keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Rukouksesi on kuultu!

 

Tervehdys ystävä siellä jossakin!
 
Olen rukoillut Sinun puolestasi joka päivä. Jumala tietää, missä asut, missä liikut, mitä Sinulle on tapahtunut ja miten jaksat. En ole varmasti ainoa, joka puolestasi rukoilee. Sinulla ja minulla on esirukoilijoita, jotka Jumala on antanut avuksemme.
 

Viime päivinä olen lukenut tekstejä Michel Quoistin kirjasta ”Hän tulee vastaan”. Quoist (1918-1997) oli ranskalainen katolinen pappi ja kirjailija, jonka kirjoja on käännetty 27 kielelle ja niitä on myyty monta miljoonaa. Em. kirjan keskeinen sanoma on, että Jumala tulee meitä vastaan, hän on niin lähellä, että jokainen voi hänet kohdata. Lainaan kirjasta tekstin, joka kuvaa yhteyden löytymistä.
 
”Meidän on jätettävä koko elämämme Jumalan käsiin, yhä uudestaan. Voimme antaa sen kaiken hänelle muutamassa sekunnissa, missä tahansa ja milloin tahansa. Kristus odottaa meitä kaikkia. Hän tahtoo antaa meille eheyden ja rauhan.
 
Herra, etsin lääkettä itselleni ja monille lähimmäisilleni. Hyvää lääkettä, joka taatusti parantaa pelokkaat, ahdistuneet, masentuneet, hyvää rauhoittavaa lääkettä, jonka avulla voimme lopultakin nukkua rauhassa ja herätä iloisina. En hylkää ihmisten keksimiä tabletteja, he ovat keksineet ja valmistaneet ne minua varten, ja sinähän siunaat lääkärit, jotka määräävät niitä meille parhaan ymmärryksensä mukaan, ja apteekkarit, jotka tunnollisesti jakelevat niitä meille. Mutta näitä lääkkeitä meidän kaappimme ovat jo täynnä, koska ruumiimme vaatii niitä joka päivä lisää.
 
Herra, kiitos että tiedät jo meidän tarvitsevan aivan toisenlaista lääkettä, sillä turmellun kuoremme alla myös sydämemme sairastaa. Sydänparkamme potee puutostautia, koska siltä puuttuu yhteys sinuun. Olemme tahtoneet kasvaa liian riippumattomina, ylpeitä kun olemme, ja siksi olemme kitukasvuisia, kärsimme ilman ja auringon puutteesta. Meidän kuihtuneista oksistamme puuttuu sinun elämäsi.
 
Jo Palestiinassa sinä, Herra, kohtasit sairaita ja onnettomia, tuhansien riivaajien kiusaamia ihmisiä, samanlaisia kuin me tänään. He tulivat sinun luoksesi, pyysivät apua ja sinä vapautit heidät. Usko avasi heidän sydämensä ottamaan vastaan sinun lunastavan rakkautesi. Herra, oveni on tänä iltana raollaan, sillä huomasin sinun kulkevan ohi. Astu ovestani, jää luokseni, minä jään kuuntelemaan sinun jalkojesi juureen, lopultakin rauhoittuneena. Uskon, että saan lopultakin nukkua rauhassa.”
 
Heprealaiskirjeessä ovat sanat: ”Pyhä Henki kehottaa meitä kuuntelemaan häntä tarkkaavaisesti juuri nyt. Emme saa paaduttaa sydäntämme emmekä vastustaa häntä, niin kuin israelilaiset tekivät, kun Jumala koetteli heitä autiomaassa. Jumalan lupaus on yhä voimassa: me saamme kerran levätä hänen luonaan. Silti meillä on syytä pelkoon, sillä jotkut ovat jäämäisillään matkasta.”
 
