perjantai 25. syyskuuta 2015

”Ajattelen itseäni: Minua heittelee milloin mikin voima sinne tänne. Kaikki on yhtä ainoata vaivaa enkä kuitenkaan saavuta onneani. Sitten ajattelen, miten hyvä minulle olisikaan, jos Jumala tekisi lopun kaikesta harhailustani ja itse ohjaisi minua.” (M. Claudius)

"Valitamme, ettei Jumala ilmaise itseään meille niinä muutamina minuutteina päivässä, jotka varaamme Hänelle, mutta miten on niiden kahdenkymmenenkolmen ja puolen tunnin laita, jolloin Hän kolkuttaa ovellamme vain kuullakseen meidän vastaavan: "Olen pahoillani, mutta minulla on nyt niin kiire." Tai miten on silloin kun emme vastaa lainkaan, koska emme edes kuule tuota kolkutusta sydämemme, mielemme tai omantuntomme ovella? Näin ollen meillä ei ole minkäänlaista oikeutta valittaa Jumalan poissaoloa, koska me itse olemme enemmän poissa kuin Hän koskaan."
 
En enää muista, kenen tekstiä tuo edellä kirjoittamani lainaus on, mutta se on hyvä. Jumala kutsuu minua ja Sinua lähelleen. Mutta ainakin minun on usein niin vaikea pysähtyä ihan tosissaan ja kuunnella Jumalaa. Olla ihan hiljaa. Olen perinyt menneiltä sukupolvilta luonteen, joka vaikuttaa mm. työhulluutta ja kyvyttömyyttä levätä. Eikö tunnu ihan oudolta, että mitä väsyneempi tai kipeämpi on, sitä enemmän tekee? Muistan äiti-vainaankin toimineen samoin. Vaikka kaikki ympärillä kutsui lepoon, oli vaan jatkettava, kunnes oli lähes polvillaan tai kun henkeä ahdisti.
 
En varmaankaan ikinä unohda hetkeä, jolloin kävin tapaamassa ystävääni Forssan sairaalassa. Vaikea sydänlihastulehdus oli diagnoosi. Kun juteltiin kaikkea, tämä mies totesi (helpottuneena), että aivan kuin joku valtava käsi olisi nostanut hänet sivuun kaikesta kiireestä. Nyt oli hyvä olla, koska lepo oli vihdoin läsnä.
 
Kun tätä Sinulle kirjoitan, tiedän, että Jumala kutsuu meitä lepoon, lähelleen. Michael Quist on kirjoittanut kirjan "Hän tulee vastaan". Lainaan tuota kirjaa tähän:
 
"Meidän on jätettävä koko elämämme Jumalan käsiin, yhä uudestaan. Voimme antaa sen kaiken hänelle muutamassa sekunnissa, missä tahansa ja milloin tahansa. Kristus odottaa meitä kaikkia. Hän tahtoo antaa meille eheyden ja rauhan.
 
Herra, etsin lääkettä itselleni ja monille lähimmäisilleni. Hyvää lääkettä, joka taatusti parantaa pelokkaat, ahdistuneet, masentuneet, hyvää rauhoittavaa lääkettä, jonka avulla voimme lopultakin nukkua rauhassa ja herätä iloisina. En hylkää ihmisten keksimiä tabletteja, he ovat keksineet ja valmistaneet ne minua varten, ja sinähän siunaat lääkärit, jotka määräävät niitä meille parhaan ymmärryksensä mukaan, ja apteekkarit, jotka tunnollisesti jakelevat niitä meille. Mutta näitä lääkkeitä meidän kaappimme ovat jo täynnä, koska ruumiimme vaatii niitä joka päivä lisää.
 
