"Nyt on sinun aikasi olla aivan hiljaa ja kuunnella, kun minä puhun."

Viime perjantaina käteni leikattiin Tampereella. Leikkaus sujui oikein hyvin. Korjattavaakin löytyi jonkun verran. Leikkaus tehtiin käsi puudutettuna. Oli aika raju tunne, kun käden tunnottomuus säilyi pitkän aikaa vielä kotonakin. Leikkausta seuranneena yönä valvoin pitkään ja mietin, että mitä jos tunto ei palaudukaan? On monia, jotka ovat halvaantuneet. Monen käsi tai jalka on amputoitu. On vaikea edes kuvitella, miltä tuntuisi olla sellaisena loppuelämänsä. Elää kehossa tuntematta fyysisesti paljon mitään.  Rukoilin yöllä, että tunto käteeni palautuisi aamuun mennessä. Oli huikea tunne sitten herätä, kun sormet liikkuivat jo vähän.
 
Joudun pitämään kipsiä ensi viikon perjantaihin, jolloin kipsi vaihdetaan lastaan. Sen jälkeen arjesta sujuminen on paljon helpompaa.
 
Viime blogi-tekstin lopussa teimme sopimuksen. Muistaa toisiamme rukouksin ja pyytää Jumalaa uudistamaan rukouselämäämme. Olen suureksi ilokseni havainnut, että rukouksiin on vastattu. Ainakin tiedän, että Sinä olet rukoillut. Olen huomannut, miten rukoileminen on ollut helpompaa, syvempää. Minäkin olen muistanut Sinua joka päivä. Olen pyytänyt Herraa siunaamaan Sinua siellä kaukana.
 
Kun olen käden takia joutunut olemaan vähän enemmän paikallaan, on ollut mahdollisuuksia lukeakin enemmän. Olen saanut myös paljon rohkaisua Radio Patmoksen ohjelmien kautta. Radiossa on ollut monia opetuksia ym, jotka viime aikoina ovat rohkaisseet rukoukseen. Jumala puhuu tavalla ja toisella. Radio Patmos kuuluu monilla paikkakunnilla normaalisti radiosta. Täällä, missä asun, ainoa mahdollisuus kuunnella on tehdä se netin kautta. Jos et radiota tunne, mene sivulle https://www.patmosplus.fi/radio Olen tosi paljon hyvää hengellistä ravintoa ja rohkaisua saanut tuon kanavan kautta.
 
Muistan erään tositapauksen vuosikymmenten takaa. Nuori tyttö oli laskettelemassa ja kaatui tosi pahasti. Jalka poikki ja kipsiin useaksi viikoksi. Kun oli pakko olla paikoillaan, Jumala kohtasi tyttöä ja hän löysi uskon ja yhteyden Jumalaan. Kun sitten viikkojen päästä kipsi otettiin pois, tyttö otti kipsin käsiinsä ja suuteli sitä ja sanoi: "Siunattu kipsi, siunattu kipsi." Asia, joka aluksi tuntui rankalta koetukselta, olikin jonkin uuden alku ja ovi parempaan. Jumala pystyy tekemään Sinun ja minun elämässäni jotain sellaista, mistä meillä ei ole aavistustakaan.
 
En enää muista mistä olen löytänyt seuraavan tekstin. Sen otsikko on "Tervetuloa elämä". Teksti puhuu elävästi ainakin minulle. Kenties joku ajatus puhuu Sinullekin. Jumala rohkaisee meitä elämään juuri tätä päivää. Näkemään Hänen antamiaan mahdollisuuksia.
 
"Monet ihmiset haaveilevat, mitä he haluaisivat tehdä, jos vain saisivat siihen mahdollisuuden. Sitku heillä on rahaa, sitku heillä on aikaa, sitku lapset ovat isoja ja velat maksettu.


Myönnän olleeni aikaisemmin täysverinen sitku-tyyppi. Elämä olisi haaveissani muuttunut ihanaksi, kun lapset olisivat omillaan ja asunto olisi oma. Nyt näin on tapahtunut, ainakin melkein, mutta onnen valon äkkivälähdystä en ole huomannut. Päinvastoin joskus haikailen aikoja, jolloin lapset vielä tallasivat sylissä. Vanha viisaus pitää paikkansa: nyt ovat murheet aikuisten asioita, ja lapset tallaavat sydäntä. Tämän päivän maailmassa nuorten ei ole helppo löytää omaa paikkaansa.

Harmittaa, että tuhlasin monta hauskaa hetkeä turhaan sitkutteluun Olisin vain nauttinut niistä, ottanut kaiken irti - olisin luonut parempia ja lämpöisempiä muistoja koko perheelle.

