torstai 21. huhtikuuta 2022

Sinut on armahdettu

 


Tervehdys pitkästä aikaa!

Hieno juttu, että vielä löysit tänne blogitekstieni pariin. Viikot ja kuukaudet kuluvat niin nopeasti. Aina jossain vaiheessa tajuan, että en ole kirjoittanut blogiini pitkään aikaan. Minua rohkaisee kuitenkin se, että huomaan tekstejäni luetun sellaisinakin aikoina, kun en ole ehtinyt tai jaksanut kirjoittaa.

Silti joka ainut päivä rukoilen Sinun puolestasi. Olen kirjoittanut aiheen rukousvihkooni, jotta en unohda. Joskus joku Teistä lukijoista lähettää minulle sähköpostia tai tapaan jossakin ihmisen, joka on blogiani lukenut.

Mitä vanhemmaksi ja mitä sairaammaksi olen tullut, sitä enemmän yritän armahtaa myös itseäni. Vaikka olen jo vuosia ollut eläkkeellä, minulle on siunaantunut yksittäisiä projekteja, jotka tuovat kivaa ajankulua päiviini. Kesällä 2013 aloitin aktiivisen opastoiminnan. Opastuksia on ollut enemmän ja vähemmän. Opastuksiin ja eri kohteisiin valmistautuminen ovat vieneet minua yhä syvemmälle historiaan. Jossain vaiheissa opastuksia oli niin paljon, että päätin luopua koko hommasta. Jos harrastus alkaa muistuttaa työtä, se ei ole kiva juttu. Hiljaisen talven jälkeen pyyntöjä alkoi taas tulla. Huomasin edelleen nauttivani hommasta.

Toukokuuksi varauksia on tullut enemmän kuin koskaan. On eläkeläisryhmiä, bussiryhmiä kauempaa ja lähempää, on koululaisia, eskarilaisia, yksittäisiä sukuseurojen kokoontumisia ym. Valmistaudun jokaiseen opastukseen kuin hengelliseen puheeseen. Luen esiteltävän kohteen historiaa, vaikka olen lukenut sitä jo lukemattomat kerrat ennenkin. Tärkeintä on kuitenkin rukous. Ilman rukousta en pysty/halua mennä minnekään. Otan jokaisen opastuksen, luennon ja esittelyn Jumalan antamana mahdollisuutena. Jumalan rakkautta minua kohtaan olen hämmästellyt jatkuvasti. Hän on paras kaikista.

Aikanaan pidin satoja hengellisiä puheita. Kirjoitin blogissani aiemmin siitä opetuksesta, jonka pidin Jokioisten seurakunnassa. Puhe on nyt myös katseltavissa seuraavalla sivulla:

https://www.youtube.com/watch?v=XYunipoCrek&t=18s 

On ”opettavaista” katsella omaa käyttäytymistään. Järkytyksekseni huomasin, että sanojen lisäksi olen alkanut puhua käsilläni. Se on huono juttu. Seuraavissa tilaisuuksissa yritän huomioida, miten häiritsevää on, jos kädet ”heiluvat” koko ajan.

Ensi viikolla menen Alfa-kurssille puhumaan aiheesta: ”Miten voin vastustaa pahaa”. Viime aikoina olen paljon joutunut miettimään sitä, mitä meille uskoville uskossa elämisestä yleensäkin puhutaan ja opetetaan. Ihan liian vähän minusta puhutaan uskossa elämisestä, hengellisestä tankkauksesta, rukouksesta, kiusauksista, parannuksen tekemisestä, armosta, Jeesuksen seuraamisesta arjessa ym.

Alfa-kurssin aiheet ja opetukset keskittyvät juuri tähän ytimeen. Mutta opetetaanko noista aiheista muissa tilaisuuksissa? Edesmennyt vapaakirkon evankelista, Hilja Aaltonen, totesi vuosia sitten, ettei pitkään aikaan Suomen hengellisellä kentällä ole vaikuttanut julistajia, jotka olisivat rohkeasti tuoneet Jumalan ääntä uskoville rohkaisuksi. Se oli Hiljan ajatus. Mutta joku käsittämätön rohkaisu liittyi siihenkin aikaan, kun Niilo Yli-Vainion julistus keräsi bussilasteja kuulijoita eri puolilta maata. Tai kun Nokian kirkko täyttyi viikosta toiseen aivan ääriään myöten. Samoin, kun Nokia-mission suurtapahtumat vetivät Tampereelle tuhansia ihmisiä.

Radio Deissä haastateltiin kerran nuorten bändin vetäjää. Hän kertoi, että ”viime vuonna oli yksi keikka, mutta tänä vuonna on ollut vähän hiljaisempaa.” – Hengellisten suurtapahtumien kohdalla lienee ollut vähän samalla tavalla. Korona on vaimentanut niin monta asiaa. Tiedän, että Jumala rohkaisee meitä paljon myös toistemme kautta. Tarvitsemme yhteen tulemista.

Viime viikot ovat monille olleet tosi rankkoja. Minulle myös. Välillä ahdistaa enemmän, välillä vähemmän. Ukrainan sota erityisesti ja Suomen tilanne Venäjän naapurissa ahdistaa päivittäin. Tiedän monia, joiden on vaikea katsella uutisia ja siviilien kärsimystä silmittömän väkivallan ja hyökkäysten kohteina. Monen elämän ja uskonkin pohjaa koetellaan tosi vahvasti. Elämme aikaa, jota koskaan aiemmin emme ole eläneet. Emmekä varmasti edes haluaisi elää. Välillä meitä voi lohduttaa, että on jo ”näin vanha” ja Taivas on lähempänä. Mutta meidän lapsemme ja heidän perheensä!!

Iltalehdessä oli pääsiäisviikolla juttu arkkipiispa Tapio Luoman MTV3:lle antamasta haastattelusta.

"Päivi Räsänen yrittää omistaa Jumalan tahdon ja nujertaa toista ihmistä Raamatulla, kritisoi luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma. Räsäsen tuomitseva puhe homoseksuaaleja kohtaan ei edusta kristillisen kirkon julistusta Jumalan rakkaudesta, sanoo MTV:n Uutisextrassa vieraillut arkkipiispa. Hän otti myös vahvasti kantaa Ukrainan ”oikeutettuun puolustussotaan”. 

Kysymys oikeutetusta sodasta on kristillisessä etiikassa usein kiistelyn aihe. Pitäisikö nyt rukoilla rauhan vai Ukrainan armeijan puolesta, luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma? - Rauhan puolesta on rukoiltava.

Näillä kahdella asialla ei tässä tilanteessa ole juurikaan eroa. Uskon, että Ukrainan kansa ja Ukrainan armeija eivät mitään muuta niin paljon toivokaan kuin rauhaa. Ukraina tarvitsee meidän rukoustamme. Rauha on hyvä rukousaihe, sanoo Luoma. Samalla Luoma sanoo, että Ukraina on joutunut Venäjän hyökkäyksen kohteeksi. Se käy nyt puolustussotaa, joka on yhtä kuin oikeutettu sota. Silloin on oikeutettua tarttua aseisiin ja puolustaa sitä, mikä on maalle tärkeää ja arvokasta. Arkkipiispa Luoma kertoo seuranneensa järkyttyneensä Venäjän ortodoksijohtaja Kirillin sotaa lietsovia puheita.

En ole elämäni aikana kuullut tuollaista – millaisella uskonnollisella retoriikalla kirkon johtaja perustelee oman maansa hyökkäyssotaa. Luoman mukaan tällä on huonot seuraukset Venäjän ortodokseille. Muut kristilliset kirkot eivät halua olla tekemisissä moisten arvojen kanssa.

Älä nujerra Raamatulla lähimmäistäsi

Luoma kommentoi myös kansanedustaja Päivi Räsäsen oikeuteen johtaneita puheita homoseksuaaleista. Räsänen ei juuri ymmärrystä arkkipiispalta saa. Tuollainen retoriikka ei ole kristillisen kirkon julistusta. Raamatulla ei saa nujertaa ihmistä, vaan nostaa ja auttaa elämässä eteenpäin. Luoma pohtii laajassa haastattelussa tiukan linjan kristittyjen vaikutusta kirkkoon sekä myös yhä enemmän monien uskontojen ja kulttuurien kotimaaksi muuttuvaa Suomea. Muutoksella voisi olla vaikutusta myös koulujen uskonnonopetukseen. Luoman mukaan kirkon on joka tapauksessa kyettävä keskustelemaan avoimesti eri tavoin ajattelevien ja uusien aatevirtausten kanssa."

Tuon haastattelun luettuani, olin surullinen ja pettynyt. Arkkipiispa ei ole ymmärtänyt Päivin tilanteesta ja sydämen tuskasta paljoakaan. Toisaalta, en muista lukeneeni arkkipiispan haastattelua, jossa hän olisi suositellut kirkon jäsenille ja kaikille suomalaisille Raamatun lukemista. Entä, milloin meitä olisi kansakuntana kehotettu rukoilemaan Suomen itsenäisyyden puolesta ja Ukrainan sodan loppumista? Presidentti Kyösti Kallion rukouskehotuksista koko kansalle on jo aikaa. Silti Jumala on meidän ainoa toivomme.

Jos kirkko yrittää olla kaikille kaikkea, se ei pian ole kenellekään mitään. Jumalan rakkauden julistus irrallaan ei ole mitään. Raamatusta löydämme selvästi, että armo yksinään ja irrallaan ei ole se ydin. Jumala lähetti Jeesuksen tänne maailmaan sen tähden, että hän otti päällensä sen rangaistuksen, joka minulle kuului minun synneistäni. En muista lukeneeni Raamatusta, että Jeesuksen julistus olisi ollut, että ”armoa vaan teille kaikille, armoa!” Julistus oli jotain paljon paljon enemmän.

Mitä enemmän ikää kertyy, sitä enemmän olen ymmärtänyt oman syntisyyteni. Muistaakseni Daavid kirjoitti omasta tilanteestaan: ”Minun syntini on aina minun edessäni.” - Minä en pääse Taivaaseen, jos en ole saanut syntejäni anteeksi. Apostolien teoissa 3:19,20 sanotaan: ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltä määrätty, Kristuksen Jeesuksen.”

Roomalaiskirjeessä 8:15 sanotaan: ”Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä tee.. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.”

Synti yrittää kietoa meidät niin, että matkantekomme vaikeutuu tai pysähtyy kokonaan. Viime vuosina on paljon puhuttu saastumisesta, ilmastonmuutoksesta, luonnonsuojelusta ym. Yksi vanha ”keksintö”, jota vieläkin suositellaan, on komposti, jonne kaikki maatuvat jätteet viedään. Siitä saadaan aikanaan hyvää multaa. Sielunvihollinen yrittää suositella samaa peittämis- ja maadutusmenetelmää uskoville. Kuoppaa ja peitä syntisi, niin sinne se jää ja unohtuu, eikä kukaan sitä näe. Paratiisista lähtien ihminen on luonnostaan paennut Jumalan kasvojen edestä. Ja lopulta syyttänyt omista virheistään vaimoa (Aadam), käärmettä tai jotakin muuta. Muttei itseään.

