Välittääkö Jumala minusta ihan varmasti?

Eilisessä Ilta-Sanomissa oli juttu, joka puhutteli minua vahvasti. Jutun aihe ei ole hengellinen, mutta hengelliset asiat olivat mielessäni vahvasti jutun lukemisen jälkeen. Seuraava teksti on siis valikoiden poimittu em. jutusta:

 

"Joulupukkina työskentelevä Eric Schmitt-Matzen, 60, oli juuri palannut kotiinsa päätyöstään koneinsinöörinä, kun puhelin soi. Sairaalassa työskentelevä hoitaja soitti ja kertoi, että heillä on hyvin sairas 5-vuotias poika, joka haluaa nähdä joulupukin. Mies vastasi tulevansa, mutta vaihtaisi sitä ennen joulupukin vaatteet päälleen. Hoitaja vastasi, ettei siihen ole aikaa.. "Tule pian", hoitaja pyysi.

 

Schmitt-Matzen ehti sairaalaan vartissa. Hänet ottivat vastaan pojan äiti ja useat perheenjäsenet. Äiti oli ostanut pojalle lelun ja pyysi minua antamaan sen hänelle. Pukki pyysi, ettei kukaan murtuisi huoneessa, sillä hän itse puhkeaisi kyyneliin eikä voisi tehdä työtään loppuun. Muut jäivät odottamaan teho-osaston ulkopuolelle, kun itsensä koonnut pukki meni sisään huoneeseen.

 

Kun menin sisään, hän makasi siellä niin heikkona, kuin olisi nukahtamassa. Istahdin hänen sänkynsä reunalle ja sanoin, että "mitäs tämä on, että sinä aiot jättää joulun väliin? Et voi mitenkään jättää joulua väliin. Sinähän olet päätonttuni."

 

Poika nosti päänsä ja kysyi, "olenko?"

Pukki nyökytteli, että totta kai. Annoin hänelle lahjan. Hänellä ei ollut juurikaan enää voimia avata lahjapaperia. Kun hän näki, mitä paketissa oli, hän hymyili ja laittoi päänsä takaisin tyynylle.

 

Schmitt-Matzen pyysi poikaa tekemään hänelle suuren palveluksen.

- "Kun pääset sinne, sanot, että olet joulupukin päätonttu ja he tietävät

   päästää sinun sisään."

- "Niinkö?" poika innostui.

- "Kyllä".

 

Poika nousi istumaan, antoi pukille suuren halauksen ja kysyi tältä vielä yhden kysymyksen: "Pukki, voitko auttaa minua?" Pukki kietoi kätensä pojan ympärille. Ennen kuin sanoin sanaakaan, hän kuoli siihen. Annoin hänen olla siinä, halasin häntä yhä ja pidin häntä sylissäni.

 

Perhe tajusi, mitä oli tapahtunut. Äiti juoksi huoneeseen ja huusi: "Ei, ei, ei vielä!" Pukki antoi pojan äitinsä syliin ja lähti saman tien pois. Edes neljä vuotta 75. Ranger-rykmentissä ei ollut valmistanut Schmitt-Matzenia tämän kaltaiseen tilanteeseen. Hän juoksi ulos sairaalasta ja itki koko matkan kotiinsa..

 

- "Itkin niin paljon, etten nähnyt edes ajaa kunnolla."

Hän oli poissa tolaltaan kolme seuraavaa päivää.

 

- Minulta meni viikko tai kaksi, että pystyin olemaan ajattelematta sitä koko aikaa. Uskoin jo, etten koskaan enää ryhdy pukin rooliin.

 

Miehen uskon palautti lasten ilo joulupukista.

- "Se toi minut takaisin. Tajusin, että se on rooli, joka kuuluu minulle. Heidän ja

  myös itseni takia."

 

                         ++++++++++++++++++

 

Elämän ja kuoleman raja on joskus hiuksenhieno. Voi olla, että tiedät tilanteita, joissa olet käynyt aivan lähellä rajaa, mutta elämä on kuitenkin jatkunut, koska Jumala on niin päättänyt. Kun vuosia tulee lisää, elämän päättyminenkin tulee enemmän todelliseksi. Huomaan joulun aikaan herkistyväni. Erityisesti jouluinen musiikki vie ajatuksia menneisiin jouluihin ja koettuihin elämän vaiheisiin. Myös edesmenneet vanhemmat ovat monesti ajatuksissani. 

 

Myös monet hengellisen elämän vaiheet, työt, tehtävät, taistelut, koetukset, ilot ym. ovat mielessä. Haikeus, ikävä, herkistyminen voivat painaa mieltä maahan. Joulun ilosta ja paljosta hyvästä huolimatta. 

 

Jukka Norvanto on Raamatun opettaja, jota olen radiosta ja netistä kuunnellut lukemattomia kertoja. Norvannon Raamatun selitysteoksia luemme vaimon kanssa päivittäin. Kirjoitan Sinulle rohkaisuksi Jukan opetuksen psalmista 77. Teksti on erityisen rohkaiseva erityisesti silloin, kun pelkään/epäilen, onko Jumala elämässäni vielä minua auttamassa.

 

"Psalmi 77 sopii erityisen hyvin aikoihin, jolloin masennus tuntuu valtaavan mielen.

 

Laulunjohtajalle. Jedutunin tapaan. Aasafin psalmi. Minä rukoilen Jumalaa, huudan suureen ääneen, minä rukoilen Jumalaa, ja hän kuulee minua. Ahdingossani minä etsin apua Herralta, hänen puoleensa kurottuu käteni öisinkin, hellittämättä. Kukaan muu ei voi minua lohduttaa. Minä ajattelen Jumalaa ja olen levoton, minä mietin, ja tuska valtaa minut. (sela) Ps 77:1-4

 

Tuntuuko sinusta ajatus suureen ääneen huutamisesta Jumalalle jotenkin oudolta tai jopa aikuiselle sopimattomalta käyttäytymiseltä? Jos niin ajattelet, muista kuitenkin se, mitä Hep 5:7:ssa kerrotaan Jeesuksesta: "Ihmiselämänsä päivinä Jeesus ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon." Aivan ilmeisesti tuskan pukemisella ajatusten lisäksi myös kuuluvaksi avunhuudoksi on aivan erityinen merkitys rukouksessa. Eiväthän psalminkirjoittaja ja Jeesus muuten sillä tavalla olisi toimineet.

 

Tuskainen rukoilija on tajunnut sen, että vain Jumala voi häntä auttaa. Siksi hän rukoilee Jumalaa öin ja päivin. Olet varmaan huomannutkin, että psalmin kirjoittajat eivät muutenkaan paina tuskaansa sisimpäänsä, vaan antavat tulla sen ulos sellaisena kuin se tuntuu. Tässä meidän itseemme käpertymistä potevien suomalaisten kannattaisi kyllä ottaa aivan erityistä oppia heistä.

 

Sinä et anna silmieni ummistua, mieleni kuohuu, mutta pysyn vaiti. Minä ajattelen muinaisia aikoja, muistelen menneitä vuosia. Minä pohdin itsekseni kaiken yötä, ajatukset kiertävät päässäni. Onko Herra hylännyt meidät ainiaaksi, eikö hän enää välitä meistä? Onko hän iäksi evännyt laupeutensa, yhäkö hän vaikenee, polvesta polveen? Onko Jumala unohtanut armonsa, vihassaan sulkenut sydämensä? (sela) Minä ajattelen: "Siinä on tuskani syy, että Korkeimman teot ovat toiset kuin ennen." Minä muistelen tekojasi, Herra, muistan ihmeitä, joita muinoin teit. Ps 77:5-12

 

Jakeet paljastavat osuvasti, miten tuskainen olo ilmenee. Ensimmäisinä rukoilija mainitsee unettomuuden ja mielen kuohunnan. Niiden takaa paljastuu myös epäilys. Eikö Jumala, joka aikaisemmin on pitänyt niin hyvää huolta kansastaan, enää välitäkään omistaan? Jumala näyttäytyy toisenlaisena. Hän murtaa niitä kahleita, joihin me hänet niin mielellämme vangitsemme. Eikö olekin mielenkiintoista, että Jumala on niin rohkea, että hän uskaltaa asettaa kyseenalaiseksi ihmisen ajatukset hänestä? Näin ihmisen on yhä uudelleen luovuttava omista jumalakuvan rakennelmistaan, ja annettava Jumalan sanan tulla sijaan.

 

Minua itseäni lohduttaa sellaisina murtumisaikoina C.S. Lewisin välittämä löytö: "Ennemmin tai myöhemmin Hän (Jumala) vetää pois, ainakin heidän (uskoon tulleiden ihmisten) tietoisesta kokemuspiiristään, kaikki tuet ja yllykkeet. Hän jättää tuon olennon seisomaan omilla jaloillaan - suorittamaan pelkän tahdon vaatimuksesta velvollisuuksia, jotka ovat menettäneet kaiken viehätyksensä. Tällaisina masennuksen kausina olento (uskoon tullut ihminen) kehittyy paljon paremmin kuin nousukausinaan sellaiseksi kuin Hän (Jumala) haluaa." Lewisin mukaan Jumala ei muuta niin paljon toivo kuin sitä, että vaikka koko maailmasta näyttäisi kadonneen jokainen jälkikin Jumalasta ja vaikka Jumalan ihminen ei enää tunnetasollakaan ikävöi hänen tahtonsa täyttämistä, hän kuitenkin, kaikesta huolimatta, tekee sen.

