"Niin paljon sanomatta jää, kun harvoin tavataan.." Jukka Kuoppamäki

Blogini otsikko on Jukka Kuoppamäen laulusta. Laulun voit halutessasi kuunnella Youtubessa. Tuon laulun otsikko on ollut jostain syystä mielessäni viime päivinä.

 

Mitä vanhemmaksi elää, sitä enemmän tulee ajatelleeksi menneitä asioita. Vuosikymmeniä sitten luin jostakin sananlaskun, joka sisältää paljon viisautta: "On neljä asiaa, joita ei saa takaisin: ammuttu nuoli, sanottu sana, menetetty tilaisuus ja eletty elämä."

 

 

Hiljan luin iltapäivälehden henkilöhaastattelun. Haastattelun otsikko oli puhutteleva: "En kadu elämässäni mitään". Jos tuo lause pitää paikkansa haastatellun kohdalla, se on ihme. Yleensä meillä ihmisinä on asioita/ratkaisuja/tekoja enemmän tai vähemmän, joita kadumme ja jotka tekisimme toisin, jos siihen vielä olisi mahdollisuus. Itse ainakin tiedän monia asioita, joita sanoisin tai tekisin toisin.

 

Äitini kuolemasta tuli 15. toukokuuta kuluneeksi 11 vuotta. Noin pari kuukautta ennen äitini kuolemaa, olin käymässä vanhempieni luona palvelutalossa Tammelan kirkonkylässä. Juttelimme äitini kanssa syvällisiä. Vanhempien oli tarkoitus muuttaa vanhaa kotitaloon pääsiäisen (2007) aikaan. Pääosin syystä, että isäni ei viihtynyt palvelutalossa. Hän kaipasi vanhaa kotia ja askareita siellä. Äitini totesi myös asian/lauseen, joka jäi lähtemättömästi mieleeni: "Sitten, kun me muutamme takaisin, minäkin ostan sitten itselleni jotakin." - Äitini oli elämässään ollut tiukoilla. Säästänyt ja säästänyt. Vihdoinkin (78-vuotiaana) oli aika ostaa itsellekin jotakin, mikä tuntuisi hyvältä.

 

Kun odotettu pääsiäinen sitten tuli, äiti joutui Aluesairaalaan Forssaan, koska vatsassa ilmenneet vaivat olivat käyneet hankaliksi. Olin itse kuntoutuksessa Ortonilla Helsingissä, kun soitin äidilleni kysyäkseni hänen vointiaan. Äitini totesi: "Minulla on vähän huonoja uutisia. Minulta on löydetty maksasyöpä!" Olin järkyttynyt ja shokissa. Muutama viikko tuosta uutisesta äitini soitti minulle. Muistan tuon puhelun aina. Olin kotona lomalla sairaalasta. Olin Heinolan Citymarketissa hyllyjen välissä, kun kännykkäni soi. Äitini sanoi sanat, jotka olivat melko pysäyttävää kuulla: "Tule käymään täällä sairaalassa huomenna. Haluan puhua sinulle asioita, jotka voit kertoa toisille sitten, kun olen kuollut. Jos selkäsi on kipeä, käy hakemassa sairaalasta piikki, jotta pääset tulemaan."

 

Ymmärrät varmaan, että tuollaisesta pyynnöstä ei kieltäydytä. Menin äidin luokse ja hän kertoi minulle asiat, jotka olivat hänen sydämellään. Oli kiire, koska oli mahdollista, että kuolema tulisi milloin hyvänsä. Kun äitini sitten kuoli, olin Päijät-Hämeen Keskussairaalassa. Kun hautajaiset olivat, minut oli siirretty TAYSiin Tampereelle. Runsas kaksi vuotta ja myös isäni elämä päättyi vanhainkodissa. Vähän ennen kuolemaa olin käymässä vanhainkodissa isää katsomassa. Ensimmäistä kertaa isäni kertoi minulle asioita, jotka hänen sydäntään painoivat. Aivan kuin olisin kuunnellut ripittäytymistä. Ymmärsin, että nuo asiat painoivat niin, että niistä oli pakko puhua. Omalle pojalle. Minusta isän viimeiset viikot ja kuukaudet olivat hengellisesti parempia kuin ikinä. Kun hänen kanssaan puhui esim. puhelimessa, hän toisti usein lausetta: "Kiitetään vaan" (kaikesta hyvästä, mitä on saatu). Monet sydäntä huolettaneet, painaneet asiat olivat poissa.

 

Kuoleman läheisyys voi avata ihmisen sisintä tavoilla, joita ei ole välttämättä koskaan koettu. Jos tietää esim. huomenna kuolevansa, silloin ei harrasteta "small talk:ia" (kevyttä jutustelua tyhjänpäiväisistä asioista). Silloin ollaan jonkun niin suuren edessä, että sen tajuavat toisetkin. Olen kuullut joskus tarinoita saarnaajista, jotka ovat pitäneet uransa parhaat saarnat silloin, kun ei ole tarvinnut/voinut käyttää mitään suodattimia. On oltu rohkeita ja se on tehnyt vaikutuksen kaikkiin, koska saarnat ovat olleet niin rehellisiä ja totta.

 

Olen ollut mukana muistotilaisuudessa, jossa aikuinen lapsi on vanhempansa arkun äärellä todennut ääneen: "Niin paljon jäi sanomatta." Mitä jäi sanomatta? Se voi itse kunkin kohdalla tarkoittaa niin eri asioita. Olen kuullut lapsesta, joka on mennyt isänsä haudalle ja sanonut siellä ääneen: "Annan sinulle anteeksi kaikki, koska haluan jatkaa elämääni vapaana." Olen ollut myös tilaisuudessa, jossa on kirjoitettu kirje sille läheiselle, joka on jo kuollut, mutta jolle olisi halunnut sanoa tiettyä asioita tai kysyä jotakin menneestä. Tai pyytää anteeksi tai kiittää.." Olen myös ymmärtänyt, miten tuollaiset symboliset teot ovat vapauttaneet sielua ja sydäntä. Kirjoitetut kirjeet on sitten esim. koottu yhteen ja tuotu Jumalan eteen yhteisessä rukouksessa. Ja sen jälkeen kirjeet on poltettu. Aivan kuin Jumalaa pyydettäisiin  välittämään nuo viestit. Vain Jumala pystyy antamaan meille rauhan, levon, anteeksiantamuksen ja vapauden syvimmällä mahdollisella tavalla.

 

Kun Jeesus oli lähdössä täältä maan päältä, hän kertoi, ettei jätä meitä yksin. Hän lupasi ja myös lähetti meille Pyhän Hengen olemaan meidän kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Jeesuksen lähettämä Pyhä Henki haluaa hoitaa sieluamme ja sydäntämme tänään. Niissä asioissa, jotka sydäntämme painavat. Tai syyllisyydestä, johon ei rauhaa meinaa löytyä. Aivan samoin kun rukoilemme lastemme puolesta. Emme voi enää olla siellä auttamassa, missä lapsemme tällä hetkellä elävät ja ovat. Mutta rukouksen kautta voimme pyytää, että meidän Herramme olisi lastemme luona ja siunaisi, auttaisi ja varjelisi heitä. En ikinä unohda sitä äitiä, joka vuosia sitten tuli kertomaan minulle, miten Jumala oli vastannut hänen rukouksiinsa. Tytär oli tullut hiljan uskoon. Suurin löytö oli rukous, yhteys Jumalan kanssa. Rukouksessa saa Jumalalle kertoa (= vuodattaa) kaiken, mitä sydämellä on. 

 

 

Kun vielä olemme täällä elossa/olemassa, meillä on mahdollisuus.

Me voimme sanoa läheisillemme asioita, jotka sydämellämme ovat. Voimme kiittää heitä, voimme pyytää anteeksi, voimme myös kysyä asioista, jotka vuosia/vuosikymmeniä ovat meitä painaneet. Voimme myös kertoa läheisillemme, miten paljon heitä rakastamme. 

Me voimme turvautua Jumalaa. Ja pyytää, että hän auttaisi ja selvittäisi asioita, joita emme itse pysty selvittämään.

 

Edellisessä blogissa kirjoitin käynnistäni Kangasniemellä. Käynti oli minulle hyvin merkittävä. Monesta kuulemastani ja näkemästäni olen tosi kiitollinen. Sain myös sydämelleni uusia rukous- ja kiitosaiheita.

 

Muutama viikko sitten olin Forssan Tokmannilla käymässä. Siellä jossakin hyllyjen välissä tapasin tuttavan, joka silmät loistaen kertoi minulle, miten Jumala oli hänet yllättänyt ja auttanut tilanteessa, joka oli tosi hankala. Jossakin välissä kuulin lauseen: "..vaikka en minä sillä lailla uskovainen ole, mutta.." - Jumala auttoi, koska rakastaa luomaansa ihmistä.

 

Tämän päivän paras uutinen on, että minua/sinua rakastetaan.

Raamatussa on myös sana: "Hullu sanoo sydämessään, ettei Jumalaa ole." Hiljan edesmennyt evankelista Billy Graham sanoi kerran lauseen, jota viime päivinä olen usein ajatellut: "Kyllä Jumala on olemassa. Keskustelin hänen kanssaan tänä aamuna."

 

Jumala on olemassa. Jutellaan hänelle. Kerrotaan hänelle kaikki. Meillä on mahdollisuus saada menneet väärät teot/ratkaisut/sanat anteeksi Jeesuksen tähden. Meillä on jäljellä vielä loppuelämä. Jumala haluaa meidätkin yllättää monella upealla tavalla. Jättäydytään siis hänen turviinsa.

 

 

 

 

Kesä

Aloitan tämän blogin kirjoittamista kesäkuun 18. aamuna. Takana on mielenkiintoinen viikonloppu. Lauantaina käväisin Sanan Suvipäivillä Kangasniemellä. En ole varmaan yli kymmeneen vuoteen käynyt Suvipäivillä. Kangasniemi on menneiltä vuosikymmeniltä ja työmatkoilta tosi tuttu paikka. Sain runsas kuukausi sitten kutsun viikonlopun juhlille. Silloin jo tuli sisälleni tunne, että pitäisikö lähteä tuonne käymään? Pyysin rukouksessa Jumalalta vahvistusta, lähdenkö juhlille. Täällä Tammelassa järjestettiin runsas kaksi viikkoa sitten erään dokumenttielokuvan julkistamistilaisuus kunnantalolla. Väkeä oli ainakin 200 henkeä. Kuinka ollakaan, tilaisuudessa oli mukana Kangasniemen eläkkeellä oleva kirkkoherra, jonka hyvin tunnen. Elokuvan päätyttyä tämä mies tuli luokseni ja sanoi: "Tervetuloa Suvipäiville Kangasniemelle."

 

Oli ilo nähdä monia vanhoja työtovereita vuosikymmenten ajalta. Meitä eläkkeellä olevia oli mukana kolmisenkymmentä. Olimme vanhentuneet, hiusten väri oli muuttunut tai hiusten määrä oli vähentynyt. Jollakin oli kävelykeppi mukana, jollakin rollaattori. Vuodet käsittelevät meistä jokaista. Toista vähän näkyvämmin, toista vähän vähemmän. Menomatkalla rukoilin mielessäni, että kohtaisin noilla päivillä ihmisiä, joita oli tarkoitus. Päivän aikana ehdin kohdata useita ystäviä/tuttuja vuosien/vuosikymmenten varrelta. Hyviä keskusteluja ja kohtaamisia.