Sielunvihollinen yrittää myös todistaa, ettei Sana enää tänä aikana tarkoita niin totta kuin taannoin. Moni tekee ehkä vuosia valtavan määrän työtä peittääkseen ja sillä tavalla hävittääkseen syntinsä. Eikö ole hassua, että kaivan syvintä mahdollista kuoppaa upottaakseni sinne syntini, Jumala on siinä vieressä ja näkee koko ajan toivottoman urakkani.

Joskus on hyvä tarkkailla omaa käytöstään ja ajatuksiaan. Jos jatkuvasti joudun selittämään itselleni ja toisillekin, että se, mitä olen tehnyt tai tekemässä, on oikein, kannattaa olla vähän huolissaan. Totuus ei tarvitse selittelyjä. Ja synti on asia, joka ei peittämällä puhdistu. Se on ongelmajäte, joka puhdistuu vain Jeesuksen veren puhdistamana.

Hiljan luin Johanna Jutilan tekstin Raamatun pohjalta. Tarina vangista liittyy aiheeseemme.

”Kymmenen, kymmenen ja kuusi – kaksikymmentäkuusi vuorokautta, mies laski. Niin monta päivää ja yötä hän oli virunut surkeassa vankilassaan, maahan kaivetussa syvässä, kapeassa kuopassa. Päivänvalo ei yltänyt maakuoppaan. Toisaalta kuopassa ei ollut mitään nähtävääkään, pelkkää savea, hiekkaa ja saastaa. Kaksikymmentäkuusi vuorokautta sellaisessa paikassa oli pitkä aika. Vuorokausista mies pysyi selvillä vain siksi, että kerran päivässä – nähtävästi aina samaan aikaan – vartija avasi kattoluukun ja heitti hänelle jotakin syötäväksi juuri ja juuri kelpaavaa. Mies kaivoi oksanpätkällä viivan vankilansa seinään joka kerta, kun näin tapahtui.

Pahempaa oli silti luvassa. Hänet teloitettaisiin pian. Mies ei ollut tarkkaan ottaen varma, kuinka monta päivää ja yötä vielä olisi siihen päivään, jolloin pahimmat rikolliset teloitettaisiin. Ei hän syyttömänä tulisi teloitetuksi, kyllä hän sen itsekin tiesi. Hän oli tappanut, ryöstänyt, murhannut – mitä kaikkea. Silti tilanne oli kamala. Hän, pelätty, raaka, julma rikollinen – pelkäsi. Päivä oli joka vuosi suuri kansanjuhla – hänkin oli ollut monta kertaa katsomassa teloituksia. Nyt päivä oli käsillä, ihan milloin tahansa. Oli hänen vuoronsa olla kansan pilkan kohteena.

Mies tajusi nukkuneensa, kun kuopan kattoluukku äkkiä avattiin. Mitä nyt? Ruoka oli vasta tullut, nyt ei ollut ruuan aika. Mies katseli, kun ylhäältä heitettiin alas köysistä tehtyjen tikkaiden toinen pää. Nyt hänet siis vietäisiin. – Kiipeä ylös! vartija huusi. Mies kavahti ja siirtyi vain kauemmaksi tikkaista. Vartija odotti. – Tule ylös nyt! vartija huusi taas. Mies ei koskenutkaan tikkaisiin. Hän ei halunnut mennä. Hän yritti kaikin keinoin viivytellä hetkeä, jolloin hän joutuisi kansanjoukon eteen ja tuskallisesti teloitettavaksi. Vartija alkoi hermostua.                                 

Barabbas, tule ylös sieltä kuopasta! hän huusi. – Sinut armahdetaan.  Täällä on joku Jeesus Nasaretilainen, joka teloitetaan sinun puolestasi. Kansa valitsi hänet. Sinä olet vapaa mies.” 

Tuo teksti on hyvä! Kuoleman rangaistus olisi kuulunut meille, mutta kun odotimme tuomiota, meille julistetaankin, että Jeesus otti meidän rangaistuksen päällensä. Hänet tapettiin, että me juuri tänään ja tässä hetkessä saisimme uskoa syntimme anteeksi. Sitä on armo.

Tuntemattoman profeetan päiväkirja on monella tavalla hyvin puhutteleva kirja. Lähetän Sinulle tuosta kirjasta yhden otteen. Toivon, että se olisi juuri Sinulle rohkaisu jatkaa eteenpäin yhdessä Jeesuksen kanssa.

”Lapseni, tänään Minä vedän sinut hellästi sivummalle ja siirrän sinut pois yksinäisyydestä ja epätoivosta, jotka päiviäsi varjostavat. Tästä päivästä eteenpäin teen elämässäsi uutta. Rakkaani, julistan sinulle tänään, että on aika laittaa mennyt syrjään. Sen aika on ollut ja mennyt, ja nyt sinun on pantava menneisyys sivuun.

Minä sanon sinulle, että sinua odottaa kukoistava elämänvaihe. Lapseni, edellisvuoden kuormat ja ahdistukset hälvenevät, kun hylkäät menneisyyden kuten toukka, joka pudottaa kotelonsa ja aloittaa uuden elämän. Nyt on aika nousta olosuhteiden aikaansaamasta masennuksesta ja kohottautua uuteen aikakauteen, jossa sydämeesi valetaan tuoretta toivoa.

Sinulle sarastaa uusi päivä, menneisyydestä ja hylätyksi tulemisen tuskasta vapautettu päivä. Sinä säteilet jälleen uuden elämän iloa. Tartu käteeni, rakkaani, ja iloitse odottaen, sillä totisesti sinä tulet vielä säteilemään. Minä en ole sinua jättänyt enkä hylännyt. Tulevina kuukausina huomaat olosuhteiden muuttuvan ja toipumisen valtaavan sydämesi niin, että ihmiset ympärilläsi katsovat sinuun ja huudahtavat: Onko tämä sama ihminen? Hänhän säteilee uutta elämää ja raikasta toivoa.

Minä sanon sinulle, rakkaani, että Minun johdatukseni odottaa yhä sinua, suunnitelmani on vielä voimassa sinua varten: täyteyden, siunausten ja toivon vuodet. Minä haluan siunata sinua.”

Kirjoitan tätä blogitekstiäni muuten sängyssä selällään maaten. Kannettava tietokone on mahani päällä. Eilen jo aloin yskiä ja viime yö oli vähän hankala. Flunssa rauhoittaa miehen kummasti. Toivon ja rukoilen, että Herramme Sinua runsaasti siunaa siellä, missä olet. Sinä olet Jumalallesi tosi tosi rakas. Muista Jeesusta. Jumala uhrasi hänet, jotta Sinä saat olla vapaa ja armahdettu. Kiitän Jumalaa tästä yhteydestämme. Järjestetäänkö vaikka joku tapaaminen, kun joskus (viimeistään) Taivaassa nähdään? Meillä on varmaan paljon puhuttavaa.

Sinua siunaan

                            Seppo

PS Kaikki blogin maalaukset ovat Albert Eedefeltin tekemiä. Tuo Veräjällä- teos on maalattu noin kilometrin päässä paikasta, jossa nyt asun.

tiistai 25. tammikuuta 2022



Talvinen tervehdys Sinulle!

Kirjoitan tätä tekstiäni tiistaiaamupäivänä. Aurinko paistaa ja pakkasta on muutama aste. Päätin kirjoittaa Sinulle muutamia ajatuksia rukouksesta. Lempiaiheeni muuten. Tekstiä on melko paljon, mutta lue sitä rauhassa vaikka kahvikupin kanssa.

Rukous on yksi hengellisen elämän perusasioita. Olemme kuulleet, että rukous on kuin hengitys, joka uskovalle ihmiselle on välttämätön asia. Me olemme myös kuulleet lukuisia saarnoja, hartauksia ja puheita, joissa kerrotaan, että rukous on tärkeä asia. Erittäin harvoin olen kuullut, että rukoilemista ihan käytännön tasolla opetetaan. Kenties hengelliset järjestöt ja vapaiden suuntien seurakunnat opettavat asiasta enemmän?

On aina myös helpompaa puhua, että rukous on tärkeää kuin rukoilla käytännössä. Rukous on myös yksi hengellisen elämän vaikeimmista asioista. Vaikka vuosikymmeniä olisimme olleet uskossa ja olisimme saaneet kymmeniä rukousvastauksia, yhdessä koetuksen hetkessä voi tuntua, että meiltä viedään kaikki. Emme pysty rukoilemaan, saati sitten uskomaan.

Ensimmäinen rukous Raamatusta löytyy 1. Mooseksen kirjasta 4:26. ”Siihen aikaan ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä.” – Tuo rukous on hädässä olevan avunhuuto. Hätämerkki - SOS. Toinen samanlainen hädässä olevan rukous löytyy Psalmista 50:15 ”Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua.”

Olennaista noissa kummassakin rukouksessa on myös, ketä siinä rukoillaan. Raamatussa yksi kuva uskovasta on lammas. Jos lammas on eksynyt tai juuttunut piikkipensaaseen, mitä se tekee? Se määkii ja huutaa. Jotta paimen sen löytäisi. – Hädässä oleva ihminenkin huutaa sydämessään ja monesti jopa ääneen. Että Herra auttaisi.

Toinen asia, joka usein saa meidät rukoilemaan, on syyllisyys. Jeremian kirjassa sanotaan 29:12- ”Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette ja minä kuulen teitä. Ja te etsitte minua ja löydätte minut”. – Syyllisyys etsii hakemaan Jumalaa ja armahdusta.

Luther aikanaan jo esitti, että ihmisen pitäisi ripittäytyä vähintään kerran viikossa. – Kirkoissa muinoin oli kuulemma katumuspenkkejä. Kuulin jonkun kommentoivan asiaa näin: ”Kirkoissa ei enää ole katumuspenkkejä, koska kukaan ei nykyään kadu mitään.” – Ei tuo kommentti kaikkiin sovi tietenkään, mutta olen samaa mieltä siitä, että ripittäytyminen tekisi hyvää. Niin nöyryyttävää kuin se joskus voi ollakin.

Olen viime päivinä lukenut Tarmo Hirsjärven kirjaa ”Tammelan kansanopetuksen vaiheet I”. Kirjassa kerrotaan, miten kirkko opetti tammelalaisia lukemaan ja miten rippikoulu alkoi muovautua seurakunnassa. Lainaan kirjasta yhden mielenkiintoisen kuvauksen:

”Pitäjänkokoukseen 14/4 1786 oli kutsuttu erään Uudenkylän torpparin Juha Heikinpojan leski Maria siksi, ettei hän useista varoituksista huolimatta ollut opettanut lukemaan poikaansa Juho Juhonpoikaa, joka jo oli 19 vuoden vanha. Leskellä ei ollut mitään puolustuksekseen mainittavaa. Kun vielä herra everstiluutnantti ja ritari von Post todisti sanotun henkilön huolimattomasti kasvattaneen lapsiaan, päätettiin varoitukseksi samanlaisille vanhemmille tuomita mainittu leski sunnuntaina jälkeen pääsiäisen istumaan jalkapuussa kirkon oven vieressä.”