Jos/kun uskosta tehdään yksityisasia, moni ajattelee, että jokaisen tulee selvitä hengellisessä elämässään ihan yksin. Jokainen ihminen kaipaa joskus yksin olemista. Jotkut meistä haluavat olla lähes aina yksin. Mutta yksin oleminen voi myös monen mielenterveydelle olla pahasta, koska yksin elämän ongelmia miettiessä, ne voivat paisua kohtuuttoman suureksi. Samoin hengelliselle elämälle on tärkeätä olla välillä hiljaisuudessa, rukouksessa Jumalan kanssa. Mutta jos olen aina hengellisessä elämässäni yksin, sielunvihollinen yrittää tuoda ajatuksiini sellaisia ajatuksia, jotka lannistavat ja tappavat hengellistä elämääni.
 
Olen useissa blogiteksteissäni kirjoittanut kroonisesta selkäkivusta, josta olen kärsinyt vuodesta 2005 lähtien. Pahimmillaan, kun söin kipuun seitsemää eri kipulääkettä, tuo Burana 800 oli lääkkeistä miedoin. -  Kun jonain päivänä kipu on oikein hankala, huomaan, että mielialani pyrkii menemään samassa suhteessa alaspäin. Kova kipu sattuu sieluuni. Huomaan, että rikkinäisyyteni, elämässäni tehdyt väärät ratkaisut ja syyllisyyskin nostavat päätään. Kipu on hankala kaveri. Todella. – Kun sitten kova kipu hellittää, mielialakin nousee.

Meillä vaimon kanssa on kissa, Pekka, 12-vuotias leikattu vanha poika. Pekka on tullut minulle vuosien myötä läheisemmäksi. Missä olenkin (sisätiloissa) se tulee yleensä sinne, missä minäkin olen. Ei vierelle, vaan mieluummin syliin. – Kun jonain päivänä kärsin kovasta kivusta, menen sänkyyn pitkälleen. Pekka yleensä tulee (kutsumatta) paikalle. Ensin se käy rinnan päälle makaamaan. Sitten hetken päästä se siirtyy viereeni, kuitenkin ihan kiinni minuun. Tunnen lämmön kyljessäni. Pekalla on joku ihmeellinen vaisto siitä, että kärsin kivusta. Silloin se tulee paikalle kuin lähihoitaja.
 

Viime keväänä joskus maaliskuussa vaimo sanoi, että hän on huomannut minulla öisin hengityskatkoksia. Menin terveysasemalle, jossa kerroin vaivasta. Minut laitettiin jonoon odottamaan tutkimuslaitetta, jolla hengityskatkoksia yön aikana selvitetään. Kolmen kuukauden jonotuksen jälkeen sain tutkimuslaitteen, joka mittasi unen laatua ja hengityskatkoksia. Laite palautettiin sairaalaan, josta se lähetettiin tutkimusfirmalle.  Muutaman viikon päästä menin terveysasemalle kysymään kokeen tuloksia. Sain lääkärin soittoajan samalle päivälle. Lääkäri ei ehtinyt soittaa. Sain häneltä seuraavana aamuna tekstiviestin, joka alkoi: ”Teillä on todettu uniapnea…” – Omakannasta sitten muutaman päivän päästä luin, että minulla on vaikea uniapnea. Elokuun alussa sain soiton paikallisesta sairaalasta, että 3.8. saan uniapnea-laitteen käyttööni.
Tuosta päivästä lähtien olen joka yö nukkunut laitteen kanssa. Laite varmistaa, että hengitykseni toimii yön aikana. Muutama viikko meni totutellessa, mutta nyt yöt sujuvat laitteen kanssa kohtuullisen hyvin. Vaimo kertoi just aamulla, että kun nukun laitteen kanssa, hengitykseni on ihan rauhallista. Jos esim. loppuyöstä otan laitteen pois, hengitysäänet muuttuvat ja alan esim. kuorsata. Eli laite on minulle kuin Taivaan lahja.
 
Kun uusi laite tuli taloon, Pekka pysyi minusta kaukana iltaisin ja öisin. Runsas viikko sitten eräänä aamuyön hetkenä, kun otin laitteen pois naamalta, Pekka tuli heti viereeni. Työnsi selkänsä kiinni minuun ja siinä se nukkui koko loppuyön. Seuraavana yönä Pekka tuli jo puolen yön aikaan minun rinnan päälle makaamaan, vaikka laitekin oli päällä. Hiukan hankalaksi tilanne menee, jos kissa makaa letkun päällä.
 