Herra, kiitos että tiedät jo meidän tarvitsevan aivan toisenlaista lääkettä, sillä turmellun kuoremme alla myös sydämemme sairastaa. Sydänparkamme potee puutostautia, koska siltä puuttuu yhteys sinuun. Olemme tahtoneet kasvaa liian riippumattomina, ylpeitä kun olemme, ja siksi olemme kitukasvuisia, kärsimme ilman ja auringon puutteesta. Meidän kuihtuneista oksistamme puuttuu sinun elämäsi.
 
Jo Palestiinassa sinä, Herra, kohtasit sairaita ja onnettomia, tuhansien riivaajien kiusaamia ihmisiä, samanlaisia kuin me tänään. He tulivat sinun luoksesi, pyysivät apua ja sinä vapautit heidät. Usko avasi heidän sydämensä ottamaan vastaan sinun lunastavan rakkautesi. Herra, oveni on tänä iltana raollaan, sillä huomasin sinun kulkevan ohi. Astu ovestani, jää luokseni, minä jään kuuntelemaan sinun jalkojesi juureen, lopultakin rauhoittuneena. Uskon, että saan lopultakin nukkua rauhassa.."
 
Tilanne Suomessa on muuttunut nopeasti. Pakolaisten tulo on muuttanut maamme tilannetta nopeasti. Enää ei riitä poliitikon toteamus, että pakolaisia pitäisi auttaa heidän kotimaassaan, kun rajan yli tulee satoja ihmisiä. Olin runsas viikko sitten mielenkiintoisessa tilaisuudessa Forssan kaupungintalolla. Kaupunki ja SPR järjestivät kaikille avoimen tilaisuuden pakolaisten tulosta kaupunkiin. Kaupunginjohtaja ja SPR:n valmiuspäällikkö selittivät muuttunutta tilannetta kaupungissa. Alkuosa tilaisuudesta sujui rauhallisesti, odottavasti. Sitten kun annettiin yleisölle lupa kysellä ja kertoa tuntojaan, alkoi tapahtua. Kaupunki, joka oli elänyt suhteellisen rauhallista/normaalia elämää oli yhtäkkiä muuttunut rajusti. Revennyt kahteen rintamaan: niihin jotka kannattavat pakolaisten tuloa ja niihin, jotka vastustavat.
 
Puheenvuoroja käytettiin monia, mutta lainaan tähän vain yhtä. Tilaisuuden aikana rohkaistiin tekemään tuttavuutta ja tervehtimään kaupungilla tapaamiamme pakolaisia. Vanha mies lehtereillä totesi jotenkin näin: "Eihän me täällä muutenkaan tervehditä toisiamme." - Olemme eläneet täällä omissa oloissamme, mutta nyt tilanne on muuttunut, paljonkin. Emme haluaisi muuttua, mutta on pakko.
 
Moni myös pelkää. On ahdistunut. Uutiset eri lähteistä työntävät meihin viestiä monista pelottavista asioista. Muistan vuosia sitten lukeneeni profetiaa siitä, miten ennen Jeesuksen paluuta, tulemme näkemään suuria kansainvaelluksia.. Olen ollut jotenkin levoton/ahdistunut näiden tapahtumien takia. Toisaalta tiedän ja tunnen, miten Jumala rohkaisee tulemaan luokseen etsimään rauhaa ja voimaa Hänestä.
 
Muistelen vuoden 1991 tammikuuta. Forssan kirkossa järjestettiin koko viikonlopun kestävät rukouspäivät. Kirkko oli lähes täynnä väkeä laajalti eri puolelta Suomea (jopa Virosta asti). Miksi väkeä oli niin paljon? Syynä oli se, että monet olivat säikähtäneet torstaina alkanutta Persianlahden sotaa. Kun ajan kuluessa nähtiin, että kolmas maailmansota ei alkanutkaan, moni jäi pois toiminnasta. On tunnettu tosiasia, että Jumalan luokse tulevat monet sellaiset, jotka säikähtävät, kun jotain rankkaa on tapahtumassa. Kun tilanne rauhoittuu, Jumalakin unohtuu.
 
