tiistai 25. tammikuuta 2022



Talvinen tervehdys Sinulle!

Kirjoitan tätä tekstiäni tiistaiaamupäivänä. Aurinko paistaa ja pakkasta on muutama aste. Päätin kirjoittaa Sinulle muutamia ajatuksia rukouksesta. Lempiaiheeni muuten. Tekstiä on melko paljon, mutta lue sitä rauhassa vaikka kahvikupin kanssa.

Rukous on yksi hengellisen elämän perusasioita. Olemme kuulleet, että rukous on kuin hengitys, joka uskovalle ihmiselle on välttämätön asia. Me olemme myös kuulleet lukuisia saarnoja, hartauksia ja puheita, joissa kerrotaan, että rukous on tärkeä asia. Erittäin harvoin olen kuullut, että rukoilemista ihan käytännön tasolla opetetaan. Kenties hengelliset järjestöt ja vapaiden suuntien seurakunnat opettavat asiasta enemmän?

On aina myös helpompaa puhua, että rukous on tärkeää kuin rukoilla käytännössä. Rukous on myös yksi hengellisen elämän vaikeimmista asioista. Vaikka vuosikymmeniä olisimme olleet uskossa ja olisimme saaneet kymmeniä rukousvastauksia, yhdessä koetuksen hetkessä voi tuntua, että meiltä viedään kaikki. Emme pysty rukoilemaan, saati sitten uskomaan.

Ensimmäinen rukous Raamatusta löytyy 1. Mooseksen kirjasta 4:26. ”Siihen aikaan ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä.” – Tuo rukous on hädässä olevan avunhuuto. Hätämerkki - SOS. Toinen samanlainen hädässä olevan rukous löytyy Psalmista 50:15 ”Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua.”

Olennaista noissa kummassakin rukouksessa on myös, ketä siinä rukoillaan. Raamatussa yksi kuva uskovasta on lammas. Jos lammas on eksynyt tai juuttunut piikkipensaaseen, mitä se tekee? Se määkii ja huutaa. Jotta paimen sen löytäisi. – Hädässä oleva ihminenkin huutaa sydämessään ja monesti jopa ääneen. Että Herra auttaisi.

Toinen asia, joka usein saa meidät rukoilemaan, on syyllisyys. Jeremian kirjassa sanotaan 29:12- ”Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette ja minä kuulen teitä. Ja te etsitte minua ja löydätte minut”. – Syyllisyys etsii hakemaan Jumalaa ja armahdusta.

Luther aikanaan jo esitti, että ihmisen pitäisi ripittäytyä vähintään kerran viikossa. – Kirkoissa muinoin oli kuulemma katumuspenkkejä. Kuulin jonkun kommentoivan asiaa näin: ”Kirkoissa ei enää ole katumuspenkkejä, koska kukaan ei nykyään kadu mitään.” – Ei tuo kommentti kaikkiin sovi tietenkään, mutta olen samaa mieltä siitä, että ripittäytyminen tekisi hyvää. Niin nöyryyttävää kuin se joskus voi ollakin.

Olen viime päivinä lukenut Tarmo Hirsjärven kirjaa ”Tammelan kansanopetuksen vaiheet I”. Kirjassa kerrotaan, miten kirkko opetti tammelalaisia lukemaan ja miten rippikoulu alkoi muovautua seurakunnassa. Lainaan kirjasta yhden mielenkiintoisen kuvauksen:

”Pitäjänkokoukseen 14/4 1786 oli kutsuttu erään Uudenkylän torpparin Juha Heikinpojan leski Maria siksi, ettei hän useista varoituksista huolimatta ollut opettanut lukemaan poikaansa Juho Juhonpoikaa, joka jo oli 19 vuoden vanha. Leskellä ei ollut mitään puolustuksekseen mainittavaa. Kun vielä herra everstiluutnantti ja ritari von Post todisti sanotun henkilön huolimattomasti kasvattaneen lapsiaan, päätettiin varoitukseksi samanlaisille vanhemmille tuomita mainittu leski sunnuntaina jälkeen pääsiäisen istumaan jalkapuussa kirkon oven vieressä.”

