torstai 25. joulukuuta 2014

"Jumala rakastaa Sinua kuin olisit ainoa henkilö maailmassa, ja hän rakastaa kaikkia niin kuin hän rakastaa Sinua." (Augustinus)

"Eräällä vanhalla munkilla oli tapana laulaa joka jouluaatto joululaulu. Hänen lauluäänensä oli heikko, mutta hän rakasti Herraa ja lauloi koko sydämestään Jumalan kunniaksi. Tuli päivä, jolloin luostarin priori sanoi hänelle: "Don-veli, nyt meidän uusi munkkimme, jolla on kaunis lauluääni, laulaa jouluna täällä luostarissa." Ja uusi munkki lauloi todella ihanasti. Kaikki olivat onnellisia. Mutta samana iltana enkeli tuli luostarin priorin luo ja kysyi: "Miksei teillä ollut tavan- omaista joululaulua ohjelmassanne?" Priori vastasi, että uusi munkki oli kyllä laulanut laulun. Silloin enkeli sanoi surullisena: "Me emme kuulleet sitä taivaassa." Vanha munkki kunnioitti Jeesusta omana Vapahtajanaan. Nuori munkki ajatteli vaan omaa kunniaansa."


Viime viikkoina olen paljon miettinyt, miten hengellisellä kentällä on tälläkin hetkellä monenlaisia laulajia ja puhujia. Erityisellä tavalla Raamatun sanan arvovaltaa yritetään mitätöidä ja vähätellä. Tai ei Raamatun sanaa julisteta ollenkaan. Jos haluamme julistaa kaikille kaikkea, emme julista kenellekään mitään. Evankeliumin sanoman tunnistaa siitä, että se vapauttaa ihmisen syyllisyydestä ja ihminen sen kautta löytää elävän yhteyden Jumalaan.
 
Olen kuullut elämäni aikana lukemattomia puheita. Kauan sitten olin mukana Joutsan seurakunnassa järjestetyssä tapahtumassa. Eräässä tilaisuudessa käytti puheenvuoron eräs nuori puhuja. Hän puhui niin hiljaa ja oli niin kaukana mikrofoonista, että puheesta ei kunnolla saanut selvää. Tilaisuuden jälkeen eräs vanha Jumalan valtakunnan työntekijä antoi palautetta tuolle puhujalle. Hän sanoi, että "sinun puheesi oli varmasti oikein hyvä, mutta en kuullut siitä mitään."
 
Niin kauan kuin muistan, olen tuntenut, miten Jumala kutsuu yhä lähemmäksi itseään. Sielunvihollinen ja synti yrittävät viedä meidät kauemmaksi hänestä.
 
Eräs alkoholisti heräsi yöllä. Jumala puhutteli miestä. Miehelle näytettiin, millainen on kadotus. Samalla mies kuuli Jumalan äänen sanovan: "Tämä on viimeinen kutsu." – Mies ymmärsi viestin ja nöyrtyi Vapahtajansa edessä. Mies on tälläkin hetkellä uskossa ja kertoo nyt toisillekin, että on vain yksi, joka voi pelastaa. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme ja Vapahtajamme. Tämän Jeesus-lapsen eteen meitä on kutsuttu polvistumaan tänäkin jouluna. Hän haluaa hoitaa meitä. Pestä meidät puhtaaksi ja myös varustaa meidät uudella voimalla. Hän haluaa myös lähettää meidät toisten ihmisten luo. Ei aina saarnaamaan, vaan viemään rakkautta Jumalalta.

Meidän on helppo yhtyä tuohon tapahtuneeseen. Varmasti noita alkoholisteja pitääkin noin pysäyttää.. Mutta miten vaikea on meidän siivosyntisten tunnustaa, miten paljon me itse olemme rikkoneet Jumalaa ja lähimmäisiämme vastaan. Jos yhteytemme Jumalaan ei ole kunnossa, hän tekee kaikkensa, jotta yhteys voisi tulla kuntoon. Lopulta on kyse meidänkin iankaikkisuudestamme. Raamattu puhuu siitä, miten helposti uskovia/paimenia/työntekijöitä alkaa väsyttää, kun Herran tulo näyttää viipyvän. Alamme velttoilla vaelluksessamme ja laiminlyömme Herralta saamiamme tehtäviä.

Hengellisellä kentällä vaikuttaa paljon hyviä amatöörinäyttelijöitä. Me tiedämme, mitä tulee sanoa kullekin. Me osaamme näyttää siltä kuin kaikki olisi kunnossa, mutta sydämessämme me tiedämme, olemmeko totta vai näyttelemmekö. Muistan vuosien takaa jutun erään julistajan kotoa. Kun isä tuli kotiin, pieni poika kysyi, milloin  he voisivat pelata/leikkiä yhdessä. Isä vastasi pojalle, että "huomenna me pelataan ja leikitään ja tehdään kaikkea kivaa.." Poika katseli isäänsä vakavana ja kysyi: "Julistatko sinä nyt vai puhutko sinä totta?" Hengellinen kenttä voi olla suurta näytelmää, jossa jokaisella on osansa. Tai sitten se voi olla totta.

