"Älä juokse, asetu hiljaa aloillesi. Kuuntele tarkkaavaisena omaa kamppailuasi. Vastaus kysymykseesi on kätkettynä omaan sydämeesi." Henri J.M. Nouwen

Kuuntelin eilen radiosta urheilutoimittaja Kaj Kunnaksen haastattelua. Kunnas sai toukokuussa aivoverenvuodon, mutta nopean avun ja hyvän hoidon ansiosta toipuminen on sujunut suhteellisen hyvin. Haastattelussa minua puhutteli vahvasti se rehellisyys, jolla asioita käsiteltiin. Kunnas kuvaa vakavan sairastumisen jälkeistä aikaa uudeksi elämäksi.

 

Ennen sairastumista työ oli ollut keskeisellä sijalla elämässä. Tällä hetkellä kolmen tärkeimmän asian joukossa ovat seuraavat: terveys, vaimo ja lapset. Järjestys vaihtelee, mutta tuo kolmen kärki säilyy. Tuohon kolmen kärkeen ei työ kuulu enää ollenkaan.

 

Huomasin haastattelua kuunnellessani, että itku pyrki pintaan. Tuossa haastattelussa tuli esiin niin paljon sellaista, mitä uskon itse kokeneeni. Elämä on lahjaa. Joka ainut päivä. Lahjaa on elämä myös vaikean kivun kanssa.

Totta on myös seuraava runo: "Elämä on yhtä luopumista. Luopumista eilisestä luopumista kaikesta kaikesta, jonka luulimme omistavamme. Luopumisen kautta taivas tulee jotenkin lähemmäksi, alemmaksi ja todellisemmaksi. Todellisemmaksi tulee myös elämän lahja. Todellisemmaksi tulee se että kaikki oli ja yhä on lahjaa.”

Aamulla luin psalmista 14 seuraavan puhuttelevan lauseen: "Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa.".. Jos me uskomme tänään Jumalaan, se on elämämme suurin ja arvokkain asia.

 

Olen muutaman vuoden toiminut kotipaikkakunnallani oppaana. Harrastuksena. Työ on haasteellista ja kiinnostavaa. Viime kesänä Tammelassa järjestettiin kulttuurikävely, jonka puolesta toimin ns. roolioppaana. Esitin taitelija Albert Edefeltiä ja toinen opas Edefeltin vaimoa Elleniä. Edefelt on maalannut täällä Tammelassa muutaman taulun, ja asunut muutamia kesiäänkin täällä. Rooliin "hyppääminen" oli/on jännittävää. Toisaalta se on turvallista, kun voi olla joku muu, mikä onkaan.

 

Kaukolan harjulta (vuonna 1889)

 

Jos autoilijoilta kysytään, millaisia kuskeja he ovat, yleensä vastaukseksi saadaan, että ainakin vähän keskivertoa parempia, taitavampia ja huolellisempia. Jos uskovalta ihmiseltä kysytään, millainen uskova hän on, vastaukset voivat vaihdella paljonkin. Moni kuitenkin sydämessään ajattelee (= kuvittelee), että itsellä on jotain sellaista viisautta ja ymmärrystä, jota useimmilla ei ole. Siltä pohjalta voi sanoa mielipiteensä mistä vain ja milloin vain. Monesti suomalainen tekee sen yleisönosastoilla ja nettipalstoilla nimimerkin suojassa.

 

Jos/kun huomaa oman vajavaisuutensa ja syntisyytensä, meitä helpottaa joskus, jos voimme arvostella jotakin meidän mielestä "huonompaa" tai vaikka seurakunnan työntekijöitä. Mikään ei olekaan niin helppoa kuin toisten arvosteleminen. 

 

”Lakihurskaus tunnetaan siitä, että se on jatkuvasti toisten kurkussa vaatimassa toisilta täydellisyyttä, nostaen toisten synnit lipputankoon, omat synnit unohtaen..”

 

Lemisen Erkki kirjoittaa eräässä runossaan, miten ihmisestä tulee armollinen? Siinä tarvitaan paljon lankeemuksia.. Monelle raamatullisuus on rankka lyömäase. Luterilaisuuskin on. Oikeassa oleminen. Juuri hetki sitten luin iltapäivälehden nettiversiosta, miten entinen gospel-laulaja oli tuomittu alimpaan helvettiin siirryttyään gospelista muunlaisen musiikin pariin.

 

Raamatussa kerrotaan tilanteesta, kun Herran tulo näytti viipyvän. Palvelijat alkoivat lyödä toisiaan sen sijaan, että olisivat olleet uskollisia Herralta saaduissa tehtävissä. Kun Herramme saapuu, joudumme jokainen hänen eteensä. Silloin hän ei kysy sitä, mitä joku toinen on tehnyt. Hän ei kysy, mitä mieltä olit siitä, jos joku laulaja on ennen laulanut sitä ja nyt laulaa tätä. Tai jos Sinun mielestäsi joku työntekijä ei osannut saarnata oikein. Tai joku uskova ei ole pärjännyt niin kuin Sinä olet omasta mielestäsi pärjännyt.

 

Puhuttelevinta ja kenties pelottavinta on se, että hän kysyy Sinusta, miten Sinä itse olet toiminut ja elämääsi viettänyt? Haluatko että puheesi, kommenttisi, tuomiosi näytetään videotykillä seurakuntasi kokouksessa?

 

Itselleni oman syntisyyden näkeminen on ollut tosi tuskallinen kokemus. En olisi ikinä itsestänikään uskonut. Kun totuus selviää ja me sen näemme, se on meille armoa. Pyhä Henki, joka totuuden on meille näyttänyt, haluaa ohjata meidät Vapahtajamme luokse, koska yksin hän voi puhdistaa meidät kaikesta synnistä ja antaa meille uuden elämän.

 

Minulla ei ole mitään muuta pakopaikkaa, kuin Hänen sanomaton laupeutensa.

 

Jumala on antanut meille tämän hetken tässä. Saamme tuoda hänen eteensä kaiken, mikä meitä painaa ja synnin, jonka näemme omassa elämässämme. Joskus vaikeinta on olla rehellinen itselleen. Mutta kun sen teemme ja kerromme kaiken Jumalalle, hän auttaa meitä. Hän ojentaa kätensä Sinulle ja saat tarttua siihen.

 

Halullisten sieluin hengelliset laulut -kirjassa on laulu (vuodelta 1790), josta lainaan muutaman säkeistön. Jo tuolloinkin taistelut ovat olleet samanlaisia kuin meillä nyt. Vaikka sanamuodot ovat vanhahtavia, sisältö on tärkein.

 

"1 On laupeus sanomaton, hän, Jeesus, kun hoitanut on

niin meitä kuin muitakin uskoviaan

ja auttanut vaivoissa maan.

Hän lyö sekä tukee,

hän riisuu ja pukee

ja hetkeksi kadotessaan

vie köyhyyden teitä,

näin tyhjentää meitä,

vaan tyhjälle, köyhälle lahjoittaen

suo armonsa rikkauden.

Hän kasvonsa peittää

ja murheeseen heittää,

vaan antaa taas virvoituksen.

 

2 Jos hengessä köyhiksi saa

myös meidät hän näin alentaa,

niin kilvoituksemme ja kaipuumme tie

luo armonsa istuimen vie.

Ken kestää vain tiellä,

saa voimia siellä,

jos kuinkakin uupunut lie.

Niin syvät ja suuret

on synnillä juuret,

ne kasvavat versoja kiusausten

taas toivomme kukistaen,

vaan Vapahtajaamme

me rukoilla saamme

ja hän antaa pelastuksen.

 

4 Jos pilvinen joskus on sää

ja kilvoitus väsyttävää,

niin kaukaakin tulevat kehottajat,

he uskomme vahvistavat.

Näin Herramme johtaa,

hän siunaten kohtaa

myös kuormainsa uuvuttamat.

Siis, Jeesus, et meitä

pois luotasi heitä,

vaan talutat joukossa ystävien

näin kaikkia virvoittaen.

On keveä taakka,

kun tuloosi saakka

me yhdessä kannamme sen.

 

.. On toivolla luvattu maa:

kun kestämme tiellä,

niin iäti siellä

me kiitämme Vapahtajaa."

 

Moni Teistä lukee tätä tekstiäni tuhansien kilometrien päässä ja monet lähempänä. Rukoilen Sinun puolestasi. Pyydän, että Jumala laskee siunaavat kätensä yllesi ja saat sydämeesi rauhan. Olet Jumalallesi niin korvaamattoman rakas. 

"Olemme siinä määrin tottuneet tähän maailmaan, että olemme kadottaneet näkyvistämme tulevan maailman.." (Billy Graham)

Kun eräs rikas mies kuoli, hänen hautajaisissaan esitettiin kysymys: "Kuinka paljon hän jätti jälkeensä?" Vastaus kuului: "Kaiken."

Olinpa rikas tai köyhä, lähestyn joka päivä hetkeä, jolloin mekin olemme samassa tilanteessa kuin tuo rikas mies. Joudumme jättämään taaksemme kaiken. Pari päivää sitten kuulin eräästä tuttavasta, jolle kutsu oli tullut aivan yllättäen. Sukulaismies oli kuollut. Valmistauduttiin hautajaisiin, jotka oli sovittu parin viikon päähän. Pienellä joukolla käytiin ostamassa vaatteita hautajaisia varten. Tuttavani palasi kotiinsa. Lapset eivät tavoittaneet häntä puhelimella illalla eikä aamullakaan. Kun sitten mentiin hänen kotiinsa, siellä hän nukkui kuolleena vuoteessaan. Hautajaisvaatteista oli tullut vaatteet hänen omiin hautajaisiinsa.

Koskaan emme voi tietää, milloin meidän aikamme on täältä ajasta lähteä. Kaikista tärkein asia on, että olemme valmiita. Että asiamme Jumalan kanssa ovat kunnossa. Tämänkin viestini tarkoitus on rohkaista ottamaan vastaan Jumalan tarjoama apu ja vapaus.

Jaakobin kirjan 4:8 on teksti: "Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä." - Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta emme Jumalaa lähestyisi vaan mieluummin lähtisimme kauemmaksi Jumalasta. Vihollinen pelottelee meitä, ettei Jumala meistä välitä tai ettei Hän ainakaan anna syntejämme, pahuuttamme anteeksi. Muistan vuosien takaa tekstin, missä kuvattiin, mikä on raskainta maailmassa? Tekstissä lueteltiin suuri joukko asioita/ratkaisuja, mitkä ihmiselle on vaikeita ja tehdä ja toteuttaa. Teksti huipentui tuohon raskaimpaan asiaan. Kirjoittajan mukaan kaikkein raskainta on hänen mukaansa, kun on hengellisessä tilaisuudessa ja puhuja pyytää kaikkia niitä, jotka haluavat jättää elämänsä Jumalalle nostamaan kätensä.