Kristinoppia päntättiin päähän hiukan samalla systeemillä. Historian kirjassa mainitaan, että ripille pääsykin oli huomattavasti vaikeampaa kuin nykyisin. Tammelassa eräs 38-vuotias mies oli jo viisi kertaa yrittänyt selvitä rippikoulun kokeista, mutta oli epäonnistunut. Miehellä oli selvä syy selvitä. Hän halusi naimisiin, mutta tilanne siltä osin näytti huonolta.

Joku on sanoittanut syvällisen hengellisen aforismin Jumalan työstä uskovien elämässä: ”Jumalalla on kahdenlaista työtä: painaa ylpeitä alas ja nostaa alas painettuja ylös.” – Jumala yksin tietää, minkälaista työtä hän tekee tänään minun elämässäni?

Eilen kuulin jutun miehestä, joka oli purkamassa sielunsa tuskaa papin kanssa. Mies kirosi ja raivosi nyrkit pystyssä kohti Jumalaa. Pappi totesi tähän, että tuskin koskaan mies on noin sydämestään Jumalalle puhunut/rukoillut. – Ei Jumala ole kiinnostunut meidän itse keksimistämme muotomenoista. Enemmän hän on kiinnostunut avoimesta, aidosta yhteydestä meidän kanssamme.

Tämän ajan tarve on hengellisistä esikuvista ja opettajista, jotka elämällään, esimerkillään ja sanoillaan rohkaisevat perässä tulijoita. Me eletään myös aikaa, jolloin hengellisyyden, uskon, seurakunnan ja kirkon merkitys on vähentynyt. Kun kirkko taistelee jäsenmäärästään, se on valmis melkein mihin vaan.

Luterilainen kirkko, katolinen kirkko, ortodoksikirkko, vapaakirkko… tai maamme eri herätysliikkeet ja meidän kotiseurakuntamme eivät voi meitä pelastaa. Ne kaikki ovat yhteisöjä, jotka Jeesuksen tullessa toisen kerran jäävät tänne maan päälle.

”Jumalan palvelijan tulee oleskella niin paljon yksinäisyydessä, ettei hän enää huomaa olevansa yksin. Kristillisen elämän alkuvaiheessa masennumme siitä, että ihmiset, jotka loistivat valona, sammuvat vähitellen ja ett ne, joilla oli tapana vaeltaa kanssamme, nukkuvat pois. Meidän on totuttava siihen, ettemme enää huomaa olevamme yksin. Meidän on rakennettava uskomme sammuvien valojen sijasta sen valon varaan, joka ei koskaan katoa. Suurten miesten (ja naisten) lähdettyä me olemme surullisia, kunnes huomaamme, että heidän pitikin lähteä. Meidän on itse katseltava Jumalan kasvoja.”

Kristuksen kirkko on se, mihin jokainen Jeesukseen uskova ihminen kuuluu. Vaikka olisin ainoa uskovainen koko maassa tai suvussani, elämäni päättyessä pääsen Taivaan kotiin.

Rukous ja usko kuuluvat aina yhteen. Joku voi halata puuta, rukoilla äiti maata tai enkeleitä ja toivoo saavansa vastauksia. Me uskomme Jumalaan. Siksi opetus rukouksesta on niin tärkeätä. Kaikille meille. Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta esim. lapsille ei opeteta mitään hengellistä esim. rukousta. Elämänkatsomustieto ei auta silloin, kun ollaan hädässä. Sodassa vakavasti loukkaantunut mies on voinut sydämen tuskassa huutaa äitiä avukseen. Jos meitä jo pienenä opetetaan rukoilemaan, hädän hetkellä se voi nousta sydämen pohjalta meidän huulillemme. Ihmiset ovat pulassa, kun eivät tiedä. Jos ei ole mitään, mihin tarttua.

Kun ihminen luotiin, Jumalan tarkoitus oli, että hän elää kiinteässä yhteydessä Jumalan kanssa. – Ajattelen, että ihminen on kuin talo, jossa on monta huonetta. Yksi huone on tarkoitettu yhteydenpitoon Jumalan kanssa. – Forssassa tehtiin vuosikymmeniä elementtirakennuksia. Seiniä, ikkunoita, ovia, kylpyhuoneita. – Mielenkiintoinen esimerkki on minusta ollut aina valmis kylpyhuone. Siihen tehtiin kaikki valmiiksi, paitsi sähköjohtojen, vesiputkien ja viemärien kytkeminen. Valmis kylpyhuone muoviin ”pakattuna” vietiin rekan kyydissä vaikka Espooseen, jossa se nosturilla nostettiin uuden kerrostalon valmistuvaan asuntoon. Kylpyhuone liitettiin verkkoihin ja niin se oli valmis käyttöön.