Tässä tuli vähän kerrottua näistä arjen tapahtumista. Jatkan vielä vähän noista hengellisen elämän kivuista, joita olen käynyt läpi. Vuosia sitten eräässä rukoushetkessä kesken rukouksen näin sisälläni kuvan. Itsestäni! Olin seisaallaan, pää oli painunut alaspäin, katse kohti maata. Harteillani oli näkymätön, mutta raskas taakka. Silloin kuulin Herran äänen: ”Sinun ei enää tarvitse kantaa syntejäsi ja taakkojasi. Minä olen kantanut ne jo sinun puolestasi.” Tuo oli minulle taivaallinen viesti. Se vapautti ja rohkaisi valtavasti. - Muutama päivä tuon rukouksen jälkeen hyvä ystäväni soitti ja kertoi löytäneensä puhuttelevan tekstin Jumala puhuu –kirjasta. Hän luki tekstin minulle. Se oli vahvistusta sille, mitä juuri muutama päivä aiemmin olin kuullut. Jumalan rakkaus on niin suuri, että Hän haluaa suojella meitä myös itseltämme. Seuraava teksti sen sanoo.
 
”HÄPEÄ JA ITSESYYTÖKSET
Niin usein Minun on suojeltava opetuslapsiani heidän omalta pilkaltaan ja moittimiseltaan. Pietari ei olisi koskaan tehnyt Herran työtä, hänellä ei olisi ollut rohkeutta enää elää Jumalalle, ellei Herra olisi kietonut häntä hellään rakkauteensa. Kristuksen ei tarvinnut suojella häntä Isän vihalta, onhan Hän rakkaus, ei vihollisen pilkalta, eikä ystävien kaunalta. Ei, vaan Pietaria piti suojella hänen omalta vihaltaan. Tänäkin päivänä seuraajani häpeävät, syyttelevät ja halveksivat itseään, heikkoa omaa minäänsä. Heidän tarkoituksenaan oli olla luja ja rohkea. Herran puolesta. Mutta sitten minun on suojeltava heitä rakkauden kilvellä; muuten heillä ei ole rohkeutta taistella ja voittaa. Mutta näin on oltava, ihmisen on nähtävä, millainen hän on, häpeän ja itsesyytösten täytyy tulla.
 
Tämä on eräs kehitykseni aste, mutta vain aste. Mitä hyötyä perhosella olisi kirkkaista siivistään, jos se aina olisi sidottu maahan, ruman menneisyytensä ajatusten painamana? Niinpä sanon sinulle, että sinä et saa jäädä miettimään menneitä syntejäsi, et viipyä virheissäsi ja erehdyksissäsi. Olethan saanut anteeksi. Onhan Kristuksen veri pessyt pois syntisi. Olethan uusi luomus Hänessä. Miten käy juoksijalle, jos hän kaaduttuaan jää tutkimaan paikkaa, mihin hän kompastui ja itkee siinä viivytystä? Annan siis Sinulle käskyn, älä katso taaksesi. Salli itsellesi ja kaikille, jotka olet tavannut, tästä päivästä lähtien uusi alku. Älä muistele heidän syntejänsä, älä omiasi. Niiden muisteleminen on pettymyksen vastavirta, joka estää uimaria.
 
Kun opetuslapset lähetettiin matkalle ilman sauvaa, ilman kahta vaippaa, ilman rahaa, sillä oli kirjaimellisen lisäksi myös kuvaannollinen merkitys. Elämän matkalla on heitettävä pois kaikki epäoleellinen. Työnnä syrjään kaikki esteet, toisten epätäydellisyys, oma epäonnistumisen tunne. Matkusta ilman taakkoja, kevein sydämin, sillä keventyneellä sydämellä on painavaa sanottavaa. Lapseni, rakastan Sinua.”
 
