Jumala ei Sinua unohda eikä hylkää!

 

Olen vuodesta 2005 lähtien kärsinyt kroonisesta selkäkivusta. Viime päivät kipu on taas näyttänyt voimaansa. Se pystyy lähes lamaannuttamaan kaiken toiminnan. Jatkuvasti vaikuttavat säätilan muutokset auttavat kipua aktivoitumaan. Monesti kesällä, lämpimässä säässä, kipu voi olla pitkään piilossa. Piilossa, mutta ei kuitenkaan poissa.

Paavali kirjoitti kauan sitten, että olisi monin verroin parempi päästä pois täältä maan päältä, kuin jatkaa täällä. Paavalilla oli fyysisiä ja henkisiä koetuksia ja jatkuvia hengellisiä taisteluja. Oli myös pistin, jonka Jumala salli hänen elämäänsä. Paavali rukoili, että Jumala ottaisi pistimen pois. Mutta Jumala vastasi, että Jumalan armossa on hänelle kyllin, sillä hänen voimansa tulee täydelliseksi heikkoudessa. – Niin moni Jumalaan uskova haluaisi tuon voiman, jota voisi käyttää ja jota voisi myös esitellä seurakunnissa ja uskoville kavereille. Tuollaisen toiminnan jäljet voisivat olla melko karmeita. Jumala antaa voimansa heikoille, jotta ihmiset eivät ottaisi Jumalan kunniaa itselleen.

Vuosikymmenten takaa muistan evankelista Niilo Yli-Vainion elämänkerrasta toteamuksen, että ”mies kestää helpommin lottovoiton tai ministerin hatun kuin sen, että Jumala häntä käyttää”. Yli-Vainio itse oli vuosikymmeniä ollut ankara ja palavasieluinen parannuksen julistaja. Nyt hän oli vanhana ja työkyvyttömänä odottamassa loppua. Kaikki oli miehestä riisuttu pois. Ei ollut tarjota enää mitään omaa. Tulevaisuus näytti synkältä. Mutta juuri tuohon toivottomuuden ja näköalattomuuden keskelle Jumalan voima tuli. Jumala löysi Niilossa kaikesta riisutun miehen, jota hän nyt pystyi uudella tavalla käyttämään. Julistuksen sisältö muuttui. Armokin löytyi saarnoihin. Ihmeitä alkoi tapahtua. Sairaita parani, hallit täyttyivät kuulijoista. Kotikylältänikin eräs maatalon isäntä päätyi Yli-Vainion kokoukseen ja siellä kohtasi Jumalan. Elämä muuttui. Jumala sen teki.

Viime viikkoina olen surrut. Surrut mm. seurakuntiemme tilanteita. Vaikka seurakunnat lataavat kilvan Youtube-videoitaan nettiin, ne eivät korvaa seurakuntien yhteen kokoontumista ja mm. ehtoollisella käymistä. Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan seurakunnille eikä koko tälle maapallolle.

Jumala on ainoa, joka tietää, myös sen, mitä tulevaisuudessa tapahtuu ja miten hän tulee pitämään meistä huolen. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän ajattelen omaa vanhenemistani ja vielä jäljellä olevaa elämää. Kun olin vuosikaudet Jumalan valtakunnan työssä ja monissa tehtävässä seurakunnassa, nykyinen ”hiljaiselo” tekee miehen haikeaksi. Kaipaan entisiä työtovereita ja niitä, joiden kanssa nähtiin vaivaa Jumalan valtakunnan hyväksi.

