Uhri on annettu

Terve vaan terve! Kun olin aloittelemassa tämän blogin kirjoittamista, lähes jo kirjoitin, ettei olla nähty pitkään aikaan. Suurinta osaa Teistä, tämän blogini lukijoista, en ole nähnyt koskaan. En edes tiedä, oletko mies tai nainen, nuori tai vanha tms? Asia, joka meitä yhdistää on suomen kieli. Ja varmaankin myös hengellisyys.

 

Viime vuoden elokuussa sain sähköpostiviestin, jonka lähettäjä kysyi, voisinko toimia oppaana japanilaiselle ryhmälle, joka tulee viikoksi Suomeen elokuussa 2019? Minua tarvittaisiin yhtenä päivänä, jolloin ryhmä tulee tutustumaan Tammelaan. Vaikka pyyntö koski vasta vuoden päässä olevaa opastusta, lupauduin tehtävään. Matkan vetäjinä ja tulkkeina toimii suomalainen pariskunta, joka on asunut Japanissa yli kymmenen vuotta. Näiden vetäjien kanssa tapasimme kaksi kertaa vuoden sisällä. Kun suunnitellun opastuspäivän ohjelma ja aikataulu saatiin valmiiksi, kiersimme keväällä tuon reitin ja varmistimme kaiken toimivuutta.

 

Niin sitten koitti tuo päivä pari viikkoa sitten. Monta kuukautta olin päivittäin rukoillut, että Jumala antaisi poutapäivän. Moni muukin asian puolesta rukoili. Jos koko päivän sataa, luontokohteisiin tutustuminen ei ole mitenkään nautinnollista.

 

Olin edellispäivinä tarkkaan katsellut telkkarin säätiedotuksia. Näytti siltä, että juuri tuolle päivälle luvattiin rankkoja sadekuuroja ym. Japanilaisten vierailu Tammelassa alkoi Saaren Kansanpuistosta. Vaimo vei minut tuonne töihin mennessään. Koska aamusta lähtien satoi rankasti, minulla oli saappaat ja sadevarusteet päällä. Päivä oli niin harmaa kuin olla voi. Odottelin bussiryhmän saapumista vanhan kioskin katoksen alla. Ja rukoilin. En tiedä, mitä oikein ajattelin, mutta rukoilin kuitenkin. Muutama minuutti ennen ryhmän saapumista, sade lakkasi.

 

Kiipesimme Kaukolanharjun näkötorniin. Kaikki halusivat kiivetä tuonne torniin ihailemaan yhtä Suomen kauneinta maisema-aluetta. Ihailtiin Suomalaista luontoa ja otettiin valokuvia. Alusta lähtien tuntui kuin olisimme ryhmän kanssa vanhoja tuttuja. Esittelin Kansanpuistoa ja sitten Lounais-Hämeen Pirtille syömään lounasta. Vanha historia kiinnosti ja perinteinen hämäläinen ruoka. Tämän jälkeen lähdettiin ajamaan kohti Torronsuon Kansallispuistoa. Pilvet olivat tosi uhkaavan synkkiä, mutta ei satanut kuitenkaan. 

Etelä-Suomen suurin keidas-suoalue oli/on näkemisen arvoinen. Metsähallituksen rakennuttamia pitkospuita pitkin marssimme peräkkäin. Suo-alue on n. 13 km pitkä ja 2-3 km leveä. Syvimmillään suota on yli 12 m! 10.000 vuotta sitten paikalla oli ensin meri, myöhemmin järvi, joka lopulta muuttui suoksi. Tällä hetkellä suolla pesii yli 100 eri lintulajia ja yli 50 erilaista perhoslajia.

 

Suolta lähdettyämme poikkesimme tien varrella olevaan kotileipomon kahvilaan, Vehnäpaakareille. Kun olimme kahvilla, kahvilan emäntä totesi, että "täällä on satanut tosi paljon." Siis vähän ennen meidän saapumistamme. Mutta nyt ei satanut ja nautimme kahvit hyvässä säässä ulkona kahvilan terassilla.

 

Matka jatkui Liesjärven Kansallispuistoon ja siellä olevalle Korteniemen Perinnetilalle. Tila on jo 1790-luvulla perustettu. Valtio osti tilan 1870-luvulla, jolloin tilasta muodostui metsänvartijan talo. Kun pääsimme tilalle, paikan emäntä totesi, että täällä satoi tosi paljon ennen kuin tulimme. Mutta jälleen oli poutaa. Tutustuimme tilalla maatilan elämään 1910-luvulla. Rukiin korjaamista, riihessä kuivaamista, puimista, jyvien käsikivillä jauhamista ym. Tilalla asuneella metsänvartijalla oli aikoinaan yli 1.500 hehtaaria metsää valvottavana! Palkaksi hän sai viisi hehtoa ruista = noin tynnyrillinen vuodessa sekä oikeus kalastaa ja metsästää valtion mailla.

Kun jatkoimme matkaa, viimeinen kohteemme oli Eerikkilän Urheiluopisto. Opisto on suuri alueellinen toimija. Kävijämäärä vuodessa on yli 60.000. Kun pääsimme Eerikkilän ruokalaan syömään, keittiöllä työssä oleva sukulaistyttö kertoi, että siellä oli satanut tosi rankasti iltapäivällä ennen meidän tuloamme.

Kun sitten hyvästelin ryhmän (Eerikkilän pihalla), kerroin heille, että olimme joka päivä rukoilleet, ettei tuon vierailupäivän aikana sataisi. En ole eläissäni kokenut sellaista, mitä tuona päivänä tapahtui. Ajoimme bussilla 40-50 km pitkin Tammelaa. Joka paikassa, missä kävimme, paikallinen emäntä totesi meille, että "täällä on satanut tosi paljon ennen teidän tuloanne." Kun päivä alkoi, minulla oli sadevarusteet ja saappaat ylläni. Kun sade näytti taukoavan, kuljin koko loppupäivän kesäkengissä enkä kastunut.

Jos Sinulla on tulossa esim. tyttären tai pojan häät vuoden päästä elokuussa, varmasti toivot ja/tai rukoilet, että ilma olisi kaunis. Kun rukoilet hyvää säätä päivittäin, huomaat varmasti, miten välillä on helpompi uskoa, välillä vähän vaikeampi. Kun sitten tuo päivä on muutaman viikon päässä, jännitys kasvaa. Kun aikaa on enää viikon verran, alat katsella säätiedotuksia päivittäin pelon ja ilonsekaisin tuntein. Noina hetkinä tajuaa, että voimme kyllä rukoilla päivittäin, mutta Jumala on kuitenkin se, joka säät ja ilmat säätää. Tuo japanilaisryhmän vierailu oli minulle suuri uskon ja rukouksen oppitunti. Ja arvatkaa, olenko tosi monta kertaa kiittänyt Jumalaa siitä, miten hän rukouksiin vastasi? Hän teki sen. Ja me vain ihailimme hänen tekojaan.

Meillä on vaimon kanssa tapana aamuisin pitää hiljainen hetki, ennenkuin lähdemme päivän tehtäviin. Luemme yleensä jostakin hengellisestä kirjasta jonkun luvun. Kesällä olemme lukeneet "Taizen veli Roger" -kirjaa.





Veli Roger perusti pienen yhteisön Ranskaan Taizen kylään vuonna 1940. Tuosta paikasta on vuosikymmenten aikana tullut maailman nuorison kokoontumispaikka, jossa on etsitty toivoa ja elämän tarkoitusta. Kirjassaan Veli Roger tuo esiin ajattelunsa kulmakiviä: toivo, luottamus, yksinkertaisuus, ilo, inhimillinen jakaminen, rukoushiljaisuus ja sydämen rauha. Kirjan tekstit ovat antaneet minulle/meille paljon. Siksi jaan Sinullekin yhden lainauksen kirjasta. Teksti käsittelee mm. uskon ja epäuskon taistelua meissä.

" Epäilyksestä nöyrään luottamukseen - Valo loistaa sielun yössä

Elämme maailmassa, jossa valo ja varjot kulkevat rinnakkain. Kun pyrimme valoa kohti, voiko epäilys ottaa meistä vallan? Venäläinen uskovainen Dostojevski ei murehtinut tätä vaan kirjoitti: ”Olen epäilyksen ja epäuskon lapsi. Mitä kauheita kärsimyksiä se onkaan minulle maksanut ja maksaa yhä, tämä kaipuuni uskoa, joka vahvistuu sydämessäni sitä mukaan kuin vastakkaisia argumentteja nousee sisältäni. Minun ”hoosiannani” on kulkenut epäilyksen sulatusuunin kautta.”

Silti Dostojevski voi jatkaa: ”Ei ole mitään kauniimpaa, syvempää, täydellisempää kuin Kristus. Eikä ainoastaan ole mitään vaan ei voi olla mitään.” Kun tuo Jumalan mies antaa ymmärtää, että hänessä ei-uskova elää yhdessä uskovan kanssa, hänen kiihkeä rakkautensa Kristukseen ei siitä himmene. 

Onnellisia ovat ne jotka kulkevat epäilyksestä kohti kirkkautta, kohti nöyrää luottamusta Jumalaan! Aivan kuin sumu haihtuu aamulla, valo loistaa sielun yössä. Ei mikään pettävä luottamus vaan kirkas luottamus, joka saa meidät toimimaan konkreettisissa tilanteissa, ymmärtämään, rakastamaan.