Kun omasta Raamatustani vielä avautui kohta, jossa Jumala puhui siitä, miten ”Hän hetkeksi käänsi kasvonsa pois minusta.” Olin äärettömän puhuteltu! Tuo ”pieni hetki” syvässä syyllisyydessä muistutti, miten paljon tarvitsen pelastusta, armahdusta. Ilman sitä olen hukassa! Ei ole muuta tietä! Minun piti kokea tuo, jotta muistaisin, missä on elämäni ja uskoni pohja.
Erkki Leminen kirjoitti vuosia sitten: ”Olen väkivaltainen luonne. Pahoinpitelen joskus itseäni.” – Minä olen huomannut itsessäni tuon saman ominaisuuden. Voin olla armoton itselleni kovan kivun keskellä. Mutta ehkä joskus muulloinkin. Ymmärrän, että kyse on henkisestä ja hengellisestä taistelusta ja koetuksesta? Menneinä vuosina monilla vanhemmilla oli tapana antaa lapsille fyysistä kuritusta, risua, tukkapöllyä, selkäsaunoja jne. Fyysisellä rangaistuksella ajateltiin lapsen muuttuvan hyväksi, reippaaksi, kiltiksi tms. Tietenkin vanhempien pitää asettaa rajat, mutta monesti mentiin liiankin pitkälle. Monilla pakanauskonnoilla on vähän saman tyyppisiä käytäntöjä. Henkistä ja hengellistä kasvua ja pyhittymistä janoavat alkavat ruoskia ja rangaista itseään. Itsensä satuttaminen on rankkaa, mutta sillä kuvitellaan muuttavan paremmaksi ja pyhemmäksi. Valitettavasti sitä, mitä tavoitellaan, ei saavuteta.
 
Kun jonain heikkona hetkenäni (esim. väsyneenä tai kivun nostaessa päätään) huomaan tuon hengellisen väkivaltaisuuden nostavan päätään, näkymätön ruoska kädessäni en itselleni meinaa armoa antaa. Ruoskan lisäksi voin kieltää itseltäni asioita, koska en ”ansaitse” niitä. Tähän koetukseen pirukin tulee mielellään mukaan ja lisää tuota syyllisyyden painetta ja arvottomuutta. En tiedä, miksi tästä kirjoitan, mutta ehkä joku Teistä tekstini lukijoista kipuilee/kamppailee samanlaisen sisäisen kivun kanssa.
 
Josephine Hirsch oli Saksasta Amerikkaan muuttanut kirjailija. Juutalaistaustainen tietääkseni. Hän kirjoitti yli 100 vuotta sitten rohkaisun meitä varten. ”Miten hyvä, että tunnet minut, että tiedät tarkkaan, kuka olen, että sinä et ikinä pety minuun. Miten hyvä, että sinä näet minut, että sinä aina tiedät, mitä tarkoitan; seuraat jokaista silmänräpäystäni rajattomalla rakkaudellasi. Miten hyvä, että sinä ymmärrät minua, silloinkin kun kukaan ei enää minua käsitä, kun kaikki kääntyy närkästyneenä minusta poispäin. Miten hyvä, että minulla on sinut. Miten hyvä, että olet Isäni. Miten hyvä, että olet olemassa. Että olet minun Jumalani.” – Jumala tietää tilanteemme tarkalleen. Ilman hänen apuaan ja armoaan emme selviä. Itsemme armoton rankaiseminen ei meitä pyhitä. Jeesus kärsi jo sen rangaistuksen, joka meille kuuluu. - Meidän ainoa toivomme, on vain ottaa vastaan tuo armahdus ja ihmeellinen rakkaus.   
 
1. Mooseksen kirjassa on mielenkiintoinen kohta 33. luvussa. Jaakob on perheineen ja karjoineen vuosien jälkeen palaamassa kotiseudulleen. Eesau tulee heitä vastaan ja haluaa viedä veljensä joukkoineen nopeasti kotiin. Jaakob sanoo kuitenkin: ”Sinähän tiedät, herrani, että lapset ovat pieniä ja että minun on pidettävä huolta imettävistä lampaista ja lehmistä. Jos niitä ajetaan liian kovaa yhdenkin päivän ajan, ne menehtyvät. Jatka matkaa minun edelläni, herrani, niin minä tulen hiljalleen perässäsi karjalle ja lapsille sopivaa vauhtia, kunnes saavun luoksesi Seiriin.”
 