Teorian tasolla ymmärrän tosi hyvin, että tämä aika on yhtä arvokasta kuin aika oli ennen. Muistan vanhan aforismin siitä, että moni (niin kuin varmaan minäkin) haluaisi mieluummin tehdä jotakin Jumalalle kuin vain olla Hänen kanssaan. Kuitenkin yhtä oleminen Jumalan kanssa on arvokkainta, mitä voi olla. Mutta meihin ihmisiin on kehittynyt ansaitseminen ja tekeminen. Meidän pitää tehdä jotakin ja ansaita, jotta kokisimme itsemme riittäväksi. Myös uskovina. Armokin pitää ansaita. Mutta ei ole olemassa armoa, joka pitää ansaita. Armo on vain ja yksinomaan lahjaa. Armoa kuvaa hyvin seuraava tositapaus vuosisatojen takaa, Napoleonin ajalta.

Napoleonin aikana äiti, jonka poika oli tuomittu kuolemaan, anoi Napoleonilta armoa pojalleen. Napoleon vastasi: ”Hyvä äiti, etkö tiedä, että poikasi on syyllistynyt samaan rikokseen kahdesti ja oikeudenmukaisuus vaatii rangaistusta?” Äiti sanoi: ”En minä oikeudenmukaisuutta anokaan, vaan armoa.” Napoleon tokaisi: ”Hän ei ansaitse armoa.” Siihen äiti vastasi tavalla, joka meidänkin on hyvä muistaa: ”Eihän se olisikaan armoa, jos hän ansaitsisi sen. Ja armoa minä pyydän.” Silloin Napoleon vastasi: ”No, siinä tapauksessa minä voin armahtaa hänet.”

Asumme vaimon kanssa vanhassa kotitalossa. Isäni rakensi talon vuonna 1951. Varsinkin talviaikaan talossa riittää puuhaa, lämmittämistä ja lumitöitä, jos lunta sattuu tulemaan niin kuin viime viikkona on tapahtunut. Olen arkisen työn lomassa alkanut kuunnella Raamattu-luentoja. Älykännykän ja kuulokkeiden kanssa on helppo tehdä töitä ja kuunnella samalla. Erityisesti olen kuunnellut Jukka Norvannon luentoja Raamattu Kannesta Kanteen. Sarjassa on luentoja n. 1400 kpl. Jokainen Raamatun kirja on käyty lävitse hyvinkin mielenkiintoisella tavalla. Kuuntelu on minulle yksi tapa tankata ja pysyä hengellisesti hengissä. Kun ei ole seurakunnan tilaisuuksia eikä juuri uskovien yhteyttäkään tarjolla, tuollainen kuuntelu on oikein hyvä vaihtoehto.

Raamatun henkilöihin tutustuminen auttaa ymmärtämään omaakin hengellistä elämää. Mitä meille on kirjoitettu, on samalla opiksi ja avuksi. Aabraham oli yksi Raamatun henkilö, jonka uskoa koeteltiin tosi monin tavoin. Jumala ilmestyi hänelle ja kehotti häntä lähtemään kohti maata, jonka Jumala tulisi antamaan. Jumala antoi myös lupauksen siitä, miten Aabraham tulisi saamaan yhtä paljon jälkeläisiä kuin taivaalla on tähtiä. Matkalla tapahtui monenlaista. – On toisaalta aika mielenkiintoista, että Jumala antaa lupauksia omilleen, mutta samalla siihen liittyy koetuksia, joilla Jumala koettelee, uskommeko häntä ja saamiamme lupauksia. Sielunvihollinen koetteli Aabrahamia. Samoin ihmiset ympärillä epäilyillään ja vastustamisellaan. Myös vaimo-Saara koetteli Aabrahamin kestävyyttä ja uskoa.

Jokainen voi ajatella, miten rankasti miehen uskoa koetellaan, kun ikää alkaa kertyä eikä yhtään lasta ole näköpiirissä. Toisaalla oli Jumalan lupaus ja toisaalla oma järki miettii, ettei lapsen saaminen ole enää mitenkään mahdollista. Kun sitten Aabraham oli 99 vuoden ikäinen, Jumala ilmestyi hänelle jälleen ja sanoi, että ensi vuonna hänen vaimonsa synnyttäisi pojan. Ja niin myös tapahtui. Jumala osoitti kaikkivaltiaalla tavallaan, miten hänelle on kaikki mahdollista.

