”Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle. Minä ilmoitan sinulle suuria ja ihmeellisiä asioita, joista et mitään tiedä.” (Jer 33:3)
Monelle usko Jumalaan on viimeinen toivo. Kun kaikki on mennyt pilalle, turvaudutaan Jumalaan. Mutta mitä sitten, jos yhtäkkiä huomaankin, että olen pilannut myös hengellisen elämäni. En ole onnistunut edes Jumalaan uskovana.
Mies ja vaimo ovat ajelulla. Mies ajaa ja vaimo neuvoo miestään. Lopulta mies hermostuu ja sanoo: "Kumpi tätä autoa oikein ajaa?" - Siihen vaimo toteaa: "Etkö sinä sitäkään tiedä?"
Olisi niin kiva olla onnistunut. Uskonelämässä. Seurakunnassa. Työpaikalla. Kotona. Avioliitossa. Vanhempana. Miehenä/naisena. Kaikessa.
Mutta useimmin tuntuu siltä, että olisi helpompi luetella kaikki se, missä on epäonnistunut. Olemme ymmärtäneet jotakin perusteellisesti väärin, jos tuntuu, että olemme epäonnistuneet myös uskovan elämässä. Elämä uskossa ei ole loputonta yrittämistä vaan elämistä täysin toisen varassa. Ilman Jumalaa en selviä mistään. En edes uskomisesta.
Tapio Nousiainen oli yksi Jumalan mies, joka sai välittää mm kirjojensa välityksellä lohdutusta suurelle joukolle uskossaan epäonnistuneeksi kokeneita.
Nousiaisen viimeiseksi jäänyt kirja oli nimeltään "Kristuksen kanssa kärsimyksen koulussa". Hän kertoo kirjan alkulehdillä, miten hän sai tekstin tuohon kirjaansa. Hän oli mökillä, kun hän kuuli selkeästi Jumalan kehottavan häntä aloittamaan kirjan kirjoittamisen. Tapio ehdotti Jumalalle, että sopisiko, jos hän aloittaa kirjan kirjoittamisen vasta syksyllä, kun muuttaa mökiltä takaisin kaupunkiin. Jumala sanoi hänelle kuitenkin, että hänen pitää aloittaa kirjan kirjoittaminen heti.
Jumala kertoi Tapiolle, että monet uskovat tulevat saamaan kirjan kautta siunausta ja rohkaisua. Ja kuinka ollakaan.. kun kirja oli painossa, Tapio sai kutsun Taivaan kotiin. Tehtävä oli suoritettu loppuun.
Yksi Tapion saama teksti oli "Alatien Kristus".
"Sanovat sinua alatien Kristukseksi, tiedäthän nuo tummapukuiset körttiläiset. Nuorena uskovaisena kuuntelin ylimielisenä heidän puheitaan. Noiden huivipäisten, virsikirjaa käsissään pyörittelevien ja niiskuttavien mummojen, jotka niin hartaina kuuntelivat pappiensa harvaan putoilevia sanoja.
Minä hymähdin halveksivasti ja ajattelin. - Pyh, vai alatien Kristus. Lienevätkö nuo oikein uudestisyntyneitäkään, nuo sanojat? Mutta minun Kristukseni on täynnä voimaa, rennosti ja itsevarmana hän nojautuu puhujapulpettiin, heristelee nyrkkiään, lyö kahta kämmentä, huutaa ja tuomitsee noita kurjia helvettiin.
Noita niiskuttavia mummoja, tapakristittyjä ja noita pappeja, jotka tuskin ovat tehneet parannusta, jotka tuskin ovat uudestisyntyneet, joilla tuskin on pelastusvarmuutta, jotka eivät tiedä mitään henkikasteesta, kielilläpuhumisesta ja profetoimisesta.
Mutta minulla on voimakas ja äänekäs Kristus ja minä tahdon kulkea hänen kanssaan voittosaatossa. Sillä uskossaolohan on yhtä voittosaattoa, ilakointia, naurunremahduksia ja halleluja-huutoja.
