Hei kaukainen ystäväni siellä jossakin!

Toivottavasti olet jaksellut hyvin? Oma kesäni meni nopeasti niin kuin yleensäkin. Tiedän syksyn saapuneen, kun selkäkipu(ni) alkaa oireilla säiden voimakkaasti vaihdellessa. Hengellisesti kaipaan Jumalaa ja hänen läheisyyttään. Viime vuodet ovat jollakin tavalla olleet "hiljaisempia" kuin ne vuodet, jolloin elämää ja toimintaa oli hyvinkin paljon. Silti tiedän, että Jumala on tässä päivässä mukana.

Minulle hyvin tärkeätä on joka toinen torstaiaamu vietettävät rukoushetket kirkon sakastissa. Yhteinen rukous siunaa aina ja antaa voimia. Samalla ymmärtää ja muistaa noissa hetkissä, että ilman rukousta ei tapahdu mitään. Suren sitä, että kirkossa ja tilaisuuksissa käydään niin vähän. Kaikkea muuta toimintaa on niin paljon. Seurakunta on vain yksi tilaisuuden järjestäjä muiden seassa. Mutta vain seurakunnalla sanoma Jeesuksesta. Sanoma pelastuksesta ja uudesta elämästä, jonka vain Hän voi antaa.  

Kotimaa24-sivustolla oli 31.8.2019 mielenkiintoinen Jussi Rytkösen juttu: "Professori Kaarlo Arffman: Euroopan protestanttiset kansankirkot katoavat." Tuo juttu puhutteli minua niin paljon, että kirjoitan sen tähän Sinun luettavaksi.
 
"Euroopan protestanttiset valtio- tai kansankirkot eivät kestä vaan katoavat. Kirkosta eroamiset ja elämäntapojen mullistuminen näyttävät suuntaa. Luterilaisuuden perintö on luterilaisissa maissa pitkälti hukattu jo kauan sitten. Näin väitti Helsingin yliopiston kirkkohistorian emeritusprofessori, reformaation tutkija Kaarlo Arffman Nilsiän Aholansaaressa viime viikolla järjestetyillä Teologiapäivillä. Arffman piti tapahtumassa esityksen, jonka aihe oli Luterilaisuuden perintö ja nykyisyys.
 
Saksasta ja Suomesta poimittujen esimerkkien ja kokemusten perusteella Arffman ennusti luterilaisille kirkoille kiihtyvää taantumista ja heikkenemistä. Herää kysymys, onko näiden kysymyksien pohtimisella enää mitään merkitystä. Näyttää siltä, että reformaatiossa syntyneet protestanttiset kirkot kuolevat. Ne eivät pysy enää minkäänlaisena voimana, Arffman sanoi körttiyleisölle. Helsingin Meilahdessa asuva Arffman kertoi yhtenä henkilökohtaisena kokemuksenaan ihmettelevänsä, miten tavattoman nopeasti Helsingin seurakuntien jumalanpalveluselämä on kymmenen vuoden aikana kuihtunut. Se on vakavampaa kuin kirkosta eroamiset. Jos jumalanpalvelus lakkaa, minun on vaikea ymmärtää, mikä se sellainen kirkko on, jossa ei enää ole jumalanpalvelusta ehtoollisen viettoineen. Minua pelottaa. Messussa käyminen on Arffmanin mukaan tulevaisuudessa hyvin pienen joukon kulttuuria.
 
Kirkkohan voi jatkaa toimitus- ja diakoniaorganisaationa ja kirkkomusiikkielämyksien antajana. Tämä on eurooppalaisen protestanttisuuden karu tulevaisuus. Minkälainen sitten on Euroopan uskonnollinen tilanne muutamien vuosikymmenien päästä? Arffman hahmotteli asiaa aiheesta syntyneessä vilkkaassa keskustelussa, jossa häntä myös opponoitiin.
 
Jäljellä on renesanssin kokenut ortodoksinen kirkko. Lännempänä on katolinen kirkko, joka käy nyt hurjaa kamppailua asemastaan. Se on vaikeuksissa, mutta monin paikoin se elpyy. Islam voimistuu kolmanneksi. Protestanttista Eurooppaa ei enää ole, korkeintaan joitakin riitaisia vähemmistöjä, Kaarlo Arffman ennusti."

Tuo juttu puhuttelee ja ravistelee. Tuollainenko on kirkkomme tulevaisuus? Suunta on sinnepäin, mutta Jumala yksin tietää, mitä lopulta tapahtuu. On helppo ymmärtää, miten suuri siunaus erilaiset herätysliikkeet ovat olleet Suomelle ja meidän kirkollemme. On paljon niitä, jotka kaipaavat läheisempää yhteyttä Jumalaan ja toisiin uskoviin. Jotta saisi yhdessä vahvistua yhteisestä uskosta. Jumalan suunnitelma ei ole yksin uskominen vaan yhteys toisiin.