 

Hetket, jolloin luottamustamme Jumalaan koetellaan ja uskokin horjuu, ovat kasvun aikaa. Silloin joudumme tarrautumaan kiinni Jumalaan, vaikka siinä ei näytä olevan mitään järkeä. Tunnetasolla ne hetket ovat täynnä epäilystä ja kuvitelmia rakkaudettomasta Jumalasta. Kuitenkaan todellisuudessa ihminen ei ole koskaan niin lähellä Jumalaa kuin silloin, kun hän uskoo kuitenkin, kaikesta huolimatta. Tämän uskon näköalan näytti löytäneen myös psalminkirjoittaja kaiken ahdistavan keskellä.

 

Minä ajattelen kaikkia töitäsi, mietin suuria tekojasi. Jumala, pyhät ovat sinun tiesi. Ei ole sinun vertaistasi jumalaa. Sinä olet Jumala, sinä teet ihmeitä, olet osoittanut voimasi kansojen vaiheissa. Kätesi voimalla sinä vapautit oman kansasi, Jaakobin ja Joosefin heimon. (sela). Vedet näkivät sinut, Jumala, vedet näkivät sinut ja vapisivat, syvyydet vavahtelivat. Pilvet syöksivät vettä, ylhäällä jylisi ukkonen, tulinuolesi halkoivat taivasta. Sinun vaunujesi pyörät ryskyivät, salamat valaisivat maanpiirin, maa vapisi ja järkkyi. Meren halki kävi sinun tiesi, suurten vetten poikki sinun polkusi - jalanjälkiäsi ei kukaan nähnyt. Sinä johdatit kansaasi kuin paimen laumaansa, palvelijoinasi Mooses ja Aaron. Ps 77:13-21

 

Ehkäpä huomasitkin, että näissä psalmin päätösjakeissa ei puhuttu enää mitään rukoilijasta itsestään. Ahdistuneen katse oli kääntynyt omasta itsestä Jumalan suuruudesta kertovien tekojen muistelemiseen. Jos Jumala kerran kykeni johtamaan kokonaisen kansan pois Egyptin orjuudesta Kaislameren läpi, niin tokihan hän on voimallinen auttamaan myös yhtä ahdistettua ihmistä tämän vaikeuksissa.

 

Niinpä niin, hyvä ystävä, Jumalalta on lupa niin minun kuin sinunkin odottaa apua, kun maailmassa ei näytä olevat toivon hiventäkään. Sillä hänellä on kaikki valta. Nykyaikanakin. Tälläkin hetkellä."

 

                        +++++++++++++++++++

 

Jumala rohkaisee meitä tuolla sanalla luottamaan Häneen. Hän on aikanaan aloittanut Sinussa hyvän työnsä. Ja mikään ei lopeta sitä työtä, jota Hän on tekemässä. Rukoilen, että uskosi saisi vahvistua. Kun on aikaa, tutkitaan Sanaa. Ja ollaan hiljaa. Kuunnellaan. Rukoillaan. Annetaan Jumalan puhua ja rauhoittaa sydämellemme. Et milloinkaan ole yksin. Ja Hän myös antaa enkeleilleen käskyn varjella Sinua kaikilla teilläsi. Jäädään Vapahtajamme turviin. Hän kulkee edellä ja johdattaa.

 

 

Elämää syntymän ja kuoleman jälkeen

On kulunut pitkä aika edellisestä kirjoituksestani. Olen hämmästynyt ja kiitollinen siitä, miten usein tällä sivustollani on käyty silloinkin, kun en ole uusia tekstejä tänne jaksanut/ehtinyt kirjoittaa. Muutama päivä sitten luin tekstin, joka puhutteli vahvasti. En tiedä, kuka tekstin on alkujaan kirjoittanut. Oli hän kuka hyvänsä, uskon, että teksti on annettu Jumalan sydämeltä.

"Kaksoset keskustelivat kohdussa; ”Uskotko elämään synnytyksen jälkeen?” ”Miksi kysyt, totta kai uskon synnytyksen jälkeen olevan elämää. Kenties olemme täällä siksi, että meitä valmistellaan tähän tulevaan.” ”Järjetöntä!” vastasi toinen ” Ei ole olemassa elämää synnytyksen jälkeen. Minkälaista elämää se nyt muka olisi?”

 

Tähän toinen vastasi ”En tiedä, mutta siellä tulee olemaan kirkkaampaa. Ehkä tulevaisuudessa käytämme jalkoja kävelemiseen, sekä syömme suullamme. Ehkä me tulemme saamaan muita aisteja, joita emme voi nyt ymmärtää.”

 

Ensimmäinen vastasi ”Tuo on aivan absurdia. Käveleminen on mahdotonta, saati suulla syöminen? Naurettavaa! Napanuora tarjoaa meille ravinnon ja kaiken tarvitsemamme. Mutta napanuora on kovin lyhyt, elämä synnytyksen jälkeen ei ole järjellä ajateltuna mahdollista.”

 

Toinen intti vastaan “ No, minä ajattelen että siellä on jotakin ja ehkä se on jotain erilaista kuin on nyt. Kenties emme tarvitse ruumiimme nuoria enää.”

 

Tähän ensimmäinen taas vastasi ”Järjetöntä. Ja sitä paitsi jos siellä on elämää, niin miksi kukaan ei ole koskaan tullut takaisin? Synnytys on elämän loppu, ja synnytyksen jälkeen ei ole muuta kuin pimeyttä, hiljaisuutta ja unhola. Se ei vie meitä minnekään.”

 

“Noh, en tiedä, “ tuumasi toinen, “ mutta yksinkertaisesti tulemme tapaamaan äitimme ja hän tulee pitämään meistä huolta.”

 

Tämän kuullessaan ensimmäinen toisti “ Äiti? Sinäkö todella uskot äitiin? Naurettavaa, jos äiti olisi olemassa, niin missä hän on nyt?”

 

Toinen vastasi “ Hän on kaikkialla. Olemme hänen ympäröimänä. Olemme hänessä, hänessä me elämme. Ilman häntä, tämä maailma ei voisi olla olemassa.”

 

Ensimmäinen totesi “Noh minä en näe häntä, joten on järkevää, ettei häntä ole olemassa.”

 

Toinen jatkoi: ”Joskus, kun on ihan hiljaa ja keskittyy ja kuuntelee todella tarkasti, voi havaita hänen läsnäolon ja voit kuulla hänen rakastavan äänensä kutsuvan jostain ylhäältä.”

 

Tämän tarinan kaksosista voimme myös liittää hyvin siihen, kun mietimme Jumalaa. Joillekin on päivän selvää, että Jumala on olemassa ja osa taas ei voi hyväksyä ajatusta Hänestä. Raamatussa meille sanotaan, että saamme olla Jumalan lapsen asemassa. Lapsihan on utelias, se kyselee ja etsii. Samoin meitäkin rohkaistaan kyselemään ja etsimään, mistä oikein on kyse? Kuka on se Jeesus, josta Raamatussa puhutaan? Mitä se minulle merkitsee? Mitä väliä sillä kaikella on tänä päivänä? Saamme aloittaa nyt yhdessä matkan, jonka aikana voimme kysyä näitä ja monia muita kysymyksiä. Rohkaisen sinua lähtemään avoimin mielin matkaan, sinulta ei odoteta mitään vaan saat avoimin ja rohkein mielin lähteä kulkemaan ja etsimään."

 

 

 

Vuonna 1955 Suomessa keskusteltiin laajasti, onko Jumalaa olemassa. Tunnettu pilapiirtäjä Kari Suomalainen teki aiheesta kuvan. Jumalan olemassaoloa pohditaan huomaamatta, että juuri silläkin hetkellä ollaan Jumalan kämmenellä.

 

Juuri tälläkin hetkellä lokakuun lopulla me olemme Jumalan kämmenellä. Sielun vihollinen tekee kaikkensa, jotta emme uskoisi siihen, että Jumala yleensäkään on olemassa. Ja jos onkin, ettei hän ainakaan minusta ole kiinnostunut. Valheen isä osaa asiansa käyttämällä todisteluissaan hiukan myös totuutta, jotta me valheen uskoisimme.

 

 

Kun Jumala meidät loi, hän tarkoitti meidät olemaan jatkuvassa yhteydessä hänen kanssaan. Kun rakennetaan uusia asuntoja, niihin tehdään valmiiksi tulevaa käyttöä varten tietoliikenne- tv- yhteydet jotta ne milloin hyvänsä voidaan ottaa käyttöön. Meissä jokaisessa on valmiudet Jumalan kohtaamiseen. Meidän ei tarvitse muuta kuin rukoilla Jumalaa. Huutaa häntä avuksemme ja hän vastaa meille.

 



Moni uskova ihminen voi hengellisesti huonosti. Maailman henki on niin voimakas että se pyrkii repimään ja hivuttamaan irti Jumalasta ja kaikesta hengellisyydestä. Kun olemme voimattomia, meistä ei ole sielunviholliselle mitään vaaraa.