Monen on vaikea tehdä ratkaisua Jumalan puoleen. Kun Aatami ja Eeva olivat tehneet maailmanhistorian ensimmäiset synnit, he tiesivät rikkoneensa Jumalaa vastaan. Ja tämän tietäessään he pakenivat Jumalan kasvojen edessä. Vaikka Jumala tiesi, missä tuo pariskunta oli piilossa, kysyi hän: "Missä olet?" Jumala antoi ihmiselle mahdollisuuden tunnustaa, mitä oli tehnyt. Mutta tätä mahdollisuutta ei käytetty. Ja siitä alkoi tapa, mikä vieläkin on käytössä. Aatami syytti lankeemuksestaan Eevaan, Eeva käärmettä jne.. On paljon helpompi syyttää toisia tai yrittää kieltää kaikki se, minkä olemme väärin tehneet.

"Kerran eräs lapsi leikki arvokkaalla vaasilla. Hän pani kätensä vaasin sisään eikä enää saanut sitä pois. Isä yritti parhaansa mukaan vetää poikansa kättä vaasista, mutta turhaan. He ajattelivat rikkoa vaasin, mutta sitten isä kehotti: "Poika, yritä vielä kerran. Avaa nyrkkisi ja suorista sormesi niin kuin näet minun tekevän ja vedä kätesi ulos."

Isän hämmästykseksi pikkupoika tokaisi: "Isi, en minä voi suoristaa sormiani niin kuin sinä, silloinhan kynä putoaisi kädestäni." Hymyile jos tahdot - mutta tuhannet meistä ovat tämän pienen pojan kaltaisia. Me pidämme niin tiukasti kiinni tämän maailman merkityksettömistä pikkuasioista, ettemme voi vastaanottaa Jumalan tarjoamaa vapautta.

Mikä "pikkuasia" pitää sinut erossa Jumalasta? Jokin synti, josta et suostu päästämään irti? Jokin täysin arvoton päämäärä, jonka haluat välttämättä saavuttaa? Jokin häpeällinen suhde, josta et suostu luopumaan? Rukoilen sinua, pudota sydämeltäsi pois tuo pikkuasia. Antaudu! Päästä irti ja anna Jumalan päättää elämästäsi." (ote kirjasta "Tänään on toivoa")

Tuo edellä kirjoittamani lainaus on minusta täyttä asiaa. Samoin siihen liittyvä esimerkki. Jeesus oli kulkemassa tietä pitkin suuren kansanjoukon ympäröimänä. Tien vieressä oli sokea mies, joka kysyi ohikulkevilta, mitä oli tapahtumassa. Kun hän kuuli, että Jeesus oli menossa tietä pitkin, hän alkoi huutaa Jeesusta. Lähellä olevat yrittivät estää miestä huutamasta. Mutta mies vain jatkoi. Ja silloin Jeesus pysähtyi. Mies pyysi, että Jeesus antaisi hänelle hänen näkönsä. Jeesus vastasi miehen rukoukseen ja hän sai näkönsä.

Harva meistä näkevistä rukoilee, että Jeesus antaisi meille näön. Ja vaikka näemmekin ihmissilmin, voimme oman elämämme suhteen olla näkövammaisia tai täysin sokeita. Emme ymmärrä omaa tilannettamme.

Benjamin Franklin kirjoitti seuraavan ihmeellisen totuuden: "Pidä omatuntosi puhtaana, niin sinun ei tarvitse koskaan pelätä."

Varsinkin Euroopan pakolaistilanne on pistänyt monen päättäjän/valtion pelkäämään. Suomessakin moni pelkää, mitä tapahtuu. Uutisissa, lehdissä ym kerrotaan pääosin huonoja/pelottavia uutisia. Ainakin minua lievästi sanottuna huolestuttaa, että kerrotaan miljoonista pakolaisista, jotka itärajamme takana tai Afrikassa odottavat kevättä ja liikkeelle lähtöä.

Vihollinen yrittää lamaannuttaa uskoamme erilaisilla peloilla. Sen sijaan Jumala rohkaisee meitä katsomaan Häneen ja turvautumaan Hänen Sanaansa. Johanneksen evankeliumin 14:3 "Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin.." 

"Toivo on eräs teologisista hyveistä", C. S. Lewis kirjoittaa pohtiessaan kristillisyyden merkitystä. Tällä hän tarkoitti, että jatkuva eteenpäin katsominen ja silmien kiinnittäminen iankaikkiseen maailmaan ei ole pakoa todellisuudesta tai toiveajattelua, vaan olennaista kristillisessä elämässä.

Tämä ei tarkoita, että meidän täytyy jättää nykyinen maailma oman onnensa nojaan. Tutustuessasi kirkon historiaan huomaat, että kristityt, jotka tekivät eniten nykyisen maailman hyväksi, olivat miehiä ja naisia, jotka ajattelivat tulevaa maailmaa eniten. Kristityistä tuli tehottomia tässä maailmassa vasta sen jälkeen, kun suurin osa heistä lakkasi ajattelemasta tulevaa maailmaa. Lewis on todennut: "Tähtää taivaaseen, niin saat maailman kaupanpäälliseksi. Tähtää maailmaan, niin et saa kumpaakaan."

Kaiken nykyisen pessimismin, synkkyyden ja turhautuneisuuden keskellä loistaa yksi kirkas toivon majakka - se on tämä Jeesuksen Kristuksen lupaus: "..vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni." Edellä kirjoittamani ajatukset ovat evankelista Billy Grahamin tekstiä. 

Olen varma siitä, että Jumala on juuri tällä hetkellä lähelläsi. Hän on siinä, koska hän rakastaa Sinua. Joku Teistä lukijoista voi pitää toisella kädellään  tai jopa molemmilla kiinni esineestä, asiasta, ihmisestä, ideologiasta, mikä estää pääsyn vapaaksi. Jumala rohkaisee Sinua päästämään irti. Vapaaehtoisesti. Samalla päästät itsesi vapaaksi. Meille jokaiselle Jumala antaa rohkaisun katsella elämäämme, kotiamme,  tiluksiamme. Rikas mies joutui jättämään kuollessaan jälkeensä kaiken. Niin käy meillekin. Ala jo nyt antaa omaisuuttasi pois. Meidän varastomme ovat usein liian täynnä kaikkea sellaista, josta olisi iloa tänään jollekin toiselle. Edesmenneen äitini opetuksia oli mm se, että antaminen on lahjaa. Oli hyvä opetus.

Rukoilen, että tämä päivä on meille suuren vapautuksen päivä. Jumalalle annettu elämä on kaikkein paras ratkaisu. "Taivas on valmistetuille ihmisille valmistettu paikka. Ne jotka kerran pääsevät sinne, saavat huomata, että heidät tunnetaan ja heitä on odotettu." (piispa Ryle)

Vedetön pilvi

Terve vaan terve! Pitkästä aikaa. Kun tätä tekstiä aloittelen, tunnen huonoa omaatuntoa. Edellisestä tekstistä on kulunut liian pitkä aika. Voisin aloittaa selittelemällä kiireilläni, töilläni, sairauksillani ym, mutta siitä ei varmasti ole mitään hyötyä. Nyt olen kuitenkin täällä. Upea juttu, jos Sinäkin vielä poikkeat tällä sivulla.

 

Piispa Voitto Huotari vieraili kerran Heinolan rukouspäivillä. Hän aloitti puheensa suunnilleen seuraavalla puhuttelevalla lauseella: "Jos tuntuu, että Jumala on kaukana, kumpi on liikkunut?"

 

Aivan käsittämätöntä, että Jumala on uskollinen. Silloinkin, kun me olemme lähteneet pois Jumalan luota ja olemme olleet omilla retkillämme. Samalla tavalla, kuin ihminen tietää, uskooko hän Jumalaan, samalla tavalla me tiedämme, jos yhteytemme Jumalaan on väljähtänyt. Vuosia sitten kuulin seuraavan aforismin: "Jumalan tielle ei tulla huomaamatta, mutta tuolta tieltä voidaan lähteä huomaamatta."

 

Sielunvihollinen tekee kaikkensa, että me lähtisimme pois Jumalan luota, koska hän vihaa Jumalaa. Jumalan Pyhä Henki haluaa tuoda meidät Jumalan luokse, koska ilman yhteyttä Jumalaan emme ikinä pääse Taivaaseen. Pyhä Henki haluaa myös toimia meissä ja meidän kauttamme.

Jos Sinä tällä hetkellä luet tätä tekstiäni, uskon, että Jumala haluaa puhua Sinulle. Olet Hänelle äärettömän rakas ja tärkeä. Hän haluaa ottaa Sinut lähelleen, oletpa tällä hetkellä miten kaukana hyvänsä. Kyse on siitä, haluatko ottaa tämän ihmeellisen rakkauden ja huolenpidon vastaan.

D.L.Moody, 1800-luvun evankelista, puhui merkittävimmästä Jumalan kohtaamisestaan näin: "Sydämeni ei anonut.. en pystynyt esittämään vetoomuksia. Itkin kaiken aikaa, että Jumala täyttäisi Hengellään. No sitten, eräänä päivänä - en pysty kuvaamaan sitä; kokemus on melkein liian pyhä nimettäväksi. Voin vain sanoa, että Jumala ilmaisi itsensä minulle, ja minulla oli sellainen kokemus hänen rakkaudestaan, että minun oli pyydettävä häntä pysäyttämään kätensä. Lähdin jälleen saarnaamaan. Saanat eivät olleet muuttuneet, en julistanut uusia totuuksia, ja kuitenkin sadat ihmiset kääntyivät. Vaikka minulle annettaisiin koko maailma, minua ei enää saisi palaamaan sille paikalle, jossa olin ennen tätä siunattua kokemusta - kaikki muu olisi pieni pölyhiukkanen tähän verrattuna."

Teksti on äärettömän hyvä ja upea kuvaus siitä, mitä Jumalan Pyhä Henki voi tehdä ihmiselle. Kaikki, mitä meillä on, on lahjaa. Elämästämme on jäljellä päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia, vuosikymmeniä? Olipa sitä enemmän tai vähemmän, tärkeintä on se, että tänään kuulumme Jumalalle ja haluamme elää hänen johdatuksessaan. Jumala tekee ihmeitä ilman määrää. Jos tuntuu, että olet kaukana Hänestä tai että olet sotkenut elämäsi, voit juuri tällä hetkellä rukoilla Jumalaa auttamaan ja Hän myös auttaa Sinua. Ja minua. Käsittämätön juttu! Jumala on läsnä, tunsimmepa me sitä tai emme.