Vuosia sitten muutama veljistäni ja minä asuimme hetken aikaa Kalkutassa hyvin köyhällä alueella. Iltapäivisin Äiti Teresa pyysi minua joskus mukaansa kuolevien koteihin tapaamaan leprasairaita, jotka eivät odottaneet enää mitään muuta kuin kuolemaa. Ja joka aamu minä ja yksi veljistäni, joka on lääkäri, menimme hoitamaan kaikkien sairaimpia lapsia. Se oli kokemus, joka jättää jälkensä elämään. Joskus lapsia kuoli meidän käsiimme.

Ensimmäisestä päivästä asti hoidin neljän kuukauden ikäistä tyttöä, jonka äiti oli kuollut vähän hänen syntymänsä jälkeen. Minulle kerrottiin, että hän ei ehkä eläisi pitkään. Äiti Teresa nosti hänet syliini ja suostutteli minua viemään tytön Taizeen hoidettavaksi. Ajattelin: jos tuo lapsi tuntisi miten huolissani olen hänen elämästään, mitä hänestä tulisi? Sanoin itselleni myös: Anna huoltesi muuttua uskon luottamukseksi. Niin kauan kuin tämä lapsi elää, luota hänet Jumalan huomaan. Sylissäni hän saa ainakin kokea lyhyen elämänsä aikana luottamuksen onnen.  

Saavuttuamme Taizeen veljet kokoontuivat huoneeseeni katsomaan lasta. Laskin tämän Marie-nimisen tytön vuoteelleni, ja ensimmäistä kertaa hän alkoi jokeltaa kuin iloinen vauva. Hän selvisi ja varttui sisareni Genevieven talossa. Hän on nyt jo aikuinen. Olen hänen kummisetänsä ja rakastan häntä kuin isä. 

Etsi niin löydät

Voi käydä niin, että Jumala tuntuu etääntyvän. Joitakin hämmentää tunne, että Jumala on hiljaa. Olisiko uskon luottamus sitä, että sanotaan ”kyllä” Jumalan rakkaudelle, vaikka sisällämme olisikin tämä syvä hiljaisuus? Usko on kuin luottamuksen puuska, joka toistuu tuhat kertaa elämämme aikana.  

 

Muistakaamme, että uskomme ei luo Jumalaa eivätkä epäilyksemme hävitä häntä olemattomiin. Vaikka tuntuisi ettemme saa mitään vastakaikua, Kristuksen salattu läsnäolo ei koskaan katoa. Vaikka sisimmässämme saattaakin olla tunne hänen poissaolostaan, siellä on ennen kaikkea ihmetystä hänen jatkuvan läsnäolonsa tähden. Kun huolet onnistuvat etäännyttämään meidät uskon luottamuksesta, jotkut kysyvät itseltään: Onko minusta tullut epäuskoinen? Ei, ne ovat vain epäuskon murenia, ei sen enempää.

 

Evankeliumi kehottaa meitä luottamaan Kristukseen yhä uudelleen ja löytämään hänen kontemplatiivisesta (= mietiskelevä, syvämietteinen) elämästä. Kristus osoittaa nämä evankeliumin sanat jokaiselle meistä: ”Etsikää, niin te löydätte.” Onnellisia ne, jotka kulkevat epäilyksestä kohti nöyrää luottamusta! Kun äitini oli jo hyvin vanha, hän kertoi minulle eräänä päivänä omasta äidistään ja sanoi: ”Et ehkä tiedä, että isoäitisi, jota me kaikki rakastimme ja ihailimme, koki vaikeaksi uskoa.” Vastasin hänelle: ”Tiesin sen, ja rakastan häntä sen vuoksi vain enemmän. ”Isoäitini joutui raskaisiin koettelemuksiin. Hänen kolme veljeään kuoli tuberkuloosiin, samoin hänen isänsä. Myöhemmin yksi hänen pojistaan kuoli. Isoäiti tapasi kirjoittaa muistiinpanoja Raamattuunsa. Löysin sieltä tämän rukouksen Jumalalle: ”Minä en ole taistelua varten. Epäilen. Auta minua!” Ja sitten nämä sanat: ”Herra, emme kykene kestämään tätä taistelua, mutta se on syy olla jättämättä sinua, pysytellä lähelläsi.”

 
Osaltani voin sanoa, että nuoruudessani tietyllä hetkellä uskoni tuntui horjuvan. En niinkään epäillyt Jumalan olemassaoloa vaan pikemminkin sitä, oliko mahdollista elää yhteydessä häneen. Halusin olla niin rehellinen, että välillä en enää uskaltanut rukoilla. Arvelin, että on tunnettava Jumala voidakseen rukoilla.

Eräänä kauniina päivänä, kun olin vielä nuori, avasin vanhan kirjan, josta löysin muutaman vanhanaikaisella ranskalla kirjoitetun rivin. Tekijä kirjoitti, että vaikka Jumala ei ollut viestittävissä, Kristus teki hänet tunnetuksi. ”Kristus on Jumalan loisto.” Tuota en ole koskaan unohtanut. Juuri Kristus saa meidät ymmärtämään, että Jumala rakastaa meitä.

Kesällä 1937 yksi seitsemästä sisarestani, Lily, hän jolle olin sanellut lapsuuteni runot ja johon olin hyvin kiintynyt, sairastui vakavasti. Hän oli viiden lapsen äiti. Ymmärsin että hänen arveltiin kuolevan. Silloin kykenin rukoilemaan psalmin sanoin: ”Sydämeni muistaa sinun sanasi: ”Etsikää minun kasvojani.” Herra, minä tahdon etsiä sinua. Nämä sanat tuntuivat minusta rehellisiltä. Kykenin polvistumaan ja lausumaan tuon rukouksen. Ymmärsin, että minussa asui usko ja että se ei voinut olla mitään muuta kuin aivan nöyrä luottamus Jumalaan.

Anna itsesi Kristukselle

Vaikka uskomme olisikin hyvin heikko, huomaammeko, että Jumalalla on jokaiselle kutsu? Mikä kutsu? Evankeliumi auttaa meitä ymmärtämään, että ei ole suurempaa rakkautta kuin antaa itsestään aivan kaikki. Kun Jumala kutsuu elinikäiseen sitoumukseen, jotkut yllättyvät rukoillessaan: ”Pyhä Henki, sinä olet kutsumukseni suojelija, auta minua, etten pysähtyisi kesken matkan.”

 

Entä jos epäilys nousee uudestaan? Se ei tarkoita, että kaipauksemme Jumalan puoleen katoaisi. Neljäsataa vuotta Kristuksen jälkeen uskova nimeltä Augustinus kirjoitti: ”Jos haluat nähdä Jumalan, sinulla on jo usko.” Yksinkertainen halu ottaa vastaa Jumalan läsnäolo sytyttää meihin liekin. Voisiko tuo liekki olla vain himmeä hohde? Jo se auttaa meitä kulkemaan läpi pitkien hämärien öiden.

 

 

Entä kun meitä ahdistavat synkkyys, kyllästyminen ja pettymys? Meidän on tehtävä valinta. Kun luotamme kaiken Pyhän Hengen haltuun yhä uudelleen, toivo voi herätä jälleen eloon.

   

Eräs yhteisömme ensimmäisistä veljistä on tukenamme, tietämättään. Jo monien vuosien ajan hän on usein sanonut: ”Iloitsen jokaisesta hetkestä, jonka elän.” Kuitenkin, kuten jokainen meistä, hänkin on kokenut vaikeita hetkiä. Miten hän voi iloita jokaisesta hetkestä? Hän tietää, mitä tarkoittavat luja vakaumus ja kestävä uskollisuus. Voidakseen jatkaa eteenpäin hän rukoilee näillä sanoilla, jotka toistuvat usein: ”Jeesus, iloni, toivoni ja elämäni.”

Voit joskus yllättyä evankeliumin ehdottomuuden edessä. Jo eräs varhainen uskova sanoi Kristukselle: ”Minä uskon.” Mutta hän lisäsi siihen heti: ”Auta minua epäuskossani!” Muista aina tämä: eivät epäilykset eikä tunne, että Jumala on hiljaa, voi viedä hänen Pyhää Henkeään sinulta pois. Jumala haluaa, että otat vastaan hänen rakkautensa ja antaudut Kristukselle yksinkertaisessa luottamuksessa."

Tuo edellä lainaamani Veli Rogerin teksti oli minusta hyvin rohkaisevaa ja totta. Oli helppo samaistua siihen uskon ja epäuskon taisteluun, jota minussa käydään. Usko ja epäusko voivat olla läsnä samaan aikaan. Minä uskon, auta minua epäuskossani. 

 

Tänä aamuna vaihdoimme sitten Veli Rogerin kirjan C H Spurgeonin kirjaan "Aamusta aamuun". Luimme aamun 27.8. tekstin, jonka otsikko oli 4 Mooseksen kirjasta 14:11 "Kuinka kauan israelilaiset kieltäytyvät luottamasta minuun?"