 

Olin nälkäpäiväkerääjänä ison marketin aulassa. Eräs vanha mies pysähtyi juttelemaan. Hän totesi mm. että nämä marketit ovat tämän ajan kirkkoja. Täällä käydään usein joka päivä pyhänä ja arkena. Luin hiljan tutkimuksesta, miten tämän ajan älypuhelimet, Facebook ym vievät pienten ja  isojen ajasta huomattavan paljon. On tutkittu, että älypuhelimen omistaja katsoo puhelintaan (onko tullut viestejä, puheluja, päivityksiä, tykkäyksiä ym) keskimäärin 85 kertaa vuorokaudessa.

 

Meidät on sidottu (= orjuutettu) toisiin ihmisiin ja heidän mielipiteistään meistä. Tykkääkö minusta joku, onko viimeksi ottamani valokuva itsestäni miten tykätty ym. Kun elämämme päättyy, ei ole mitään merkitystä sillä, rakastivatko ihmiset minua vai ei. Vain sillä, mitä Jumala ajattelee meistä, on merkitystä.

 

31.10.2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Martti Luther julkaisi 95 teesiään. Pian vietetään reformaation juhlavuotta. Jos haluat käydä lukemassa nuo teesit löydät ne sivulta:

http://www.luther.de/fi/leben/anschlag/95thesen.html

 

Minä (ehkä Sinäkin) tarvittaisiin uskonpuhdistusta. Hengellisyydessämme on niin paljon maailman vaikutusta, että tehopesu (kuten autopesulassa) tekisi meille hyvää. Onneksi Jumala haluaa auttaa meitä.

 

 

Kuuntele ääntä sisälläsi. Se kutsuu Sinua lähemmäksi Jumalaa. Älä usko, ettei Jumala Sinusta välitä. Se on valhetta. Pimeys, jonka keskellä olet ollut, auttaa Sinut Jumalan syliin. Monet väärät valot ovat eksyttäneet, mutta Jumalan valo ja kirkkaus johtavat Sinut Vapahtajan avaamaa tietä kohti valoa ja lepoa.

 

Olin kotiseurakuntani kirkossa 15.5. Kaatuneitten päivänä. Kirkossa oli paljon sotaveteraaneja ja väkeä muutenkin. Istuin kirkon perällä, melkein viimeisessä penkissä. Edellisenä iltana olin loukannut leikatun selkäni. Vaikka minulla oli oma erikoisvalmistettu istuintyyny, kirkon puinen penkki ei tehnyt hyvää. Tunsin, miten kipu alaselässä alkoi ja vahvistui. Kipu meni kuin aaltoliike. Odotin kivun hellittävän, mutta niin ei käynyt. Aloin miettiä, lähdenkö kotiin vai sairaalaan? Odotin liian pitkään.

 

Kun sitten (kesken saarnan) lähdin kävelemään kohti ulko-ovea, menin tajuttomaksi ja kaaduin kirkon käytävälle. Kirkon perällä ollut nainen tuli kysymään, voinko huonosti? Eräs työtoveri tuli luokseni ja kysyi, voisinko kääntyä kyljelleni? Sanoin etten pysty. Kuulo, näkö ja puhe toimivat, muuten en pystynyt liikuttamaan itseäni. Muutaman minuutin päästä pääsin kävelemään kirkon ulkoeteiseen.

 

Ambulanssi tuli pillit päällä minua hakemaan. Forssan sairaalaan. Verikokeita, tutkimuksia, lääkärin haastattelu. 2-3 tunnin päästä pääsin pois sairaalasta. Diagnoosina kovasta kivusta johtunut kipu/tajuttomuus/pyörtyminen.

 

Moni toivoo kuolevansa saappaat jalassa. Minä uskon nyt tietäväni, mitä se tarkoittaa. Yhtäkkiä filmi katkeaa eikä tiedä eikä tunne eikä muista mitään. Loppu. Ja se voi tapahtua milloin hyvänsä, kenelle hyvänsä meistä oli meillä sitten selkäkipuja tai ei.

 

Jos et enää jaksa mitään, pyydä Jumalaa avuksesi. Kun Hän tuntee Sinut ja pitää Sinusta huolen, Sinun ei tarvitse pelätä tulevia päiviä, sairauksia ym. Kun Jumala lupaa pitää Sinusta huolen, se on totta. Siksi tämän päivän tärkein asia on pitää huolta siitä, että yhteytemme Jumalaan on kunnossa.

 

Jos katsomme kännykkäämme keskimäärin 85 kertaa päivässä, mitä jos rukoilisimme, puhuisimme Jumalalle esim. 40 kertaa päivässä, se tuntuu meistä ehkä aika paljolta. Ja kuitenkin tuo yhteys on se, joka meidät pelastaa. Ja koskaan meidän ei tarvi epäillä, tykkääkö Hän minusta. Hän rakastaa Sinua enemmän kuin sadat Facebook- ym kaverit. Hän peukuttaa Sinua aina! Nytkin.

 

Yle Areenasta löytyy paljon katsottavaa. Jos Sinulla on noin puolitoista tuntia aikaa illalla/aamulla/päivällä, katso seuraava: Dok: Sonita

dokumentti: http://areena.yle.fi/1-3325751

Dokumentti on tarina afganistanilaisesta pakolaisesta.

 

Lopuksi. Jumala haluaa auttaa Sinua. Juuri tällä hetkellä ja tänään. Rukoilen, että saat tuntea Jumalan rakkauden sisälläsi. Anna hänen ottaa Sinut syliin. Anna hänen viedä Sinut valoon ja turvaan. Olet Hänelle äärettömän rakas.

 

 

"Älä juokse, asetu hiljaa aloillesi. Kuuntele tarkkaavaisena omaa kamppailuasi. Vastaus kysymykseesi on kätkettynä omaan sydämeesi." Henri J.M. Nouwen

Kuuntelin eilen radiosta urheilutoimittaja Kaj Kunnaksen haastattelua. Kunnas sai toukokuussa aivoverenvuodon, mutta nopean avun ja hyvän hoidon ansiosta toipuminen on sujunut suhteellisen hyvin. Haastattelussa minua puhutteli vahvasti se rehellisyys, jolla asioita käsiteltiin. Kunnas kuvaa vakavan sairastumisen jälkeistä aikaa uudeksi elämäksi.

 

Ennen sairastumista työ oli ollut keskeisellä sijalla elämässä. Tällä hetkellä kolmen tärkeimmän asian joukossa ovat seuraavat: terveys, vaimo ja lapset. Järjestys vaihtelee, mutta tuo kolmen kärki säilyy. Tuohon kolmen kärkeen ei työ kuulu enää ollenkaan.

 

Huomasin haastattelua kuunnellessani, että itku pyrki pintaan. Tuossa haastattelussa tuli esiin niin paljon sellaista, mitä uskon itse kokeneeni. Elämä on lahjaa. Joka ainut päivä. Lahjaa on elämä myös vaikean kivun kanssa.

Totta on myös seuraava runo: "Elämä on yhtä luopumista. Luopumista eilisestä luopumista kaikesta kaikesta, jonka luulimme omistavamme. Luopumisen kautta taivas tulee jotenkin lähemmäksi, alemmaksi ja todellisemmaksi. Todellisemmaksi tulee myös elämän lahja. Todellisemmaksi tulee se että kaikki oli ja yhä on lahjaa.”

Aamulla luin psalmista 14 seuraavan puhuttelevan lauseen: "Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa.".. Jos me uskomme tänään Jumalaan, se on elämämme suurin ja arvokkain asia.

 

Olen muutaman vuoden toiminut kotipaikkakunnallani oppaana. Harrastuksena. Työ on haasteellista ja kiinnostavaa. Viime kesänä Tammelassa järjestettiin kulttuurikävely, jonka puolesta toimin ns. roolioppaana. Esitin taitelija Albert Edefeltiä ja toinen opas Edefeltin vaimoa Elleniä. Edefelt on maalannut täällä Tammelassa muutaman taulun, ja asunut muutamia kesiäänkin täällä. Rooliin "hyppääminen" oli/on jännittävää. Toisaalta se on turvallista, kun voi olla joku muu, mikä onkaan.

 

Kaukolan harjulta (vuonna 1889)

 

Jos autoilijoilta kysytään, millaisia kuskeja he ovat, yleensä vastaukseksi saadaan, että ainakin vähän keskivertoa parempia, taitavampia ja huolellisempia. Jos uskovalta ihmiseltä kysytään, millainen uskova hän on, vastaukset voivat vaihdella paljonkin. Moni kuitenkin sydämessään ajattelee (= kuvittelee), että itsellä on jotain sellaista viisautta ja ymmärrystä, jota useimmilla ei ole. Siltä pohjalta voi sanoa mielipiteensä mistä vain ja milloin vain. Monesti suomalainen tekee sen yleisönosastoilla ja nettipalstoilla nimimerkin suojassa.

 

Jos/kun huomaa oman vajavaisuutensa ja syntisyytensä, meitä helpottaa joskus, jos voimme arvostella jotakin meidän mielestä "huonompaa" tai vaikka seurakunnan työntekijöitä. Mikään ei olekaan niin helppoa kuin toisten arvosteleminen. 

 

”Lakihurskaus tunnetaan siitä, että se on jatkuvasti toisten kurkussa vaatimassa toisilta täydellisyyttä, nostaen toisten synnit lipputankoon, omat synnit unohtaen..”