Erästä uskovaa miestä uhattiin puhelimessa. Että soittaja tulee ja tappaa miehen. Tämä uskova mies totesi puhelimessa, että tuo uhkaaja ei pysty ratkaisemaan sitä, miten kauan hän on täällä elämässä. Yksin Jumala voi ratkaista, milloin meidän aikamme on täältä lähteä. Sitä ei yksikään ihminen voi muuttaa. Psalmissa 27 ovat ihmeelliset sanat:

"Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin? Kun vainoojat käyvät minua kohti iskeäkseen hampaansa minuun, he itse kaatuvat, vihamieheni ja vastustajani suistuvat maahan. Vaikka sotajoukko saartaisi minut, sydämeni ei pelkäisi, vaikka minua vastaan nousisi sota, ei minulla olisi mitään hätää. Kun vaara uhkaa, Hän ottaa minut majaansa. Hän antaa minulle suojan teltassaan, nostaa minut turvaan kalliolle. Nyt minä kohotan pääni, en pelkää vihollisiani, vaikka he saartavat minut. Minä uhraan Herralle Hänen pyhäkössään, uhraan ja huudan ilosta, minä laulan ja soitan ylistystä Herralle."

Olen viime viikkoina kuunnellut lähes päivittäin Radio Patmosta. Tosi hyvä kanava. Paljon hyvää, syvällistä opetusta, julistusta ym. Eräänä päivänä kanavalla luettiin evankelista Frank Mangsin kirjaa "Vedettömiä pilviä". Teksti oli niin hyvä, että menin nettiin ja etsin tuota em. kirjaa. Ja kuinka ollakaan, Postimyynti V. Kiviojalla Kokkolasta tuo kirja oli myynnissä. Kirja maksoi vain viisi euroa. Mutta sisältö oli paljon arvokkaampi. Kirjoitan Sinulle tähän yhden lainauksen tuosta kirjasta (painettu vuonna 1945). Teksti puhukoon puolestaan.

"Vedettömiä pilviä
Karavaani oli menossa erämaan halki. Kuormajuhdat kulkivat pää riipuksissa, ja ihmiset laahustivat mykkinä vierellä. Karavaani oli kuolemaan tuomittu. Vesivarasto oli lopussa, ruokakin alkoi loppua, eikä kukaan tietänyt tietä lähimpään keitaaseen. Oli menty harhaan. Aurinko paahtoi armottomasti miesten ylen laihoja ruumiita, ja yhtä armottomasti erämaan hiekka poltti heidän haavoittuneita jalkojaan. Toivottomuus kuvastui heidän kasvoiltaan. Heidän sydämissään oli tuska, ja heidän katseissaan paloi kuumeen hehku. Mutta yhtäkkiä koko karavaani ikään kuin sähköistyi. Ilon huuto kävi miehestä mieheen. Taivaanrannalla oli havaittu pilvi, ja tuuli kävi siltä taholta. "Jos pilvi tulee kohdallemme ja sillä on jotakin annettavaa, me olemme pelastetut." Jokainen katse oli tuon taivasnäyn kiehtoma, ja jokaisessa sydämessä oli tiedoton rukous: "Lähetä pilvi kohdallemme."

Se tuli heidän kohdalleen. Se tuli nopeasti. Kuormajuhtien selästä otettiin alas telttakankaat ja levitettiin ne erämaahietikon syvänteisiin. Siihen sitten sade lankeaisi ja siitä heidän polttavat kurkkunsa saisivat vilvoitusta. Pilvi lähestyi. Pian se olisi suoraan heidän päittensä yläpuolella. Mutta silloin se alkoi keskipäivän auringon ja erämaatuulen kuumuden vaikutuksesta hajota. Se oli vedetön pilvi. Rikkinäisen pilven repaleet ajelehtivat tuulen mukana, samalla kun miehet väsyneinä keräsivät kokoon kuivat telttakankaat ja hoipertelivat eteenpäin erämaassa, joka oli vielä toivottomampi kuin ennen.
---
Onko tämä vain mielikuvitusta? Ei lainkaan. Se on äärettömän todellinen murhenäytelmä, jota näytellään joka päivä, ei Saharassa ja Keski-Aasiassa, vaan meidän silmäimme edessä. Karavaani kulkee tietään meidän kaupunkiemme , kyliemme ja yhdyskuntiemme läpi ja sinä kohtaat sen. Ne ovat harhaan menneitä ihmisiä. He ovat kadottaneet yhteyden Jumalaan, ja he ovat kadottaneet yhteyden sisimpään itseensä. Heillä ei ole vaellukselleen mitään päämäärää eikä olemassaololleen mitään tarkoitusta. Heidän koko elämänsä on pelkkää erämaakangastusten tavoittelua. Muutamat heistä salassa itkevät, mutta kuivaavat nopeasti kyyneleet, niin pian kuin joku toinen erämaan vaeltaja tulee heidän lähelleen. Joskus he tulevat vastaamme raikuvasti nauraen, mutta heidän naurunsa on mielenvikaisen ihmisen onttoa hohotusta. Kasvot hymyilevät, mutta sydän kouristuu tuskasta. Naamari on puuteroitu ja maalattu, mutta sielussa asuu helvetti.

Vain muutamia päiviä sitten kohtasin erään heistä. Hän puhutteli minua kadulla ja veti minut erääseen porttikäytävään saadakseen puhua elämänsä pohjattomasta kurjuudesta. Ja se oli pohjaton. Hän ei nähnyt mitään mahdollisuutta tulla kristityksi, eikä hän vetänyt minua porttikäytävään puhuakseen uskonnosta. Hän tunsi vaan vastustamatonta halua saadakseen edes kerran elämässään olla oikein rehellinen ja tilaisuuden puhua, mikä hänen sisimmässään oikein oli. En varmaankaan koskaan unohda niitä harvoja sanoja, jotka pari kertaa hänen huuliltaan tulivat: "Kirjoituspöytäni laatikossa minulla on panostettu revolveri, ja se on minun ainoa ja viimeinen toivoni."

Saattaisimme poimia paljon useampia tyyppejä tuosta loppumattomasta karavaanista, joka hoippuen kulkee sen erämaan halki, jota sanotaan ihmiselämäksi. Kohtaamme saman epätoivon, samat synnit ja saman huutavan tyhjyyden kaikissa yhteiskuntakerroksissa. He ovat ihmisiä, jotka ovat pettyneet avioliittoonsa, pettyneet ystäviinsä ja huveisinsa, pettyneet itseensä ja elämään. Ja moni heistä olisi jo aikoja sitten päättänyt päivänsä, ellei sen helvetin pelko, jonka he itse kieltävät, olisi pidättänyt heitä siitä.

Välistä he tulevat kirkkoihimme. Tulevat toisinaan uteliaisuudesta, mutta useammin siksi, että saisivat uskonnosta jotakin, jota elämä ilman Jumalaa ei antanut. Ja nekin monet, jotka eivät milloinkaan  anna varjonsa langeta temppeleittemme portaille ja jotka eivät koskaan kuuntele meidän laulujamme ja saarnojamme, tutkivat meitä kristittyjä avoimin silmin havaitakseen, onko totta, että meillä on jotakin, jota he eivät ole löytäneet.

Joka kerta kun ajatukseni näissä ihmisissä viipyy, eräs sana psalmista 69. tulee mieleeni. Se tulee usein niin musertavan vakavasti ja pakottaa minusta välistä itsetutkisteluun ja rukoukseen: "Älä anna minussa häpeään joutua niiden, jotka odottavat sinua, Herra, Herra Sebaot." Silloin minä vapisen Herran lähettinä olemisen vastuun alla ja tunnen pakottavaa tarvetta huutaa kanssakristityille: "Rukoilkaa puolestani Jumalaa! Rukoilkaa ettei minun tarvitsisi olla vedetön pilvi! Rukoilkaa ettei nääntyvän ja janoavan erämaankulkijan tarvitse mennä pettyneenä pois kokouksistani sen tähden, ettei minulla ole mitään antamista! Rukoilkaa, ettei minun tarvitse olla sateeton pilvi, joka aiheuttaa kangastusta ja harhakuvia, mutta joka ei voi auttaa ihmistä pääsemään Jumalan yhteyteen!"

Tarvitsen yliluonnollista voimaa ja viisautta voidakseni ajan harmaana ehtoona tuoda kanssaihmisilleni sanoman, joka auttaa heitä löytämään Jumalan ja tien kotiin.

Oletko ajatellut, että kun Herra kulki täällä alhaalla, ihmiset tungeksivat hänen ympärillään. Eivät fariseukset ja kirjanoppineet - se on totta, sillä  niiden kanssa hän oli alituisessa ristiriidassa, - mutta publikaanit ja syntiset, sairaat ja kärsivät tulivat hänen luokseen. Ja miksi he tulivat? He tulivat siksi, että hänellä oli sydän heitä kohtaan. Hän ymmärsi heitä, ja hänellä oli kyky koskettaa heidän sielujensa sisimpiä ja hienoimpia kieliä. Hän osasi loihtia esiin säveliä, joita kenkään muu ei ollut osannut esille saada. Katkenneet kielet ja särkyneet soittimet alkoivat soida jälleen, kun ne joutuivat hänen käsiinsä, joka oli matkalla Golgatalle kuollakseen rakkaudesta langennutta maailmaa kohtaan.

Mikä on syynä siihen, että maailma on suurin piirtein kääntänyt kristillisyydelle selkänsä? Eikö ihminen ole enää ihminen? Onko saatanan onnistunut kuolettaa kaikki jalommat tunteet hänen sisimmässään ja pyyhkäistä pois Jumalan kuvan viimeisetkin rippeet hänen olemuksestaan? Eikö meidän päivämme syntinen tarvitse Jumalaa?

Varmasti hän tarvitsee Jumalaa. Mutta miksi ne ovat niin harvat, jotka osuvat meidän kokoushuoneistoihimme ja jotka ulkoa  päin astuvat meidän riveihimme?

On totta, että ajan pahuudella on siinä osansa, mutta on myöskin totta, että me kristityt seisomme syyllisinä tämän vakavan tosiasian edessä. Kätemme ovat olleet liian karkeat koskettaaksemme sielun sisimpiä kieliä. Olemme antaneet kansalle ihmissanoja, sen sijaan, että antaisimme heille elävän Jumalan sanoman. Ja meidän sydämissämme on ollut liian vähän sitä rakkautta, joka pakotti Jumalan Pojan menemään Golgatalle kuolemaan. Kanssaihmisemme tuntevat vaistomaisesti, että meitä ei hallitse Vapahtajamme Henki.

Saamme mennä vieläkin pitemmälle synnintunnustuksessamme. Olemme jättäneet Kristuksen ohjelman elämästämme ja laiminlyöneet sen voiman ottamisen, joka yksin voi auttaa meitä olemaan Kristuksen seuraajia. Me olemme unohtaneet sekä vuorisaarnan että helluntain. Lienet huomannut, että maailma ei koskaan moiti meitä siitä, että olemme liiaksi Vapahtajamme kaltaisia, vaan siitä se moittii, että me olemme niin liian vähän hänen kaltaisiaan. Meitä harvoin tuomitaan jumalanpelkomme tähden, mutta useammin ulkokultaisuutemme vuoksi.