 

Pyri kaikin voimin pitämään epäuskon hirviö loitolla. Se tuottaa Kristukselle niin paljon häpeää, että hän vetäytyy pois luotamme, jos loukkaamme häntä epäuskolla. Se on rikkaruho, jota emme saa koskaan täysin kitketyksi maasta, mutta meidän on yritettävä päästä käsiksi sen juuriin. Se on vastenmielinen.

 

Kristitty, sinun asiasi on vielä vakavampi. Olethan saanut Herralta niin paljon armoa; miten voit nyt epäillä häntä? Jos et luota Herraa Jeesukseen, lisäät piikkejä hänen orjantappurakruunuunsa.

 

On julmaa, jos vaimo ei luota hyvään ja uskolliseen mieheensä. Se on tyhmää ja turhaa. Silti sellaista tapahtuu. Jeesus ei ole koskaan antanut meille vähäisintäkään epäluulon aihetta. Hän on aina ollut meille lempeä ja uskollinen. Hän on jakanut suuret rikkautensa meidän kanssamme. Miten me voimme epäillä kaikkivaltiasta Herraamme?

 

Hän voi täyttää meidän tarpeemme runsain määrin. Meille ovat enemmän kuin tarpeeksi "kaikki eläimet tuhansilla vuorilla", emmekä me koskaan voi tyhjentää taivaan vilja-aittoja. Jos Kristus olisi vain jonkinlainen säiliö, me kuluttaisimme hänet jossakin vaiheessa tyhjiin. Mutta hän on lähde! Sitä me emme koskaan ammenna tyhjäksi. Lukemattomat sielut ovat saaneet ravintonsa hänestä, eikä kenenkään ole tarvinnut lähteä nälkäisenä pois.

 

Aja siis tiehensä tuo valehtelija ja petturi nimeltä epäusko! Hän yrittää vain katkaista meidän siteemme Kristukseen."

 

Kaksi hengen miestä kirjoittaa samasta aiheesta. Ja näkökulma on aivan vastakkainen. Spurgeonin teksti sysää kaiken uskovan harteille. On minun syyni, jos olen epäuskoinen. Jos en pysty uskomaan, aiheutan Vapahtajalle vain tuskia ja haavoja lisää. Mutta juuri sitä varten Jumala lähetti Jeesuksen tänne maan päälle, kun hän tajusi, etteivät ihmiset omin voimin selviä. Armo tulee niin alas, että siihen on helppo tarttua, senkin, joka ei selviä. Armo on ainoa mahdollisuus meille. Jos Herra ei meitä armahda, turhaa on kaikki meidän taistelumme.

”PARHAIMMAT ASIAT EIVÄT OLE OSTETTAVISSA, EIVÄT KOVALLA TYÖLLÄ SAATAVISSA, EIVÄT EDES LÖYDETTÄVISSÄ. NE ANNETAAN. NE VAIN TAPAHTUVAT.”

Ensi viikolla olen opastamassa erästä suomalaista ryhmää koko päivän. Ryhmän vierailu päättyy Mustialan Maatalousoppilaitokselle. Kävin aamupäivällä kuvaamassa tuolla opiston maisemissa. Minua puhutteli hyvin voimakkaasti opistoalueen keskellä oleva muistomerkki.

Tuo muistomerkki on pystytetty niiden 29 opiskelijan muistoksi, jotka keväällä 1918 ammuttiin (syyttä) aseettomina. Patsaaseen on kirjoitettu kaikkien surmansa saaneiden nimet. En tiedä, mikä tuon patsaan virallinen nimi on. Mieleeni tuli tuon patsaan hahmoa katsellessani, että Uhri on annettu! Isänmaan hyväksi. Voiko suurempaa uhria olla kuin henkensä uhraaminen. Kaikista suurimman uhrin antoi Jeesus, joka kuoli minun edestäni. Kun minä en pysty/jaksa uskoa vaikka kuinka itseäni ruoskisin. Kun minä en voi itseäni synnistä puhdistaa. Vain Jeesuksen veri pystyy puhdistamaan minut niin että kerran pääsen Isän kotiin, Taivaaseen. Uhri on annettu! Kaikki kiitos siitä kuuluu Jumalalle ja Vapahtajalle. Tämän viestin haluan Sinulle lähettää, missä sitten oletkin. Sinusta on maksettu hinta, joka riittää. Armoa on se, että saat ottaa sen vain vastaan. Ilman tekoja ja ansioita.

 

Tekstiä on tullut jo pitkään, mutta vielä jaan Sinun kanssasi kaksi hyvin erilaista tekstiä. Ensimmäinen on kirjasta "Tuntemattoman profeetan päiväkirja". Tämä teksti rohkaisee Sinua ja minua jättämään menneet taakse. Uusi aika  on edessämme.

"Totisesti, Elävän Jumalan Henki sanoo teille: Vanha aika on mennyt ja uusi on sijaan tullut. Nyt alkaa Hänen palvelijoidensa, Hänen valittujensa aika. He valmistautuvat uuteen aikaan ja uuteen voiteluun. Tästä päivästä eteenpäin teen elämässäsi uutta. Rakkaani, julistan sinulle tänään, että on aika laittaa mennyt syrjään. Sen aika on ollut ja mennyt, ja nyt sinun on pantava menneisyys sivuun. Nyt on aika nousta olosuhteiden aikaansaamasta masennuksesta ja kohottautua uuteen aikakauteen, jossa sydämeesi valetaan tuoretta toivoa. Sinä säteilet jälleen uuden elämän iloa. Tartu käteeni, rakkaani, ja iloitse odottaen, sillä totisesti sinä tulet vielä säteilemään. Minä en ole sinua jättänyt enkä hyljännyt. Minä sanon sinulle, rakkaani, että Minun johdatukseni odottaa yhä sinua, suunnitelmani on vielä voimassa sinua varten. Pelastussuunnitelmani: täyteyden, siunausten ja toivon vuodet. Minä haluan siunata sinua. Sinua ei ole hyljätty. Ota tänään ensimmäiset askeleesi kohti johdatuksen tietä, tartu käteeni ja kohoa uuteen toivoon, rakkaani. Minä Herra, Israelin Jumala, nostan sinut ylös.."  

 

Muistetaan rukouksin toisiamme. Palaillaan taas näillä sivuilla.



Vuodet vierivät

Olen siivoillut vanhoja arkistojani. Papereiden keskeltä löysin vanhan valokuvan itsestäni lokakuulta 1982. Kuvan otti aikoinaan SANA-lehden silloinen toimittaja Sakari Sarkimaa. Kuva on SANA-lehdestä.

Vaikka en koe itseäni erityisen vanhaksi, tuon kuvan ottamisesta on aikaa 36 vuotta. Paljon on tapahtunut tuon kuvan ottamisen jälkeen. Ensi viikolla täytän 65 vuotta. Ennen tuo ikä oli vanhuuseläkkeen alkamisaika. Hurja juttu sinänsä.

 

Viime kuukausiin on liittynyt parin läheisen sukulaisen hautajaiset. Vaimon isä kuoli 94-vuotiaana ja tätini (äitini nuorin sisko) kuoli 89-vuotiaana. Tädin hautajaisista on aikaa runsas kaksi viikkoa. En olisi voinut uskoa, että tätini kanssa syntyisi niin läheinen yhteys kuin viimeisen parin vuoden aikana syntyi. Kuoleman läheisyys oli todellista jo viime vuonna, kun täti kävi aivan kuoleman rajalla. Meitä yhdisti tietysti sukulaisuus, mutta myös yhteinen usko ja rukous. Syvällisimmät hetket koimme sairaalan sängyn ääressä. Kuolevan ihmisen vierellä voi kokea todella pyhiä hetkiä. Muistan erityisesti hetken, kun muistelimme niitä rakkaitamme, jotka jo olivat siirtyneet pois tästä ajasta Taivaan kotiin. Tätini oli aivan valmis lähtemään. Siinä rukoillessamme olen harvoin ollut (omasta mielestäni) niin lähellä Taivasta. Aivan kuin maan ja Taivaan raja olisi ollut läsnä niin, että ojentamalla käteni olisin voinut ojentaa sen Taivaan "puolelle".

 

Heprealaiskirjeen 12. luvussa ovat sanat:  "Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa.."

 

Tuolla pilvellä todistajia tarkoitetaan niitä, jotka ovat jo siirtyneet tästä ajasta ikuisuuteen. Erityisesti ehtoollispöydässä voidaan kokea tuota yhteyttä. Ehtoollispöytä on monesti puoliympyrän mallinen. Sekin viestii siitä, että toinen puoli tuosta ympyrästä on siellä, minne mekin saadaan olla matkalla.

 

Muistan vuosia sitten erään lahtelaisen opettajan kertoman jutun. Oppilaat olivat sanoneet hänelle, että "et sinä niin vanha ole, mutta sinä olet niin vanhan näköinen." Siinä sitä oli miettimistä, nauraako vaiko loukkaantua? Vuodet jättävät jälkensä jokaiseen. Toisiin enemmän toisiin vähemmän. Kulumaa löytyy fyysisestä olemuksesta samoin henkisestä. Em. kuolemantapausten myötä omaakin elämää on tullut mietittyä paljonkin.