 

Kun ajoin iltapuolella kohti kotia, ehdin ajatella monenlaista. Menneestä ja tästä päivästä ja myös tulevasta. Aivan selkeästi oli mielessä, että matkatyöt on tehty. Selkävaiva ja ikä ovat tehneet tehtävänsä. Kaikella on aikansa. Elän nyt vaihetta, joka on ihan toisenlainen kuin ennen. Meidän työntekijöiden omassa tapaamisessa olin "kuulevinani", miten moni kertoi, mitä viime aikoina on tehnyt (= lähinnä pitänyt puheita, kiertänyt työmatkoilla). Työkeskeisyys on yksi vaara, josta itsekin vuosikausia kärsin.

 

Olen viime vuosina nauttinut siitä, että elämä on monella tapaa ihan erilaista. Opastoiminnasta tuli minulle harrastus, josta olen nauttinut tosi paljon. Vaikka oppaana ei pidetä hengellisiä puheita, valmistaudun jokaiseen opastukseen samalla tavalla Jumalalta voimaa ja viisautta rukoillen. Joka ainoan ihmisen puolesta rukoilen, joka opastuskierrokselle kanssani lähtee.

 

Vaikka väkeä oli juhlilla paljon, oli hyvä tajuta, että Jumala johdattaa jokaista lastaan oman hyvän suunnitelmansa mukaan. Kannattaa rukoilla. Että Jumala johdattaa ja ohjaa elämämme vaiheita. Kangasniemelläkin sain kokea, miten moniin rukouksiin on vastattu. Jumala tekee edelleen ihmeitä. Ja tekee myös jatkossa.

 

Tammelassa järjestettiin kevättalvella sukututkimuspäivä. Päivässä pari asiantuntijaa esittelivät DNA-tutkimuksia, joita voi nykyään suht helposti ja edullisesti teettää. Minäkin innostuin asiasta. Teetin kokeen ja vajaan kuukauden päästä sain tulokset sähköpostilla. Tulossivu avautui vähitellen rivi kerrallaan. Teksti alkoi suunnilleen näin: "Seppo Kujala on... 78 % suomalainen, 10 % skandinaavinen, 8 % balttialainen, 2 % aasialainen ja 1,7 % eskimo.."

 

Varsinkin tuo viimeinen tieto on laajalti sukulaisten ja tuttujen keskuudessa herättänyt paljon iloa. Eräs vaimoni työtoveri oli todennut, että minulla on paljon sukulaisia kaupan pakastealtaassa (Eskimo-jäätelöitä siis). Äitini vanhempien suvut ovat asuneet tässä kylässä jo 1600-luvulla. Isäni vanhempien suvuista en kovin paljoa tiedä. Eilen tapasin siskoni kanssa isämme veljen lapset eli serkkumme. Tutkimme vanhoja valokuvia ja yritimme muistella menneitä sukulaisiamme. Aika kului nopeasti. Tässä seuraavassa kuvassa ovat isäni vanhemmat. Tuolla takarivissä oikealta 3. on isäni äiti ja 4. (hattupäinen mies) on isäni isä. Eturivissä istuvat isäni isän vanhemmat. He ovat syntyneet joskus 1860-luvulla.

 

Olen tänä keväänä opastanut muutamia ryhmiä Jokioisten kartanon alueella. Kartanon omisti aikoinaan Suomen rikkain mies, Alfred Kordelin. Kun Kordelin sitten murhattiin Mommilassa, Kordelinin omistama Jokioisten kartano (32.000 hehtaaria) myytiin Suomen valtiolle. Perikunnan edustajan oli varatuomari, sittemmin Suomen presidentti, Risto Ryti. Kun kartano tuli valtion omistukseen, Jokioisille tuli mm. Karjanhoitokoulu, Valtion Hevosjalostuslaitos, Kasvintutkimuslaitos, Maatalouden Tutkimuskeskus, Luonnonvarakeskus (nykyään). Jos Kordelinia ei olisi tapettu, mikä olisi Jokioisten ja Ypäjän kuntien tilanne tällä hetkellä? Suuria muutoksia tapahtui sitä kautta, että yksi mies kuoli.

 

Tammelan kunta järjesti kulttuurikävelyn Portaan kylässä 28.4. Kävimme läpi vuoden 1918 tapahtumia kylässä ja vähän laajemminkin. Kävelyyn osallistui suuri joukko väkeä. Monen suvun historia nousi myös esiin. Kun kävelyä valmistelin, sain serkultani Tuulalta tietää, että minunkin/meidänkin suvulla on ollut yksi uhri. Isäni isän veli Kustaa Henrik kuoli Tampereen taisteluissa 20-vuotiaana. Tieto puhutteli ja tuli aika lähelle. Vasta nyt yli 60-vuotiaana tuon tiedon sain.

 

Eilen puhuttiin serkkujen kesken myös siitä, että kun äitini (+ sukunsa) asuivat täällä kylässä jo 1600-luvulla, minun ja siskoni elämään/syntymiseen vaikutti ratkaisevasti se, että isäni vanhemmat muuttivat samaan kylään vuonna 1943. Pappani tuli kylään mylläriksi. Isäni oli 16-v ja äitini 14-v kun he alkoivat seurustella. Tuon muuton kautta minäkin olen olemassa ja tässä Sinulle kirjoitan. Ja DNAni on se, mikä se on.

 

Huikeita ajatuskuvioita. Olen kiitollinen, että synnyin. Sukuuni ja sen menneisyyteen en juurikaan ole voinut vaikuttaa. Tulevaisuuteni kenties vähän enemmän. Erityisen kiitollinen olen siitä, että tänään saan kuulua Jumalan lasten joukkoon. Se on suurin lahja, jonka olen milloinkaan saanut. Yksi mies kuoli, ja sitä myötä koko maailman historia muuttui. Tuo yhden miehen kuolema vaikutti siihen, että minunkin tulevaisuuteni voi olla valoisa ja hyvä. 

Taaksepäin on helpompi nähdä myös se, miten Jumala on askeleita/vaiheita johdattanut. Jumalalla on (sittenkin) kaikki langat käsissään. Hän pystyy vaikuttamaan maailman historiaan, ja aivan varmasti myös minun elämääni. Hän on tehnyt ihmeitä, on korjannut suuntaani, kun olen mennyt vikasuuntaan. On rohkaissut, kun olen aivan maassa. Tulevaisuus on haasteellinen. Rukoilen, että en itse olisi esteenä, kun hän haluaa johdattaa.

 

Vaikka en suurta osaa Teistä tämän blogin lukijoista tunnekaan, saat olla varma, että rukoilen tänäkin aamuna Sinun puolestasi. Ja huomenna. On äärettömän hyvä, kun asiat on "pakko" jättää Jumalalle. Kun sitten huomaa, että asiat hoituvat/järjestyvät, saa kiittää Jumalaa, että suostui, että odotti, kunnes Jumala vastasi. Oman elämämme suhteen olemme usein sokeita. Jumala katselee meidän elämäämme tuolta ikuisuudesta käsin. Siksi on turvallista tänäänkin jättää asiamme Jumalalle. Hän pitää Sinusta/minusta huolen.

 

Oppaan tehtävässä on huikea mahdollisuus/haaste opastettaville ryhmille näyttää upeita paikkoja ja kertoa mielenkiintoisia tarinoita ja historian vaiheita. Pyhä Henki haluaa meille näyttää vielä rikkaammin sitä, minkälainen Jumala on ja mitä Hän on meidänkin elämässämme tehnyt ja tekee parasta aikaa. Tämäkin päivä on hänen ihmeellinen lahjansa meille.

Tässä Sinulle yksi kaunis paikka täältä kotini läheltä. Niin kaunis on maa. Hänen lahjaansa, ihan meitä varten.

Tähän loppuun kirjoitan Sinulle jo edesmenneen Marja Kuparisen huikean tekstin elämästä, tien kulkemisesta.

"Kevyitä askeleita
Vanhat uskonkuvat ovat läpituttuja: lavea ja kaita tie, avara ja ahdas portti. Jokaisen täytyy valita, jos haluaa perille. Epäröiville aidalla istujille käy kuulemma huonosti. Aina löytyy niitä, jotka tietävät kumpaa tietä kuljen.

Tässä on nyt kuitenkin pieni ongelma: En usko enää täytymiseen ja ponnistukseen oikeista  tienviitoista puhumattakaan. Entä jos olemmekin erehtyneet porteista ja teistä? Entä jos arvostamme liikaa vaikeutta ja elämän raskautta? Entä jos meidän ei täydy, vaan me saamme? Vapaasti. Luonnollisesti. Kevyesti.

Voin tietysti olla väärässä. Ehkä menin harhaan silloin, kun rakastuin elämään. En tahtonut enää elää minkään ulkoisen pakon, ennakkototuuden ja ponnistelun varassa. Vapaus kutsui. Ekö elämän kuuluisi olla  ilo?

Ehkä kuulin väärin. Ihan kuin tuttu ääni olisi sanonut: "Pysähdy hetkeksi. Elämä ei ole vain ahdistuksen kantamista. Ei sinun tarvitse tietää jokaista askelta etukäteen. Älä yritä koko ajan niin hirveästi. Ja vielä yksin. Hellitä vähän, hengitä syvempään, rakasta enemmän. Katso ympärillesi: Ruoho nousee, ruusu avautuu, omenapuu kantaa hedelmää. Kukin omaan tapaansa. Ne elävät niin kuin niiden lajinsa mukaan pitääkin tehdä. Katso ympärillesi, älä arkaile, etsi oma luonteva tiesi."

Niin minä sitten viimein uskalsin. Vähitellen. Oma tuntui luonnolliselta. Oikea ei ollut vaikeaa. Omalla tiellä oli helppo kulkea ja helppo hengittää. Yllätyksiltä ei toki säästytty, eikä onni ollut takuuvarma. Kulkemisen teki kuitenkin kevyeksi sitkeä luottamus: "Älä pelkää. Elä vain, päivä toisensa perään. Kyllä sinä perille löydät. Olenhan minä tie, totuus, elämä ja elämä. Minä olen sinun kanssasi. Ihan joka päivä."

Olen varma, että juuri tällä hetkellä tunnet Jumalan lähelläsi. Hän kutsuu lähelleen, vapauteen, elämään, ikuiseen..

 

Kevät on tulossa..

Hei Sinulle blogini lukija pitkästä aikaa!

 

On kulunut aivan liian pitkä aika, kun olen tänne tekstiä kirjoittanut. Mutta tänään olen täällä. Oli ilo nähdä tämän kotisivuni lukijatilastoja. Näitä (vanhojakin) tekstejä on käynyt lukemassa monia lukijoita.

Viimeisin puoli vuotta on ollut melkoisen työntäyteinen, vaikka olenkin eläkkeellä. Silti minulle on siunaantunut tehtäviä, jotka ovat olleet tosi kiinnostavia. Mm. opastuksia on kertynyt tosi paljon. Opastuksien tähden olen saanut paneutua paikkakuntamme historiaan tarkemmin kuin koskaan.