Kristinoppia päntättiin päähän hiukan samalla systeemillä. Historian kirjassa mainitaan, että ripille pääsykin oli huomattavasti vaikeampaa kuin nykyisin. Tammelassa eräs 38-vuotias mies oli jo viisi kertaa yrittänyt selvitä rippikoulun kokeista, mutta oli epäonnistunut. Miehellä oli selvä syy selvitä. Hän halusi naimisiin, mutta tilanne siltä osin näytti huonolta.

Joku on sanoittanut syvällisen hengellisen aforismin Jumalan työstä uskovien elämässä: ”Jumalalla on kahdenlaista työtä: painaa ylpeitä alas ja nostaa alas painettuja ylös.” – Jumala yksin tietää, minkälaista työtä hän tekee tänään minun elämässäni?

Eilen kuulin jutun miehestä, joka oli purkamassa sielunsa tuskaa papin kanssa. Mies kirosi ja raivosi nyrkit pystyssä kohti Jumalaa. Pappi totesi tähän, että tuskin koskaan mies on noin sydämestään Jumalalle puhunut/rukoillut. – Ei Jumala ole kiinnostunut meidän itse keksimistämme muotomenoista. Enemmän hän on kiinnostunut avoimesta, aidosta yhteydestä meidän kanssamme.

Tämän ajan tarve on hengellisistä esikuvista ja opettajista, jotka elämällään, esimerkillään ja sanoillaan rohkaisevat perässä tulijoita. Me eletään myös aikaa, jolloin hengellisyyden, uskon, seurakunnan ja kirkon merkitys on vähentynyt. Kun kirkko taistelee jäsenmäärästään, se on valmis melkein mihin vaan.

Luterilainen kirkko, katolinen kirkko, ortodoksikirkko, vapaakirkko… tai maamme eri herätysliikkeet ja meidän kotiseurakuntamme eivät voi meitä pelastaa. Ne kaikki ovat yhteisöjä, jotka Jeesuksen tullessa toisen kerran jäävät tänne maan päälle.

”Jumalan palvelijan tulee oleskella niin paljon yksinäisyydessä, ettei hän enää huomaa olevansa yksin. Kristillisen elämän alkuvaiheessa masennumme siitä, että ihmiset, jotka loistivat valona, sammuvat vähitellen ja ett ne, joilla oli tapana vaeltaa kanssamme, nukkuvat pois. Meidän on totuttava siihen, ettemme enää huomaa olevamme yksin. Meidän on rakennettava uskomme sammuvien valojen sijasta sen valon varaan, joka ei koskaan katoa. Suurten miesten (ja naisten) lähdettyä me olemme surullisia, kunnes huomaamme, että heidän pitikin lähteä. Meidän on itse katseltava Jumalan kasvoja.”

Kristuksen kirkko on se, mihin jokainen Jeesukseen uskova ihminen kuuluu. Vaikka olisin ainoa uskovainen koko maassa tai suvussani, elämäni päättyessä pääsen Taivaan kotiin.

Rukous ja usko kuuluvat aina yhteen. Joku voi halata puuta, rukoilla äiti maata tai enkeleitä ja toivoo saavansa vastauksia. Me uskomme Jumalaan. Siksi opetus rukouksesta on niin tärkeätä. Kaikille meille. Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta esim. lapsille ei opeteta mitään hengellistä esim. rukousta. Elämänkatsomustieto ei auta silloin, kun ollaan hädässä. Sodassa vakavasti loukkaantunut mies on voinut sydämen tuskassa huutaa äitiä avukseen. Jos meitä jo pienenä opetetaan rukoilemaan, hädän hetkellä se voi nousta sydämen pohjalta meidän huulillemme. Ihmiset ovat pulassa, kun eivät tiedä. Jos ei ole mitään, mihin tarttua.

Kun ihminen luotiin, Jumalan tarkoitus oli, että hän elää kiinteässä yhteydessä Jumalan kanssa. – Ajattelen, että ihminen on kuin talo, jossa on monta huonetta. Yksi huone on tarkoitettu yhteydenpitoon Jumalan kanssa. – Forssassa tehtiin vuosikymmeniä elementtirakennuksia. Seiniä, ikkunoita, ovia, kylpyhuoneita. – Mielenkiintoinen esimerkki on minusta ollut aina valmis kylpyhuone. Siihen tehtiin kaikki valmiiksi, paitsi sähköjohtojen, vesiputkien ja viemärien kytkeminen. Valmis kylpyhuone muoviin ”pakattuna” vietiin rekan kyydissä vaikka Espooseen, jossa se nosturilla nostettiin uuden kerrostalon valmistuvaan asuntoon. Kylpyhuone liitettiin verkkoihin ja niin se oli valmis käyttöön.

Uskon löytämisessä, uskoon tulemisessa me koetaan, että jotenkin näin se tapahtuu. Meidät liitetään Jumalan verkkoon. Uskossa elämisessä on kysymys tästä elinikäisestä, elävästä, rikkaasta yhteydestä Herran kanssa. Rukous on sitten seurausta uskosta, jonka Jumalalta olemme saaneet.

Kasvu uskossa ja vahvistuminen rukouksessa ovat pitkän linjan juttu. Joku on sanonut: ”kiireinen elämäntapamme käyttää loppuun meidän intomme ja näkymme. Toisin sanoen ulos tuleva teho on sisään menevää tehoa suurempi.”

Jumala-suhteen hoitaminen on avain hengelliseen voimaan ja kasvuun. Jumala ei hoida meitä vain esim. lyhyessä rukoushetkessä, vaan Hänen työnsä on jatkuvaa muovaamista.

Avioliittoleireillä puhutaan pariskunnille tunnepankista. Tuo pankki on puolisoiden yhteinen. On tärkeää, että pankkiin talletetaan ”varoja” eli yhteisiä hyviä juttuja ja asioita ja kokemuksia. Sitten kun liitossa tulee rankkoja vaiheita, pankissa on mistä ”ottaa”. Jos tili on mennyt tyhjäksi, ei ole enää mistä ottaa. Monesti avioliitto voi kariutua siihen, että vuosiin ei ole enää ollut hyviä talletuksia tunnepankkiin. Jäljellä on vain pettymyksiä. – Tietyllä tavalla jotain samaa liittyy uskossa elämiseen. Pelastun kyllä armosta, mutta hengellinen elämäni voi huonosti, koska en ole tankannut, nauttinut hengellistä ravintoa pitkään aikaan. Jäljellä on ehkä vain hiipuva liekki, joka kovassa myrskyssä sammuu.

1 Piet 5:8 ”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.”

Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta minä/Sinä voisimme huonosti. Se yrittää katkaista kaikki hengelliset ravintokanavat, jotta olisimme voimattomia. Älä lue sanaa, älä rukoile, älä käy seurakunnassa, älä osallistu mihinkään hengelliseen toimintaan, niin saat olla rauhassa. Muistammeko sielunvihollisesta, että hän on syyttäjä, valheen isä ja masentaja? Hän yrittää todistella meille, ettei Jumala meitä rakasta ja yrittää tehdä tyhjäksi kaiken Jumalan työn ja uskon meissä.

Muistan vuosien takaa ”sumuvaiheen”. Hengellisesti oli pitkään ollut hiljaista. Lopulta tuli tunne, että olenko enää edes uskon tiellä? Tähän ahjoon sain suuren lohdutuksen Raamatun sanan kautta: Sefanjan kirjan 3:17 sanat: ”Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee.” – Hengellinen hiljaisuus ei ole merkki Jumalan hylkäämisestä. Jumala on maksanut minusta/sinusta niin suuren hinnan, ettei hän jätä työtään kesken meissä. Tämä on ihmeellinen lohdutus.

Yksi Jumalan ihmeellinen tapa opettaa rukoilemista on kärsimys. Luther on kirjoittanut tästä asiasta näin syvällisen tekstin: ”Mutta kukaan ei rukoile sydämensä pohjasta olematta pohjia myöten peljästynyt ja hyljätty. Sillä ihminen ei tiedä, mitä häneltä puuttuu, ja seisoo omilla jaloillaan, niin kauan kuin hän löytää voimaa ja saa lohdutusta itsestään ja muusta luomakunnasta. Voidakseen antaa ja jakaa meille voimaansa ja lohdutustaan Jumala sen tähden poistaa kaiken muun lohdutuksen ja saattaa sielun syvästi murheelliseksi, jotta se etsisi ja rukoilisi lohtua häneltä.”

Jumala vie meitä syvälle tuntemiseensa sallimalla meille koetuksia. Emme ikinä olisi oppineet tiettyjä perustotuuksia muuta kuin kärsimyksissä. Hengellisessä elämässä monet asiat on ”ylösalaisin”: Jumalan voima, meidän heikkous. Meidän syntisyytemme ja Jumalan armo. Samoin on Jumalan ihmeellinen tapa vahvistaa meidän uskoamme tekemällä meistä heikot. Aivan käsittämätön juttu. Mutta heikkouden ja koetuksen hetkessä tuo näkökulma antaa ihmeellisen lohdutuksen.

Monesti hengellisessä elämässä me arkailemme, epäilemme ja pidämme ohjat itsellämme ja epäilemme Jumalaa. Seuraava tapaus kuvaa asiaa melko hyvin:

Mies tuli seuroista kotiin rohkaistuneena. Seurojen pääsanoma oli ollut, että ”Jumalalle on kaikki mahdollista.” ”Jos vain uskomme, ihmeitä tapahtuu.” Miehen talon pihalla oli iso kivi. Mies ajatteli nyt testata uskoaan ja rukoili, että aamulla tuo iso kivi olisi poissa/hävinnyt. – Aamulla mies vilkaisi varovasti verhon raosta pihalle. Kivi oli edelleen paikoillaan. Mies totesi siihen: ”Enkös minä sitä epäillytkin.”

Jumalan mahdollisuudet alkavat siitä, missä ihmisen omat mahdollisuudet ja voimat loppuvat. Jesajan kirjassa on monia upeita lupauksia rukoukseen liittyen.

Jes 65:24 ”Ennen kuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan, minä kuulen.” Tämäkin jae on valtava lohdutus. Tämän hetken kysymys minulle on: rukoilenko minä? Otanko vastaan tämän ihmeellisen lahjan? Jumala lupaa kuulla, jos minä rukoilen? Ei ole kyse tunteista, vaan Jumalan omasta lupauksesta. Voin astua junaan, kun se odottaa asemalla. Kun juna on mennyt, se ei enää onnistu. Jos Sinulla tai läheisellä ihmisellä on joku ahdistava tilanne parhaillaan, Jumala rohkaisee rukoilemaan. Yksi esirukouksen selitys Raamatussa on ”astua väliin”. Jos kukaan muu ei rukoile, Sinulla on juuri nyt siihen mahdollisuus. Sinä voit auttaa itseäsi ja läheisiäsi rukoilemalla. Esirukoilijan tehtävä ei ole vastata itse omiin rukouksiinsa. Vaan rukoilija vain kertoo Jumalalle tilanteen ja avun tarpeensa. Ja Jumala kuulee ja vastaa.