 

On lohdullista kuitenkin muistaa, että hengellinen ihminen ei vanhene niin kuin fyysinen ihminen. Monesti Jumalalla on suurempia mahdollisuuksia käyttää ihmistä silloin, kun hän ei ole enää niin oman voimansa tunnossa. Evankelista Niilo Yli-Vainio on/oli tästä hyvä esimerkki. Seuraavassa on lyhyt ote Niilon tekstiä, miten Jumala vielä otti kuoleman rajalla huojuvan miehen voimallisesti käyttöönsä:

 

”Jumalan suunnitelma ei koskaan ole ollut eikä tule olemaan ihmisen arvattavissa. Ihminen voi kyllä vaikuttaa Jumalaan, rukoilemalla. Jumala tekee niin kuin tahtoo. Ottaa jonkun ja tekee siitä työkalun. Jumalan aseeksi ei voi kouluttautua, eikä valmistua yliopistoissa tai raamattukouluissa. Minä olen siitä hyvä esimerkki. Jumala alkoi käyttää minua näin, Suomessa ja eri puolilla maailmaa sellaisessa tilanteessa, joka oli jo ihmisjärjelle mahdoton. Kukaan järjissään oleva seurakunnan johtaja ei olisi voinut suunnitella tätä herätystä eikä edes unissaan kuvitella, että sairas, kuollut mies siihen nousee keulaksi. Herätyksen tuntee siitä, ettei se mene ihmisen piirustuksen mukaan. Tapahtuu aina jotain, mitä kukaan ei osannut odottaa.”

 

Tunnen ja tiedän uskovia, jotka ovat iältään vanhoja ja/tai niin heikkoja ja sairaita, että Jumala on heitä pystynyt käyttämään enemmän. Onko Sinun lähelläsi yhtään ihmistä, työntekijää tai maallikkoa, jolle pystyisit menemään purkamaan sydäntäsi tai vaikka ripittäytymään pahimmista mokistasi? Monella ei ole yhtään tuollaista ihmistä, joihin voisi luottaa. Sairauksista, verenpaineista, unihäiriöistä, ruoansulatuksesta ym "tavallisesta" voi puhua kenelle vain. Mutta ne asiat, joihin eniten apua/kuulemista tarvitsisi, ei juuri auttajaa (ihmisistä) löydy.

 

Muutama viikko sitten alavatsani kipeytyi ja kuumekin nousi reilusti. Päivystyspolilla lääkäri totesi minulla suolistotulehduksen. Sain vaivaan kaksi antibioottikuuria. Seuraavana päivänä oma lääkäri määräsi minut vielä tähystykseen, joka on vajaan viikon päästä. Ensin muutaman päivän tyhjennys ja sitten tähystellään. Minua on tähystelty ennenkin (ei kiva juttu). Muistan lähtemättömästi erään tähystäjä-lääkärin sanat: "Onpa puhtaat suolet. Mennäänkin nyt vähän pidemmälle." Letkua oli sisälläni silloin jo 85 cm!!

Ihmisen fyysistä olemusta voidaan tähystää yläkautta ja alakautta. Voidaan ottaa röntgen-kuvia ja tietokonekuvia ym. Ja paljon noilla tutkimuksilla ja kuvilla saadaankin selville. Mutta kuitenkin ihmisen sisällä sielussa ja sydämessä on asioita, mitä ei millään ihmisen tekemällä laitteella löydetä. Ja kuitenkin juuri nuo sisäiset kivut voivat aiheuttaa monia fyysisiä vaivoja ja sairauksia.

Eilen olimme vaimon kanssa kotiseurakunnan Jumalanpalveluksessa. Siellä saimme tunnustaa synnintunnustuksen kohdalla omaa tilaamme virren 710 sanoin. Minusta sanoitus oli kohdallaan, totta.

"Kaikkivaltias Jumala, rakas taivaallinen Isä. Sinä olet luonut meidät kuvaksesi ja tehnyt meistä lapsiasi, jotta eläisimme sinun yhteydessäsi. Tunnustamme edessäsi, että olemme kääntyneet pois sinusta ja palvoneet luotua enemmän kuin sinua, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaa. Sinä olet lähettänyt Poikasi Jeesuksen Kristuksen eksyneen ihmiskunnan pelastajaksi ja palauttanut meidät yhteyteesi. Me olemme kuitenkin monin tavoin torjuneet kutsusi. Olemme kieltäneet syyllisyytemme ja syyttäneet muita. Olemme etsineet sovitusta omilla teoillamme ja turvautuneet omiin ajatuksiin ja selittelyihin. Sinä olet antanut Pyhän Henkesi oppaaksemme, niin että voisimme elää tahtosi mukaan. Me olemme kuitenkin halunneet itse hallita elämäämme ja kulkeneet omia teitämme sinusta välittämättä. Epäusko, ahdistukset ja maalliset huolet ovat vallanneet sisimpämme. Rakas taivaallinen Isä, tarvitsemme vapautusta. Älä jätä meitä yksin syyllisyyteemme, vaan anna anteeksi syntimme ja täytä meidät rauhallasi."

 

Poikani, Timo, lähestyy pikkuhiljaa 40 vuoden ikää. Timolla oli lapsena useita korvatulehduksia. Niitä hoidettiin antibiooteilla ja puhkaisuilla ym. Muistan lähtemättömästi erään kohtaamisen Forssan sairaalassa. Olimme käyneet Timon kanssa jotain tuttua katsomassa. Kun kävelimme sairaalan pääkäytävää, Timoa hoitanut lastenlääkäri käveli meitä vastaan. Timo tunnisti kohteen ja siirtyi välittömästi aivan käytävän oikeaan laitaan, jotta "kohtaaminen" menisi mahdollisimman huomaamattomasti. Ja menihän se sitten niin.

 

Monille Jumalan kohtaaminen voi tuntua vähän samanlaiselta. "Aikaisin myllyyn ja myöhään kirkkoon, niin pääsee nopeasti pois." - Jos sydämellä on paineita ja syyllisyyttä, pyrimme hoitamaan tilanteen välttämällä Jumalan tietoista kohtaamista mahdollisimman paljon. Ihminen on outo ja kiero. Häntä, joka pystyy meitä auttamaan, pyrimme välttämään kaikin tavoin. Syyllisyys on sellainen pirulainen meissä. Sielunvihollinen pyrkii "auttamaan" meitä myös tässä asiassa niin, ettemme Jumalan hoitoon/armahdukseen menisi. Meillä on perimä, jonka alku on jo paratiisissa, kun Aatami ja Eeva lymysivät Jumalaa piiloon. Siitä lähtien pakomatka alkoi.

 

Tommy Hellsten sanoi tai kirjoitti jossakin, että me pyrimme välttämään Jumalan kohtaamista niin kauan kuin emme enää siihen pysty. Kun sisimmän hätä ja kipu kun tulevat riittävän suuriksi, on pakko lähteä etsimään apua.

 

Corrymeelan yhteisön synnintunnustuksessa on armolliset sanat:

 

"Kaikkivaltias Jumala, rakas taivaallinen Isä. Sinä olet luonut meidät kuvaksesi ja tehnyt meistä lapsiasi, jotta eläisimme sinun yhteydessäsi. Tunnustamme edessäsi, että olemme kääntyneet pois sinusta ja palvoneet luotua enemmän kuin sinua, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaa.

Sinä olet lähettänyt Poikasi Jeesuksen Kristuksen eksyneen ihmiskunnan pelastajaksi ja palauttanut meidät yhteyteesi. Me olemme kuitenkin monin tavoin torjuneet kutsusi. Olemme kieltäneet syyllisyytemme ja syyttäneet muita. Olemme etsineet sovitusta omilla teoillamme ja turvautuneet omiin ajatuksiin ja selittelyihin.

Sinä olet antanut Pyhän Henkesi oppaaksemme, niin että voisimme elää tahtosi mukaan. Me olemme kuitenkin halunneet itse hallita elämäämme ja kulkeneet omia teitämme sinusta välittämättä. Epäusko, ahdistukset ja maalliset huolet ovat vallanneet sisimpämme.

Rakas taivaallinen Isä, tarvitsemme vapautusta. Älä jätä meitä yksin syyllisyyteemme, vaan anna anteeksi syntimme ja täytä meidät rauhallasi."

 

Olen joskus ripittäytynyt kirjoittamalla paperille/koneelle ne asiat, jotka ovat sydäntäni painaneet. Kun aidosti tuomme asiamme Jumalalle, Hän on läsnä ja vapauttaa. Minulle erityisen läheinen Raamatun kohta on: "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.." Niin voimme tänäänkin tehdä vaikka olisimme yksin. Yksin emme silti ole, sillä Hän on läsnä, juuri nytkin.

 

Vaimo oli koulutuksessa Hesassa viime viikonloppuna. Minä liityin seuraan lauantaina. Päivisin minulla oli aikaa kierrellä Hesan nähtävyyksiä katsellessa. Satamassa, erään hotellin terassilta löytyi tuollainen ruosteinen kettinki-teos. Se on ilmeisesti ollut jossakin isossa laivassa aikoinaan käytössä. Mutta nyt se oli ihmisten hämmästeltävänä. Minusta tuo teos on hyvä kuva ihmisen syyllisyydestä, toivottomuudesta, sotketuista asioista.. Ei tuosta sotkusta yksi heikko ihminen saa mitään tolkkua.