Tiedät niin hyvin, että meiltä, kristityiltä, on puuttunut sisällinen rakkaus. Me olemme rakastaneet niitä, jotka ovat omassa ryhmässämme ja nurkkakunnassamme, mutta emme ole jaksaneet rakastaa niitä, jotka  ovat oman piirimme rajapaalujen ulkopuolella. Rivimme ovat olleet kiistojen ja pikkumaisuuden ja puoluemielen rikkiraastamat, ja siksi emme myöskään ole voineet olla Jumalan välikappaleita yhdistääksemme lähimmäisiämme. Meillä ei ole mitään annettavaa väkivallan, vihan ja katkeruuden raastamalle maailmalle.

Ja meillä on aivan liian vähän annettavaa niille ihmisille, jotka yksinkertaisesti vaativat olemassaololleen sisältöä. Pelastus on meille liian epätodellinen. Se ei ole kyennyt uudistamaan elämäämme pohjiaan myöten, ja siksi se e ei jaksa uudistaa muittenkaan elämää. Se ei täytä sisäistä maailmaamme kuohuvalla jumalallisessa sisällöllä, ja siksi meidän kristillisyytemme ei houkuttele muita. Hehku ja ilo, rohkeamielisyys ja jumalvoima ovat suurin piirtein hävinneet kristillisestä seurakunnasta, ja sen tähden me emme voi herättää köyhässä maailmassa pyhää kateutta. 

En nyt puhu lainkaan kokoustemme tunnelmasta, räiskyvästä laulusta ja sytyttävästä musiikista, vaan puhun tästä jumallisesta todellisuudesta, joka pyhänä alavirtana jatkuvasti elää sisimmässä silloinkin, kun laulu on vaiennut ja kokous päättynyt. Puhun rakkaudesta ja rauhasta, joka hallitsevan voiman tavoin asustaa Jumalan valtaaman ihmisen olemuksessa viikon kaikkina seitsemänä päivänä. Ja tämä on se kymmenentuhatta kertaa tärkeämpää kuin kokoustemme tilapäinen tunnelma. Ei ole niin vaarallista, että ihmiset käyvät kirkkojemme ohi ja ovat tulematta jäseniksi järjestöihimme. Käyköön temppelirakennusten ja seurakuntien jäsenluetteloiden miten tahansa. Ne tulevat joka tapauksessa häviämään eräänä päivänä - ja kenties pikemmin kuin aavistammekaan.

Mutta paljon vaarallisempaa ja vakavampaa on se, että ihmiset ovat kääntäneet selkänsä sille Herralle, jota me tunnustamme palvelevamme. Ja murheellista on, että olemme tähän suuresti syyllisiä. Muistan juuri erään nuoren vallankumouksellisen, jonka kanssa kävelin ja keskustelin myöhään muuanna iltana eräällä suurkaupungin kadulla: "Kristuksen minä haluan, sillä häntä ihailen, mutta minä pelkään kristittyjä."

Toisinaan olemme yrittäneet väistää vastuuta lainaamalla hurskaasti tuota kulunutta lausetta: "Älä katso meihin, vaan katso Jeesukseen." Voitko sanoa, miten jumalattomat ihmiset voivat nähdä Jeesuksen, jos he eivät näe häntä meissä?
He saavat lukea Raamattua ja tavata hänet siellä.
Voitko vaatia, että jumalattomista ihmisistä tulee Raamatun lukijoita, kun niin pieni osa uskovaisista vakavissaan tutkii Raamattuaan.
Missä muuten on sanottuna, että jumalattomien ei pitäisi katsoa meihin. Jumalan sanassa sitä ei ole. Päinvastoin. "Te olette maailman valo", sanoi Jeesus. Ja miksi Jumala sytytti valon maailmaan? Siksikö, että maailma olisi katsomatta meihin? Ei suinkaan, vaan siksi, että maailma meidän kauttamme löytäisi sekä Vapahtajamme, että tien, joka johtaa kotiin. Näin apostoli Paavali kirjoitti: "Te olette Kristuksen kirje, jonka kaikki ihmiset tuntevat ja lukevat."

Jos Jumala on kirjoittanut ihmisille maan päällä kirjeitä, on hän tehnyt sen siksi, että ihmiset tutkivat niitä ja Kristus-kirjeitä tutkiessaan alkaisivat rakastaa häntä, joka ne kirjoitti.

Johannes menee niin pitkälle, että hän vertailuissaan meidän ja Vapahtajamme välillä sanoo: "Sellainen kuin hän  on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa." Me olemme hänen näkyväisiä lähettejään, ja meidän kauttamme hän tahtoo ilmaista kirkkautensa maailmalle, joka ei vielä ole oppinut häntä tuntemaan. "Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä - että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt."

Jotta tämä tapahtuisi, Vapahtajamme on saatava meidät kokonaan haltuunsa. Hänen täytyy saada vallata meidät  ja hallita sekä henkeä, sielua että ruumista. Hänen täytyy saada katsella ihmisiä meidän silmillämme, puhua meidän kielellämme, käsitellä meidän käsillämme ja rakastaa meidän sydämellämme. Kaikki muu on liian vähäistä."
------

Tuo teksti oli kirjoitettu vuonna 1945. Eli 70 vuotta sitten. Ja juuri tänään minä rukoilen, että Jumala ottaisi koko minun elämäni niin, että voisin Häntä palvella. Olla hänen välikappaleensa niin, että mahdollisimman monta tulisi tuntemaan Jeesuksen. Ilman Häntä on kaikki turhaa. Ilman Häntä meillä ei ole toivoa.

Toivoin ja rukoilen Sinulle siunattua uutta vuotta 2016. Rukoilen Sinun puolestasi. Olet Herralle tosi rakas! Luota vain kaikki Hänelle. 

"Uusi aika voi koittaa Sinullekin" (Turkka Aaltosen kirja)

Viime viikkoina olen ollut puhuteltu monella tavalla. Lyhyellä aikaa kaksi hyvää ystävääni on muuttanut Taivaan kotiin. Vanhempi heistä oli 95-vuotias mies ja nuorempi 75-vuotias nainen. Molempia heitä yhdisti usko Jeesukseen.

 

Olimme vaimoni kanssa tämän vanhemman ystävän hautajaisissa Heinolassa. Muistotilaisuudessa paikalla olleet muistelivat vainajan elämää, persoonaa, työtä, jopa hyvää avioliittoa. Mielenkiintoista oli kuulla, että vain muutama viikko ennen kuolemaa tämä mies oli pitänyt rovastikunnallisessa miesten saunaillassa kenties elämänsä voimallisimman puheen. Puheen, joka jäi vahvasti läsnä olleiden mieleen. Jäin miettimään sitä, että antoiko Jumala tuohon puheeseen erityisen voiman ja sanoman sen tähden, että Taivaaseen lähtö ja Taivas olivat siinä hetkessä jo niin vahvasti läsnä?

 

Pari päivää sitten sain käsiini profetian, jonka 90-vuotias norjalainen nainen kertoi evankelista Emmanuel Minokselle vuonna 1968. Minos kirjoitti muistiin tuon naisen kertoman näyn, mutta harkinnan jälkeen ei tekstiä julkaissut, koska piti sitä niin radikaalina. Olosuhteet olivat silloin aivan erilaiset kuin vuosikymmeniä sen jälkeen.

 

Asia ja profetia unohtuivat kunnes 25 vuotta myöhemmin Minos löysi kellastuneen paperin johon tuo profetia oli kirjoitettu. Mies pelästyi lukiessaan, mitä nainen oli nähnyt. Monet asiat olivat jo toteutuneet. Siitä hetkestä, kun tuo profetia kirjoitettiin paperille on kulunut jo 47 vuotta, mutta tekstiä lukiessa voi hämmästyneenä ihmetellä, miten sanoma on annettu kuin tälle ajalle, jota nyt elämme. Suoraan sanottuna tekstin luettuani oli järkyttynyt. Kukaan ihminen ei ole voinut vuonna 1968 tietää tai päätellä, että esim. Suomeen tulee valtava määrä pakolaisia, samoin kuin pitkin Eurooppaa.

 

Tässä 90-vuotiaan naisen näky vuodelta 1968

 

PITKÄAIKAINEN RAUHA JA ASEIDEN RIISUNTA

 

"Minä sain nähdä maailman karttana. Minä näin Euroopan - maasta maahan. Näin Skandinavian ja Norjan. Minä näin asioita, joita tulee tapahtumaan juuri ennen Jeesuksen paluuta, juuri ennen kuin suuri onnettomuus purkautuu ihmisten päälle, onnettomuus, jonka vertaista emme koskaan ole kokeneet ja nähneet.

 

Aivan ennen Jeesuksen paluuta ja koettelemusten alkua, koemme liennytyksen ajan, jollaista ei koskaan ennen ole ollut. Tulee rauha ja tämä rauha kestää pitkään. Tänä rauhanaikana tapahtuu sotavarustelun supistamista monissa maissa, myös Norjassa. Kolmas maailmansota syttyy tavalla, jota kukaan ei ole odottanut ja odottamattomalta suunnalta ja me olemme yhtä valmistautumattomia kuin olimme 9.4.1940."

 

VÄLINPITÄMÄTTÖMYYTTÄ JA LANKEEMUSTA KRISTIKUNNASSA

 

"Minä näin kristittyjen keskuuteen tulevan vertaansa vailla olevan välinpitämättömyyden, lankeemuksen todellisesta ja elävästä kristillisyydestä. Aikana ennen Jeesuksen paluuta kristityt eivät tule olemaan avoimia tutkistelevalle julistukselle. He eivät tule kuuntelemaan sanomaa synnistä ja armosta, laista ja evankeliumista, katumuksesta ja parannuksesta. Tilalle tulee toista laatua oleva julistus, jonkinlainen onnellisuutta tavoitteleva kristillisyys: pitää menestyä ja päästä eteenpäin. Kyseessä ovat aineelliset asiat, tavalla mitä Jumala ei koskaan ole luvannut. Kirkot, vapaakirkot ja rukoushuoneet tyhjenevät yhä enemmän. Ristin ottamisen ja Jeesuksen seuraamisen julistuksen sijalle tulee viihde, taide ja kulttuuri sinne, missä pitäisi olla herätys, hätä ja parannuskokouksia. Tämä tulee tapahtumaan suuressa määrin juuri ennen Jeesuksen toista tulemista ja onnettomuus murtautuu päällemme.

 

MORAALIN HAJOAMINEN, AVOLIITOT, USKOTTOMUUS, HOMOSEKSUAALISUUS, VÄKIVALTA JA SEKSI TELEVISIOSSA, VÄKIVALTA YHTEISKUNNASSA

 

"Norjaa kohtaa vertaansa vailla oleva moraalin hajoaminen. Ihmiset tulevat elämään niin kuin naimisissa olevat olematta naimisissa. Yhteen muuttaminen ennen avioliittoa lisääntyy suuressa määrin. Tämä tapa tulee hiipimään kristillisiin seurakuntiin ja tätä ei vastusteta aktiivisesti. Myös synti luontoa vastaan suvaitaan. Aivan ennen Jeesuksen paluuta näytetään TV-ohjelmia, joita emme ole koskaan ennen nähneet. TV tulee täyttymään niin hirvittävästä väkivallasta, että se opettaa kansaa murhaamaan ja tekemään lopun toisistaan. Kaduilla kävelemisestä tulee turvatonta. Kansa tulee omaksumaan sen, mitä he näkevät, eikä silloin tule olemaan vain yhtä vaihtoehtoa televisiossa, vaan tarjonta tulee olemaan laaja.