 

Ensi kuun lopulla on Tammelan kunnan järjestämä kulttuurikävely, jonka aikana tutustutaan tämän kotikyläni historiaan vuoteen 1918 liittyen. Olen kerännyt materiaalia tuohon opastukseen liittyen monista lähteistä. Ensimmäistä kertaa olen saanut käsiini sellaista tietoa, mistä en ole koskaan kuullutkaan. Tämä kotikyläni on ollut tosi keskeinen paikka, kun punaisten joukot ovat paenneet kohti Riihimäkeä ja Lahtea. Kylä ryöstettiin tyhjäksi kevään 1918 aikana. Kylän halki kulkeva Hämeen Härkätie oli keskeisin syy siihen, että väkeä liikkui kylässä liikkui niin paljon.

 

Vuonna 1915 kylään saapui myös venäläisiä joukkoja tekemään linnoitustöitä tässä kylässä  ja laajemminkin. Vielä tänäkin päivänä nuo juoksuhaudat ym ovat tässä kotini lähellä  nähtävissä. Ensi kesänä tulen varmaankin järjestämään tässä kylässä useita opastuksia, joissa tuohon historiaan sukellamme. Eräs tiedon lähde löytyi kirjastosta (Timo Koiviston dokumentti venäläisistä).

 

 

Viime syksyn huikein haaste tuli omasta kotiseurakunnastani. Vanhan kotikirkkoni (rakennettu 1490-luvulla) sakastista löytyi vanhoja papereita, joita kukaan ei ollut lukenut tai järjestänyt sitä ennen. Kirkkoherramme pyysi minua järjestämään nuo paperit. Lähdin työhön suurella innolla, koska olen historiasta tosi kiinnostunut. Ihan aluksi kävin Hämeenlinnan Maakunta-arkistossa kertomassa löydetyistä papereista. Sain hyviä ohjeita järjestelytyöhön ja lupauksen siitä, että järjestetty materiaali voidaan siirtää kokonaisuudessaan Maakunta-arkistoon.

 

Työ alkoi hengityssuojaimien, pumpulihanskojen ja suojavaatteiden myötä. Ja kuinka ollakaan, sain löytää todellisia aarteita. Vanhimmat asiakirjat olivat vuodelta 1663. Nuoremmat joskus 1950-luvulta. Kuvittele, että saat järjestettäväksi arkiston, jossa olevat asiakirjat ovat neljältä vuosisadalta!! Sain sukeltaa Tammelan ja Tammelan seurakunnan historiaan tosi syvälle. Järjestelytyössä meni viikkoja. Kunnes 10.1.2018 vein 29 mapillista Tammelan historiaa Maakunta-arkiston suojiin. Nyt ne ovat siellä tutkijoiden käytettävissä.

 

Ennen kuin oli radiota, tv:tä, nettiä ja sanomalehtiä, kansa sai tietonsa kirkossa kuulutusten kautta. Asiakirjat olivat hyvinkin erilaisia. Paljon kuulutuksia. Paljon myös tietoa kastetuista, muuttaneista, asevelvollisista ym. Erityisen mielenkiintoisia olivat asiakirjat, joissa oli esim. isyyden tunnustuksia. Pienelle ruutupaperille oli esim. lyijykynällä kirjoitettu seuraavaa: "Niin minä siis tunnustan olevani tämän lapsen isä. Allekirjoitus NN ja lopuksi todistavat SS ja TT" - Lapusta ei selvinnyt, kenestä lapsesta oli kyse, ei tietoa syntymäajasta eikä äidin nimestä ym.

 

Papereiden joukosta löysin mm. erään kirkkoherran muistikirjan. Kirjaan oli merkitty sellaisia naisia, jotka olivat synnyttäneet lapsia avioliiton ulkopuolella. Tästä "rikoksesta" oli määrätty sakko, mikä maksettiin kirkolle. Muistikirjan välissä oli monta kuittia sakon maksamisesta.

 

Eräs kirkkoherra oli pitänyt sääpäiväkirjaa n. 30-40 vuotta. Joka ainut päivä oli kirjaan merkitty lämpötila aamulla, päivällä ja illalla. Samoin päivän kohdalle oli merkitty mm. tuulen suunta.

 

Eräs kirkkoherra oli pitänyt tarkkaa kirjaa yli 40 vuoden ajalta siitä, mitä pappilassa oli tapahtunut. Pitkä lista niistä seurakuntalaisista, jotka kävivät töissä pappilassa ja pappilan pelloilla. Joka vuosi oli selvitetty, paljonko peltoon kylvettiin ja paljonko pelloista kerättiin satoa. Myös polttopuiden määrä selvitettiin joka vuosi.Tässä vain pieni otos siitä, mitä kaikkea vanhoista papereista löysin. 

 

Kärsin kroonisesta selkäkivusta ihan joka ainut päivä. Päivät kuitenkin vaihtelevat. Välillä kipu on siedettävä. Niin kuin tänäänkin. Välillä kipu on niin paha, etten voi muuta kuin yrittää sietää kipua. Persoonani on vähän outo. Monesti kun kipu on tosi paha, yritän painaa kaasua, jotta kipu jäisi taakse tai helpottaisi. Mutta eihän tuossa auta muu kuin pysähtyminen. Lepo. Pakkolepo, kunnes kipu hellittää. Olen silti äärettömän kiitollinen monista niistä jutuista, missä olen viime aikoina saanut olla mukana kivuista ja eläkkeellä olosta huolimatta. Jumala on pitänyt huolta niin monella tavalla.

 

Silti myöntää täytyy, että usein muistelen lämmöllä vanhoja työkavereita ja myös monia Teitä, joiden kanssa sain toimia esim. Heinolan aluetyössä. Oma lukunsa ovat monet sadat lähettäjät, jotka rukoilivat työni puolesta yli 20 vuoden ajan. Näin jälkeenpäin, täältä taaksepäin katsoen, olen Jumalalle äärettömän kiitollinen. Sain olla hänen työssään näkemässä, mitä Hän tekee. Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä suuremmalta ihmeeltä moni asia nyt tuntuu. Silti odotan innolla myös sitä aikaa, mikä on edessäpäin. Jokainen tuleva päivä on myös Jumalan käsissä.

 

Forssan Lehdessä on joka sunnuntai "Sana sunnuntaiksi" -hartausteksti. Tällä kertaa sain tuon tekstin kirjoittaa. Liitän sen tämän blogini loppuun. Jatkossa yritän saada tälle kotisivulle sellaisen ominaisuuden, että halutessasi voit lähettää minulle rukousaiheita, joita toivot minun/muiden rukoilevan. Mutta seuraavassa eilinen hartausteksti.

 

"3. paastonajan sunnuntai

Jeesus, Pahan vallan voittaja

Johannes 8:46-59

Päivän evankeliumissa Jeesus ja juutalaiset käyvät kiivasta keskustelua temppelissä. Juutalaiset väittävät, että Jeesus on samarialainen ja että hänessä on paha henki. Tämän voimakkaammin ei juutalainen voinut toista juutalaista loukata. Kielenkäyttö oli näin voimakasta, koska Jeesus oli sanonut juutalaisista: ”Jos Jumala olisi teidän Isänne, te rakastaisitte minua. Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne.” Jeesus ei kaihtanut sanoa suoraan, miten asiat ovat. On totuus ja valhe. On hyvä ja paha. Näillä kahdella on jatkuva taistelu ihmissieluista.

 

Juutalaiset ajattelivat Jeesuksen pilkkaavan Jumalaa ja poimivat kiviä heittääkseen niillä Jeesusta. Mutta Jeesus ei pilkannut Jumalaa. Hän kyseenalaisti sen vääristyneen kuvan Jumalasta, mikä juutalaisilla oli ja poistui temppelistä. – On rankka juttu, kun Jumalan Poika ajetaan pois Jumalan huoneesta. Entä onko tilanne tänä aikana toisenlainen?

 

Oman ajatusmaailman tarkistaminen ei ole helppoa. Se ei ollut sitä juutalaisille eikä se ole helppoa meillekään. Mutta tälle itsetutkistelun paikalle Jeesus tahtoo meidät johdattaa. Vuosia sitten hämmästelin, miten hengellinen elämäni oli niin hiljaista. Tuntui, että Jumala on kaukana. Aloin huolestua tosissaan. Rukoilin Jumalaa näyttämään, missä on vika? Luin Raamattua. Lopulta eräs elämäni asia alkoi tulla mieleeni. Ei asia yksinään ole synti, mutta siitä oli tullut minulle tärkeämpi kuin Jumala. Aluksi yritin selittää ja puolustella itseäni. Mutta lopulta myönsin, että Jumala on oikeassa. Tein parannuksen. Ja hengellinen elämäni uudistui. 

 

Synti vaikuttaa minussa silti kuolinpäivään saakka. Usein lankean ja teen syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Jeesuksen sanoista minun on yhä uudelleen tarkistettava elämäni kulkua. Vain Jeesus on Pahan vallan voittaja, niin kuin tämän sunnuntain aihe muistuttaa. Minun on joka päivä tunnustettava syntisyyteni ja käännyttävä Jumalan puoleen, turvattava hänen armoonsa ja anteeksiantoonsa.

 

Amerikan sisällissodan aikana 1800-luvulla eräs pappi halusi mielistellä silloista presidenttiä Abraham Lincolnia. Pappi totesi presidentille: “Toivokaamme, että Jumala on meidän puolellamme tässä suuressa taistelussa.” Lincoln oli vastannut: “Tietääkseni Jumala on aina oikean asian puolella. Mutta minun koko tarmoni ja rukoukseni kohdistuu siihen, että me olisimme Jumalan puolella.”

 

Tämän sunnuntain vanha latinankielinen nimi on Oculi. Se merkitsee suomeksi “minun silmäni”. Nimi tulee psalmista 25, jossa sanotaan: “Minun silmäni katsovat alati Herraan, hän päästää jalkani ansasta.” Siinä on vastaus meille, joita pahan valta vaivaa. Käännetään katseemme Jeesukseen. Hänen avullaan me selviämme ja pääsemme kerran Taivaan kotiin."

 

Vaikka en Sinua tunne, olen rukoillut Sinun puolestasi. Olen rukoillut kaikkien Teidän puolestanne, jotka täällä sivulla olette käyneet tekstejä lukemassa. Tuohon edellä kirjoitettuun liittyen, rukoillaan yhdessä sitä, että aina saamme kulkea Herramme johdatuksessa. Tiet ja vaiheet vaihtelevat paljonkin, mutta tärkeintä on, että Hän on mukana. Palaillaan taas tällä sivulla. Sinua siunaan täältä. Alla kuva kotikirkon alttarilta. Oheinen krusifiksi on 1600-luvulta.

 

 

 

Pitkästä aikaa..

On kulunut pitkä aika, kun viimeksi Sinulle kirjoitin. Ihmeellinen asia ainakin minulle on se, että monet Teistä ovat uskollisesti käyneet täällä sivuillani, vaikka en ole tänne pitkään aikaan kirjoittanut uutta tekstiä.

 

Kesä on kulunut monenlaisissa hommissa. Alkukesä meni suurelta osin maalaushommissa. Maalasin mökin, saunan ja puuliiterin. Vaikka en ole aiemmin juuri maalannut, työ tuntui oikein mukavalta ja mieleiseltä. Toinen mieleinen työ on kulkea pihapiirissä trimmerin kanssa ja siistiä nurkkia ja tien vieriä. Lukuisat kerrat on (jo 2009 kuollut) isäni ollut mielessä, kun olen tuolla monenlaisia pihahommia ym tehnyt. Isäni käden jäljet näkyvät niin monissa paikoissa. Hän teki kaikkea mahdollista, koska oli käsistään taitava.