 

"Me tehdään asioita, jotka on mahdollisia tehdä, Jumalan hommia ovat sitten ne mahdottomat. Hän rakastaa viedä meitä inhimillisesti mahdottomiin tilanteisiin, saadakseen näyttää meille, kuka Hän on, Kaikkivaltias! Hän haluaa saada meidät täysin riippuvaiseksi Hänestä." (tuntematon)

 

Kun tätä tekstiä sunnuntaiaamuna kirjoittelen, on tunne, että joku Teistä lukijoista on juuri tuollaisessa tilanteessa. Kenties lopulta me kaikki? Ilman Jumalaa emme selviä, emme saa mitään tolkkua elämäämme, emme voi vapautua ja puhdistua synneistämme. Emme löydä suuntaa, minne jatkaa.

Vaikka olisimme iältämme vanhoja, hengellisinä ihmisinä vuosia ei niin lasketa. Jumalan lapsina me saamme elää ikuista elämää jo nyt. Sitten kun meidän elämämme täällä maan päällä loppuu, se jatkuu Taivaan kodissa ikuisesti.

 

Risto Kormilainen on Suomussalmen kirkkoherra ja lääninrovasti. Kormilainen on kirjoittanut yli 30 kirjaa. Seuraava rukouskin on Kormilaisen kynästä. Rukous tuntuu hyvältä, aidolta sekin.

 

"Rakas Jumala, niin minusta on luontevaa sanoa Sinulle
vaikka en tiedä minkälaista uskon pitäisi olla.
Jotkut sanovat halleluja, jotkut kehottavat että huokaile vain.
Eikä minusta ole kumpaankaan. Kunhan hengittelen.
Harjoittelen Sinun läheisyyttäsi.
Haluan purkaa sydäntäni jotenkin vain ja elämä tuntuu helpommalta
vaikka et ilmestykään siihen vaikeaan hetkeen
ja simsalabim: kaikki ongelmat ovat poissa. Ei.
Sytytän kynttilän. Sinulle ja itselleni. Liekki on hauras, levoton.
Värähdellen palaa. Riittää että olet kotona, rakas Jumala."

 

Muistatko, kun muutama kuukausi sitten sovimme, että rukoillaan toistemme puolesta? Jatketaanko tuota rukousta edelleen? Minä rukoilen erityisesti Sinulle rohkeutta tulla ihan lähelle Jumalaa, purkaa hänelle kaikki mitä sydämelläsi on. Ja kaiken jälkeen rohkaistua ottamaan vastaan se armo/armahdus ja rakkaus, jonka Hän haluaa Sinulle antaa tänään. Hänellä on suunnitelma Sinun tulevaisuuttasi varten. Ei Jumalan suunnitelma ja johdatus pääty siihen, kun täytät 65 vuotta tai jäät eläkkeelle, tai kun et pysty tekemään kaikkea sitä, mitä nuorempana teit. Missä meidän voimamme loppuvat, siinä alkavat Jumalan mahdollisuudet.


Vuosia sitten löysin erään kansainvälisen järjestön rukouskirjeestä seuraavan upean kohdan: "Rukoile, ettei toiminta veisi meitä niin muassaan, että kadotamme sen, mitä Jumala todella haluaa – nöyryyden ja läheisen yhteyden Häneen. Mahdollisuudet kasvavat, edessämme on niin monia avoimia ovia, että on vaikea päättää, mistä käydä sisään. Samanaikaisesti Herra näyttää osoittavan, että vauhtia pitää hiljentää – voidaksemme valmistua kunnolla edessä oleviin tehtäviin."

 

Jatkan blogin kirjoittamista nyt iltapäivällä. Käväisin äsken seurakuntamme messussa, joka pidettiin Korteniemen perinnetilalla. Tuo tila on Metsähallituksen omistama entisen metsänvartijan tila. Ilma oli paras mahdollinen ja väkeä oli n. 60-70 henkeä. Alttari on tuolla omenapuun alla.

Katsoin aamulla, mistä maista Teitä blogini lukijoita on ollut viimeisen viikon sisällä. Lukijoita on pitkin Eurooppaa, Aasiaa ja monia on myös USAsta. Kun ajelin äsken messusta kotiin, mietin, että olisipa jännittävä juttu, jos joskus tämä joukko olisi yhdessä paikassa koolla, vaikka täällä Tammelassa. Voisin kierrättää Teitä täällä vaikka koko päivän. Yksi Tammelan kohteista on näkymä Kaukolanharjun näkötornista. Tuon näkymän/alueen/maiseman Ympäristöministeriö valitsi yhdeksi Suomen kauneimmista.

Tuolle paikalle on kotoani matkaa viisi kilometriä.

Hiljan vietettiin Normandian maihinnousun 75-vuotisjuhlaa. Tuohon juhlaan liittyi ihmeellinen inhimillinen rakkaustarina, joka oli Ilta-Sanomissa 14.6. Tarina puhutteli minua tosi paljon ja liitän sen tähän blogini loppuun.

 Tuo rakkaustarina on ihmeellinen. Syvä, aito rakkaus ei lopu koskaan. Se on ihmettä. Mutta suurin kaikista on Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan.

Haluan kertoa Sinulle juuri tänään, että Jeesuksen tähden Sinä saat uskoa kaikki syntisi anteeksi. Luota itsesi ja tulevaisuutesi hänen käsiinsä. Silloin olet turvassa ikuisesti.

Nautitaan kesästä ja muistetaan toisiamme rukouksin.

Jumala ei ole unohtanut!



Asuin Heinolassa vv 1985-2010. Noilta vuosilta on paljon muistoja. Yksi sellainen on edesmennyt hyvä ystäväni Risto Juhani. Risto oli persoonallisuus ja monilahjakkuus, jollaisia erittäin harvoin tapaa. Risto toimi mm. teatterinjohtajana, kirjailijana ja keramiikkataiteilijana. Elämänsä loppuun asti hän teki ja loi. Käsillään ja myös kirjoittajana. Ostin Riston tekemään keramiikkaa tosi paljon. Annoin niitä pääosin muille lahjaksi. Oli helppo antaa lahjaksi sellaista, jonka tekijän hyvin tunsi. Koska Risto teki keramiikkaa savesta, sain tutustua myös savenvalajan työhön ja sen eri vaiheisiin. Jokainen esine muokattiin taidolla.

 

Yksi mieleinen harrastukseni on kirpputoreilla käyminen. Harrastus alkoi jo Heinolassa ollessa, kun olin pitkiä aikoja sairaslomalla selkäkipuni takia. Kun kävelin kaupungilla, aloin poiketa silloin tällöin kirpputoreille. Aloin tehdä löytöjä. Kirpputoreilla käynti on kuin kalastusta. Mitä useammin käy, sitä suurempi todennäköisyys on saada todellinen saalis/löytö. Jos käyn kalassa kerran vuodessa, voi olla etten saa tuolla reissulla yhtään kalaa. Jos käyn kalassa kerran viikossa, mahdollisuuteni paranevat tosi paljon. Alan myös oppia, missä kalat liikkuvat ja mihin aikaan. Kirpputoreilla käynneissä on jotain ihan samaa.

 

Mm. lähes kaikki viime vuosien vaateostot olen tehnyt kirpputoreilta. Yksi mieleen jääneistä löydöistä on ollut uudenveroinen Turon puku yhdellä eurolla. Tuosta hinnasta ei enää kannata tinkiä. Muistan vuosien takaa myös yhden huippulöydön Lahdesta. Selkäkipuni oli tosi hankalassa vaiheessa. Päätin käväistä Lahdessa. Menin kierrätyskeskukseen. Rukoilin mennessäni, että löytäisin jotain kivaa, josta olisi minulle iloa. Kiersin kierrätyskeskusta (tulipa hauska sanonta). Huonekaluosastolla näin sängyn, joka näytti aivan uudelta. Sähkösänky vielä. Menin kysymään myyjältä sängyn historiasta. Myyjä kertoi, että sänky oli ollut käytössä kolme kuukautta. Sängyn ostaja ei pitänyt sängystä ja hän lahjoitti sen kierrätyskeskukseen. Jotkut henkilökunnasta olisivat halunneet sängyn itselleen, mutta sänky oli ollut liian suuri. Ostin sitten sängyn 170 eurolla. Käväisin samalla reissulla Sotkan myymälässä katsomassa, mitä samanlainen sänky uutena maksaa. Yllätys oli melkoinen, kun näin uuden sängyn hinnan - 2.500 euroa.

 

Arvaa, kiitinkö Jumalaa kun tulin kotiin? Sänky on ollut minulle todellinen siunaus. Siinä on ollut tosi hyvä nukkua. Kun selkäkipu  on ollut hankala, on enemmän kuin nautinto, kun sänkyä ja asentoa on voinut säätää sähköllä toimivilla moottoreilla. Vielä tänäkin päivänä (sängyn ostosta yli 10 vuotta) olen kiitollinen Jumalalle tuosta sängystä. Vuosien aikana olen löytänyt myös lukuisia hyviä hengellisiä kirjoja. Muutama viikko sitten tein jälleen arvokkaan löydön. Syöpäyhdistyksellä on kirpputori Forssassa. Kirpputori on siisti ja hyvin hoidettu. Satojen astioiden joukosta löysin ystäväni Riston tekemän maljakon.

