsivarsilleen. Tunsin, kuinka suloinen voide, oikein palamaöljy valui ruumiiseeni poistaen tuskat. Sitten hän siveli hiuksiani, hymyili ja sanoi: "Älä viitsi enää torua sitä tummaa kansaa ja niitä huivipäisiä mummoja, jotka puhuvat alatien Kristuksesta. Ehkä he tuntevat minut paremmin kuin sinä."

Kenties Sinä/kin olet tällä hetkellä tilanteessa, jota et ollenkaan ymmärrä. Et voi millään tavalla/tasolla kokea itseäsi voimalliseksi uskovaksi, hengessä palavaksi ym. Mieluummin koet asuvasi erämaassa, jossa postikin tulee vain kerran kuukaudessa ja silloinkin Sinun laatikkosi on tyhjä. Naapuriin postia tulee paljon.

 

Tämä viesti on Sinulle. Sinun Herrasi ja Vapahtajasi on Sinun lähelläsi. Hän itse pitää Sinusta huolen. Piru on luetellut Sinulle syntisi lukemattomat kerrat. Mutta itse Herra kertoo Sinulle tässä hetkessä, että hänen tähtensä Sinä saat uskoa anteeksi kaiken sen, mistä Sinua on syytetty.

 

Velka on maksettu, syntisi on sovitettu. Herra laskee siunaavat kätensä Sinun yllesi. Ja antaa sydämeesi rauhan. Sinun kohtaloasi/elämääsi/tulevaisuuttasi/ iankaikkisuuttasi eivät ratkaise uskovat/ei-uskovat/muut ihmiset, vaan sen on jo ratkaissut Sinun Herrasi ja Vapahtajasi. Hän sanoo Sinulle sanansa kautta: "Minä annan sinulle tulevaisuuden ja toivon.."

 

Huikeata Sinä ja minä olemme täysin uskon varassa. Ilman Jeesusta, Vapahtajaa, meillä ei ole mitään. Jäädään hänen rauhaansa. Ja meidän ei tarvitse pelätä. Koskaan.

Jaksele hyvin siellä, missä juuri nyt oletkin. Muistetaan rukouksin.

”Parhaimmat asiat eivät ole ostettavissa, eivät kovalla työllä saatavissa. Eivät edes löydettävissä. Ne annetaan. Ne vain tapahtuvat.”  Tätä on Jumalan ihmeellinen rakkaus.

Tartu käteen Jumalan, tartu siihen mikä kestää. Astu kalliolle, joka pettää ei voi. Tartu käteen Jumalan, älä minkään anna estää. Kuule kuinka sydämesi sykkii ja soi." (Pekka Simojoki)

"Jumala on antanut Sinulle anteeksi. Ihmiset eivät anna ikinä.."

Ruotsin uskonpuhdistajasta kertovassa Strindbergin näytelmässä "Mestari Olavi" huorana elänyt nainen tulee uskoon. Siihen liittyvässä keskustelussa mestari Olavi lausuu naiselle tylynkuuloiset mutta kovin totuudelliset sana: "Jumala on antanut sinulle anteeksi. Ihmiset eivät anna ikinä.."

 

Tuo edellä oleva lainaus tuntuu kovin tutulta. Moni tuntee suurta syyllisyyttä, kun on tajunnut, miten paljon syntiä on tehnyt Jumalaa ja lähimmäisiä vastaan. Syyllisyys on ajanut lopulta Jumalan luo. Kenties ehtoolliselle, kenties sielunhoitajan luokse ripittäytymään.. Ja vaikka liturgi alttarilta on julistanut syntien anteeksiantamusta ja samoin sielunhoitaja, anteeksiantamukseen voi olla vaikea uskoa. Syyllisyys omista teoista on ollut niin rankkaa.

 

Kohta vietämme isänpäivää. On sanottu, että kuvamme Jumalasta muotoutuu usein sen mukaan, minkälainen oma isämme on ollut. Tiedän ihmisiä, joiden on vaikea rukoilla Isä meidän -rukoustakaan, koska oma isä on ollut niin hankala, ilkeä tms tai isää ei ole ollut koko meidän elämässämme.