Uudessa Testamentissa kerrotaan viisaista ja tyhmistä neitsyistä. Yöllä, kun kaikki nukkuivat, kuului huuto: "Katso, ylkä tulee.." Viisaat neitsyet olivat valmiita ja heillä oli lampuissaan öljyä ja he menivät ylkää vastaan. Tyhmillä neitsyillä ei ollut öljyä lampuissaan ja he jäivät häiden ulkopuolelle..
 
Jeesus on tulossa takaisin. Noutamaan omansa pois täältä kaiken vaivan keskeltä. Tämän päivän tärkein asia ei koske maamme talousvajetta eikä pakolaistilannetta. Tärkein asiamme on pitää huolta siitä, että olemme valmiit sinä hetkenä, kun Jeesus tulee tai kun hän kutsuu meidät jo aiemmin luokseen. Kun asiat hänen kanssaan ovat kunnossa, meidän ei tarvitse pelätä tulevia. Saamme elää kuin viimeistä päivää. Kaikki, mitä meillä on, on lahjaa. Kun elämämme päättyy, emme saa siitä mitään mukaan.
Paavali sanoo: "Voi minua, ellen minä evankeliumia julista.." Se oli hänelle annettu tehtävä ja hän ymmärsi vastuunsa siitä. Olin kerran eräässä seurakunnassa kouluttamassa seurakuntalaisia käytännön evankelioimistyöhön. Osanottajia oli ehkä 15. Eräs aktiivimaallikko sanoi minulle, että heidän seurakunnassaan on taas tultu maitoa tarvitseviksi. Jos järjestetään esim. evankelioimisilta, väkeä voi olla paikalla yli 100 henkeä, mutta kun pitäisi lähteä liikkeelle, Herran asioille, asia ei kiinnosta.
 
Raamatussa on useita kertoja kirjoitettu: "Voi"-huuto. Entä tänä aikana? Pitääkö minun, meidän, meidän seurakuntiemme ja järjestöjemme tänään huutaa: "Voi minua/ meitä!" Miten meidän tehtävämme? '
 
Sydäntäni polttaa! Tunnen olevani "velassa" Herralle. En olisi hengissä, jos Hän ei olisi minua auttanut. Haluan elää Hänelle. Elämä on lahjaa, joka päivä, joka hetki. - Olen saanut rohkaisua läheltäni: "Elä rohkeasti tätä päivää. Jokainen päivä on lahja. Älä jätä käyttämättä Jumalan antamia mahdollisuuksia." Nuo sanat polttavat sydäntäni, ei vaatimuksena tai ruoskana, vaan väkevänä saarnana ihmiseltä, joka pian on perillä Herransa helmassa.

Erkki Leminen kirjoitti joskus, että pienellä saunatuikullakin on tärkeä tehtävä, kun pimeässä kuljemme kohti rantasaunaa. Ehkä joku lähellämme on täydellisessä pimeydessä. Ehkä hänelle ei huomista enää tulekaan. Jumala haluaa sytyttää meitä valon "lähettiläiksi". Se ei tarkoita välttämättä ryhtymistä saarnaajaksi. Jumala voi käyttää meitä omalla tavallaan siellä, missä olemme.
 
Olen viime päivinä kuullut ja lukenut kommentteja, että "onhan meillä itsellämmekin köyhiä ja asunnottomia.." - Jos tuntuu vaikealta auttaa pakolaisia, meidän lähellämme on aina niitä, joita voimme auttaa. Jeesus sanoi jo kauan sitten: "Köyhät teillä on aina keskuudessanne.."
 