Jes 59:16 ”ja hän näki, ettei ollut yhtäkään miestä, ja hän ihmetteli, ettei kukaan astunut väliin. Silloin hänen oma käsivartensa auttoi häntä, ja hänen vanhurskautensa häntä tuki.”

Uudessa testamentissa on jakeita, joissa kerrotaan, että Jeesus on meidän esirukoilijamme Taivaassa. Jos oma rukous tuntuu heikolta ja vaimealta, me voimme lohduttautua sillä, että tälläkin hetkellä meidän puolestamme rukoillaan Taivaassa. – Jos on vaikea löytää kiitosaiheita, tuossa on kerrottu yksi ihmeellinen sellainen. Meidän puolestamme Jeesus rukoilee nytkin.

Room 8:34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.

Hep 7:25 jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttansa Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestaan.

Olen vetänyt kotiseurakunnassani aamurukoushetkiä kirkossa ja puhelinryhmää, jossa on kaksikymmentä rukoilijaa. Kun minulle välitetään, viestitään, soitetaan joku esirukousaihe, lähetän sen heti toistenkin rukoiltavaksi. Kirkon rukoushetkissä rukoilemme tietysti seurakuntamme puolesta, työntekijöiden, luottamushenkilöiden, kaikkien tilaisuuksien ja toimitusten puolesta. Rukoilemme myös niiden aiheiden puolesta, joita läsnäolevat tuovat muistettavaksi. Olen/olemme ottaneet tavaksi, että jokainen läsnäolija siunataan ennen kuin lähdemme päivän touhuihin.

Usko ja rukous ei ole kiinni tunteista, mutta noissa siunaushetkissä olemme tunteneet hyvin selvästi Jumalan läsnäolon. Tuohon hetkeen voisi jäädä. Alttarit ovat aina Jumalan kohtaamisen paikkoja. Syvä kaipaukseni on, että voisin/saisin tuolla alttarilla siunata mahdollisimman monia. Se on sydämeni haave. Toisten siunaaminen ei tyhjennä kenenkään tankkia. Rakkaus ei myöskään vähene sillä, että annan sitä eteenpäin. Tämä on ihmeellinen kiertotalous. Jumala haluaa antaa, rakastaa ja siunata ilman mittaa ja määrää. Hän rohkaisee minua/Sinua käyttämään rukousta, siunaamista. Sinulla on lähipiirisi siellä jossakin, niin minullakin täällä. Jos rakkaat ihmiset ovat jossakin kaukana, rukouksen kautta voi heitä siunata, auttaa ja olla heidän lähellään.

Eräs koululuokka oli kerran käynyt tutustumassa kirkkoon. Kirkon opas esitteli myös ikkunamaalauksia, joissa olivat mm. Jeesus ja apostolit. Kerran koulussa tuli puhe jälleen apostoleista. Opettaja kysyi, keitä he olivat? Eräs poika muisti tuon käynnin kirkossa ja sanoi: ”Ne ovat ihmisiä, joista valo näkyy läpi.” – Äärettömän hyvä mielikuva. Jos/kun seuraamme Jeesusta ja olemme hänen kanssaan, meistäkin alkaa loistaa valo. Asiaa kuvaa tosi hyvin seuraavat jakeet:

Matt 5:14,15 ”Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.”

Ortodokseilla on äärettömän hyvä vertaus tästä asiasta. Jos minä itse olen kääntynyt kohti valoa, voin toisillekin sitä loistaa. Jos olen kääntynyt pois valosta (valon lähteestä) ja kääntänyt selkäni sille, minä välitän läheisilleni varjoa ja pimeyttä. – En tiedä osasinko asian riittävän selvästi kirjoittaa, mutta uskon, että ymmärsit.

Minulla on neljä serkkua. Eräs heistä hallitsee myös huumorin vaikean lajin. Serkkuni kertoi, että kun hän oli armeijassa, kullekin annettiin kahdet sukset. Toiset olivat valkoiset, toiset mustat. Valkoisia käytettiin silloin, kun lunta oli maassa. Ja mustia käytettiin silloin, kun lunta ei ollut. Muuten ilmavoimat olisivat hiihtäjät havainneet ylhäältäpäin. – Serkkuni edesmenneellä isällä oli pitkään vanha auto. Autossa oli niin tummuneet polttimot, että kun autoon laitettiin päivällä valot päälle, auton eteen tuli kaksi tummaa läiskää.

Em. jutut olivat vain ”kevennyksiä”, mutta niillä oli sanoma. Kun elämääni katsotaan kauempaa, olenko valon välittäjä vai joku muu?

Monissa virsissä kerrotaan rukouksesta. Yksi sellainen on virsi 916. Syvälliset ovat sanat.

1. Maailman kaikki rukoukset poimit, oi Ääretön, kuin helmaan avaraan. Tiemme ja työmme tunnet, nimet kaikki, sinulle joita täällä annetaan.

2. Oi Laupias, niin lempein silmin seuraat, sinua kohti kun on kaipuumme. Tieteen ja taiteen kielin, haaveissamme tahdomme pyhään yltää syvälle.

3. Teet kaikessa, oi Täydellinen, työtä, ja totuus täysi on vain sinussa. Siis näytä meille, että joku toinen voi sinuun toisin silmin katsoa.

4. Oi Kolminaisuus, kuvanasi täällä suo meidän taivastasi heijastaa ja kasvaa kaltaisuuteen Kristuksemme, näin rakastaa myös toisin uskovaa.

Kun tätä tekstiäni päättelen, rukoilen sydämeni pohjasta, että Jumala Sinua kaikessa elämässäsi siunaa. Olet Jumalalle äärettömän rakas.

Jos sydämelläsi on rukousaiheita, joita haluat toisillekin jakaa, lähetä ne minulle sähköpostilla: seppojkujala@gmail.com

maanantai 10. tammikuuta 2022

Osa-aikainen uskovainen - Herra, en kai se ole minä?




Hyvää alkanutta vuotta Sinulle!

Alan kirjoittamaan tätä päivitystä maanantaina puolenpäivän aikaan. Kävin äsken Forssassa kaupassa ja hakemassa kolmannen korona-rokotuksen. Aurinko paistaa ulkona ja pakkasta on -14 astetta.

Kävin eilen naapuriseurakunnan messuyhteisössä puhumassa aiheesta, joka on tämän blogin otsikko. Em. tilaisuudesta sovittiin joskus marraskuun lopulla. Aiheeksi sovittiin, mitä opetuslapseus on tämän päivän uskovalle. Aihe oli minusta tosi kiinnostava ja mieleeni tuli monia asioita hengellisen elämäni ja työni varrelta.

Ensinnäkin ajattelin, että enpä ole kuullut pitkään aikaan opetusta opetuslapseudesta paitsi joissakin niissä äänitteistä, mitä olen kuunnellut netistä. Jos opetuslapseudesta ja henkilökohtaisesta uskosta ei puhuta/opeteta, sitä ei välttämättä edes ajatella. 

Opetuslapsi-sana esiintyy vanhassa testamentissa kaksi kertaa, uudessa testamentissa 210 kertaa. Jo antiikin filosofeilla ja opettajilla oli opetuslapsia. Samoin Jeesuksen ajan rabbit, kirjanoppineet ja fariseukset saivat seuraajikseen opetuslapsia. Opetuslapsi käy kuuntelemassa opettajansa opetuksia. Täysinoppineena hän voi tulla opettajansa kaltaiseksi. 

Jeesuksen opetuslasten ja häneen uskoviensa tilanne on toisenlainen. Johannes Kastaja jo totesi, että "hänen tulee kasvaa ja minun vähetä." - Opetuslapseus Jeesuksen kohdalla tarkoittaa hänen elämänsä seuraamista. Niin kauan kuin elämme, voimme oppia yhä lisää.

Jeesuksen opetuslapsen ensimmäinen tehtävä sen jälkeen, kun Jeesus on hänet kutsunut ja ottanut opetuslapsekseen, on pelkästään olla Jeesuksen kanssa. Tämä Jeesuksen kanssa oleminen tulisi aina olla meille keskeistä. Kun olemme olleet Jeesuksen kanssa ja hän on alkanut meitä opettaa, hän alkaa johdattaa meitä myös erilaisiin tehtäviin.

Apostolien tekojen 4. luvussa kerrotaan, miten ylipappi ja hallitusmiehet kuulustelivat Pietaria ja Johannesta. Sitten jakeessa 13. sanotaan: "Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät, ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa."

Näkyykö meistä, että olemme olleet Jeesuksen kanssa? Onko meidän hengellisyytemme vain pintaelämää vai elämmekö me elävässä yhteydessä Jeesuksen kanssa? "Ihmiset pöytätavat näkyvät silloin, kun hän syö yksin." - Samoin meidän hengellisyytemme paljastuu silloin, kun olemme yksin. 


Muistan, kun kerran olin Lahden Keskussairaalassa katsomassa jotakin ystävääni. Istuin sairaalan kahviossa, kun tuttu heinolalainen nainen meni ohitseni ja tervehti minua. Muutaman metrin päässä hän teki U-käännöksen ja tuli luokseni. Hän alkoi selittää minulle, miksi hän ei ole pitkään aikaan päässyt hengellisiin tilaisuuksiin. - Mietin jälkeenpäin tuota tilannetta. Kun joku toinen ihminen/uskova näkee meidät, mitä hänen mieleensä silloin tulee ensimmäisenä? Pakeneeko hän, jottei tarvitsisi kohdata meitä vai tuleeko hän ilolla meitä kohtaamaan? - On tosi surullista, jos me heijastamme jotakin sellaista, jota toisten pitää paeta.

Jeesuksen opetuslapsena ja hänen omanaan elämäminen kuuluu Jumalan ihmeelliseen suunnitelmaan. Tämä elämä on tarkoitettu rikkaaksi seikkailuksi eikä vain tuskalliseksi ähellykseksi. 

Jeremia 3:19 "Minä ajattelin: Kuinka asetankaan sinut lasten joukkoon ja annan sinulle suloisen maan, ihanan perintöosan, ihanimman kansojen maista! Ja ajattelin: Sinä olet kutsuva minua isäksi, etkä ole koskaan kääntyvä minusta pois." - Näin ihmeellisesti Jumala isänä haluaisi meille jokaiselle olla.

Vanhassa testamentissa on kohtia, joissa sanotaan, että "jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein." - Onko minunkin  hengellinen elämäni tällaista sooloilua? Teenkö minäkin vain niinkuin itse ajattelen Jumalan tahdoksi? Vai saako/voiko Jumala missään vaiheessa puhutella minua ja ohjata oikeaan? 

