torstai 18. lokakuuta 2012

 
Kesällä sain yllä näkyvän kortin. Olen tuota kuvaa ja tekstiä katsellut monta kertaa. Kortissa on vahva sanoma.
 
Moni ajattelee kiireisen elämän keskellä, että pysähtyminen, varsinkin pakollinen sellainen, on pahasta. Kaikki pysähtyy. Kiireellä ja vauhdilla on taipumus sokaista niin, ettemme enää näe elämämme kuvioita selvästi. Kuulin kerran jutun lemmikkikilpikonnasta. Konna asui pahvilaatikossa pienellä alalla. Kerran kesällä konna pääsi pihalle kävelylle. Konna oli ikionnellinen tuosta vapaudesta, jonka oli saanut. Kun sitten tuli aika palata sisälle omaan laatikkoon, konnalle oli jäänyt tuo vauhti päälle. Konnan jalat "kävivät" edelleen, mutta pää oli kiinni laatikon reunassa.
 
Vuonna 2005 sairastuin vakavasti. Vaikea selkäkipu pysäytti kerralla pitkään jatkuneen kiireisen matkatyön. Työkalenteri tyhjentyi kertaheitolla. Kiire oli mennyt menojaan. Tuli pakkopysähdys, kuin olisi ajanut päin seinää.
 
Joku on sanonut, että joskus on terveellistä sairastua. Sairastuminen ei tietenkään koskaan ole mukavaa. Mutta joskus sairaus (oma tai läheisen) voi olla meille ainoa tapa pysähtyä. Pysähtyminen voi avata meidän silmämme näkemään elämästämme jotain enemmän.
 
Vuonna 2007 olin yli kolme kuukautta sairaalassa kivunhoidossa. Kun selkäkipu oli kovimmillaan, päivän tärkein ja odotetuin hetki oli illalla klo 21, jolloin osastolla jaettiin lääkkeet yötä vasten. Iltalääke oli niin kova, että sen jälkeen tiesin kivun hellittävän edes hetkeksi. "Kipeillä ihmisillä on vain yksi toive, terveillä on monta toivetta." - Tuo jostain kuulemani aforismi oli niin totta.
 
Kun pääsin sairaalasta, tuntui, että minulla alkoi uusi elämä. Se vauhti, joka elämässä oli ollut, oli hiljentynyt huomattavasti. Niin moni asia, jota en ollut nähnyt ollenkaan, oli ihmeellisesti tullut näkökenttään. Kuulin kerran jutun papista, joka kiersi seurakunnassaan jalkaisin. Monet tätä hämmästelivät ja kysyivät, miksi mies ei hanki autoa. Hän totesi: "Haluan, että sieluni pysyy mukana."
 
Suurimmat ja tärkeimmät asiat elämässä ovat sellaisia, ettei niitä rahalla saa. Esimerkiksi läheisten ihmisten rakkaus. Vasta viime vuosina olen oppinut nauttimaan esim. luonnosta, auringon noususta, yhteisestä ateriasta läheisten kanssa, mahdollisuudesta liikkua, musiikista, hyvistä kirjoista, kirjoittamisesta ym. Luettelo on loputon.
 
Aamulenkillä ajattelin, miten maailmassa on riittävästi ruokaa kaikille maailman ihmisille. Kyse on vain siitä, että ne, joilla ruokaa on reilusti yli tarpeen, eivät jaa sitä niille, joilla ei ole mitään. Olen kuullut Suomessakin monista kunnista, joiden laitoksista ylimääräistä ruokaa viedään suuret määrät kaatopaikalle. Se on tosi surullista.
 
Tänään, harmaana syksyisenä päivänä, mietin sitä, mikä meidät ihmiset ja koko kansan pysäyttäisi niin, että ajattelisimme muutakin kuin itseämme. Uskon, että kunnankin päätöksenteossa monet asiat sujuisivat paremmin, jos meillä olisi enemmän halua yhteistyöhön ja myös rakkautta lähimmäisiimme.
 
Olenko minä tänään kiitollinen elämästäni? Siitä, että minulla on elatus ja vaatteet? Siitä, että niin monet asiat ovat kuitenkin ihan hyvin.
 
Kuulin kerran naisesta, joka päätti ruveta keräämään sieniä. Hän hankki kirjastosta kirjan, jossa oli esitelty kaikki myrkylliset sienet. Kun nainen meni metsään, hän näki vain kaikki nuo myrkylliset sienet, joita hänen piti varoa. Nainen totesi, että jotain on mennyt ihan väärinpäin. Sitten hän meni kirjastoon, ja lainasi kirjan, jossa oli esitelty kaikki syötävät sienet. Kun nainen tämän jälkeen meni metsään, nyt hän näki ne sienet, joita hänen pitikin kerätä.
Tämäkin päivä on lahjaa. Näenkö kaikki lahjat, hyvät asiat, joita elämässäni on?
 
Kuntavaalien ennakkoäänestys on menossa. On mielenkiintoista nähdä, minkälainen valtuusto kuntaamme muodostuu. Kaikista tärkeintä valtuuston työskentelylle lienee kyky tehdä yhteistyötä, ajatella päätöksissä kuntalaisten parasta. Sitähän varten valtuusto valitaankin. Sunnuntai 28.10. on jännä päivä. Kunnallisvaaliehdokkaat odottavat vaalien tuloksia sydän pamppaillen. Niin minäkin. Koen oman ehdokkuuteni tosi isoksi haasteeksi. Äänestäjät ratkaisevat, miten käy. Eilen kuulin radiosta, että tälläkin kertaa suurin puolue lienee nukkuvien puolue. Puolueen kannatus voi parhaimmillaan olla 40 %.
 
Vaalien jälkeenkin on elämää. Kansa on puhunut.