Uskon löytämisessä, uskoon tulemisessa me koetaan, että jotenkin näin se tapahtuu. Meidät liitetään Jumalan verkkoon. Uskossa elämisessä on kysymys tästä elinikäisestä, elävästä, rikkaasta yhteydestä Herran kanssa. Rukous on sitten seurausta uskosta, jonka Jumalalta olemme saaneet.

Kasvu uskossa ja vahvistuminen rukouksessa ovat pitkän linjan juttu. Joku on sanonut: ”kiireinen elämäntapamme käyttää loppuun meidän intomme ja näkymme. Toisin sanoen ulos tuleva teho on sisään menevää tehoa suurempi.”

Jumala-suhteen hoitaminen on avain hengelliseen voimaan ja kasvuun. Jumala ei hoida meitä vain esim. lyhyessä rukoushetkessä, vaan Hänen työnsä on jatkuvaa muovaamista.

Avioliittoleireillä puhutaan pariskunnille tunnepankista. Tuo pankki on puolisoiden yhteinen. On tärkeää, että pankkiin talletetaan ”varoja” eli yhteisiä hyviä juttuja ja asioita ja kokemuksia. Sitten kun liitossa tulee rankkoja vaiheita, pankissa on mistä ”ottaa”. Jos tili on mennyt tyhjäksi, ei ole enää mistä ottaa. Monesti avioliitto voi kariutua siihen, että vuosiin ei ole enää ollut hyviä talletuksia tunnepankkiin. Jäljellä on vain pettymyksiä. – Tietyllä tavalla jotain samaa liittyy uskossa elämiseen. Pelastun kyllä armosta, mutta hengellinen elämäni voi huonosti, koska en ole tankannut, nauttinut hengellistä ravintoa pitkään aikaan. Jäljellä on ehkä vain hiipuva liekki, joka kovassa myrskyssä sammuu.

1 Piet 5:8 ”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.”

Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta minä/Sinä voisimme huonosti. Se yrittää katkaista kaikki hengelliset ravintokanavat, jotta olisimme voimattomia. Älä lue sanaa, älä rukoile, älä käy seurakunnassa, älä osallistu mihinkään hengelliseen toimintaan, niin saat olla rauhassa. Muistammeko sielunvihollisesta, että hän on syyttäjä, valheen isä ja masentaja? Hän yrittää todistella meille, ettei Jumala meitä rakasta ja yrittää tehdä tyhjäksi kaiken Jumalan työn ja uskon meissä.

Muistan vuosien takaa ”sumuvaiheen”. Hengellisesti oli pitkään ollut hiljaista. Lopulta tuli tunne, että olenko enää edes uskon tiellä? Tähän ahjoon sain suuren lohdutuksen Raamatun sanan kautta: Sefanjan kirjan 3:17 sanat: ”Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee.” – Hengellinen hiljaisuus ei ole merkki Jumalan hylkäämisestä. Jumala on maksanut minusta/sinusta niin suuren hinnan, ettei hän jätä työtään kesken meissä. Tämä on ihmeellinen lohdutus.

Yksi Jumalan ihmeellinen tapa opettaa rukoilemista on kärsimys. Luther on kirjoittanut tästä asiasta näin syvällisen tekstin: ”Mutta kukaan ei rukoile sydämensä pohjasta olematta pohjia myöten peljästynyt ja hyljätty. Sillä ihminen ei tiedä, mitä häneltä puuttuu, ja seisoo omilla jaloillaan, niin kauan kuin hän löytää voimaa ja saa lohdutusta itsestään ja muusta luomakunnasta. Voidakseen antaa ja jakaa meille voimaansa ja lohdutustaan Jumala sen tähden poistaa kaiken muun lohdutuksen ja saattaa sielun syvästi murheelliseksi, jotta se etsisi ja rukoilisi lohtua häneltä.”