 

Mutta tiedän myös monia ihmisiä, joille kuva Jumalasta ja uskosta on muotoutunut tuntemiemme uskovien ihmisten mukaan. Miten he toimivat, puhuvat ja asioita ja ihmisiä arvioivat. Sen mukaan uskomme Jumalankin toimivan ja ajattelevan. Mutta asia ei onneksi ole niin.

 

Kun opetuslapset olivat kulkemassa Jeesuksen kanssa, he tapasivat miehen, joka toimi Jeesuksen nimessä. Mies ei kuitenkaan halunnut liittyä opetuslasten joukkoon. Opetuslapset kantelivat asiasta Jeesukselle. He ehdottivat, että miehen toiminta kiellettäisiin, koska hän ei seurannut heitä. Jeesus ei ollut ollenkaan samaa mieltä asiasta.

 

Kerran taas kun Jeesusta, opetuslapsia ja heidän sanomaansa ei otettu jossakin kylässä vastaan, opetuslapset ehdottivat että rukoillaan, että tuli taivaasta tulee ja polttaa koko kylän. Jeesus ei ollut asiasta nytkään samaa mieltä.

 

Ehkä tunnetuimpia kohtia, joissa opetuslapset estelivät Jeesuksen tykö tulijoita, oli se, kun he yrittivät kieltää vanhempia tuomasta lapsiaan Jeesuksen siunattavaksi. Jeesuksen vastaus "tyhjensi pajatson" kun Hän sanoi: Mark 10:14 Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta."

Eilen tuli uutisissa juttu entisestä jehovan todistajasta. Nainen oli erotettu yhteisöstään yli 20 vuotta sitten. Hän kertoi, miten tuskallista erottaminen oli ollut ja miten hän vasta nyt on harrastamansa taideterapian avulla pääsemässä eroon tuosta erottamiseen liittyvästä tuskasta.

Syyllisyys on rankka tauti. Se voi ajaa ihmisen toivottomuuteen, masennukseen, jopa ennenaikaiseen kuolemaan. Uskontojen Uhrit on järjestö, joka on perustettu niitä varten, jotka hengellisen väkivallan tähden ovat joutuneet kärsimään. Vaikka en juuri järjestöä tunne, uhreja on varmasti melkoisen paljon. 

”Lakihurskaus tunnetaan siitä, että se on lakkaamatta lähimmäisensä kurkussa, tekemässä parannusta toisten synneistä ja valtaamassa itselleen etummaisia paikkoja. Kätkemme omat syntimme Jumalan laupeuteen, mutta nostelemme toisten synnit kuin lippusalkoon.” Kun olemme nähneet oman pahuutemme, on jollakin tavalla helpompaa nähdä toisten pahuus kuin omamme.

"Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi.."

1  Kesareassa oli Cornelius-niminen mies, joka palveli sadanpäällikkönä niin sanotussa Italialaisessa kohortissa. 2 Hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä, niin kuin koko hänen perhekuntansakin, hän antoi runsaasti almuja juutalaisille ja rukoili alati Jumalaa. 3 Kerran hän iltapäivällä yhdeksännen tunnin vaiheilla näki näyssä selvästi Jumalan enkelin, joka tuli hänen luokseen ja sanoi: "Cornelius!" 4 Cornelius tuijotti peloissaan enkeliä ja kysyi: "Mitä tahdot, herra?" Enkeli vastasi: "Rukouksesi ja almusi ovat uhrina nousseet Jumalan eteen, ja hän on muistanut sinut. 5 Lähetä nyt miehiä Joppeen noutamaan tänne Simon, jota kutsutaan myös Pietariksi. 6 Hän asuu Simon-nimisen nahkurin luona, jonka talo on meren rannalla." 7 Kun enkeli tämän puhuttuaan oli mennyt pois, Cornelius kutsui luokseen kaksi palvelijaansa sekä yhden läheteistään, hurskaan sotilaan. 8 Hän kertoi heille kaiken ja lähetti heidät Joppeen.