Olen luopunut sitku-elämästä seurattuani vanhojen sukulaisten vuodesta toiseen jatkuvaa kitkuelämää, jossa tärkeintä on ollut varovaisuus ja säästäminen pahan päivän varalle. Kun paha päivä sitten tuli, terveys meni ja vanhuus yllätti, säästöistä ja tämän maailman mammonasta ei ollut mitään hyötyä. Jos ei näe, jos ei kuule, jos liikkuminen on tuskallista, rahallakaan ei saa helpotusta. Mieheni iäkäs sukulaistäti on tyytymättömin tuntemani ihminen. Hän ei ole koskaan suonut itselleen edes pieniä iloja, ei hassutellut tai tehnyt ennalta suunnittelemattomia asioita. Hän ei ole uskaltanut poiketa missään kohdin elämässään pienen maalaiskylän sovinnaisuussäännöistä. Jos hänellä on villejä unelmia ollut, ne on kaatanut pelko siitä, mitä ihmiset sanoisivat.

Nyt hän ei enää jaksa eikä pysty. Elämä on mennyt sitkuttelussa, elämä alkaa olla ohi. Elämätön elämä, jossa lähes ainoa sisältö on oman itsensä surkuttelu.

Oma äitini eli vain puolittaista, isäni määrittelemää ja pelonsekaista elämää. Nyt kun isä on hoitokodissa, äiti olisi vapaa. Mutta enää hän ei jaksa nauttia vapaudesta, ei edes osaa. Hän soittaa lähes joka päivä isälle, joka latelee ilkeyksiä. Olen kysynyt, miksi hän soittaa. Hän kuulemma odottaa, että jonain päivänä isä sanoisi jotain kaunista. Mitä sitten tapahtuisi? Alkaisiko elämä uudestaan?

Isän ilkeily johtuu ehkä katkeruudesta, kun haaveet kalastusmatkoista pohjoiseen eivät koskaan toteutuneet. Puuttui rohkeutta, puuttui kavereita, puuttui mitä milloinkin. Nyt puuttuu terveys, nyt puuttuu voima. Kalansaaliin sijaan pitää miettiä, jaksaako rollaattorilla lähteä pihalle asti vai tyytyykö liikkumaan hoitokodin käytävillä.

Olen siis ajatellut elää niin kauan kuin siihen tilaisuus suodaan. Kuolinilmoituksissa omanikäiseni alkavat olla jo varsin edustettuina, joten parannuksen tekoon varatun ajan pituudesta ei voi tietää. Ei se täysillä eläminen tarkoita, että alkaisin rillua ja hillua. Se tarkoittaa vain, että elän sellaista elämää kuin itse haluan, en toisten määräämää ja määrittämää.
”Vapauteen Kristus sinutkin vapautti. Älä antaudu uudestaan orjuuden ikeeseen."  Älä anna toisten ihmisten määrätä asioistasi.”
 
Eilen joka kanavalla tuli uutisia laulaja Olli Lindholmin kuolemasta. Suositun laulajan elämä päättyi monen mielestä aivan liian aikaisin. Monessa jutussa kerrottiin myös, miten hyvässä kunnossa Olli oli ja miten hän piti huolta itsestään ja nautti elämästään. Esiin tuli kuitenkin tietoja myös siitä, että Olli oli vakavasti sairas. JOS meidän elämästämme kirjoitettaisiin juttuja kuolemamme jälkeen, mitähän ne jutut käsittelisivät? Entä mitä sukulaiset kertoisivat?
 
En tiedä, olisiko sillä paljoakaan väliä, mitä lehdet kirjoittavat. Tai eivät kirjoita. Minulle tärkeintä olisi tietoisuus siitä, että minulle rakkaat ihmiset minua kaipaisivat. Samoin, että he voisivat vielä kuoltuani lohduttautua sillä, että olen heitä paljon rakastanut. Tietoisuus siitä, että on rakastettu, on valtava lahja - kuin ydinvoima. Samoin se, että saa rakastaa koko sydämestään. Olen havainnut itsessäni, että tunnemaailmakin vahvistuu, kun Jumala on lähellä. Pystyy tuntemaan syvemmin. Olemaan kuulolla.  
 
Haluaisin jatkaa rukousyhteyttä Sinun kanssasi. Niin siunaavana olen tämän yhteyden kokenut. Rukoillaan, että saisimme edelleen täyttyä Jumalan ihmeellisestä rakkaudesta. Rukoillaan rukouselämämme uudistumista. Rukoillaan, että rukousherätys tulee seurakuntiimme ja maahamme. Jäädään Jumalamme turviin. Ja meidän ei tarvitse pelätä kuolemaa eikä sitä, milloin aikamme päättyy. Elämä on nyt. Lahjana Jumalalta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaikki on pilalla

Ole minulle syntiselle armollinen

Tammelan huikean kaunis luonto

"ihmistä ja eläintä Sinä autat.." (Jumala)

"Rukous on suurin, mutta vähiten käytetty voima maailmassa."