 

Lemisen Erkki kirjoittaa eräässä runossaan, miten ihmisestä tulee armollinen? Siinä tarvitaan paljon lankeemuksia.. Monelle raamatullisuus on rankka lyömäase. Luterilaisuuskin on. Oikeassa oleminen. Juuri hetki sitten luin iltapäivälehden nettiversiosta, miten entinen gospel-laulaja oli tuomittu alimpaan helvettiin siirryttyään gospelista muunlaisen musiikin pariin.

 

Raamatussa kerrotaan tilanteesta, kun Herran tulo näytti viipyvän. Palvelijat alkoivat lyödä toisiaan sen sijaan, että olisivat olleet uskollisia Herralta saaduissa tehtävissä. Kun Herramme saapuu, joudumme jokainen hänen eteensä. Silloin hän ei kysy sitä, mitä joku toinen on tehnyt. Hän ei kysy, mitä mieltä olit siitä, jos joku laulaja on ennen laulanut sitä ja nyt laulaa tätä. Tai jos Sinun mielestäsi joku työntekijä ei osannut saarnata oikein. Tai joku uskova ei ole pärjännyt niin kuin Sinä olet omasta mielestäsi pärjännyt.

 

Puhuttelevinta ja kenties pelottavinta on se, että hän kysyy Sinusta, miten Sinä itse olet toiminut ja elämääsi viettänyt? Haluatko että puheesi, kommenttisi, tuomiosi näytetään videotykillä seurakuntasi kokouksessa?

 

Itselleni oman syntisyyden näkeminen on ollut tosi tuskallinen kokemus. En olisi ikinä itsestänikään uskonut. Kun totuus selviää ja me sen näemme, se on meille armoa. Pyhä Henki, joka totuuden on meille näyttänyt, haluaa ohjata meidät Vapahtajamme luokse, koska yksin hän voi puhdistaa meidät kaikesta synnistä ja antaa meille uuden elämän.

 

Minulla ei ole mitään muuta pakopaikkaa, kuin Hänen sanomaton laupeutensa.

 

Jumala on antanut meille tämän hetken tässä. Saamme tuoda hänen eteensä kaiken, mikä meitä painaa ja synnin, jonka näemme omassa elämässämme. Joskus vaikeinta on olla rehellinen itselleen. Mutta kun sen teemme ja kerromme kaiken Jumalalle, hän auttaa meitä. Hän ojentaa kätensä Sinulle ja saat tarttua siihen.

 

Halullisten sieluin hengelliset laulut -kirjassa on laulu (vuodelta 1790), josta lainaan muutaman säkeistön. Jo tuolloinkin taistelut ovat olleet samanlaisia kuin meillä nyt. Vaikka sanamuodot ovat vanhahtavia, sisältö on tärkein.

 

"1 On laupeus sanomaton, hän, Jeesus, kun hoitanut on

niin meitä kuin muitakin uskoviaan

ja auttanut vaivoissa maan.

Hän lyö sekä tukee,

hän riisuu ja pukee

ja hetkeksi kadotessaan

vie köyhyyden teitä,

näin tyhjentää meitä,

vaan tyhjälle, köyhälle lahjoittaen

suo armonsa rikkauden.

Hän kasvonsa peittää

ja murheeseen heittää,

vaan antaa taas virvoituksen.

 

2 Jos hengessä köyhiksi saa

myös meidät hän näin alentaa,

niin kilvoituksemme ja kaipuumme tie

luo armonsa istuimen vie.

Ken kestää vain tiellä,

saa voimia siellä,

jos kuinkakin uupunut lie.

Niin syvät ja suuret

on synnillä juuret,

ne kasvavat versoja kiusausten

taas toivomme kukistaen,

vaan Vapahtajaamme

me rukoilla saamme

ja hän antaa pelastuksen.

 

4 Jos pilvinen joskus on sää

ja kilvoitus väsyttävää,

niin kaukaakin tulevat kehottajat,

he uskomme vahvistavat.

Näin Herramme johtaa,

hän siunaten kohtaa

myös kuormainsa uuvuttamat.

Siis, Jeesus, et meitä

pois luotasi heitä,

vaan talutat joukossa ystävien

näin kaikkia virvoittaen.

On keveä taakka,

kun tuloosi saakka

me yhdessä kannamme sen.

 

.. On toivolla luvattu maa:

kun kestämme tiellä,

niin iäti siellä

me kiitämme Vapahtajaa."

 

Moni Teistä lukee tätä tekstiäni tuhansien kilometrien päässä ja monet lähempänä. Rukoilen Sinun puolestasi. Pyydän, että Jumala laskee siunaavat kätensä yllesi ja saat sydämeesi rauhan. Olet Jumalallesi niin korvaamattoman rakas. 

"Olemme siinä määrin tottuneet tähän maailmaan, että olemme kadottaneet näkyvistämme tulevan maailman.." (Billy Graham)

Kun eräs rikas mies kuoli, hänen hautajaisissaan esitettiin kysymys: "Kuinka paljon hän jätti jälkeensä?" Vastaus kuului: "Kaiken."

Olinpa rikas tai köyhä, lähestyn joka päivä hetkeä, jolloin mekin olemme samassa tilanteessa kuin tuo rikas mies. Joudumme jättämään taaksemme kaiken. Pari päivää sitten kuulin eräästä tuttavasta, jolle kutsu oli tullut aivan yllättäen. Sukulaismies oli kuollut. Valmistauduttiin hautajaisiin, jotka oli sovittu parin viikon päähän. Pienellä joukolla käytiin ostamassa vaatteita hautajaisia varten. Tuttavani palasi kotiinsa. Lapset eivät tavoittaneet häntä puhelimella illalla eikä aamullakaan. Kun sitten mentiin hänen kotiinsa, siellä hän nukkui kuolleena vuoteessaan. Hautajaisvaatteista oli tullut vaatteet hänen omiin hautajaisiinsa.

Koskaan emme voi tietää, milloin meidän aikamme on täältä ajasta lähteä. Kaikista tärkein asia on, että olemme valmiita. Että asiamme Jumalan kanssa ovat kunnossa. Tämänkin viestini tarkoitus on rohkaista ottamaan vastaan Jumalan tarjoama apu ja vapaus.

Jaakobin kirjan 4:8 on teksti: "Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä." - Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta emme Jumalaa lähestyisi vaan mieluummin lähtisimme kauemmaksi Jumalasta. Vihollinen pelottelee meitä, ettei Jumala meistä välitä tai ettei Hän ainakaan anna syntejämme, pahuuttamme anteeksi. Muistan vuosien takaa tekstin, missä kuvattiin, mikä on raskainta maailmassa? Tekstissä lueteltiin suuri joukko asioita/ratkaisuja, mitkä ihmiselle on vaikeita ja tehdä ja toteuttaa. Teksti huipentui tuohon raskaimpaan asiaan. Kirjoittajan mukaan kaikkein raskainta on hänen mukaansa, kun on hengellisessä tilaisuudessa ja puhuja pyytää kaikkia niitä, jotka haluavat jättää elämänsä Jumalalle nostamaan kätensä.

Monen on vaikea tehdä ratkaisua Jumalan puoleen. Kun Aatami ja Eeva olivat tehneet maailmanhistorian ensimmäiset synnit, he tiesivät rikkoneensa Jumalaa vastaan. Ja tämän tietäessään he pakenivat Jumalan kasvojen edessä. Vaikka Jumala tiesi, missä tuo pariskunta oli piilossa, kysyi hän: "Missä olet?" Jumala antoi ihmiselle mahdollisuuden tunnustaa, mitä oli tehnyt. Mutta tätä mahdollisuutta ei käytetty. Ja siitä alkoi tapa, mikä vieläkin on käytössä. Aatami syytti lankeemuksestaan Eevaan, Eeva käärmettä jne.. On paljon helpompi syyttää toisia tai yrittää kieltää kaikki se, minkä olemme väärin tehneet.

"Kerran eräs lapsi leikki arvokkaalla vaasilla. Hän pani kätensä vaasin sisään eikä enää saanut sitä pois. Isä yritti parhaansa mukaan vetää poikansa kättä vaasista, mutta turhaan. He ajattelivat rikkoa vaasin, mutta sitten isä kehotti: "Poika, yritä vielä kerran. Avaa nyrkkisi ja suorista sormesi niin kuin näet minun tekevän ja vedä kätesi ulos."

Isän hämmästykseksi pikkupoika tokaisi: "Isi, en minä voi suoristaa sormiani niin kuin sinä, silloinhan kynä putoaisi kädestäni." Hymyile jos tahdot - mutta tuhannet meistä ovat tämän pienen pojan kaltaisia. Me pidämme niin tiukasti kiinni tämän maailman merkityksettömistä pikkuasioista, ettemme voi vastaanottaa Jumalan tarjoamaa vapautta.

Mikä "pikkuasia" pitää sinut erossa Jumalasta? Jokin synti, josta et suostu päästämään irti? Jokin täysin arvoton päämäärä, jonka haluat välttämättä saavuttaa? Jokin häpeällinen suhde, josta et suostu luopumaan? Rukoilen sinua, pudota sydämeltäsi pois tuo pikkuasia. Antaudu! Päästä irti ja anna Jumalan päättää elämästäsi." (ote kirjasta "Tänään on toivoa")

Tuo edellä kirjoittamani lainaus on minusta täyttä asiaa. Samoin siihen liittyvä esimerkki. Jeesus oli kulkemassa tietä pitkin suuren kansanjoukon ympäröimänä. Tien vieressä oli sokea mies, joka kysyi ohikulkevilta, mitä oli tapahtumassa. Kun hän kuuli, että Jeesus oli menossa tietä pitkin, hän alkoi huutaa Jeesusta. Lähellä olevat yrittivät estää miestä huutamasta. Mutta mies vain jatkoi. Ja silloin Jeesus pysähtyi. Mies pyysi, että Jeesus antaisi hänelle hänen näkönsä. Jeesus vastasi miehen rukoukseen ja hän sai näkönsä.