Teologian tohtori Juho Sankamo on Raamatun tutkija ja opettaja. Sankamo on kirjoittanut artikkelin "Jumalan muisti ja meidän muistimme" Lainaan tuota em. artikkelia vähän.

"Kristittyjen kollektiivinen muistinmenetys ja kirkon yliluonnollinen muisti
Nomen est omen. Nimi on enne. Manasse oli jumalattomin ja syntisin kuningas Daavidin valtakunnan historiassa (2. Kun 21) Perimätiedon mukaan Manassen syntilistalla on jopa profeetta Jesajan murha. Juutalaisen tradition mukaan Jesaja oli piiloutunut onttoon puun runkoon, ja Manasse käski sahata tuon rungon poikki ja pinoon. Tuo heprealainen nimi Manasse tarkoittaa "hän saa unohtamaan." Aikoinaan Joosef oli antanut pojalleen nimeksi Manasse, koska "Jumala on saanut minut unohtamaan kaikki vaivani." (1. Moos. 41:51). Kuninkaiden kirjoista saa sen käsityksen, että juuri Jumalan unohtamisesta kehittyi Manassen nimenomainen synti, jonka seurauksena koko kansa lankesi väärille teille.

Jumalan unohtaminen on vaarallista. Aikoinaan Neuvostoliiton vankileirien saaristossa virunut (nobel-palkittu)  Aleksandr Solzhenitsyn antoi yksinkertaisen vastauksen siihen, miten oli mahdollista, että Venäjän vallankumouksen pyörteissä tapettiin ja teloitettiin noin 60 miljoonaa ihmistä. Solzhenitsyn sanoi, että "ihmiset ovat unohtaneet Jumalan."
(Solzhenitsyn kuvattuna vankilassa)
Ideologista aivopesua tutkinut brittikirjailija George Orwell toteaa, että "tehokkain tapa kansan tuhoamiseksi on kieltää ja hävittää heidän historianymmärryksensä."

Filosofi Heikki Mäki-Kulmala on samoilla linjoilla: "Muisti, historian tuntemus, on yksittäisen ihmisen tai kokonaisen kansan paras turva aivopesua vastaan. Ja päinvastoin: Muistinsa tai menneisyytensä menettänyt ihminen on kaikkein helpoimmin muokattavissa tai "transformoitavissa" (= muuttaa täysin, muuntaa). Tässä on varmasti yksi olennainen syy sille trendille, jossa uskonsa vakavasti ottavia ihmisiä liittyy sekä katolisen että ortodoksisen kirkon täyteen yhteyteen. Muisti vetää apostolisen kirkon täyteen yhteyteen. Halutaan syvempiä juuria ja vakautta, kun modernissa maailmassa kaikkea muutetaan mielivaltaisesti koko ajan.

On väitetty, että läntinen lepsu kristillisyys on taantunut kollektiiviseen muistinmenetykseen. Seurakunta, joka on menettänyt muistinsa kirkon 2000-vuotisesta historiasta, on helposti - rahalla, uhkauksilla ja ihmissuosiolla - transformoitavissa vaikka minkälaisen ideologien palvelukseen. Muistinsa menettänyt seurakunta pyörii kuin tuuliviiri ajan aatteissa ja muodeissa. Tämänkin vuoksi on niin tärkeää, että vietämme Kristuksen muistoa - "tehkää tämä minun muistokseni."

Emme saa unohtaa apostolista uskoa ja opetusta. Onneksi Kristuksen kirkolla on yliluonnollinen muistin virkistäjä: "Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut." (Joh 14:26)

Yllä oleva kuva on pari viikkoa sitten otettu 1550-luvulla kuningas Kustaa Vaasan perustaman kuninkaankartanon mailta. Nykyään alue kuuluu Mustialan maatalousoppilaitokselle.
 
Kauan sitten luin kuvauksen Afrikan luonnosta. On olemassa savannin puita, jotka kovan kuivuuden iskiessä käyvät vastahyökkäykseen kuivuutta vastaan. Puut pudottavat lehtensä (säästääkseen energiaa) ja yrittävät kaarnan sisällä säilyttää kosteutensa. Kun kuiva aika on ohi ja sateet tulevat, viikossa kuivunut luonto herää eloon uuteen vihreyteen. Uusi sade uudistaa kaiken kuolleen. Mekin olemme joskus niin kuin nuo puut. Lehdet ovat pudonneet aikoja sitten. Sinnittelemme, jotta säilyisimme hengissä. Haluamme elää Jumalan lapsen elämää. Meitäkään ei pelasta mikään muu kuin Pyhän Hengen sade.
 
