tiistai 6. heinäkuuta 2021

Katsastus

 

Hei Ystäväni!


Edellisestä tekstistäni on kulunut aivan liian pitkä aika. Mutta täällä taas ollaan. Huhtikuun alusta näihin päiviin olen hoitanut arkisto-museoprojektia, joka on vienyt aikaani melko paljon. Vaikka et ole minusta kuullut, olen joka ainut päivä rukoillut Sinun puolestasi. Ja sitä haluan tehdä jatkossakin. Rukous tavoittaa toisemme, missä sitten olemmekin.

Ortodoksisen Athos-säätiön ystävien sivuilta löysin hyvin mielenkiintoisen tekstin:

”Eräs nuorimies sanoi papille: ”Isä, en tule enää kirkkoon”. Pappi kysyi häneltä syytä siihen. Nuorimies vastasi: ”Näen täällä naisen, joka juoruilee toisen kanssa, vieressäni oleva mies nukahti, yksi ei lue kunnolla ja laulajat riitelevät keskenään. Liturgian aikana joku askaroi kännykkänsä kanssa, puhumattakaan heidän itsekkäästä käytöksestään kirkosta lähdettäessä..” Pappi sanoi hänelle: ”Olet oikeassa. Kuitenkin ennen kuin jätät kirkon kokonaan, tee mielikseni yksi asia. Ota tämä täpötäysi lampukka ja kierrä kirkko kolmesti valuttamatta siitä maahan tippaakaan. Sen jälkeen voit mennä.” ”Vain sekö, hyvä on,” nuorukainen sanoi.

Suoritettuaan pyydetyn tehtävän nuorukainen sanoi: ”Isä, tein sen.” Pappi kysyi häneltä: ”Kun kiersit kirkon, huomasitko ketään juoruilemassa toisen kanssa?” - ”En” - ”Näitkö kenenkään askartelevan kännykkänsä kanssa?” - ”En”. - ”Tiedätkö miksi? Sinä olit keskittynyt lampukkaan, jottet vuodattaisi öljyä maahan. Niin on elämässämmekin. Kun sydämemme on keskittyneet Kristukseen, meillä ei ole aikaa katsella toisten virheitä. Ne, jotka jättävät kirkon syntisten kanssaveljiensä vuoksi, eivät varmuudella tulleet sinne Kristuksen tähden.”

Sielunvihollinen näkee tosi paljon vaivaa, jotta katselisimme ja kauhistelisimme toisten uskovien syntejä ja laiminlyöntejä. Samoin myös seurakuntiemme vajavaisuuksia. Uskomme ei juurikaan kasva, eikä hengellinen elämämme kukoista, kun arvostelemme ja tuomitsemme toisia. Meillä on vastuu Jumalan edessä omista synneistämme ja omasta elämästä. Siinä sitä haastetta onkin.

Kuulin Irakista Suomeen saapuneen uskovan naisen arvion hengellisestä tilastaan tällä hetkellä. Nainen kertoi, että häntä oli vainottu Irakissa, mutta hän oli hengellisesti voinut paremmin siellä kuin täällä, jossa ”kaikki on hyvin”. Hän kaipasi sitä elävää hengellisyyttä, joka oli antanut niin paljon. Ymmärrän naista oikein hyvin. Muistan vuosia sitten, kun vierailuille Venäjälle alettiin Suomesta päästä helpommin. Seurakunnistakin järjestettiin lukuisia retkiä suomenkielisiin seurakuntiin rajan taakse jääneen Karjalan alueelle. Seurakuntiin vietiin usein vaatteita ja ruoka-apua. Mutta matkan tärkein anti oli tutustua hengellisesti eläviin seurakuntiin. Monista asioista oli puutetta, mutta usko oli elävää. Ihailtiin ja hämmästeltiin sitä, miten seurakuntien elämä oli  niin vireätä monista rajoituksista huolimatta. – Tänäänkin monella ei ole taloudellisia ongelmia, eikä ruuastakaan ole pulaa, mutta hengellinen elämä on lamassa aliravittuna.

Olen aina rakastanut juttuja ja tarinoita. Samoin monien hengellisten isien ja äitien löytöjä. Saksalainen pappi, Jörg Zink, on kirjoittanut seuraavan tekstin, jota olen lukenut ja lainannut lukuisia kertoja, koska teksti avaa yhtä hengellisen elämän näkökulmaa niin elävästi.