 

9 Seuraavana päivänä, kun miehet olivat matkalla ja jo lähestyivät kaupunkia, Pietari nousi kuudennen tunnin vaiheilla katolle rukoilemaan. 10 Hänen tuli nälkä ja hän halusi ruokaa, mutta sillä aikaa kun ateriaa valmistettiin hän joutui hurmoksiin. 11 Hän näki taivaan avoinna, ja taivaasta tuli alas ikään kuin suuri purjekangas, joka laskettiin maahan neljästä kulmastaan kannateltuna. 12 Siinä oli kaikenlaisia maan eläimiä, nelijalkaisia ja matelijoita, sekä taivaan lintuja. 13 Samassa hän kuuli äänen: "Nouse, Pietari! Teurasta ja syö!" 14 Mutta hän vastasi: "Ei, ei, Herra! En ole koskaan syönyt mitään epäpuhdasta tai kiellettyä." 15 Silloin ääni puhui uudelleen: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi." 16 Tämä tapahtui kolmesti. Heti sen jälkeen kangas nostettiin taivaaseen.

17 Kun Pietari vielä ihmetteli, mitä hänen näkynsä oikein tarkoitti, Corneliuksen lähettämät miehet ilmaantuivat portille. He olivat kyselemällä löytäneet Simonin talon 18 ja tiedustelivat nyt kuuluvalla äänellä, oliko talossa vieraana Simon, toiselta nimeltä Pietari. 19 Pietarin yhä pohtiessa näkyään Henki sanoi hänelle: "Kolme miestä kysyy sinua. 20 Mene alas ja lähde epäröimättä heidän mukaansa. Minä olen lähettänyt heidät." 21 Pietari meni alas miesten luo ja sanoi: "Minä olen se, jota etsitte. Mikä on asianne?" 22 Miehet vastasivat: "Pyhä enkeli on ilmestynyt sadanpäällikkö Corneliukselle, joka on hurskas ja jumalaapelkäävä mies ja hyvässä maineessa kaikkien juutalaisten keskuudessa. Enkeli käski hänen kutsua sinut kotiinsa ja kuunnella, mitä sinulla on sanottavana." 23 Silloin Pietari pyysi miehet sisään vieraikseen.

Seuraavana päivänä Pietari lähti matkaan miesten kanssa, ja muutamat Joppessa asuvat veljet tulivat hänen mukaansa. 24 Sitä seuraavana päivänä hän tuli Kesareaan. Cornelius oli kutsunut koolle sukulaisensa ja lähimmät ystävänsä ja odotti tulijoita. 25 Kun Pietari oli astumassa sisään, Cornelius tuli häntä vastaan ja kumartui hänen edessään maahan saakka. 26 Mutta Pietari sanoi: "Nouse, minä olen vain ihminen niin kuin sinäkin", ja auttoi hänet ylös. 27 Sitten hän Corneliuksen kanssa keskustellen meni sisään ja tapasi siellä suuren joukon ihmisiä. 28 Hän sanoi heille: "Niin kuin tiedätte, juutalaisen ei ole sallittua seurustella toiseen kansaan kuuluvien kanssa eikä mennä heidän luokseen. Jumala on kuitenkin osoittanut minulle, ettei ketään ihmistä saa pitää epäpuhtaana tai saastaisena. 29 Siksi lähdin vastustelematta, kun minua tultiin hakemaan. Nyt tahtoisin tietää, miksi te pyysitte minua tulemaan."

30 Cornelius vastasi: "Kolme päivää sitten olin tähän aikaan, yhdeksännellä tunnilla, täällä kotonani rukoilemassa. Silloin seisoi yhtäkkiä edessäni mies, jolla oli hohtavan valkeat vaatteet, 31 ja hän sanoi: 'Cornelius, Jumala on kuullut rukouksesi ja muistanut almusi. 32 Lähetä sana Joppeen ja kutsu luoksesi Simon, jota sanotaan myös Pietariksi. Hän asuu nahkuri Simonin talossa meren rannalla.' 33 Niinpä lähetin heti noutamaan sinua, ja teit hyvin, kun tulit. Nyt olemme kaikki täällä Jumalan edessä kuullaksemme, mitä Herra on sinun käskenyt puhua."