Televisio tulee toimimaan juuri niin kuin radio. Voimme ruuvata ohjelmasta ohjelmaan, jotka tulevat olemaan täynnä väkivaltaa ja kansa pitää tätä viihteenään. Pahimmat ajateltavat murha- ja väkivaltakäsikirjoitukset lavastetaan näytettäviksi ja tämä leviää yhteiskuntaan. Sukupuoliyhdyntäkohtauksia tullaan näyttämään. Kaikista intiimimmät asiat, jotka kuuluvat avioliittoon, näytetään ruudussa. Tämä tulee tapahtumaan ja sinä tulet näkemään sen toteutumisen. Ne lait, jotka meillä nyt on, tullaan rikkomaan ja kaikkein epäsiveellisintä tullaan näyttämään silmiemme edessä."

 

MAAHANMUUTTO JA KOLMAS MAAILMANSOTA

 

Kansaa köyhistä maista virtaa Eurooppaan. He tulevat myös Skandinaviaan ja Norjaan. Kansa ei pidä siitä, että he ovat täällä, ja ihmiset tulevat olemaan kovia heitä kohtaan. Heitä tullaan kohtelemaan yhä enemmän kuin juutalaisia ennen sotaa. Silloin meidän syntiemme mitta on täyttynyt. Tämä tapahtuu aivan ennen Jeesuksen paluuta - ja ennen kuin kolmas maailmansota syttyy. Siitä tulee lyhyt sota. Kaikki, mitä olen sodasta kokenut, on vain lasten leikkiä verrattuna tähän. Se alkaa tavallisena sotana, mutta se tulee leviämään ja se päättyy atomipommeihin.

Ilma tulee saastumaan niin, ettei sitä voi hengittää, ja tämä kohtaa monta maanosaa. Amerikkaa, Japania, Australiaa - rikkaita maita. Vesi tulee pilaantumaan. Emme voi viljellä maata siellä. Ne, jotka ovat jäljellä rikkaissa maissa, yrittävät paeta köyhempiin maihin, jotka eivät ole vahingoittuneet. Siellä meitä kohdellaan niin kuin me kohtelemme heitä, eivätkä he ole halukkaita ottamaan meitä vastaan. Minä olen iloinen siitä, etten tarvitse kokea tätä, mutta kun aika lähestyy, sinun on rohkaistava itsesi ja matkustettava ympäri ja kerrottava kansalle, mitä minä olen nähnyt."

 

 

Teksti ja sanoma herätti oikein kunnolla. Mietin, olenko unohtanut kaikessa kiireessä Jeesuksen tulemuksen olevan jo niin lähellä. Mietin, olenko valmis, ovatko läheiseni valmiita? Nyt on aika rukoilla, antaa omastaan Jumalan valtakunnan työn hyväksi. Kun Jeesuksen tulemus tapahtuu, sen jälkeen ei kukaan voi tehdä enää mitään.

 

Ajattele.. sitten, juuri tänä aamuna luen Ilmestyskirjaa sen alusta. Sieltä avautui pari kohtaa erityisen vahvasti: "..autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen on kirjoitettu; sillä aika on lähellä!.. Katso,  hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet.."

 

Hämmästelet kenties blogini alussa olevaa tummaa kuvaa. Kuva on julkaistu 17.8.2015 Yle Uutisten nettisivulla. Kuva on otettu lentokoneesta ja sen on ottanut turkulainen valokuvaaja Marko Airismeri. Pilvien välistä siivilöityvä valo muodostaa rahtilaivan eteen satojen metrien ristin. Tuo kuva puhuttelee. Ei tarvita sanoja. Riittää kun katselee ristiä ja ajattelee, miten se liittyy Vapahtajaamme Jeesukseen. Uskon kautta Häneen me voimme selvitä tulevista ajoista.

 

Kävin aamulenkillä ja kuuntelin samalla puhelimesta Radio Patmosta. Siellä tuli evankelista Turkka Aaltosen haastattelu. Haastattelussa Turkka kertoi tämän blogin otsikkona olevasta kirjasta. Turkka oli saanut postissa Hyvä Sanoma -lehden jutun joltakin lehden lukijalta. Tuossa jutussa kerrottiin, miten joku uskova ihminen oli lähisukulaiselleen antanut tuon kirjan. Kirjan saaja katseli kirjaa ja totesi sen hengelliseksi kirjaksi. Hän ei hävittänyt sitä, mutta kätki sen kaapin ylähyllylle kaikkien tavaroiden taakse. piiloon

 

Kului aikaa ja kirja oli yhä lukematta. Silti tietoisuudessa oli koko ajan, missä kirja oli kätkettynä. Sitten tuli päivä, että ketään muita ei ollut kotona. Lahjakirjan saaja varmisti, ettei kukaan voi häntä yllättää ja otti kirjan esiin. Jo muutaman sivun lukemisen jälkeen sanoma kosketti niin voimakkaasti, että sanoma Jeesuksesta tavoitti tuon lukijan sydämen.  Ihme tapahtui. Elävä yhteys Jeesukseen syntyi.

 

Sinä voit jännittää omaa tulevaisuuttasi ja maailman tulevaisuutta.. Silloin, kun asiasi ovat kunnossa Jumalan kanssa, kun uskot, että Jeesus on Sinun syntisi sovittanut, saat olla turvallisella mielellä. Olemme matkalla Taivaan kotiin. Olen kiitollinen siitä, että omat vanhempani, monet sukulaiseni ja ystäväni, myös nuo äsken kuolleet ovat jo perillä Jumalan luona. Me olemme vielä täällä matkalla.

Kiitetään ruuasta, jota saamme nauttia. Kiitetään kodista, jossa saamme lämpimässä asua. Kiitetään vaatteista, joita kaappimme ovat täynnä. Niin paljon on aiheita, joista Jumalaa kiittää. Rukoillaan läheistemme puolesta. Ennen muuta että he löytävät pelastuksen lahjan. Rukoillaan seurakuntiemme puolesta, kaiken Jumalan valtakunnan työn puolesta. Minä rukoilen tosi usein Sinun puolestasi. Olet Jumalallesi tosi rakas ja tärkeä. Jäädään Hänen turviinsa. Eikä meidän tarvitse pelätä.

”Ajattelen itseäni: Minua heittelee milloin mikin voima sinne tänne. Kaikki on yhtä ainoata vaivaa enkä kuitenkaan saavuta onneani. Sitten ajattelen, miten hyvä minulle olisikaan, jos Jumala tekisi lopun kaikesta harhailustani ja itse ohjaisi minua.” (M. Claudius)

"Valitamme, ettei Jumala ilmaise itseään meille niinä muutamina minuutteina päivässä, jotka varaamme Hänelle, mutta miten on niiden kahdenkymmenenkolmen ja puolen tunnin laita, jolloin Hän kolkuttaa ovellamme vain kuullakseen meidän vastaavan: "Olen pahoillani, mutta minulla on nyt niin kiire." Tai miten on silloin kun emme vastaa lainkaan, koska emme edes kuule tuota kolkutusta sydämemme, mielemme tai omantuntomme ovella? Näin ollen meillä ei ole minkäänlaista oikeutta valittaa Jumalan poissaoloa, koska me itse olemme enemmän poissa kuin Hän koskaan."

 

En enää muista, kenen tekstiä tuo edellä kirjoittamani lainaus on, mutta se on hyvä. Jumala kutsuu minua ja Sinua lähelleen. Mutta ainakin minun on usein niin vaikea pysähtyä ihan tosissaan ja kuunnella Jumalaa. Olla ihan hiljaa. Olen perinyt menneiltä sukupolvilta luonteen, joka vaikuttaa mm. työhulluutta ja kyvyttömyyttä levätä. Eikö tunnu ihan oudolta, että mitä väsyneempi tai kipeämpi on, sitä enemmän tekee? Muistan äiti-vainaankin toimineen samoin. Vaikka kaikki ympärillä kutsui lepoon, oli vaan jatkettava, kunnes oli lähes polvillaan tai kun henkeä ahdisti.

 

En varmaankaan ikinä unohda hetkeä, jolloin kävin tapaamassa ystävääni Forssan sairaalassa. Vaikea sydänlihastulehdus oli diagnoosi. Kun juteltiin kaikkea, tämä mies totesi (helpottuneena), että aivan kuin joku valtava käsi olisi nostanut hänet sivuun kaikesta kiireestä. Nyt oli hyvä olla, koska lepo oli vihdoin läsnä.

 

Kun tätä Sinulle kirjoitan, tiedän, että Jumala kutsuu meitä lepoon, lähelleen. Michael Quist on kirjoittanut kirjan "Hän tulee vastaan". Lainaan tuota kirjaa tähän:

 

"Meidän on jätettävä koko elämämme Jumalan käsiin, yhä uudestaan. Voimme antaa sen kaiken hänelle muutamassa sekunnissa, missä tahansa ja milloin tahansa. Kristus odottaa meitä kaikkia. Hän tahtoo antaa meille eheyden ja rauhan.

 

Herra, etsin lääkettä itselleni ja monille lähimmäisilleni. Hyvää lääkettä, joka taatusti parantaa pelokkaat, ahdistuneet, masentuneet, hyvää rauhoittavaa lääkettä, jonka avulla voimme lopultakin nukkua rauhassa ja herätä iloisina. En hylkää ihmisten keksimiä tabletteja, he ovat keksineet ja valmistaneet ne minua varten, ja sinähän siunaat lääkärit, jotka määräävät niitä meille parhaan ymmärryksensä mukaan, ja apteekkarit, jotka tunnollisesti jakelevat niitä meille. Mutta näitä lääkkeitä meidän kaappimme ovat jo täynnä, koska ruumiimme vaatii niitä joka päivä lisää.

 

Herra, kiitos että tiedät jo meidän tarvitsevan aivan toisenlaista lääkettä, sillä turmellun kuoremme alla myös sydämemme sairastaa. Sydänparkamme potee puutostautia, koska siltä puuttuu yhteys sinuun. Olemme tahtoneet kasvaa liian riippumattomina, ylpeitä kun olemme, ja siksi olemme kitukasvuisia, kärsimme ilman ja auringon puutteesta. Meidän kuihtuneista oksistamme puuttuu sinun elämäsi.

 

Jo Palestiinassa sinä, Herra, kohtasit sairaita ja onnettomia, tuhansien riivaajien kiusaamia ihmisiä, samanlaisia kuin me tänään. He tulivat sinun luoksesi, pyysivät apua ja sinä vapautit heidät. Usko avasi heidän sydämensä ottamaan vastaan sinun lunastavan rakkautesi. Herra, oveni on tänä iltana raollaan, sillä huomasin sinun kulkevan ohi. Astu ovestani, jää luokseni, minä jään kuuntelemaan sinun jalkojesi juureen, lopultakin rauhoittuneena. Uskon, että saan lopultakin nukkua rauhassa.."