”Seison rannalla ja katselen, miten taivaalle kumpuilee vuoria ja taas hajoaa, miten pilvet kasaantuvat torneiksi. Voin aistia voimat, jotka siellä ovat työssä. En pysty maalaamaan noita energioita. En pysty kuvailemaan niitä, vaikka tiedänkin, mitä tuolla ylhäällä tapahtuu. Mutta voin aistia nuo voimat. Tulen vahvemmaksi, kun otan ne vastaan. Seison voimakentässä. Elän siitä. Ja tiedän: on voimia joista kouluviisautemme ei tiedä mitään, Jumalan voimia.”

Olen olemassa todellisuus, jota ei voi silmin nähdä, mutta joka on olemassa kuitenkin. Jumalan todellisuus. Raamatussa puhutaan useissa kohdissa, miten Jumala avasi ihmisten silmät näkemään silmille näkymättömän hengellisen todellisuuden. Muistamme tarinan profeetasta ja hänen palvelijastaan, jotka olivat vihollisjoukkojen ympäröiminä. Profeetta rukoili palvelijansa puolesta, että Herra avaisi hänen silmänsä näkemään. Ja samassa palvelija näki valtavan taivaallisen sotajoukon heidän ympärillään. – Kaipaan elävää hengellisyyttä ja sitä, että silmäni voisivat jälleen nähdä ja aistia sitä hengellistä todellisuutta, joka niin monesta syystä on alkanut hämärtyä. Maailman henki ympärillämme on niin vahva, että se yrittää peittää alleen kaiken hengellisyyden.

Kuulin vuosia sitten radio-ohjelman, joka oli nauhoitettu rajan taakse jääneessä Karjalassa. Alueelta vuosikymmeniä sitten evakkoon joutuneet ihmiset kävivät vanhoilla kotipaikoillaan. Ohjelmassa haastatellut kertoivat muistojaan vanhoista kotitaloistaan, leikkipaikoistaan ym. Itkua oli paljon ja syvää ikävää. Valtava ikävä ja kaipaus purkautui itkuksi.

On myös päättyneitä ihmissuhteita ja rakkaustarinoita, joissa on päädytty eroon syystä tai toisesta. Jos/kun rakkaus ja yhteys on ollut aitoa, syvää ja ihmeellistä, sitä ei koskaan pysty unohtamaan. Monet iskelmätkin ovat syntyneet syvästä sydämen kaipauksesta. ”Soivat jäljet” -kirjassa asia on sanottu upeasti: ”Jäitkö Sinäkin rampana kulkemaan, ikuinen ikävä sydämessä?”

                                          Tässä isä ja poika ehkä v. 1958

Jumalan ja Isän ikävä

Jeremian kirjassa kerrotaan elävästi, miten Jumala isänä ajattelee meistä: ”Minä ajattelin, että olet kutsuva minua isäksi, etkä ole koskaan kääntyvä minusta pois.” – Kun Jumala aikanaan meidät loi, hän tarkoitti meidät elämään ikuisesti hänen yhteydessään. Jumalan, Isän sydän kaipaa lastaan loppumattomasti, kun he ovat erossa toisistaan. Toisaalta ihminenkään ei löydä lepoa, ennen kuin se löytää levon Jumalassa.

Yhteyden ikävä on Jumalan antama halu. Se on halu, joka tuottaa sekä suunnatonta tuskaa, että suunnatonta iloa. Jeesus tuli julistamaan, ettei yhteydenkaipuumme ole turhaa, vaan että Hän, joka meille tuon halun antoi, on myös täyttävä sen. Ohimenevät yhteyden hetket ovat vain häivähdys siitä yhteydestä, jonka Jumala on meille luvannut. Jumala on antanut meille tämän ikävän, ja ilman sitä elämämme menettää kaiken elinvoimansa, ja sydämemme kylmenee. Todellinen hengellinen elämä on elämää, jossa emme lepää ennen kuin olemme löytäneet levon Hänen sylissään.”

Vaikka olemme eläneet karanteenissa ja poikkeusoloissa, Jumala ei ole menettänyt hallintavaltaansa tästä maailmasta ja maailmankaikkeudesta. Vapahtajamme, Jeesus, on tulossa takaisin meitä noutamaan. Silloin moni asia saa lopullisen ratkaisunsa. Jeesus rohkaisee meitä luottamaan itsemme hänelle. Hän on antanut puolestamme niin suuren uhrin, ettei hän tule hylkäämään meitä, vaikka me tuntisimme oman vaelluksemme ja hengellisyytemme miten voimattomaksi tahansa. Jumalan suuruus tulee monesti ilmi ihmiselle käsittämättömissä elämäntilanteissa ja vaiheissa.