34 Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi: "Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä. 35 Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa. 36 Hän lähetti Israelin kansalle sanansa, ilmoitti hyvän sanoman rauhasta, jonka Jeesus Kristus on tuonut -- hän, joka on kaikkien Herra." (Apostolien teot 10:1-36)

Tuo edellä oleva Apostolien tekojen kohta ottaa jokaiselta uskovalta ja ei-uskovalta valtuudet arvioida toisten syyllisyyttä/syyttömyyttä. Se, mitä Jumala ajattelee asiasta/ihmisestä on totta. Ihmisellä ei ole lupaa muuhun kuin arvioida omaa tilannettansa. Ja kun näemme totuuden itsestämme, meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin mennä Jeesuksen eteen synteinemme. Jos Hän ei meitä armahda ja anna syntejämme anteeksi, meillä ei ole mitään toivoa.

En tiedä, minkälainen tilanteesi on? Mutta jos olet tullut toisten ihmisten tuomitsemaksi, hylkäämäksi, Jumala ei ole samaa mieltä. Hän rakastaa Sinua enemmän kuin kukaan toinen.. Vaikka muut meidät hylkäisivät, Hän ei meitä koskaan hylkää.

Jos sydäntäsi juuri tällä hetkellä painavat synnit, joista et ole saanut rauhaa, voit ne juuri nyt tunnustaa Jumalalle. Vaikka hiljaa mielessäsi.

Raamatussa on sana: "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."

Raamatussa on myös sana: "..kenen synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut.."

Jumalaan uskovana voin juuri tällä hetkellä julistaa Sinulle, että saat uskoa kaikki ne synnit, jotka olet Jumalalle kertonut anteeksi annetuiksi Jeesuksen tähden. Ja kun Jumala on antanut meille synnit anteeksi, Hän ei enää meidän syntejämme muista. Jos joku niistä muistuttaisikin, se ei ole Jumala. Sinä saat olla vapaa.

Lopetan tämän kirjoitukseni Pekka Simojoen laulun sanoin, jonka kertosäe oli jo blogini alussa.

"..Pian jo lehdet lentelevät, koittaa talvi, koittaa kevät. Moneen kertaan telttanarut irrotetaan. Uupuu askel vaeltajan, sortuu seinä savimajan, mutta yksi loppuun asti on paikallaan..
Elämä on taivallusta, iloa ja kaipausta. Halki vuorten laaksojen ja vetten se vie. Yksi auttaa ainoastaan, yössäkin Hän tulee vastaan, sydämeesi kuiskaa hiljaa: "Tässä on tie."

Jumala on kanssasi. Hän johdattaa Sinua eteenpäin. Älä pelkää. Hän on ottanut Sinut omakseen. Eikä Hän jätä Sinua koskaan.
 

Hengellinen putkiremontti

Monta vuotta sitten olin Kouvolassa sanan ja rukouksen illassa. Tuo ilta jäi minulle mieleen oikeastaan yhdestä syystä. Yksi tilaisuuden puhuja kertoi jutun, jota en unohda. Tuo juttu sisältää yhden suuren hengellisen totuuden, ehkä useammankin. Juttu kuului seuraavasti:

 

Eräs uskova mies kävi illalla nukkumaan. Mies makasi selällään kädet ristissä rinnan päällä. Mies rukoili ja siihen hän myös nukahti. Kun hän sitten aamulla heräsi, hän huomasi olevansa edelleen samassa asennossa kädet ristissä rinnan päällä. Silloin hän totesi: "Oho! Kanava on ollut auki koko yön."

 

Uskossa on kyse henkilökohtaisesta yhteydestä Jumalan kanssa. Sielunvihollinen tekee kaikkensa, että tuo yhteys katkeaisi tai että yhteyteen tulisi ongelmia. Mikkelin entinen piispa, Voitto Huotari, oli kerran Heinolan rukouspäivillä puhumassa. Hän kertoi meille suuren hengellisen viisauden: Jos tuntuu, että Jumala on kaukana, kumpi on liikkunut? Minä vai Jumala?