Maljakon hinta oli muistaakseni 3,20 euroa!! Muutama euro, mutta minulle tuon maljakon arvo oli valtavan paljon suurempi. Maljakon teki arvokkaaksi sen tekijä, jonka tunsin. Voi vain kuvitella, miten tuo maljakko on Heinolan savipajalta löytänyt tiensä Forssaan. Kerroin kirpputorin myyjälle Ristosta. Myyjäkin ilahtui, että olin löytänyt itselleni noin arvokkaan löydön.

 

Monissa gangsterielokuvissa uhkaillaan toisia mm sanomalla: "Minä tiedän, missä sinä asut." Tuo sama lause löytyy myös Ilmestyskirjan 2. luvusta. Lause on osa Jeesuksen puhetta. On äärettömän hyvä asia, että Hän tietää, missä asumme ja minkälaiset olosuhteemme ovat juuri tällä hetkellä. Kun kuulumme Hänelle, Hän pitää meistä huolen ja myös kuulee rukouksemme. Monesti tulee ajatelleeksi, että jos en ole pitkään aikaan kokenut mitään erityistä, alan epäillä, jospa Jumala on unohtanut minut. Kun erityisiä tunnekokemuksia ei ole, ainoa turvamme on turvautua Raamatun sanaan. Sieltä voin lukea, että hänen rakkautensa ja huolenpitonsa ei ole loppunut, vaikka tunteeni ja sielunvihollinen niin yrittävät minulle uskotella.

 

Tuli mieleen juttu kokemuksista, jonka kuulin vuosia sitten. Eräs saarnaaja keräsi pieneen ruutuvihkoon ihmeellisiä kokemuksia, mitä uskonelämän varrella oli ollut. Saarnoja laatiessa tuosta vihosta löytyi hyviä juttuja. Kerran sitten tapahtui, että saarnaajan työhuoneeseen tuli hiiri, joka etsi ruokaa. Jostain syystä muun pahan lisäksi hiiri pureksi juuri tuota saarnaajan kokemus-vihkoa. Kun saarnaaja seuraavan kerran meni pitämään puhetta, hän aloitti: "Hiiret söivät minun kokemukseni. Nyt minun pitää puhua vain Raamatun Sanasta.." Aina ei tarvita edes yhtä hiirtä. Kun on riittävän hiljaista (= tapahtumatonta) riittävän pitkää, epäusko iskee.

 

Edellisissä blogi-teksteissä kerroin käsileikkauksestani ja siitä toipumisesta. Parin viikon sisällä voin jo ottaa kädestä lastan, jota olen pitänyt yli viisi viikkoa. Kun vasenta kättä ei ole voinut viikkoihin käyttää, elämä ja toiminnot ovat olleet vähän riisuttuja. Näihin viikkoihin on silti liittynyt siunaus. Kun on ollut pakko olla enemmän tekemättä, on jäänyt enemmän aikaa lukemiseen ja rukoukseen.

 

Olen omalta fysioterapeutiltani kuullut, että niveleni ovat yliliikkuvat. Olen myös luonteeltani melko "liikkuva". Kun lähden toimimaan, alkaa tapahtua. En olisi viime viikkoina ollut ollenkaan niin rauhassa ja paikoillaan, kuin  nyt. Eli tuo yksi kaatuminen/kompastuminen tuolla risuhommissa vaikutti siis lopulta minulle jotain hengellistä hyvää. Ihmeellinen juttu. Kerta kaikkiaan ihmeellinen. Eräällä tuttavalla oli usein tapana sanoa: "En olisi itsestänikään uskonut." - Tuota ajatusta on helppo lainata ja ymmärtää. Mekin voimme tehdä asioita, joita emme olisi voineet aiemmin kuvitellakaan.  Vähän samaa, kun hengellinen puhuja liikuttuu omasta puheestaan. 

Väsyneenä, sairaana, masentuneena voimme ajatella itsestämme pettyneitä ja toivottomia ajatuksia. Voimme ajatella, että Jumalakin on yhtä pettynyt meihin, kuin me itse olemme. Tuo ei ole totta. Tunteemme eivät puhu totta. Jumala on luonut meidät juuri sellaisiksi kuin me olemme. Hän tietää vahvuutemme ja heikkoutemme. Ei Hän ole pettynyt. Hän rakastaa Sinua niin paljon, että maksoi Sinusta suuremman summan kuin eläessäsi pystyt ansaitsemaan. Vaikka voittaisit lotossa, silti voittosumma on liian pieni. Jumala antoi arvokkaimman maksun vapaaehtoisesti, ainoan poikansa. Jotta Sinä tänään saisit iloita siitä, että Sinun syntisi on sovitettu ja velkasi on maksettu. Ja olla myös varma, että Sinusta pidetään huolta. Kun Sinun (ja  minun) aikani täällä ajassa päättyy, Jumala tulee noutamaan meidät kotiin. Hänellä on aikojen alusta lähtien ollut käytössä paikannusjärjestelmä, jonka avulla meidän olin-/asuinpaikkamme on kyllä joka hetki Jumalan tiedossa.

Edesmennyt äitini kertoi joissakin seuroissa kuulemansa jutun Jaakossa. Jaakko oli yksi meidän vähimpiä veljiämme. Hänellä oli elämässään yksi rukous, jota hän aina rukoili: "Rakas Jeesus, minä olen Jaakko." Jaakko halusi varmistaa, että Jeesus hänet tuntee. Kun sitten Jaakon elämä täällä maan päällä päättyi, hän pääsi Taivaaseen. Siellä Jeesus tuli häntä vastaan ja sanoi: "Rakas Jaakko, minä olen Jeesus." - Tuon Jaakon rukous ei ole hassumpi meillekään.

 

Viime viikolla posti toi Hengellisen Kuukausilehden. Lehdessä oli Pertti Revon teksti "Hitauden löytäminen". Lainaan tuosta Revon tekstistä pätkän, joka oli minusta tosi hyvä rukousta harjoittelevalle:

 

"Vanhan kilvoittelijan elämän salaisuus löytyy hänen vastauksestaan kysyjille: "Kun minä istun, minä istun, kun minä seison, minä seison ja kun minä kävelen, minä kävelen.."

Kysyjät sanoivat silloin: mutta niin mekin teemme. Kilvoittelija katsoi heihin: "Ei, sitä te ette tee. Kun te istutte, te jo seisotte ja kun seisotte, te jo kävelette, ja kun te kävelette, te jo istutte taas."

 

Mitä hitauden löytäminen voisi merkitä hengellisessä lukemisessa tai arjen askareissa? Lectio divina, jumalallinen lukeminen, on mahdollisuus lukea Raamattua. Tätä on toteutettu 3. vuosisadalta alkaen. Kartusaanimunkki Guigo (12.vuosisadalla) on kuvannut kirjoituksessaan Raamatun lukemista: "Lukeminen vie tavallaan kiinteän ruuan suuhun, meditaatio pienentää ja pureskelee sen,  rukous maistelee sitä ja kontemplaatio saa aikaan nautinnon ilon."

 

Kun luet, lue hitaasti, usein kynä kädessä. Palaa luettuun. Anna aikaa itsellesi lukea ja katsella, mietiskellä, kuulostella. Lue ja katsele hengellistä tekstiä maleksien. Hengellisen lukemisen ja rukouksen välillä ei ole mitään selvää rajaa."

 

Siivotessani omaa arkistoani, löysin hiljan pari valokuvaa. Kuvat otti aikoinaan (lokakuussa 1982) Sana-lehden valokuvaaja, Sakari Sarkimaa. Kuvia käytettiin lehden jutussa.

Paljon on tapahtunut tuon kuvan ottamisen jälkeen. Muistan TV:stä ohjelman, jossa pienet lapset kysyivät isältään hyvin hämmästyneinä: "Onko isäkin joskus ollut vauva?" - Ajatus tuntui heistä tosi ihmeelliseltä. Suuri osa elämästäni on takana. Uskon, että muutamilla Teistä lukijoista on myös sama tilanne. Tulevat päivämme ja vuotemme tietää yksin Jumala. Kuitenkin parhaat vuodet ovat vasta tulossa.

Tekstiä pulppuaa tänään vähän enemmän. Savenvalajan työstä vielä vähän. Savenvalajalla on usein hylly, laatikko, varasto, jonne epäonnistuneet astiat kerätään. Joskus savenvalaja ottaa nuo pilalle menneet esineet ja murskaa saven aivan hienoksi. Tuosta muutaman kerran poltetusta ja käsitellystä aineesta savenvalaja tekee vielä uuden saven seoksen. Kuuleman mukaan juuri tuosta aineesta syntyvät kaikista hienoimmat astiat/esineet.

 

Raamatussa kerrotaan Jumalan työstä: "eikö savenvalajalla ole valta tehdä savesta.." Olemme tomua/tuhkaa/savea Jumalan kädessä. Hän on Kaikkivaltias. Hänellä on valta. Tehdä meistä astia/esine juuri siihen käyttöön, johon hän haluaa. Eläkeläinen voi tuntea monien vaivojensa myötä itsensä romuksi. Mutta kuitenkin Jumalan käsissä ikä ei ole ongelma. Suostutaan Jumalan käsiin. Hänen työnsä jatkuu meissä niin kauan kuin täällä maan päällä olemme. Ja kun kerran pääsemme perille, hän tulee meitä vastaan ja sanoo: "Rakas poikani/tyttäreni! Minä olen Jeesus!"