”Kun Jumala johtaa valittujansa eteenpäin, Hän vie heidät ennemmin tai myöhemmin johonkin SELITTÄMÄTTÖMÄÄN, ja voi sitä, jolla on oma selityksensä siihen, mitä Jumala ei selitä! Olemassaolon suurin syvyys on selittämätön ja se, joka tuntee Jumalan, tyytyy, vaikka ei tiedä mitään, ja elää uskosta. Jumala ei milloinkaan selittänyt Jobille hänen kärsimyksiänsä. Jumala hylkäsi ystävien selitykset. Hän ilmestyi Jobille, ja se oli Jobille kylliksi. Herra tahtoo viedä omansa siihen, etteivät he ole riippuvaisia mistään muusta kuin Hänestä itsestään. – Näin hän ajattelee meistäkin juuri tällä hetkellä.

Jumalalla on Sinullekin varattuna toinen suunta

"On myös niin tässä elämässä, että joskus Jumala sallii meidän kärsiä ihmisten taholta kipeitä lyöntejä ja epäoikeudenmukaisuutta, mitä ei millään voi oikaista, kun meitä ei tahdota kuulla. Silloin kun painostetaan lähtemään ja erotetaan yhteydestä, Jumalalla onkin omalleen varattuna toinen suunta, johon lähteminen niin selvästi osoitetaan.

Olin kerran talvella ajamassa Lahdesta kohti Riihimäkeä. Samaan suuntaan ajanut Volvo oli syvällä ojassa. Läheisen talon isäntä oli traktorilla tullut vetämään autoa ylös tielle. Auton omistaja, vanha mies, kulki autonsa vieressä ja käänsi rattia kaikin voimin, jotta auto kääntyisi tietä kohti. Mutta mies oli ennen hinausta tehnyt pahan virheen eli hän oli ottanut virta-avaimen lukosta ja kun rattia käännettiin, etupyörät napsahtivat lukkoon aivan toiseen suuntaan kuin oli tarkoitus. Traktorimies lähti vetämään, vanha mies käänsi hullun lailla rattia ja auto menee pyörät lukossa syvemmälle ojaan ja minä työnnän autoa perästä. Volvo oli vähällä kääntyä ympäri, vanha mies huutaa täysillä, mutta traktorimies ei kuule. No lopulta traktori pysähtyi ja tilanne ratkesi. Volvo-mies kertoi saaneensa aiemmin sydänkohtauksen ja piteli nytkin rintaansa.

                  Kuva: YLE Dani Branthin

Muutin lapsuuskotiini takaisin 30 vuoden poissaolon jälkeen vuonna 2010. Palasin monella tavalla juurilleni. Silloin en voinut tietää/aavistaa, mitä kaikkea vuodet tulisivat tuomaan. Jälkeenpäin on ollut helpompi nähdä, miten Jumala on vaikuttanut ja ohjannut monet asiat tapahtumaan. Olen erityisen kiitollinen mm. sellaisista arkisto- ym. projekteista, jotka ovat tielleni tulleet. Tulevaisuus on jälleen yhtä tuntematon kuin se oli vuonna 2010. Minulla on tiettyjä toiveita ja odotuksia, mitkä toivon tapahtuvan, mutta Jumalan käsissä lopulta on kaikki.

Ensi maanantaina vien autoni korjaamolle. Tuttu autonasentaja tarkistaa autoni kunnon ja ”tilanteen” ja käyttää sen samalla katsastuksessa. Jos jotain korjattavaa löytyy, asentaja hoitaa sen. Vuosia sitten, kun asuin Heinolassa, vein silloisen autoni katsastukseen. Ajattelin, että auto on varmaankin ihan kunnossa, kun mitään vikoja ei ollut tiedossani. Katsastusasemalla tehtiin sitten päästömittaus. Katsastusmies seisoi hallin nurkassa tietokoneen edessä ja tuijotti sitä. Istuin autossani hallin nosturissa parin metrin korkeudella. Hämmästelin, miksi tuo katsastusmies ei tule kertomaan, miltä päästömittaus näyttää. Muutaman minuutin päästä hän sitten tuli ja kertoi, että on ollut 15 vuotta katsastusmiehenä. Hänen urallaan yhdenkään auton päästöarvot eivät ole olleet niin huonot, kuin minulla nyt. – No ennätys sekin, mutta ei minua silloin juuri naurattanut. Huollossa päästöt saatiin kohdalleen ja auto hyväksyttiin katsastuksessa.