 

Kun isä palasi vajaan vuoden palvelutalossa asumisen jälkeen takaisin kotiin, hänellä oli kaksi asiaa, jotka hän halusi hankkia tänne taloon. Toinen oli ilmalämpöpumppu ja toinen oli trimmeri. Ensimmäinen ehdittiin hankkia, trimmeriä ei ehditty. Isän terveys huononi niin paljon, että hän ei olisi jaksanut käyttää trimmeriä. Kun tänne taloon muutin, ensimmäisiä hankintoja oli trimmeri. Homma on kuitenkin minulle selkäkipuiselle niin hankalaa, että täytyy tarkkaan miettiä, milloin hommia voi pihalla tehdä.

 

Muutama kesä sitten tässä Tammelan naapurissa, Somerolla, vieraili evankelista Anne Miettinen, joka tekee työtään Filippiineillä. Tilaisuuden lopussa menin Annen rukoiltavaksi. En kertonut hänelle mitään rukousaihetta. Hän vain katsoi minuun ja vei kätensä selän puolelle juuri siihen kohtaan, jossa krooninen selkäkipuni "ydinkohta" on. Anne rukoili, että Herra parantaisi selkäkipuni.. Kipu on minussa edelleen, mutta tuo Annen teko on rohkaissut minua monta kertaa. Kukaan ulkopuolinen ei tiedä, minkälainen kipu minussa asuu. Ja missä kohtaa minussa se on. Jumala rohkaisi minua luottamaan, että Hän kyllä tietää. Ja auttaa, antaa voimia ja myös parantaa, jos hän haluaa. Paransi tai ei, hän pitää minusta huolen.

 

"Työstän elämäsi olosuhteita, jotta voisin siunata sinua ja paljastaa itseni sinulle uudella tavalla.." Jumala tekee työtään meidänkin kohdalla suurelta osin salassa. Vaikka en sitä näe enkä tunne, se ei tarkoita, ettenkö olisi Jumalan johdatuksessa. Raamatussa kerrotaan monesta Jumalan ihmisestä, jotka olivat vuosikausia, joskus vuosikymmeniä Jumalan koulussa ja prosessissa. Usein ajattelen, että vain se, mikä selkeästi näkyy ja tuntuu, on todellista. Ja kuitenkin suuri osa Jumalan toiminnasta meidän elämässä tapahtuu salassa. Jumala haluaa sitoa meidät hänen Sanaansa ja sen lupauksiin.

 

"Tartu lupauksiini! Voit suunnata kulkusi kohti lupauksiani ja antaa niiden valaista tiesi. Ne johdattavat sinua ja opastavat sinut sinne, missä ei ole valmiiksi tallattuja polkuja.." Sielunvihollinen haluaa sitoa meidät tunteisiin ja kokemuksiin. Pyhä Henki haluaa ohjata meidät syvälle Sanaan. Jos tänään katselen Raamattuani, se on minulle/sinulle/meille annettu lahja päästä sisälle Jumalan tuntemiseen ja Pyhän Hengen voimaan. Siksi mihin hyvänsä muuhun kirjaan, lehteen, nettiin, telkkariin uppoutuminen on vihollisen kannalta vaarattomampi vaihtoehto. Vaikka tunnen itseni usein hengettömäksi ja uskossa heikoksi, silti hyökkäyksistä päätellen vihollinen näkee tarpeelliseksi hyökätä ja syyttää. Tänään minua ja Sinua koetellaan sillä, kun meidän mielestämme ei tapahdu sellaista, mitä pidämme väkevästi Jumalan Hengen työnä. Voin kuitenkin vakuuttaa Sinulle, että enemmän tarvitaan uskoa siltä, jota ei ruokita koko ajan voimakkailla tunteilla kuin siltä, joka pitkiäkin aikoja joutuu kokemaan kuivia ajanjaksoja, jolloin ei meidän mielestämme tapahdu riittävästi.

 

Eikö ole mielenkiintoista, että meillä (suht pienillä ihmisillä) on vahva käsitys siitä, mitä Jumalan pitäisi tehdä meidän elämässämme, jotta olisimme hengellisesti riittävän tyytyväisiä. Me olemme kuin muurahaisia, pieniä kirppuja maailmankaikkeudessa, mutta silti meillä on vahva käsitys siitä, miten Jumala toimii tänä päivänä. Kuuntelin eilen radio Patmosta. Äänessä oli vanha saarnaaja, joka tiesi monesta hengellisestä asiasta hyvin paljon (ainakin omasta mielestään). Puhe oli nauhoitettu joskus 1970-luvun lopulla, kun Niilo Yli-Vainio vaikutti pitkin Suomea. Tuohon noin tunnin puheeseen oli saatu mahdutettua tosi paljon. Saarnaajan omia käsityksiä.  Mainitsen vain muutamia:

 

- Ennen oli niin hyvin kaikki. Kunpa tänäkin päivänä synti saarnattaisiin synniksi.

- Kova musiikki ei sovi hengellisiin tilaisuuksiin. Se on sellaista möykkää, eikä se sovi tilaisuuksiin.

- Jumala käyttää nyt Niilo Yli-Vainiota. Niilo saarnaa nyt paljon Jumalan rakkaudesta. Mutta minä muistan ajan, jolloin Niilokin saarnasi niin väkevästi Jumalan lakia. Kunpa Niilokin nyt ymmärtäisi..

- Kerran näin nuoria tulevan hengelliseen tilaisuuteen. Näin heidän jauhavan purukumia koko ajan. Ei sellainen sovi hengelliseen tilaisuuteen..

- Kunpa tänä päivänä saarnattaisiin niin kuin ennen..

 

Miten sokea voikaan ihminen olla. Puhun kokemuksesta. On surullista, jos ainoa asia, mitä vuosikymmenten aikana olen oppinut, on toisten arvosteleminen ja kaikessa oikeassa oleminen. Kuten ehkä tekstistäni huomasit, en tullut juurikaan siunatuksi tuosta pitkästä puheesta.

 

Kuuntelin ja katselin valtakunnalliselta evankeliumijuhlilta nauhoitetun tilaisuuden "Myrskyn silmässä", jossa mukana olivat mm. Laura Siltala, Jippu, Markku Koivisto ja Arto Merisalo. Tilaisuus oli rehellisyydessään ja avoimuudessaan mielettömän hyvä. Siinä puhuttiin avoimesti ja rehellisesti kaikki. Erityisellä tavalla minua koskettivat laulaja-Jipun sanat. Hän oli löytänyt uskoonsa ja hengellisyyteensä jotakin todella syvää. Siinä ei ihmistä korotettu eikä toisia arvosteltu, vain Jeesusta korotettiin. Jos haluat katsoa tuon tilaisuuden netistä, löydät sen Youtube-videoista nimellä: Evankeliumijuhla 2017 Myrskyn silmässä

 

"Et voi itse ottaa itsellesi palvelutehtävää, mutta voit tehdä elämääsi tilaa niin, että sinulla on kahdenkeskistä aikaa kanssani. Kun antaudut Pyhän Hengen käyttöön, Hän käyttää sinua tarvittaessa kanavanaan." Vuosien aikana olen toivonut/rukoillut voivani olla Jumalan käytössä. Oletan, että ainakin joltakin osalta toive/rukous on ollut vilpitön. Mutta uskon myös, että ei minun lihallisuuttani haittaa, vaikka tehtävä olisi toistenkin nähtävissä. Minussa asuu pieni narsisti, joka nauttii, jos joku kiittää. Kuinka sokea olenkaan ollut. Minullekin on vuosia ollut tärkeämpää olla Jumalan käytössä kuin olla kahden kesken hänen kanssaan. Minulla on aina aikaa siihen, mikä minulle on tärkeää. Ja minulla on lukemattomia selityksiä asioille, joita minun pitäisi tehdä, mutta joita en kuitenkaan tee. Otetaan pari esimerkkiä:

 

1) Nyt olisi hyvää aikaa lukea hetki Raamattua ja rukoilla ja olla hiljaa Jumalan edessä. Ehkäpä lepään kuitenkin hetken ja luen netistä uutisia Iltasanomista tms. Ehkä katselen ilta-uutiset ja keitän sitten kahvit. Kummasti alkaa väsyttää, ehkä vietän tämän illan nyt vain lepäillen. Varmaan huomenna voin rukoilla. Tämä päivä nyt oli tällainen.

 

2) Lauantai-iltana alan miettiä, että huomenna voisin mennä kotiseurakuntani messuun. Jaksankohan lähteä? Pitäisi mennä, tiedän sen. Ehkä katson aamulla, millainen ilma on? Katsotaan myös selkäkivun tilanne, ei siitäkään koskaan tiedä. Aamu on koittanut. Minulla on lievästi ahdistava olo. Kirkkoon pitäisi lähteä, mutta en osaa päättää. Vai pitäisikö sittenkin lähteä vaimon kanssa lenkille? Sekin on tärkeää ja nyt on vapaapäivä. Kahdenkeskinen aika puolison kanssa on tosi tärkeää. Ehkä kuuntelen Jumalanpalveluksen radiosta? Tiedän silti, että pitäisi lähteä. Kuka siellä on tänään palvelemassa? Onkohan siellä ehkä konfirmaatio tai perhejumalanpalvelus tai joku muu syy, jotta en voi pyhää olemustani viedä kirkkoon?! Sitten kun saan itseni raahattua kirkkoon, huomaan, että täällähän on tosi hyvä olla. Mahtavaa oli jälleen käydä ehtoollisellakin. Kiva oli nähdä muutamia tuttujakin. Ajelen/ajelemme kotiin hyvillä mielin. Kannatti lähteä kirkkoon.

 

Tuohon kirkossa käyntiin meni ehkä pari tuntia kallisarvoista aikaani, kun olisin muuten käyttänyt sen löysäillen kotona ym. Huomaatko miten piru kiusaa? Se ei antaisi meidän saada sitä hyvää, mitä Jumala on meitä varten varannut. Jumala haluaa rohkaista meitä ja vahvistaa meitä uskossa.

 

"Tunne minut. Voin tehdä suuria tekoja vain yhdenkin taipuisan uskovan kautta." Niinpä. Jumala ei mitään muuta odota kuin sitä, että annamme hänelle mahdollisuuden ottaa elämämme ohjaukseensa. Älä etukäteen päätä, mitä Sinun elämässäsi pitäisi Jumalan tehdä, että suostuisit johdatettavaksi. Jumala odottaa vain lupaamme, suostumustamme, kaikkemme antamista. Jumalan mahdollisuudet alkavat siitä, kun meiltä omat keinot loppuvat. Minussa asuu vanha jäärä, joka on hidas taipumaan ja tekemään parannusta, pyytämään anteeksi. Minä tiedän kaiken. Minulta voivat muut vaikka kysyä neuvoa, jos hengellisyydessä sitä tarvitsevat. Voi miten sokea olenkaan ollut ja olen. Herra, avaa minun silmäni, että minä näkisin. Totuuden itsestäni ja Sinusta, rakas Herrani. Parannuksen tekeminen tarkoittaa suomeksi sitä, että olen Jumalan kanssa samaa mieltä. Synneistäni, puhdistuksen tarpeesta, kaiken jättämisestä Jumalalle.