Uskosta käytetään opetuksissa ja puheissa monia vertauskuvia. Yksi sellainen on kuva tuolista. Eli usko on kuin tuoli, jossa on neljä jalkaa: Raamatun lukeminen, rukous, seurakuntayhteys toisiin uskoviin ja evankeliumin eteenpäin vieminen. Jos yksi jalka puuttuu, tuoli heiluu. Jos kaksi jalkaa puuttuu, tuoli kaatuu.

Ei tuo em. juttu ole mikään Raamatun kohta, mutta siinä on kuitenkin paljon hengellistä viisautta. Monen hengellinen elämä voi huonosti, koska siitä ei pidetä huolta.
 

Jumala-suhteen hoitaminen on myös avain hengelliseen voimaan ja kasvuun. Jumala ei hoida meitä vain lyhyessä rukoushetkessä, vaan hänen työnsä on meissä jatkuvaa muovaamista. Olemme kuin savi valajan pöydällä. Jos annamme hänelle siihen mahdollisuuden.

Rukouksesta opetetaan mm. että se on uskovan ihmisen hengitystä. Kun hengitys toimii, emme edes huomaa koko asiaa. Mutta jos saamme astma-kohtauksen tai vastaavan, tiedämme taatusti, miten vaikeata on, kun hengitys ei toimi kunnolla. - Näin meidän rukouksemme "paljastaa" ainakin meille itsellemme, minkälainen hengellinen tilanteemme on. Jos rukoilemme kerran kuukaudessa, hengitys toimii tosi huonosti. - Eräässä lempiaforismissani ovat sanat: "Rukous on suurin, mutta vähiten käytetty voimaa maailmassa." - Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta emme rukoilisi, koska hän tietää, mikä voima rukoukseen liittyy.

Olin vuosia SANA-lehden levikkipäällikkönä. Siinä työssä tapasin monia lehden asiamiehiä. Aika moni sanoi minulle, että "minä olen vain tällainen huono asiamies." Kun pidin monia rukouskursseja, moni kursseille tulija sanoi minulle, että "minä olen vain tällainen huono rukoilija." - Meilläkin voi olla selityksiä, joissa toteamme olevamme huonoja jossakin. En ole kuitenkaan koskaan tavannut esim. miestä tai naista, joka toteaisi, että "minä olen vain tällainen huono autoilija." Tai, että "minä olen vain tällainen huono aviopuoliso". Tai sanomme esimiehellemme töissä, että "minä olen vain tällainen huono työntekijä." 

Raamatussakaan ei missään kohdassa esim. todeta Jeesuksen sanoneen opetuslapsilleen, että "kylläpä siinä oli huono rukoilija." Oletan, että huono rukoilija tarkoittaakin omaa velttouttamme. Meitä kiinnostaa esim. älykännykällä leikkiminen ja netin selaaminen sata kertaa enemmän kuin esim. lyhyt hiljentyminen kesken päivän. - Kenen/minkä eteen polvistumme, sen palvelijoita olemme.

Joh 15:16 Jeesus sanoo: "Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy." - Jumalan suunnitelma oli ja on edelleen, että hänen yhteydessään meille annetaan rikas elämä. Siksi myös opetusta henkilökohtaisessa uskossa elämisessä ja siinä kasvamistaan kaivattaisiin yhä enemmän. Ja eläviä esikuvia ja malleja, joita seurata.

Uudesta testamentista saa väistämättä ajatuksen seurakunnasta dynaamisena liikkeenä, joka kasvoi huomattavan nopeasti. Mitä meidän seurakunniltamme siis nykyään puuttuu?

Onko meistä ja meidän seurakunnistamme tullut viime vuosina velttoja? Puuttuuko meiltä se dynaaminen ja läheinen suhde Jeesukseen, joka ensimmäisillä opetuslapsilla oli? LUOPUMUS on menossa. Ja sielunvihollinen antaa meidän velttoudellemme aploodit.

Viime vuoden syyskuussa tuli kuluneeksi 20 vuotta New Yorkin terrori-iskusta ja tornien romahduksesta. Muistan myös tapauksesta tehdyn tv-ohjelman, jossa yhtenä edustajana oli evankelista Billy Grahamin tytär. Ohjelmassa kysyttiin mm., missä Jumala oli silloin, kun torneihin hyökättiin? Miksi Jumala ei estänyt tuollaista hirmutekoa? - Billyn tytär vastasi näin: "Me olemme ajaneet Jumalan pois kaikesta elämäämme liittyvästä, päiväkodeista, kouluista ym. Kun sitten jotakin pahaa sattuu, me kysymme, missä Jumala oli ja miksi hän ei auttanut?" - Tämä sama vaikutus on menossa myös Suomessa. Jumala ja kaikki hengellisyys pyritään ajamaan pois meidänkin päiväkodeistamme ja kouluistamme ym. Muslimit eivät häpeä uskoaan ja rukouksiaan. Meidän hengellisyytemme on niin salaista, ettei siitä välttämättä tiedä edes oman perheemme jäsenet.

Ef 2:10 "Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut."

Jumalan suunnitelma on seurakunta, uskovien yhteys ja yhdessä toimiminen. Vuosia sitten luin eräästä amerikkalaisesta kirjasta seuraavan lauseen, joka voi kuvata meidän seurakuntamme tilaa: "Me olemme luoneet katsojakristillisyyden, jossa muutamat (yleensä srk:n työntekijät) toimivat ja tekevät. Vähitellen toiminta muuttuu niin, että toiset (seurakuntalaiset) vain katselevat ja viimeinen arvostelevat niitä muutamia, jotka tekevät." - Jumala tarkoitti, että jokainen hänen lapsensa voisi olla mukana Jumalan suuressa suunnitelmassa. Kaikille on paikka ja tehtävä.


Erään amerikkalaisen kirkon ovi oli kiinni sunnuntaiaamuna. Ovessa oli lappu, jossa luki "Te olette jo tarpeeksi käyneet täällä. Menkää nyt ja tehkää se, mistä on ollut puhetta." - Siinäpä päivän saarna. Tarttis tehdä jotakin, totesi edesmennyt presidenttimme, Mauno Koivisto, aikanaan. 

1 Piet 5:8 "Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenet hän saisi niellä." - Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta minä ja Sinä ja meidän seurakuntamme voisivat oikein huonosti ja olisivat ihan lamassa. Koska silloin meistä ei ole vaaraa kenellekään. Vihollinen yrittää katkaista kaikki ne ravintokanavat, joista saamme voimaa. Älä lue Raamattua, älä rukoile, älä käy seurakunnassa, älä osallistu mihinkään toimintaan, niin saat olla rauhassa. Olen kuullut paljon uutisia Afrikasta, miten kirkot ja seurakunnat kasvavat ja ihmisiä tulee uskoon. Meidän seurakuntamme puhisevat hengitysvaikeuksissa, kun väkeä ei juurikaan liiku kirkkoihimme. Pikemminkin päinvastoin.

Vanhassa tarussa kerrotaan, miten enkelit tulivat Jumalan luokse neuvotteluun. Enkelit olivat nähneet ihmisten toimintaa maan päällä ja heitä oli alkanut epäilyttää, ettei tästä evankeliointihommasta tule mitään. Siis he kysyivät Jumalalta: "Kait sinulla on joku toinen suunnitelma, jos tämä suunnitelma (näiden ihmisten kautta) ei onnistu?" Jumala vastasi: "Ei ole mitään muuta suunnitelmaa."

Nyt on meidän vuoromme. Nyt on minun vuoroni ja Sinun vuorosi. Olla Jumalan palveluksessa, niissä tehtävissä, jotka hän meille avaa ja antaa. - Moni pelkää lähteä liikkeelle uskovana, ettei vaan mene maine. Mitään sellaista (maine) ei kuitenkaan voi menettää, mitä ei ole olemassakaan. 

ALKOn kassalla toiminut mies tuli uskoon. Monet vanhemmat uskovat kehottivat miestä heti lopettamaan tuon työnsä. Mies kyseli asiaa Jumalalta ja jäi kuitenkin vanhaan työnsä. Hän kertoi toisille, että nyt kun monet tietävät, että hän (uskova mies) on ALKOn kassalla, niin he ovat jättäneet tulematta koko kauppaan. - Tämän tarinan opetus on se, että meitä tarvitaan niin monenlaisissa tehtävissä. Jos kaikki olisimme puhujapöntössä, kuulijoita ei juurikaan olisi.

Asuin Heinolassa 25 vuotta. Siellä toimi saattohoitajana Sirkka Santapukki -niminen sairaanhoitaja. Hän on julkisuudessa kertonut, että hän ehti saattaa noin 150 potilasta kuoleman rajalle. Kaikkia näitä ihmisiä yhdisti yksi asia: Elämä jäi sittenkin elämättä. Olisi pitänyt olla rohkeampi ja ottaa haasteita ja riskejä.

Kuulin kerran vanhasta rovastista. Hän oli vuosikymmeniä palvellut seurakunnassa. Vasta päästyään eläkkeelle hän rohkaistui enemmän. Ja piti kuulemma elämänsä parhaat puheet silloin. - Mitä minulle pitäisi tapahtua, että rohkaistuisin? Onko ihmispelko pahin muuri edessäni? Jos tietäisin että minulla on viikko elinaikaa, rohkaistuisinko silloin olemaan rohkea? Vai annetaanko olla? Tämä oli nyt tässä, vai oliko sittenkään? Me tarvitaan myös toisia, jotta rohkaistuisimme yhdessä.

Tämän päivän kysymys on siis minulle/meille: Olenko minä ja olemmeko mekin vain osa-aikauskovia? Olemmeko uskossa vain pari tuntia viikossa? Uskommeko vain silloin, kun toiset uskovat yhdessä meidän kanssamme? Elänkö niinkuin maanalaisessa seurakunnassa niin ettei vaan kukaan tiedä?  

Vähän ennen viimeistä ehtoollista ja Jeesuksen kuolemaa, opetuslapset kyselivät (keskenään), kuka heistä mahtoi olla suurin? Ehtoollisen jälkeen Jeesus antoi vastauksen kysymykseen. Hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhki niitä liinavaattella, jolla oli vyöttäytynyt. Jeesus kertoi, että hän antoi opetuslapsille esimerkin, jota he noudattaisivat. Suurin on se, joka palvelee. Entinen työtoverini, Hannu Päivänsalo, totesi vuosia sitten Heidäveden Kirkastusjuhlien puheessaan, että "Jumalalle on kyllä tarjolla paljon herroja (johtajia), mutta palvelijoita on paljon vähemmän." - Tuo ajatus jäi lähtemättömästi mieleeni. Tänäänkin palvelun paikkoja on paljon tarjolla. Ja alamme huomata, mikä siunaus noihin tehtäviin liittyy.