 

Viime vuosina on uutisissa kerrottu useaan kertaan putkiremontista, joita vanhoissa taloyhtiöissä on tehtävä. Parhaan kuvan putkiremontin tarpeesta sain vajaa vuosi sitten, kun kotitalossani vanhat putket vaihdettiin. Olin kuvitellut, että kun vesi, joka taloomme tulee, on puhdasta, myös putket pysyvät auki. Mutta niinhän asia ei ollut. On vaikea sanoin kuvata, kun näin vanhat vesiputket, jotka olivat lähes umpeen muurautuneet. Vain pieni reikä oli putkesta enää avoimena, josta vesi juuri ja juuri pääsi kulkemaan. Kun sitten uudet putket vaihdettiin, veden tulo parani huomattavasti. Remontti oli siksi todella tarpeen.

 

Runsaan parin kuukauden aikana olen huomannut, että näköni on välillä heikennyt. "Kuva on välillä hiukan epätarkka, jopa laseilla." Menin lopulta työterveyslääkärille, joka lähetti minut keskussairaalan silmälääkärille. Silmälääkäri tutki silmiäni monella tavalla. Lopulta lääkäri kertoi, mikä on näköhäiriöideni syy: Kuivat silmät. Sain kuulla, miten monilla tavoilla kuivat silmät oireilevat.

 

Yksi kuivien silmien oire on mm. se, että ulkona liikkuessa silmistä vuotaa vettä joskus hyvinkin paljon. Tällaisena maallikkona oli vaikea ymmärtää, että kuivat silmät vuotavat vettä hyvinkin runsaasti. Sain listan apteekista hankittavista tipoista, joita silmiin voin päivittäin tiputtaa. Kun samat kyynelkanavat ovat olleet käytössä jo 60 vuotta, ei ihme, että vettä tulee välillä vähän miten sattuu. Kyynelkanavia ei mikään maallinen putkimies pysty vaihtamaan.  

 

Evankelista Niilo Yli-Vainio oli vuosikymmeniä sitten voimallisesti Jumalan käytössä. Suuret hallit täyttyivät, missä Yli-Vainio oli puhumassa. Valtava määrä ihmisiä tuli myös tilaisuuden lopussa rukoiltavaksi.

 

Niilo kertoi, että hän oli nuorena ollut apteekissa työharjoittelussa tms. Silloin hän tottui siihen, että lääkkeitä määrättiin tipottain. Kymmenen tippaa, kaksikymmentä tippaa, viisi tippaa päivässä ym.

 

Kun sitten Niilon eteen tuli ihmisiä rukoiltavaksi, hän kysyi, mikä oli heidän rukousaiheensa? Monet olivat sanoneet, että "kun vain saisi muutaman tipan Pyhää Henkeä". Siihen Niilo oli todennut, että "tässä ei tippoja jaata." Jumala antaa aina enemmän kuin osaamme edes anoa tai ymmärtää.

 

Yksi minuun suuresti vaikuttanut kirja on ollut juuri mainitun Niilo Yli-Vainion elämänkerta ja päiväkirjat. Kirjan nimi on Saarnaaja. Tuossa kirjassa oli mm. erittäin suuri hengellinen viisaus: "Jumalan antaman herätyksen tuntee siitä, ettei sitä ole mikään toimikunta suunnitellut."

 

Olen kuullut monia puheita ja opetuksia siitä, miten herätys tulee, milloin se tulee ja miten me saamme osamme siinä. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että me emme tiedä, milloin herätys tulee ja millaisena se tulee. Yhdelläkään uskovalla ei ole avainta siihen, miten hän voisi herätyksen aloittaa. Ainoa asia, mitä voimme tehdä, on rukoilla.