 

"Älä kulje inhimillisen järkeilyn polkuja. Vastusta paineita, jotka yrittävät saada sinut arvailemaan tulevaisuutta. Elä vain päivä kerrallaan.." Jumala voi pelastaa sinut itseltäsi. Kun seuraavan kerran rukoilet, kerro Jumalalle, että haluaisit jättää omat laatimasi suunnitelmat/odotukset hänelle. Hän kyllä ymmärtää. Sinä vapaudut, kun voit luopua arkkitehdin tehtävästä. Jos olet löytänyt tänne sivulleni ja luet tätä tekstiä, se saattaa olla merkkinä Sinulle, että Jumalalla on Sinulle jotain uutta annettavaa. Älä rajaa Jumalan käsiä ja mahdollisuuksia. Jumala pystyy tekemään paljon enemmän, jos hän saa luvan toimia omalla tavallaan. Pyhä Henki on läsnä tässä. Yritä jakselle siellä, missä elät ja olet. Rukoilen Sinulle voimia ja lepoa Herrassa. Hän mielellään lähtee tästä eteenpäin kulkemaan Sinun kanssasi. Jos Hän on kanssasi, ei Sinun tarvitse murehtia niin paljon kuin tähän asti. Hän vie Sinut perille asti. Ihan varmasti.

 

(Tummalla kirjoitetut tekstit ovat Frances J Robertsin rukouskirjasta)

"Rukous on suurin, mutta vähiten käytetty voima maailmassa."

Blogitekstini otsikko on yksi suurimpia hengellisiä löytöjä, mitä olen koskaan tehnyt rukouksesta. En tiedä, kenen teksti on, mutta hyvin totta se on.

 

Rukous on vuosikaudet ollut minulle läheinen asia. Mutta mitä enemmän vuosia on kulunut, sitä enemmän huomaan oppineeni rukouksesta vasta hyvin hyvin vähän. Rukouksesta puhuminen ja teorioiden kertominen on huomattavasti helpompaa kuin rukoileminen ja hiljaa oleminen Jumalan edessä. Olen kerännyt itselleni voimaksi ja rohkaisuksi eri tekstejä paljon oppineilta Jumalan ihmisiltä. Jaan muutamia niistä tässä Sinullekin.

 

Monet tämänkertaiset lainaukset ovat Ronald Dunnin  (1936-2001) rukousopetuksista. Dunn oli pappi ja Raamatun opettaja. Hän kiersi ympäri USA:ta ja myös maailmanlaajuisesti. Mielenkiintoista on, että monien mutkien kautta käsissäni on nyt Dunnin kirja, joka on kirjoitettu Amerikassa vuonna 1972, julkaistu vasta 1987, suomalainen teos on julkaistu 1993. 2.4.2017 kirjoitan blogitekstiä Sinulle Dunnin löytöjen siivittäminä. Ihmeellisiä ovat Jumalan tiet.

 

 

Rukous on uskovan salainen ase
 

Rukous on sitä, ettei tarvitse koskaan sanoa: "En voi tehdä mitään." Voin aina tehdä jotakin, jotakin suurta, yhtä suurta kuin Jeesus teki. Suurempaakin. Minun ei tarvitse jäädä seisomaan tumput suorassa - voin rukoilla. Olen huomannut, että rukous on Jumalan valtakunnan salainen ase. Se on kuin ohjus, joka voidaan ampua mihin tahansa maapallolle. Se kulkee ajatuksen nopeudella kenenkään havaitsematta ja osuu erehtymättä maaliin.

 

Olen vuosia ollut kiitollinen niille jo edesmenneille vanhemmilleni ja sukulaisille, joiden tiedän varmasti rukoilleen minun ja perheeni puolesta. Rukousvastauksia on tullut vielä pitkään rukoilijan lähdettyä. Olen joskus syönyt lääkettä, joka on pakattu depot-tablettiin. Tuo depot tarkoittaa sitä, että tabletissa oleva lääke vapautuu/imeytyy hitaasti ajan kuluessa. Noihin em. rukouksiin liittyen uskon vahvasti, että rukoukset puolestamme vaikuttavat niin, että vielä silloin kun rukoilijat ovat jo ajasta poistuneet, rukousvastauksia voi ilmetä rukousten kohteiden elämässä. Rukous kohoaa Jumalan luokse. Osaan rukouksista vastaus tulee heti, osaan vasta vuosien päästä.

 

Dunn kirjoittaa aiheesta näin: "Me voimme rukoilla tulevien asioiden puolesta, esimerkiksi lastemme - ja heidän lastensa - elämässä tapahtuvien asioiden puolesta. Voimme kietoa heidät esirukoukseemme ja saatella heidät helvetin tulen läpi taivaan porteille asti. Sellaisen perinnön voimme jättää lapsillemme - rukouksen perinnön, rukouksen, joka nousee Jumalan luo paljon ennen lasten syntymää ja joihin hän vastaa vielä kauan sen jälkeen, kun olemme itse menneet pois."

 

Etelä-Koreassa on vuosia ollut suuria hengellisiä herätyksiä. Herätyksen yksi keskeinen johtohahmo on pastori Yonggi Cho. Cho oli vierailulla Japanissa. Joku japanilainen kysyi vieraaltaan, miksi Etelä-Koreassa on niin paljon herätystä, kun Japanissa ei sitä juurikaan ole ollut? Cho vastasi suunnilleen näin: "Me Koreassa rukoilemme 10 tuntia ja sitten toimimme 10 minuuttia. Te toimitte 10 tuntia ja rukoilette sitten 10 minuuttia."

 

Evankelista Billy Grahamilta kysyttiin vähän samaan asiaan liittyen, miten Jumala on siunannut Grahamin työtä ja julistusta niin voimallisesti? Billy Graham vastasi, että syynä siihen on ollut kolme keskeistä tekijää: "Ensimmäinen on rukous. Toinen on rukous. Ja kolmas ja viimeinen on rukous."

 

Edellä olevat esimerkit/tarinat voivat olla Sinullekin yhtä tuttuja kuin minulle. Meidän on tosi helppo todeta, että juuri noin se on. Rukous on kaikista tärkein ja että mitään ei tapahdu ilman rukousta. Mutta kokemuksesta tiedän, että tuo 10 minuutin aika voi olla yllättävän monta kertaa omakin rukousaikani. Miten sitten tunti, kolme tuntia, koko päivä? Teoria toimii hyvin, mutta käytäntö tökkii melko pahasti. Oikeastaan tosi pahasti. Rukous on usein meille nopea suoritus, kuin pikapesu tai välipala. Jumala kutsuu olemaan Hänen kanssaan ja elämään Hänessä.

 

Jeesus rohkaisi ja opetti rukoilemaan. Mutta ei vain teoriaa. Hän myös rukoili, paljon, joskus yökaudetkin. Jeesuksen elämässä oli selkeä rytmi. Hän vetäytyi ensin mietiskelemään ja rukoilemaan ennen kuin lähti suorittamaan tehtäväänsä. Monesti me toimimme ensin ja sitten rukoilemme. Tai kenties vasta sitten, kun asiat ovat menneet pieleen.

 

Ollessaan viimeistä kertaa yhdessä opetuslastensa kanssa ennen kuolemaansa (Joh 14-17) Jeesus lausui kuusi kertaa: "Jos te pyydätte.. niin minä teen." Tohtori Curtis Mitchell kirjoittaa: "Tässä todetaan selkeästi, että rukous on ensisijaisen tärkeä inhimillinen tekijä Jumalan suunnitelman toteutumisessa maan päällä. Hätkähdyttävän suorasukaisesti Jeesus väittää, että Jumalan toiminta on jollakin ihmeellisellä tavalla ehdollistunut uskon rukoukseen. Rukoilemista pidetään siis uskovan päätehtävänä. On hänen velvollisuutensa pyytää. On Jumalan velvollisuus toteuttaa."

 

Jäähyväispuheessaan Jeesus jätti meille omilleen kolme ihmeellistä asiaa, jotka ovat hengellisen elämän tärkeimpiä asioita yhdessä Sanan kanssa. Jeesus lupasi 1) oman rauhansa, 2) Puolustajan, Pyhän Hengen sekä 3) rukouksen Jeesuksen nimessä. Ei ole mitään muuta nimeä, johon vedoten meidän rukouksemme kuullaan kuin Jeesuksen nimi.

 

Jos odotamme hetkeä, jolloin ymmärrämme täydellisesti, mistä rukouksessa on kysymys, emme rukoile koskaan

Vance Havner sanoi: "En ymmärrä täysin, mitä sähkö on, mutta en aio istua pimeässä siihen saakka, kunnes ymmärrän. Meidän ei tarvitse ymmärtää rukousta voidaksemme rukoilla."

 

Seuraava ote on Dunnin kirjasta on hyvin mielenkiintoinen. Onko siis asioita, jotka eivät tapahdu, jos emme rukoile? Tekstiä kannattaa miettiä rauhassa.

 

Kuinka tärkeätä on rukoilla?

Pääasia on että rukoilemme. Kuinka tärkeä asia se on? Sanon vain, että on asioita, jotka Jumala toteuttaa, jos pyydämme sitä häneltä, mutta ei toteuta, ellemme pyydä. Sanomme huolettomasti: No, tapahtuu mitä tapahtuu, se on Jumalan tahto. Jos Jumala tahtoo minun saavan sen, minä saan sen. Jos niin on tarkoitettu, se tapahtuu. Mutta se on vain osittain totta. Jeesuksen sanoista "Jos te pyydätte, niin minä teen" käy selvästi ilmi, että ellemme pyydä, ei Jeesuskaan ryhdy toimeen. Jaakob sanoo aivan suoraan: "..te jäätte vaille, koska ette pyydä" (Jaak 4:2)

 

Uskon, että Jumala vastaa rukoukseen mielellään, koska silloin kun hän toimii rukousvastauksessa, ei ole epäilystäkään siitä, kenen ansiosta asiat ovat tapahtuneet. Uskovilla on taipumus antaa Jumalalle kunnia, mutta ottaa silti ansiot itsellemme. Kun kerromme jostakin suuresta saavutuksesta, selitämme laajasti ja yksityiskohtaisesti, miten hirveän paljon jouduimme suunnittelemaan ja pohtimaan ja tutkimaan ja jälleen kerran suunnittelemaan ja kuinka kovasti ja pitkään jouduimme tekemään töitä, ennen kuin saimme tämän ihmeellisen asian toteutetuksi. Lopuksi muistamme ehdottomasti lisätä: Kiitos Jumalalle. Aivan kuin antaisimme tarjoilijalle juomarahan. Jumalalle tulee kunniamaininta. Mutta silloin, kun Jumalan toiminta on selvästi vastausta rukoukseen, hän saa sekä kiitoksen että kunnian.

 

Tuo edellinen teksti on minusta ihan järisyttävä. Monesti uskovat, hengellisen työn tekijät, seurakunnat ja yhteisöt tuskailevat, kun eivät näe Pyhän Hengen toimintaa niin paljon kuin haluaisivat. Onko tämän syynä se, että me otamme mielellämme kunnian kokonaan itsellemme emmekä anna sitä Hänelle, jolle se yksin kuuluu. Ilman Jumalaa me emme voi tehdä mitään. Jumala voi tehdä vaikka kaiken ilman meitä.