Harva meistä näkevistä rukoilee, että Jeesus antaisi meille näön. Ja vaikka näemmekin ihmissilmin, voimme oman elämämme suhteen olla näkövammaisia tai täysin sokeita. Emme ymmärrä omaa tilannettamme.

Benjamin Franklin kirjoitti seuraavan ihmeellisen totuuden: "Pidä omatuntosi puhtaana, niin sinun ei tarvitse koskaan pelätä."

Varsinkin Euroopan pakolaistilanne on pistänyt monen päättäjän/valtion pelkäämään. Suomessakin moni pelkää, mitä tapahtuu. Uutisissa, lehdissä ym kerrotaan pääosin huonoja/pelottavia uutisia. Ainakin minua lievästi sanottuna huolestuttaa, että kerrotaan miljoonista pakolaisista, jotka itärajamme takana tai Afrikassa odottavat kevättä ja liikkeelle lähtöä.

Vihollinen yrittää lamaannuttaa uskoamme erilaisilla peloilla. Sen sijaan Jumala rohkaisee meitä katsomaan Häneen ja turvautumaan Hänen Sanaansa. Johanneksen evankeliumin 14:3 "Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin.." 

"Toivo on eräs teologisista hyveistä", C. S. Lewis kirjoittaa pohtiessaan kristillisyyden merkitystä. Tällä hän tarkoitti, että jatkuva eteenpäin katsominen ja silmien kiinnittäminen iankaikkiseen maailmaan ei ole pakoa todellisuudesta tai toiveajattelua, vaan olennaista kristillisessä elämässä.

Tämä ei tarkoita, että meidän täytyy jättää nykyinen maailma oman onnensa nojaan. Tutustuessasi kirkon historiaan huomaat, että kristityt, jotka tekivät eniten nykyisen maailman hyväksi, olivat miehiä ja naisia, jotka ajattelivat tulevaa maailmaa eniten. Kristityistä tuli tehottomia tässä maailmassa vasta sen jälkeen, kun suurin osa heistä lakkasi ajattelemasta tulevaa maailmaa. Lewis on todennut: "Tähtää taivaaseen, niin saat maailman kaupanpäälliseksi. Tähtää maailmaan, niin et saa kumpaakaan."

Kaiken nykyisen pessimismin, synkkyyden ja turhautuneisuuden keskellä loistaa yksi kirkas toivon majakka - se on tämä Jeesuksen Kristuksen lupaus: "..vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni." Edellä kirjoittamani ajatukset ovat evankelista Billy Grahamin tekstiä. 

Olen varma siitä, että Jumala on juuri tällä hetkellä lähelläsi. Hän on siinä, koska hän rakastaa Sinua. Joku Teistä lukijoista voi pitää toisella kädellään  tai jopa molemmilla kiinni esineestä, asiasta, ihmisestä, ideologiasta, mikä estää pääsyn vapaaksi. Jumala rohkaisee Sinua päästämään irti. Vapaaehtoisesti. Samalla päästät itsesi vapaaksi. Meille jokaiselle Jumala antaa rohkaisun katsella elämäämme, kotiamme,  tiluksiamme. Rikas mies joutui jättämään kuollessaan jälkeensä kaiken. Niin käy meillekin. Ala jo nyt antaa omaisuuttasi pois. Meidän varastomme ovat usein liian täynnä kaikkea sellaista, josta olisi iloa tänään jollekin toiselle. Edesmenneen äitini opetuksia oli mm se, että antaminen on lahjaa. Oli hyvä opetus.

Rukoilen, että tämä päivä on meille suuren vapautuksen päivä. Jumalalle annettu elämä on kaikkein paras ratkaisu. "Taivas on valmistetuille ihmisille valmistettu paikka. Ne jotka kerran pääsevät sinne, saavat huomata, että heidät tunnetaan ja heitä on odotettu." (piispa Ryle)

Vedetön pilvi

Terve vaan terve! Pitkästä aikaa. Kun tätä tekstiä aloittelen, tunnen huonoa omaatuntoa. Edellisestä tekstistä on kulunut liian pitkä aika. Voisin aloittaa selittelemällä kiireilläni, töilläni, sairauksillani ym, mutta siitä ei varmasti ole mitään hyötyä. Nyt olen kuitenkin täällä. Upea juttu, jos Sinäkin vielä poikkeat tällä sivulla.

 

Piispa Voitto Huotari vieraili kerran Heinolan rukouspäivillä. Hän aloitti puheensa suunnilleen seuraavalla puhuttelevalla lauseella: "Jos tuntuu, että Jumala on kaukana, kumpi on liikkunut?"

 

Aivan käsittämätöntä, että Jumala on uskollinen. Silloinkin, kun me olemme lähteneet pois Jumalan luota ja olemme olleet omilla retkillämme. Samalla tavalla, kuin ihminen tietää, uskooko hän Jumalaan, samalla tavalla me tiedämme, jos yhteytemme Jumalaan on väljähtänyt. Vuosia sitten kuulin seuraavan aforismin: "Jumalan tielle ei tulla huomaamatta, mutta tuolta tieltä voidaan lähteä huomaamatta."

 

Sielunvihollinen tekee kaikkensa, että me lähtisimme pois Jumalan luota, koska hän vihaa Jumalaa. Jumalan Pyhä Henki haluaa tuoda meidät Jumalan luokse, koska ilman yhteyttä Jumalaan emme ikinä pääse Taivaaseen. Pyhä Henki haluaa myös toimia meissä ja meidän kauttamme.

Jos Sinä tällä hetkellä luet tätä tekstiäni, uskon, että Jumala haluaa puhua Sinulle. Olet Hänelle äärettömän rakas ja tärkeä. Hän haluaa ottaa Sinut lähelleen, oletpa tällä hetkellä miten kaukana hyvänsä. Kyse on siitä, haluatko ottaa tämän ihmeellisen rakkauden ja huolenpidon vastaan.

D.L.Moody, 1800-luvun evankelista, puhui merkittävimmästä Jumalan kohtaamisestaan näin: "Sydämeni ei anonut.. en pystynyt esittämään vetoomuksia. Itkin kaiken aikaa, että Jumala täyttäisi Hengellään. No sitten, eräänä päivänä - en pysty kuvaamaan sitä; kokemus on melkein liian pyhä nimettäväksi. Voin vain sanoa, että Jumala ilmaisi itsensä minulle, ja minulla oli sellainen kokemus hänen rakkaudestaan, että minun oli pyydettävä häntä pysäyttämään kätensä. Lähdin jälleen saarnaamaan. Saanat eivät olleet muuttuneet, en julistanut uusia totuuksia, ja kuitenkin sadat ihmiset kääntyivät. Vaikka minulle annettaisiin koko maailma, minua ei enää saisi palaamaan sille paikalle, jossa olin ennen tätä siunattua kokemusta - kaikki muu olisi pieni pölyhiukkanen tähän verrattuna."

Teksti on äärettömän hyvä ja upea kuvaus siitä, mitä Jumalan Pyhä Henki voi tehdä ihmiselle. Kaikki, mitä meillä on, on lahjaa. Elämästämme on jäljellä päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia, vuosikymmeniä? Olipa sitä enemmän tai vähemmän, tärkeintä on se, että tänään kuulumme Jumalalle ja haluamme elää hänen johdatuksessaan. Jumala tekee ihmeitä ilman määrää. Jos tuntuu, että olet kaukana Hänestä tai että olet sotkenut elämäsi, voit juuri tällä hetkellä rukoilla Jumalaa auttamaan ja Hän myös auttaa Sinua. Ja minua. Käsittämätön juttu! Jumala on läsnä, tunsimmepa me sitä tai emme.

Erästä uskovaa miestä uhattiin puhelimessa. Että soittaja tulee ja tappaa miehen. Tämä uskova mies totesi puhelimessa, että tuo uhkaaja ei pysty ratkaisemaan sitä, miten kauan hän on täällä elämässä. Yksin Jumala voi ratkaista, milloin meidän aikamme on täältä lähteä. Sitä ei yksikään ihminen voi muuttaa. Psalmissa 27 ovat ihmeelliset sanat:

"Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin? Kun vainoojat käyvät minua kohti iskeäkseen hampaansa minuun, he itse kaatuvat, vihamieheni ja vastustajani suistuvat maahan. Vaikka sotajoukko saartaisi minut, sydämeni ei pelkäisi, vaikka minua vastaan nousisi sota, ei minulla olisi mitään hätää. Kun vaara uhkaa, Hän ottaa minut majaansa. Hän antaa minulle suojan teltassaan, nostaa minut turvaan kalliolle. Nyt minä kohotan pääni, en pelkää vihollisiani, vaikka he saartavat minut. Minä uhraan Herralle Hänen pyhäkössään, uhraan ja huudan ilosta, minä laulan ja soitan ylistystä Herralle."