Jumala vie meitä syvälle tuntemiseensa sallimalla meille koetuksia. Emme ikinä olisi oppineet tiettyjä perustotuuksia muuta kuin kärsimyksissä. Hengellisessä elämässä monet asiat on ”ylösalaisin”: Jumalan voima, meidän heikkous. Meidän syntisyytemme ja Jumalan armo. Samoin on Jumalan ihmeellinen tapa vahvistaa meidän uskoamme tekemällä meistä heikot. Aivan käsittämätön juttu. Mutta heikkouden ja koetuksen hetkessä tuo näkökulma antaa ihmeellisen lohdutuksen.

Monesti hengellisessä elämässä me arkailemme, epäilemme ja pidämme ohjat itsellämme ja epäilemme Jumalaa. Seuraava tapaus kuvaa asiaa melko hyvin:

Mies tuli seuroista kotiin rohkaistuneena. Seurojen pääsanoma oli ollut, että ”Jumalalle on kaikki mahdollista.” ”Jos vain uskomme, ihmeitä tapahtuu.” Miehen talon pihalla oli iso kivi. Mies ajatteli nyt testata uskoaan ja rukoili, että aamulla tuo iso kivi olisi poissa/hävinnyt. – Aamulla mies vilkaisi varovasti verhon raosta pihalle. Kivi oli edelleen paikoillaan. Mies totesi siihen: ”Enkös minä sitä epäillytkin.”

Jumalan mahdollisuudet alkavat siitä, missä ihmisen omat mahdollisuudet ja voimat loppuvat. Jesajan kirjassa on monia upeita lupauksia rukoukseen liittyen.

Jes 65:24 ”Ennen kuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan, minä kuulen.” Tämäkin jae on valtava lohdutus. Tämän hetken kysymys minulle on: rukoilenko minä? Otanko vastaan tämän ihmeellisen lahjan? Jumala lupaa kuulla, jos minä rukoilen? Ei ole kyse tunteista, vaan Jumalan omasta lupauksesta. Voin astua junaan, kun se odottaa asemalla. Kun juna on mennyt, se ei enää onnistu. Jos Sinulla tai läheisellä ihmisellä on joku ahdistava tilanne parhaillaan, Jumala rohkaisee rukoilemaan. Yksi esirukouksen selitys Raamatussa on ”astua väliin”. Jos kukaan muu ei rukoile, Sinulla on juuri nyt siihen mahdollisuus. Sinä voit auttaa itseäsi ja läheisiäsi rukoilemalla. Esirukoilijan tehtävä ei ole vastata itse omiin rukouksiinsa. Vaan rukoilija vain kertoo Jumalalle tilanteen ja avun tarpeensa. Ja Jumala kuulee ja vastaa.

Jes 59:16 ”ja hän näki, ettei ollut yhtäkään miestä, ja hän ihmetteli, ettei kukaan astunut väliin. Silloin hänen oma käsivartensa auttoi häntä, ja hänen vanhurskautensa häntä tuki.”

Uudessa testamentissa on jakeita, joissa kerrotaan, että Jeesus on meidän esirukoilijamme Taivaassa. Jos oma rukous tuntuu heikolta ja vaimealta, me voimme lohduttautua sillä, että tälläkin hetkellä meidän puolestamme rukoillaan Taivaassa. – Jos on vaikea löytää kiitosaiheita, tuossa on kerrottu yksi ihmeellinen sellainen. Meidän puolestamme Jeesus rukoilee nytkin.

Room 8:34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.

Hep 7:25 jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttansa Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestaan.

Olen vetänyt kotiseurakunnassani aamurukoushetkiä kirkossa ja puhelinryhmää, jossa on kaksikymmentä rukoilijaa. Kun minulle välitetään, viestitään, soitetaan joku esirukousaihe, lähetän sen heti toistenkin rukoiltavaksi. Kirkon rukoushetkissä rukoilemme tietysti seurakuntamme puolesta, työntekijöiden, luottamushenkilöiden, kaikkien tilaisuuksien ja toimitusten puolesta. Rukoilemme myös niiden aiheiden puolesta, joita läsnäolevat tuovat muistettavaksi. Olen/olemme ottaneet tavaksi, että jokainen läsnäolija siunataan ennen kuin lähdemme päivän touhuihin.