Eli uskon olemukseen liittyy odottaminen ja Jumalan lupauksiin luottaminen. Heprealaiskirjeen kuudennessa luvussa sanotaan: ”..ja näin Aabraham, kärsivällisesti odotettuaan sai, mitä luvattu oli.” Meidän järkemme ja sielunvihollinen yrittävät todistaa, että kyllä se noin tapahtui Aabrahamin kohdalla, mutta minähän en ole mikään Aabraham. Jumalan sanan lupaukset on annettu kaikille meille häneen uskovilleen, jotta tarttuisimme niihin. Uskon, että Sinulla niin kuin minulla on erityisiä Raamatun jakeita, jotka tuntuvat aina luettaessa omilta. Lisäksi on mahdollista, että Jumala on jotain kautta välittänyt meille myös lupauksia siitä, mitä Hän tulee meidän elämässämme tekemään. Noita lupauksia muistaessamme saamme voimia ja rohkeutta. Mutta silloin, kun usko tuntuu olevan pohjalukemissa, emme jaksa luottaa.

Uskosta sanotaan Raamatussa, että se on ”luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” Jumalan antamiin lupauksiin liittyy piirre, että Pyhä Henki pitää noita lupauksia hengissä. Kovien koetusten hetkissä on vaikea uskoa mihinkään, mutta koetusten mentyä Pyhä Henki jälleen antaa meille rohkaisua ja uskoa luottaa.

”Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat.” – Johanneksen evankeliumin 20. luvussa on tuollainen lupaus. A B Simpson on kirjoittanut tästä aiheesta. Kuinka vahva onkaan näkyvien asioitten ansa, ja miten tarpeellista Jumalan on varjella meitä näkymättömissä asioissa! Jos Pietari aikoo kävellä veden päällä, hänen on käveltävä. Jos hän aikoo uida, hänen on uitava. Mutta kahta asiaa hän ei voi tehdä samalla kertaa. Jos lintu aikoo lentää, sen pitää pysytellä poissa aidoista ja puista ja luottaa voimakkaisiin siipiinsä. Mutta jos se yrittää pysytellä lähellä maata, niin huonosti käy lentämisen.

Jumalan piti tuoda Aabrahamin tämän omien voimien äärirajoille ja antaa hänen nähdä oman ruumiin kyvyttömyys. Hänen piti ymmärtää, että se oli kuoleutunut, ja antaa Jumalan tehdä kaikki. Ja kun hän katsoi pois itsestään ja luotti yksin Jumalaan, silloin vasta hän täydellisesti ymmärsi, että minkä Jumala oli luvannut, sen hän kykeni myös täyttämään. Tätä Jumala meillekin opettaa, ja Hän varjelee meitä rohkaisevilta tuloksilta, kunnes olemme oppineet luottamaan häneen ilman niitä. Sitten Hän mielellään toteuttaa Sanansa sekä käytännössä että uskossa.

Jumala kasvattaa meitä tulevaisuutta varten, korkeampaan palvelukseen, suurempiin siunauksiin. Ja jos meillä on kelpoisuutta, niin mikään ei voi estää meitä, kun Jumala aika on tullut. Älä riistä huomispäivää pois Jumalan käsistä! Anna Jumalalle aikaa puhua sinulle ja ilmaista tahtonsa sinun elämällesi. Hän ei koskaan myöhästy. Opi odottamaan. Älä kiivastuneena juokse Herran edellä! Opi odottamaan hänen aikaansa.”

Olen ymmärtänyt, että Jumalan koulutus on päässyt vasta alkuun minunkin kohdallani. Erityisellä tavalla hän opettaa odottamaan ja luottamaan kaikissa vaiheissa. Eteenpäin emme juurikaan näe. Taaksepäin näkee paljon selvemmin. "Ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen". (vanha kiinalainen viisaus).