Olen viime viikkoina kuunnellut lähes päivittäin Radio Patmosta. Tosi hyvä kanava. Paljon hyvää, syvällistä opetusta, julistusta ym. Eräänä päivänä kanavalla luettiin evankelista Frank Mangsin kirjaa "Vedettömiä pilviä". Teksti oli niin hyvä, että menin nettiin ja etsin tuota em. kirjaa. Ja kuinka ollakaan, Postimyynti V. Kiviojalla Kokkolasta tuo kirja oli myynnissä. Kirja maksoi vain viisi euroa. Mutta sisältö oli paljon arvokkaampi. Kirjoitan Sinulle tähän yhden lainauksen tuosta kirjasta (painettu vuonna 1945). Teksti puhukoon puolestaan.

"Vedettömiä pilviä
Karavaani oli menossa erämaan halki. Kuormajuhdat kulkivat pää riipuksissa, ja ihmiset laahustivat mykkinä vierellä. Karavaani oli kuolemaan tuomittu. Vesivarasto oli lopussa, ruokakin alkoi loppua, eikä kukaan tietänyt tietä lähimpään keitaaseen. Oli menty harhaan. Aurinko paahtoi armottomasti miesten ylen laihoja ruumiita, ja yhtä armottomasti erämaan hiekka poltti heidän haavoittuneita jalkojaan. Toivottomuus kuvastui heidän kasvoiltaan. Heidän sydämissään oli tuska, ja heidän katseissaan paloi kuumeen hehku. Mutta yhtäkkiä koko karavaani ikään kuin sähköistyi. Ilon huuto kävi miehestä mieheen. Taivaanrannalla oli havaittu pilvi, ja tuuli kävi siltä taholta. "Jos pilvi tulee kohdallemme ja sillä on jotakin annettavaa, me olemme pelastetut." Jokainen katse oli tuon taivasnäyn kiehtoma, ja jokaisessa sydämessä oli tiedoton rukous: "Lähetä pilvi kohdallemme."

Se tuli heidän kohdalleen. Se tuli nopeasti. Kuormajuhtien selästä otettiin alas telttakankaat ja levitettiin ne erämaahietikon syvänteisiin. Siihen sitten sade lankeaisi ja siitä heidän polttavat kurkkunsa saisivat vilvoitusta. Pilvi lähestyi. Pian se olisi suoraan heidän päittensä yläpuolella. Mutta silloin se alkoi keskipäivän auringon ja erämaatuulen kuumuden vaikutuksesta hajota. Se oli vedetön pilvi. Rikkinäisen pilven repaleet ajelehtivat tuulen mukana, samalla kun miehet väsyneinä keräsivät kokoon kuivat telttakankaat ja hoipertelivat eteenpäin erämaassa, joka oli vielä toivottomampi kuin ennen.
---
Onko tämä vain mielikuvitusta? Ei lainkaan. Se on äärettömän todellinen murhenäytelmä, jota näytellään joka päivä, ei Saharassa ja Keski-Aasiassa, vaan meidän silmäimme edessä. Karavaani kulkee tietään meidän kaupunkiemme , kyliemme ja yhdyskuntiemme läpi ja sinä kohtaat sen. Ne ovat harhaan menneitä ihmisiä. He ovat kadottaneet yhteyden Jumalaan, ja he ovat kadottaneet yhteyden sisimpään itseensä. Heillä ei ole vaellukselleen mitään päämäärää eikä olemassaololleen mitään tarkoitusta. Heidän koko elämänsä on pelkkää erämaakangastusten tavoittelua. Muutamat heistä salassa itkevät, mutta kuivaavat nopeasti kyyneleet, niin pian kuin joku toinen erämaan vaeltaja tulee heidän lähelleen. Joskus he tulevat vastaamme raikuvasti nauraen, mutta heidän naurunsa on mielenvikaisen ihmisen onttoa hohotusta. Kasvot hymyilevät, mutta sydän kouristuu tuskasta. Naamari on puuteroitu ja maalattu, mutta sielussa asuu helvetti.

Vain muutamia päiviä sitten kohtasin erään heistä. Hän puhutteli minua kadulla ja veti minut erääseen porttikäytävään saadakseen puhua elämänsä pohjattomasta kurjuudesta. Ja se oli pohjaton. Hän ei nähnyt mitään mahdollisuutta tulla kristityksi, eikä hän vetänyt minua porttikäytävään puhuakseen uskonnosta. Hän tunsi vaan vastustamatonta halua saadakseen edes kerran elämässään olla oikein rehellinen ja tilaisuuden puhua, mikä hänen sisimmässään oikein oli. En varmaankaan koskaan unohda niitä harvoja sanoja, jotka pari kertaa hänen huuliltaan tulivat: "Kirjoituspöytäni laatikossa minulla on panostettu revolveri, ja se on minun ainoa ja viimeinen toivoni."

Saattaisimme poimia paljon useampia tyyppejä tuosta loppumattomasta karavaanista, joka hoippuen kulkee sen erämaan halki, jota sanotaan ihmiselämäksi. Kohtaamme saman epätoivon, samat synnit ja saman huutavan tyhjyyden kaikissa yhteiskuntakerroksissa. He ovat ihmisiä, jotka ovat pettyneet avioliittoonsa, pettyneet ystäviinsä ja huveisinsa, pettyneet itseensä ja elämään. Ja moni heistä olisi jo aikoja sitten päättänyt päivänsä, ellei sen helvetin pelko, jonka he itse kieltävät, olisi pidättänyt heitä siitä.

Välistä he tulevat kirkkoihimme. Tulevat toisinaan uteliaisuudesta, mutta useammin siksi, että saisivat uskonnosta jotakin, jota elämä ilman Jumalaa ei antanut. Ja nekin monet, jotka eivät milloinkaan  anna varjonsa langeta temppeleittemme portaille ja jotka eivät koskaan kuuntele meidän laulujamme ja saarnojamme, tutkivat meitä kristittyjä avoimin silmin havaitakseen, onko totta, että meillä on jotakin, jota he eivät ole löytäneet.

Joka kerta kun ajatukseni näissä ihmisissä viipyy, eräs sana psalmista 69. tulee mieleeni. Se tulee usein niin musertavan vakavasti ja pakottaa minusta välistä itsetutkisteluun ja rukoukseen: "Älä anna minussa häpeään joutua niiden, jotka odottavat sinua, Herra, Herra Sebaot." Silloin minä vapisen Herran lähettinä olemisen vastuun alla ja tunnen pakottavaa tarvetta huutaa kanssakristityille: "Rukoilkaa puolestani Jumalaa! Rukoilkaa ettei minun tarvitsisi olla vedetön pilvi! Rukoilkaa ettei nääntyvän ja janoavan erämaankulkijan tarvitse mennä pettyneenä pois kokouksistani sen tähden, ettei minulla ole mitään antamista! Rukoilkaa, ettei minun tarvitse olla sateeton pilvi, joka aiheuttaa kangastusta ja harhakuvia, mutta joka ei voi auttaa ihmistä pääsemään Jumalan yhteyteen!"

Tarvitsen yliluonnollista voimaa ja viisautta voidakseni ajan harmaana ehtoona tuoda kanssaihmisilleni sanoman, joka auttaa heitä löytämään Jumalan ja tien kotiin.

Oletko ajatellut, että kun Herra kulki täällä alhaalla, ihmiset tungeksivat hänen ympärillään. Eivät fariseukset ja kirjanoppineet - se on totta, sillä  niiden kanssa hän oli alituisessa ristiriidassa, - mutta publikaanit ja syntiset, sairaat ja kärsivät tulivat hänen luokseen. Ja miksi he tulivat? He tulivat siksi, että hänellä oli sydän heitä kohtaan. Hän ymmärsi heitä, ja hänellä oli kyky koskettaa heidän sielujensa sisimpiä ja hienoimpia kieliä. Hän osasi loihtia esiin säveliä, joita kenkään muu ei ollut osannut esille saada. Katkenneet kielet ja särkyneet soittimet alkoivat soida jälleen, kun ne joutuivat hänen käsiinsä, joka oli matkalla Golgatalle kuollakseen rakkaudesta langennutta maailmaa kohtaan.

Mikä on syynä siihen, että maailma on suurin piirtein kääntänyt kristillisyydelle selkänsä? Eikö ihminen ole enää ihminen? Onko saatanan onnistunut kuolettaa kaikki jalommat tunteet hänen sisimmässään ja pyyhkäistä pois Jumalan kuvan viimeisetkin rippeet hänen olemuksestaan? Eikö meidän päivämme syntinen tarvitse Jumalaa?

Varmasti hän tarvitsee Jumalaa. Mutta miksi ne ovat niin harvat, jotka osuvat meidän kokoushuoneistoihimme ja jotka ulkoa  päin astuvat meidän riveihimme?

On totta, että ajan pahuudella on siinä osansa, mutta on myöskin totta, että me kristityt seisomme syyllisinä tämän vakavan tosiasian edessä. Kätemme ovat olleet liian karkeat koskettaaksemme sielun sisimpiä kieliä. Olemme antaneet kansalle ihmissanoja, sen sijaan, että antaisimme heille elävän Jumalan sanoman. Ja meidän sydämissämme on ollut liian vähän sitä rakkautta, joka pakotti Jumalan Pojan menemään Golgatalle kuolemaan. Kanssaihmisemme tuntevat vaistomaisesti, että meitä ei hallitse Vapahtajamme Henki.