Usko ja rukous ei ole kiinni tunteista, mutta noissa siunaushetkissä olemme tunteneet hyvin selvästi Jumalan läsnäolon. Tuohon hetkeen voisi jäädä. Alttarit ovat aina Jumalan kohtaamisen paikkoja. Syvä kaipaukseni on, että voisin/saisin tuolla alttarilla siunata mahdollisimman monia. Se on sydämeni haave. Toisten siunaaminen ei tyhjennä kenenkään tankkia. Rakkaus ei myöskään vähene sillä, että annan sitä eteenpäin. Tämä on ihmeellinen kiertotalous. Jumala haluaa antaa, rakastaa ja siunata ilman mittaa ja määrää. Hän rohkaisee minua/Sinua käyttämään rukousta, siunaamista. Sinulla on lähipiirisi siellä jossakin, niin minullakin täällä. Jos rakkaat ihmiset ovat jossakin kaukana, rukouksen kautta voi heitä siunata, auttaa ja olla heidän lähellään.

Eräs koululuokka oli kerran käynyt tutustumassa kirkkoon. Kirkon opas esitteli myös ikkunamaalauksia, joissa olivat mm. Jeesus ja apostolit. Kerran koulussa tuli puhe jälleen apostoleista. Opettaja kysyi, keitä he olivat? Eräs poika muisti tuon käynnin kirkossa ja sanoi: ”Ne ovat ihmisiä, joista valo näkyy läpi.” – Äärettömän hyvä mielikuva. Jos/kun seuraamme Jeesusta ja olemme hänen kanssaan, meistäkin alkaa loistaa valo. Asiaa kuvaa tosi hyvin seuraavat jakeet:

Matt 5:14,15 ”Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.”

Ortodokseilla on äärettömän hyvä vertaus tästä asiasta. Jos minä itse olen kääntynyt kohti valoa, voin toisillekin sitä loistaa. Jos olen kääntynyt pois valosta (valon lähteestä) ja kääntänyt selkäni sille, minä välitän läheisilleni varjoa ja pimeyttä. – En tiedä osasinko asian riittävän selvästi kirjoittaa, mutta uskon, että ymmärsit.

Minulla on neljä serkkua. Eräs heistä hallitsee myös huumorin vaikean lajin. Serkkuni kertoi, että kun hän oli armeijassa, kullekin annettiin kahdet sukset. Toiset olivat valkoiset, toiset mustat. Valkoisia käytettiin silloin, kun lunta oli maassa. Ja mustia käytettiin silloin, kun lunta ei ollut. Muuten ilmavoimat olisivat hiihtäjät havainneet ylhäältäpäin. – Serkkuni edesmenneellä isällä oli pitkään vanha auto. Autossa oli niin tummuneet polttimot, että kun autoon laitettiin päivällä valot päälle, auton eteen tuli kaksi tummaa läiskää.

Em. jutut olivat vain ”kevennyksiä”, mutta niillä oli sanoma. Kun elämääni katsotaan kauempaa, olenko valon välittäjä vai joku muu?

Monissa virsissä kerrotaan rukouksesta. Yksi sellainen on virsi 916. Syvälliset ovat sanat.

1. Maailman kaikki rukoukset poimit, oi Ääretön, kuin helmaan avaraan. Tiemme ja työmme tunnet, nimet kaikki, sinulle joita täällä annetaan.

2. Oi Laupias, niin lempein silmin seuraat, sinua kohti kun on kaipuumme. Tieteen ja taiteen kielin, haaveissamme tahdomme pyhään yltää syvälle.

3. Teet kaikessa, oi Täydellinen, työtä, ja totuus täysi on vain sinussa. Siis näytä meille, että joku toinen voi sinuun toisin silmin katsoa.

4. Oi Kolminaisuus, kuvanasi täällä suo meidän taivastasi heijastaa ja kasvaa kaltaisuuteen Kristuksemme, näin rakastaa myös toisin uskovaa.

Kun tätä tekstiäni päättelen, rukoilen sydämeni pohjasta, että Jumala Sinua kaikessa elämässäsi siunaa. Olet Jumalalle äärettömän rakas.

Jos sydämelläsi on rukousaiheita, joita haluat toisillekin jakaa, lähetä ne minulle sähköpostilla: seppojkujala@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sinut on armahdettu

  Tervehdys pitkästä aikaa! Hieno juttu, että vielä löysit tänne blogitekstieni pariin. Viikot ja kuukaudet kuluvat niin nopeasti. Aina jo...