 

Johannes Kastaja totesi: "Hänen tulee kasvaa ja minun vähetä." Kuinka moni meistä rohkenee koko sydämestään rukoilla tuon sanan mukaan? Suurin synti on ylpeys, johon sielunvihollinen jo enkelinä ollessaan lankesi. Voi miten ihanaa olisi olla hengellisesti jotain suurta. Näin moni sydämessään haikeana huokaa. Mutta missään Raamatussa ei kerrota, että Jumalan suunnitelma olisi tehdä meistä jotain suurta. Puhe oli vaan Jumalan kunnian korottamisesta. Tässä me olemme siis hengellisen kasvumme juuristossa. Mitä me kasvamme ja mitä kasvatamme?

 

Katselin hiljan TV 7:n ohjelmaa, jossa eräs maallikkovastuunkantaja kertoi, miten Jumala oli siunannut työtä, jossa mies oli mukana. Monin sanoin kuulin toimintaa ylistettävän. Kun tämä oma toiminta oli esitelty, mies alkoi kertoa/opastaa katsojille, miten Suomen uskovien ja seurakuntien olisi ryhdyttävä nyt rukoilemaan, toimimaan ym. Vanha sanonta on niin totta: "Suuri luulo omasta pyhyydestä on eksyttänyt monta". Eikä tarvitse katsella kauaksi. Vuosia sitten luin evankelista Niilo Yli-Vainion elämäkerran Saarnaaja. Tuosta kirjasta ammensin tosi paljon syvää hengellistä viisautta. Kirjasta tuli mieleen just seuraava lyhyt lainaus: "Helpommin mies kestää lottovoiton ja ministerin hatun kuin sen, että Jumala häntä käyttää."

 

Tätä blogia kirjoitellessani olen jälleen kerran paljon miettinyt Sinua/Teitä, jotka näitä tekstejäni luette. En tiedä Teistä paljon mitään, mutta en tiedä, onko sillä merkitystä. Ehdotan Sinulle nyt seuraavaa. Vaikka emme toisiamme juurikaan tunne, rukoillaan toistemme puolesta. Minä rukoilen Sinun puolestasi. Ja jos niin koet, rukoile Sinä minun puolestani. Jätetään rukouksemme luottamuksella Jumalalle. Rukoillaan, että Jumalan hyvä tahto voisi elämässämme tapahtua. Rukoillaan myös, että oppisimme rukoilemaan. Oppisimme sitä, mistä Jumala on meille tässäkin hetkessä puhunut.

 

Pari viikkoa sitten aloin jälleen pitää rukousvihkoa. Tavallinen sininen ruutuvihko. Yksi aukeama on pitkän ajan rukousaiheille. Läheisten uskoon tulolle ym. Seuraavat aukeamat ovat muille aiheille. Vasemmalle sivulle merkitsen päivämäärän ja rukousaiheen. Oikealle sivulle merkitsen päivämäärän, jolloin rukousvastaus on tullut. Ja millä tavalla. Pidin viimeksi rukousvihkoa joskus 1980-luvulla. Kun tuota vihkoa olen katsellut vuosien jälkeen, olen ollut puhuteltu siitä, miten moneen rukoukseen Jumala vastasi.

 

Ronald Dunn kirjoittaa kirjassaan, millä tavalla hän piti kirjaa saamistaan rukousaiheista. "Pappina ollessani minulla oli aina taskussani pieni musta kirja. Olin kirjoittanut siihen niiden seurakuntalaisteni nimet, joiden puolesta erityisesti rukoilin. Heillä oli henkilökohtaisia asioita, kaikenlaisia erityispyyntöjä. Eräänä sunnuntaiaamuna tulin saarnassani maininneeksi, että minulla oli tuo pieni musta kirja. Ja olin jälkeenpäin helisemässä, kun niin monet ihmiset kyselivät minulta kahta asiaa: Oliko heidän oma nimensä kirjassani? Ja voisinko vielä kirjoittaa siihen erään ihmisen nimen, josta he olivat huolissaan?

 

Minua hämmästytti heidän kiinnostuksensa - ja pelotti heidän luottamuksensa rukouksiani kohtaan. Haluatteko tietää, mikä oli yleisin pyyntö? Vaimot tahtoivat oman miehensä nimen lisättäväksi kirjaan. Ja ne lisättiin. Jokaisen kristityn mutta hengen elämältään rappeutuneen miehen nimen viereen kirjoitin oman pyyntöni: "Herra, anna heidän nähdä nälkää", mikä perustui 5. Mooseksen kirjan 8:3:een: Tehdäkseen teidät nöyriksi hän piti teitä nälissään ja ruokki teitä sitten mannalla, jota ette olleet ennen maistaneet.

 

Rukoilin Jumalaa, että hän antaisi näiden miesten tuntea pyhää tyytymättömyyttä itseään kohtaan ja panisi heidät kaipaamaan jotain muuta. Kuulostaa uskomattomalta, mutta Jumala pani poikkeuksetta kaikki kyseiset miehet kärsimään ennen kokematonta hengellistä nälkää, ja tapahtui todellista herätystä - sekä seurakunnassa että kyseisissä kodeissa. Jumala tahtoo tehdä työtä omiensa kautta, ja heidän rukoustensa välityksellä. Paavali uskoi pyhien rukousten olevan yhtä tärkeitä kuin Hengen apu. Se pitäisi meidänkin uskoa."

 

Päätän tämän kertaisen blogini tekstiin, joka kirjoitettiin 367 vuotta sitten eli vuonna 1650. Kirjoittaja on Englannin kirkon pappi, Jeremy Taylor. Hän kirjoitti meille (jo silloin) rohkaisua aloittaa/jatkaa rukoustamme. "Kristus on antanut rukouksen voiman ihmisten käsiin, ja ihmisten rukoukset ovat pelastaneet kaupunkeja ja valtakuntia tuholta; rukous on herättänyt kuolleita, pysäyttänyt rajuja tulipaloja, sulkenut pedoilta kidat, muuttanut luonnon järjestystä, saanut aikaan sateen Egyptissä ja kuivuuden merellä. Rukous hallitsee kaikkia jumalia, se pysäyttää auringon kierron ja seisauttaa kuun vaunujen pyörät, se sovittaa kärsimisemme ja heikkouttemme sekasorron rajuudella ja vainojen väkivallalla, se on Jumalalle mieluisaa ja täyttää kaikki tarpeemme."

 

Ystäväni siellä jossakin!
Kiitos tästä hetkestä rukous-aiheen äärellä. Muistan Sinua rukouksin. Saat luottaa siihen, että Jumala on kanssasi. Hän haluaa vastata rukouksiisi ja opettaa Sinua rukoilemaan. Ja ennen kaikkea luottamaan itsesi ja läheisesi Jumalan hyvään huolenpitoon. Herra laskee siunaavat kätensä yllesi ja siunaa Sinua.
Palaillaan! 

"Miksi pitää rukoilla - tyhmä kysymys - miksi pitää hengittää - koska muuten kuolee." Kierkegaard

 

Terve vaan terve!

 

Olet viime päivinä ollut tosi paljon ajatuksissani. Toivottavasti olet jaksellut hyvin? Kävin äsken aamulenkillä. Pakkasta -5 astetta, sumua, upea auringonnousu, kevättä ilmassa. Tuolla lenkillä päätin, että kotiin tultua kirjoitan Sinulle.

 

Varmasti muistat, että viimeksi kirjoitin Wilfrid Stinissenin ajatuksia rukoukseen ja hiljentymiseen liittyen. Jatkan nyt samasta aiheesta. Olen koonnut Stinissenin rukouskirjasta ajatuksia, jotka ovat itseäni puhutelleet ja rohkaisseet. Siksi on helppo jakaa näitä asioita Sinun kanssasi.

 

"Rukoileminen on hengittämistä", Sören Kierkegaard kirjoittaa, "siksi kysymys, miksi pitää rukoilla? on tyhmä kysymys. Miksi pitää hengittää? Koska muuten kuolee. Se, ettei rukoile, aiheuttaa hengellisen kuoleman."

 

Aika vahvasti sanottu. Mutta toisaalta, noinhan asia on. Olen huomannut, että monen hengellisen yhteisön, seurakunnan, saarnaajan ongelma voi olla siinä, ettei uskalleta enää sanoa sitä, mitä Raamatussa on kirjoitettu. Ihmisten suosio on tullut niin tärkeäksi, että mieluummin vaietaan tai puhutaan asioista "sinnepäin", mutta ei sittenkään sitä totuutta, joka ihmisen vapauttaa.

 

Avilan Teresa (espanjalainen nunna 1500-luvulla) vertaa sielua linnoitukseen, jossa on seitsemän asumusta: me elämme sisäisen linnoituksen pihalla, missä on monia myrkkykäärmeitä. Kuitenkin linnoituksen ytimessä, seitsemännessä asumuksessa, kaikki on puhdasta. Riippumatta siitä, miten me käyttäydymme, Jumala asuu meidän sielumme keskipisteessä. Emme edes synnin kautta voi ajaa häntä pois sieltä. "Tässä on huomattava", hän kirjoittaa, "että lähde ja tämä säteilevä aurinko, joka on sielun keskipiste, ei koskaan kadota loistettaan ja kauneuttaan. Tämä on aina hänen sisimmässään, eikä mikään voi riistää sen kauneutta. Mutta jos auringon valossa olevan kristallin päälle pannaan hyvin musta kangaspala, on selvää että miten paljon aurinko paistaakin, sen valolla ei ole vaikutusta kristalliin." 

 

Edellä oleva teksti oli minulle tosi lohduttava. Sama ajatus on kuvattuna Vanhassa Testamentissa. Meidän ei tarvitse etsiä Jumalaa kaukaa Taivaasta tai maailman toiselta puolelta. Me voimme saada yhteyden Jumalaan juuri sillä paikalla ja siinä hetkessä, jossa olemme. Monta vuotta sitten kuulin vanhan ortodoksipapin opetusta rukouksesta. Mieleen jäi erityisesti yksi ajatus: kun me alamme rukoilla, Jumala itse alkaa rukoilla meissä. Me avaamme oven ja yhteyden ja siinä samassa olemme taivaallisessa verkossa, jossa itse Jumala on koko ajan. Siksi piru tekee kaikkensa, ettemme rukoilisi.

 

Tuntematon keskiajan munkki kirjoittaa mietiskelyssä Kristuksen kärsimyksestä ja ylösnousemuksesta: "Vaimo, miksi itket? Ketä etsit? Se jota etsit, on sinun omaisuuttasi, etkö sinä tiedä sitä? Sinulla on tosi ja ikuinen ilo, ja sinäkö itket? Hän on sinun sisimmässäsi, ja sinäkö etsit häntä ulkopuolelta? Sinun sydämesi on minun hautani. Siellähän minä en ole kuollut. Minä lepään sydämessäsi, ikuisesti elävänä. Sinun sielusi on minun puutarhani. Olit oikeassa luullessasi minua puutarhuriksi. Minä olen uusi Aadam. Minä viljelen ja varjelen paratiisiani. Sinun kyyneleesi, rakkautesi, kaipuusi, kaikki se on minun tykönäni. Sinä omistat minut sisimmässäsi tietämättä sitä, ja siksi etsit minua ulkopuolelta. Näyttäydyn siis ulkopuolella saadakseni sinut palaamaan itseesi, antaakseni sinun löytää sisimmässäsi sen jota etsit ulkoa". Tässä hän kokoaa yhteen sanoin sen syvän tarkoituksen, jota Jumalan tarttuminen historian kulkuun on: Ihminen etsii Jumalaa ulkopuolelta, ja Jumala tulee ihmistä vastaan hänen omalla tasollaan, nimittäin ulkopuolella, johdattaakseen hänet takaisin sisimpäänsä.