Roomalaiskirjeessä on huikea rohkaisu meille: ”..antakaa Jumalan muovata mielenne uudelleen sisäisesti..” Juuri tälläkin hetkellä sisimpäni toivoo/rukoilee, että juuri noin Jumala tekisi minun sisälläni. Raamatussa on kerrottu, miten me olemme savi ja Jumala on saven valaja. On siksi äärettömän turvallista jättää itsensä Jumalan käsiin. Hän pystyy tekemään tästäkin möykystä jotakin hyvää. Profeetta Jeremia kirjoitti omasta kokemuksestaan näin: ”Sinä olet taivutellut minua, Herra, ja minä olen taipunut.” Kun ajattelen menneitä vuosiani ja hengellisiä vaiheitani, on helppo ymmärtää noita Jeremian ajatuksia. Monta kertaa elämä on kaartunut/taipunut väärään suuntaan. Mutta Jumala on hyvä ja uskollinen ja hän on taivutellut elämän kaareeni siihen suuntaan, jonka hän tietää parhaimmaksi minulle.

Kristikunnan suuriin opettajiin kuuluva Oswald Chambers on kirjoittanut: ”Älä tee suunnitelmiasi ilman Jumalaa. Jumalalla näyttää olevan ihastuttava tapa sekoittaa suunnitelmamme, jotka olemme tehneet ottamatta Häntä huomioon: me joudumme olosuhteisiin, joita Jumala ei ole valinnut ja silloin me yllättäen tajuamme, että olemme tehneet suunnitelmamme ilman Häntä. Emme ole ottaneet Häntä huomioon elävänä todellisuutena. Ainoastaan siten vältymme huolehtimiselta, että otamme Jumalan huomioon suurimpana tekijänä kaikissa suunnitelmissamme.”

Kun olemme kohdanneet totuuden ja antaneet Jumalalle valtuudet tulla avuksemme, Hän rientää avuksemme. Chambers jatkaa: ”Jumala tuo sinut ulos vankilastasi, mutta Hän tahtoo sinun ensin käsittävän, mikä mielenlaatu on sinua hallinnut – olet pitänyt kiinni oikeudesta itseesi. Heti, kun suostut siihen, että Jumala muuttaa mielenlaatuasi, niin Hänen uudesti luovat voimansa alkavat vaikuttaa. Heti, kun käsität, mihin Jumala pyrkii – sinun saattamiseesi oikeaan suhteeseen Häneen itseensä ja myös lähimmäisiisi – Hän käskee maailmankaikkeuden kaukaisimpiakin ääriä auttamaan Sinut oikealle tielle.”

Ja vielä sana Sinulle sille paikalle, missä juuri tällä hetkellä olet: ”Sinne, mihin Jumalan sormi osoittaa, sinne Hänen kätensä tekee tien.” Älä sano sydämessäsi, mitä teet ja mitä et, vaan odota Jumalaa, kunnes hän tekee oman tiensä sinulle tiettäväksi. Niin kauan kuin et sitä tiedä, sinun ei tarvitse tehdä mitään. Ja Hän itse on vastuussa kaikesta pitäessään sinut siellä, missä olet.”

Kotikyläni on täynnä historiaa. Hämeen Härkätie vaikutti omalla tavallaan kylän syntymiseen. Kylään rakennettiin pieni kappeli 1400-luvulla. Kylän kautta evankelioimis- ja pyhiinvaellusmatkoilla kulkeneet munkit rohkaisivat kyläläisiä rakentamaan. 1600-luvun lopulla Ruotsin armeijan kartassa oli merkintä, että kylässä on vanhan kirkon rauniot. Tarkka paikka ei ole kuitenkaan ollut tiedossa. Ensi kesänä on tarkoitus järjestää kylässä tutkimus kappelin paikan löytämiseksi arkeologin ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Minäkin olen ilmoittautunut vapaaehtoiseksi apulaiseksi. On aika huikea ajatella, että kristinuskon levittäjät ovat kulkeneet tämänkin kylän kautta matkalla Keski-Suomeen, Savoon, Pohjois-Suomeen..