Jaakob oli viisas, koska hän tiesi, mitä hänen perheensä ja karjansa kaipasi. Sopivan vauhdin löytäminen on pitkällä marssilla ja vaelluksella äärettömän tärkeätä, jotta jaksaisi perille asti. - Luin kerran miehestä, joka matkusti Afrikkaan. Matkakohde oli kaukana asutuilta seuduilta, ja mies palkkasi itselleen useita kantajia auttamaan tavaroiden kuljetuksessa. Heti ensimmäisenä päivänä mies piti yllä kovaa vauhtia, koska oli niin innostunut päämäärästä. Kova vauhti väsytti kantajat. Kun seuraava päivä tuli, kantajat eivät suostuneet lähtemään liikkeelle. Niin kului yksi kokonainen päivä, kun kantajat vain lepäsivät ja keräsivät uusia voimia. Miehen oli pakko suostua näkemään, että kaikki ei suju niin nopeasti kuin hänen ajatuksensa, haaveensa.
 
Hengellisessä elämässä oikean ”vauhdin” ja tahdin löytäminen voi olla yhtä tuskallista. Kuinka ihana juttu olisi kasvaa nopeasti ja päästä kokemaan Jumalan ihmeellisten suunnitelmien täyttymistä, siirtyä uskosta näkemiseen. Jumala on kuitenkin ainoa, joka osaa ja voi antaa meille sopivan tahdin. Kun vain haluat seurata Häntä, Hän pitää huolen siitä, että löydät Hänen tahtonsa ja saavutat päämäärän. 
 
Muistan vuosien takaa kirjan, jonka nimi oli ”Ottakaa minut kiinni”. Kirja kertoi rikollisesta, joka tiesi rikoksia tehdessään, että se on väärin. Hän toivoi sydämessään, että joku tulisi ja pysäyttäisi hänet. Tähän liittyen muistan hyvän ystäväni, joka vuosia sitten sairastui vakavasti. Kun kävin häntä sairaalassa katsomassa, hän viesti sanoillaan ja koko olemuksellaan kiitosta siitä, että ”joku” oli ottanut hänet pois siitä valtavasta kiireestä ja paineesta, jossa hän vuosia oli ollut.
 
Kuinka moni tälläkin hetkellä toivoo, että joku tulisi, ottaisi kiinni, armahtaisi ja veisi lepäämään. Sinä ja minä voidaan nyt rukoilla Jumalaa. Pyydetään, että hän ohjaa meidät oikeaa tietä. Että hän auttaa meitä hylkäämään sisäiset ruoskamme, joilla yritämme itseämme rangaista ja satuttaa. Jeesus huusi ristiltä: ”Se on täytetty.” Rangaistus meidän pahuudestamme annettiin Jeesukselle ja hän kärsi sen puolestamme. Oma rankaiseminen on enää turhaa. 
 
3.8. sain uniapnea-laitteen käyttööni. Seuraavana päivänä lähetin pojalleni syntymäpäiväkortin ja –lahjan kirjeessä. Tähän päivään (16.9.) mennessä kirje ei ole mennyt perille. Tähän liittyy hiukan seuraava aforismi rukouksesta: ”Todellinen usko on kuin ihminen, joka pudottaa kirjeensä postilaatikkoon ja antaa sen mennä. Epäusko pitelisi kiinni kirjeen kulmasta ja samalla ihmettelisi, miksi vastaus viipyy.”
Heti, kun olemme rukoilleet, pyyntö on jo perillä vastaanottajan luona. Apu on tulossa. Ollaan turvallisella mielellä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rukouksesi on kuultu!

  Tervehdys ystävä siellä jossakin!   Olen rukoillut Sinun puolestasi joka päivä. Jumala tietää, missä asut, missä ...