Kysymys on syttymisestä! Luin Anja Porion kirjaa "Anna kiireen mennä". Jaan Sinulle tekstin, joka puhutteli. Runsaan kuukauden päästä on taas isänpäivä, mutta tuo teksti liittyy äitienpäivään:

"Tiedätkö, miltä tuntuu saada puhelinsoitto, jossa ohut pojanääni, änkyttävä ja epäselvä, sanoo arasti: "Ajattelin että s-saisin s-soittaa ja onnitella kun - kun on ä-äitien-päivä. M-minulla on ä-äitienpäiväkortti. Saat s-sen j-joskus. Haluatko?" Olimme viettäneet äitienpäivää ruusuin, kakuin, lauluin, kortein.. onnellinen perhe, äiti, isä ja kolme tervettä elinvoimaista lasta. Ja sitten sinä soitat lastenkodista. Sielläkin on äitienpäivä, äitienpäiväkortit, äitienpäivälaulut, lippu salossa. Mutta ei ole äitiä. On vain äidinkaipuu pojansydämessäsi. On rakkaus, jota äiti ei ole ottamassa vastaan. Soitat ja arasti kysyt, saatko antaa sen minulle?

Tunnen kuinka koko olemuksesi huutaa minulle: Ole minulle äiti. Ole edes sunnuntai-äiti. Tai kaksi seitsemäsosaäiti. Silläkin äidinsirpaleella voi elää. Sekin riittää evääksi edes pienen matkan. Soitossasi on jotain niin riipaisevaa, että käperryn kokoon.."   

Kun Jumalan rakkaus täyttää sydämemme, elämä muuttuu. Iloinen tuhlari on runo, joka hyvin kuvaa meille annettua tehtävää:

Tahtoisin olla tuhlari, Herra. Tuhlata aikaani ja voimiani, antaa, antaa eikä pidätellä, kylvää eikä vain niittää. Herra, älä anna minun olla saituri, joka hoivailee omaa minäänsä, varoo jokaista ponnistusta, laskee jokaisen askeleen, säästää fyysisiä voimavarojaan huomisen vaatimuksiin, joita ei kenties tulekaan. Tee minusta iloinen tuhlari, Herra: että riemuiten antaisin rakkauttani ja huolenpitoani, avaisin pienten varastojeni sulkuportit, vuodattaisin sitä vähää mitä minulla on mittaamatta ja kitsastelematta, pohtimatta tuskallisesti tulevia, jättäen Sinulle huomisen huolen.

Älä salli minun suojautua lasikaappiin, peläten että päivänvalo saisi minut lakastumaan ja ajan koura kohtelisi ankarasti kavahtaen pienintäkin ponnistusta ja säästäen itseäni - miksi? Näyttääkseni kauniilta kirstussani? Suo minun antaa mitä annettavaa on avoimin käsin, uhrata itseni Sinulle joka päivä palvelusta varten, olla onnellisena käytössä niin kauan kuin elämää kestää, elää iloisena tuhlarina Sinulle. Sillä lopussa, Herra, Sinä et kysy minulta mitä olen säästänyt, vaan mitä olen antanut."
 
Itken kun tätä kirjoitan. Ajattelen sitä, miten paljon olen Jumalalta saanut. Lahjaksi, armosta. Mutta miten liian vähän olen kiittänyt tästä kaikesta. Liian vähän olen omastani jakanut. 

"Herra, ole minulle syntiselle armollinen. Tiedän, että Sinä tulet pian. Auta että voisin olla valmis silloin. Niin ihmeellinen on Sinun rakkautesi. Siunaa ne päivät, jotka vielä on jäljellä. Tee minusta iloinen tuhlari, koska Sinä olet kutsunut minutkin jakamaan rakkauttasi. Tavalla ja toisella. Jään, Jeesus, turviisi. Minulla ei ole muuta turvaa eikä rauhaa, kuin Sinä. Siunaa kaikkia rakkaitani. Pidä heistäkin huolta. Siunaa jokaista joka tätä tekstiä lukee. Anna meidän kerran kohdata Sinun luonasi. Sinun luonasi on turvallinen paikka meille jokaiselle. Ylistys olkoon Sinun nimellesi, Isä, Poika ja Pyhä Henki."