Luen normaalin Raamatun lisäksi Raamattu Kansalle Kommentaariraamattua. Löysin siitä seuraavan rohkaisevan tekstin:

”1 Moos. 18:14 Onko mikään Herralle mahdotonta?" - Jo kysymys kertoo meille paljon Jumalasta. Ota tavaksesi sisällyttää myös omat erityiset tarpeesi mukaan kysymykseen: Onko tämä elämäni päivä mahdoton Herralle? Onko paha tapa, josta yritän päästä eroon, mahdoton Herralle? Onko vaikeuteni viestiä läheiseni kanssa liian vaikea Herralle? Vastaus kaikkiin kysymyksiin on: ei ole! Kun esität kysymyksen näin, saat muistutuksen, että Jumala on henkilökohtaisesti kiinnostunut elämästäsi ja kannustaa Sinua anomaan hänen voimaansa avuksesi.

Maanantaina 5.7. täytin 67 vuotta. Vaimolle sanoin, ettei minusta tunnu, että olen vanha. Olen vain tämän ikäinen. Sunnuntaiaamuna eräs lähisukulaiseni kuoli yli yhdeksänkymmenen iässä vanhainkodissa. Pari päivää ennen miehen kuolemaa, hänen tyttärensä tuli käymään. Nainen oli juuri käyttänyt miehen auton katsastuksessa. Vaikka auto oli vanha, se oli mennyt heti katsastuksesta läpi. Kun tytär kertoi tämän isälleen, hän oli iloisesti naurahtanut.

Poikani täyttää ensi kuussa 40 vuotta. Kun hän oli reilusti alle kouluikäinen, hän kysyi minulta hyvin tärkeän kysymyksen: ”Sitten kun me ollaan kuolleet, jääkö meidän auto tuonne parkkipaikalle? Entä mitä kotimme huonekaluille tapahtuu? Jääkö kirjahylly ja sohva paikoilleen? Vai mitä niille tapahtuu?” – Lapset osaavat usein kysyä vaikeita kysymyksiä.

Tutussa muistovärssyssä ovat sanat: ”Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Yhtäkkiä huomaa, se päättyikin tähän.” En minä, etkä Sinäkään voi tietää, milloin tämä aikamme täällä päättyy. Toinen saa valmistusaikaa enemmän, toinen vähemmän. Mielenkiinnolla odotan, mitä tulevaisuus vielä tuo tullessaan. Harras toiveeni ja rukoukseni on, että Jumala saisi ohjata kaikki tulevat päiväni, oli niitä paljon tai vähän.

Jostakin löysin tekstin Yllätysten Jumala. Kirjoittaja ei ole tiedossani, mutta teksti on hyvin rohkaiseva. ”Meidän on opittava tekemään tilaa Jumalalle - antamaan Hänelle etenemistilaa. Me laskelmoimme ja arvioimme ja sanomme, että tämä ja tämä tulee tapahtumaan. Unohdamme tehdä tilaa Jumalalle, jotta Hän voisi ilmestyä omalla tavallaan. Hämmästyisimmekö, jos Jumala ilmaisi itsensä kokouksissamme ja julistuksessamme täysin odottamattomalla tavalla? Älä odota Jumalan ilmestyvän jollakin määrätyllä tavalla, vaan odota Häntä. Tällä tavoin me valmistamme Hänelle tilaa. Odota Häntä saapuvaksi, mutta älä odota Hänen tulevan vain jollakin tietyllä tavalla. Tunsimmepa Jumalan kuinka hyvin tahansa, meidän on opittava se tärkeä asia, että Hän saattaa murtautua esiin milloin tahansa. Miellä on taipumus olla huomaamatta tätä yllätyksen elementtiä; kuitenkaan Jumala ei koskaan toimi millään muulla tavalla. Hän ilmestyy aivan yhtäkkiä ihmisen elämään: ”Kun Jumala näki hyväksi.”

Hengellinen katsastus on tulossa. Jumalan varauskirjaan päivä ja kellonaikakin on merkitty. Katsastusmiehen raporttiin isketään leima ”hyväksytty” tai ”hylätty”. Jumalan raporttiin merkitään ”Armahdettu” niitten kohdalle, jotka ovat ottaneet Hänen apunsa ja rakkautensa vastaan.

Missä sitten tänään oletkin, tiedä se, että Jumalalla on hyvä suunnitelma Sinua varten. Jos olet ojassa, anna hänelle lupa ottaa Sinut hinaukseen ja vetää Sinut tielle. Jos olet kulkenut pitkälle sivuun hänen suunnitelmistaan, Herralle ei mikään ole mahdotonta. Hän hallitsee paikannuksen ja osaa tulla avuksesi.

Muistetaan rukouksin toisiamme. Se on parasta, mitä voimme toisillemme tehdä. Nautitaan pienistä hetkistä. Joskus ne ovatkin parhaita.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivet huutavat

Tervehdys viestini lukija siellä kaukana jossakin! Toivottavasti olet jaksellut hyvin? Tämä vuosi on minulle ollut monella tavalla erilainen...