Mitä ne puhuvatkaan ristin tiestä, nuo niiskuttavat mummot? Tämähän on helppoa, oikein voittokulkua. Naurettavaa puhua alatien Kristuksesta, se on vain noiden muotojumalisten, noiden nimikristittyjen tekopeliä. Ne yrittävät kätkeä sen alle muotojumalisuutensa. Veisaavat vain tuota alituista lauluaan vaivaisesta ja kurjasta syntisestä, kun eivät uudestisyntymättöminä tiedä mitään todellisesta voittoelämästä.
Kului vuosia ja Jumala katsoi miestä hymyillen taivaasta, lieneekö hänen suupielissään ollut pieni ivahymy? Hän katsoi papereitaan, antoi käskyjä enkeleilleen, vieläpä saatanakin, joka oli Jumalan poikien joukossa pujahtanut pääesikuntaan, sai käskyjä Jumalalta. Korkeimman huulilta kuuluivat sanat:
"Pannaanpa poika pinteeseen. Lämmittäkää ahjo kuumaksi. Aijai, miten paljon hänessä on kuonaa, miten paljon kieroa oksapuuta. Teroittakaa taivaan sirkkelit teräviksi, pankaa ahjoon hiiliä, puhaltakaa palkeisiin. Olkaa valmiit, sillä nyt alkaa koulu hänen kohdallaan. Hän saa nähdä, onko Kristus alatien Kristus. Saatana, ole sinäkin valmis toimiisi. Minä käsken sinua, hän olkoon sinun käsissäsi, säästä kuitenkin hänen henkensä."
Sitten tuli kuin myrskytuuli, kuin vuoksiaalto, kuin lumivyöry, tuli Jumalan kärsimyskoulu. Otettiin pois ystäviä, otettiin pois terveys. Mies joutui syrjään elämän valtaväylältä, kehumiset vaihtuivat pilkkapuheiksi. Mies huusi kuin Job: "väkivaltaa", ei vastausta, mies huusi apua, mutta ei ollut mitään oikeutta. Ne, joita mies rakasti, kääntyivät häntä vastaan. Jumala repi hänet maahan joka puolelta.
Halleluja-huudot vaikenivat, mies katseli ympärilleen, pelkkää tyhjyyttä ja pimeyttä. Hän parkaisi hädissään: "Missä olet sinä voittoisa ja äänekäs Kristus? Jota seuraavat ilakointi, naurunremahdukset ja halleluja-huudot? Auta minua, sillä Baasanin härät piirittivät minua. Minun voimani on kuivettuneet kuin saviastian siru ja sinä lasket minut alas kuoleman tomuun. Minun ystäväni ja läheiseni pysyvät syrjässä minun vitsauksestani. Missä olet sinä voittoisa ja äänekäs Kristus?
Mutta ei vastausta, ei vaarinottoa. Vain syyspimeä ja hiljainen yö ympäröi huutajaa. Sitten kuului hiljainen ääni aivan vuoteen vierestä, aivan ahjon äärestä, jossa palkeet puhkuivat uutta tulta liekkeihin. Ja ääni sanoi: "Tässä minä olen." Mies kohottautui ja kysyi: "Kuka sinä olet?" Olento hymyili ahjon loimussa. Hänen silmänsä välkehtivät surumielisesti, säälivästi, ymmärtävästi ja hän sanoi: "Minä olen alatien Kristus ja olen kauan odottanut vuoroani, päästäkseni sinun luoksesi. Mutta ihmisjoukot, kansansuosio, alituinen kiire, hurja meno, rukoilemattomuus, valvomattomuus, valhekristillisyys ovat ympäröineet sinua kuin pakkopaitaa, enkä ole päässyt luoksesi."