 

Tilanne Suomessa on muuttunut nopeasti. Pakolaisten tulo on muuttanut maamme tilannetta nopeasti. Enää ei riitä poliitikon toteamus, että pakolaisia pitäisi auttaa heidän kotimaassaan, kun rajan yli tulee satoja ihmisiä. Olin runsas viikko sitten mielenkiintoisessa tilaisuudessa Forssan kaupungintalolla. Kaupunki ja SPR järjestivät kaikille avoimen tilaisuuden pakolaisten tulosta kaupunkiin. Kaupunginjohtaja ja SPR:n valmiuspäällikkö selittivät muuttunutta tilannetta kaupungissa. Alkuosa tilaisuudesta sujui rauhallisesti, odottavasti. Sitten kun annettiin yleisölle lupa kysellä ja kertoa tuntojaan, alkoi tapahtua. Kaupunki, joka oli elänyt suhteellisen rauhallista/normaalia elämää oli yhtäkkiä muuttunut rajusti. Revennyt kahteen rintamaan: niihin jotka kannattavat pakolaisten tuloa ja niihin, jotka vastustavat.

 

Puheenvuoroja käytettiin monia, mutta lainaan tähän vain yhtä. Tilaisuuden aikana rohkaistiin tekemään tuttavuutta ja tervehtimään kaupungilla tapaamiamme pakolaisia. Vanha mies lehtereillä totesi jotenkin näin: "Eihän me täällä muutenkaan tervehditä toisiamme." - Olemme eläneet täällä omissa oloissamme, mutta nyt tilanne on muuttunut, paljonkin. Emme haluaisi muuttua, mutta on pakko.

 

Moni myös pelkää. On ahdistunut. Uutiset eri lähteistä työntävät meihin viestiä monista pelottavista asioista. Muistan vuosia sitten lukeneeni profetiaa siitä, miten ennen Jeesuksen paluuta, tulemme näkemään suuria kansainvaelluksia.. Olen ollut jotenkin levoton/ahdistunut näiden tapahtumien takia. Toisaalta tiedän ja tunnen, miten Jumala rohkaisee tulemaan luokseen etsimään rauhaa ja voimaa Hänestä.

 

Muistelen vuoden 1991 tammikuuta. Forssan kirkossa järjestettiin koko viikonlopun kestävät rukouspäivät. Kirkko oli lähes täynnä väkeä laajalti eri puolelta Suomea (jopa Virosta asti). Miksi väkeä oli niin paljon? Syynä oli se, että monet olivat säikähtäneet torstaina alkanutta Persianlahden sotaa. Kun ajan kuluessa nähtiin, että kolmas maailmansota ei alkanutkaan, moni jäi pois toiminnasta. On tunnettu tosiasia, että Jumalan luokse tulevat monet sellaiset, jotka säikähtävät, kun jotain rankkaa on tapahtumassa. Kun tilanne rauhoittuu, Jumalakin unohtuu.

 

Uudessa Testamentissa kerrotaan viisaista ja tyhmistä neitsyistä. Yöllä, kun kaikki nukkuivat, kuului huuto: "Katso, ylkä tulee.." Viisaat neitsyet olivat valmiita ja heillä oli lampuissaan öljyä ja he menivät ylkää vastaan. Tyhmillä neitsyillä ei ollut öljyä lampuissaan ja he jäivät häiden ulkopuolelle..

 

Jeesus on tulossa takaisin. Noutamaan omansa pois täältä kaiken vaivan keskeltä. Tämän päivän tärkein asia ei koske maamme talousvajetta eikä pakolaistilannetta. Tärkein asiamme on pitää huolta siitä, että olemme valmiit sinä hetkenä, kun Jeesus tulee tai kun hän kutsuu meidät jo aiemmin luokseen. Kun asiat hänen kanssaan ovat kunnossa, meidän ei tarvitse pelätä tulevia. Saamme elää kuin viimeistä päivää. Kaikki, mitä meillä on, on lahjaa. Kun elämämme päättyy, emme saa siitä mitään mukaan.

Paavali sanoo: "Voi minua, ellen minä evankeliumia julista.." Se oli hänelle annettu tehtävä ja hän ymmärsi vastuunsa siitä. Olin kerran eräässä seurakunnassa kouluttamassa seurakuntalaisia käytännön evankelioimistyöhön. Osanottajia oli ehkä 15. Eräs aktiivimaallikko sanoi minulle, että heidän seurakunnassaan on taas tultu maitoa tarvitseviksi. Jos järjestetään esim. evankelioimisilta, väkeä voi olla paikalla yli 100 henkeä, mutta kun pitäisi lähteä liikkeelle, Herran asioille, asia ei kiinnosta.

 

Raamatussa on useita kertoja kirjoitettu: "Voi"-huuto. Entä tänä aikana? Pitääkö minun, meidän, meidän seurakuntiemme ja järjestöjemme tänään huutaa: "Voi minua/ meitä!" Miten meidän tehtävämme? '

 

Sydäntäni polttaa! Tunnen olevani "velassa" Herralle. En olisi hengissä, jos Hän ei olisi minua auttanut. Haluan elää Hänelle. Elämä on lahjaa, joka päivä, joka hetki. - Olen saanut rohkaisua läheltäni: "Elä rohkeasti tätä päivää. Jokainen päivä on lahja. Älä jätä käyttämättä Jumalan antamia mahdollisuuksia." Nuo sanat polttavat sydäntäni, ei vaatimuksena tai ruoskana, vaan väkevänä saarnana ihmiseltä, joka pian on perillä Herransa helmassa.

Erkki Leminen kirjoitti joskus, että pienellä saunatuikullakin on tärkeä tehtävä, kun pimeässä kuljemme kohti rantasaunaa. Ehkä joku lähellämme on täydellisessä pimeydessä. Ehkä hänelle ei huomista enää tulekaan. Jumala haluaa sytyttää meitä valon "lähettiläiksi". Se ei tarkoita välttämättä ryhtymistä saarnaajaksi. Jumala voi käyttää meitä omalla tavallaan siellä, missä olemme.

 

Olen viime päivinä kuullut ja lukenut kommentteja, että "onhan meillä itsellämmekin köyhiä ja asunnottomia.." - Jos tuntuu vaikealta auttaa pakolaisia, meidän lähellämme on aina niitä, joita voimme auttaa. Jeesus sanoi jo kauan sitten: "Köyhät teillä on aina keskuudessanne.."

 

Kysymys on syttymisestä! Luin Anja Porion kirjaa "Anna kiireen mennä". Jaan Sinulle tekstin, joka puhutteli. Runsaan kuukauden päästä on taas isänpäivä, mutta tuo teksti liittyy äitienpäivään:

"Tiedätkö, miltä tuntuu saada puhelinsoitto, jossa ohut pojanääni, änkyttävä ja epäselvä, sanoo arasti: "Ajattelin että s-saisin s-soittaa ja onnitella kun - kun on ä-äitien-päivä. M-minulla on ä-äitienpäiväkortti. Saat s-sen j-joskus. Haluatko?" Olimme viettäneet äitienpäivää ruusuin, kakuin, lauluin, kortein.. onnellinen perhe, äiti, isä ja kolme tervettä elinvoimaista lasta. Ja sitten sinä soitat lastenkodista. Sielläkin on äitienpäivä, äitienpäiväkortit, äitienpäivälaulut, lippu salossa. Mutta ei ole äitiä. On vain äidinkaipuu pojansydämessäsi. On rakkaus, jota äiti ei ole ottamassa vastaan. Soitat ja arasti kysyt, saatko antaa sen minulle?

Tunnen kuinka koko olemuksesi huutaa minulle: Ole minulle äiti. Ole edes sunnuntai-äiti. Tai kaksi seitsemäsosaäiti. Silläkin äidinsirpaleella voi elää. Sekin riittää evääksi edes pienen matkan. Soitossasi on jotain niin riipaisevaa, että käperryn kokoon.."   

Kun Jumalan rakkaus täyttää sydämemme, elämä muuttuu. Iloinen tuhlari on runo, joka hyvin kuvaa meille annettua tehtävää:

Tahtoisin olla tuhlari, Herra. Tuhlata aikaani ja voimiani, antaa, antaa eikä pidätellä, kylvää eikä vain niittää. Herra, älä anna minun olla saituri, joka hoivailee omaa minäänsä, varoo jokaista ponnistusta, laskee jokaisen askeleen, säästää fyysisiä voimavarojaan huomisen vaatimuksiin, joita ei kenties tulekaan. Tee minusta iloinen tuhlari, Herra: että riemuiten antaisin rakkauttani ja huolenpitoani, avaisin pienten varastojeni sulkuportit, vuodattaisin sitä vähää mitä minulla on mittaamatta ja kitsastelematta, pohtimatta tuskallisesti tulevia, jättäen Sinulle huomisen huolen.

Älä salli minun suojautua lasikaappiin, peläten että päivänvalo saisi minut lakastumaan ja ajan koura kohtelisi ankarasti kavahtaen pienintäkin ponnistusta ja säästäen itseäni - miksi? Näyttääkseni kauniilta kirstussani? Suo minun antaa mitä annettavaa on avoimin käsin, uhrata itseni Sinulle joka päivä palvelusta varten, olla onnellisena käytössä niin kauan kuin elämää kestää, elää iloisena tuhlarina Sinulle. Sillä lopussa, Herra, Sinä et kysy minulta mitä olen säästänyt, vaan mitä olen antanut."

 

Itken kun tätä kirjoitan. Ajattelen sitä, miten paljon olen Jumalalta saanut. Lahjaksi, armosta. Mutta miten liian vähän olen kiittänyt tästä kaikesta. Liian vähän olen omastani jakanut. 

"Herra, ole minulle syntiselle armollinen. Tiedän, että Sinä tulet pian. Auta että voisin olla valmis silloin. Niin ihmeellinen on Sinun rakkautesi. Siunaa ne päivät, jotka vielä on jäljellä. Tee minusta iloinen tuhlari, koska Sinä olet kutsunut minutkin jakamaan rakkauttasi. Tavalla ja toisella. Jään, Jeesus, turviisi. Minulla ei ole muuta turvaa eikä rauhaa, kuin Sinä. Siunaa kaikkia rakkaitani. Pidä heistäkin huolta. Siunaa jokaista joka tätä tekstiä lukee. Anna meidän kerran kohdata Sinun luonasi. Sinun luonasi on turvallinen paikka meille jokaiselle. Ylistys olkoon Sinun nimellesi, Isä, Poika ja Pyhä Henki."

"Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella." Jes 55:9

 

Viime viikkojen aikana olen löytänyt pari huikeaa tekstiä, jotka tässä blogissa Sinulle jaan. Tekstien kautta uskon Jumalan kutsuvan meitä lähelleen, Hänen ihmeellisen maailmansa ymmärtämiseen, kohtaamaan taivaallista rakkautta, jonka lähde Hän itse on.