 

Ihmisen syvin olemus on olla virta, joka tahtoo heittäytyä mereen. Kirkkoisä Augustinus ilmaisee tämän tunnetuin sanoin: "Sinä olet luonut meidät yhteyteesi, ja meidän sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon Sinussa." Jos haluamme sisimpäämme rauhan ja levon, sen voi antaa meille vain Jumala yksin.

 

Apostolien tekojen 17. luvussa ovat huikeat sanat: "Hän ei ole kaukana yhdestäkään meistä, sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme." Tälläkin hetkellä olemme ja elämme Jumalan todellisuudessa. Vain synti ja sielunvihollinen yrittävät estää meitä näkemästä tätä totuutta. Vanhassa testamentissa on kohta, jolloin profeetta rukoilee palvelijansa puolesta, että Jumala avaisi hänen sisäiset silmänsä näkemään Jumalan todellisuuden. Ja Jumala vastasi ja palvelija näki valtavan määrän Jumalan taivaallista sotajoukkoa. Vaikka me emme tänään näkisi tuota todellisuutta, se on olemassa kuitenkin. Jos me näkisimme Hengen maailmoissa sen, miten paljon meidän rukouksemme vaikuttaa, me rukoilisimme paljon enemmän. Rukousta tarvitaan. Yksityistä ja yhteistä.

 

Olen lukenut herätyksen historioista. Kaikkiin Jumalan antamiin herätyksiin liittyi rukous. Kun uskovat ihmiset syttyivät rukoilemaan, alkoi tapahtua suuria asioita. Kun rukoilemme, sielumme ja sydämemme hengittää Jumalan todellisuutta. Eikö ole ihmeellistä, että Sinunkin käytössäsi on tuo maailmankaikkeuden suurin mutta vähiten käytetty voimaa maailmassa, rukous. Siksi. Rukoillaan. Nyt ja heti!

 

Kun Jeesus lähti täältä maailmasta takaisin Isän luo, hän sanoi: "Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva." Joh.14:16-17 Maailma ei Pyhää Henkeä näe eikä tunne. Mutta me Jumalaan uskovat tunnemme hänet. Pyhä Henki pyrkii koko ajan ohjaamaan meitä Jumalan hyvän suunnitelman mukaan. Jos/kun lähdemme pois Jumalan tahdon tieltä, Pyhä Henki pyrkii palauttamaan meidät tielle takaisin. Raamatussa kerrotaan juhlista Taivaassa. Uskon, että siellä juhlia järjestetään varsin usein. Mutta suuret juhlat Taivaassa järjestetään erityisesti silloin, kun syntinen täällä maan päällä ottaa vastaan Jumalan rakkauden ja anteeksiantamuksen, jonka Jeesus meille ristillä hankki. Uskon, että jonkinlaiset kahvitukset järjestetään silloinkin, kun harhaan kulkenut Jumalan lapsi palaa tielle takaisin.

 

Olen monen uskovan kuullut kertovan, miten he jo ennen uskoon tuloaan ymmärsivät selvästi, että tie, jota he kulkevat, ei ole oikea. Kun uskova ihminen on poissa Jumalan tahdosta, hänkin tuntee sen sisällään ja sydämessään. Sören Kierkegaard on kirjoittanut harvinaisen viisaasti asiasta näin: "Tämä muukalaisuus syöksee hänet yhä syvempään tarkoituksettomuuden ja yksinäisyyden kuiluun. Jumalan Hengen torjuminen johtaa välttämättä melankoliaan. Tässä psykologia on voimaton."

 

Tätä kirjoittaessani toivon, että voisin olla luonasi. Voisimme jutella kuulumisia ja ennen kaikkea rukoilla, ja jos olemme kulkeneet pois Jumalan tahdon tieltä, voisimme palata sille. Juuri tässä hetkessä ja tänään. Mutta kun en voi luonasi olla, voin rukoilla Sinun kanssasi. Ja Sinä voit rukoilla siellä, missä olet. Ja saamme olla varmoja, että Pyhä Henki ja Jeesus, Vapahtajamme, on kanssamme. Se on paljon tärkeämpi asia. Voimaton on ihminen toiselle auttajaksi. Mutta, kun me rukoilemme, Vapahtaja, Jeesus, tulee avaamaan yhteytemme häneen ihan uudella tavalla. Hän antaa uuden alun.

 

Suomessa on viime vuosina valittu vuoden turhin julkkis, turhin esine ym. Taisi olla pari vuotta sitten, kun vuoden turhakkeeksi valittiin Postin koteihin jakama "Postinen". Minulla on sellainen tunne, että jonkun Teistä lukijoistani sydämellä

on tunne, että on vuoden turhin, epäonnistuneinen, pahin ja syntisin kaikista. Ja tunne on hyvin vahva ja todellinen. Mutta onko se totta, onkin ihan eri juttu.

 

Muistan lähtemättömästi, miten entinen työtoverini Ilkka Puhakka kertoi tapahtumasta muutaman vuoden takaa. Ilkka oli (muistaakseni) autotallia siivoamassa, kun joku mies käveli siitä ohi. Miehet alkoivat jutella niistä näistä. Alettiin puhua myös hengellisistä asioista. Mies kertoi Ilkalle olevansa niin suuri syntinen, ettei Jumalakaan voi hänelle anteeksi antaa. Ilkka yritti vakuuttaa, että Jumalan rakkaus ja anteeksiantamus koskee häntäkin. Kun mies vaan todisti omaa käsitystään, Ilkka pyysi saada kätellä sellaista ihmistä, jolle Jumalakaan ei voi anteeksi antaa. Mies loukkaantui tästä ja lähti pois. Parin viikon päästä miehet kohtasivat jälleen. Kaveri tunnusti nyt Ilkalle, ettei hänkään sentään niin suuri syntinen ole, ettei Jumala voisi hänelle anteeksi antaa.

 

Voit olla mies tai nainen, mutta ajatuksesi voivat olla vähän samanlaisia. Koet epäonnistuneesi kaikessa ja vain syyllisyys, häpeä ja tyhjyys on sydämessä. Piru huutaa amenta, kun olet oikein toivoton. Mutta tuo Pyhä Henki, jonka Jeesus lähetti Sinua ja minua varten, rohkaisee tulemaan juuri tässä hetkessä Jeesuksen ristin luo. Tuolle ristille kannettiin Sinunkin syntisi, sairautesi, syyllisyytesi, häpeäsi. Älä usko pirun valheita. Puhutaan siunatusta vaihtokaupasta: Tuomme Herralle kaiken ja hän antaa tilalle uuden alun, puhdistuksen ja vapauden. Saat aloittaa puhtaalta pöydältä. Menneille asioille et enää mitään voi, mutta Jumalan tahto ei ole, että Sinä elät menneisyytesi häpeässä. Anna Jeesuksen rakkauden tulla, puhdistaa ja vapauttaa. Silloin tämä päivä on hyvä.

 

Lopettelen tällä erää, mutta palataan asiaan pian uudestaan. Jaksele hyvin siellä. Muistetaan rukouksin.


Seppo

 

 



Mitäpä jos Sinä rukoilisit..

Olen lukenut useita Wilfrid Stinissenin kirjoja. Stinissen oli pappi ja kirjailija, joka viime vuosikymmenet asui Ruotsissa karmeliittaluostarissa. 1980-luvulta lähtien Stinissen alkoi kirjoittaa kirjoja, jotka levisivät yli kirkkokuntarajojen.

 

Olen poiminut Stinisseniltä tekstejä, joita tässä blogissa Sinulle jaan. Tekstit ovat tavalla tai toisella itseäni puhutelleet. Tämän blogin otsikkotekstin sain vuosia sitten (taisi olla vuonna 1998) ahdistuksen keskelle. Kävelin elämän huolien puristuksessa järven rannassa (Heinolassa). Tuohon ahdistuksen keskelle tuli sydämelleni sana: Mitäpä jos sinä rukoilisit. Ja vielä ajatus siitä, mitä rukoilla. Rukoilin ohjeen mukaan ja vastaus tuli muutaman päivän päästä.

 

Jumala kutsuu meitä rukoukseen. Se on hengellisen ja koko muunkin elämän tärkeimpiä asioita. Sitä haluaisin oppia yhä lisää. Ihminen luotiin olemaan yhteydessä Jumalan kanssa. Synti ja sielunvihollinen rikkoivat tuon yhteyden ja olemme olleet pitkään pakomatkalla. Ihminen on niin vieraantunut itsestään ja Jumalasta, että sydämen koti-ikävä (Jumalan luo) on erittäin tuskallinen. Kun löydämme elävän yhteyden Jumalaan, alamme ymmärtää/aavistaa, miten paljon tuo Jumalasta erossa oleminen on tehnyt meille pahaa.

 

Pyhä Henki kutsuu meitä takaisin. Ja kun yhteys on saavutettu, hän kutsuu meitä läheisempään yhteyteen. Yksi apu tässä lähelle tulemisessa on mietiskelyhetkien pitäminen joka päivä. Kun tälle hiljentymisen tielle lähdemme, alamme kaivata lisää. Uudessa testamentissa on sana: "ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien.." - Pyhä Henki haluaa ohjata meitä tuon tien kulkijoiksi. Tuo tie on rikas, koska Jumala itse on läsnä matkalla. Saamme myös tuntea, miten sisimpämme alkaa rauhoittua ja miten monet turhat asiat jäävät taakse.   

 

Kun hengelliset asiat ovat meille uusia, käsityksemme Jumalastakin on vajaa ja rajallinen. Myös saamamme hengellinen opetus ja lähellämme vaikuttavat uskovat vaikuttavat siihen, mitä ajattelemme Jumalasta ja elämästä uskovana. Kun näemme rajallisesti, ajattelemme että rukouskin on kuin automaatti ja Jumala tuon automaatin hoitaja. Rukouksen tärkein asia on "anna minulle". Mestari Eckehart (1260-1327) kirjoitti: "Sinä nöyryytät ääretöntä Jumalaa ja teet hänestä lypsylehmän, jota pidetään arvossa maidon ja juuston, voiton vuoksi."

 

Uskossa eläminen on hengellinen seikkailu. Koko elämän kestävä. Suhde elävään kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Jos meistä tuntuu, että tiedämme hengellisyydestä jo hyvin paljon, tarkoittaa se sitä, että hengellinen kasvumme on pysähtynyt.

 

Mietiskelevän (rukoilevan) kristityn Jumala tempaa mukaan voimakkaaseen virtaan. Mietiskely on avautumista Jumalan Hengelle, joka täyttää maailman. Se, joka mietiskelee ja antaa Jumalan luoda itsensä, Jumalan, joka on aktiivinen rakkaus, innoittuu ja virkistyy Jumalan vapauttavasta voimasta. Hänestä tulee Hengen kantaja. Mietiskeleminen on itsensä asettamista Jumalan vaikutuspiiriin ja siten toimintaan johdetuksi tulemista.

 

Jotkut uskovat(kin) pelkäävät mietiskelevää rukousta, koska he säikkyvät omaa rikkinäisyyttään, syntisyyttään, ajatusmaailmaansa. Sydämessämme on niin paljon suljettuja komeroita. Sielunvihollinenkin tulee paikalle ja yrittää todistaa meille, että syvällinen rukous/mietiskely ajaa sisimpämme pimeyteen.