Hämmästyneenä kohottauduin vuoteestani ja kysyin: "Mutta etkö sinä sitten olekaan voittosaaton Kristus?" Jälleen hän hymyili ahjon loimossa ja sanoi: "Tämä on voittosaattoa. Enhän minä ole koskaan ollutkaan äänekäs Kristus, joka itsevarmana nojautuu puhujapulpettiin, heristelee nyrkkiään ja tuomitsee vaivattuja helvettiin. Sinulla on ollut valhekristus mukanasi. Minä olen kärsivien ja vainottujen Kristus alatiellä. Siellä, missä kuullaan tuskanhuutoja ja yön kauhut ympäröivät vaivattua matkamiestä. Siellä, missä ristin tie johtaa vuorten väliseen laaksoon ja ollaan alatiellä."
Silloin minä lankesin itkien hänen jalkojensa juureen ja kastelin hänen jalkansa kyynelilläni. Minä huusin ja sanoin: "Anna anteeksi sinä alatien Kristus. Juuri sinua minä nyt tarvitsen. Kukaan ei ymmärrä tuskaani. Kenellekään en voi selittää asioitani. He pitäisivät minua hourupäisenä ja sanoisivat: "Mitä hullua? Miksi et iloitse, huuda ja ole vapaa? Naura nyt edes vähän. Taivaan tie on valoisa ja helppo. Sinäpä olet omituinen. Sano edes kerran: Halleluja."
Silloin alatien Kristus hymyili ja sanoi: "Mutta minäpä ymmärrän sinua poikani, sillä minä olen ollut samoissa tulissa. Olen koko ajan vartioinut ahjoasi ja odottanut, että huutaisit minua avuksesi. Minäpä autan sinua. Tule syliini.
Ja niin minä kierähdin vaivalloisesti ahjosta. Minä laskin paloarpoja täynnä olevan ruumiin hänen käsivarsilleen. Tunsin, kuinka suloinen voide, oikein palamaöljy valui ruumiiseeni poistaen tuskat. Sitten hän siveli hiuksiani, hymyili ja sanoi: "Älä viitsi enää torua sitä tummaa kansaa ja niitä huivipäisiä mummoja, jotka puhuvat alatien Kristuksesta. Ehkä he tuntevat minut paremmin kuin sinä."
Kenties Sinä/kin olet tällä hetkellä tilanteessa, jota et ollenkaan ymmärrä. Et voi millään tavalla/tasolla kokea itseäsi voimalliseksi uskovaksi, hengessä palavaksi ym. Mieluummin koet asuvasi erämaassa, jossa postikin tulee vain kerran kuukaudessa ja silloinkin Sinun laatikkosi on tyhjä. Naapuriin postia tulee paljon.
Tämä viesti on Sinulle. Sinun Herrasi ja Vapahtajasi on Sinun lähelläsi. Hän itse pitää Sinusta huolen. Piru on luetellut Sinulle syntisi lukemattomat kerrat. Mutta itse Herra kertoo Sinulle tässä hetkessä, että hänen tähtensä Sinä saat uskoa anteeksi kaiken sen, mistä Sinua on syytetty.
Velka on maksettu, syntisi on sovitettu. Herra laskee siunaavat kätensä Sinun yllesi. Ja antaa sydämeesi rauhan. Sinun kohtaloasi/elämääsi/tulevaisuuttasi/ iankaikkisuuttasi eivät ratkaise uskovat/ei-uskovat/muut ihmiset, vaan sen on jo ratkaissut Sinun Herrasi ja Vapahtajasi. Hän sanoo Sinulle sanansa kautta: "Minä annan sinulle tulevaisuuden ja toivon.."
Huikeata Sinä ja minä olemme täysin uskon varassa. Ilman Jeesusta, Vapahtajaa, meillä ei ole mitään. Jäädään hänen rauhaansa. Ja meidän ei tarvitse pelätä. Koskaan.
Jaksele hyvin siellä, missä juuri nyt oletkin. Muistetaan rukouksin.
”Parhaimmat
asiat eivät ole ostettavissa, eivät kovalla työllä saatavissa. Eivät edes löydettävissä.
Ne annetaan. Ne vain tapahtuvat.” Tätä on Jumalan
ihmeellinen rakkaus.