Pastori Jukka Norvannon Jesajan kirjan selityksessä on seuraava teksti:

"Nobel-kirjailija Alexander Solzhenitsyn sanoi eräässä kirjoituksessaan pohtiessaan Neuvostoliiton onnetonta kehitystä: "Yli puolivuosisataa sitten ollessani vielä lapsi muistan kuulleeni usean vanhuksen selittävän Venäjän kohtaamia onnettomuuksia tähän tapaan: "Ihmiset ovat unohtaneet Jumalan; sen seurausta tämä kaikki on." Sen jälkeen olen yli 50 vuoden ajan tutkinut Venäjän vallankumousta; sinä aikana olen lukenut satoja kirjoja, kerännyt henkilökohtaisia kertomuksia ja olen itsekin kirjoittanut kahdeksan teosta noiden vaiheiden selvittämiseksi. Mutta jos minua pyydettäisiin tiivistämään mahdollisimman lyhyeen pääsyy hirvittävään vallankumoukseen, joka nielaisi n. 60 miljoonaa ihmistä kansastamme kitaansa, en voisi sanoa sitä tarkemmin muuten kuin toistamalla: "Ihmiset ovat unohtaneet Jumalan; sen seurausta tämä kaikki on."

Vaara unohtaa Jumala ei ole vain itäisen naapurimme ongelma. Sielunvihollinen tekee kaikkensa, että mekin unohtaisimme Jumalan. Että hylkäisimme Raamatun, rukouksen, oman seurakuntamme.. Maailma tarjoaa meille kaikkea mahdollista, jotta unohtaisimme sen, mikä elämällemme on kaikkein tärkeintä.

Vuosia sitten toimin hengellisen lehden levikkipäällikkönä. Tuossa työssä kohtasin monia lehden asiamiehiä. Moni heistä sanoi minulle: "Minä olen vain tällainen huono asiamies.." Kun sitten pidin monia rukouskursseja, kuulin useiden sanovan: "Minä olen vain tällainen huono rukoilija.." Vuosikaudet minä pidin itseäni huonona ihmisenä, uskovana ym. Vihasin itseäni ja "ruoskin" itseäni. Tuo viha yritti talloa minut maan alle ja tuhota minut kokonaan..

Vasta viime vuosina olen pystynyt jättämään tuota vihaa taakseni. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että sielunvihollisen tarkoitus on ollut käyttää heikkouttani, syntisyyttäni ja sairauksiani hyväkseen niin, että Jumalan ihmeellinen rakkaus peittyisi silmiltäni ja sydämeltäni.

Seuraavat lainaukset on Gerard W Hughesin kirjasta Matkaoppaana rukous. Kirja on sanomaltaan yksi parhaista rukousta käsittelevistä kirjoista.

"Kaikki, mitä meille tapahtuu, on Jumalan kutsu kääntyä hänen puoleensa. Niinpä rukous on yhtä laaja kuin luomakunta: ei ole olemassa ainuttakaan kokemusta, joka ei voisi tulla rukoukseksi. Koska olemme unohtaneet tämän perustotuuden, kristillinen spiritualiteetti näyttää kovin usein keinotekoiselta, elämälle vieraalta, epäluonnolliselta, joittekin harvojen yksityisomaisuudelta - varjellulta rikkaudelta, joka voi sulkea meidät järkkymättömän omahyväisyyden valtaan, kiinnostumiseen kaikkien muiden hengellisestä hyvinvoinnista ja omasta materiaalisesta turvallisuudestamme.

Jumala on sekä meidän yläpuolellamme että sisimmässämme. Teologit puhuvat Jumalasta transsendenttina ja immanenttina. Lyhyesti sanottuna transsendentti tarkoittaa, että Jumala on aina suurempi, liian suuri rajalliselle mielellemme, jotta voisimme määritellä tai omaksua asiaa riittävästi. Meille Jumala on aina salaisuus. Se tarkoittaa, että mitä enemmän tulemme häntä tuntemaan, sitä enemmän tiedämme, miten paljon vielä on tunnettavaa. Kiusauksenamme on aina sovittaa Jumala omiin mittoihimme tehdäksemme hänestä oman kuvamme ja kaltaisemme, valvoaksemme häntä, kesyttääksemme hänet niin, että hänen toimintansa olisi ennustettavissa ja että hän aina olisi meidän puolellamme. Jumalaa ei voida määritellä inhimillisen määrittelyn rajoissa. Hän on aina suurempi, ennalta arvaamaton ja yllätyksiä täynnä. Tämä totuus on meille usein hämmentävä ja tuskallinen. Kun onnettomuudet koettelevat meitä, kysymme: "Miten Jumala salli tämän tapahtua meille?"

Kirkko on Jumalan sakramentti maailmassa, tehokas merkki hänen läsnäolostaan keskuudessamme. Tästä seuraa, että kirkon on heijastettava tätä Jumalan transsendenttia ominaisuutta, tätä hänelle luonteenomaista ennalta arvaamattomuuden piirrettä. Kirkon on sen vuoksi oltava kehittyvä kirkko, tai niin kuin varhainen kirkko kutsui itseään pyhiinvaelluksella olevaksi kirkoksi, aina matkalla, matkalla pois Egyptin orjuudesta erämaan kautta luvattuun maahan. Tämä totuus kirkosta voi myös olla meille hyvin tuskallinen ja hämmentävä ja syy paljoon katkeruuteen, vihamielisyyteen ja kirkon sisäiseen jakaantumiseen ja eri kristittyjen kirkkojen väliseen jakautumiseen. Me kaikki pelkäämme muutosta, janoamme turvallisuutta, mutta kirkko, joka on muuttumaton ja vakaa, on lakannut olemasta kirkko, eikä se ole enää merkki transsendentista Jumalasta. Mutta Jumala on myös immanentti, läsnä kaikissa asioissa, mutta ei kenenkään pidäteltävissä. 

Rukoustapoja on niin monia erilaisia kuin on ihmisiäkin. Rukous on sitä, että olemme oma itsemme Jumalan edessä. Hän luo jokaisen meistä ainutlaatuiseksi, kaikista muista erotettavaksi esimerkiksi sormenjälkien, äänen, solujen, käsialan, tapojen perusteella. Niinpä ei ole yllättävää, että me rukoilemmekin eri tavalla. Silti tämä ilmeinen totuus on unohtunut ja jotkin rukouskirjat antavan yhä vaikutelman, että rukous on kuin pesukoneen käyttö: Jos seuraat ohjeita, halutut tulokset saavutetaan. Ellet seuraa ohjeita, silloin sinussa on jotakin vialla ja sinun on parasta pyytää neuvoa psykologilta, henkiparantajalta tai mahdollisesti henkien manaajalta.

Olen tavannut paljon ihmisiä, jotka sanovat: "En osaa rukoilla" tai "Se on niin pitkästyttävää enkä tiedä, mitä minun on tarkoitus tehdä" tai "Luen rukouksia, luen Raamattua ja minusta tuntuu, ettei mitään tapahdu. En pääse eteenpäin." Silti monia näistä samoista ihmisistä - sitten kun heitä on rohkaistu kokeilemaan uusia rukoustapoja - rukous alkaa vetää puoleensa, lumota itsessään sekä vaikutuksellaan, joka sillä on heidän elämäänsä..

Yksi tärkeimmistä rukouksen esteistä on käsityksemme Jumalasta. Me voimme oppia tuntemaan Jumalan vain oman inhimillisen kokemuksemme kautta. On helppoa sanoa: "Jumala on rakkaus", mutta minun käsitykseni rakkaudesta on voinut olla traumaattinen kokemus täynnä tuskaa, petosta, torjuntaa. On kyseenalaista, pystyykö kukaan ihminen rakkauteen vailla mitään ehtoja. Jopa kaikkein parhaimmatkin vanhemmat ja opettajat ovat taipuvaisia asettamaan ehtoja rakkaudelleen. Äiti rakastaa kilttiä poikaa tai tyttöä, mutta ei pidä kovinkaan paljon ilkeästä lapsesta. Niinpä me opimme jo varhain, että rakkaus on ansaittava kuten kaikki muukin maailmassa.

Kuusikymmentäluvun loppupuolella ja seitsemänkymmentäluvun alussa toimin yliopiston kappalaisena ja vietin paljon aikaa puhumalla opiskelijoiden kanssa, jotka olivat joko hylänneet uskonsa tai olivat ajatelleet tehdä niin. Monen keskustelun jälkeen kokosin heidän mielipiteittensä perusteella kuvan Jumalasta. Hänestä tuli "vanha kunnon Yrjö-setä", perheen suosikki, varakas, voimakas, vaikutusvaltainen ja viisas, joka rakastaa meitä kaikkia. Lapsina meidän viedään vierailulle hänen suureen kartanoonsa, jossa tapaamme matalalla äänellä puhuvan iäkkään miehen. Vierailun loppupuolella hän kääntyy meidän puoleemme ja sanoo: "Kultaseni, tahdon nähdä sinut täällä joka sunnuntai. Näytän nyt sinulle, mitä tapahtuu, ellet tule." Hän johdattaa meidät kellariin, jossa on oikein pimeää ja kuumaa ja me kuulemme vertahyydyttävää kirkumista. Siellä on pitkiä teräsovien rivistöjä. Yrjö-setä avaa yhden niistä ja näemme sunnattoman suuren huoneen täynnä liekehtiviä uuneja, joihin pienet pirut heittävät pitkissä jonoissa seisovat miehet ja naiset ja lapset. "Ja kultaseni, noin sinullekin käy, ellet vieraile luonani säännöllisesti." Meidät päästetään pois kellarista kauhusta tärisevinä rakastavien vanhempiemme luo. Puristaen heitä kumpaakin lujasti kädestä kuljemme kotiin..

Tämä on karikatyyri, mutta se kuvaa totuutta, nimittäin sitä, että olemme saaneet perinnöksi varsin vääristyneitä käsityksiä Jumalasta. Kuva vaihtelee ihmisestä toiseen. Yhdelle lapselle Jumala voi olla Yrjö-setä, toiselle hän on epämääräinen joulupukki, joka kutsutaan käymään jouluna, pääsiäisenä, kastetilaisuuksiin, häihin ja hautajaisiin. Muuna aikana hänestä ei tarvitse välittää. Kun kasvamme aikuisiksi, voimme ymmärtää oman jumalakuvamme epämuotoisuuden, mutta kuva jää syvälle tiedostamattomaan mieleemme. Se vaikuttaa mieleemme ja tunnetiloihimme jättäen meihin ahdistuneen uskonnollisen kuuliaisuuden tai syvän vastenmielisyyden kaikkea uskontoon liittyvää kohtaan. Uskonnollinen kielenkäyttömme heijastelee usein näitä vääristyneitä käsityksiä.