Olen kuullut, että Jeesus liikkuu siellä, missä Sinä asut. Siitä on kerrottu jopa Raamatussa. Matteuksen evankeliumin 25:31- kerrotaan asiasta näin:
"Kun ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.

Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: "Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni."

Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: "Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi? Kuningas vastaa heille: "Totisesti; kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle."

Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa."

Silloin nämäkin kysyvät: "Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?" Silloin hän vastaa heille: "Totisesti; kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle." Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Kaksi päivää sitten kuoli tätini (äitini viimeinen elossa ollut sisko) 94-vuotiaana. Hän oli yksi sukumme sankari, joka toimi mm. pikkulottana talvisodan aikana. Kotini lähellä on 1926 rakennettu Kaukolanharjun näkötorni. Tuolla näkötornissa oli ilmavalvonta. Tätini, silloin vain 15-vuotias, oli yksi päivystäjistä. Päivystys oli tornissa yötä päivää. Kun vihollisen koneista tuli havainto, siitä piti soittaa heti eteenpäin. Eräänä päivänä tornista nähtiin 111 venäläistä konetta matkalla Tamperetta pommittamaan. Kun oli talvi, ylhäällä pystyi olemaan vain tunnin kerrallaan. Sitten piti tulla alas lämmittelemään petroolilämmittimen lähelle. Ja toinen tyttö meni ylös torniin. Lämmittimestä tuli niin voimakas haju vaatteisiin, että päivystäjien piti kotiin mennessä riisua vaatteet pihalla. Alla oleva kuva on otettu siskoni syntymäpäivillä elokuussa. Tuossa hetkessä vielä sain kyselllä pikkulotan vaiheita tädiltäni. Itsenäisyydestämme on maksettu hinta.


Tänään rukoilen itselleni uutta rohkeutta olla Jeesuksen opetuslapsi. Ei osa-aikaisesti, vaan ihan kokonaan. Minun aikani on nyt. Tulee päivä, jolloin meidän aikamme täällä päättyy. - Rukoilen Sinullekin uutta rohkeutta.

Jos Sinulla on esirukousaiheita, joita haluat toistenkin muistavan, voit lähettää niitä esim. sähköpostilla: seppojkujala@gmail.com 
 

tiistai 2. marraskuuta 2021

"Onko kuoleman jälkeen vielä jotakin?"

Terve vaan terve!

Toivottavasti olet ollut terve ja jakselet muutenkin hyvin? Jos luet tätä tekstiäni, todennäköisesti olet ainakin hengissä. Se on hyvä juttu. Joka päivä rukoilen Sinun puolestasi, missä sitten oletkin.

Viime viikot ovat minulle olleet melkoisen jännittäviä. Viime keväänä, kun tein historiaprojektia seurakuntamme kirkon tornissa, hämmästelin, kun ylöspäin kiivetessä olin tosi hengästynyt. Ajattelin, että se ehkä johtuu siitä, että kuntoni on huonontunut, olen vanhentunut tai jotain vastaavaa. Em. syyt eivät olleet kuitenkaan ihan totta. Loppukesällä soitin asiasta sairaalan keuhkopolille. Lääkäri määräsi tutkimuksia, spirometria, pef-puhalluksia kaksi viikkoa ym. Arvot olivat kuitenkin ihan normaalit.

Keuhkolääkäri määräsi minut keuhkokuvauksiin keskussairaalaan. Ensin hengitin "kaasua" ja röntgen kuvasi keuhkoputkeni. Sitten sain suoneen radioaktiivista ainetta ja keuhkojen verisuonet kuvattiin. En ehtinyt pois röntgen-huoneesta, kun hoitaja tuli sanomaan, että lääkäri on nähnyt kuvissani useita valtimotukoksia. Minut lähetettiin pyörätuolin kyydissä suoraan päivystyspolille. Kun tulimme polin ilmoittautumisluukulle, hoitaja luukun takana sanoi, että minulla on embolia. Kysyin, mikä se on (suomeksi)? Hän ei vastannut mitään. Siinä pyörätuolissa katsoin kännykän Googlella, ja vastaus tuli heti, minulla on keuhkoveritulppa!!!

Minut vietiin siitä suoraan tarkkailuhuoneeseen ja piuhat rintaan ja saturaatiomittari sormeen. Verikokeita otettiin ja vielä normaali röntgenkuvakin keuhkoista. Lääkäri kävi, tutki ja kyseli. Muutaman tunnin jälkeen lääkäri ilmoitti, että pääsen kotiin. Sain kolmen viikon liuotushoidon tabletteina ja sen jälkeen puolen vuoden lääkekuuri. Auto piti jättää sairaalan pihalle, vaimo tuli hakemaan minut kotiin. Sairaalan sängyllä maatessani soittelin lähimmille ihmisille. Soittaminen ei ollut kivaa minulle, joka haluaisi aina välittää toisille mukavia uutisia ja asioita.

Hämmästelin sitä, että sairaalan sängyllä maatessani minulla oli tosi kiitollinen mieli. Kenties se johtui siitä, että tajusin vielä olevani hengissä ja että tämä vaikea, hengenvaarallinen sairaus, oli kuitenkin löydetty ja hoito aloitettiin heti. Muutaman päivän päästä kävin vielä tietokonekuvauksessa ja vatsan UÄ-tutkimuksessa. Lääkäri "etsi" mahdollista veritulpan aiheuttajaa, kasvainta tms. Mitään ei kuvauksissa onneksi löytynyt. Keuhkolääkärin vahva oletus on, että vaikea uniapnea on keuhkoveritulpan aiheuttaja. Syön näillä näkymin loppuelämäni verenohennuslääkettä.

Omasta mielestäni olen toipunut ihan hyvin. Jonkunmoinen väsymys on ainoa "vaiva" jonka huomaan itsessäni. 

Muistan vuosikymmeniä sitten, kun olin tulossa vanhan forssalaisen miehen kanssa Raamattuopiston miestenpäiviltä Kauniaisista. Mies lausui suuren viisauden, joka on ollut mielessä viime päivinä. "Yksi puristus rinnassa opettaa miestä enemmän kuin monien kirjojen lukeminen." 

Sairaalassa ajattelin, miten lähellä kuolema on ollut. Ja on tietysti koko ajan. Pitää aina olla valmis. Sairaalakeikan jälkeen on ollut tunne aivankuin uskonelämäänikin olisi "päivitetty". Kun päivisin otan pieniä lepohetkiä, olen kuunnellut kymmeniä hengellisiä puheita Youtubesta ja Patmos Plus -arkistosta, Yle Areenasta ym. Valtava määrä hyviä, syvällisiä hengellisiä puheita on ilmaiseksi tarjolla. Olen saanut noista kuunteluhetkistä tosi paljon rohkaisua itselleni.

Hengellinen nälkä ja jano ovat kasvaneet tosi paljon. Esirukouksen merkityskin on vahvistunut entisestään. Joka toinen torstaiaamu on kirkossa rukoushetki, josta olen vastuussa. Rukousaiheena on erityisesti kotiseurakuntamme, työntekijät, luottamushenkilöt, tilaisuudet. Rukoilemme tietysti myös henkilökohtaisten aiheidemme puolesta. Muutama kuukausi sitten perustimme erään toisen seurakunnan pienryhmän vetäjän kanssa rukouspiirin, joka toimii kännykkäviestien kautta. Kuka hyvänsä voi lähettää minulle esirukousaiheita ja minä lähetän ne välittömästi koko ryhmälle. Rukousaiheita on ollut paljon, myös rukousvastauksia olemme saaneet. Ryhmässä on tällä hetkellä 20 henkeä. Toiveeni on, että rukoilijoita löytyisi lisää. Moni sellainenkin, joka ei pääse tilaisuuksiin, on kokenut siunaavaa yhteyttä, kun saa olla tässä rukousryhmässä mukana.

Kun selvästi tajuaa oman elämänsä rajallisuuden, myös evankeliumin merkitys on kasvanut voimakkaasti. Muistan lähtemättömästi rovasti Ahti Peltosen Kansanlähetyksen telttakokouksessa Heinolassa pitämän Raamattutunnin. Yksi keskeinen asia siinä oli evankelioinnin merkitys lähetyskentällä. Ahti (itse vuosia Afrikassa lähetystyössä toimineena) kertoi, miten lähetyskentällä toimii monia järjestöjä, YK, Unisef, Punainen Risti.. Järjestöt auttavat ihmisiä selviämään. Lähetysjärjestöjen tehtävä on kuitenkin kertoa evankeliumia. Jos lähetysjärjestö ei sitä tee, sitä eivät toisetkaan tee. Tämä on myös seurakuntamme ja kirkkomme tehtävä.

Minulla on ollut tunnetasolla "sydänvaivoja". Suren sitä, miten oma maamme on muuttumassa kovaa vauhtia pakanamaaksi. Ennen Suomesta lähetettiin lähetystyöntekijöitä Afrikkaan, nyt Afrikasta lähetetään työntekijöitä Suomeen ja Eurooppaan. Suomessa on menossa vaihe, jolloin mm. yritetään kaikin tavoin estää lapsille kertomasta Jumalasta, Jeesuksesta, Raamatusta.. Muslimit eivät häpeä omaa uskoaan. Me yritämme tehdä uskostamme niin yksityisasian, ettemme välttämättä itsekään ole selvillä vesillä. Sielunvihollinen on tehnyt ansiokasta työtä Suomessa ja seurakunnissa. Jottei kukaan löytäisi pelastavaa yhteyttä Jeesukseen.

Pari viikkoa sitten olin lähiseurakunnan rukousillassa puhumassa. Aiheeksi olin valinnut "Uskovan ihmisen salattu elämä." Kirkossa oli paikalla suntio, joka kertoi olevansa ensimmäistä kertaa rukousillassa mukana. Sakastissa ihailimme kirkon kameravalvontaa ja uusia äänentoistolaitteita. Kun sitten tilaisuus alkoi, äänentoistoa ei saatu toimimaan. Illan juontaja oli huolissaan, miten asia hoituu. Kerroin hänelle, että minulla on sattumoisin autoni takapenkillä äänentoistolaitteet, joita käytän, kun opastan eri ryhmiä ulkona. - Niin siis yhden välilaulun aikana hain äänentoistolaitteet autosta. Puhuin kirkon keskikäytävällä ja kaikki kuulivat puheeni, koska oma laitteeni toimi hyvin! Aloitin puheeni kertomalla edesmenneen helluntaisaarnaaja Niilo Yli-Vainion lauseen: "Piru ei antaisi millään rukoilla." - Ilta päättyi siihen, että kaikki kirkossa olevat tulivat ja polvistuivat kirkon alttarille. Minä ja kaksi paikallista vastuunkantajaa siunasimme jokaisen henkilökohtaisesti. Kun ilta oli päättymässä, vahvistinlaite alkoi toimia! Eikö ole ihmeellinen juttu?