Saamme mennä vieläkin pitemmälle synnintunnustuksessamme. Olemme jättäneet Kristuksen ohjelman elämästämme ja laiminlyöneet sen voiman ottamisen, joka yksin voi auttaa meitä olemaan Kristuksen seuraajia. Me olemme unohtaneet sekä vuorisaarnan että helluntain. Lienet huomannut, että maailma ei koskaan moiti meitä siitä, että olemme liiaksi Vapahtajamme kaltaisia, vaan siitä se moittii, että me olemme niin liian vähän hänen kaltaisiaan. Meitä harvoin tuomitaan jumalanpelkomme tähden, mutta useammin ulkokultaisuutemme vuoksi.

Tiedät niin hyvin, että meiltä, kristityiltä, on puuttunut sisällinen rakkaus. Me olemme rakastaneet niitä, jotka ovat omassa ryhmässämme ja nurkkakunnassamme, mutta emme ole jaksaneet rakastaa niitä, jotka  ovat oman piirimme rajapaalujen ulkopuolella. Rivimme ovat olleet kiistojen ja pikkumaisuuden ja puoluemielen rikkiraastamat, ja siksi emme myöskään ole voineet olla Jumalan välikappaleita yhdistääksemme lähimmäisiämme. Meillä ei ole mitään annettavaa väkivallan, vihan ja katkeruuden raastamalle maailmalle.

Ja meillä on aivan liian vähän annettavaa niille ihmisille, jotka yksinkertaisesti vaativat olemassaololleen sisältöä. Pelastus on meille liian epätodellinen. Se ei ole kyennyt uudistamaan elämäämme pohjiaan myöten, ja siksi se e ei jaksa uudistaa muittenkaan elämää. Se ei täytä sisäistä maailmaamme kuohuvalla jumalallisessa sisällöllä, ja siksi meidän kristillisyytemme ei houkuttele muita. Hehku ja ilo, rohkeamielisyys ja jumalvoima ovat suurin piirtein hävinneet kristillisestä seurakunnasta, ja sen tähden me emme voi herättää köyhässä maailmassa pyhää kateutta. 

En nyt puhu lainkaan kokoustemme tunnelmasta, räiskyvästä laulusta ja sytyttävästä musiikista, vaan puhun tästä jumallisesta todellisuudesta, joka pyhänä alavirtana jatkuvasti elää sisimmässä silloinkin, kun laulu on vaiennut ja kokous päättynyt. Puhun rakkaudesta ja rauhasta, joka hallitsevan voiman tavoin asustaa Jumalan valtaaman ihmisen olemuksessa viikon kaikkina seitsemänä päivänä. Ja tämä on se kymmenentuhatta kertaa tärkeämpää kuin kokoustemme tilapäinen tunnelma. Ei ole niin vaarallista, että ihmiset käyvät kirkkojemme ohi ja ovat tulematta jäseniksi järjestöihimme. Käyköön temppelirakennusten ja seurakuntien jäsenluetteloiden miten tahansa. Ne tulevat joka tapauksessa häviämään eräänä päivänä - ja kenties pikemmin kuin aavistammekaan.

Mutta paljon vaarallisempaa ja vakavampaa on se, että ihmiset ovat kääntäneet selkänsä sille Herralle, jota me tunnustamme palvelevamme. Ja murheellista on, että olemme tähän suuresti syyllisiä. Muistan juuri erään nuoren vallankumouksellisen, jonka kanssa kävelin ja keskustelin myöhään muuanna iltana eräällä suurkaupungin kadulla: "Kristuksen minä haluan, sillä häntä ihailen, mutta minä pelkään kristittyjä."

Toisinaan olemme yrittäneet väistää vastuuta lainaamalla hurskaasti tuota kulunutta lausetta: "Älä katso meihin, vaan katso Jeesukseen." Voitko sanoa, miten jumalattomat ihmiset voivat nähdä Jeesuksen, jos he eivät näe häntä meissä?
He saavat lukea Raamattua ja tavata hänet siellä.
Voitko vaatia, että jumalattomista ihmisistä tulee Raamatun lukijoita, kun niin pieni osa uskovaisista vakavissaan tutkii Raamattuaan.
Missä muuten on sanottuna, että jumalattomien ei pitäisi katsoa meihin. Jumalan sanassa sitä ei ole. Päinvastoin. "Te olette maailman valo", sanoi Jeesus. Ja miksi Jumala sytytti valon maailmaan? Siksikö, että maailma olisi katsomatta meihin? Ei suinkaan, vaan siksi, että maailma meidän kauttamme löytäisi sekä Vapahtajamme, että tien, joka johtaa kotiin. Näin apostoli Paavali kirjoitti: "Te olette Kristuksen kirje, jonka kaikki ihmiset tuntevat ja lukevat."

Jos Jumala on kirjoittanut ihmisille maan päällä kirjeitä, on hän tehnyt sen siksi, että ihmiset tutkivat niitä ja Kristus-kirjeitä tutkiessaan alkaisivat rakastaa häntä, joka ne kirjoitti.

Johannes menee niin pitkälle, että hän vertailuissaan meidän ja Vapahtajamme välillä sanoo: "Sellainen kuin hän  on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa." Me olemme hänen näkyväisiä lähettejään, ja meidän kauttamme hän tahtoo ilmaista kirkkautensa maailmalle, joka ei vielä ole oppinut häntä tuntemaan. "Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä - että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt."

Jotta tämä tapahtuisi, Vapahtajamme on saatava meidät kokonaan haltuunsa. Hänen täytyy saada vallata meidät  ja hallita sekä henkeä, sielua että ruumista. Hänen täytyy saada katsella ihmisiä meidän silmillämme, puhua meidän kielellämme, käsitellä meidän käsillämme ja rakastaa meidän sydämellämme. Kaikki muu on liian vähäistä."
------

Tuo teksti oli kirjoitettu vuonna 1945. Eli 70 vuotta sitten. Ja juuri tänään minä rukoilen, että Jumala ottaisi koko minun elämäni niin, että voisin Häntä palvella. Olla hänen välikappaleensa niin, että mahdollisimman monta tulisi tuntemaan Jeesuksen. Ilman Häntä on kaikki turhaa. Ilman Häntä meillä ei ole toivoa.

Toivoin ja rukoilen Sinulle siunattua uutta vuotta 2016. Rukoilen Sinun puolestasi. Olet Herralle tosi rakas! Luota vain kaikki Hänelle. 

"Uusi aika voi koittaa Sinullekin" (Turkka Aaltosen kirja)

Viime viikkoina olen ollut puhuteltu monella tavalla. Lyhyellä aikaa kaksi hyvää ystävääni on muuttanut Taivaan kotiin. Vanhempi heistä oli 95-vuotias mies ja nuorempi 75-vuotias nainen. Molempia heitä yhdisti usko Jeesukseen.

 

Olimme vaimoni kanssa tämän vanhemman ystävän hautajaisissa Heinolassa. Muistotilaisuudessa paikalla olleet muistelivat vainajan elämää, persoonaa, työtä, jopa hyvää avioliittoa. Mielenkiintoista oli kuulla, että vain muutama viikko ennen kuolemaa tämä mies oli pitänyt rovastikunnallisessa miesten saunaillassa kenties elämänsä voimallisimman puheen. Puheen, joka jäi vahvasti läsnä olleiden mieleen. Jäin miettimään sitä, että antoiko Jumala tuohon puheeseen erityisen voiman ja sanoman sen tähden, että Taivaaseen lähtö ja Taivas olivat siinä hetkessä jo niin vahvasti läsnä?

 

Pari päivää sitten sain käsiini profetian, jonka 90-vuotias norjalainen nainen kertoi evankelista Emmanuel Minokselle vuonna 1968. Minos kirjoitti muistiin tuon naisen kertoman näyn, mutta harkinnan jälkeen ei tekstiä julkaissut, koska piti sitä niin radikaalina. Olosuhteet olivat silloin aivan erilaiset kuin vuosikymmeniä sen jälkeen.

 

Asia ja profetia unohtuivat kunnes 25 vuotta myöhemmin Minos löysi kellastuneen paperin johon tuo profetia oli kirjoitettu. Mies pelästyi lukiessaan, mitä nainen oli nähnyt. Monet asiat olivat jo toteutuneet. Siitä hetkestä, kun tuo profetia kirjoitettiin paperille on kulunut jo 47 vuotta, mutta tekstiä lukiessa voi hämmästyneenä ihmetellä, miten sanoma on annettu kuin tälle ajalle, jota nyt elämme. Suoraan sanottuna tekstin luettuani oli järkyttynyt. Kukaan ihminen ei ole voinut vuonna 1968 tietää tai päätellä, että esim. Suomeen tulee valtava määrä pakolaisia, samoin kuin pitkin Eurooppaa.

 

Tässä 90-vuotiaan naisen näky vuodelta 1968

 

PITKÄAIKAINEN RAUHA JA ASEIDEN RIISUNTA

 

"Minä sain nähdä maailman karttana. Minä näin Euroopan - maasta maahan. Näin Skandinavian ja Norjan. Minä näin asioita, joita tulee tapahtumaan juuri ennen Jeesuksen paluuta, juuri ennen kuin suuri onnettomuus purkautuu ihmisten päälle, onnettomuus, jonka vertaista emme koskaan ole kokeneet ja nähneet.