Me puhumme esim. paastonajasta katumuksen aikana, kääntymisenä takaisin Jumalan puoleen. Käsite katumus on peräisin latinankielisestä sanasta poena, joka tarkoittaa kipua, rankaisemista, kärsimystä, rangaistuksen uhkaa ja murhetta, joten Jumala yhdistetään kaikkiin noihin asioihin. Uuden testamentin sana on metanoia, kuten olemme nähneet ja se tarkoittaa mielen ja sydämen muutosta, paluuta takaisin Jumalan luo, jota kuvataan vapaudeksemme, iloksemme, häneksi, jonka luo sielumme kaipaa ja joka on kaipauksemme ilo.

Järjellämme saatamme tietää, ettei Jumala ole julma, sadistinen tai oikukas tai ettei hän muistuta joulupukkia. Mutta kun yritämme rukoilla, saatamme kuitenkin kohdata tuollaisen Jumalan, sillä lapsuuden käsityksiä ei helposti pyyhitä pois. Vain Jumalan avulla voidaan tuntea Jumala ja Jumala sanoo meille psalminkirjoittajan välityksellä: "Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala." (Ps 46:11) Jos siis meidän on määrä tuntea Jumala omassa elämässämme, meidän on opittava olemaan hiljaa.

Useimmille meistä on vaikeaa olla hiljaa ja liikkumatta jo lyhytkin aika, mutta vielä vaikeampaa on hiljentää mielensä. Onneksi mielemme on siten rakentunut, että voimme keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Jos voin kiinnittää koko huomioni siihen, miltä isovarpaassani tuntuu, en voi ajatella Jumalaa tai mitään muutakaan samaan aikaan. Seuraavassa on yksi hiljaa olemisen harjoitus.

Istu tuolilla tai lattialla niin hyvin rentoutuneena kuin voit ja pidä selkä suorassa muttei kuitenkaan jäykkänä. Kohdista nyt huomiosi siihen, mitä tunnet ruumiissasi. Voit ehkä aloittaa oikeasta jalasta ja edetä sitten hitaasti kehosi ympäri ajattelematta sitä, mitä tunnet, tuntea vain. Harjoitus ei voisi olla yksinkertaisempi, mutta silti useimmat meistä pitävät sitä aika vaikeana, sillä heti kun olemme aloittaneet, ajatteleva mielemme alkaa harhailla ja kysellä, emmekö olekin tuhlaamassa aikaamme. Se muistuttaa asioista, jotka meidän on tehtävä, ja myös niistä, mitä olemme jättäneet tekemättä. Ihmettelemme, mitä tällä harjoituksella on yleensäkään tekemistä rukouksen kanssa. Heti kun tulet tietoiseksi mielesi aktiivisuudesta, totea ajatukset ja kysymykset mielenkiintoisina, mutta palaa takaisin siihen, mitä parhaillaan tunnet. Samaten, jos olosi on epämukava tai tunnet jossakin kutinaa, totea epämukavuus, mutta palaa takaisin siihen, miltä kehossasi tuntuu. Mitä pitempään voit olla keskittyneenä yhteen kehosi kohtaan, sitä parempi.

Tällaisen hiljaa olemisen asiantuntijat voivat istua liikkumatta tunnin tai kauemmin jolloin heidän huomionsa on kiinnittyneenä esimerkiksi ylähuuleen. Meidän ei kuitenkaan tarvitse olla kunnianhimoisia, ja muutama minuuttikin riittää.

Kun tunnet rentoutuneesi tässä harjoituksessa, haluat ehkä tehdä siitä hiukan enemmän rukouksen kaltaisen käyttämällä apuna Paavalin lausetta: "Hänessä me elämme, liikumme ja olemme." Apt 17:28 Missä Jumala on? Jumala on siellä, missä me olemme. Hän on elämämme ja tietoisuutemme. Lähempänä meitä kuin itse olemme itseämme. Tämä totuus on kaikkien rukousmenetelmien perusta.

Kun teemme tätä harjoitusta, on kiinnostavaa huomata, ettei ajatteleva mielemme salli meidän keskittyä käsillä olevaan hetkeen. Se vetää koko ajan meitä tulevaisuuteen tai menneisyyteen. Silloin alamme ymmärtää, että tällainen tapa voi vahingoittaa elämää. Me annamme huomiomme kiinnittyä vain pieneksi ajaksi nykyhetkeen, joka on se ainoa todellisuus, mikä meillä tällä hetkellä on. Mennyt on poissa, tulevaisuutta ei vielä ole, joten meillä on taipumuksena käyttää suurin osa ajastamme pakenemalla todellisuutta. Oikein hyvä hengellinen harjoitus olisi yrittää elää niin täydesti kuin mahdollista käsillä olevassa hetkessä.

Jumala on siellä, missä me olemme, emmekä voi löytää häntä mistään muualta. Tämä on toinen ilmeinen totuus, jonka me käytännössä niin usein unohdamme sijoittamalla Jumalan jonnekin muualle, ehkä kirkkoon tai johonkin muuhun pyhään paikkaan. Koska ulkoistamme Jumalan ja elämämme menneessä ajassa tai tulevaisuudessa, voimme tuhlata elämämme hedelmättömään katumiseen sen vuoksi, mitä olemme ehkä olleet tai olisimme voineet olla, jos vain olosuhteet olisivat olleet erilaiset.

Mitä Jumalan tahto tarkoittaa sinun elämässäsi tällä hetkellä, juuri nyt? Se on aivan siinä, missä olet tällä hetkellä, tässä paikassa, tässä perheessä, tässä yhteiskunnassa, työssä, tällä luonteella, näillä lahjoilla, kyvyillä, kykenemättömyydellä ja syntisillä taipumuksilla. Juuri tästä paikasta, eikä mistään muualta, sinun on määrä löytää hänet, ja juuri näistä olosuhteista sinua ylistetään, eikä mistään muista. Tämä ei tarkoita, että meidän on pysyttävä siinä, missä olemme ja sellaisena kuin olemme. Tyytymättömyyden tunteet ovat Jumalan muistutuksia, kun hän rohkaisee meitä joko muuttamaan tilannettamme tai tapaa, jolla ymmärrämme sen. Ainoa tapa löytää hänet, on aloittaa siitä, missä olemme. Muuten olemme kuin se ihminen, joka vastasi, kun häneltä kysyttiin tietä erääseen kylään, sanomalla ensin "Teidän sijassanne en aloittaisi tästä."

On hyvä aloittaa jokainen rukoustuokio hiljentymisharjoituksella. Tässä on hyödyllinen ohje rukoukselle: meidän pitäisi aina seurata vaistojamme ja rukoilla niin kuin osaamme, ei sillä tavoin kuin emme osaa.

Useimmat meistä voivat helposti hyväksyä tämän neuvon ja ovat valmiita antamaan sen muille. Meidän on hyvin vaikea noudattaa itse sitä, sillä meille on vakuutettu jo varhain, että toiset tietävät paremmin ja että meidän on seurattava ohjeita, jotka oppineemmat tai kokeneemmat asettavat eteemme. On viisasta ottaa huomioon, mitä oppineet ja viisaat sanovat, mutta meidän on myös tärkeää kuunnella omaa kokemustamme. Sen laiminlyöminen tai väheksyminen voi merkitä sitä, että laiminlyömme Jumalan meille antamia vihjeitä silloin, kun hän vaikuttaa meissä. Meidän olisi kuunneltava omaa kokemustamme ei vain päättäessämme, mitä rukoilemme vaan myös miten rukoilemme polvistuneena, istuen, seisten, makuuasennossa vai kävellen ja miten kauan.

Varhainen teologi Evagrius sanoi: "Synti on Jumalan hyvyyden unohtamista." Siksi ensimmäinen askel kohti katumusta ei ole itsemme moittiminen tai  rankaiseminen. Itsensä paheksuminen sulkee meidät yhä varmemmin omaan pahuuteemme. Ensimmäinen askel kohti katumusta on kääntää huomiomme Jumalan hyvyyteen. Vain Jumala voi opettaa meille, mitä synti on. Millä tavoin meidän sitten pitäisi kohdistaa huomiomme Jumalan hyvyyteen? Jumala ja vielä enemmän hänen hyvyytensä, voivat vaikuttaa sangen abstrakteilta käsitteiltä erityisesti silloin, kun olemme toisten ihmisten ilkeyden tai julmuuden uhreja tai kun tunnemme jääneemme oman ilkeytemme tai julmuutemme ansaan.

Ennen nukahtamista meillä on tapana palauttaa mieleen päivän tapahtumia, erityisesti jos olemme riidelleet. Elämme uudelleen tuon tapahtuman ja järjestämme asiat meille edullisempaan muotoon. Kiukuttelemme itsellemme, kun olimme tuolloin niin hidasälyisiä, sillä nyt mieleemme on tullut terävä huomautus, jolla olisimme tehneet selvää vastapuolesta. Käytä tätä luontaista taipumusta ja palauta mieleesi päivän hyviä hetkiä, niitä, joista nautit, jotka virkistivät sinua ja joita arvostit näyttivätpä ne miten vähäpätöisiltä tahansa. Monet hämmästyvät tehdessään ensimmäistä kertaa tätä harjoitusta ja huomatessaan, miten paljon päivän mittaan tapahtui sellaista, josta he nauttivat ja joista ovat kiitollisia. Vain katselemalla, arvostamalla ja nauttimalla noista hetkistä ja olemalla hyvillä mielin niiden johdosta me saamme edes jonkin todellisen käsityksen Jumalan hyvyydestä.

Näe nämä hetket Jumalan lahjoina, jotka hän antoi sinulle. Hän ei antanut niitä sen vuoksi, että olet ollut hyvä tai tehnyt paljon työtä tai että olet ollut hyveellinen tai vilpitön, vaan koska sinä olet kallisarvoinen Jumalan silmissä, ja hän rakastaa sinua.

Jos teet tämän harjoituksen yhden kerran, sillä ei ole juurikaan jälkivaikutusta, mutta jos otat sen tavaksesi, se alkaa muuttaa havaitsemistasi, joka on kaiken olemassaolon perusta. Me alamme nähdä sen todellisuuden, jossa elämme, emme vain persoonattomana olosuhteiden sarjana, joka on pantu koettelemukseksemme, tai jonakin jumalaisena estejuoksuna, ikuisten rangaistusten odottaessa häviäjiä. Alamme nähdä sen läsnäolona, luokseen kutsuvana ja rakastavan Jumalan läsnäolona, joka tuntee iloa antaessaan ja joka on meille paljon enemmän kuin mitä itse voimme koskaan olla itsellemme. Kun alamme havaita tällä tavoin, on kuin kaikki olisi muuttunut, aivan kuin olisimme muuttuneet persoonattomasta laitoksesta kotiin, jossa kaikki puhuu siitä, mitä rakastamme."

Kotini lähellä on näkötorni, josta on huikeat näkymät lähiseudulle. Jumala haluaa näyttää Sinulle jatkossa sellaisia asioita, joita et ole koko elämässäsi nähnyt. Olet hänelle äärettömän rakas. Hänen ihmeellinen rakkautensa kutsuu meitä kulkemaan syvemmälle hänen tuntemiseensa. Rukoilen Sinun puolestasi.