Jokin aika sitten Iltalehdessä oli laaja juttu Hilkka Ahteesta. Haastattelusta jäi mieleen kaksi lyhyttä kohtaa, mutta joiden sisältö on valtava. "Koin puolisoni Matin kanssa elämää suuremman rakkauden. Uskon, että rakkaudessamme oli johdatusta ja kohtalo oli tarkoittanut meidät toisillemme. En usko, että koen sellaista uudelleen." - Minua yritettiin kyllä varoittaa, olihan Matti jo kuuluisuus nuorena poliitikkona. Ihmiset eivät ymmärtäneet sitä syvää yhteyttä, jota me keskenämme koimme alusta pitäen." - "Unelmat pitää toteuttaa ennen kuin on liian myöhäistä. Nyt unelmoin, että pääsisin pitkästä aikaa veljeni luokse Pariisiin. Hän on asunut siellä yli 20 vuotta."

Joka on kerran tuntenut tai tuntee just tällä hetkellä syvän rakkauden, tajuaa, että se on lahjaa. Elämä kuluu niin nopeasti. Elämämme on lahjaa Jumalalta. Samoin joka ainut päivä. Ja kuinka äärettömän suuri lahja onkaan tuntea sydämessään Jumalan ihmeellinen rakkaus. Samoin, kun tuntee suurta rakkautta Jumalaa kohtaan. Hän itse on kaiken rakkauden lähde. Tänäänkin toivon ja rukoilen, että voisin/saisin olla välittämässä Jumalan rakkautta toisillekin.

Riitta Lemmetyinen
on ihminen, julistaja ja kirjoittaja, jota olen arvostanut vuosikaudet. Riitta on kirjoittanut kirjan "Tuon taivaallista". Kirjassa on eräs luku, jonka otsikko on: Onko meren tuolla puolen vielä jotain? Teksti on niin puhutteleva, että kirjoitan sen Sinulle tässä.

"Vuosisatojen ajan Euroopan lounaisosan asukkaat olivat tähyilleet merelle. He olivat nähneet auringon laskevan Atlantin aaltoihin ja miettineet, voisiko tuon meren takana olla vielä jotakin? Tiedemiehet olivat tosin ilmoittaneet, että länteen päin purjehtiessa tulisi vastaan vain maailman reuna. Sen takana ei olisi enää mitään. Niinpä espanjalaiset kirjoittivat vaakunaansa sanat, joista tuli heidän kansallinen tunnuksensa: ”Toisella puolella ei ole mitään.”

Eräänä päivänä Kolumbus lähti miehistöineen purjehtimaan länttä kohti. Matka alkoi auringon laskiessa. Ihmiset jäivät innokkaina odottamaan Kolumbuksen laivueen paluuta. Kului pitkä aika. Kerran taivaan rannassa häämötti lähestyvä purjelaiva. Mitä mahtoi kotiin palaavilla olla kerrottavana? Ilo muuttui riemuksi Kolumbuksen kertoessa, että meren toisella puolella oli uusi rikas maa, joka ylitti rohkeimmatkin kuvitelmat.

Kun Espanjan kuningas kuuli uutisen, hän käski muuttaa kansallisen moton. Nyt vaakunaan kirjoitettiin: ”Toisella puolella on enemmän.” Vuosisadasta toiseen ihmiset ovat seisseet mustan kuilun reunalla, jota sanomme haudaksi. He ovat nähneet, kun heidän läheisensä on pantu maan poveen ja miettineet, onko kuoleman takana vielä jotakin? Tuli päivä, jolloin toisenlainen tutkimusmatkailija lähti auringon pimetessä matkalleen. Hän saavutti reunan, johon maailma loppui. Hänet laskettiin hautaan. Auringon noustessa kolmannen päivän aamuna Jumalan Poika nousi haudasta ja kertoi sureville. Haudan takana on sellainen maa, jota rohkeimmatkaan kuvitelmanne eivät pysty käsittämään. Siellä odottaa taivaallinen Isänne, joka ojentaa kätensä teitä kohti. Kun tulette perille, hän lupaa kuivata kaikki kyyneleenne.

Vuosia sitten olin sairaalassa syöpähoidoissa. Yhtäkkiä vierustoverini kohottautui minuun päin ja kertoi saaneensa lääkäriltä karun tuomion. Hän ei enää paranisi. Sitten hän kysyi: ”Onko kuoleman jälkeen vielä jotakin?” Tunsin Kolumbuksen iloa, kun kerroin tuolle sairaalle Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Emme lähde täältä tuntemattomaan. Vierustoverini janosi kuulla kaiken, mitä kerroin iankaikkisesta elämästä ja pääsystä sinne. Jossain vaiheessa hoitaja tuli luoksemme ja keskustelu katkesi. Sen jälkeen huoneessa vaikutti hiljaisuus. Vierelläni mietittiin: toisella puolella on enemmän. Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.” Joh 11:25"

Rakas lähimmäiseni siellä jossakin! "Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä." Jeesus kuoli Sinun ja minun takiani, että kerran pääsemme sinne toiselle puolelle, jossa kaikki hyvin. Ei kipua, ei tuskaa ei sairautta. Tänään Jeesus kutsuu meitä lähelleen. Kerrotaan hänelle ihan kaikki. Kun yhteys häneen on kunnossa, meidän ei tarvitse pelätä kuolemaa. Hän lupaa viedä meidät perille, kun aikamme päättyy. Rukoilen, että monet haaveesi voisivat vielä toteutua.

Aurinko paistaa, kun tätä viestiä Sinulle kirjoitan. Rukoilen, että aurinko paistaa myös Sinun sydämeesi, kun tätä viestiä luet.   

maanantai 13. syyskuuta 2021

Kivet huutavat


Tervehdys viestini lukija siellä kaukana jossakin!

Toivottavasti olet jaksellut hyvin? Tämä vuosi on minulle ollut monella tavalla erilainen menneisiin vuosiin nähden. Vaikka olen eläkkeellä, minulle on siunaantunut muutamien päivien tai viikkojen projekteja, jotka lähes kaikki ovat liittyneet seurakuntaan, historiaan, arkistoihin. Suurimmat löydöt olen tehnyt varmaankin kotiseurakuntani historiaan liittyen. Keväällä kirkon sakastista löytyi pahvilaatikollinen vanhoja asiakirjoja, jotka järjestin keväällä. Huomenna lähden viemään nuo paperit arkistoon Hämeenlinnaan. Vanhin yksittäinen asiakirja on vuodelta 1752. Mukana on myös muutamia ensimmäisiä suomenkielisen Raamatun sivuja. 

Seurakunnan vanhaan historiaan tutustuminen on ollut hyvin antoisaa. Satojen vuosien historiassa näkyy Jumalan uskollisuus ja rakkaus. Ilman noita menneitä sukupolvia, jotka välittivät evankeliumia eteenpäin en minäkään tänään uskoisi Jumalaan ja kirjoittaisi Sinulle. 

Luukkaan 19. luvussa kerrotaan, miten Jeesus on ratsastamassa aasilla kohti Jerusalemia. "Ja kun hän jo oli lähellä, laskeutuen Öljymäen rinnetta, rupesi koko opetuslasten joukko iloiten kiittämään Jumalaa suurella äänellä kaikista voimallisista teoista, jotka he olivat nähneet, sanoen: "Siunattu olkoon hän, joka tulee, Kuningas Herran nimessä; rauha taivaassa ja kunnia korkeuksissa!" Ja muutamat fariseukset kansanjoukosta sanoivat hänelle: "Opettaja, nuhtele opetuslapsiasi". Mutta hän vastasi ja sanoi: "Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat". 

Ja kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut."

Fariseukset pyysivät Jeesusta vaientamaan omat kannattajansa. Jeesuksen vastaus sopii hyvin meidänkin aikaamme. Jos Jeesukseen uskovat ovat hiljaa, hän saa vaikka kivet huutamaan. Hän on Kaikkivaltias. Runsas viikko sitten ymmärsin kivien huutavan. Ilta-Sanomien tunnettu kolumnisti ym, Jyrki Lehtola, kirjoitti tekstin, joka ainakin minua puhutteli väkevästi.


"Jumalan avoin kirje kirkolle – sekoititte uskon, seksin, rahan ja television”

Alun vainoista selvittyänne aloitte vainota muita, ja se jatkuu edelleen, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Jyrki Lehtola.

Terppa, alamaiseni uskossa, Jumala täällä!

Mikä on ollut meininki omasta mielestänne? Toisaalta maailma on maallistunut ja te olette yrittäneet maallistua mukana ollaksenne olemassa, toisaalta maallistumisenne on sellaista, että olisi kannattanut jäädä harhailemaan pimeille käytäville, jonne kukaan ei näe.

Siihen nähden, että uskon oli tarkoitus liittyä jotenkin armoon, teitä kiinnostaa lähinnä seksi, juominen ja syöminen, raha sekä keskinäinen riitely.

Itseäni saan kaikesta syyttää.

Kalat, linnut ja oravat luodessani keskityin, mutta teidät luodessani taisin olla huolimaton, kun ajattelin, että projekti kusee kuitenkin.

Ja niinhän siinä kävi. Alun vainoista selvittyänne aloitte vainota muita, ja se jatkuu edelleen.

Nyt kun kirkon merkityksestä on kadonnut iso siivu, vainoatte tosin lähinnä toisianne. Minun sanani lukemisen sijaan lähiluette toistenne ravintolakuitteja, ja uskonriidat ovat juopuneiden huutoa siitä, kuka tilasi kenen rahoilla toisenkin Chablis-pullon.

Sen toisen pullon juotuanne te sitten soperratte lempiaiheestanne seksistä niin kuin 14-vuotias moponvirittäjä kaveripiiriä etsimässä. Kuka saa olla kenenkin kanssa, mitä minä siihen sanoisin, laskuhumalaiset sekundapirut etsimässä Raamatusta sanaa ”homoavioliitto”, luulisi tuon kaiken jo kyllästyttävän, mutta toisaalta ihmiskunta kykenee kännissä vain toistamaan itseään.

Luulette olevanne valittuja. Kaiken tämän seurauksena te menetitte otteenne seurakunnasta, ja sitä ongelmaa te olette yrittäneet ratkaista hävittämällä minusta loputkin ja kohdistamalla kameran itseenne.

Teille ei riittänyt harhanne siitä, että luulette olevanne Jumalan valittuja. Te halusitte televisioon, josta teitte uuden taivasten valtakunnan.

Helsingin piispa Teemu Laajasalo ilakoi ruudussa ne vuodet, jolloin olisi ollut aikaa syventyä sanaani ja poistui vasta, kun ravintolakuitteja ja valheita alkoi tupsahdella julkisuuteen siihen tahtiin, että oli paras piilottaa pää viinilasiin kotioloissa.

Seuraavaksi te sekoititte uskon, seksin, rahan ja television.

Jopa minä olin hetken, että mitä aktuaalista v…., kun seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen nousi Helsingin Paavalinkirkon saarnastuoliin mainostamaan ohjelmaa Ensitreffit alttarilla, jossa luomakunnan kruunut tapaavat toisensa ensimmäisen kerran naimisiin mennessään voidakseen vuoden kuluttua ilmoittaa, että liitto ei toiminut, en millään ymmärrä.