 

Rukoillaan toistemme puolesta. Tartutaan Sanaan, koska se on luotettava. Tunteet vaihtuvat kuin yliliikkuvat nivelet. Onneksi on jotain, mikä kestää: Jumalan rakkaus. Aina. Ikuisesti.

Rukousta opettelemassa

Aurinkoinen tervehdys Sinulle! Ulkona paistaa aurinko ja ilma on upea. Kirjoitan Sinulle vähän tämän päivän tunnoista. Käsileikkauksesta on aikaa nyt kolme viikkoa. Viikko sitten kipsi vaihdettiin yksilöllisesti muotoiltuun lastaan. Keskisormi on tuettu niin, ettei sitä pysty kunnolla käyttämään ja esim. kirjoittaminen 10-sormijärjestelmällä  on vähän hankalaa. Varsinkin illalla käsi on turvonnut. Kättä pitäisi pitää mahdollisimman paljon tuettuna ylöspäin.

Enpä olisi voinut aavistaa, miten paljon leikattu käsi voi vaikuttaa arjen toimintoihin. Tuota lastaa joudun käyttämään vielä kolme viikkoa yötä päivää. Sitten alkaa kuntoutus.

 

Tämän ajan yksi siunaus on ollut pysähtyminen. Kun on ollut pakko pysähtyä ja välttää monenlaisia käsin tehtäviä töitä, aikaa on jäänyt mm. lukemiseen. Kuuntelin radiosta erästä rukousopetusta. Siinä suositeltiin lämpimästi kirjaa Kokemuksiani rukouksesta. Kirja on vanha, painettu 1996. Löysin sen nettidivarista.

 

Minulla on vuosia ollut käsitys, että rukous on minulle melko tuttu asia. Tuon kirjan luettuani tajusin, että rukouksen teoria on ollut minulle jollain tavalla tuttua, mutta käytäntö ei ole sujunut niinkään hyvin. En ole samaa mieltä kaikista kirjan opetuksista, mutta jotain käsittämättömän rohkaisevaa siinä on.

 

Muistatko, kun joku aika sitten sovimme, että rukoillaan toistemme puolesta? Suorastaan järisyttävää on ollut tajuta, että rukouksiin on vastattu näin ihmeellisesti. Muistan jostain lukemani jutun evankelista Billy Grahamista. Billy kertoi olleensa jo tunnettu julistaja. Erään tilaisuuden jälkeen etupenkissä istuneet vanhat mummot tulivat Billyn luokse. He sanoivat, että alkavat nyt erityisesti rukoilla Billyn julistustyön puolesta, että Herra antaisi siihen erityisen voimansa. Billy kertoi hymähtäneensä sisällään. Mutta sen jälkeen, kun mummot alkoivat rukoilla, voimavaikutukset lisääntyivät Billyn julistustyön yllä aivan ihmeellisellä tavalla. Ja loppu onkin historiaa, jonka me tiedämme.  

 

Kirjoitan Sinulle muutamia rohkaisevia löytöjä viime päiviltä:

"Kun me kristityt opimme enemmän rukouksesta ja todella rukoilemme enemmän, usko Jumalaan tulee vahvemmaksi ja rakkaus Jumalaa kohtaan syvenee ja saa alaa elämässämme. Mitä pitempään joku rukoilee, sitä syvemmin hän voi kokea hengen maailman ja elää siinä.

Jatkuvan harjoituksen avulla saatoin rukoilla kauemmin, sanalla sanoen rukouselämäni syveni.

Ellen rukoilisi niin paljon, en saisi riittävästi hengellistä voimaa palvella ihmisiä. Rukouksen kautta Herra antaa minulle voimaa ja voin jatkaa palvelutointani, toivon vilpittömästi, että kaikki uskovat paneutuisivat rukoukseen ja viettäisivät enemmän aikaa rukoukseen syventyneenä.

 

Rukouksessa uskovalla täytyy olla selkeät tavoitteet. Epämääräinen rukous ei ole koskaan tehokas.

”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.” Luuk 11:5-10

 

”Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät” Luuk 11:11-13

 

Meillä täytyy olla selkeät päämäärät rukoillessamme, kuten esim. ”Vapauta minut vastustajistani” tai ”Lainaa minulle kolme leipää”. Summittaiset rukoukset vailla selkeää tavoitetta ovat kuin osoitteetonta ilmaan huitomista. 

 
Teemarukous soveltuu jatkuvaan käyttöön, puolen tunnin tai tunnin jaksojen kestoisina, kun ollaan rukoilemassa jonkin erityisen rukousaiheen puolesta. Teemarukouksessa tavoitteemme tuntuvat monesti hajoavan. Vaikka niiden täyttyminen näyttää mahdottomalta, ei kristittyjen silti pitäisi antaa periksi. Teemarukouksessa täytyy olla kestäviä. Ajoittain koet, että tavoitteesi on tuhottu tai että se on mahdoton saavuttaa. Mutta et saa masentua, vaan sinun tulee pysyä lujana ja jatkaa Jumalan rukoilemista. Omassa elämässäni olen kokenut monesti, että unelmani ja päämääräni on hajotettu, kun olen rukoillut jonkun aiheen vuoksi. Mutta sellaisten pettymysten keskellä olen yhä luottanut Jumalaan ja saanut kokea Hänen vastaavan rukouksiini, loppujen lopuksi. Jumala on herättänyt eloon särkyneet unelmani.

 

Kun rukoilemme erityisesti tiettyjen unelmien puolesta, joudumme kulkemaan läpi unelmiemme kuolemisen kauden, mutta Jumala herättää henkiin kuolleet unelmat, jottemme joutuisi perääntymään ja taantuisi uskossamme.

Koska olen Jumalan tekemä, elämäni kuuluu Jumalalle, ei minulle itselleni. Jumala on savenvalaja, ja minä olen savi. Hän on minun savenvalajani, ja minä olen valmisteilla oleva astia, jota Hänen tahtonsa muokkaa. Savenvalajana Jumala ottaa savea ja valmistaa kaikenlaisia astioita valintansa mukaan. Hän tekee hienostuneen astian, tavanomaisen astian, suuren ja pienen astian. Jumala, savenvalajana, valmistaa kunkin meistä suunnitelmansa mukaan. Hän muovaa meitä käyttötarkoituksiensa mukaan. Asemallisessa rukouksessa minä, astia, tunnustan voimattomuuteni Hänen, savenvalajan edessä. Minun tehtäväni on hyväksyä Hänen kaikkivaltias työnsä elämässäni. Tiedän, että Hän valmistaa minua ikuisen viisautensa, ymmärryksensä ja tietonsa mukaan.

 

Asemallisessa rukouksessani rukoilen aina seuraavalla tavalla: ”Isä Jumala, sinä olet savenvalajani. Minä olen vain savea käsissäsi. Autathan Herra minua tulemaan rehelliseksi ja vilpittömäksi astiaksi, jollaiseksi olet minut tarkoittanutkin.”

 

Hän on antanut minulle lahjoja. Niinpä jatkan rukousta: ”Isä, annoit minulle kyvyn tehdä tällaista työtä Sinulle, joten ohjaa minua päivittäin täyttääkseni tehtäväni hyvin. Auta minua seuraamaan sinua ja olemaan uskollinen siinä työssä, jonka minulle olet uskonut.

 

Älä salli minun yrittää olla mikään muu astia kuin se, jonka sinä olet päättänyt minun olevan. Älä anna minun yrittää olla enemmän kuin sinä halusit minun olevan, ja auta minua, etten eläisi niiden odotusten alapuolella, joita olet varalleni suunnitellut. Auta, etten vertailisi itseäni toisiin astioihin, joita olet käyttöösi valmistanut. Auta, etten ahnehtisi ja pyrkisi niiden rajojen yli, jotka olet asettanut minulle. Olkoon astiani aina täynnä sinun Pyhää Henkeäsi, niin että voin täyttää sen kutsumuksen, jonka olet minulle asettanut. Ja Herra, auta, että voisin olla aina kuuliainen ja uskollinen kutsumuksessani, niin että voisit käyttää minua tuomaan kunniaa pyhälle nimellesi.”

 

Koska olen Jumalan tekemä ja Hänen jatkuvasti työstämänsä astia, katson päivittäin Isäni kasvoja ja hartaasti, täydellisesti luotan Häneen saadakseni Pyhän Hengen voiman, joka antaa astialleni tarvittavan voiman olla Hänen käytössään.