 

Jumalan Henki ei aja meitä pimeyteen, vaan Jumalan lähelle, turvaan ja lepoon. Tästä antaa erityisen hyvän esimerkin seuraava hollantilaisen trappisti-munkin kertomus: "Oli ihmeellistä kokea koko luomakunnan ykseys ja minä nautin olemisesta kaikkien vastakohtien yläpuolella. Tunsin kohoavani yhä ylemmäs mystiikan vuorelle, joka askeleella valo tuli kirkkaammaksi ja näköala kauniimmaksi samalla kun - mitä en kuitenkaan huomannut - atmosfääri tuli yhä kylmemmäksi. - Oli niin, että olin menettämässä jotakin tietämättäni. En olisi koskaan enää ajatellut sen etsimistä, ellei se tiettynä hetkenä olisi itse ilmoittautunut. Mikä se oli? Jumala. Ei filosofien Jumala, olemisen perusta, tähän perusolemukseen olin yhä enemmän samaistumassa. Vaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä.

 

Tällä viimeisellä kokemuksella oli pitkä ja syvä vaikutus, ja minä häpesin. Äkkiä minulle selvisi, minkä suunnattoman erehdyksen olin tehnyt samaistamalla elävän liiton Jumalan anonyymiin perusolemukseen ja ettei zen-meditaatiota voi nimittää rukoukseksi. Sillä rukous on olemukseltaan persoonallinen suhde Jumalaan, meidän Isäämme. - Tosin zen johtaa mystisiin kokemuksiin. Vaikuttaa siltä, kuin mitään eroa ei olisi. Sellainen kuitenkin on. Mikä sitten? Sama ero kuin häämatkalla ja matkalla, joka tehdään yksin, vaikkakin samaa matkasuunnitelmaa noudattaen. Häämatkalla ollaan rakastetun seurassa: kaikki sujuu rakkauden merkeissä. Yksinäinen matka tehdään omin päin: ei tarvitse olla edes kiitollinen."  

 

"En olisi edes itsestäni uskonut.." Epäonnistumisilla on tärkeä merkitys hengellisellä tiellä ja uskossa kasvamisessa. Ne tekevät ihmisestä pienen, Jumalaa tarvitsevan, Jumalaa kaipaavan. Jos koet/näet/ymmärrät epäonnistuneesi hengellisessä elämässäsi, se on merkki todellisesta mahdollisuudesta kasvuun. Jos istut seurakuntasi etupenkissä ja kiittelet Herraa siitä, ettet ole niin kuin muut, tuo asenne/sokeus voi estää kokonaan hengellisen kasvun.

 

Jos olet vielä hengissä ja esimerkiksi luet tätä tekstiä tänään, olet todennäköisesti hengissä. Silloin Sinulla niin kuin minullakin on mahdollisuus päästä eteenpäin hengellisellä tiellä. Voimme oppia jotakin uutta Jumalasta. Ja Hänen omanaan elämisestä. Jotakin sellaista, jota emme ikinä olisi voineet edes kuvitella.

 

Meillä on aina kiusaus katsella eteenpäin (tai taaksepäin) ja emme huomaa sitä, mitä on aivan edessämme. Kuljemme ohi, kun emme näe lähelle. Lainaan pätkän Ole Jensenin väitöskirjasta:

 

"Teologialla on tänään jotakin sanottavaa ihmisestä, mutta valitettavasti ei mitään luonnosta. Tämä on nykyteologian puute. Raamattu sitä vastoin, varsinkin Vanha Testamentti, sisältää joukoittain sanontoja eläimistä, vuorista, virroista, kiitollisia ja ylistäviä sanontoja. Teologia on yhä enemmän vetäytynyt pois luonnosta sisälle ihmiseen. Jumala ja sielu - siinä kaikki. Mitään suhdetta Jumalan ja koivun välillä ei voitu nähdä.. Tämä aiheuttaa sen, että kristinusko elää jatkuvassa muukalaisuuden tunteessa ulkomaailmaan nähden."

 

Mitä Jumalasta sanotaankin, se on epätäydellistä, koska hän on aina enemmän ja toisenlainen. Se, joka lähestyy Jumalaa, joutuu pimeyteen - tai valoon - joka on kaikkien sanojen ja käsitteiden tuolla puolen. Kaikki mystikot ovat yksimielisiä siitä, että jumalaelämys on sanomaton. Mitä lähemmäs meitä Jumala tulee, sitä käsittämättömältä hän meistä vaikuttaa.

 

Olet varmaan huomannut, että moni "koti-ikävää" Jumalan luokse poteva, etsii häntä kaukaa, vaikka vastaus olisi aivan lähellä. Monet ovat kiinnostuneita idän uskonnoista, buddhalaisuudesta, mystiikasta, henkisyydestä. Tyhjyys vai täyteys? Tämä tyypillisesti kristillinen tulee selvästi esiin vertailussa buddhalaisuuteen. Buddhalaisuus puhuu absoluutista ikään kuin se olisi tyhjyyttä, olemattomuutta. "Kun joku istuutuu harjoittamaan zazenia", zen-mestari Nakagawa sanoi japanilaiselle karmeliitalle, Ichiro Okumuralle, "hän ei ajattele enää mitään, ei rukousta eikä edes zeniä. Ei Jumalaa eikä Buddhaa enää ole. Ei mitään, ei mitään, ehdottomasti ei yhtään mitään. Ei mikään, ei edes sana "ei mikään" merkitse minulle enää mitään.. Kristitty ei voi ilmaista itseään näin. Hänelle kysymys ei ole tyhjyydestä, vaan täyteydestä. Johannes sanoo Sanasta: "Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet ja armoa armon päälle." Kristus ei puhu Jumalan tyhjyydestä, vaan elämästä, valosta, täyteydestä. Hän tahtoo että ihmisellä olisi elämä ja yltäkylläisyys. Sana tyhjentää itsensä täysin, se tapahtuu, jotta Jumalan täyteys tulisi ilmi tässä tyhjyydessä."

 

Tunnen sisälläni hiljaisen, mutta vahvan kutsun: "Tule lähemmäs. Tutki Sanaa. Rukoile. Etsi minun kasvojani." - Olen lähes vakuuttunut, että Sinäkin tunnet tuon saman kutsun?

 

Raamattu kertoo ihmisestä, joka etsii Jumalaa, mutta vielä enemmän Jumalasta, joka etsii ihmistä. Tämä ihmeellinen Jumala ja meidän Herramme, Jeesus Kristus, ovat läsnä. Silloinkin, kun tunnen/tunnet, että olet hylätty, kaukana, epätoivossa, masennuksessa.. Jumala toimii Sanansa mukaan, eikä Sana ole riippuvainen mitenkään meidän olotiloistamme tai tunteistamme.

 

Eilen kuulin minulle uuden hengellisen nimen "hengellinen kinkkumittari". Tuo on mittari, jolla me uskovat arvioimme toisten ihmisten hengellisyyttä. Alle viidessä minuutissa me hengelliset tiedämme, mikä on toisen ihmisen hengellinen tila. Eli näin kauas me olemme eksyneet totuudesta. Me muka tiedämme enemmän kuin Jumala. Tähän sopii vanha hengellinen juttu (vitsi?). Mies kertoi kotikylänsä hengellisestä tilasta näin: "Meidän kylällä ei ole kuin kaksi uskovaa ihmistä, minä ja vaimo. Ja vaimostakaan en ole ihan varma."

 

Vaikka tuo juttu on loppuun käytetty, se voi kertoa kuitenkin jotakin totta. Kuten terapeutti Seppo Jokinen vuosia sitten sanoi: "Kymmenen vuotta sitten olin niin sairas, että sanoin olevani terve. Tänään olen niin terve, että voin sanoa olevani sairas."

 

Toisten hengellinen arvioiminen on varmaankin pirun keksintö. Niin paljon vääriä arvioita on tehty ja toisia ihmisiä (veljiä ja sisaria) loukattu. Muistan pari vuosikymmentä sitten kun olin entisen vaimoni kanssa kotiseuroissa Hartolassa. Kumpikin käytimme seuroissa puheenvuorot. Seurojen jälkeen vaimoni luokse tuli eräs paikallinen uskova mies. Hän totesi vaimolleni: "Oli se hyvä, kun käytit tuon todistuspuheenvuoron.. Kun sinä et ole yhtään uskovan ihmisen näköinen.."

 

Oi, Herra, auta! Mihin helvetilliseen suohon voi ihmisen lihallinen hengellisyys ihmiset ajaa. Kun lähestymme Jumalaa, joudumme jättämään vaimojen, miesten, pappien, saarnaajien, muiden uskovien ja seurakuntiemme arvioinnit sikseen, kun oma syntisyys ja vajavaisuus alkavat Jumalan kirkkauden valossa näyttää tosi pahalta ja saastaiselta. Enemmän tulee huoli omasta kuin toisten tilanteesta. Mikä on muidenkin kannalta tosi siunattu asia.

 

Mikään ei myöskään ole niin vierasta kristinuskolle kuin alituinen tahto saada kokemuksia. Kristillisessä rukouksessa sen sijaan on kyseessä kaiken menettäminen, jopa sen, jonka itse luulemme eniten sitovan meitä Jumalaan. Ja näin meditaatio saa syvimmän sisältönsä. Se käsittää sen, että on sitä mitä on, eikä yhtään enempää. Ihminen on luotu, ja hän antaa tietoisesti luoda itsensä. Hän voi sanoa Paavalin kanssa: "Jumalan armosta minä ole se, mikä olen."

 

Niin on myös ihmisen tiedettävä, ettei hänen saamansa elämä ole hänen omaansa, vaan Jumalan. Hänen avoimet kätensä sanovat: mikään ei ole minun, kaikki on sinun. Kun kädet ovat avoimet, voivat valtameren kaikki vesimassat virrata niiden läpi, mutta käsien sulkeutuessa menetetään kaikki.

 

Tapasin hiljan uskovan miehen, joka kertoi suuresta ilonaiheestaan. Mies näki unen, jossa hän alkoi rukoilla sairaiden puolesta ja jossa hän rukoillessaan laski kätensä ihmisten päälle. Ja ihmeitä alkoi tapahtua. Tuo uni oli Jumalan viesti ja rohkaisu. Unen jälkeen miehen rukouksiin alettiin vastata juuri niin kuin mies oli nähnytkin. Ja sairaita on alkanut parantua.

 

Jatkoa ajatellen, ollaan mekin kädet avoinna. Jumalan virrat ovat liikkeellä. Ne voivat kulkea meidänkin kauttamme toisten hyväksi. Jatketaan tästä rukous-aiheesta seuraavallakin kerralla. Rukoilen Sinun puolestasi missä sitten tätä tekstiä luetkin. Jumala on siellä kanssasi. Jatketaan matkaa eteenpäin. Noustaan ylös, jos olemme maahan kaatuneet. Meillä on paras opas. Hän on valmistanut meille tien perille asti. Siellä meidän ikuinen kotimme on. Huikeata. Ole siunattu, ystävä!

 

Jos kaipaat hyvää hengellistä radio-ohjelmaa, mene nettiin ja etsi sivu:

http://livetaajuus.fi/radio/radio-patmos/ Kanava on tosi hyvä ja sieltä kuulet paljon hyvää opetusta, rukousta, musiikkia ym.

 

Palaillaan pian!