Lopunaikojen tv-pappi, Paavalinkirkon kirkkoherra Kari Kanala selitti seksiterapeuttia saarnastuolissaan sillä, että ”tämä tällainen mataloittaa kirkon kynnystä. Meillä on pidetty täällä muun muassa futis-, lätkä- ja muita kulttuuritapahtumia”.

Ei se mitään kynnystä mataloittanut, vaan kirkkoa, minua ja uskoa.

Jos joku vielä kysyy ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”, Kari Kanala vastasi siihen juuri.

Jeesuksen tulemus lähestyy sanoi maailma ympärillämme mitä tahansa. Luukkaan evankeliumin 12. luvussa Jeesus antoi ohjeita odottamiseen:

"Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa; ja olkaa te niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat, milloin hän palajaa häistä, että he hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat hänelle. Autuaat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta! Totisesti minä sanon teille: hän vyöttäytyy ja asettaa heidät aterioimaan ja menee ja palvelee heitä. Ja jos hän tulee toisella yövartiolla tai kolmannella ja havaitsee heidän näin tekevän, niin autuaat ovat ne palvelijat. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä hetkellä varas tulee, hän ei sallisi taloonsa murtauduttavan. Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
 
Niin Pietari sanoi: "Herra, meistäkö sinä sanot tämän vertauksen vai myös kaikista muista?" Ja Herra sanoi: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: Hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.

Mutta jos palvelija sanoo sydämessään: "Herrani tulo viivästyy", ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria sekä syömään ja juomaan ja päihdyttämään itsensä, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin uskottomille.


Viime kesänä minulla todettiin vaikea uniapnea, josta Sinulle aiemmin kirjoitinkin. Joka yö käytän cpap-laitetta, joka varmistaa, että hengitys toimii nukkuessani. Varmaankin em. taudista johtuen olen huomannut hengästyväni tietyissä rasitustilanteissa. Hengitystäni on tutkittu ja keuhkolääkäri määräsi minulle hoitavaa astmasuihketta kolmeksi kuukaudeksi. Sen jälkeen lääkäri arvioi tilanteen ja tarvittaessa kirjoittaa lähettee kardiologisiin tutkimuksiin.

Tasan viikko sitten valmistauduin opastamaan kahta bussilastillista väkeä läheisessä Kansanpuistossa. Aamusta lähtien olo oli sen verran hankala, että jo mietin koko opastoiminnan lopettamista. Opastus on ollut minulle harrastus yhdeksän vuotta. Olin lopulta opastuspaikalla jo puolta tuntia ennen sovittua ajankohtaa. Sitten sain soiton matkan järjestäjältä, että ryhmät ovat myöhässä. Aikataulu meni niin tiukaksi, että en ehtinyt pitää omaa osuuttani ollenkaan. Jollain tavalla tuli mieleeni vanha juttu koulun joulujuhlasta. Kesken juhlaa joulupukki astuu saliin ja sanoo: "Piip". Sitten pukki lähti pois. Opettaja sanoi juhlaväelle: "Oli se kiva juttu, kun joulupukkin kävi täällä piipahtamassa."

Muistan vuosia sitten, kun nyrjäytin nilkkani ja olin muutaman päivän sairaslomalla. Jouduin käyttämään sauvoja jonkun aikaa. Eräs sukulaismies totesi minulle "asiantuntevasti", että ei tuota tapausta (nyrjähdystä) saa nyt hengellistää! 

Minusta hengenahdistus, puristus rinnassa tai mikä tahansa nyrjähdys voi olla myös hengellinen kokemus. Muistan vuosikymmeniä sitten, kun olin tulossa Raamattuopiston miestenpäiviltä vanhan uskovan miehen kanssa. Tuo mies sanoi siinä matkan aikana suuren hengellisen totuuden, jonka olen muistanut tähän päivään asti: "Yksi puristus rinnassa opettaa miestä paljon enemmän kuin monien hengellisten kirjojen lukeminen." Kun kipu koskettaa meitä itseämme, se on paljon uskottavampi kuin esim jonkun toisen kertoma tapaus.

Minulle tuo lause muuttui eläväksi todellisuudeksi viikko sitten. Älykännykkä ja tietokone ilmoittavat välillä, että uusi päivitys olisi saatavilla. Ajankohdan voi usein itse valita. Huomasin, että tuo kokemani tilanne oli minulle kuin hengellisten(kin) asioiden uudelleenpäivitys. Elämässä ei mikään ole niin tärkeätä kuin että yhteys Jumalan kanssa on kunnossa. Että on saanut syntinsä anteeksi.

Mietin loppuelämääni. Päätin jättää tiettyjä asioita/tehtäviä kokonaan pois. Opastuksiakin teen hyvin harvakseltaan. Kävin äsken kotikyläni koulussa. Sovimme henkilökunnan kanssa kahdesta historiaopastuksesta, jonne kaikki koululaiset (+ osa henkilökuntaa) ensi viikolla vien. Kerron lapsille myös arkeologisista kaivauksista, joita kylässä on tehty vanhan kappelinpaikan löytämiseksi. Tällainen opastus on minulle itselleni lahja ja virkistys. 


Edellisen postauksen jälkeen sain viestin (minulle tuntemattomalta) uskovalta mieheltä, joka kertoi, että rukoilu on hänelle tosi vaikea asia. Vaimo haluaisi rukoilla yhdessä. Mies välttelee asiaa, eikä ymmärrä miksi tämä asia on hänelle niin vaikea? Viesti päättyy puhuttelevaan lauseeseen: "En vain jaksa uskoa, että kukaan kuuntelee minua, edes Jumala."

Monet rukouksen opettajat käyttävät rukouksesta vertausta, että se on kuin sielun hengitystä. Silloin, kun hengitys toimii normaalisti, sitä ei edes huomaa. Kun hengitykseen tulee ongelmia, sen huomaa tosi nopeasti. KRS:n työssä ehdin pitää lukuisia rukouskursseja. Raamatun sanan pohjalta tehtyä materiaalia käytiin yhdessä läpi. Kurssin aikana myös "harjoiteltiin" rukousta. Näin monien löytävän rukouksen uudella tavalla, kun yhdessä oltiin sanan äärellä. 

Jos ajattelen omaa rukouselämääni, siihen on liittynyt hyvinkin monenlaisia vaiheita, aivan kuten elämääni muutenkin. Minulle varsinkin ääneen rukoileminen oli alussa tosi vaikeata. Kuvittelin, että rukous on vähän kuin "puhe" muille paikalla olijoille. Rimakauhu oli kova. Pelkäsin muiden huomaavan, etten minä ole hengellinen tyyppi ollenkaan. Kaikki tämä oli jälkeenpäin ajateltuna väärinkäsitystä. Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Ei hengellisiä puheita toisille rukoilijoille. Eräässä rukouskoulutusillassa illan vetäjä sanoi, että nyt rukoillaan vain yhden lauseen rukouksia. Esim. "Herra, siunaa lapsiani." "Herra, kiitos elämän lahjasta." - Kukaan ei tiennyt, että tuolloin rukoilin ensimmäisen kerran ääneen. Vähitellen rohkeus lisääntyi.

Yksi keskeinen löytö itselleni oli seuraavan kirjan lukeminen. Erityisesti se kappale, jossa kerrottiin, miten hengelliselle elämälle säännöllinen Raamatun lukeminen on tärkeätä. Jollakin käsittämättömällä tavalla asian ymmärsin ja se painui sydämeeni.


Tuota Uuden Tien kustantamaa kirjaa löytyi äsken divarista ainakin yksin kappale seitsemällä eurolla. Hengellinen tankkaus vaikuttaa rukoukseen. Rukous on seurausta yhteydestä Jumalaan. Jo edesmennyt lehtori esirukoilija Ulla-Christina Sjöman sanoi kauan sitten ohjeeksi uskoville: "Syö enemmän (Raamatun sanaa), niin voit paremmin." Monet uskovat ovat selvästi aliravittuja. Tankkaus ei toimi. On kirjoitettu myös lukuisia hyviä rukousoppaita, mistä jollekin voi olla apua. Moni käyttää myös rukouskirjojen valmiita rukouksia. 

Uskon vahvasti myös siihen, että sielunhoito ja ripittäytyminen voivat auttaa ja vapauttaa hengellistä elämäämme. Niin monelle on tullut se käsitys, että uskovan pitää olla ongelmaton ja pyhä melkein heti uskon kirkastuttua. Evankelista Kalevi Lehtinen sanoi kauan sitten, että olisi hyvä, jos jokaisen uskovan kaulassa riippuisi lappu, jossa olisi teksti "rakenteilla". - Silloin muut ja minä itsekin muistaisin, että olen matkalla ja kasvamassa. Vasta perillä olen valmis ja pyhä.

Vielä yksi asia tulee mieleeni. Voimme rukoilla toisten puolesta. Jos kuulumme johonkin rukous- tai Raamattupiiriin, voimme pyytää toisten esirukousta. On myös lukuisia paikkoja, jonne voimme esirukouspyyntöjä jättää ja lähettää. Olen tehnyt niin lukuisia kertoja omien ja toisten aiheiden puolesta. Rukous on ojennettu käsi, johon tarttua. 

Lainaan vielä Luukkaan evankeliumin tekstiä, jossa Jeesus opettaa meille pyhää huolettomuutta ja luottamusta. Rukouksen kuuleminenkaan ei ole kiinni meidän tunteistamme, vaan Sanan lupauksista. 
"Ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Sillä henki on enemmän kuin ruoka, ja ruumis enemmän kuin vaatteet. Katselkaa kaarneita: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa, eikä niillä ole säilytyshuonetta eikä aittaa; ja Jumala ruokkii ne. Kuinka paljoa suurempiarvoiset te olette kuin linnut!

Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa? Jos siis ette voi sitäkään, mikä vähintä on, mitä te murehditte muusta? Katselkaa kukkia, kuinka ne kasvavat: eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatettu kuin yksi niistä. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, kuinka paljoa ennemmin teidät, te vähäuskoiset! Älkää siis tekään etsikö, mitä söisitte ja mitä joisitte, älkää korkeita tavoitelko. Sillä näitä kaikkia maailman pakanakansat tavoittelevat; mutta teidän Isänne kyllä tietää teidän näitä tarvitsevan.

Käytän esirukousvihkoa joka päivä, jotta muistan rukoilla tärkeiden asioiden ja ihmisten puolesta. Siellä  on kohta, jossa Sinäkin olet mukana. Rukoilen jatkuvasti kaikkien Teidän puolestanne, jotka kotisivuja luette. Jumalan turviin saadaa jättää itsemme ja kaikki rakkaamme. Herra on lähellä.


Sinut on armahdettu

  Tervehdys pitkästä aikaa! Hieno juttu, että vielä löysit tänne blogitekstieni pariin. Viikot ja kuukaudet kuluvat niin nopeasti. Aina jo...