 

Aivan ennen Jeesuksen paluuta ja koettelemusten alkua, koemme liennytyksen ajan, jollaista ei koskaan ennen ole ollut. Tulee rauha ja tämä rauha kestää pitkään. Tänä rauhanaikana tapahtuu sotavarustelun supistamista monissa maissa, myös Norjassa. Kolmas maailmansota syttyy tavalla, jota kukaan ei ole odottanut ja odottamattomalta suunnalta ja me olemme yhtä valmistautumattomia kuin olimme 9.4.1940."

 

VÄLINPITÄMÄTTÖMYYTTÄ JA LANKEEMUSTA KRISTIKUNNASSA

 

"Minä näin kristittyjen keskuuteen tulevan vertaansa vailla olevan välinpitämättömyyden, lankeemuksen todellisesta ja elävästä kristillisyydestä. Aikana ennen Jeesuksen paluuta kristityt eivät tule olemaan avoimia tutkistelevalle julistukselle. He eivät tule kuuntelemaan sanomaa synnistä ja armosta, laista ja evankeliumista, katumuksesta ja parannuksesta. Tilalle tulee toista laatua oleva julistus, jonkinlainen onnellisuutta tavoitteleva kristillisyys: pitää menestyä ja päästä eteenpäin. Kyseessä ovat aineelliset asiat, tavalla mitä Jumala ei koskaan ole luvannut. Kirkot, vapaakirkot ja rukoushuoneet tyhjenevät yhä enemmän. Ristin ottamisen ja Jeesuksen seuraamisen julistuksen sijalle tulee viihde, taide ja kulttuuri sinne, missä pitäisi olla herätys, hätä ja parannuskokouksia. Tämä tulee tapahtumaan suuressa määrin juuri ennen Jeesuksen toista tulemista ja onnettomuus murtautuu päällemme.

 

MORAALIN HAJOAMINEN, AVOLIITOT, USKOTTOMUUS, HOMOSEKSUAALISUUS, VÄKIVALTA JA SEKSI TELEVISIOSSA, VÄKIVALTA YHTEISKUNNASSA

 

"Norjaa kohtaa vertaansa vailla oleva moraalin hajoaminen. Ihmiset tulevat elämään niin kuin naimisissa olevat olematta naimisissa. Yhteen muuttaminen ennen avioliittoa lisääntyy suuressa määrin. Tämä tapa tulee hiipimään kristillisiin seurakuntiin ja tätä ei vastusteta aktiivisesti. Myös synti luontoa vastaan suvaitaan. Aivan ennen Jeesuksen paluuta näytetään TV-ohjelmia, joita emme ole koskaan ennen nähneet. TV tulee täyttymään niin hirvittävästä väkivallasta, että se opettaa kansaa murhaamaan ja tekemään lopun toisistaan. Kaduilla kävelemisestä tulee turvatonta. Kansa tulee omaksumaan sen, mitä he näkevät, eikä silloin tule olemaan vain yhtä vaihtoehtoa televisiossa, vaan tarjonta tulee olemaan laaja.

Televisio tulee toimimaan juuri niin kuin radio. Voimme ruuvata ohjelmasta ohjelmaan, jotka tulevat olemaan täynnä väkivaltaa ja kansa pitää tätä viihteenään. Pahimmat ajateltavat murha- ja väkivaltakäsikirjoitukset lavastetaan näytettäviksi ja tämä leviää yhteiskuntaan. Sukupuoliyhdyntäkohtauksia tullaan näyttämään. Kaikista intiimimmät asiat, jotka kuuluvat avioliittoon, näytetään ruudussa. Tämä tulee tapahtumaan ja sinä tulet näkemään sen toteutumisen. Ne lait, jotka meillä nyt on, tullaan rikkomaan ja kaikkein epäsiveellisintä tullaan näyttämään silmiemme edessä."

 

MAAHANMUUTTO JA KOLMAS MAAILMANSOTA

 

Kansaa köyhistä maista virtaa Eurooppaan. He tulevat myös Skandinaviaan ja Norjaan. Kansa ei pidä siitä, että he ovat täällä, ja ihmiset tulevat olemaan kovia heitä kohtaan. Heitä tullaan kohtelemaan yhä enemmän kuin juutalaisia ennen sotaa. Silloin meidän syntiemme mitta on täyttynyt. Tämä tapahtuu aivan ennen Jeesuksen paluuta - ja ennen kuin kolmas maailmansota syttyy. Siitä tulee lyhyt sota. Kaikki, mitä olen sodasta kokenut, on vain lasten leikkiä verrattuna tähän. Se alkaa tavallisena sotana, mutta se tulee leviämään ja se päättyy atomipommeihin.

Ilma tulee saastumaan niin, ettei sitä voi hengittää, ja tämä kohtaa monta maanosaa. Amerikkaa, Japania, Australiaa - rikkaita maita. Vesi tulee pilaantumaan. Emme voi viljellä maata siellä. Ne, jotka ovat jäljellä rikkaissa maissa, yrittävät paeta köyhempiin maihin, jotka eivät ole vahingoittuneet. Siellä meitä kohdellaan niin kuin me kohtelemme heitä, eivätkä he ole halukkaita ottamaan meitä vastaan. Minä olen iloinen siitä, etten tarvitse kokea tätä, mutta kun aika lähestyy, sinun on rohkaistava itsesi ja matkustettava ympäri ja kerrottava kansalle, mitä minä olen nähnyt."

 

 

Teksti ja sanoma herätti oikein kunnolla. Mietin, olenko unohtanut kaikessa kiireessä Jeesuksen tulemuksen olevan jo niin lähellä. Mietin, olenko valmis, ovatko läheiseni valmiita? Nyt on aika rukoilla, antaa omastaan Jumalan valtakunnan työn hyväksi. Kun Jeesuksen tulemus tapahtuu, sen jälkeen ei kukaan voi tehdä enää mitään.

 

Ajattele.. sitten, juuri tänä aamuna luen Ilmestyskirjaa sen alusta. Sieltä avautui pari kohtaa erityisen vahvasti: "..autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen on kirjoitettu; sillä aika on lähellä!.. Katso,  hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet.."

 

Hämmästelet kenties blogini alussa olevaa tummaa kuvaa. Kuva on julkaistu 17.8.2015 Yle Uutisten nettisivulla. Kuva on otettu lentokoneesta ja sen on ottanut turkulainen valokuvaaja Marko Airismeri. Pilvien välistä siivilöityvä valo muodostaa rahtilaivan eteen satojen metrien ristin. Tuo kuva puhuttelee. Ei tarvita sanoja. Riittää kun katselee ristiä ja ajattelee, miten se liittyy Vapahtajaamme Jeesukseen. Uskon kautta Häneen me voimme selvitä tulevista ajoista.

 

Kävin aamulenkillä ja kuuntelin samalla puhelimesta Radio Patmosta. Siellä tuli evankelista Turkka Aaltosen haastattelu. Haastattelussa Turkka kertoi tämän blogin otsikkona olevasta kirjasta. Turkka oli saanut postissa Hyvä Sanoma -lehden jutun joltakin lehden lukijalta. Tuossa jutussa kerrottiin, miten joku uskova ihminen oli lähisukulaiselleen antanut tuon kirjan. Kirjan saaja katseli kirjaa ja totesi sen hengelliseksi kirjaksi. Hän ei hävittänyt sitä, mutta kätki sen kaapin ylähyllylle kaikkien tavaroiden taakse. piiloon

 

Kului aikaa ja kirja oli yhä lukematta. Silti tietoisuudessa oli koko ajan, missä kirja oli kätkettynä. Sitten tuli päivä, että ketään muita ei ollut kotona. Lahjakirjan saaja varmisti, ettei kukaan voi häntä yllättää ja otti kirjan esiin. Jo muutaman sivun lukemisen jälkeen sanoma kosketti niin voimakkaasti, että sanoma Jeesuksesta tavoitti tuon lukijan sydämen.  Ihme tapahtui. Elävä yhteys Jeesukseen syntyi.

 

Sinä voit jännittää omaa tulevaisuuttasi ja maailman tulevaisuutta.. Silloin, kun asiasi ovat kunnossa Jumalan kanssa, kun uskot, että Jeesus on Sinun syntisi sovittanut, saat olla turvallisella mielellä. Olemme matkalla Taivaan kotiin. Olen kiitollinen siitä, että omat vanhempani, monet sukulaiseni ja ystäväni, myös nuo äsken kuolleet ovat jo perillä Jumalan luona. Me olemme vielä täällä matkalla.

Kiitetään ruuasta, jota saamme nauttia. Kiitetään kodista, jossa saamme lämpimässä asua. Kiitetään vaatteista, joita kaappimme ovat täynnä. Niin paljon on aiheita, joista Jumalaa kiittää. Rukoillaan läheistemme puolesta. Ennen muuta että he löytävät pelastuksen lahjan. Rukoillaan seurakuntiemme puolesta, kaiken Jumalan valtakunnan työn puolesta. Minä rukoilen tosi usein Sinun puolestasi. Olet Jumalallesi tosi rakas ja tärkeä. Jäädään Hänen turviinsa. Eikä meidän tarvitse pelätä.