Mielenkiintoista olisi tietää, kumpi on meille tärkeämpi: herätys vai Jumala itse? Meidän uskovien lihallinen puoli ajattelee, että tulevassa herätyksessä meillä varmaankin on joku keskeinen paikka. Kenties super-rukoilija, -julistaja, -johtaja tms? Meille sopisi niin mahdottoman hyvin, jos Jumala nostaisi meidät paikalle, jossa uskovat ja ehkä koko kansa meitä ihailee ja kiittää. Mutta miksi ihmeessä Jumala niin tekisi? Yleensä Jumala valitsee käyttöönsä sen, joka tuntee, ettei hänestä ole mihinkään. Meidän ongelmamme ei ole niinkään heikkous, vaan vahvuus. Me kuvittelemme olevamme enemmän kuin olemmekaan, enää puuttuu Jumalan super-voima.

Raamatussa on tällainenkin sana: "..sen Jumala valitsi, joka ei mitään ole tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on.."

Elokuun lopulla olimme työpaikan retkellä Helsingissä. Yksi vierailukohde oli Kansallismuseo. Nähtävää oli paljon. Kuvia otin kymmeniä. Yksi niistä oli tämä.

Vuosikymmeniä ja vuosisatoja sitten moniin varsinkin saaristojen ja rannikoiden kirkkoihin ilmestyi kirkkolaivoja, joita merenkulkijat olivat sinne lahjoittaneet. Lahjoitusten takana oli usein myrskyn keskellä tehty sopimus: "Jos Jumala autat minut hengissä tästä myrskystä, lahjoitan kirkolle jotakin.."

Kenties mekin olemme tehneet sopimuksia vuosia sitten. Milloin mihinkin elämäntilanteeseen liittyen. Kun olemme selvinneet hankalasta tilanteesta, voi olla että Jumalakin on unohtunut. Samoin tehdyt sopimukset.

"Tuomas Akvinolainen oli yksi teologian historian suurista. Vaikka hänellä olikin paljon tietoa, hänellä oli elämänsä loppupuolella sellainen kokemus Jumalasta, että se sai hänet sisäisesti vakuuttuneena jättämään kesken suuren teoksensa Summa Theologica. Kun häntä kehotettiin viemään työ loppuun, hän vastasi: "Synnytystuskani ovat päättyneet. Kaikki, mitä olen kirjoittanut on vain olkia verrattuna siihen, mitä minulle on näytetty." Tuomas oli enemmän kuin tiedemies. Hän oli ihminen, joka rakasti Jumalaa! Hänen omista sanoistaan saamme välähdyksen tästä intohimosta.

"Hyvä Jumala on se meidät vastustamattomalla voimalla puoleensa tempaava olento, jonka voi torjua vain silloin, kun häntä ei näe; hän on loputon houkutus, ihmisen hillittömintäkin kaipausta suurempi, vangitseva rakkaus, joka repii sydämen ihmisen rinnasta. Jumalallisen hyvyyden kohdattuaan ihmisen sydän syttyy roihuun ja hänen koko elämänsä alkaa soihtuna palaa. Sellaisen hyvyyden kutsun valtaamalle ihmiselle mikään matka ei ole liian pitkä, eikä mikään vaara liian suuri, ei mikään este liian työläs; siinä on voimaa, rohkeutta, uskallusta ihmisistä heikoimmallekin, sillä tämän hyvyyden saadessaan ei menetä mitään, mutta sen menetys merkitsee kaiken katkeraa menettämistä." Tällainen rakkaus on lahja, jonka vain Jumala voi antaa.

Kuinka ihmeellinen meidän Jumalamme onkaan. Hän luo uutta. Antaa uusia työmuotoja. Hänen ihmeellinen rakkautensa toimii koko ajan. Jos me näkisimme tuon ihmeellisen Jumalan näkymättömän todellisuuden, me rukoilisimme koko ajan. Me rukoilisimme, että saisimme tulla lähelle Jumalaa. Uppoutua Hänen rakkauteensa.

Kerroin edellä Uspenskin Katedraalista, joka on valtavan upea nähtävyys. Katedraalissa on pieni ihmeitä tekevä ikoni.

Kirkon opas kertoi tuon ikonin tarinan. Kauan sitten Venäjällä oli pariskunta, jonka tyttö oli vakavasti sairaana. Kaikki inhimillinen apu oli haettu, mutta ei tulosta. Silloin pariskunta lähetti seudulla vaikuttavalle munkille viestin tulla rukoilemaan tytön puolesta, että hän paranisi. Munkki vastasi kutsuun lähettämällä viestin, jossa kertoi, ettei ehdi nyt tulemaan, mutta hän lähettää kirjeensä mukana ikonin. Munkki kehotti vanhempia rukoilemaan tytön puolesta ikonin edessä. Ja ihme tapahtui, tyttö parantui täydellisesti.