Puhujia/paimenia/työntekijöitä on toisaalta niin helppo arvostella kuuntelijana ja katselijana. Mutta kun olemme Herramme edessä, Hän ei kysy meiltä, miten seurakuntamme/järjestömme työntekijät tai uskovat ystävämme ovat vaelluksestaan/tehtävistään selvinneet. Hän kysyy meiltä, miten me olemme omasta vaelluksestamme selvinneet.

Jumala sallii meille olosuhteita, myrskyjä, haaksirikkoja, joissa meitä riisutaan omista voimistamme. Näin se asia/olosuhde, joka ensin tuntui olevan meitä vastaan, voi muuttuakin meille lopulta siunauksen lähteeksi. Jumala haluaa herättää meidät ja avata silmämme näkemään oman tilanteemme.

”Kun ihminen kokee epäonnistuneensa perusteellisesti ja uskoo jo menettäneensä kaiken, Jumala saattaa nähdä suurten mahdollisuuksien vasta avautuneen. Nöyryytetyssä ihmisessä Jumala näkee suuret mahdollisuudet. Älä siksi koskaan menetä toivoasi vastoinkäymisten kohdatessa. Edessäsi saattaa olla suuria siunauksia.” Armo voi löytyä henkisen, hengellisen tai fyysisen konkurssin myötä. Kuoret ja roolit ovat rapisseet, ja jäljelle jää vain totuus. Hätä. Joka löytää avun vasta Jumalan luota.

”Armo on ratkaisu, johon ihminen suostuu vain pakon edessä, kun ei ole enää muuta vaihtoehtoa. Armo on suurin tuomio, mihin ihminen on koskaan joutunut. Tuon armon varaan voit tänäänkin heittäytyä ja sen varassa omistaa yhteyden elävään Jumalaan. Hän rakastaa elää yhteydessä kanssasi.” (Kalevi Lehtinen)

Jumala rohkaisee meitä. Hän sanoo: ”Älkää tyytykö vähään. Ammentakaa Minusta kaikki, mitä tarvitsette. Minussa teillä on elämä, teillä on kaikki.” Syvä yhteys Häneen on kaiken pohja.
 
"On parempi aloittaa heikkona ja päättää vahvana, edetä pienistä asioista suuriin, kuin kiinnittää sydämensä alusta alkaen täydelliseen elintapaan vain joutuakseen hylkäämään sen myöhemmin.. Sama pätee matkalaisiin: jos he uuvuttavat itsensä jo ensimmäisenä päivänä ryntäilemällä sinne tänne, he menettävät monta päivää sairastuttuaan. Mutta jos he aloittavat kulkemalla rauhallisesti kunnes ovat tottuneet kävelemään, he eivät väsy, vaikka vaeltavatkin pitkiä matkoja." (E. Skolastikko)

 
Antero ”Mooses” Laukkanen kirjoitti evankelioimiskongressin rukousviestissä: ”etkö välitä siitä, että me hukumme” (Markus 4:38). Heräsin yhtenä aamuyönä neljän maissa. Olin levoton, stressaantunut, jota en yleensä ole. Nyt olin. Uni pakeni ja sänky ahdisti. Lopulta nousin ylös. Keitin kahvia ja istuin Raamattuni ääreen. Päivän lukuteksti kuvasi Jeesusta myrskyssä. Mikä yhteensattuma. Minäkin olin myrskyssä. Silloin se jysähti, tuo kysymys: ”etkö välitä siitä, että me hukumme?”. Niin, juuri niinhän minäkin kyselen. Samassa koin olevani yksi opetuslapsista. Siirryin hetkessä samaan veneeseen. Revin Jeesusta hereille, oikein kaksin käsin. Samassa kuulen ajatuksen kuin äänen: ”Kyllä minä välitän, ja jos et ole vielä huomannut, niin satun olemaan samassa veneessä.”  

Mutta Herra, en ymmärrä mitä hyötyä on Jumalasta veneessä jos se vaan nukkuu? ”Niin, Minä lepään, koska tiedän miten tämä päättyy”. Hetken päästä tuuli tyyntyy ja myrsky vaikenee.. Niin, rukousystäväni, hetken päästä tuuli tyyntyy ja saamme nähdä evankeliumin Herran seisovan kanssamme veneessä. Silloin ymmärrämme, miksi hän saattaa nukkua myrskyssä, sillä Hän tietää kuka Hän on ja tulee aina olemaan. Mahtavaa, Hän on samassa veneessä. Uskokaamme ja iloitkaamme, olkoon rukouksemme palava loppuun saakka."

Herra rohkaisee meitä. Hän on veneessä ja näkee kaiken sen, mitä ympärillämme tapahtuu. Maailmassa, Suomessa, hengellisellä kentällä, seurakunnassamme. Hän on ihan lähelläsi. Tunne, miten Hän Sinua rakastaa. Anna Pyhän Hengen vaikuttaa sisälläsi. Ota vastaan Hänen rakkautensa ja voimansa. Hänen avullaan Sinä selviät. Älä ota vastuuta sellaisesta, mitä Jumala ei ole Sinulle antanut. Keskity omaan tehtävääsi. Jeesuksen tulemus lähestyy.

Muistan Sinua rukouksin, missä tälläkin hetkellä olet. Kaikista tärkeintä on, että Jumala on Sinun kanssasi. Hänen läsnäolonsa ei ole kiinni siitä, miltä Sinusta tuntuu. Hän ei koskaan Sinua jätä.