 Voit aloittaa lähimmistä asioista – aloita siis itsestäsi. Laajenna sitten rukoustasi. Kuten totesin, tulisi väreilyrukouksen alkaa rukoilijasta itsestään. Sinun tulisi rukoilla oman hengellisen elämäsi puolesta, pyytää yhä enemmän Kristuksen armoa ja siunausta saadaksesi vastauksen kaikkinaisiin tarpeisiisi ja ongelmiisi. Sinun tulisi rukoilla palavasti Jumalaa näiden tähden. Kun olet rukoillut Jumalaa omissa asioissasi, voit alkaa rukoilla lähimpiesi puolesta: puolisosi, hänen uskonelämänsä tarpeiden ja terveytensä puolesta. Rukoile sitten lastesi, vanhempiesi tai isovanhempiesi puolesta, jos he ovat vielä elossa. Rukoile veljiesi ja sisariesi ja heidän tarpeidensa puolesta. Rukoiltuasi lähimpiesi puolesta, ala rukoilla sukulaistesi ja ystäviesi puolesta. Rukoile heille pelastusta ja pyydä heidän monien tarpeidensa täyttymistä. Rukoile, että Herra siunaisi heitä. Kun olet rukoillut heidän puolestaan, voit siirtyä toiseen aiheeseen: maasi tai kaupunkisi asioihin, sen johtajien ja koko kansan puolesta rukoilemiseen. Rukoile kaikkien kansasi johtajien puolesta; presidentin tai pääministerin puolesta, pyydä, että he voisivat oppia tuntemaan Herran pelon ja että he täyttäisivät paikkansa uskollisesti.

 

Rukoiltuasi kansan puolesta, voit jatkaa rukoilemalla naapurimaiden puolesta. Väreilyrukousmallin mukaan rukoiltaessa kannattaa tehdä etukäteen muistilista, johon on luetteloitu esirukouskohteet.

 

Rukous on hengellisen elämäsi sydän ja seurakuntasi herätyksen perusta. Mutta monet eivät tiedä, miten rukoilla tai miten pysyä rukouksessa kauemmin kuin tunnin. Jeesuksen Kristuksen elämä rakentui täydellisesti rukouselämän ympärille. Alusta alkaen Pyhä Henki opetti minulle, että seurakunnan perusta on rukous.

Jumala opetti minulle, että minun pitäisi luotta Häneen. Taistelin ja kamppailin lihaa vastaan. Silloin alkoi tapahtua suuria asioita. Minä muutuin. Sitten väkeni muuttui, koko kaupunki alkoi muuttua. Kolmessa vuodessa olin saanut johtaa yli 600 ihmistä Jeesuksen Kristuksen luo.

 

Aloin rukoilla yli 3 tuntia joka päivä, ja Jumala alkoi vuodattaa siunaustaan julistajantyöni ylle valtavalla tavalla. Ja seurakuntamme väkimäärä sen kuin kasvoi. Niinpä rohkaisen sinua, hyvä lukijani, viettämään enemmän aikaa Herran edessä. Tyydytä Jumalan sydän. Mitä enemmän aikaa vietät Jumalan kanssa, sitä enemmän Pyhä Henki voi vaikuttaa sinuun. Et voi olla täynnä Pyhää Henkeä ilman rukousta. 

 

Paholainen ei pelkää kirkossakäyntejäsi. Hän on hiljaa silloin, kun lueskelet Raamattua; mutta Paholainen vastustaa sinua silloin, kun alat rukoilla. Hän ei voi sietää sitä, että rukoilet. Kun rukoilet, Paholainen aiheuttaa harmeja. Mutta kun rukoilet enemmän, hän jättää sinut. Et voi tietää, miten paljon ongelmia Saatana Vain rukouksen kautta Jumala vastaa elämäsi ongelmiin. Jumala tietää ongelmasi, mutta hän odottaa kunnes rukoilet noiden ongelmien puolesta. Vain rukouksen avulla voit koskettaa naapureitasi ja ystäviäsi.

Jos sinun pitäisi alkaa rukoilla yli tunti päivässä, jotain varmasti tapahtuisi elämässäsi. Jos sinulla ei ole rukoussuunnitelmaa, et tietenkään voi rukoilla tuntia pidempään. Kun rukoilet, tarvitset suunnitelman, jota seurata. Kun olet rukoillut sen mukaan, tiedät rukoilleesi tehokkaasti ja voimallisesti, ja olet varmasti täyttänyt rukousaikasi tarkoituksen.  

On vain yksi valon lähde. Se on Pyhän Hengen valo. ”Oi Herran Henki, sinä olet Jumalan henki ja Jeesuksen Kristuksen henki. Sinä olet nyt kanssamme ja minä toivotan sinut tervetulleeksi. Palvon Sinua. Kiitos Sinulle. Rakas Herran Henki, sinä olet ymmärryksen henki. Anna minulle ymmärryksen henkeäsi. Sinä olet neuvon henki. Anna minun kulkea nöyrästi Herran edessä ja Hänen pelossa. Pyhä Henki, ilman sinua en voi tehdä mitään. Sinun avullasi voin olla Jumalan käytössä.”

Niin, ilman Pyhää Henkeä emme ole mitään. Emme ole keitään. Monet pitävät Pyhää Henkeä vain kokemuksena, joka voidaan ottaa vastaan. Ajatus on vaarallinen väärinkäsitys. Pyhä Henki on valtava Persoona. Joka päivä kohtaan Hänet rakkaana henkilönä. Kun nousen ylös aamulla, puhun Hänen kanssaan. ”Rakas Pyhä Henki, toivotan sinut tänään tervetulleeksi. Palvon sinua. Kiitän sinua työstäsi elämässäni. Luotan sinuun. Kuljeta minua aina Jeesuksen Kristuksen armossa ja Jumalan rakkaudessa. Sinun avullasi aion viedä sanoman Jeesuksesta tälle kuolevalle sukupolvelle.” Ennen kuin lähden saarnaamaan, sanon aina: ”Pyhä Henki, nyt mentiin.”

Jos et voi käyttää tuntia, käytä puoli tuntia rukoushetken läpiviemiseen. Kun lopetan rukoushetken, tunnen Jumalan läsnäolon. Tunnen Jumalan voiman sydämessäni. En ole tuhlannut yhtään aikaani. Jos sinulla ei ole mitään rukoushetken/-listan kaltaista suunnitelmaa, vaeltelet ympäriinsä rukouksessa. Tunnet sekavuutta. Et ehkä edes muista, minkä puolesta rukoilit. Sinun tulisi rukoilla tehokkaasti ja voimallisesti ja tietää lopetettuasi, että olet käyttänyt niin palvonta- kuin rukousaikasikin tehokkaasti Jumalan edessä.

Jos noudatat tätä rukousmallia, ei rukousaikasi tule olemaan tylsä. Saat intoa jokapäiväiseen rukoukseesi, ja keskittymiskykysi lisääntyy. Jotain todella hyvää tapahtuu silloin elämässäsi.

 

Kaikki se voima, mikä ilmeni Jeesuksen elämässä ja työssä, johtui hänen rukouselämästään. Jokainen seura- ja kirkkokunta on tyhjä hauta ilman Pyhää Henkeä."

 

Nuo lainaukset edellä olivat vain otteita. Kirjan luettuani otin jälleen käyttöön rukousvihon. Tavallinen ruutuvihko, jossa aukeaman vasemmalla puolella on rukousaiheet. Ja oikealla puolella rukousvastaukset. Yhdellä aukeamalla on esim. kesto- eli pidemmän ajan rukousaiheet, joiden puolesta rukoilen joka päivä jatkuvasti. Sitten yhdellä aukeamalla on lueteltu "projekti-rukousaiheet" eli esim. jonkun tilaisuuden, leikkauksen, ajankohtaisen aiheen puolesta. Kun vastaus on tullut, merkitsen oikealle puolelle päivämäärän, miten rukouksiin vastattiin.

 

Tein rukousvihon lisäksi avukseni "rukoussuunnitelman" eli mm valikoidut Raamatun kohdat, joihin vetoan rukouksissani. Samoin keräsin rohkaisuja, jotka auttavat rukoillessa. Samoin keräsin kiitosaiheita, miten Jumala on elämässäni auttanut ym. Kun rukousta varten on tehty henkilökohtainen suunnitelma, aivan niin kuin tuo yksilöllisesti muotoiltu käsilasta, rukoileminen on paljon helpompaa. On vaikea rukoilla ilman selkeää suunnitelmaa. Kun Pyhä Henki on läsnä, myös rukoileminen on helpompaa. Jos Pyhä Henki on antanut Sinulle kielillä puhumisen lahjan, se auttaa rukoillessa varsinkin silloin, kun ei tiedä, mitä rukoilla. Jumalan kiittäminen on myös äärettömän hyvä tapa vahvistua rukouksessa.

 

En varmasti ikinä unohda sitä, miltä tuntui rukoilla tunti päivässä. Tai rukoilla kolme tuntia päivässä. Tai enemmänkin. Ei siksi, että sillä voisi kehuskella, vaan että se on ihmeellinen juttu. Aivan niin kuin olisi oppinut kävelemään tai ajamaan pyörällä tai uimaan. Mutta Hengen maailmassa.. Muistan "hämmästyksen", jonka koin. 

Vuosia sitten pidin rukouskursseja eri seurakunnissa. Monta kertaa olen viime päivinä miettinyt sitä, miltä tuntuisi pitää rukouskurssia nyt. Minusta se tuntuisi innostavalta. Tuolla edellä jo kirjoitin rohkaisun, minkä Jeesuksen elämä antoi: "Jeesuksen Kristuksen elämä rakentui täydellisesti rukouselämän ympärille."

Pitänee lopettaa ettei tuo leikattu käsi vaivaannu liikaa. Aina illalla huomaan, jos olen käyttänyt kättäni "liian" paljon. Jatketaan rukousta toistemme puolesta.