Jumala yksin tietää, kuka ja ketkä vaikuttivat siihen, että me tänään uskomme Jumalaan. Kenties Taivaassa saamme asiaan valoa. Tuossa prosessissa on varmasti ollut monia esirukoilijoita, meitä ennen eläneitä ym. Ja monia sellaisia, jotka kertoivat meille Jeesuksesta. Yksi oman elämäni hengellinen vaikuttaja oli kansakoulun opettajani ensimmäisellä ja toisella luokalla. Tämä opettaja oli ollut aiemmin lähetystyössä Ambomaalla. Kerran, kun tulin koulusta kotiin, olin huokaissut äidilleni: ”Kyllä minä sitten rakastan sitä Jeesusta.” – Äidistä se varmasti tuntui tosi hyvältä.

Erityisen tärkeitä ”kohteita” meille juuri nyt ovat meidän perheemme ja sukulaisemme. Jos emme rohkene puhua heille hengellisiä asioita, voimme ainakin rukoilla jatkuvasti heidän puolestaan. Rukousten kautta Jumala vaikuttaa läheistemme elämässä. Tänään on mahdollisuus myös kiittää Jumalaa siitä, miten hän on meitä auttanut. Elämä kuluu niin nopeasti. Tämäkin päivä on kaikkineen Jumalan lahjaa.

Isäni vanhempien haltuun jäi isän äidin sukulaisen, Nannan, valokuvakansio. Serkkuni teki hienon urakan, kun hän skannasi kaikki kansiossa olevat kuvat meidän muiden sukulaisten tutkittavaksi. (Sain kuvat pari viikkoa sitten) Nannasta tiedetään hyvin vähän. Hän syntyi 20.10.1904 ja kuoli 23.2.1927. Nanna sai 22-vuotislahjanaan em. valokuvakansion, jonka hän pitkälti ehti täyttää. Neljä kuukautta valokuvakansion saamisesta, hän kuoli. Syytä ei tiedä. Jäljelle jäi vai valokuvat ja tiedot hautakiveen.

Koska kansiossa ja kuvissa ei ole merkintää, keitä kuvat esittävät, suuri osa kuvatuista jää tuntemattomiksi. Isäni kuva löytyi kuitenkin. Pian tulee kuluneeksi sata vuotta kuvan ottamisesta.

Jos Sinulla on aikaa, etsi Yle Areenasta dokumentti Neiti Ajasta 

https://areena.yle.fi/1-4462560 

Dokumentista on kirjoitettu Ylen sivuilla seuraavasti: ”Neiti Aika on dokumenttielokuva Sirkka-Liisa Miettisestä, joka kuoli ilman omaisia 98-vuotiaana Helsingin Kisakylässä. Ohjaaja Elina Talvensaari sattui ostamaan hänen asuntonsa, ja sai sen mukana naisen koko irtaimiston lankarullista perhealbumeihin. Ei ollut ketään, joka olisi halunnut ne itselleen. Elinaa kauhistuttaa heittää tavarat pois, koska silloin viimeisetkin merkit naisen elämästä ovat mennyttä. Hän päättää muistaa naisen.”

Mitä meistä jää jäljelle? Onko elämässämme joku sukulainen, ystävä, jota voisimme muistaa rukouksin? Entä pitäisikö meidän lähettää jollekin elämäämme koskettaneelle kirje, sähköposti tms? Vielä tänään se on mahdollista.

Rukoilen, että Herra siunaa Sinua siellä, missä juuri nyt olet. Tiedän varmasti, että Jumalalle Sinä olet äärettömän tärkeä. Vaikka kaikki muut olisivat unohtaneet, Jumala ei unohda. Huikea juttu!!