Kuka ikinä olisi voinut ajatella, että Jumala käyttää pienikokoista ikonia, jonka luona edelleen käy paljon ihmisiä rukoilemassa. Entä mitä ovat nuo ristit ja korut tuossa ikonin ympärillä lasin alla? Ne ovat kiitoslahjoja monilta niiltä, jotka ovat parantuneet tai saaneet rukousvastauksen rukoiltuaan ikonin edessä.

Sinun ja minun rakastava, ihmeellinen Jumala on ihan lähellämme. Hän haluaa avata silmämme näkemään, korvamme kuulemaan ja sydämemme tuntemaan, miten ihmeellinen meidän Herramme on. Laulaja Kari Kuuva teki kauan sitten laulun "Se avautuu". Laulu oli/on kuvausta siitä, miten yhteys Jumalaan avautui. Vaikka me olisimme vanhoja uskovia, Jumala voi avata tukkoon menneet putket ja linjat. Huikea juttu!

Tämän kirjoitukseni loppuun liitän tekstin, joka kuvaa erään nuoren miehen taistelua löytää ikuisen rakkauden ääni.

”Saarelle rakennetussa temppelissä oli tuhansia kelloja. Oli suuria kelloja ja pieniä kelloja, jotka maailman taitavimmat käsityöläiset olivat valaneet. Kun tuuli puhalsi tai myrsky ulvoi, kaikki kellot yhdessä soittivat säveltä, joka täytti sitä kuulevien ihmisten sydämet riemulla. Vuosisatojen kuluessa saari kuitenkin vajosi mereen ja sen mukana myös temppeli kelloineen. Vanha tarina kertoo, että kellot yhä soivat lakkaamatta, ja ken vain paneutuisi kuuntelemaan, kuulisi niiden äänen. Tämän tarinan innoittamana muuan nuorukainen vaelsi tuhansien peninkulmien matkan kuullakseen kellojen soiton. Päiväkaudet hän istui rannalla kasvot käännettynä kadonneen saaren suuntaan ja yritti kaikin voimin kuunnella. Hän ei kuitenkaan kuullut muuta kuin meren äänen. Hän yritti torjua sen korvistaan niin hyvin kuin pystyi, mutta siitä ei ollut apua. Meren ääni tuntui hukuttavan kaiken muun alleen.

Viikkokausia hän pysyi tehtävässään. Aina kun epäilykset valtasivat hänet, hän kuunteli kylän viisaita miehiä, jotka kertoivat salaperäistä legendaa. Tästä hänen sydämensä sai uutta rohkeutta, joka kuitenkin vähitellen sammui, kun viikkojen uurastus ei tuottanut tulosta. Lopulta hän päätti luopua yrityksestä. Kenties hänen osansa ei ollut kuulla temppelin kelloja. Kenties legenda ei ollut edes tot-ta. Lopulta koitti päivä, jolloin hän meni rannalle jättääkseen jäähyväiset merelle. Hän makasi hiekalla ja ensimmäisen kerran hän paneutui kuuntelemaan meren ääntä. Pian ääni oli vallannut hänet niin kokonaan, että hän oli tuskin tietoinen enää itsestään. Niin syvän hiljaisuuden meren ääni hänessä synnytti. Hiljaisuuteen vajonneena hän kuuli sen! Pieni kello kilahti, sen ääntä seurasi toinen kilahdus ja taas toinen. Lopulta kaikki temppelin tuhannet kellot soivat yhdessä säveltään ja hänen sydämensä oli suunniltaan ilosta, jonka ääni synnytti..”

Jumala on ihan lähellä nytkin. Varataan aikaa. Kuunnellaan hiljaisuutta. Etsitään Jumalan kasvoja. Hän haluaa avata meille uusia Hengen syvyyksiä.