Kaiken kautta alamme ymmärtää, että selviämisessämme on kyse lopulta armosta. Ellei Jumala meitä auta, me emme selviä, emme tästä päivästä eikä tulevista. Mutta siksi Hän lähetti Jeesuksen, joka lupasi lähettää meille Puolustajan olemaan kanssamme joka päivä maailman loppuun asti.
 
"Älä odota vuorten vajoamista,
älä tulisadetta Sodomaan.
Kävele arjen keskellä hiljaa.
Opi suuria ihmeitä seuraamaan.
 
Paina kätesi sydäntä vasten.
Kuuntele, kuinka se tykyttää.
Kuuntelen pienen vasaran ääntä.
Ihmeellisintä sykkijää.
 
Katsele tummaa äärettömyyttä.
Tähtien hopeapisteitä.
Ihme se on, että orpo henki
voi sinne levittää siipensä.
 
Oma varjosi juoksee tiellä.
Kasvaa kanssasi, kutistuu.
Ihme se on. Ja se miten taivas
lätäkön veteen heijastuu.
 
Älä odota suuria asioita.
Ilo leijuu kukkien lumena.
Hiutaleina. Ja Jumala niissä
huomauttaa: Olen tulossa.
(Sandor Remenyik, Hiljaisia ihmeitä)
 
Kun Transilvanian rakastettu runoilija kuvaili omia virikkeitään tuohon tapaan monia vuosikymmeniä sitten, ei ollut vielä sävelradiota eikä televisiota, ei liike-elämän rajua mainontaa.. Lapset leikkivät Suomessakin omatekoisilla paperinukeilla ja käpylehmillä. Tai jos joululahjaksi saatiin kaupan lelu, se oli puuta ja sen kiiltävä maalintuoksu käväisee vieläkin raikkaana nenässä. Uusi mekko tai esiliina saatiin sen verran harvoin, että muistoissa tuntuu yhä vielä hyvältä puhtaan kankaan kosketus kaulaa vasten.
 
On toki hyvä, että kasvavalla lapsella on virikkeitä, jo ensi kuukausista alkaen valoisia värejä katsetta vasten. Mutta entäpä kun meillä on virikkeiden ruuhka niin sakea, ettei tajunnan tila likimainkaan riitä ottamaan niitä vastaan, saati valikoimaan. Ja kuitenkin elämme niiden armoilla päivästä päivään. Sopeudumme siihen, että aistit turtuvat ja omaehtoinen vastaanottokyky sammuu.
 
Mikä saa meidät sopeutumaan, suostumaan turtumiseen? Onko virikkeiden kaaos niin monisäikeinen ja kasvoton, ettei enää tule mieleenkään asettua vastarintaan? Tai ehkä kysymyksen voi asettaa näin: pelkäänkö hiljaisuuden tyhjää tilaa? Vierastanko tyhjää tilaa, joka on niin vapaa keinotekoisista, persoonattomista virikkeistä, että siitä alkaa hiljalleen kummuta herätteitä omalle sielulle?
 
Erakkona Pohjois-Italian vuorilla asuva Adriana Zarri
miettii eräässä rukouksessaan:

"Tiedän, että kun katselen kiveä, näen sinut.

Tiedän, että kun katselen sinua,
näen kivet ja puut ja ihmiset, linnutkin räystäillä."
 
Sinä, joka olet minua lähempänä
kuin itse olen itseäni,
Sinä joka saarrat ja kannatat
minua kuin rannaton Puhtauden Meri
Hellyyden Meri -
Sinä asut minussa
kätkettynä minuun
kaikkien siihenkin minussa
mitä luulen tyhjäksi ja
tuntemattomaksi." 

(löysin kesällä kiven, jonka luonto oli koristellut näin upeasti)
 
Sinun Herrasi lähettää Sinulle viestin. Hän on Sinussa. Lähempänä kuin pystyt ikinä uskomaan. Jobillekin hän sanoi Job 35:14 "Väitätkö todella, ettei hän näe sinun asiaasi? Odota Job! Sinun asiasi on kyllä vireillä." Samoin Sinun asiasi on vireillä. Jumala tulee pitämään Sinusta huolen. Tänään ja tulevina päivinä. Vaikka kaikki ympärilläsi todistaa kuivuutta, se ei tarkoita, ettei Jumala olisi Sinussa.
 
Rukoillaan toistemme puolesta. Rukoillaan Hengen sadetta, joka herättää meidät eloon, samoin meidän kotiseurakuntamme. Pyhän Hengen kautta voimme tuntea yhteyttä keskenämme vaikka välimatkaa olisi miten paljon hyvänsä. Palaillaan pian!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuodet vierivät

Jumala ei ole unohtanut!